Haagan puukottaja yhä kateissa – paennut todennäköisesti Pohjois-Suomen ja Ruotsin kautta Irakiin

Päivitetty 16.3. klo 01:12 ja 13.4.2019 klo 22.19

Puukotus tapahtui Santavuorentie 6:n kohdalla. Kuva googlemaps.

Santavuorentie 6 oli kunniamurhan yrityksen suorituspaikka. Kuva Iltalehti.

Helsingin Haagassa, osoitteessa Santavuorentie 6, puukotettiin sunnuntaina 3. maaliskuuta viittä ihmistä. Uhreista kaksi oli aikuisia, toinen heistä oli 25-vuotias, puukottajan entinen vaimo ja toinen tämän ystävätär. Kolme muuta uhria olivat puukottajan omia lapsia, kaksi heistä kouluikäisiä ja yksi alle kouluikäinen. Puukotukset tapahtuivat Ankkuri-lastensuojelupalvelun toimitilojen edustalla perhetapaamisen yhteydessä. Puukottaja, 33-vuotias Hayder Abduljabbar Al-Hmedawi pakeni paikalta juosten, eikä häntä ole vielä tähän päivään mennessä tavoitettu. Uhrit eivät ole hengenvaarassa.

Hän puukotti viittä ihmistä kunniansa tähden: Hayder Abduljabbar Al-Hmedawi.

Suomeen turvaan – Suomessa turvakotiin

Hayder Abduljabbar Al-Hmedavi on saapunut syksyllä 2015 Irakista Suomeen vaimonsa ja lastensa kanssa ja hakeneet turvapaikkaa. Pariskunnalla oli tuolloin kaksi lasta. Vastaanottokeskuksessa vietetyn ajan jälkeen perhe sai asuinpaikan Karjaalta Raaseporista ja myöhemmin Helsingistä. Suomessa perheeseen syntyi vielä kolmas lapsi. Perheen vaimo on kertonut menneensä naimisin Al-Hmedawin kanssa jo 14-vuotiaana ja kokenut useiden vuosien ajan väkivaltaa sekä alistamista miehensä taholta.

Vaikka perhe oli Suomessa ja kaiken piti olla hyvin – oltiinhan ”turvassa” – niin tuo väkivalta jatkui. Lopulta vaimo pakeni turvakotiin. Avioerohan siitä lopulta tuli ja he muuttivat erilleen helmikuussa 2018. Lapset jäivät äidin huomaan. Al-Hmedawi tuomittiin 2. helmikuuta tapahtuneesta pahoinpitelystä puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen sekä lähestymiskieltoon, jonka mukaan jonka mukaan hänen olisi pitänyt pysyä kaukana entisestä vaimostaan. Avioero sekä tuomio ottivat miestä tietysti koville ja hän koki kunniaansa – sekä omansa että sukunsa – loukatun. Mies ryhtyi uhkailemaan ja vainoamaan exäänsä. Hänen tiedetään käyneen myös turvakodissa vaatimassa vaimoa ja lasta itselleen. Mies myös uhkasi tuhota ex-vaimonsa ulkonäön ja tappaa hänet. Näistä on kirjattu poliisille ilmoitus laittomasta uhkauksesta 22. marraskuuta 2018. Lisää vettä nöyryytyksen myllyyn toi se, että ex-vaimo lopetti hunnun käyttämisen – tietyt tahot Suomessa tosin kertovat, että hunnun käyttö on täysin vapaaehtoista…

Hunnuttomana liikkunut vaimo oli kohdannut ex-miehensä syyskuussa 2018 Espoossa ja joutunut pakenemaan tätä läheisen postin tiloihin. Poliisien saavuttua paikalle mies oli kuitenkin jo poistunut, eikä häntä tavoitettu.
– Naisen mukaan mies oli kertonut Irakissa oleville sukulaisilleen tämän viettävän huonoa elämää; kulkevan hunnutta ja käyvän ravintoloissa. Tämän perusteella hänet erotettiin heimostaan, eikä Irakissa ole enää tarjolla suvun suojaa.

Sovittu tapaaminen

Perhetapaamisessa iltapäivällä 3.3. olivat läsnä lapset ja isä – Hayder Abduljabbar Al-Hmedawi. Tapaamisen jälkeen äiti saapui ystävättärensä kanssa hakemaan lapsiaan. Joko Ankkuri-toimipisteessä ei tiedetty tai välitetty lähestymiskiellosta, mutta ex-vaimo oli hyvin tietoinen entisen miehensä väkivaltaisuudesta. Ystävätär oli ehken siksi mukana – tukena ja turvana. Santavuorentie 6:n edustalla tilanne eskaloitui; isällä oli muassaan kaksi veistä, joilla hän ryhtyi raivon vallassa sivaltelemaan – pitihän se kunnia palauttaa, ettei joutuisi naurunalaiseksi maanmiestensä silmissä. Sivullisen henkilön väliintulo keskeytti puukotukset ja Al-Hmedawi joutui poistumaan. Ollen siellä tiellä edelleen.
– PTapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Hätönen on sittemmin kertonut enemmän hyökkäystilanteesta; kuulustelujen perusteella usea henkilö on yrittänyt keskeyttää hyökkäystä. Lapset ovat menneet väliin puolustamaan äitiään, ja lisäksi yksi sivullinen yritti keskeyttää hyökkäyksen, mutta häntä uhattiin veitsellä. Toisella sivullisella sattui olemaan jonkinlainen rengasrauta mukanaan. Vaikuttaa siltä, että hän on ollut ihan merkittävässä osassa siinä, että teko on keskeytynyt.

Lapset saivat lieviä vammoja yrittäessään estää hyökkäystä.  Epäillyn ilmeinen tarkoitus ei ole ollut vahingoittaa lapsia, mutta eipä hän ole niitä merkittävässä määrin varonutkaan hyökkäyksessään.

Lisäksi rikosnimekkeet ovat sen verran muuttuneet, että tämän Suomesta turvapaikan saaneen henkilön edesottamuksia tutkitaan nyt kahtena murhan yrityksenä ja kolmena törkeänä pahoinpitelynä. Toiseen aikuiseen kohdistunutta hyökkäystä tutkittiin aiemmin tapon yrityksenä.

Puukotuksen motiiveiksi epäillään mustasukkaisuutta ja miehen kunniakäsitystä.

Turvapaikan saaneen ankea kohtalo – joutui pakenemaan myös Suomesta

Tiistaina 5.3. Al-Hmedawi vangittiin poissaolevana epäiltynä todennäköisin syin murhan ja tapon (tapon yrityksen tutkinta muuttui myöhemmin murhan yrityksen tutkinnaksi) yrityksistä, sekä kolmesta törkeästä pahoinpitelystä. Hänestä annettiin myöhemmin kansainvälinen etsintäkuulutus ja pian hänet nostettiin Interpolin Europe’s most wanted -listalle eli Euroopan etsityimpien rikollisten listalle:

Rikos: Murhan yritys
Sukupuoli: Mies
Pituus noin: 168 cm
Syntymäaika: 10. syyskuuta 1985
Henkilön puhumat kielet: arabia
Jutun käsittelyvaihe: Tutkinta käynnissä.

Uusimpien tietojen mukaan Al-Hmedawi on paennut Tornion rajanylityspaikan kautta Ruotsiin, missä hänellä on ystäviä ja mahdollisesti myös muita kontakteja. Poliisin mukaan yksi mahdollisuus on se, että mies on jatkanut matkaansa Ruotsista eteenpäin toiseen maahan.

– Se on yksi vaihtoehto, mihin varaudumme, koska EU:n alueella ei ole erityisen vaikeaa liikkua maasta toiseen. Miehen uskotaan kuitenkin edelleen olevan EU-alueella.

Ruotsin tv3:n Efterlyst-ohjelmassa jaettiin Haagan puukottajan tuntomerkkejä ja hänestä oli keskustelua myös kyseisen ohjelman Facebook-sivuilla.

Myös puukottajan veljekset epäiltyinä

Koska kaikki veljekset ovat Suomessa – tulleet turvapaikkaa hakemaan ja sen nopeasti saaneet – niin selvisi, että suunnittelussa iskussa on mahdollisesti avustanut myös Al-Hmedavin 28-vuotias veli, Ali Abduljabbar Saddam Al-Hmedawi.

Puukottajan veljeä epäillään osallisuudesta murhan yritykseen.

Hänet vangittiin epäiltynä avunannosta murhan yritykseen. Poliisin mukaan veljellä on ollut puukotuksessa kiinteä rooli. Tekopaikalla hän ei ollut mukana.

Vangittu veli on vuoden 2018 lokakuussa arvostellut suomalaista yhteiskuntaa tyylittömyydestä:

Aihe liittyy presidentti Niinistön vierailuun Turussa. Kuvakaappaus henkilön Facebook-sivuilta.

Pidätettynä oli vielä yksi mies osallisuudesta epäiltynä, mutta hänet laskettiin sittemmin vapaalle. Hän on edelleen epäiltynä ja hän on tiettävästi veljeksistä se kolmas. Kahdella näistä veljeksistä on suomalainen vaimo. Toisella näistä suomalaisvaimoista on facebook -kaverina – sekä ihan oikeana ystävänä – mm. sairaslomalla oleva SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta.

Enemmän kuin pelkkää facebook-kaveruutta. Ihab on Haagan puukottajan veli. Kuvakaappaus Facebook-sivuilta.

Se tietysti toi epäilyksen varjon ja selityksen sille, että miksi ihmeessä kaikki veljekset saivat turvapaikan oudon nopeasti…

Poliisi tietysti otti vihjeitä vastaan ja yksi sellainen – jopa varteenotettavaksi mainittu – saatiin Kaarinasta, Turun läheltä. Poliisi teki iskun Kallenraitille, mutta etsittyä ei löytynyt. Poliisin mukaan vihje oli tähänastisista paras ja vaikka he eivät kommentoi mitä asunnossa oli, niin ”ei se tarkastus ihan turhakaan ollut”.

– Poliisi pitää todennäköisenä, että mies on paennut ulkomaille. Kenties jopa Irakiin saakka. On enemmän kuin luultavaa, että Suomessa ja Ruotsissa vaikuttavilla irakilaisten yhteisöillä on kunniakäsitys, joka tukee teon oikeutusta ja nämä samaiset yhteisöt ovat suojelleet tekijää ja mahdollistaneet hänen pakonsa. Poliisin huhtikuussa julkaiseman tiedotteen mukaan miehen suku Irakissa on hyväksynyt teon ja näin ollen mies on tervetullut takaisin kotimaahansa Irakiin. Suomi tulee tuskin tekemään luovutuspyyntöä.

Entinen sotilas

Poliisi ei ensin antanut puukottajasta sen tarkempia tietoja, kuin että tekijä on mies ja taustalla oli riita perheen asioista. Maanantaina 4.3. julkaistiin kuva ja nimi. Se toimi moottorina medialle, joka kaivoi miehen entisyyttä esiin. Hänen aiempi väkivaltaisuutensa Suomessa selvisi, mutta samalla selvisi, että mies on Irakissa asuessaan ollut Mehdin armeija -nimisen puolisotilaallisen ryhmittymän jäsen.

Kyseessä on šiialainen aseellinen ryhmittymä, joka taisteli Irakin sodassa Yhdysvaltojen johtamaa Irakin miehitysvaltaa sekä Irakin turvallisuusjoukkoja vastaan. Mahdin armeijan toimintaa on kritisoitu šiialaisten ja sunnalaisten välien kärjistämisestä. Ryhmittymän joukkojen on sanottu syyllistyneen sunnalaisten moskeijoiden tuhoamiseen, kidutuksiin, murhiin ja sieppauksiin.

Pommivyö Suomesta turvapaikan saaneella henkilöllä! Miehen osuudesta murhiin, kidutuksiin ja sieppauksiin Irakissa ei ainakaan vielä ole näyttöä.

Al-Hmedawin isä on tunnettu runoilija Irakissa ja facebook-päivityksistään päätelleen elää siellä sangen hyvää ja rauhallista elämää. Sittemmin hän on muuttanut fb-tilinsä salaiseksi. Miksi poikansa sitten päätyivät turvapaikan hakijoiksi? Migrille ne syyt on kerrottu, mutta oliko silloin tiedossa puukottajan entisyys Irakissa? Onko hänen rikoksiaan siellä tutkittu Suomessa tai niistä lähetetty selvityspyyntö Irakiin? Onko turvapaikan tarve ollut todellinen ja miten kummassa ne ovat – erään tiedon mukaan – saadut jo vuonna 2016? Onko joku kiirehtinyt asiaa heidän kohdallaan?
– Sisäministeriön silloinen kansaliapäällikkö Päivi Nerg sanoi vuoden 2015 pakolaisaallon jälkeen, että tiedämme kaikkien taustat:

Oliko tämä lupaus vai kiireessä ja sen kummemmin ajattelematta lipsautettu möläytys?

Tiedettiinkö Hayder Abduljabbar Al-Hmedawin taustat? Onko hän itse kertonut niistä ja osuudestaan Mehdin armeijassa? Facebookissa olleiden kuvien mukaan veljekset ovat käyneet turvapaikkaprosessin aikana ja sen jälkeen Irakissa katsomassa sukulaisiaan. Mitä he siis ovat paenneet Irakista, jos he voivat mennä sinne lomailemaan?

Keskustelua aiheesta

Sinkkiarkussa kotiin – ulkomailla surmatut suomalaiset

Kuva Helsingin Sanomat 9.5.1967.

Koosteessa on 91 tapausta, jossa suomalainen tai suomalaistaustainen henkilö on surmattu muualla kuin Suomessa.

Käsite suomalaistaustainen on tietysti hyvinkin häilyvä. Mukaan on otettu henkilöitä, jotka ovat asuneet ulkomailla, mutta syntyneet Suomessa ja joissakin tapauksissa on mahdollista, että ovat syntyneet ulkomailla, mutta vanhemmat ovat suomalaislähtöisiä.
– Etenkin Ruotsissa tapahtuneista henkirikoksista on muutamien tapausten kohdalla rajanveto hankalaa.

Rauhanturvaajia ja palkkasotilaita ei ole kartassa mainittuna. Heillä surman kohteeksi joutuminen on tavallaan ”työnkuvaan kuulumista”. Myös romanit puuttuvat, koska heidän osaltaan on epävarmuutta siitä, ollaanko sitä suomalaisia vai ruotsalaisia. Tilanteen mukaan kumpaakin, mutta selkeyden vuoksi jätimme heidät pois. Heitä on kuitenkin surmattu mm. Ruotsissa, jossa vuonna 1980 surmattiin yhdellä kertaa kolme romanitaustaista henkilöä “väärään sukuun” kuuluneen romanin toimesta. Kartalta puuttuu myös tapaus, jossa “suomalaismies” surmattiin Somaliassa.

YK-tehtävien suhteen teimme yhden poikkeuksen; vaikka onkin tehty sotatoimialueella, niin surmaaja olikin ns. ”omia miehiä”.

Erilaisten uskonnollisten järjestöjen ja yhdistysten lähettiläitä, hoitajia, opettajia on heitäkin surmattu. Mukaan on otettu kaksi tapausta, joissa on yhteensä kolme suomalaisuhria.

