Yli 30 vuotta vanha laivamurha vihdoin ratkeamassa?

30 vuotta vanha kuva ja sen isompi teksti sopivat uuden käänteen saaneeseen tutkintaan oikein hyvin. Kuva teksteineen Alibi 3/1989.

Iltalehdessä 24.7.2019 julkaistun uutisen perusteella poliisi on päässyt vuonna 1987 tapahtuneen laivamurhan ja murhan yrityksen selvittelyssä eteenpäin – jopa niin pitkälle, että tutkintaa johtava poliisi Veli-Matti Soikkeli, Lounais-Suomen poliisilaitokselta on todennut; ”Kyllä minä olen siinä uskossa, että oikeuteen asti mennään. Sellainen meillä on vakaa tarkoitus, että kun lähdetään asioissa etenemään siihen pisteeseen, että aletaan kiinniottoja tekemään, niin se ei ole enää leikkipeliä. Sitten katsotaan loppuun asti”.

Tähän mennessä julkisuudessa on ”varmana tekovälineenä” kerrottu olleen laivan varusteisiin kuuluvan palokirveen, mutta nyt asiasta on tullut poliisin kautta julkisuuteen uutta tietoa; Palokirves ei sovi aiheutettuihin vammoihin tekovälineeksi. Niitä (tallennettuja vammoja) on myöhemminkin vertailutettu asiantuntijoilla, ja on päätelty, ettei se sovi tekovälineeksi.

Tutkijoilla on käsitys tekovälineestä, mutta Soikkelin mukaan sitä ei voi ”missään nimessä” paljastaa. Soikkeli ei kommentoi, onko tekoväline poliisin hallussa”.

Tutkinta on siis hyvin mielenkiintoisessa vaiheessa ja herääkin kysymyksiä, että miten näinkin pitkälle on päästy 30 vuoden jälkeen. Onko joku tunnustanut tehneensä teon, onko joku asiasta tiennyt tullut vuosikymmenten jälkeen tunnontuskiin ja antanut ratkaisevaa tietoa, onko jonkun tai joidenkin henkilöiden kertomuksissa sen verran ristiriitaisuuksia, että heidän on täytynyt tietää ja/tai nähdä enemmän kuin mitä ovat kertoneet, onko taltioiduille kuiduille ja dna:lle  vihdoin löytynyt vastaavuuksia, (tuolloin dna-tutkinta oli vasta alkuvaiheessa), esim. epäilty tai tekijä on joutunut antamaan dna-näytteen jonkun muun – mahdollisesti aivan viime vuosina – tapahtuneen teon seurauksena ja yhteensopivuus on vihdoin löytynyt? Entä onko olemassa jokin uusi tutkintalinja, joka on  tuonut jotain oleellista esiin?

Kysymyksiä, joihin saamme toivottavasti pian vastauksia.

Poliisin tiedoista voi päätellä, että tekijä on edelleen elossa. Lisäksi voi olla, että jollain muualla henkilöllä on enemmän tietoa surmasta kuin mitä hän on kertonut ja että hän mahdollisesti tietää tekijän. Tekijän, joka tällä hetkellä on laajasti arvioituna 45-90 -vuotias.

Entä tekoväline? Jos se ei ole palokirves, niin mikä sitten? Jokin sellainen mitä laivalta on saatavilla. Vaikka raskas ja sittemmin rikottu pullo? Mielipuolen tavoin riehunut on yllättänyt uhrit täydellisesti ja onnistunut lamauttamaan heidät – vaikka he olisivatkin taistelleet raivokkaasti vastaan – useilla iskuilla. Pulloteoria ei ehkä sovi kuvioon siltä osin, että uhreja oli lyöty päähän astalolla useita kertoja ikään kuin suuren vihan ja kiihtymyksen vallassa; ”kyllä ihmisestä henki vähemmälläkin lähtee” on tutkintaa johtava poliisi maininnut. Jos ei pullo, niin laivan keittiöstä on saatavilla vaikka minkälaisia astaloita suurista veitsistä lihanuijaan. Tai tekijällä on ollut väline muassaan saapuessaan laivaan. Entä missä astalo nyt? Laivasta sitä tuskin löytyi, sillä muuten se olisi jo mainittu – ellei tietoa ole tarkoituksella pimitetty vuosikymmenten ajan.

Tapauksia tutkitaan murhana ja murhan yrityksenä.

Matkalla pohjoiseen

Viking Sally lähti Tukholmasta Turkuun maanantai-iltana 26.7.1987 kyydissä 1400 matkustajaa ja 200 miehistön jäsentä.

Inter Rail matkalla Pohjolaan olivat noin 50 muun länsisaksalaisturistin joukossa Stuttgartista kotoisin olevat 20-vuotias, 28.1.1967 syntynyt Klaus Schelkle ja 22-vuotias, 10.5.1965 syntynyt Bettina Taxis. Heidän seurueeseensa kuului kolmaskin henkilö, nuori saksalaispoika, Thomas Schmid. Heidän tarkoituksenaan oli kiertää Tanskan kautta Ruotsiin, sieltä Suomeen ja edelleen Norjan kautta Saksaan. Matkasuunnitelmat olivat muuttuneet vasta Tukholmassa – alun perin he olivat menossa Pohjois-Ruotsin kautta Suomeen, mutta viime hetkellä he päättivät mennä laivalla.

