Lahden Paavolassa, osoitteessa Kyminkatu 1, sijaitsevan liikekiinteistön parturiliikkeen tiloista löydettiin perjantaina 24.7.1981 surmattuna 33-vuotias parturi Eila Kaarina Kanervikko. Hänen todettiin olleen kuolleena jo pidemmän aikaa; ruumis oli pitkälle ehtineessä mätänemistilassa.
Uhri löytyi, kun parturiliikkeen naapurissa pukuvuokraamoa pitänyt rouva meni kertomaan kiinteistön talonmiehelle naapuritiloista tulevasta pahasta hajusta ja runsaasta kärpästen määrästä liikkeen ovella sekä ikkunalla. Talonmies meni liikkeeseen, havaitsi takahuoneessa ruumiin ja soitti poliisille.
Liikkeen oven ikkunalla oli lappu ”Olen lomalla, tulen 31.7.”. Uhrin viereen lattialle oli punaisella kynällä kirjoitettu toteamus ”Huorille käy aina näin”. Vahvistaakseen sanomaansa oli tekijä alleviivannut aina-sanan. Lisäksi liikkeen pöydällä oli lappu, jossa myös kirjoitus ”huorasta”.
Uhri oli löydettäessä lattialla kasvot alaspäin. Hänen yllään oli siniset farmarihousut ja punainen puuvillapaita. Pää oli pahoin ruhjottu ja huoneisto yltä päältä veriroiskeissa. Päähän tulleesta tulitikkuaskin kokoisesta reiästä olivat madot ja toukat löytäneet tiensä uhrin aivoihin.
Siitä Ratto-lehti saikin mojovan, aikansa klikkiotsikon: ”Madot ja toukat söivät surmatun kampaajan aivot”.
Tutkintaa
Uhrin elämää ryhdyttiin kartoittamaan. Hän oli kotoisin Keski-Suomesta, kahdesti eronnut, asui yksin Lahden keskustassa, eikä hänellä ollut työntekijöitä. Kanervikko tiedettiin innokkaana lottoajana, huoneistosta löytyi mm. kierroksen 28 palauttamaton lottokuponki.
Ruumiinavauksessa kävi ilmi, että Kanervikolla oli veressään alkoholia 0,58 promillea. Selvyyttä siihen, kuinka kauan alkoholi ihmisen veressä säilyy kuoleman jälkeen, ei saatu.
Lisäksi saatiin tieto, että tuo lomailu-ilmoitus olisi todennäköisesti hämäystä, sillä liikkeen ovella oli 9.7. käynyt ajan tilanneita asiakkaita, mutta heidän yllätyksekseen liike oli suljettu ja tuo jo mainittu ”Lomalla”-lappu ikkunalla.
Lahden poliisi oli jo muutenkin ylikuormitettu; seksuaalirikoksia, pahoinpitelyitä ja muuta häiriökäyttäytymistä oli enemmän kuin tarpeeksi. ”Parturisurmassa tekijä on saanut parin viikon etumatkan, mutta kyllä me tämän rikoksen selvitämme”, sanoi ylikomisario toiveikkaana. Lahdessa oli viimeksi ollut selvittämätön henkirikos 1960-luvulla.
Saatiin tieto, että Kanervikko oli ollut 7.7. Vääksyssä erään Jussi – nimisen miehen seurassa. Tätä Jussia pyydettiin ilmoittautumaan poliisille. Kuolinuutisesta tyrmistynyt Jussi saapuikin kertomaan tuosta illasta ja hänet voitiin todeta syyttömäksi Eila Kanervikon surmaan.
Vihjeitä alkoi suorastaan tulvia poliisille. Kanervikon tiedettiin pörränneen ahkerasti Lahden yöelämässä, mutta keskiviikon 8.7. jälkeen hänestä ei enää ollut havaintoja. Viimeinen varma havainto oli 8.7. klo 15. Tuolloin liikkeessä oli asioinut henkilö ja hänet tavoitettiin myöhemmin. Taustansa olivat puhtaat ja alibi varmistettiin.
Lisäksi tiedettiin, että Kanervikko oli saanut uhkauksia ja että hänellä oli luvallinen kaasusumutin mahdollisten ikävyyksien varalle.
Vääriä vihjeitä ja oikea päätelmä
Kuuma vihje oli eräältä parturin asiakkaalta saatu tieto, että Kanervikko oli nähty liikkeensä lähistöllä 8.7. klo 23 aikoihin erään tukevan keski-ikäisen miehen seurassa. Ajankohtaa silminnäkijä piti varmana, sillä samoihin aikoihin oli loppunut tv-ohjelma Mummoni ja Mannerheim. Parturiliikkeen lähistöllä oli elokuvateatteri ja ravintoloita, joten melua ja liikkujia oli runsaasti, eikä meteliin sen erikoisemmin kiinnitetty huomiota.