Laivasurmia Suomesta Ruotsiin, Saksaan ja Viroon ei ole luettelossa. Niissä mahdollisen henkirikoksen tekopaikka, maa sekä kansainväliset vesialueet ovat monesti sen verran häilyviä, että selkeyden vuoksi ne ovat pois jätetyt. Näitä tapauksista on keskustelua mm. laivasurmia käsittelevissä ketjuissa. Tässäkin poikkeus vahvisti säännön ja listalla on yksi tapaus, jossa suomalainen henkilö on surmattu laivalla.

Myöskään onnettomuuksissa kuolleita ei ole mukana; luonnonkatastrofit, liikenneonnettomuudet, tapaturmat. Samoin ne ulkomailla kadonneet, joita ei ole löydetty, eivät ole listalla mukana.




Johdanto karttaan ja tapauksiin

On tapauksia, joissa uhrin nimeä ei ole tuotu julkisuuteen, niitä on etenkin Venäjällä tapahtuneissa henkirikoksissa. Ruotsista on varmasti enemmänkin tapauksia, mutta mukaan on otettu ne mitkä löytyivät kohtuulliseksi katsomamme vaivan jälkeen.

Ulkomailla kadonneista suomalaisista edellä jo mainittiin. Heitä on useita ja on syytä olettaa, että osa heistä on surmattu, mutta tapauksien tutkinnat eivät syystä tai toisesta etene. Ei ole ruumista. Ei mitään miten tutkinta voisi edetä. Esimerkkeinä mainittakoot suomalaistaustainen mies, joka katosi Ruotsissa vuonna 1974, ollen kateissa edelleen. Samoin vuonna 2009 Puolassa kadonnut nuori suomalaismies. Hänenkin kohtalonsa on mysteeri.

Surmaajien kansalaisuutta ei tässä ole eritelty, mutta etenkin Ruotsissa tehdyissä henkirikoksissa myös surmaaja on ollut suomalainen.

Listalta puuttuu tapaus, jossa suomalaisen miehen kuolema Thaimaassa vuonna 1995 katsottiin henkirikokseksi. Alioikeudessa siitä tuomittiin hänen suomalainen vaimonsa. Kartalle tapaus ei päätynyt, koska hovioikeus vapautti vaimon näytön puutteessa ja oikeuden mukaan kyseessä oli siis tapaturma.

Brasiliasta on mainittu vain yksi tapaus. Kartasta puuttuu henkirikos, jossa suomalainen henkilö surmattiin siellä 1990-luvun lopulla tai 2000-luvun alussa. Jos ja kun siihen saadaan selvyyttä, niin tapaus lisätään karttaan. USA:ssa on surmattu varmasti enemmän kuin vain tämä yksi mainittu. Lisätään se tai ne kartalle kunhan varmoja tietoja löytyy.

Osa suomalaisiin kohdistuneista henkirikoksista on edelleen pimeänä.

Maat lukumäärien mukaan:
Ruotsi 24
Venäjä 10
Espanja 7
Viro 7 (yksi uhreista kuoli muutaman päivän kuluttua Suomessa, mutta tekijä sai tuomion henkirikoksesta)
Afganistan 4
Britannia 4
Brasilia 3 (aiemmin mainittu tapaus, josta ei ole tietoja ei ole luvussa mukana)
Tanska 3
Thaimaa 3
Irak 2
Kanada 2
Meksiko 2
Saksa 2
Australia 1
Bulgaria 1
Chile 1
Intia 1
Jamaika 1
Kreikka 1
Kroatia 1
Kolumbia 1
kv-vesialue 1
Marokko 1
Namibia 1
Norja 1
Puola 1
Ranska 1
Uganda 1
USA 1

Sukupuolijaottelu on tehty hassun konservatiivisesti. Jako vain kahteen; miespuoliset ja naispuoliset: Miehet 60 ja naiset 29. Brasilia on merkitty ”naisvärillä” (oranssihtava) koska kolmesta uhrista kaksi oli naisia.

Uhrien asuinmaa kun heidät surmattiin, on joissain tapauksissa veteen piirretty viiva; pitkään kestänyt työkomennus, pitkään kestänyt lomailu ja/tai maailman kiertäminen, ja etenkin Ruotsissa asuvat suomalaiset ovat merkityt suomalaisiksi. Kaikkien kohdalla ei voida varmuudella todeta missä he olivat kirjoilla. Vai oliko osalla heistä osoitetta enää missään?
Suurin osa uhreista on ollut kirjoilla Suomessa ja joko lomalla, opiskelemassa tai työkomennuksella ulkomailla saadessaan surmansa. Ruotsin osuus on tässä suhteessa poikkeus; siellä asuu satoja tuhansia suomalaisia ja siellä surmattujen joukossa on myös uhreja, joiden siteet Suomeen ovat olleet vähäiset.




Yleistä keskustelua aiheesta täällä 

Oulu – ulkomaalaisten seksuaalirikollisten luvattu kaupunki

EDIT: päivitetty 12.1.2019 ja muutettu samalla koskemaan pelkästään Oulussa tapahtuneita seksuaalirikoksia.
EDIT: päivitetty 13.1. klo 14:30 sillä tilanne elää ja muuttuu koko ajan. Lisätty pari twiittiä ja kuvaa sekä koko joukko kommentteja.

EDIT:lisätty loppuun linkki kokoomaketjuun Oulun tapauksista

Harvoin, jos koskaan on yhdenkään kaupungin maine ryvettynyt niin nopeasti kuin Oulun. Tuosta it-alan strategiakeskuksena tunnetusta Pohjolan piilaaksosta on parissa vuodessa tullut kaupunki, jossa turvapaikanhakijoina tulleet muslimimiehet raiskaavat suomalaisia pikkutyttöjä. Kaikki uhrit ovat olleet enintään 15-vuotiaita. 

Uusimman tiedon mukaan poliisilla on tutkittavana jo 9 eri tapausta ja epäiltyjä on 16! 

Yksi uhreista teki itsemurhan. Poliisi kielsi sinnikkäästi, että kukaan olisi kuollut, mutta viimein myönsi somessa velloneen väitteen oikeaksi.

Oulussa oli jo parin viime vuoden ajan ollut huhuja, joiden mukaan kehitysmaista turvapaikanhakijoina tulleet muslimimiehet ovat erityisen viehtyneitä alaikäisiin tyttöihin ja saalistavat heitä mm. Kauppakeskus Valkeassa sekä sosiaalisen median kautta.

Yksi kirjoituksista oli Uusi Suomi-verkkolehdessä jo 24.3.2017:

Jari-Pekka Teurajärven kirjoitus Puheenvuoro-palstalla.

Sen sijaan, että aihe olisi herättänyt keskustelua, se ammuttiin alas rasistisena mielenilmaisuna, joka on täysin vailla perusteita. Oulussa asiasta ei haluttu keskustella, koska kaupungin poliitikot, virkamiehet ja erilaiset järjestöt, sekä Oulun evlut seurakunta olivat huumaantuneet kehitysmaista saapuneista turvapaikanhakijoista. Heitä ei saanut arvostella ja jokaista heidän toivettaan tuli kuunnella ja kunnioittaa. Erimieliset suljettiin pois näistä keskinäisen kehun suvaitsevaisuuskerhoista.

Oulussa – ja muuallakin Suomessa – joku tai jotkut päättivät, että paras tapa tutustuttaa muslimiehet suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaisiin on viedä heidät päiväkoteihin, seurakuntien kerhoihin ja koulujen ala-asteelle. Siellä he saivat aivan vapaasti jutella lasten kanssa, ottaa heitä syliin ja kysellä kuulumisia. Päiväkotien henkilökunta, seurakuntien työntekijät ja opettajat olivat aivan haltioissaan “lapsirakkaiden” turvapaikanhakijoiden vierailuista, joita perusteltiin suvaitsevaisuuskasvatuksella! Vierailuista otettiin runsaasti valokuvia ja niitä tietysti levitettiin verkossa sen minkä ehdittiin:

Osa kuvista on muualta kuin Oulusta, mm. Kangasalta ja Saarijärveltä. Myös niillä paikkakunnilla katsottiin, että paras kotouttaja aikuiselle muslimimiehelle on suomalainen pikkutyttö.

Rikosvyyhdit paljastuvat

Osa kehitysmaalaisten ylläpitämistä raiskausringeistä alkoi paljastua marraskuun lopussa 2018. Tällöin julkisuuteen tuli tieto, että seitsemän ulkomaalaistaustaista miestä on vangittu Oulun käräjäoikeudessa törkeistä lapseen kohdistuneista raiskauksista. Toiminta oli jatkunut kuluvan vuoden aikana useamman kuukauden ajan. Murha.infon keskustelua tästä aiheesta

Kaikki vangitut olivat tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina tai pakolaisina. Osalle heistä oli jo kiireellä ehditty myöntää Suomen kansalaisuus tai oleskelulupa. Osa heistä vielä odotti päätöstä oleskeluluvasta. Tekijät edustavat useaa eri kansalaisuutta, mm. irakilaisia, eritrealaisia, afgaaneja ja syyrialaisia.

Oulussa lasten törkeän hyväksikäytön oli mahdollista jatkua lähes koko vuoden kenenkään viranomaisen siihen puuttumatta. Samaan aikaan tekijät, tai osa heistä, on vieraillut päiväkodeissa ja olleet mukana erilaisten järjestöjen puuhasteluissa missä on myös ollut mahdollisuus tutustua tyttölapsiin. Yksikään järjestön tai päiväkodin edustaja ei ole huomannut yhtään mitään, tai kokenut vierailuissa mitään kyseenalaista. Herääkin kysymys  ovatko nämä työntekijät kykeneviä toimimaan ammatissaan, koska ovat saattaneet lapset vaaraan!
– Lapsia on laitettu istumaan tuntemattomien miesten syliin. Miehet ovat jakaneet näitä kuvia sosiaalisessa mediassa ja todennäköisesti lähettäneet kuvia eteenpäin ulkomaille. Rikosvyyhdissä epäillään myös lapsipornoa; kuvia tai lapsista otettuja videoita on mahdollisesti jaettu eteenpäin lapsipornosivustoille.

Oulussa sylttytehtaita ovat diakonissalaitos sekä Vuolle Setlementti. He olivat omasta mielestään ”hyvällä asialla” tuomalla suomalaisia pikkutyttöjä aikuisten miesten ”kavereiksi”. He eivät nähneet siinä minkäänlaista ristiriitaa, vaaraa, puhumattakaan, että olisivat nähneet toiminnassaan mitään arveluttavaa. Setlementillä oli Oulussa tuolloin menossa Esikoto-hanke, jossa miespuolisia turvanpaikanhakijoita tutustutettiin suomalaisiin lapsiin.

ESIKOTO-hankkeessa luotiin yhdessä esikotouttamisen ja -kotoutumisen hyvä malli, joka mahdollistaa turvapaikanhakijoiden aktiivisen osallisuuden.

Ylläoleva teksti hankkeen sivuilta. Jokainen voi päätellä kuinka onnistunut tuo hanke lopulta oli.

Vuolle-setlementti on vielä lokakuussa 2018 jatkanut muslimimiesten tutustumiskäyntejä. Tuolloin oli vuorossa Kiimingin lukio. Syy miksi aikuisia miehiä tuputetaan lukioikäisille tytöille jäi tälläkin kertaa arvoitukseksi. Eikö näille miehille löydy minkäänlaista “miesten töiden” opettelua?

Kiitos Kiimingin lukio, että saimme käydä kylässä! Meillä oli mukava iltapäivä teidän kanssanne 🙂

Oulun kaupunginvaltuustossa kokouksessa 28.2.2019 pidettiin Oulun kaupungin rahoittaman Esikoto-hankkeen puolesta voimakkaita puheenvuoroja. Nettipoliisina tunnetuksi tullut, Keskustaa edustava Lauri Nikula sanoi mm. että “Hanke tekee juuri sitä mitä kotouttamisen tulisikin olla ja tuleekin olla”. Heidän sanotaan olevan uhaksi lasten turvallisuudelle kollektiivisesti, täysin vailla perusteita”. Twitterissä oleva video on nähtävissä täällä

Kuvakaappaus videolta.

Kuvakaappaus videolta.

Ei ihme, että yhä useampi kansalainen kysyy onko Lauri Nikula enää uskottava henkilö toimimaan poliisina. Luottamus poliisiin – erityisesti Oulun poliisiin – on pohjassa ja menee sen läpi metrin sekunnissa. Heillä on täytynyt olla tiedossa turvapaikanhakijoiden aiheuttamat riskit alaikäisten tyttöjen parissa, mutta he ovat mieluummin sulkeneet silmässä ja keskittyneet vahtimaan netissä mahdollisesti olevaa vihapuhetta. Videon myötä Nikula jäi kiinni savuava ase kädessään; hänellä oli lapsenomainen usko kehitysmaalaisten vilpittömyyteen.

Kun kävi ilmi, että osa raiskaajista oli ollut mukana Esikoto-hankkeessa, siitä kertova päivitys poistettiin kiireellä heidän Facebook-sivustoltaan. Erään tiedon mukaan kuvissa esiintyi nyt vangittuina olevia henkilöitä yhdessä lasten kanssa.

Vuolle Setlementti on myös kuskannut aikuisia turvapaikanhakijamiehiä tutustumaan päiväkoteihin, toiveena, että joku 4-vuotias saisi heistä ystävän. Linnainmaalla olevan Päiväkoti Touhulan johtaja Nina Salmi ei ainakaan tähän mennessä ole kertonut mitä 4-vuotias tyttö tekee 30-vuotiaalla miesystävällä, jonka oikeaa nimeä ei todennäköisesti tiedetä, tausta on tuntematon ja kulttuuritausta on kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen.

Vuolle Setlemetistä ei asiaa haluttu kommentoida millään tavalla. Ehkä siellä odotetaan, että asia unohtuu ja että he voivat taas alkaa järjestämään suomalaisten pikkutyttöjen ja turvapaikanhakijoiden välisiä tapaamisia. Kumpikaan Esikoto-hankkeen vetäjistä, Minna Paloste tai Päivi Vatka, eivät olleet halukkaita vastaamaan medialle yhtään mitään. Onko heillä jotain salattavaa? Jotain, jota viranomaisten pitäisi tietää?

Mitä muuta vangituista tähän mennessä tiedetään?

Yksi heistä on ALDHULAIEI, Qayssar Mohsin Sbahi.

Qayssar Mohsin Sbahi Alduhulaei pääsi karkuun, mutta tavoitettiin Saksasta ja hänet palautetaan Suomeen tammikuun aikana.

Yksi tuosta seitsemän muslimin porukasta, 25-vuotias pienikokoinen Qayssar Mohsin Sbahi Alduhulaei pääsi livahtamaan. Häntä ei tavoitettu Oulusta ja lopulta poliisi antoi hänen nimensä ja kuvansa julkisuuteen. Mies tavoitettiin Saksan Saarbückenistä 3.1. Hänet vangittiin ja palautustaan Suomeen ryhdyttiin järjestelemään.

