Itä-Suomen hovioikeus on katsonut 25-vuotiaan Jani Antero Silventoisen syyllistyneen murhan sijasta tappoon, Kymenlaakson käräjäoikeus katsoi yksimielisellä päätöksellään viime vuonna Silventoisen syyllistyneen murhaan sekä törkeään vapaudenriistoon ja törkeään ryöstöön. Käräjäoikeus tuomitsi hänet elinkaudeksi vankeuteen, josta hän valitti hovioikeuteen. Silventoinen surmasi Kotkalaisen asianajajan uhrin omassa kodissa, uhrin alaikäisen pojan ollessa sidottuna toisessa huoneessa.
Teon motiivina oli ilmeisesti Silventoisen heikentynyt taloudellinen tilanne, sillä hänellä oli oma, vuonna 2009 perustettu maarakennusalan yritys, joka oli konkurssin partaalla ja surmaajalla oli tiettävästi muitakin velkoja.
Surmaajalla ei ollut aikaisempaa rikollista taustaa.
Hän myös oli suunnitellut ryöstöä pitkään ja oli suunnittelemassa jo toista ryöstöä asianajajan surman jälkeen. Silventoinen ei ole osoittanut tiettävästi katumusta missään vaiheessa.
(Julma ryöstö ja surmatyö toteutettiin tässä uhrin omistamassa omakotitalossa 15.11.2012, KUVA: ILTALEHTI)
Silventoinen tunkeutui entuudestaan tuntemattoman, mutta niin ikään Marinkylässä asuneen, 60-vuotiaan asianajajan omakotitaloon Kotkassa terä-aseilla varustautuneena, jossa hän pakotti uhrin tuolloin alaikäisen pojan sitomaan isän, sen jälkeen Silventoinen sitoi pojan. Vielä elossa ollessaan pahoinpidelty ja sitten surmattu mies kuitenkin pääsi osittain siteistä pois, hovioikeus katsoi esimerkiksi tämän olleen yllättävää vastarintaa uhrilta, joten senkin perusteella kyseeseen tulisi tappo. Hovioikeus katsoi, että henkirikos ei missään tapauksessa ole suunniteltu, saatikka erityisen julma tai raaka. Mielentilatutkimuksen mukaan Silventoinen oli teot tehdessään täydessä ymmärryksessä. Jani Silventoinen etsi asianajajan talosta arvoesineitä, varasti uhrilta pankkikortteja sekä vaati häntä luovuttamaan korttien tunnusluvut, hän tehosti uhkausta keittämällä vettä ja kiduttamalla kiehuvalla vedellä asianajajaa sekä lyömällä uhria useita kertoja kaulaan puukolla, hovioikeuden mukaan vain yksi isku oli tappava, joka sekin hovioikeuden näkemyksen mukaan tukee syytettä taposta ja puhuu murhaa vastaan. Silventoisen asianajaja, Vantaalainen Timo Kallio vaati omassa valituksessaan käräjäoikeuden määräämää palkkiotaan korotettavaksi, hänen vaatimuksensa hovioikeus hyväksyi, sillä kukaan lähialueiden asianajajista ei voinut puolustaa Silventoista, osa vedoten työkiireisiin ja osa ilmoitti olevansa esteellisiä eri syistä puolustamaan Silventoista, suuri osa myös tunsi surmatun kollegansa. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin Silventoisen syyllistyneen törkeään vapaudenriistoon ja törkeään varkauteen. Silventoinen myös varasti ja hajotti asianajajan ja hänen pojan kännyköitä, lankapuhelimien johdot hän puolestaan katkaisi, jotta sidottu uhrin poika ei mahdollisesti vapauduttuaan pystyisi soittamaan apua, näin kävikin, sillä uhrin poika joutui vapauduttuaan soittamaan apua naapurista ja Silventoinen sai huomattavan etumatkan ja jäi kiinni yli kahden viikon kuluttua.
(Jani Silventoinen peitti käräjäoikeuden istunnossa kasvonsa, vieressä asianajaja Timo Kallio, KUVA: ILTALEHTI/KARI FINER)