Saatiin myös vihje, että Eila Kanervikon entisellä aviomiehellä saattaisi olla jotain tekemistä surmatyön kanssa. Hänet haettiin kuulusteluihin, mutta osallisuutensa veritekoon oli poissuljettu. Tämän vihjeen antaja paljastui myöhemmin surmaajaksi
Poliisia työllisti turhaan myös ”oranssi iso auto”, joka oli kiivaasti kiihdyttänyt parturiliikkeen edustalta illalla 8.7. Sikäläinen sanomalehti kertoi myös, että ”Kymintien surmasta epäillään porukkaa”.
Kaikkiaan erilaisia vihjeitä saatiin yli 200. Jostain syystä osa vihjeistä, mm. ”Kanervikko nähty 8.7 klo 23” oli täyttä soopaa. Tuolloin hän jo lojui surmattuna liikkeensä takahuoneessa.
Poliisi päätyi tutkimuksissaan lopulta siihen, että Kanervikko ei ole poistunut liikkeestään 8.7. klo 17 jälkeen. Yksi olettamuksista oli se, että tuolloin lottokupongin palautuspäivä oli keskiviikko ja täytetty kuponki oli edelleen pöydällä, ja että liike oli siivoamatta, mm. asiakkaiden hiuksia oli vielä lattialla.
Surmaajan jäljille
Lattialla, lähellä Kanervikon ruumista oli ollut pankin ilmoitus vekselin erääntymisestä. Ilmoitus oli osoitettu Yngve Aimo Sippola -nimiselle henkilölle. Hänet haettiin kuulusteluihin. Hän kertoi käyneensä Kanervikon parturoitavana 8.7 päiväsaikaan, koska hänellä oli 30-vuotispäivät parin päivän kuluttua. Lappu oli pudonnut, kun otti taskustaan parturimaksun. Selitys tuntui tuolloin uskottavalta.
Sippolalle tuli kuitenkin kutsu uudelleen kuultavaksi. Hän oli huoleton mies ja oletti selviävänsä kuulusteluista nopeasti, jättäen autonsa max 30 minuutin pysäköintiruutuun. Kuulusteluissa Sippola sekosi puheissaan ja tekemisissään oli puolen tunnin mittainen aukko. Sippola kertoi taloudellisista ongelmistaan ja että Kanervikko oli häntä silloin tällöin auttanut pienillä summilla. Sippolan suhde Kanervikkoon rajoittui pelkkään ystävyyteen ja toisinaan he kävivät yhdessä ”drinksuilla”.
Lopulta Sippola murtui ja kertoi surmanneensa Kanervikon. Kuulusteluissa hän kertoi, että oli aikeissa ryöstää Salpausselän Säästöpankin pääkonttorin. Aseeksi hän oli valinnut ison, 30-senttisen jakoavaimen ja että sillä uhkailemalla, tai jopa lyömällä, olisi rahaa saanut. Sippola uskaltautui pankin asiakastiloihin saakka, mutta ryöstö jäi aikeeksi. Hänet pidätettiin 12.8.
Mikä mies ?
Surman aikoihin Mukkulassa, Kevätkatu 1:ssä asunut 30-vuotias Aimo Sippola oli lahtelaisen liikemiehen poika, joka ei saanut otetta työelämästä. Kaikki hänelle annetut työtehtävät epäonnistuivat. Rahat hän kyllä otti etukäteen. Ensimmäinen avioliitto epäonnistui, mutta toinen liitto, varakkaasta kodista lähtöisin olevan Anjan kanssa sujui paremmin. Keväällä 1980 perheeseen oli syntynyt jo toinen lapsi. Aimo sai myös työpaikan ravintola Duunarista ja monen mielestä Aimo oli Lahden paras viinuri.
Kun Duunari vähensi väkeä, niin Aimo joutui lähtemään. Hänelle tosin jäi vielä tiskijukan työ ja sen lisäksi hän perusti ilmaisjakelulehtien jakeluyrityksen, hankkien vuokrapuhelimen sekä tummanpunaisen Peugeot-farmariauton. Hankinnat Sippola rahoitti vekselillä ja kun eräpäivä koitti, niin tuota 14000 markan summaa ei ollutkaan. Tulossa olevat 30-vuotispäivät vaatisivat nekin rahaa.
Syntyi ajatus ryöstöstä.