Muita tekijöitä ovat mm. afganistanilainen Javad Mirzad. Hän oli ennen Suomeen tuloaan asunut useita vuosia Turkissa, joten voidaankin perustellusti kysyä minkä turvapaikan tarpeessa hän on muka ollut?

…ja aiemmin jopa Iltalehteen tuntemuksiaan kertonut Rahmani Gheibali.

Kuva Iltalehdestä vuodelta 2016.

Kuvat instagramista.

Sekä jopa poliisin ammatista Suomessa haaveillut Abdulhadi Barhum.

Kuva Vihti-Nummela alueen paikallislehdestä.

Tämän törkeimmän tapauksen lisäksi Oulussa on nyt tullut ilmi viisi muuta tapausta, jossa turvapaikanhakijat ovat ahdistelleet ja raiskanneet suomalaisia pikkutyttöjä:
24. lokakuuta vangittiin 1975 syntynyt ulkomaalainen mies epäiltynä alle 15-vuotiaan tytön 7. lokakuuta tapahtuneesta raiskauksesta.
17. marraskuuta vangittiin kaksi ulkomaalaistaustaista miestä epäiltynä kahden alle 15-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytostä.
20. marraskuuta vangittiin Saif Wisam Ibrahim Al-Hardanee todennäköisin syin epäiltynä Oulussa 16.-17.11.2018 tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta ja vapaudenriistosta 
17. joulukuuta, jolloin Oulun poliisi pidätti 23-vuotiaan miehen epäiltynä 15-vuotiaan tytön raiskauksesta. Mies on nimeltään Abdul Aziz Nayef Dbeisan Al-Bodouri.

Uusin tapaus tuli julki perjantaina 11. tammikuuta. Epäiltyjen rikosten nimikkeet ovat tällä hetkellä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Teot ovat tapahtuneet kesän 2018 aikana. Poliisi on ottanut kiinni neljä ulkomaalaistaustaista miestä todennäköisin syin epäiltyinä tekoihin. Epäillyistä kaksi henkilöä on noin 20 vuotiaita ja kaksi henkilöä alle 18 vuotiaita. Uhreja on ollut – tai on tiedossa – neljä ja he ovat kaikki alle 15-vuotiaita.

Nyt vangittuna on yhteensä 15 henkilöä. Epäiltyjä on seitsemäntoista. Kaikki turvapaikanhakijoina Suomeen tulleita. Rikoksilla ei näytä olevan liittymiä toisiinsa. Ensin kerrottiin, että rikoksilla ei näytä olevan liittymiä toisiinsa. Myöhemmin, 11.1. ilmitulleiden uusimpien tapausten johdosta sisäministeri Kai Mykkänen (kok) myönsi, että ”Yhdistävä seikka, jota ei pidä lakaista maton alle on, että tietyistä Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maista tulevilla miehillä on yliedustus tällaisissa rikoksissa ja näissä Oulun tapauksissa se myös näkyy”.

Oulun poliisi epäilee myös, että nyt ilmi tulleet tapaukset ovat vasta ”jäävuoren huippu”. Tilanteen johdosta poliisi päätyikin erikoiseen ratkaisuun; lapsia ja nuoria varoitettiin somessa saalistavista ulkomaalaisista henkilöistä. Varoitus on edelleen voimassa. Erikoista oli sekin, että mediapersoonana tunnettu Kaarina Hazard paheksui moista varoittelua rasistisena ja etenkin sitä, että tekijöiden kerrottiin olevan ulkomaalaistaustaisia:

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen sanoi 18.12. YLE:n uutisessa, että ei yllättyisi, jos tapauksia ilmenisi myös muissa vastaavan kokoisissa kaupungeissa.

Poliisin ja median suurin huolenaihe; ulkomaalaiset kokevat nyt ahdistelua

Teot ovat syvästi järkyttäneet ihmisten oikeustajua ja uskoa viranomaisten kykyyn hoitaa asioita. Onhan ollut tiedossa jo muutaman vuoden, että Oulussa ilmiö on olemassa. Sitä ei ole haluttu tunnustaa ja siitä puhuvia on demonisoitu. Poliitikot niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin ovat toimineet tässä(kin) asiassa kuten yleensäkin ikävän tosiasian edessä; vaietaan ja toivotaan, että asia unohtuisi. Sitä ei enää olisi.
18.12. uutisoitiin, että Oulussa asuvat ja siellä liikkuvat ulkomaalaisen näköiset ovat joutuneet kokemaan nimittelyä, uhkailuja ja jopa vihapuhetta. Poliisi on saanut tälläistä tietoa mm. seurakunnasta. Tosin, Oulun seurakunta ei taida olla kyseisen tiedon välittämiseen – ainakaan tällä hetkellä – kovin vakavasti otettava taho. Heillä on ollut vastuu siitä, että turvapaikanhakijat ovat päässeet tekemisiin pikkutyttöjen kanssa. Ovat jopa kaikin tavoin pyrkineet tähän, kertoen tämän edistävän kulttuurien välistä dialogia.

Poliisi on jopa välittänyt vetoomuksen, että ihmiset malttaisivat mielensä.

Poliisi ei suinkaan kehota kääntämään toista poskea. Siitä ei suinkaan ole kyse, vaan meiltä odotetaan sivistynyttä käytöstä. Päinvastoin kuin turvapaikanhakijoilta.

Kansa kokee, että viranomaiset ovat epäonnistuneet ja että he haluavat vähätellä tapauksia. Se ei ole mikään ihme, sillä Hämeen poliisin komisario Jari Kiiskinen on jopa  todennut, että “Nuoret ovat aina tutustuneet toisiinsa. Nyt tänne lintukotoomme on tullut myös muualta ihmisiä, mikä aiheuttaa sen, että myös toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus”.

Mitäs ne nyt meistä ajattelevat?

Ulkomaisessa lehdistössä ihmetellään suomalaisten typeryyttä ja sinilmäisyyttä:

“Me espanjalaiset emme voi kuin ihmetellä, miksi näin järkyttävään uutiseen ei ole reagoitu Suomen viranomaisten taholta eikä lehdistössä? Feministit ja lasten oikeuksista huolehtivat viranomaiset eivät ole esittäneet mitään kommentteja.”

”Suomessa valkoihoiset ja kristityt vanhemmat eivät näe ongelmana usein jopa alle 10-vuotiaiden tyttäriensa sosiaalista kanssakäymistä maahanmuuttajamiesten kanssa, joiden ikä on lapsiin nähden jopa kolminkertainen”.

Valokuvissa on kommentteja, kuten ”kaunis”, ”My Baby” ja ”minä rakastan sinua”. Me ihmettelemme, miksi näitä aikuisia miehiä, jotka näkyvät kuvissa, ei ole pidätetty.

Suomalaisten hyväuskoisuus on herättänyt kummastelua jopa espanjalaisessa mediassa.

Vuoden 2015 syksyllä, jolloin pahin turvapaikkasirkus alkoi, päätti tuolloin Kempeleessä, lähellä Oulua asuva pääministeri Juha Sipilä, että hän antaa kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön. Seuraus oli, että kymmenet tuhannet kehitysmaalaiset kuulivat kutsun ja tulivat Suomeen. Myös Ouluun. Siellä nämä Sipilän kutsumat ovat nyt antaneet näyttönsä. PR-temppu voi tuskin pahemmin mennä pieleen. Seuraukset ovat olleet kammottavia, niin Suomen taloudelle kuin Suomen kansalaisille. Mielenkiintoista tuleekin olemaan millä verukkeilla pääministeri Sipilä venkoilee irti sanomisistaan, joiden kaikkia kauaskantoisia seurauksia emme vielä edes tiedä.

Aihe televisiossa

Oulun tapauksista räikein oli esillä  MTV:n Huomenta Suomi -lähetyksessä maanantaina 7.12. Keskusteluun oli vaikea saada ketään muuta poliitikkoa puhumaan Jussi Halla-ahon (ps) lisäksi. Poliitikot väistelevät vastuuta, vetoavat kiireisiinsä, tai ehkä jopa pelkäävät puhua asiasta.

SDP:n Eero Heinäluomalta liikeni sen verran aikaa, että hän lähti mukaan keskusteluun. Hän myönsi, että muutama vuosi sitten ei kukaan – tarkoittanee tässä yhteydessä, poliitikkoja, mediaa ja osaa kansasta – edes käsittänyt, että turvapaikanhakijat voisivat tehdä lainvastaisia tekoja. Nyt Heinäluoma myönsi, että osa turvapaikanhakijoista on rikollisia. Kaikissa piireissä asiaa tuskin myönnetään vieläkään.

Tietysti Heinäluoman piti kertoa – ehkä häntä oli moisella lauseella jopa evästetty puolueen taholta – että myös suomalaiset tekevät lapsiin kohdistuvia rikoksia. Aivan kuin se oikeuttaisi siihen, että muutkin niitä voisivat tehdä, tai että koska Suomessa on jo ennestään rikoksia tekeviä, niin tänne voidaan ottaa heitä lisää.

Heinäluoma yritti loiventaa tilannetta sanomalla, että raiskauksista uutisoidaan nyt enemmän ja ovat ”ne vähän enemmän lisääntyneetkin”. Tämä ohjelman kohdassa 2:05 – 2:08.

Mutta mitä lääkkeeksi? Heinäluoma esitti, että jos tekijälle on annettu Suomen kansalaisuus, se voitaisiin poistaa ja henkilö palauttaa kotimaahansa. Jälkimmäinen vaihtoehto tuskin onnistuu, sillä ketään ei saa palauttaa maahan, jossa uhkaa kuolema. On myös mahdollista, että karkotettavan kotimaa ei ota häntä vastaan. Mitä sitten tehdään?

Toinen Heinäluoman lääke oli parempi kotouttaminen. Suomessa on ollut kehitysmaista saapuneita islaminuskoisia turvapaikanhakijoita jo kohta 30 vuotta ja aina törmäämme heidän kohdallaan samaan keksittyyn ja paisuteltuun ongelmaan; emme osaa kotouttaa. Tällä käännämme syyttävän sormen taas itseemme. Paremman kotouttamisen tie on loppuun kuljettu. Ei voi olla loputtomiin niin, että meiltä vaaditaan, me emme osaa, meidän pitää enemmän.

Rangaistusten koventamisia esitti niin Heinäluoma kuin sisäministeri Kai Mykkänenkin omassa debatissaan toisessa ohjelmassa. Ongelma on vain siinä, että oikeuslaitokset eivät nytkään käytä rangaistusasteikon yläpäätä, niin mitä auttaa, jos ylärajaa nostetaan? Tuskin mitään.

Halla-aho kysyi perustellusti, että ovatko rangaistus tai vankilamme näille rikollisille edes minkäänlainen pelote?

Moni poliitikko otti asiaan kantaa omissa esiintuloissaan. Nuo esitykset jäivät kauhistelun ja voivottelun asteelle. Mitään konkreettista ei Halla-ahoa lukuun ottamatta kukaan tuonut esiin.

Hallitus odotti muutaman päivän kovan paineen alla ennen kuin otti asiaan kantaa. Jokainen piilotteli visusti toistensa selän takana. Tai sitten kukaan ministereistä ei nähnyt asiassa mitään tuomittavaa toimintaa. Ehkä se oli heille pelkkää eri kulttuureihin liittyvää nuorten ihmisten viatonta kisailua. Ministereille taitaa olla vieläkin vaikeaa käsittää tapahtunutta.

Ehkä nyt odotetaan, että tunteet viilenevät ja jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Näin on käynyt niin kouluammuskelujen, kuin myös Turun terrori-iskun jälkeen.

Suomessa julkisen vallan ja hallituksen tehtävä on suojella Suomen kansalaisten turvallisuutta ja etua. Nyt siinä ollaan epäonnistuttu täydellisesti! Koskee montaa muutakin kaupunkia ja paikkakuntaa kuin Oulu.

Eilen, 11. tammikuuta julkitulleen uusimman tapauksen myötä osa poliitikoista taas pöyristyi: Pääministeri oli huolissaan ja kertoi itsestäänselvyyksiä, mm. että poliisi tutkii tapauksen ja riippumaton oikeuslaitos antaa aikanaan tuomionsa syyllisille. Tämän kaltainen yleisluontoinen viesti sopii paremmin polkupyörävarkauden yhteyteen, mutta nyt kun kyseessä on sarja poikkeuksellisen törkeitä rikoksia, niin kansa odottaa toisenlaista ulosantia.

Poliitikot, kirkko ja virkamiehet kommentoivat

Sisäministeri Kai Mykkänen sanoi Oulun seksuaalirikosvyyhdin olevan pöyristyttävä tragedia ja että tälläisten rikosten pitäisi olla kansalaisuuden menettämisen peruste. Entä jos hakijalla ei ole Suomen kansalaisuutta, eikä häntä voida karkoittaa? Tai jos Suomen kansalaisuus otetaan pois ja jäljelle jään jokin muu kansalaisuus. Mitä sen jälkeen? Näitä lasten raiskaajia tuskin voidaan palauttaa, koska Suomi noudattaa pilkulleen ihmisoikeussopimuksia ja antaa näin ollen lasten raiskaajille periaatteessa “vapaat kädet”, ts. he voivat jäädä Suomeen, koska kotimaassaan heitä uhkaa epäinhimillinen kohtelu. Se, että he voivat kohdella suomalaisia epäinhimillisesti onkin sitten sellainen asia, jolle kukaan ei tunnu voivan yhtään mitään. Nyt kerrotaan, että lakiin ollaan pikaisesti esittämässä tiukennuksia. Kansa kysyy oikeutetusti, että miksi vasta nyt? Miksi ette kuunnelleet meitä?

Mykkänen matkusti Ouluun 12.1, jossa hän keskusteli paikallisten viranomaisten ja kaupunginjohdon kanssa tilanteesta. Ministeri lupasi Oululle rahallista tukea kaupunkia koettelevan seksuaalirikosaallon aiheuttamaan kriisityöhön sekä täsmätoimiin vastaavien tapausten estämiseksi jatkossa.

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala heräsi viimein ongelman laajuuteen ja kertoi on järkyttynyt uusista tapauksista ja lupasi heti maanantaina aloittaa selvityksen, sekä perustaa komitean, jossa kampaviinereiden äärellä tullaan pohtimaan mitä pitäisi tehdä. Hän ei tosin vielä tiedä mistä nämä raiskaukset kaikki johtuvat – jostain syystä hän aprikoi saman tietämättömyyden koskevan kaikkia muitakin…

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala.

Siitä ei suinkaan ole kyse, mm. Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen (kok.) syyllistää tilanteesta suoraan maahanmuuttopolitiikan; “Koko homman juuri on epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka, mutta harva sen uskaltaa ääneen sanoa”.

Myös evlut kirkolle on joku käynyt kertomassa mitä Oulussa tapahtuu. Tähän mennessä he ovat työntäneet lapsia turvapaikanhakijoiden syliin ja olleet huolissaan kun moskeijasta on rikottu ikkuna. Nyt piispa Jukka Keskitalo kertoo olevansa sydänjuuriaan myöten järkyttynyt tapauksista ja arvelee, että sinisilmäisyyttä on heidän joukossaan saattanut olla. Mutta mainitsee saman artikkelin yhteydessä myös sen moskeijan rikotun ikkunan! Se kertookin sen minkä hän näkee pahimpana tekona mitä Oulussa on viime aikoina tehty.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoi, että Oulussa on Suomen suurista kaupungeista VÄHITEN maahanmuuttajia. Esiin on tullut kahdeksan erillistä ja toisiinsa liittymätöntä rikoskokonaisuutta.