Klaus Schelkle ja Bettina Taxis.

Schelkle, Taxis ja Schmid eivät olleet varanneet hyttiä matkan ajaksi, vaan päättivät, että kesäyönä tarkenee nukkua vaikka kannella. Se oli kohtalokas valinta. Jonkin ajan kuluttua Schmid sanoi, että hänen on kylmä ja että hän menee etsimään sisätiloista nukkumapaikan. Samalla Schelkle kävi hakemassa makuupussit. Sen verran Bettina muistaa Klausin sanoneen, että hakiessaan makuupusseja hän oli tavannut mukavan suomalaispojan ja vaihtaneensa tämän kanssa pari sanaa.

Tiistaiaamuna 28.7. laivan lipuessa saaristossa, meni aamuvirkku 18-vuotias tanskalainen partiopoika kahden kaverinsa kanssa katsomaan Airistoa laivan seitsemännelle kannelle noin kello 03:45. Ensisilmäyksellä näytti, että kannella ei ole ketään muita, mutta sitten yksi pojista näki kaksi ihmistä pöydän alla ja heillä kasvot veren peitossa.

Uhrit löydettiin tämän pöydän alta. Kuva IS arkisto.

Yksi nuorista lähti hälyttämään apua ja tavoitti turvallisuuspäällikkö Raimo Vahlstenin, muiden poikien jäädessä huolehtimaan uhreista. Molemmat olivat vielä hengissä. Schelkle yritti kontata kohti rappuja, mutta Bettina oli paikoillaan jotain äännähdellen. Laivalle hälytettiin helikopteri ja uhrit kiidätettiin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Kopteri saapui sairaalaan kello 05.48 ja tuolloin lääkäri totesi Schelklen kuolleeksi. Kuolema johtui päähän kohdistuneista iskuista päähän – kallo oli rikkoontunut.

Bettina Taxis leikattiin. Operaatio kesti useita tunteja. Tajuihinsa hän ei palannut, mutta parin viikon kuluttua hänet voitiin jo siirtää kotimaahansa toipumaan. Hänelle jäi pysyvä vamma toiseen käteen ja toiseen silmään.

Samainen kopteri palasi laivalle kello 06:30 muassaan neljä poliisia. Alkoi kiireinen selvittely; laiva saapuu pian satamaan ja ihmiset pitäisi saada kontrolliin sekä hallitusti laivasta yhden oven kautta ulos. Pitäisi ehtiä järjestää sitä sun tätä.

Kun laiva saapui satamaan

Laivan saavuttua Turun satamaan alue eristettiin, matkustajat ja henkilökunta kuvattiin. Valmius dokumentointiin, tarkastuksiin ja haastatteluihin oli aivan toista luokkaa kuin vuosi aiemmin samalla laivalla sattuneen Antti Eljaalan henkirikoksen tutkinnan yhteydessä.

Jokaista matkustajaa vaadittiin todistamaan henkilöllisyytensä. Henkilöt, jotka eivät tähän heti pystyneet, ohjattiin erilliseen huoneeseen ja heidän henkilöllisyytensä todennettiin odottelun jälkeen.

HS 29.7.1987.

Kuva HS 29.7.1987.

Mutta siitä huolimatta tekijän onnistui poistua laivasta – joko Turussa tai sitten hän piiloutui ja poistui seuraavalla reissulla Maarianhaminassa tai Kapellskärissä, johon laiva Tukholman sijasta poikkeuksellisesti saapui. Kenenkään ei ole nähty hypänneen, eikä olevan poissa matkustajaluetteloon verrattuna. Surmien oletettuna tekoaikana laiva oli Ahvenanmaalla, Degerbyn yläpuolella.

Jokke ja Pera sekä pipomiehet, verinen mies ja vaatesäkki

Epäiltyjä toki oli. Eräs oudosti käyttäytynyt ja nimensä epäselvästi kertonut norjalaispariskunta oli haussa – lopulta todettiin, että heillä ei ole tapauksen kanssa mitään tekemistä. Olivat salaisella lemmenlomalla ja kaikenlainen julkisuus oli heille hyvin kiusallista.

Kaksi outo pipomiestä oli yksi haussa; englantia – myös yksinään – puhuva noin 20-35-vuotias oudosti käyttäytynyt hoikkavartaloinen ja tummahiuksinen mies, jolla sammaleenvihreä villamyssy. Kuka hän oli, saatiinko selvyys? Toinen pipomies löytyi. Hän oli saksalainen ja hänellä ei todettu olleen yhteyttä surmatyöhön.

Iltalehti syksyllä 1987.

Kuutoskannelta löydettiin nukkumasta verinen mies. Britti, joka kertomansa mukaan oli tulossa Suomeen lomalle erään pohjois-suomalaisen naisen kutsumana ja rahoittamana. Rankka juhlinta laivalla oli saanut aikaan verenvuotoa nenästä. Tutkimuksissa todettiin veren olevan hänen omaansa.

