Archive for the ‘Uncategorized’ Category

Kadonneet kartalla

Suomessa jää vuosittain kateisiin useita henkilöitä. Jotkut löytyvät vuosienkin kuluttua. Toisia ei koskaan. Heidän kohtalonsa jää täysin pimeäksi. Osa kadonneista on hukkunut vesistöihin, osa maastoon. Joidenkin kohtalona on todennäköisesti ollut joutua henkirikoksen uhriksi – ruumista vaan ei koskaan löydy. On myös heitä, jotka ovat kadonneet vapaaehtoisesti – omasta tahdostaan – ja ovat joko kuolleet tai […]

Mysteeri 30 vuoden takaa: Sari Liinaharja, Tammela 1987

On Helmikuinen perjantai-ilta, vuonna 1987, kello käy jo iltayhtätoista. Sataa lunta ja jäinen viima iskee kasvoihin. Kylmä. Tulikin luvattua, olisi ollut paljon mukavampi jäädä kotiin ja kääriytyä vilttiin sohvannurkkaan. ”Minkäs teet, lupasin kun lupasin” – tuumii tyttö ja kaivautuu syvemmälle takin uumeniin, ja nostaa kaulukset pystyyn. Jalkoja paleltaa. Pitikin laittaa hame, vaikka housut olisivat olleet […]

Punavuoren kaksoismurha – näin kaikki tapahtui

Elettiin sydäntalvea 1992. Oli maanantai 24. helmikuuta ja lyhyt päivä oli painunut jo mailleen, kun Helsingin poliisin puhelin soi. Miesääni ilmoitti, että ”Täällä on autossa ruumis, Hietalahden rannassa, A-Vakuutuksen kohdalla”. ”Oletteko varma?”. ”Jos ette usko, niin tulkaa katsomaan”. Tuosta soitosta alkoi jopa ”mafiamurhiksi” nimetyn kaksoismurhan tutkinta – autossa kun ei ollut vain yksi ruumis, vaan […]

Hilkka Laitisen katoamisesta 45 vuotta

49-vuotias nastolalainen yrittäjä Hilkka Tuulikki Laitinen katosi kotoaan osoitteesta Ratsutie 48, 19.7.1972. Vaikka monet ovat varmoja, että katoamisen taustalla on oma aviomiehensä Urho Laitinen, niin virallisesti tapaus on yhä pimeä. Ruumista ei ole löydetty, eikä kukaan ole tunnustanut olleensa katoamisen takana. Tapausta heti alusta tutkinut ylikonstaapeli Lauri Heikkilä oli varma siitä, että Hilkka ei katoamispäivänään […]

Mihin katosi Erik Sarin?

Vantaan Kaivokselassa, osoitteessa Kaivokselantie 4 C asunut 32-vuotias tullaaja Erik Johan Sarin katosi jäljettömiin lähes 29 vuotta sitten, keskiviikon ja torstain välisenä yönä, 2.-3. marraskuuta 1988. Katoamisensa on edelleen suuri mysteeri: Mitä tapahtui tasapainoista elämää viettäneelle, säntillisenä tunnetulle miehelle, jolla ei tiettävästi ollut sairauksia? Erik Sarin oli naimisissa ja katoamisilmoituksen teki poliisille hänen vaimonsa, illalla […]

Ylitarkastaja tappoi vaimonsa

Entinen nuorempi konstaapeli, sittemmin juristiksi kouluttautunut, vuonna 1952 syntynyt, varatuomari Aki Aleksander Salmela surmasi vihityn vaimonsa Pia Satu Elina Salmelan heidän yhteisessä kodissaan maanantaina 26. marraskuuta 2001. Surmatyö tehtiin Helsingin Maunulassa, osoitteessa Männikkötie 10 C 21. Myötämäestä vastamäkeen Aki Salmela oli vuoteen 1995 ollut pitkäaikaisessa parisuhteessa, mutta tuo suhde päättyi, kun hän löysi rinnalleen uuden […]

Kouvolan tienvarsisurmasta elinkautiset hovissa

Ruumis löytyy Torstaina 20. elokuuta 2015 varhain aamulla löytyi Kouvolan Harjusta, Saarennonväylän varrelta miehen ruumis. Kuolemansa oli ollut väkivaltainen – nuorehko mies oli surmattu ampumalla. KRP otti jutun hoitaakseen ja tapausta ryhdyttiin tutkimaan murhana heti alusta asti teon raakuuden vuoksi. – Mies oli surmattu 19.-20. elokuuta välisenä yönä. Kävi ilmi, että mies oli noudettu Kouvolan […]

MURHA.INFO TÄNÄÄN 10 VUOTTA!

10 vuotta sitten, 26.3.2007 aloitti toimintansa pääasiassa rikosaiheinen portaali www.murha.info. Jo ensimmäisenä päivänä oli muutama rikosaiheista kiinnostunut rekisteröitynyt palstalle. “Tätä oli odotettu!” “Jo oli aikakin!” 10 vuotta on osoittanut, että tälläiselle palstalle oli tarve; selkeä tilaus. s24.fi 10 vuoden jälkeen on aika katsoa taaksepäin, mutta myös tehdä tilastoa ja kurkistaa mitä meistä on muualla joskus […]

YKSINÄISEN ELÄMÄN KARMEA LOPPU

Helsingin Patolassa, Tuusulantien ja Kivipadontien välisellä ulkoilualueella oli kolme naista ulkoiluttamassa koiriaan lauantaina 9.6.1984 puoli kuuden jälkeen iltapäivällä. Kello 17:50 labradorinnoutajat Epeli ja Lari vainusivat pusikossa jotain, ja se jotain oli kammottavalla tavalla surmatun naisen ruumis. Julma verityö Verinen, ruhjottu ja alaston ruumis löytyi noin 150 metriä Kivipadontieltä pohjoisen suuntaan lähtevän ulkoilupolun varrelta, pajupensaiden takaa […]

PARTURIN SURMA LAHDESSA

Lahden Paavolassa, osoitteessa Kyminkatu 1, sijaitsevan liikekiinteistön parturiliikkeen tiloista löydettiin perjantaina 24.7.1981 surmattuna 33-vuotias parturi Eila Kaarina Kanervikko. Hänen todettiin olleen kuolleena jo pidemmän aikaa; ruumis oli pitkälle ehtineessä mätänemistilassa. Uhri löytyi, kun parturiliikkeen naapurissa pukuvuokraamoa pitänyt rouva meni kertomaan kiinteistön talonmiehelle naapuritiloista tulevasta pahasta hajusta ja runsaasta kärpästen määrästä liikkeen ovella sekä ikkunalla. Talonmies […]

``