– Uskooko joku, että kaikki olisi tiedossa tai että ilmiö rajoittuisi Ouluun? Halla-aho kysyy Facebookissa. Halla-aho toteaa poliisin ja median kertovan tapauksista julkisuuteen vasta, kun on somen paineessa aivan pakko.

– Raiskattuja lapsia on paljon, yksi kuollut, ilmeisesti itsemurhan tehneenä. Suomi uhraa lapsia monikulttuurille. Sipilä on huolissaan vihapuheesta.

Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho on vaatinut hallitusta koolle uusimman tapauksen tultua julkisuuteen: ”Esitämme, että hallitus kokoontuu ylimääräiseen istuntoon, jossa saamme sisäministeriltä ja turvallisuusviranomaisilta tiedonannon Oulun poikkeuksellisen kuvottavista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä. Hallituksen täytyy saada tarvittavat faktat ja kuulla asiantuntijoiden toimenpide-esitykset”, Terho sanoi tiedotteessa lauantaiaamuna.

Terho luonnehti epäiltyjä rikoksia törkeäksi hyökkäykseksi suomalaisia arvoja ja kansanturvallisuutta kohtaan. ”Puheet eivät riitä, tarvitsemme tekoja. Meidän on vastattava nopeasti ja konkretialla: kovemmat rangaistukset, hallitumpi maahanmuutto, palautukset pikavauhtia ja kunnon resurssit poliisille”, Terho totesi.

Terho on oikeassa: Puheita on pidetty jo ihan tarpeeksi! On tekojen aika, mutta samalla kansalaisia kalvaa vahva epäilys siitä, että mitään konkreettista ei tule tapahtumaan, koska turvapaikanhakijastatuksen takia epäillyt nauttivat poikkeuksellisen vahvaa lain suojaa.

Myös demarileirissä on herätty ongelmaan; SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on tänään 13.1. viestittänyt, että hän haluaa eduskuntaryhmät koolle Oulun ja Helsingin tapahtumien vuoksi.

Lindtman ehdottaa muun muassa lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten vähimmäisrangaistusten koventamista sekä sitä, että törkeisiin seksuaali- ja väkivaltarikoksiin syyllistynyt voisi menettää kansalaisuutensa.
Tilanne SDP:ssä on hankala; suurin osa demareista kannattaa vapaata maahanmuuttoa ja eivät hyväksy vakaviin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamista. Mutta jotain heidän pitää sanoa ja tehdä, sillä vaalit ovat tulossa ja siksi pitää yrittää vaikka tyhjillä lupauksilla pelastaa se mitä pelastettavissa on.

Yksi pahimmista ylilyönneistä koskaan oli sisäministeriön virkamiehen Kalle Kekomäen 12.1. julkaisema twiitti:

Kansainvälisten asioiden yksikön EU – ja kv- vastuualueen esimiehen näkemys miksi turvapaikanhakija raiskaa Suomessa.

Sittemmin Kekomäki joutui selittelemään sanojaan ja oli muka-pahoillaan tästä freudilaisesta lipsahduksestaan.




Virheistä valheisiin

Suurin virhe on tehty syksyllä 2015 kun hallitus ei tehnyt mitään pääosin Ruotsista saapuneiden turvapaikanhakijoiden virran patoamiseksi. Silloinen sisäministeri Petteri Orpo syytti arvostelijoita rasisteiksi ja pääministeri puhui jostain eurooppalaisista arvoista. Sen jälkeen virheitä tehtiin sarjana; jokainen Suomeen päässyt turvapaikanhakija sai kulkea vapaasti, heitä kuunneltiin, heitä uskottiin ja media otti heidät lemmikeikseen kehittämällä huikeita sankaritarinoita, kaivaen vaikka tikulla esiin jonkun joka voisi kertoa kohtaamastaan rasismista.

Mutta miten ihmeessä tähän kaikkeen on reagoitu vasta nyt? Merkit ovat olleet ilmassa jo monta vuotta. Poliitikot ovat vähätelleet asiaa ja syytelleet epäilyjä esittäneitä suomalaisia rasismin ja vihan lietsomisesta. Pääministeri Sipilä sylki uuden vuodenpuheessaan kansalaisten päälle ja mainitsi vihapuheen olevan rikos. Sen sijaan, että hän olisi edes yrittänyt tuomita turvapaikkaa hakeneiden teot. Ei ihme, että Unkarin mediassa Sipilälle naurettiin ja hänen puheensa nähtiin oman kansan päälle kusemisena.

Samaa mieltä on suurin osa suomalaisista.

Lauantai-iltana 12.1. Sipilä kertoi, että Suomessa tapahtuu joka päivä useita lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä ja että Oulun tapaukset eivät siinä suhteessa ole mitenkään erityisen merkittäviä. Tarkoittiko Sipilä sitä, että niitä tapahtuu aivan erityisen paljon Oulun seudulla, joka on vahvaa lestadiolaisaluetta – sitä samaa uskonlahkoa, johon Sipilä itsekin kuuluu.

Uusi Suomi-nimisen verkkolehden ylisuvaitsevainen päätoimittaja Markku Huusko ymmärsi vasta 12.1. uusien pidätysten myötä mikä tilanne Oulussa on. Siihen eivät riittäneet aiemmat teot ja vangitsemiset. Huusko ei ole koskaan nähnyt maahanmuutossa minkäänlaisia ongelmia ja on sulkenut US-blogeja erimieltä kanssaan olevilta henkilöiltä. Nyt hänen oli pakko myöntää, että kevään eduskuntavaaleissa yksi tärkeimmistä aiheista on sittenkin maahanmuutto ja sen lieveilmiöt. Omasta mielestään Huusko edustaa totuusmediaa.

“Oulun seksuaalirikosepäilyistä tuli yhteinen huolenaihe”.

Lisää pidätyksiä ja oikeudenkäyntejä luvassa

Eilen 12. pidätettiin Helsingin Roihuvuoressa kolme ulkomaalaistaustaista miestä epäiltynä lapseen kohdistuneesta törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta

Poliisin tutkinnassa olevan tapahtumasarjan epäillään tapahtuneen viimeisen kahden kuukauden sisällä itähelsinkiläisessä asunnossa. Poliisi ei tarkentanut, koskevatko molemmat nimikkeet kaikkia epäiltyjä.

Myös Jyväskylässä käydään piakkoin oikeutta turvapaikanhakijoina saapuneen kahden nuoren miehen tekemistä raiskauksista, joissa kohteina on ollut alaikäisiä.

 


 

Kokoomaketju Oulun tapauksista

Oulun raiskauksiin liittyvän henkilön etsintäkuulutus!

Epäilty pidätettiin Saksassa 11.12.2018, mutta viranomaisten tietokatkon vuoksi henkilö vapautettiin ennen kuin hänet ehdittiin noutaa Suomeen!

Miehestä on annettu kansainvälinen etsintäkuulutus.

Oulun poliisi julkaisi kuvan etsittävästä henkilöstä ja pyytää vihjeitä

11.12.2018 klo 11.58. Päivitetty 18.12. 12:45.

Oulun poliisilaitoksella on tutkittavana seksuaalirikos, jossa epäillyt teot ovat kohdistuneet alle 15-vuotiaaseen tyttöön kuluvan vuoden aikana. Rikoksesta epäiltyinä on kahdeksan henkilöä, joista Oulun käräjäoikeus on poliisin vaatimuksesta määrännyt tutkintavankeuteen seitsemän miestä.

Kahdeksannen epäillyn tavoittamiseksi Oulun poliisi julkaisee nimen, kuvan ja tuntomerkkejä.

Etsittävän miehen, ALDHULAIEI, Qayssar Mohsin Sbahi, tuntomerkit:

-25-vuotias
-pituus 165 -170 cm
-normaali vartalo
-ruskeat silmät
-tummat/mustat hiukset
-mahdollisesti parta
-mahdollisesti silmälasit


Vihjeitä ja havaintoja asiaan liittyen voi soittaa Oulun poliisin vihjepuhelimeen 0295 416 194 tai lähettää sähköpostilla vihjeet.oulu(at)poliisi.fi.

Oulun poliisi tutkii tapausta nimikkeillä törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä raiskaus ja pahoinpitely.



Nettikirja Ulvilan surmasta

Kirja on nyt vapaasti ladattavissa alla olevan linkin takaa:

 

Ulvilan surma: Miksi Anneli Auer on syytön

 

 



Piia Ristikankare – Katosi Piikkiössä 7.10.1988

Lähes 30 vuotta sitten kadonneen, silloin 15-vuotiaan, Piia Irmeli Ristikankareen tapaus on ollut esillä mediassa viime aikoina poikkeuksellisen usein.

Piia poistui kotoaan mahdollisen mielenkuohun vallassa pimeänä lokakuisena iltana vuonna 1988. Hänestä ei ole tämän jälkeen ensimmäistäkään luotettavaa havaintoa.

Katoaminen oli vuoteen 2002 saakka Kaarinan poliisin tutkinnassa, siirtyen sen jälkeen Keskusrikospoliisille.

Piian löytymisen, tapauksen selviämisen ja myöhemmän tutkinnan kannalta oli epäedullista, että ilmoitus katoamisesta tehtiin vasta pari päivää katoamisen jälkeen. Ikävintä on ollut kuitenkin se, että katoamiseen suhtauduttiin poliisissa asenteella ”kyllä se sieltä kohta kotiin tulee”. Jäljet kylmenivät.

Piia julistettiin kuolleeksi vuonna 2001. Olisiko tieto kuolleeksi julistamisesta tavoittanut mahdollisen tekijän ja/tai asiasta jotain tietävän, sillä samana vuonna Poliisi-TV:lle toimitettiin salaperäinen ”Tom från Borås -kirje”. Siinä kuvailtiin varsin yksityiskohtaisesti, että “tajutonta tyttöä kannettiin autoon”, kerrottiin auton tuntomerkit ja jopa rekisterinumero. Kirje toimitettiin edelleen poliisille, joskin se seikkaili viitisen kuukautta eri poliisiyksiköiden välillä ja jopa unohtui paperipinoon, ennen kuin KRP:n Turun osasto sai sen haltuunsa.
– Kirjeen lähettäjä jäi tuntemattomaksi. Poliisi pitää kuitenkin kirjeessä olevia tietoja merkityksellisenä. Kirjeessä oli mm. maininta seksuaalirikoksista epäillyn henkilön osallisuudesta Piian katoamiseen.

Toinen tieto tuli kalastajalta vuonna 2002. Tämä kertoi nähneensä, kun kaksi miestä kippasi veteen jotain raskaan oloista. Kalastajan mukaan miehet olivat tekemässä jotain luvatonta ja salaista. Vuoden 2003 marraskuussa keskusrikospoliisi aloitti vesietsinnät Piikkiönlahdella. Lahden mutaista pohjaa tutkittiin sukeltajan avustuksella. Mitään todisteita ei vesistöstä kuitenkaan löytynyt.

Kolmas tieto oli alkuun huhu, jonka mukaan Piia olisi katoamisiltanaan 7.10.1988 nähty kotitalonsa lähellä olevan Pontela -nimisen nuorisotalon liepeillä. Puhuttiin jopa 100-prosenttisen varmoista näköhavainnoista. Huhut saivat alkunsa netin keskustelupalstoilla ja niistä kerrottiin mm. murha.infossa.

Poliisi peräänkuulutti henkilöitä, jotka olisivat nähneet Piian Pontelassa tai sen lähistöllä katoamisiltanaan. Kukaan ei ilmoittautunut.

Huhut jatkoivat silti elämistään.

Piia pikkutyttönä. Muutama vuosi myöhemmin hänen kohtalokseen tuli kadota jäljettömiin. Kuvakaappaus YLE:n Kadonneet-ohjelmasta.

Vuonna 2017 aktiivinen tutkinta käynnistyi uudelleen. Ensin poliisi tiedotti tehneensä Piian kotitalolle Piikkiön Peipontielle etsinnän, jossa pyrittiin kartoittamaan, onko Piia mahdollisesti surmattu kotona tai kodin läheisyydessä, ja että onko ruumis kätketty tontille, taloon tai piharakennukseen.
– Mitään siihen viittaavaa ei löytynyt. Tutkintaa johtavan komisarion mielestä lähisukulaiset ovat melkoisella varmuudella suljetut pois osallisuudesta Piian katoamiseen.

Poliisi halusi varmistaa asian ja myös siksi, että erilaiset huhut Piian kuolemasta omaisten toimesta tavallaan pakottivat tekemään asian eteen jotain.

Etsintöjen yhteydessä otettiin talteen esineitä, joista on mahdollista saada Piian DNA-näyte. Muun muassa meikkipussi oli yhä olemassa ja siellä ollut huulirasva lähti laboratorioon.
-Voidaan toki kummastella, että miksi vasta nyt? DNA tunnistemahdollisuus on ollut käytössä kuitenkin jo yli 20 vuotta.

Piikkiö ilmasta. Piian kotoa Peipontieltä Pontelaan on 250 – 300 metriä. Sen ajan kävelee muutamassa minuutissa. On mahdollista, että Piia kotoaan lähdettyään käveli suoraan tänne. Mutta miksi ei ainuttakaan todistettavaa näköhavaintoa?

Aivan uutta tietoa ja intoa saatiin kun nimimerkki “Vanhakansa” postasi murha.infoon Piian katoamista koskevaan ketjuun Piikkiön paikallislehden uutisia. Uutisissa oli maininta tappelusta Pontelan discossa Piian katoamisiltana. Kyseessä oli sen verran iso rähinä, että paikalle oli hälytetty poliisi ja tapaus vietiin aikanaan oikeuteen, jossa osallisille langetettiin sakkoja. Koska tapauksesta on oikeuden päätös, niin osallisten nimet ovat tiedossa ja poliisi pyrkii jäljittämään heidät ja käy “Pontela-kortin” vielä kerran läpi.

Toki ennen vuotta 2001 saatiin myös vihjeitä. Yksi niistä oli kun 18. tammikuuta 1990 eräs nainen, Piian sukulainen, sai puhelun, jossa kerrottiin tietoja erään kiinteistön alueelta, minne Piia on haudattu. Puhelu katkaistiin nopeasti, eikä puhelun saaja ehtinyt sanoa mitään. Sukulaisnainen toimitti vihjeen poliisille, joka ei kuitenkaan pystynyt paikallistamaan kiinteistöä.
– 18 vuotta myöhemmin saatiin selville, että paikka olisi Sauvossa oleva puuliiteri, mutta sieltä ei löydetty yhtikäs mitään Piiaan viittaavaa.

Kuka soitti? Miksi?

