Mysteeri 30 vuoden takaa: Sari Liinaharja, Tammela 1987

On Helmikuinen perjantai-ilta, vuonna 1987, kello käy jo iltayhtätoista. Sataa lunta ja jäinen viima iskee kasvoihin. Kylmä. Tulikin luvattua, olisi ollut paljon mukavampi jäädä kotiin ja kääriytyä vilttiin sohvannurkkaan.
”Minkäs teet, lupasin kun lupasin” – tuumii tyttö ja kaivautuu syvemmälle takin uumeniin, ja nostaa kaulukset pystyyn. Jalkoja paleltaa. Pitikin laittaa hame, vaikka housut olisivat olleet mukavammat.
Onneksi on sentään saapikkaat ja villakangastakki.

Tiellä on parikymmentä senttiä lunta, nilkkoihin asti, eikä jälkiä ohi ajaneista autoista näy.
Ainakaan bussi ei ole ehtinyt vielä mennä.

Tyttö saapuu bussipysäkille, kääntää selkänsä tuiskulle ja alkaa loputon odottelu; bussia ei kuulu, se on sankan lumipyryn vuoksi kaksikymmentä minuuttia myöhässä.
Jokaisen ohiajavan auton valojen kajastus saa toivon heräämään, josko bussi nyt tulisi?
Bussia ei kuulu.

On tehtävä päätös, kotiin vai kaupungille? Kotiin olisi vain muutaman sadan metrin matka.
”Minä lupasin!” pyörii mielessä ja saa nostamaan peukalon pystyyn. Ehkä joku tulisi, olisi matkalla Forssan keskustaan, ja poimisi lämpimän auton kyytiin.

Joku tuli.

Vasta 17- vuotias Sari Johanna Liinaharja katosi, matkalla Tammelasta Forssan torille, perjantai-iltana 6. helmikuuta vuonna 1987.

Hän oli kateissa koko kevään ja kesän, kunnes lauantaina syyskuun 5. päivä marjaretkellä ollut henkilö löysi hänen pahoin jo mädäntyneen ruumiinsa Koijärven Rekirikontien varrelta. Noin kahdenkymmenen kilometrin päästä kotoa. Kymmenen metrin päässä tiestä.

Sari ei noussut bussiin tuona perjantai-iltana. Sen varmisti Sarin tuntenut bussikuski. Sari ei myöskään koskaan saapunut Forssan torille ystäviään tapaamaan. Näin kertoivat ystävät, jotka olivat Saria odotelleet.

Ihmetystä herätti myös, varsinkin kotiväessä, Sarin vuodenaikaan, sekä säähän, nähden kevyt pukeutuminen. Hame, vaikka ulkona tuiskusi ja Sari yleensä käytti housuja.

Odottiko Saria Forssassa ystävien lisäksi joku? Oliko tarkoitus näyttää ikäistään vanhemmalta, jotta pääsisi ravintolaan, sisään kylmältä torilta? Tuliko joku kenties sopimuksesta Saria noutamaan, eikä Sarin ollut tarkoituskaan ehtiä viimeiseen bussiin?

Helsingin Sanomat 19.2.1987

Useat henkilöt olivat havainneet tummiin pukeutuneen henkilön seisovat tuona iltana ns. Hämeen Sähkön pysäkillä, joka sijaitsi vanhan Tammelan tien ja uuden tien risteyksessä, noin kello 22.00-23.00 välisenä aikana.
Pysäkin jälkeen alkavassa, Forssan suuntaan nousevassa, mäessä taas oli nähty noin kello 22.45-22.50 tummiin pukeutunut nainen liftaamassa Forssaa kohden.
Tummiin pukeutunut nainen nähtiin myös hetkeä myöhemmin Rauhaniemen pysäkillä nousemassa vaalean auton kyytiin.

Saria etsittiin lehti-ilmoituksilla ympäri Suomea ja Pohjoismaita. Sarin vanhemmat esittivät lehdissä vetoomuksia, joissa toivoivat Sarin palaavan kotiin. Odotettiin, että Sari olisi lähtenyt niin sanotulle ”irtiottoreissulle”.
Sari oltiinkin ”nähty” monissa paikoissa, ja jokainen yhteydenotto antoi vanhemmille toivonkipinän Sarin löytymisestä elossa.

Syksyllä poliisi kertoi toivoi vihjeitä myös vaaleasta Ford Escort -merkkisestä henkilöautosta, jonka kyytiin oli nähty perjantaina 6.2.1987 nousevan liftarin Rauhanniemen risteyksen pysäkiltä.

Auto oli ajanut tästä Forssaan ja kääntynyt Hämeentieltä Saksankadulle. Kuljettaja ei koskaan ilmoittautunut.

Sarin katoamisen tietämillä, samana iltana, oli epäsiistiksi kuvailtu noin kolmekymppinen mies ajanut vanhan Toyota Corollansa, Koijärven Heinämaantiellä, ojaan. Neljä henkilöä oli avustanut autoa pois ojasta ja yksi auttajista, oli autossa sisällä käydessään pannut merkille, että sisätilamatto puuttui.

Sarin löytöpaikalle tältä ojaanajopaikalta on noin kolme kilometriä, linnuntietä.
KRP etsi myös tätä autoa ja miestä tuloksetta.

Auton kumimatot liittyvätkin oleellisesti Sarin katoamiseen. Niiden avulla epäillään autoa kuljettaneen henkilön irrottaneen lumeen kiinnijäänyttä autoaan. Miksi kuljettaja jätti kumimatot jälkeensä?
Eikö hän uskaltanut enää pysähtyä, peläten, että auto jumittuisi uudelleen? Vai oliko Rekirikontiellä kenties muitakin kulkijoita? Vai halusiko vain mahdollisimman nopeasti pois paikalta?

Helsingin Sanomat 26.9.1987

Joku Sarin poimi kyytiin. Joku Sarin surmasi. Joku piilotti Sarin ruumiin Rekirikontien varren näreikköön.

Helsingin Sanomat 8.9.1987

Kuka? Sitä ei tiedetä vielä tänä päivänäkään, vaikka tapahtuneesta on kulunut jo yli 30 vuotta.

Sarin surma on edelleen pimeänä. Mutta tutkimukset jatkuvat. Murha ei vanhene koskaan.

Keskustelua aiheesta

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

``