6-vuotias poika siepattiin isältään

6-vuotiaan lapsen äidin epäillään siepanneen pojan ulkomaille, seuranaan uusi aviomies.

Isä Mika Hänninen on levittänyt Facebookissa kuvaa pojastaan. Tämän avulla hän toivoo saavansa vihjeitä poikansa olinpaikasta.

Hännisen piti helmikuussa saada Jani-poikansa luokseen tuttuun tapaan. Pojan yhteishuoltajuus oli järjestetty niin, että hän meni joka kuukausi isänsä luokse 11 päiväksi. Järjestelyt oli tähän asti toiminut hyvin ja Janilla oli jo hoitopaikkakin Korialla.

Vanhemmilla oli meneillään huoltajuuskiista, jonka seuraava käsittely kerta olisi ollut syyskuussa.

Äiti on naimisissa ulkomaalaistaustaisen miehen kanssa. Miehen oleskelulupahakemus oli hylätty ja perheellä oli rästissä vuokria, joiden takia heidät häädettiin. Hänninen ei ollut tietoinen perheen ahdingosta ennen sieppausta.

Poliisi tutkii tapausta lapsikaappauksena.

 

Keskustelua aiheesta —–>

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

``