On jo moneen kertaan eri yhteyksissä todettu, että Piian ja hänen 14-vuotiaan veljensä välille tuli kiistaa television kaukosäätimestä. Mutta millaista ohjelmaa telkkarista oli tuolloin tarjolla? Halusiko Piia Katsoa Bill Cosby showta? Singaporen orastava demokratia tuskin kumpaakaan kiinnosti, joten kolmoselta tullut elokuva “Murhasta tuli totta” oli ikään kuin enne jostakin…

7.10.1988 tuli telkkarista tälläisiä ohjelmia.

Piia Ristikankareen katoaminen on tietysti aiheuttanut spekulaatioita siitä mitä hänelle on tapahtunut, mihin hän katosi ja oliko tuona marraskuisena yönä liikkeellä sarjamurhaaja? Mukaan on vedetty Jehovan todistajat, läheinen Toivonlinna, liftaaminen silloisella ykköstiellä – ja se, että Pontelan discoiltana tapahtui jotain.

Löytyykö tapauksen ratkaisu sittenkin Pontelasta?

Nuorisotalo Pontela sijaitsee Piikkiön keskustassa.

Keskustelua kahdessa ketjussa jo vuodesta 2007:

Ketju 1  Ketju 2

Lähteet: murha.info, mtv.fi, YLE.fi/Kadonneet, Piikkiön paikallislehti, Helsingin Sanomat.




Paha perhe Hangosta Pelkosenniemelle: 111 lapseen kohdistunutta surmatyötä

111 lapseen kohdistunutta surmatyötä – 173 uhria.

>

Karttaan on merkitty tägeillä ne paikkakunnat missä henkirikos on tehty. Klikkaamalla tägiä avautuu tapauksesta lisää tietoja uutisen muodossa ja/tai murha.infossa olevaan keskusteluketjuun.

Siniset tägit ovat tapauksia, joissa on ollut yksi tähän kategoriaan luokiteltu uhri. Oranssi tägi kertoo, että uhreja on ollut useampia.

Kartassa ei ole tapauksia, joissa lapsen sisarus tai joku perheen ulkopuolinen on surmannut lapsen. Sisarusten välisistä henkirikoksista löytyy osa aiemmin etusivulla julkaistusta artikkelista Alaikäisten tekemät henkirikokset: Kun lapsi tappaa!

Perheen ulkopuolisen tekemäksi katsotaan ne tapaukset, joissa surmaajalla ei ole huoltajuussuhdetta uhriin; täysin ulkopuolinen henkilö, esimerkiksi Janne Aikalan surma Turussa 1986, sekä Sami Laakson surma Mikkelissä 1989 eivät ole tässä kartassa. Ne, kuten monet muutkin tapaukset ovat saaneet oman keskusteluketjunsa.

Mukana kartassa eivät suinkaan ole kaikki lapsensurmat ja lapsisurmat, vaan päädyttiin lukemaan 111. Mukana ovat tapaukset vuodesta 1 960. Eivät suinkaan kaikki, mutta hyvin moni.

Mainittakoot, että 1940- ja 1950-luvulla äidin lapsiinsa kohdistamia surmia oli selkeästi enemmän kuin esimerkiksi jo 1960-luvulla. Todennäköisiä syitä tähän ovat kohentunut taloustilanne, jolloin yksinhuoltajaäiti on pärjännyt paremmin, lapsen saaminen ”ilman isää” ei ole enää ollut häpeäksi ja elinikäiseksi taakaksi johtanut tilanne. Unohtamatta terveydenhuollon kehittymistä, valistusta sekä yleisen sivistystason nousua.

Lapsensurmaan voi syyllistyä vain äiti, mutta käsitteellä ”lapsisurma” tekijä on joku muu kuin äiti.

Kartassa on mukana äidin, isän, äitipuolen, isäpuolen ja kasvattivanhempien tekemiä henkirikoksia. Yhden yön satunnaistuttua ei ole laskettu perheeseen kuuluvaksi, joten Nivalan tapaus vuodelta 1995 ei ole mukana kartassa. Siitä on oma artikkelinsa etusivulla ja keskusteluosiossa.

Otsikko kertoo tapausten määrät, mutta uhreja on enemmän. Se selittyy sillä, että kartassa on myös tapauksia, joissa uhreja on ”samalla kertaa” ollut enemmän, mm. Savonlinnassa 1961, jolloin isä hukutti kolme poikaansa. Tai tapauksia, joissa uhreja on ollut enemmän kuin yksi, mutta teot ovat ajoittuneet pidemmälle aikavälille. Kuten esimerkiksi Oulussa tehdyt viiden lapsen surmat, jotka tulivat ilmi vuonna 2014, mutta olivat tapahtuneet useamman edeltävän vuoden aikana.

Joissakin tapauksissa on samalla kertaa surmattu muitakin saman perheen jäseniä tai perheen ulkopuolisia, mutta tässä artikkelissa on huomioitu vain alaikäiset ja heistä ne, jotka surmasi perheen huoltaja.

Ainakin parista tapauksesta on naispuolinen tekijä lähtenyt suorittamaan elinkautista tuomiota. Miespuolisista useampi kuin kaksi.

Surmatapoja ei tähän ole tilastoitu, mutta naisten tekemät ovat useimmiten hukuttamisia. Miehet ovat tehneet surmat useimmiten ampumalla tai hukuttamalla. Miehet ovat myös naisia useammin tehneet tekonsa jälkeen itsemurhan. Osa teoista on ollut laajennettuja itsemurhia.

Linkki keskusteluun Lapsisurmat Suomessa




 

Kuumaverisesti Sinun!

Painajainen 25 vuoden takaa

Vuoden 1992 joulua vietettiin eräässä lahtelaiskodissa kauhun ja pelonsekaisissa tunnelmissa. Vanhempien 20-vuotias tytär oli ollut kateissa jo lokakuusta lähtien. Heidän pahin pelkonsa ja aavistuksensa olivat käymässä toteen; vaikka pienen pientä toivoa oli, niin se jäytävä tunne vain voimistui, että he eivät enää koskaan tulisi näkemään lastaan.

Tuo lapsi oli Lahdessa 7. helmikuuta 1972 syntynyt Sari Maarit Sinisalo.

10.2.1962 syntynyt marokkolainen Ayoub El Yaakoub oli muuttanut rakkauden perässä Suomeen, asettuen Kouvolaan asumaan. Solmimansa avioliitto ei kuitenkaan onnistunut, vaan pian oli edessä ero.

Toki El Yaakoubilla oli ammatti; kokki, mutta jostain syystä sen alan töitä ei ollut tarjolla ja hän joutui elättämään perheensä – kaksi lastakin oli jo siunaantunut – työttömyyskorvauksilla.
Avioliitto oli päättynyt ja sen myötä päättyisi mahdollisesti myös lupa asua Suomessa. Pitäisi keksiä jotain… Etsiä uusi nainen!

Kohtalokas tapaaminen 

El Yaakoub ei suinkaan ollut Suomessa yksinäinen. Hänellä oli sukulaisia ja tuttavia Lahdessa. Siellä asui tuolloin myös Sari Sinisalo.

Kesällä 1991 Sari Sinisalo oli viettämässä iltaa eräässä nuorison suosimassa ravintolassa. Siellä hän tapasi 29-vuotiaan Ayoub El Yaakoub – nimisen henkilön. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä – ainakin Sarin puolelta.

El Yaakoub asui sukulaistensa ja tuttaviensa luona Lahdessa, mutta jonkin ajan kuluttua hän muutti Sarin ja tämän vanhempien luokse. Vaikka vävykokelas oli auttavainen ja touhusi keittiössä ahkeraan, niin vanhemmat suhtautuivat häneen epäluuloisesti: ”Iloinen Sari oli jotenkin vaisun oloinen, kun El Yaakoub oli paikalla”. ”Hänessä on vain kaksi hyvää ominaisuutta; hän ei polta eikä juo”.

Avoliiton autuus

Sari Sinisalo sai opiskelupaikan Hämeenlinnan Sosiaalialan oppilaitoksesta, joten syyskuun alussa 1992 oli edessä muutto. Hän ja El Yaakoub saivat asunnon Nummen kaupunginosasta, osoitteesta Haratie 6 B. Nyt he olivat avopari.

Haratie 6:n pihaa vuodelta 1992.

Haratie 4-6 vuonna 2009.

Oliko jompikumpi sitten mustasukkainen, vai oliko kyseessä vain eri kulttuurien yhteensovittamisesta syntynyttä kitkaa, mutta asunnosta kuului usein riitelyn ääniä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 25. lokakuuta – vain alle kaksi kuukautta yhteen muuttamisesta, klo 02:30 aikaan asunnosta kuului huutoja; ”hullu, hullu, lopeta hullu”! Sen jälkeen kuului kolahdus ja tuli hiljaista. Ääniin eivät naapurit reagoineet, mutta myöhemmin kysyttäessä ne kyllä muistettiin.

Joku kuitenkin näki, kun El Yaakoub tuli asunnosta ulos, otti parkkipaikalta Sarin beigenvärisen, punaisella kylkiraidalla varustetun, Ford Fiestan, HOH-227 ja poistui jonnekin. Autosta saatiin silminnäkijähavainto samalta yöltä Lahdesta. El Yaakoub oli kenties suunnannut sukulaisten luokse ja ollut siellä pari päivää.

Sari katoaa

Tiistaina 27. päivä hän oli palannut asunnolle ja poistunut sieltä saman päivän aikana kantaen mukanaan isoa matkalaukkua. Laukun arvoitusta on pohdittu, mutta todennäköisesti Sari on surmattu 25.10. yöllä ja ollut asunnossa aina tuohon 27.10 saakka, jolloin se “suuri rakkaus” on sullonut pienikokoisen, vain 153 senttiä pitkän Sarin ruumiin laukkuun ja vienyt autoon.

El Yaakoub on mahdollisesti saanut apua ruumiin kuljettamiseen sukulaisiltaan. Nämä eivät kuitenkaan koskaan kertoneet asiasta poliisille.

27. päivän iltana El Yaakoub soitti Sarin vanhemmille ja kovasti huolestuneen kuuloisena kysyi, onko heillä tietoa missä Sari on?

Vanhemmat huolestuivat. He lähtivät heti seuraavana päivänä Hämeenlinnaan ja käymään asunnolla. Asunnolle saavuttuaan he huomaavat, että se on poikkeuksellisen siisti ja siellä oli vain ylimielisen oloinen El Yaakoub, joka kertoi, ettei hän tiedä missä Sari on. ”Etsikää tytärtänne ruotsinlaivalta tai Helsingin hotelleista, mutta täällä hän ei ole”.

Huoli kasvoi; onko lapsellemme tapahtunut jotain kauheaa? Isä teki jo saman päivän aikana, 28.10. katoamisilmoituksen Hämeenlinnan poliisille.

Poliisi tavoitti El Yaakoubin, joka edelleen kielsi tietävänsä avokkaansa olinpaikkaa. Naapurien kautta saadun tiedon yöllisestä huudosta El Yaakoub kielsi ja sanoi, ettei ole koskaan pahoinpidellyt Saria. Pankkitietoja tutkittiin. Sarin tilillä ollut 30 000 markkaa oli poissa – toki rahaa kuluu elämiseenkin, mutta ei kait noin runsaasti parissa kuukaudessa…

Kävi myös ilmi, että Sarin tililtä oli yritetty nostaa 25. päivän yönä klo 3:20 kaksituhatta markkaa ja klo 03:22 sata markkaa. Nostot olivat epäonnistuneet, koska laiteyhteys oli tuolloin sattumalta ollut poikki tilipankkiin. Tämän jälkeen El Yaakoub oli nostanut omalta tililtään klo 3:23 kaksituhatta markkaa ja klo 3:24 kolmesataa markkaa. El Yaakoubin mukaan hän oli automaatilla tuolloin yksin ja hän myös kertoi, että hänellä on Sarin lupa käyttää myös tämän kortteja.

Tuo pankkiautomaatti sijaitsi noin kilometrin päässä Haratien asunnolta.

Helsingin Sanomat 13.11.1992.

Iltasanomat 14.11.1992.

Syytä epäillä

Vanhempien kertomusten, ja El Yaakoubin epäjohdonmukaisten kertomusten, perusteella Sarin katoamisessa oli syytä epäillä henkirikosta. Sarin ystävät kertoivat El Yaakoubin pahoinpidelleen Saria ja, että tämän vuoksi Sari oli käynyt Kanta-Hämeen keskussairaalassa nenään ja takaraivoon tulleiden vammojen takia.

Sarin passi ja muut henkilökohtaiset tavarat olivat asunnolla. Mikään ei viitannut siihen, että hän olisi yhtäkkiä saanut päähänpiston lähteä matkalle.

Poliisi tutki Haratien talojen roskalaatikot sekä asunto-osakeyhtiön käyttämän kaatopaikan, sekä suoritti maasto- sekä vesistötutkimuksia Hämeenlinnan lähellä.

Haratien roskalavat tutkittiin huolella.

El Yaakoub pidätettiin. Hän esiintyi pöyhkeästi ja kielsi tietävänsä Sarin katoamisesta yhtään mitään ja oli aivan ymmällä, että mihin Sari on kadonnut. Minkäänlaista selitystä hän ei halunnut antaa. Selliin hän halusi Koraanin luettavakseen. Uusissa kuulusteluissa El Yaakoub saatiin kiinni valheista, mutta niihin hän suhtautui kepeästi; ”teille vääräuskoisille voin puhua mitä vain. Olen tilivelvollinen vain Allahille”, mies perusteli ajatuksiaan.

Poliisi esitti vangitsemispyynnön Hämeenlinnan raastuvanoikeudelle, mutta pyyntö evättiin; lisää todisteita tarvitaan.

Kuulusteluissa kävi myös kaksi El Yaakoubin ulkomaalaista kaveria, mutta heidät päästettiin kuulustelujen jälkeen vapaaksi. Kukaan ei tuntunut tietävän Sarin kohtalosta yhtään mitään.
Naapurien näkemä isokokoinen matkalaukku löydettiin. Se, kuten koko asunto käytiin huolellisesti läpi – mikään ei kuitenkaan viitannut henkirikokseen.
Oliko laukku sama, vaiko tarkoituksella hankittu samanlainen?

12. marraskuuta 1992 rikostutkijat uskovat saaneensa tarpeeksi näyttöä vangitsemiseen ja vangitsemispyyntö uusitaan. Samoin tuloksin; näyttö ei edelleenkään riitä.

”Näyttö ei riitä”

Tämä päätös sai aikaan voimakasta kritiikkiä.

Hämeenlinnan raastuvanoikeuden puheenjohtaja Kauko Lehtonen totesi lehdistölle, että koska; ”ruumista ei ole löytynyt, asunnossa ei ole verijälkiä ja saattaa olla, että neiti Sinisalo on lähtenyt vapaaehtoiselle lomamatkalle, niin edellytyksiä vangitsemiselle ei ole”. Lisäksi herra oikeuden puheenjohtajan mielestä katoamisesta oli kulunut vielä liian vähän aikaa ja että epäilty kiistää kaiken jyrkästi.

El Yaakoub kiitti ja poistui Lahteen sukulaistensa luokse.