Mutta tehtiin myös pidätyksiä: Kolme nuorta pidätettiin ja heitä epäiltiin taposta sekä törkeästä pahoinpitelystä. Yksi pidätetyistä oli 25-vuotias ”kuutoskannen” britti ja kaksi muuta nuorempaa suomalaismiestä. Brittimiehen kohdalla epäilykset hälvenivät nopeasti ja hänet vapautettiin. Entä olivatko nuo pidätetyt suomalaismiehet nimeltään Jokke ja Pera? Sen nimisistä on uutisissa kaivattu tietoja.

Surmien motiiviksi epäiltiin alkuunsa huumausaineista syntynyttä kiistaa.

HS 29.7.1987

HS 30.7.1987

HS 7.11.1987

Suomen poliisi ei päässyt kuulustelemaan Bettina Taxista byrokraattisten syiden takia kuin vasta kesäkuussa 1988. Saksalaiset edellyttivät tuomioistuimen määräystä matkalle. Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä ei sellaista kuitenkaan voitu tutkintavaiheessa antaa, koska juttu ei ollut missään oikeusistuimessa vireillä, vain ja ainoastaan tutkinnassa. Lopulta matka kuitenkin järjestyi.

HS 1.6.1988

Uhrien liikkeitä laivalla illan ja yön aikana pystyttiin kartoittamaan seurueen kolmannen henkilön taholta sekä myös heidät löytäneiden partiopoikien tietojen perusteella, sillä he olivat vaihtaneet illan aikana saksalaisnuorten kanssa muutaman sanan. Teot ovat tehdyt noin kello 03:00 – 03:30m aikaan. Silminnäkijöitä ei ole.

Outo vaatelöytö askarrutti. Pohdittiin josko siinä olisi ratkaisu surmaan. Alibi 3/1989.

Elokuussa 1987 löytyi laivojen reitin varrelta Korppoon Lilla Björnholmin edustalta merestä musta jätesäkki, jossa oli erilaisia asusteita, mm. Turussa vuosina 1985 ja 1986 myynnissä olleet kotimaiset Umberto Loofer-kengät kokoa 41. Löydön tehneet kalastajat jättivät nostamansa säkin niille sijoilleen, mutta kun sitä ei kukaan julkisesti kaivannut, niin he toimittivat löydöksensä lokakuussa 1988 Nauvon poliisilaitokselle, josta ne vietiin Turun poliisille. Heräsi ajatus säkin sisällön liittymisestä Viking Sallyn surmatyöhön. Kukaan ei edelleenkään ilmoittautunut vaatteiden ja kenkien haltijaksi, joten säkin salaisuus lienee jäänyt mysteeriksi. Kenen olivat ne työhanskat, joissa nimikirjaimet H.K. Sopiiko tälle HK:lle kengät kokoa 41?

Mallinuken yllä oleva vaatetus on akryylistä tehty punainen neulepusero (valmistettu Suomessa) ja vaaleat kangasshortsit. Oliko tämä öisen murhaajan vaatetus?

Entä mihin surmaaja sitten poistui? Laivan valvontakamerat eivät – tietenkään – toimineet. Jos jokin tässä maailmassa on melkein aina rikki, niin ne ovat laivojen valvontakamerat. Puhumattakaan siitä, että niiden tuottama kuvanlaatu on lähes tulkoot aina poikkeuksellisen heikko. Ehkä niiden valmistaminen kunnolla ei vaan jostain syystä onnistu.

Surmaajalla on täytynyt olla jonkinlainen ajatus siitä mihin hän surmatyön tehtyään poistuu. Se, että hänellä oli astalo mahdollisesti jo valmiina, kertoisi suunnitelmallisuudesta. Jos taasen ei, niin voihan teko olla spontaani ja sopiva astalo löytyi hetken hakemisen jälkeen – ehkä juurikin joltain jäänyt raskas pullo. Mutta mikä muu se siinä tapauksessa voisi olla?

Poistuttuaan surmaaja on ehkä luottanut siihen, että ruumiit – kuvitteli ja toivoi molempien kuolleen? – löydetään hänen kannaltaan sopivasti liian myöhään ja että hän ehtii sitä ennen poistua laivasta. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan vastassa oli tuntien jonotus ja kuvatuksi joutuminen. Luulisi tuossa vaiheessa olevan hermot pinnassa – jos hän edes oli tuolloin jonossa ja kuvissa.

Kansallisuudeltaan surmaaja voi olla mikä tahansa. Tuohon maailmanaikaan ruotsinlaivoilla liikkui kuitenkin vähemmän eri kansallisuuksia kuin nykyään ja ihmisten kulkeminen oli edes jollain tapaa kontrollissa. Varmasti lähes jokaisesta oli tiedossa nimi ja kansallisuus.

Keskustelua aiheesta

Lähteet: Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti, Alibi, Rikosposti.
Linkki tapahtumista englanniksi täällä 




Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.