Olen Antti, taivaanrannanmaalari, joka kerää pakkomielteenomaisesti kirjoja ja muuta mukavaa.
2. Mitä ammattia edustat siviilissä?
Tällä hetkellä edustan arkiajattelusta vieraantunutta monialataiteilijaa.
3. Mikä sai kiinnostuksen rikoksiin?
Kiinnostus rikoksiin syntyi jo pikkupoikana, kun sain käsiini ukin “Rikospaikkatutkimus”- kirjan, jonka mummini sitten myöhemmin poltti.. Samoihin aikoihin surmattiin lähitalon kellarissa eräs nainen uudenvuoden tienoilla ja vapaana viilettävää murhaajaa pelättiin koko kaupunginosassa. Nämä kaksi olivat ne tekijät, jotka sysäsivät minut näille poluille ilmeisesti pysyvästi.
4. Mikä on erikoisalasi rikosmaailmassa?
Omaa erikoisalaani rikospohdinnoissa on sitten varmaan tekninen puoli.. Toisaalta pyrin myös eläytymään sekä uhrin että tekijän asemaan saadakseni jotain järkeä monesti hyvinkin sekaviin tapahtumakulkuihin. Teknillis-sielutieteellinen lähestymistapa.
5. Voisitko itse syyllistyä rikokseen ja missä olosuhteissa?
Voisin syyllistyä rikokseen jos vaikka omaisiani uhkaisi välitön vaara. Toisaalta voisin myös kävellä päin punaisia keskellä yötä autiolla kadulla.
6. Oletko syyllistynyt rikoksiin ja jos olet niin millaiseen?
En ainakaan mihinkään mainittavampaan rikokseen ole syyllistynyt.
7. Roolisi tv Ohjelmassa?
Ohjelmassa roolini, joka on väärä termi koska emme esitä muuta kuin itseämme, on ilmeisesti se pohdiskeleva ja asioita loputtomasti päässään jauhava tyyppi.
8. MIksi suostuit ohjelmaan? Eikö pelota?
Suostuin ohjelmaan puhtaasta mielenkiinnosta ja miksei, myös seikkailunhalusta enkä ole hetkeäkään katunut.
9. Olet ohjelmassa oikealla nimelläsi, miten luulet että lähipiirisi suhtautuu kun ohjelma alkaa pyöriä?
Lähipiirini tiesi ohjelmasta jo aivan ensimetreiltä asti enkä usko, että heidän kannustava ja innostava asenteensa mihinkään muuttuu keskenkaiken.
10. Oletko ennen ollut julkisuudessa?
En ole oikeastaan ollut aiemmin julkisuudessa. Pieneen kyläsanomalehteen kerran haastateltiin, kun kauppa-autoon tuli lottokone.
11. Jos voisit valita olisitko rosvo vai poliisi?
Rosvo vai poliisi? En ehkä kumpaakaan..enää. Rosvoksi en kykenisi vankan oikeustajun vuoksi ja poliisiksi olen liian rampa. Joku Sherlockmainen nuuskija voisin kyllä olla.
12. Kirjoittelet myös murha.info palstalla kauanko olet ollut mukana sivustolla?
Olen minfossa kirjoitellut muistaakseni 2008 alkaen ja hieman kauemmin ollut kuunteluoppilaana.
13. Onko Murha.info sivusto mielestäsi hyödyllinen?
Kyllä minfo hyödyllinen on. Tuskin tätä tv-ohjelmaakaan olisi tullut ilman palstaa.
14. Miksi jonkun pitäisi katsoa tv sarja?
Sarja kannattaa katsoa jo ihan siinäkin mielessä, että miten ja mistä harrastaja ammentaa tietonsa. Myös käsiteltävät tapaukset esitetään monipuolisesti ja paljon uutta tietoa on luvassa.
15. Paras/pahin hetki kuvauksissa?
Parhaita hetkiä oli vaikka kuinka! Jos nyt pakosti haluaa kaivaa erään kurjan päivän, niin sitten se oli pakkasviimainen, luihin ja ytimiin pureva kuvauspäivä. Toisaalta silloinkin oli tunnelma oikein hyvä..