Poliisi ei kuitenkaan luovuttanut, vaan 7. joulukuuta he menivät Lahteen tarkoituksena kuulla El Yaakoubia vielä kerran. Miestä ei kuitenkaan tavoitettu. Kukaan ei tiennyt – tai ollut tietävinään – missä hän on.

Iltalehti 15.12.1992.

Pahin mahdollinen käy toteen

Tulee joulu ja saapuu vuodenvaihde.

Torstaina 31.12. eräs padasjokelainen nainen on iltalenkillä kotitalonsa lähettyvillä Nyystölässä, silloisen nelostien lähellä. Hän huomaa metsikössä mustan muovisäkin. Uteliaisuuttaan hän avaa säkkiä ja luulee näkemäänsä ensin mallinukeksi…

Poliisi saapuu paikalle. Selviää, että säkissä on 20-vuotiaan Sari Sinisalon ruumis. Rikostutkimus on nyt nollapisteessä. Tästä lähdetään. Tarkemmissa tutkimuksissa käy ilmi, että ruumiissa on jälkiä pahoinpitelystä.

Sarin kotoa Haratieltä on ruumiin löytöpaikkaan noin 75 kilometriä.

Reitti Haratieltä Nyystölään. Ajoiko El Yaakoub suorinta tietä, vai kävikö hän Lahdessa hakemassa tuttavansa mukaan? Valikoituiko Nyystölä sattumalta paikaksi missä säkki heitettiin metsikköön?
Kartta googlemaps.

Iltalehti 7.1.1993. Ruumiin löytymisestä uutisoitiin  etusivulla

Nyt oli edessä raskas ilmoitus; vanhemmille pitää kertoa, että heidän tyttärensä on löytynyt surmattuna. Se heikkona lepattanut toivonliekki sammui lopullisesti.

Tieto ruumiin löytymisestä halutaan salata medialta, ettei epäilty mahdollisesti poistu maasta. Tieto vuotaa kuitenkin lehdistölle – mutta vahinko oli ehtinyt tapahtua jo aiemmin.

Haku päälle

7. tammikuuta 1993 Hämeenlinnan raastuvanoikeus julisti marokkolaisen Ayoub El Yaakoubin vangituksi poissaolevana. Liki kaksi kuukautta aiemmin samainen oikeus oli vähätellyt poliisin tietoja.

Tutkinnassa alun alkaen mukana ollut rikosylikonstaapeli Reijo Halonen koki, että rikostutkijat joutuivat eräänlaiseen pellen asemaan. Oikeus ei jostain syytä ymmärtänyt, että vangitsemismääräyksessä ei ollut kyse syyllisyyden osoittamisesta, vaan siitä, että näyttö rikoksesta on ja epäilty olisi vangittava tutkinnallisista syistä.
Halonen kertoo, että ”tuli jonkin verran kiristeltyä hampaita siinä vaiheessa, kun oikeus suorastaan tyrkytti epäilylle tilaisuutta poistua maasta”.

Helsingin Sanomat 8.1.1993.

Hämeenlinnan rikospoliisi selvitti tutkimuksissaan, että viimeiset havainnot El Yaakoubista olivat joulukuun alkupuolelta Lahdesta. Selvisi myös, että El Yaakoub oli poistunut Suomesta Tukholmaan. Saapunut sinne 5.12. ja lentänyt sieltä Kairoon, Egyptiin. Siellä hänet pidätettiin ilmeisesti viisumiongelmien takia. Lentolippunsa paluuosan hän oli hävittänyt siinä toivossa, että häntä ei palautettaisi Tukholmaan. Egyptistä El Yaakoub lennätettiin tiistaina 8.12. Marokkoon. Jäljet päättyivät Casablancaan.

Helsingin Sanomat 29.4.1993.

Epävirallisen tiedon mukaan Marokon poliisi pidätti, Suomen poliisin pyynnöstä, El Yaakoubin ja jossain vaiheessa eläteltiin jopa toivoa siitä, että hänet palautetaan Suomeen selvittelemään avovaimonsa surmaan liittyviä seikkoja.

Toive oli hauras ja lopulta se mureni kokonaan. Marokko ei luovuta kansalaisiaan muualle tuomittaviksi.

El Yaakoub on edelleen kansainvälisesti Interpolin etsintäkuuluttama ja hänen uskotaan elävän eteläisessä Euroopassa. Häntä epäillään murhasta.

Iltasanomat 24.5.2011.

Sari Sinisalon surmaaja pääsi rangaistuksetta. Suomalaisia pidettiin pilkkanaan.

Mutta miksi Sari surmattiin? Oliko “tulisieluinen” – kuten Sarin vanhemmat El Yaakoubista sanoivat – sairaalloisen mustasukkainen. Koituiko hyväuskoisuus Sarin kohtaloksi? Kuvitteliko hän voivansa muuttaa El Yaakoubin tapoja? Miksi hän ei lähtenyt väkivaltaisesta suhteesta vielä kun se oli mahdollista – vai oliko se enää mahdollista?

Toisaalta; El Yaakoubia ei ole tuomittu Sarin surmasta ja ilman tuomiota hän on yhtä vähän surmaaja kuin kukaan muukaan.

Sarin katoaminen ja surma oli tietysti esillä myös rikoslehdissä; Rikospostin mukaan Sari oli ottanut yhteyttä jopa selvännäkijään kysyäkseen kannattaako hänen jatkaa suhdettaan El Yaakoubin kanssa.

Keskustelua aiheesta




Mysteeri 30 vuoden takaa: Sari Liinaharja, Tammela 1987

On Helmikuinen perjantai-ilta, vuonna 1987, kello käy jo iltayhtätoista. Sataa lunta ja jäinen viima iskee kasvoihin. Kylmä. Tulikin luvattua, olisi ollut paljon mukavampi jäädä kotiin ja kääriytyä vilttiin sohvannurkkaan.
”Minkäs teet, lupasin kun lupasin” – tuumii tyttö ja kaivautuu syvemmälle takin uumeniin, ja nostaa kaulukset pystyyn. Jalkoja paleltaa. Pitikin laittaa hame, vaikka housut olisivat olleet mukavammat.
Onneksi on sentään saapikkaat ja villakangastakki.

Tiellä on parikymmentä senttiä lunta, nilkkoihin asti, eikä jälkiä ohi ajaneista autoista näy.
Ainakaan bussi ei ole ehtinyt vielä mennä.

Tyttö saapuu bussipysäkille, kääntää selkänsä tuiskulle ja alkaa loputon odottelu; bussia ei kuulu, se on sankan lumipyryn vuoksi kaksikymmentä minuuttia myöhässä.
Jokaisen ohiajavan auton valojen kajastus saa toivon heräämään, josko bussi nyt tulisi?
Bussia ei kuulu.

On tehtävä päätös, kotiin vai kaupungille? Kotiin olisi vain muutaman sadan metrin matka.
”Minä lupasin!” pyörii mielessä ja saa nostamaan peukalon pystyyn. Ehkä joku tulisi, olisi matkalla Forssan keskustaan, ja poimisi lämpimän auton kyytiin.

Joku tuli.

Vasta 17- vuotias Sari Johanna Liinaharja katosi, matkalla Tammelasta Forssan torille, perjantai-iltana 6. helmikuuta vuonna 1987.

Hän oli kateissa koko kevään ja kesän, kunnes lauantaina syyskuun 5. päivä marjaretkellä ollut henkilö löysi hänen pahoin jo mädäntyneen ruumiinsa Koijärven Rekirikontien varrelta. Noin kahdenkymmenen kilometrin päästä kotoa. Kymmenen metrin päässä tiestä.

Sari ei noussut bussiin tuona perjantai-iltana. Sen varmisti Sarin tuntenut bussikuski. Sari ei myöskään koskaan saapunut Forssan torille ystäviään tapaamaan. Näin kertoivat ystävät, jotka olivat Saria odotelleet.

Ihmetystä herätti myös, varsinkin kotiväessä, Sarin vuodenaikaan, sekä säähän, nähden kevyt pukeutuminen. Hame, vaikka ulkona tuiskusi ja Sari yleensä käytti housuja.

Odottiko Saria Forssassa ystävien lisäksi joku? Oliko tarkoitus näyttää ikäistään vanhemmalta, jotta pääsisi ravintolaan, sisään kylmältä torilta? Tuliko joku kenties sopimuksesta Saria noutamaan, eikä Sarin ollut tarkoituskaan ehtiä viimeiseen bussiin?

Helsingin Sanomat 19.2.1987

Useat henkilöt olivat havainneet tummiin pukeutuneen henkilön seisovat tuona iltana ns. Hämeen Sähkön pysäkillä, joka sijaitsi vanhan Tammelan tien ja uuden tien risteyksessä, noin kello 22.00-23.00 välisenä aikana.
Pysäkin jälkeen alkavassa, Forssan suuntaan nousevassa, mäessä taas oli nähty noin kello 22.45-22.50 tummiin pukeutunut nainen liftaamassa Forssaa kohden.
Tummiin pukeutunut nainen nähtiin myös hetkeä myöhemmin Rauhaniemen pysäkillä nousemassa vaalean auton kyytiin.

Saria etsittiin lehti-ilmoituksilla ympäri Suomea ja Pohjoismaita. Sarin vanhemmat esittivät lehdissä vetoomuksia, joissa toivoivat Sarin palaavan kotiin. Odotettiin, että Sari olisi lähtenyt niin sanotulle ”irtiottoreissulle”.
Sari oltiinkin ”nähty” monissa paikoissa, ja jokainen yhteydenotto antoi vanhemmille toivonkipinän Sarin löytymisestä elossa.

Syksyllä poliisi kertoi toivoi vihjeitä myös vaaleasta Ford Escort -merkkisestä henkilöautosta, jonka kyytiin oli nähty perjantaina 6.2.1987 nousevan liftarin Rauhanniemen risteyksen pysäkiltä.

Auto oli ajanut tästä Forssaan ja kääntynyt Hämeentieltä Saksankadulle. Kuljettaja ei koskaan ilmoittautunut.

Sarin katoamisen tietämillä, samana iltana, oli epäsiistiksi kuvailtu noin kolmekymppinen mies ajanut vanhan Toyota Corollansa, Koijärven Heinämaantiellä, ojaan. Neljä henkilöä oli avustanut autoa pois ojasta ja yksi auttajista, oli autossa sisällä käydessään pannut merkille, että sisätilamatto puuttui.

Sarin löytöpaikalle tältä ojaanajopaikalta on noin kolme kilometriä, linnuntietä.
KRP etsi myös tätä autoa ja miestä tuloksetta.

Auton kumimatot liittyvätkin oleellisesti Sarin katoamiseen. Niiden avulla epäillään autoa kuljettaneen henkilön irrottaneen lumeen kiinnijäänyttä autoaan. Miksi kuljettaja jätti kumimatot jälkeensä?
Eikö hän uskaltanut enää pysähtyä, peläten, että auto jumittuisi uudelleen? Vai oliko Rekirikontiellä kenties muitakin kulkijoita? Vai halusiko vain mahdollisimman nopeasti pois paikalta?

Helsingin Sanomat 26.9.1987

Joku Sarin poimi kyytiin. Joku Sarin surmasi. Joku piilotti Sarin ruumiin Rekirikontien varren näreikköön.

Helsingin Sanomat 8.9.1987

Kuka? Sitä ei tiedetä vielä tänä päivänäkään, vaikka tapahtuneesta on kulunut jo yli 30 vuotta.

Sarin surma on edelleen pimeänä. Mutta tutkimukset jatkuvat. Murha ei vanhene koskaan.

Keskustelua aiheesta





Punavuoren kaksoismurha – näin kaikki tapahtui

https://slottisankari.com/

Elettiin sydäntalvea 1992. Oli maanantai 24. helmikuuta ja lyhyt päivä oli painunut jo mailleen, kun Helsingin poliisin puhelin soi. Miesääni ilmoitti, että ”Täällä on autossa ruumis, Hietalahden rannassa, A-Vakuutuksen kohdalla”. ”Oletteko varma?”. ”Jos ette usko, niin tulkaa katsomaan”.

Tuosta soitosta alkoi jopa ”mafiamurhiksi” nimetyn kaksoismurhan tutkinta – autossa kun ei ollut vain yksi ruumis, vaan kaksi!

Punainen Volkswagen Golf, BKT-456 löytöpaikallaan. Erityistuntomerkkinä autossa oli musta-kelta-oranssi vinoraita kummassakin etuovessa. Kuva poliisi.

Poliisit lähtivät Hietalahteen. Ilmoituksen tehnyttä miestä ei näkynyt, mutta auto, punainen Volkswagen Golf, BKT-456 oli pysäköitynä Punavuorenkadun ja Telakkakadun päässä olevalle pysäköintialueelle, Masa-Yardsin (ent Wärtsilä) telakan viereen.

Golfin takaluukku oli lukitsematta ja se avattiin. Tavaratilassa oli huopaan kääritty ruumis. Samalla selvisi, että myös takapenkin jalkatilassa on sinisen makuupussin alla ruumis. Nyt oli aihetta laittaa niin sanotusti isopyörä pyörimään.

Poliisitiedote 25.2.1992.

Ruumiiden henkilöllisyys ja auton omistussuhteet saatiin nopeasti selvitettyä. Miehet olivat 31-vuotias Veli Juhani Gröhn ja 25-vuotias Kari Juhani Tahvanainen. Molemmat poliisin vanhoja tuttuja, lähinnä huume- ja petospuolen miehiä, joiden perässä oli myös ulosottomies. Autosta oli tehty varkausilmoitus juuri ennen joulua ja se oli ollut surmatuilla miehillä vuokralla.

Iltalehti 27.2.1992.

Perjantaina tehtyjen ruumiinavausten mukaan kävi ilmi, että molemmat miehet oli surmattu ampumalla. Miesten oli todettu olleen kuolleena jo useita viikkoja ennen löytymistään. Viimeinen varma havainto miehistä oli 16. joulukuuta 1991, mutta sen jälkeen ei mitään. Vain musta aukko, jota poliisi ryhtyi muun tutkinnan ohessa selvittämään.

Tutkintaa varten koottiin ryhmä, jossa oli mukana tutkijoita Keskusrikospoliisista, Helsingin poliisilaitokselta sekä Espoon nimimiespiiristä. Tutkinnan johtajaksi nimettiin KRP:n Tero Haapala.

Auton ja siinä olleiden ruumiin kunnon perusteella poliisin oli varma siitä, että auto on ollut ulkotiloissa. Ruumiit olivat jäätyneet ja osittain jo homehtuneet. Tavaratilassa ollut ruumis oli Tahvanaisen ja jalkatilaan oli sullottu Gröhn.

Gröhnin ruumis oli survottu takapenkin jalkatilaan ja peitetty sinisellä makuupussilla.