Verityön jälkeen huvielämän pyörteisiin
Pankin jälkeen Sippola suunnisti Kanervikon luokse, sai hiustenleikkuun, jonka lupasi maksaa myöhemmin. Sippolalle jäi kuitenkin paha mieli, kun Kanervikko oli tokaissut, että ”oletko sinä samanlainen pukki kuin isäsikin”. Lähdettyään parturista hän jätti sinne markiisikassinsa, jossa oli iso jakoavain…
Sippola meni ravintola Hoijakkaan muutamalle vodkapaukulle, palaten parturiliikkeeseen sen sulkemisajan kynnyksellä, n klo 16:30, tarkoituksenaan viedä Kanervikko syntymäpäiväkonjakille Hoijakkaan. Kanervikko suhtautui Sippolan tarjoukseen kuitenkin kylmäkiskoisesti. Sippola kiivastui, huitaisi kädellä Kanervikkoa kasvoihin. Tämän alkaessa huutamaan, Sippola otti kassista jakoavaimen, lyöden sillä Kanervikkoa voimalla päähän. Sippolan kertoman mukaan Kanervikko yritti pakoon ja että hän löi ainakin kuusi kertaa.
Surmatyön jälkeen hän juoksi pihan poikki isänsä turkisliikkeen tyhjään verstaaseen. Puolisen tuntia teosta hän palasi rikospaikalle. Pyyhki sormenjäljet, vetäisi verhot ikkunoiden eteen, otti rahat ja kirjoitti laput sekä viestit. Lukitsi liikkeen oven ja poistui rahan jo polttaessa taskussa. Surmassa käytetyn jakoavaimen hän pudotti roskalaatikkoon ja liikkeen avaimet heitti auton ikkunasta tienvarteen.
Nyt Pikku-Amiksi kutsutulla oli rahaa. Ne 400 markkaa hän käytti juhlimiseen 50 kilometrin päässä Lahdesta sijaitsevan ravintola Nelosmutkan diskossa. Siellä hän söi, joi ja tanssitti tyttöjä sekä tarjosi heille. Surmaamansa parturin rahat hupenivat yhdessä illassa.
Oikeuteen
Uutinen Sippolan pidätyksestä johti epäuskoon; ”ei, ei se voi olla meidän pikku-Ami”. Kolmen tiskijukan ryhmä yritti saada Sippolan vapaaksi poliisivankilasta.
He olivat täysin varmoja työtoverinsa syyttömyydestä. Oikeudenkäynnin aikana Sippolan kohtaloa surkuteltiin ja eräs hänen ihailijoistaan ehti kapsahtaa kaulaansa, ennen kuin vartijat saivat ihailijan aloilleen. Pikku-Amissa oli ”sitä jotakin”.
Parturisurmaa tutkittiin murhana. Samoin syyttäjä haki tuomiota murhasta. Sippola joutui mielentilatutkimukseen. Hänellä todettiin olevan narsistinen persoonallisuushäiriö ja että surma on ollut itsemurhan tai sen yrityksen vaihtoehto!
17.6.1982 Lahden raastuvanoikeus pääsi antamaan tuomion: Sippola tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana taposta 9 vuodeksi vankeuteen ja hänet passitettiin Hämeenlinnan vankilaan rangaistustaan suorittamaan.
Sippola valitti Kouvolan hovioikeuteen, joka 21.9.1982 antamallaan päätöksellä alensi tuomion 8 vuoteen 4 kuukauteen vankeutta. Alentunut syyntakeisuus oli tuohon aikaan pikemminkin maan tapa, joten Sippola selvisi raa´asta teostaan vain runsaan 4 vuoden lusimisella.
Parturiliikkeen tiloissa toimi muutama vuosi sitten taidegalleria.
Aimo Sippola elää edelleen. Huhutaan, että vuonna 1986 hän poltti Lahden Okeroistentiellä olleen ravintolan.
Rikospoliisit sanovat, että ”paennut aika on paennut totuus”. Kanervikon surmaa tutkinut komisario Aimo Ojanen sanoi oikeudenkäynnin jälkeen, että ”Tässä tapauksessa suurimpana vaikeutena oli se, että tapaus paljastui vasta niin myöhään. Silti, yhdessäkään vaiheessa ei tullut tunnetta, että tapaus ei edisty. Ainekset eivät loppuneet”.
Kanervikon surman ajankohdan ja tutkimuksen aikoihin surmattiin ainakin kaksi muuta naispuolista henkilöä; Helena Mäntylä Helsingissä ja Riitta Väkevä Anjalankoskella.