Poliisille ilmoituksen tehnyt, kiviasentaja Jorma P tavoitettiin. Hän kertoi nähneensä auton kyseisellä pysäköintialueella jo useamman päivän ajan. Viimein uteliaisuutensa heräsi ja hän kurkki autoon sisälle, sen minkä jäätyneistä laseista näki. Takajalkatiloissa oli jokin mytty, mutta ovet olivat lukossa, joten mytty jäi tarkistamatta. Golfin takaluukku oli lukitsematon. Mies avasi luukun. Sieltä törröttivät ihmisen jalat…

Soittaja ilmoittautui poliisille vasta neljän päivän kuluttua. Kuulusteluissa mies kertoi soittaneensa autosta erääseen toiseen poliisin toimipisteeseen, mutta soitto ei johtanut mihinkään, sillä mies ei kertonut auton tarkkaa sijaintipaikkaa. Poliisi varmisti nopeasti, että ilmoittajalla ei ole mitään tekemistä surmatöiden kanssa.

Helsingin pysäköinninvalvonnan mukana auto ei ole voinut olla siinä paikassa kovinkaan kauaa, sillä sitä oli sakotettu vain yhden kerran; 6. helmikuuta. Auto oli kyllä heillä muistissa ja kertoipa eräs valvoja, että hänelle tuli Golfin kohdalla sellainen kolkko olo, jos siellä vaikka onkin ruumis.

Kävi myös ilmi, että autolla oli sen vuokrauksen jälkeen ajettu melko vähän.

Mitä tiedettiin, mitä saatiin selville?

Se mitä tiedettiin oli, että miehet olivat tutustuneet toisiinsa syksyllä 1991 erilaisten liiketoimien kautta. 14.12. he olivat vuokranneet tuon Golfin Herttoniemen Shellin pihalla vuokraamon edustajalta. 16.12. ajaneet Helsingin pitäjän vanhan kirkon parkkipaikalle, jossa Tahvanainen myi autonsa, Peugeot 405:n, tutulle vantaalaiselle autokauppiaalle klo 19:00. He olivat aiemmin yrittäneet lainata autokauppiaalta rahaa 25000 – 30000 markkaa, mutta tämä ei suostunut, joten autosta tehtiin sopimus, jonka mukaan miehet saavat siitä 42000 markkaa ja lunastavat auton parin viikon kuluttua takaisin. Kun miehistä ei sovittuun aikaan mitään kuulunut, niin autokauppias myi auton parin tonnin voitolla eteenpäin.

Miesten palatessa Helsinkiin, Tahvanainen näki Mäkelänkadun tienoilla tutun romanimiehen autossaan. Tästä alkoi huumekaupan hieronta; Tahvanainen sai 2500 markkaa hankkiakseen romanimiehelle hasista. Miehet sopivat samalla tapaamisen samaksi illaksi Leppäsuon Essolle Helsinkiin.

– Myöhemmin illalla aikansa odotettuaan romanimies totesi Tahvanaisen tehneen oharin tai kauppa on syystä tai toisesta siirtynyt.

Mäkelänkadulta miehet ajoivat takaisin Herttoniemen Shellille, jossa Gröhn antoi kaksi tuhannen markan seteliä kyseisen auton jo varanneelle tuttavapariskunnalle, jotta nämä voisivat vuokrata toisen auton. Tämän jälkeen miehet lähtivät Golfilla noin 45000 markkaa mukanaan.
-Herää kysymys, miksi miehet eivät antaneet Golfia sen varanneelle pariskunnalle, vaan kaksikon piti ehdottomasti lähteä juuri sillä autolla? Kiire, vai oliko autossa jotain sellaista mitä ei saanut löytää, eikä sitä ryhdytty enää toiseen autoon siirtämään?

Tämä lähteminen Herttoniemen Shelliltä on todistettavasti viimeinen havainto miehistä.

Kun puhelinliikenteen luvat sitten vihdoin ja viimein saatiin, niin todettiin, että YLE:n pääuutisten (n klo 20:30 – 20:50) aikaan Tahvanainen oli soittanut naisystävälleen ja kertonut menevänsä tekemään bisneksiä. Sitä kenen kanssa nuo bisnekset piti tehdä, hän ei sanonut.

Se miksi tietoja miesten käyttämän yhteisen matkapuhelinliittymän soitetuista puheluista ei heti surmien paljastuttua saatu, oli lakitekniset syyt: Puhelutietoja ei saanut luovuttaa mihinkään ilman oikeuden päätöstä. Tuo päätös saatiin vasta lokakuussa 1992. Sen tuloksista tuonnempana. Ihan ensi alkuun poliisilla oli vain soitettujen puheluiden lista, josta puuttui neljä viimeistä numeroa.

Kummankin miehen naisystävät tavoitettiin. Gröhnin naisystävän, Piret Roosmetsin mukaan virolaiskytkennät ovat selkeät ja hän jopa kertoi saaneensa varmoja tietoja tuolloin Helsingin seudulla vaikuttaneelta venäläisrikolliselta Igor Sergueevilta, ketkä olivat teon tehneet ja missä; kaksi ryssää ampuivat heidät jossain Espoon Tapiolan liepeillä olevassa rakenteilla olevan lasiseinäisen talon lähellä.

Tahvanaisen naisystävä Iina Ahonen taasen kertoi, että virolaismafia on väärä johtolanka. ”Surmaajat voivat olla myös Ruotsista”. Hän kertoi myös tuhonneensa vuoden 1991 joulukuussa toisen surmatun – ei kerro kumman – puhelinvastaajan nauhan; ”silloin vielä uskoin heidän olevan elossa ja tekeväni heille palveluksen”.

Vaikka tutkimuksia tehtiin tiiviisti ja vihjeitä tuli, niin tapaus ei ottanut selvitäkseen. Vihjeet surmatuista olivat yksinomaan pääkaupunkiseudulta. Poliisi ei uskonut erästä porilaista rakennusmiestä, jonka mukaan hän jutteli vielä 17. joulukuuta Gröhnin kanssa. Mies soitteli vihjeitään lähinnä iltapäivälehtiin, mutta poliisiin hän ei koskaan itse ottanut yhteyttä.

Poliisi viritteli Punavuoren kaksoismurhan mahdollisia yhteyksiä mm. heinäkuussa 1990 tehtyyn Kirkkonummen kolmoismurhaan sekä erityisesti niin sanottuihin Kultamurhiin. Jälkimmäisessä oli yhtäläisyyksiä sikäli, että siinäkin bisnestä harjoittaneet uhrit surmattiin muualla ja kuljetettiin eri paikkaan.

Tässä kohdin täytyy muistuttaa siitä, että tuolloin mediassa sekoitettiin monasti, että kuka oli kenenkin naisystävä ja mitä kukin on sanonut. Piret oli mainittu milloin Jussin ja milloin Kartsan tyttöystäväksi ja Iina Ahosen kertomaksi on mainittu tekijöiden olleen kaksi ryssää, vaikka tuon kertoi Piret.

Keitä he olivat

Jussi Gröhn – Monessa mukana

Veli Juhani Gröhn 26.7.1960 – 16.12.1991.

Pälkäneellä 26.7.1960 syntynyt Veli Juhani ”Jussi” Gröhn asui Espoon Iirislahdessa, osoitteessa Esperantotie 1 B.

Gröhnin naapuri kertoi havainnoistaan medialle maaliskuun -92 alussa.

Hän oli suurien suunnitelmien ja huikeiden unelmien mies. Monessa mukana. Bisnekseen mahtui mukaan myös laittomuuksia, pientä konnuutta. Koulutukseltaan autonasentaja.

Gröhn suunnitteli yhdessä porilaisen kaverinsa Marko ”Perry” Perälän kanssa autolla maailman ympäri ajamisen maailmanennätystä. He kävivät mm. Iltalehden toimituksessa marraskuussa 1990 kertomassa suunnitelmistaan ja siinä samalla kyselemässä sponsorirahoitusta idealleen. Reissun oli tarkoitus alkaa Kanadan Torontosta huhtikuussa 1992. Tiedä sitten kuinka pitkällä suunnitelmat olivat, mutta joulukuussa 1991 kaikki oli ohi. Niin suunnitelmat kuin elämäkin.

Gröhnin suunnitelmissa oli ajaa maailman ympäri.

Gröhn oli rakennusalan yrittäjä. Liikkeenharjoittaja, kuten termi virallisesti kuului. Keväällä 1987 hän perusti Ruotsin Mariestadiin Lasses Mattvätt –nimisen mattopesulan. Syksyllä 1990 hän oli – ainakin Iltalehdelle kertomansa mukaan – kirjoilla Tukholmassa.

Sittemmin Gröhn muutti Suomeen, tuohon jo mainittuun Espoon osoitteeseen. Hän oli avoliitossa nuoren virolaisneitosen, Piret Roosmetsin kanssa. Liitto ei suinkaan ollut ongelmaton, sillä Piret asui toisinaan naapurissa, koska pariskunnalla oli riitaa ja tappelua. Piretin raskaus oli yksi syy hänen ja Gröhnin riitaan. Gröhnin mukaan hän ei voi olla tulevan lapsen isä; “se ei ole teknisesti mahdollista”, hän oli sanonut sisarelleen. Piret synnytti tyttölapsen Helsingin Kätilöopistolla maaliskuussa 1992

Naapurin mukaan asunnon edustalla käytiin kauppaa, varsinkin öisin. Autoista, mopoista ja kerran jopa traktorista. Samainen naapuri kertoi, että kesällä 1991 Gröhn oli vuokrannut veneen, mutta sen sijaan, että se olisi palautettu vuokraamoon, niin se myytiin.
Liekö kyseessä sama vene, 11-metrinen Symbol 38, minkä Gröhn toi Ruotsista Suomeen. Mariestadissa hän sai ehdollisen tuomion varkaudesta kyseiseen veneeseen liittyen. Vene oli rekisteröity tekaistuun osoitteeseen Helsingin Eerikinkadulle ja sitä säilytettiin Porvoossa.

”Viimeksi näin Gröhnin joskus joulukuussa. Silloin hän lähti jonnekin pitkätukkaisen miehen kanssa. Sen jälkeen häntä ei ole näkynyt”, kertoi naapuri medialle helmikuussa 1992.

Viimeiset käräjänsä Gröhn kävi Lahden raastuvanoikeudessa lokakuussa 1991. Häntä syytettiin jatketusta törkeästä huumausainerikoksesta. Kiinniotettuna hän oli ollut 12.9. – 13.10. Tuomio julistettiin 20.1.1992, mutta Gröhn ei silloin enää ollut maallisen tuomion tavoitettavissa. Avustajansa korvaukset maksettiin valtion varoista, Gröhnin saadessa 1 vuoden 4 kuukauden ehdollisen tuomion. Toinen ehdollisen tuomion tuossa jupakassa saanut oli Ruotsin Märstassa asuva Esa Isberg.

 

 

Viimeisellä tuomiolla. Lahden RO:ssa annettiin Gröhnille tuomio huumausainekaupoista. Mies itse oli tuolloin jo kuollut.

Ruotsista tuodun huumeen oli ostanut Armas Blomerus. Hänet surmattiin puhelinkoppiin niin sanotussa Reppurinkadun surmassa Lahdessa kesäkuussa 1991. Blomeruksen veli oli sittemmin kuultavana Punavuoren kaksoissurmasta, mutta todettiin, että hänellä ei ollut sen kanssa mitään tekemistä.

Veli Juhani Gröhnistä tehtiin katoamisilmoitus joulun -91 jälkeen.

Gröhnin ystävä ja hänellä töissä ollut mies kertoi, että Jussilla oli monenmoista bisnestä, mutta kaikki alkoi siinä vaiheessa mennä pieleen, kun nuori virotar tuli mukaan kuvioihin. ”Kyllä sitä ennenkin Jussin kämpässä kulki jos jonkinlaista hankalaa tyyppiä. Varoitinkin häntä monta kertaa, että älä sählää, äläkä sekaannu huumebisnekseen. Jussi oli reilu kaveri ja rahasta hänellä ei ollut koskaan pulaa”.

Toinen ystävänsä taasen kertoi Jussin yhteyksistä Tallinnaan ja vaikka vannoo, että hän puhui Jussin kanssa puhelimessa vielä 17. joulukuuta; ”Puolenpäivän aikaan soitin ja sain sen käsityksen, että hän oli joko menossa tai tulossa Tallinnasta. Puhelussa oli kuitenkin jotain outoa, sillä puhelu meni ensin vastaajaan, ihan kuin Jussi olisi kuunnellut kuka soittaa ja vastasi vasta sitten. Minulle jäi sellainen käsitys, että asunnossa oli tuolloin kaksi muutakin henkilöä, joiden kanssa piti olla jotain keikkaa”.

Poliisin mukaan Gröhn surmattiin 16. joulukuuta, mutta kaveri on varma, että hän soitti 17. päivä. ”Soitin viellä illalla hänen numeroon, mutta vastausta ei tullut. Joku on kuitenkin purkanut viestini hänen vastaajastaan”, ystävä ihmetteli.

”Kesällä Jussin kanssa ihmettelimme eräälle hänen työntekijälleen sattunutta onnettomuutta. Putoaminen Mannerheimintien sillalta junaraiteelle keväällä 1991 luokiteltiin tapaturmaksi, mutta tulimme Jussin kanssa siihen tulokseen, että se ei voinut olla tapaturma. Tiedä sitten liittyikö juttu johonkin alamaailman välien selvittelyihin. Jussi itse ei käyttänyt huumeita. Hän ei ottanut edes viinaa”.

Kolmas Gröhnin tuttava, tuolloin 26-vuotias porilaismies kertoi, että hän oli Jussilla töissä. ”Monenmoista juttua sillä oli, asunto- ja autokauppaa, mutta silti joskus oli vaikeuksia maksaa meille palkkoja. Hänen varsinainen avovaimonsa oli Porista, mutta toinen oli se tallinnalainen tyttö”.

Gröhnin yrityksen toimitilat sijaitsivat Herttoniemessä.

Loppukesästä 1991 Gröhn oli järjestelemässä erään toisen liikemiehen kanssa yli sadan miljoonan dollarin lainaa. Rahoilla piti eräiden huhujen mukaan hankkia ravintola Kultainen Sipuli Katajanokalta. Esisopimus oli myös tehty Kuopion tienoilla sijaitsevasta Savokartanon kiinteistöstä. Lainahankkeiden kariuduttua suunnitelmat jäivät sikseen. Rikospoliisi oli jo tuolloin Gröhnin perässä, sillä hänen tiedettiin olevan mukana ns etumaksuhuijauksissa.

Eikä tässä vielä kaikki; Gröhn oli mukana vuonna 1990 konkurssiin menneen Espoon Hiekka Oy:n ja Sorak Oy:n liiketoimissa. Päätekijä oli sittemmin vankilaan joutunut Sven Erik Falck, 53. Gröhnilla oli myös osakkuus erääseen ratsutilaan.

Monessa mukana ollut Jussi Gröhn on haudattu Pälkäneelle, Tommolan hautausmaalle. Kuva ja kukka murha.info.

Kartsa Tahvanainen – hyväuskoinen bisnesmies

”Jos hän olisikin ollut joku renttu, mutta hän oli vain hyväuskoinen poika, joka meni mukaan bisneksiin”
-Kari Tahvanaisen äiti-

Kari Juhani Tahvanainen. 15.12.1966 – 16.12.1991.

Kari Juhani Tahvanainen aloitti opintiensä Herttoniemessä, Siilitien ala-asteella. Silloisen opettajansa mukaan Tahvanainen oli kova urheilemaan. Koulunkäynti muuten ei mennytkään sitten ihan yhtä hyvin.

Tahvanaisen uskovainen äiti muisteli poikaansa; ”Kari oli nuorempana uskossa. Hän oli kiltti mies, jolla oli monenlaisia liiketoimia. Olen varma, että nyt Kari on päässyt perille ja se tieto rauhoittaa minua”.

Viimeisen kerran äiti näki poikansa joulukuun alussa, jolloin tämä keräsi rahaa jotain isoa velkasummaa varten. Seuraava tieto tulikin sitten tiistaina 25. helmikuuta, jolloin poliisi ilmoitti Karin löytyneen surmattuna. ”Jotenkin minä vaistosin tämän, kun hänestä ei mitään kuulunut”. ”Ei hän meille asioistaan juurikaan puhunut, joten en minä halua arvailla ketkä ovat surmatyön takana””Rukoilen myös murhamiesten puolesta, etteivät enää tekisi muille pahaa”.

Äidillä on poikansa kuva pöydällä, kukkien vieressä.

”Luulen, että hän jäi velkaa suuren summan jollekin ja tuota summaa hän yritti vimmalla saada kerättyä vielä joulukuun alussa”. Äiti kertoi myös Karin lainanneen rahaa, mutta useat velalliset eivät sitten maksaneetkaan takaisin.

Toista surmattua, Gröhniä, Karin äiti ei tuntenut.

Poliisin vakavasti ottama katoamisilmoitus Tahvanaisesta tehtiin tammikuun -92 puolivälissä. Ilmoituksen teki Tahvanaisen naisystävä Iina Ahonen. Myöhemmin – useastikin – rikosjulkisuudessa ollut nainen; asui vuonna 2003 vuokralla asunnossa, jossa todennäköisesti surmattiin turkkilainen rikollinen Volkan Ünsal.

Iina “Saara” Ahonen oli mukana myös rikoskomisario Jari Aarnion monisäikeisessä hasistynnyrijupakassa, ollen se Aarnion “päiväkahviystävä.

Ensimmäisen kerran Ahonen kävi poliisilla tekemässä katoamisilmoitusta 18. joulukuuta – pari päivää sen jälkeen, kun viimeksi näki Tahvanaisen. Tuohon katoamisilmoitukseen suhtauduttiin vähätellen, sillä aikuinen mies saa ja voi kadota niin halutessaan.

Tyttöystävän kertomaa

Ahonen kertoi, että hän ja Gröhnin naisystävä Piret olivat saaneet miesten katoamisen jälkeen uhkaussoittoja; ”he ovat matkustaneet jenkkeihin eikä heitä saa etsiä tai teillekin käy huonosti”. Ahonen myös kertoi, että hän on hyvin tietoinen siitä, kuka soittaja on, mutta hän ei halunnut kertoa nimeä.

Miesystävästään Kari Tahvanaisesta Ahonen kertoi, että mikään paha mies hän ei ollut. Ahonen tiesi myös Jussi Gröhnin ja oli tavannutkin hänet useita kertoja; ”hänestä jäi kiltin miehen kuva”.

Iina Ahonen – tosin eräässä lehtiartikkelissa myös nimellä ”Lolita” esiintynyt nainen – kertoi, että hän tutustui Kari ”Tahvis” Tahvanaiseen ollessaan töissä erään hotellin baarissa. ”Kari istui siellä, ei se dokannut. Kerran se vain pyysi mua elokuviin ja siitä se lähti”. ”Kari sanoi työskentelevänsä kiinteistöalalla, mutta muutaman päivän päästä hän kertoi, että oli valehdellut ja hankkii rahansa rikollisin keinoin”. ”Jätkät veivas väärillä papereilla autoja, pistivät lehtiin ilmoituksia, että haluavat ostaa firmoja. Kaupat tehtyään he vaihtoivat kaikki rahaksi ja jättivät sovitun kauppahinnan maksamatta”.

”Kari kertoi, että oli ollut vankilassa ja vielä olisi pari keikkaa istumatta. Mutta me sovittiin, että hän istuu ne ja sitten aloitetaan puhtaalta pöydältä”.

”Rahaa ei kummallakaan juuri ollut. Kari oli niin auki, että se poltti jopa mun tupakoita. Koko ajan Kari selitti, että rahat ovat sijoitettu johonkin, josta pitäisi tulla fyrkkaa oikein kunnolla. Käsitin, että homman piti laueta silloin sunnuntaina tai maanantaina”.

”Karin 25-vuotissynttärit pidettiin 15.12. ja juhlat olivat Jussin kämpillä Espoossa. Mukana oli myös pari ilotyttöä Virosta. Jussi kertoi, ettei ollut seurustellut enää 3 kuukauteen Piretin kanssa, koska se ei käyttänyt ehkäisyä ja tuli raskaaksi. Jussi oli epäillyt, että se kyttää vain hänen rahojaan”.

”Kun sitten illalla mentiin ravintolaan, niin Kari oli helvetin hiljainen ja outo koko illan ajan. Kysyin onko minussa jotain vikaa, mutta vain sanoi, että rakastaa minua. Siinä kävi illan mittaan muutama tyyppi. Yksi oli se, joka oli mukana siinä Malmin KOP:n konttorin 28 miljoonan puhalluksessa Thaimaahan.

Iina Ahonen.

”Kari tiesi jotain tulossa olevista ongelmista, mutta se vain hoki, että kohta on fyrkkaa niin paljon, ettei sen suhteen ole huolta pitkään aikaan”.

”Heräsimme Merihaan asunnossamme maanantaina 16. päivän aamulla kello 7:00. Kari soitti heti Gröhnille ja sanoi “tulevansa sinne”. Hän arveli viipyvänsä koko päivän ja palaavansa vasta noin kello 19. Kellon lähestyessä sovittua aikaa, hän soitti ja sanoi, että menee vielä pari tuntia ja sen jälkeen voidaan mennä Gröhnin kämpälle saunomaan”.

”Viimeinen puhelu tuli kun Dynastia oli juuri alkanut, joten en kuunnellut Karin puheita kovinkaan tarkasti. Hän kuitenkin kertoi, että menee myöhempään, kun oli arvellut”.

”Heräsin yöllä yhdeltä ja olin hermostunut, kun Karista ei vieläkään kuulunut mitään. Ajattelin, että jätkät ovat saaneet isot fyrkat ja jättäneet mut kämppään lahoamaan. En rahoista, mutta siitä katoamisesta olin tosi vihainen”.

“Parin päivän kuluttua soitin Gröhnin kämpille, koska tiesin, että virolaiset huorat ovat siellä. Huusin vastaajaan, että saatanan ämmät vastatkaa, minä täällä. Ne kertoivat, ettei Jussia ole näkynyt. Kun tiesin, että Jussilla oli tapana tehdä paperille suunnitelmia, pyysin, että hävittäkää paperit. Samalla pyysin hävittämään myös vastaajassa olleet viestit. Luulin auttavani poikia, sillä ajattelin, että heillä on kytät perässä. Muutaman päivän kuluttua se Piret muutti Jussin kämppään ja alkoi myydä hänen tavaroitaan, koska tarvitsee rahaa. Matinkylän OP:sta tuli tiliote, josta ilmeni, että Jussilla oli yli 50 000 markkaa rahaa. Piret pyysi, että väärennetään nimet ja otetaan rahat. Mutta siihen en suostunut”.

”Sitten yksi Karin kaveri soitti ja kertoi karanneensa Katajanokan vankilasta. Hän kertoi nähneensä missä ja miten pojat tapettiin ja oli tuolloin toisessa autossa. Hän luetteli nimet, ketkä olivat paikalla ja kertoi muutakin mitä poliisit eivät tienneet. Jussi oli kuulemma kusettanut tiettyjä tyyppejä jossain kaupassa ja hänet oli ammuttu kostoksi. Kari oli alkanut itkeä ja rukoillut, ettei häntä ammuttaisi ja että hän ei kertoisi kenellekään asiasta. Kari oli jopa vähällä päästä karkuun, mutta selkään osunut laukaus oli pysäyttänyt hänet”.

Myöhemmin mies kiisti kaiken ja väitti ”Lolitan” keksineen koko asian. Sama mies meni myöhemmin kihloihin Piretin kanssa.

Gröhnin tavoin myös Kari Tahvanainen oli mukana monenmoisessa yritystoiminnassa. Hän oli mm. Futurent Kiinteistörahoitus Oy:n hallituksen puheenjohtaja sekä toimitusjohtaja. Futurent tosin oli asetettu konkurssiin loppuvuodesta 1991.

Kuten tyttöystävä kertoi, niin Kartsa Tahvanainen juhli syntymäpäiviään 15.12. pienen seurueen kanssa ravintolassa. Vain päivää ennen kuolemaansa. Tuossa seurueessa oli Tahvanaisen lisäksi myös mies, joka tuomittiin joulukuussa lähes 3 vuodeksi vankilaan huumausainerikoksista.
 – ”Tuollekin minä olen velkaa, sanoi Kartsa ohittaessaan puhelimessa olevan vanhan lapsuudenystävänsä”. Mies kuitenkin kiistää olleensa tuona iltana ravintolassa ja kertoi olleensa koko illan kotonaan. ”Kartsa oli koko illan hyvin hermostunut ja halusi ostaa aseen”. Todistajan mukaan Tahvanainen oli piipahtanut viideksi minuutiksi ravintolan ulkopuolella seisovaan pikkuautoon. ”Autossa oli Gröhn ja joku albiinon näköinen venäläismies.

Kari Tahvanainen on haudattu Vantaalle, Honkanummen hautausmaalle

Todennäköinen surmapaikka löytyy

Pääsiäismaanantaina 20.4.1992 päästiin vihdoin eteenpäin, kun Espoon Otaniemestä löytyi Jussi Gröhnin lompakko. Lompakossa oli asiapapereita mutta ei rahaa. Lompakko löytyi aivan meren rannasta, Otakaaren viertä kulkevan kävelytien tuntumasta. Löydön perusteella poliisi keskitti etsintöjä tuolle alueelle, pitäen sitä myös mahdollisen surmapaikkana. Toki oli mahdollista, että lompakko olisi kulkeutunut rantaan jäiden mukana myös jostain muualta.

Gröhnin lompakon löytyminen Espoon Otaniemestä antoi toivoa murhien selviämiseen. IL 23.4.1992.

Etsinnät ja yleisövihjeet johtivat tulokseen; alueelta löytyi 29 kappaletta harmaita teollisuuskäyttöön tarkoitettuja puhdistusliinoja, sekä sieltä oli kuultu laukauksia joulukuun puolivälissä. Laukaukset oli helppo kohdentaa 16.12. ammutuiksi, sillä samana päivänä tuli televisiosta elokuva Sotilaan tarina, jonka perusteella monet muistivat kuullensa laukauksia Otaniemen illassa. Myös eräs koiranulkoiluttaja oli kuullut laukauksia tuona iltana. Hän muisti päivän tarkasti, koska se oli ollut hänen viimeinen tenttipäivänsä. Poliisin tekniset tutkimukset vahvistivat surmapaikaksi Otaniemen.

 

 

Kuva Alibin kirjasesta Kohutuimmat rikokset.

 

Poliisi etsi surma-asetta kaislikosta Otaniemessä. Ei löytynyt. Kuva Markkulan kirjasta Suomalainen murha.

Liinojen kuitunäytteet osoittivat, että samoja kuituja löytyi Tahvanaisen vaatteista sekä Golfista.

Poliisi sai myös selvitettyä, että Tahvanainen oli ostanut leasingsopimuksella olleen auton 120 000 markalla eräältä 34-vuotiaalta mieheltä. Kauppa oli juridisesti pätemätön, sillä mies ei omistanut kyseistä autoa. Oli tarve kuulla tätä miestä.

Kävikin ilmi, että miehellä oli yrityksensä tiloissa samanlaisia liinoja kuin mitä löytyi Otaniemestä. Lisäksi mies on aseiden asiantuntija. Hän oli myös alkuvuodesta 1992 ilmoittanut, että toimistostaan on murron yhteydessä anastettu Smith&Wesson merkkinen käsiase. Juuri sen tyyppinen kuin millä surmat oli tehty. Miestä kuulusteltiin kolmasti kesällä 1992. Mies, entinen vääpeli, myönsi tuntevansa Tahvanaisen, ja tietävänsä kuka on Gröhnin Jussi. Osallisuutensa murhiin hän kielsi.

Pidätys, vangitseminen, oikeudenkäynti – ja vapautus

Punavuoren kaksoismurha on ainoa 1990-luvun selvittämätön henkirikos mistä on käyty oikeutta.

Kun puhelutiedot saatiin, niin kävi ilmi, että Tahvanaisen puhelimesta oli soitettu 16. joulukuuta yhteensä 74 puhelua. Kaikki puhelut olivat Suomen rajojen sisäpuolelle. Siihen saakka oli yhtenä olettamana ollut, että miehet olisivat soitelleet Tallinnaan ja sieltä olisi sitten saapunut ”murhalähetystö”. Nyt tuo teoria jouti romukoppaan.
Kaikki puhelut pystyttiin identifioimaan. Myös autokauppiaan sekä sen suomenruotsalaisen pariskunnan, jolle Gröhn oli antanut rahaa autonvuokraamista varten. Viimeinen puhelu Tahvanaisen puhelimesta oli soitettu 16.12. klo 20:46. Sen jälkeen puhelimensa vaikeni. Iäksi.

Oli kuitenkin eräitä puheluita, jotka aivan erityisesti herättivät poliisiin mielenkiinnon: Puheluista 4 oli soitettu tuolle samaiselle monialayrittäjälle, jota oli edellisenä kesänä jo kolmasti kuultu. Mies kertoi puheluiden koskeneen erään auton moottoria, joka oli jo myyty eteenpäin.

Poliisi ja syyttäjä pitivät näyttöä riittävänä, joten 31.10.1992 Helsingin raastuvanoikeus vangitsi 34-vuotiaan yrittäjän, entisen aseupseerin ja taisteluvälinehuoltajan epäiltynä kahdesta murhasta. Hän kiisti syyllisyytensä jyrkästi.

On marraskuu 1992. Ollaan Helsingin raastuvanoikeuden istunnossa. Syytettynä on 34-vuotias, keskipituinen, hoikka ja tuuheaviiksinen mies, jolla on puolipitkät vaaleanruskeat laineikkaat hiukset.

On mies muuttunut aseupseerin ajoista.

Hänet nähdessäni tulee heti mieleen Gröhnin naapurin sanat: ”Viimeksi näin Gröhnin joskus joulukuussa. Silloin hän lähti jonnekin pitkätukkaisen miehen kanssa. Sen jälkeen häntä ei ole näkynyt”.

Syytetty esiintyi oikeudessa rauhallisesti, kun hänelle luettiin syyte törkeästä kavalluksesta. Syytteen mukaan hän oli anastanut 120 000 markan arvoisen leasingauton itselleen ja myynyt edelleen Tahvanaiselle. Kun murhasyyteet luettiin, niin syytetyn posket punehtuivat. Esitutkinnassa vähäpuheinen mies ei ollut oikeudessa sen puheliaampi. Hän myönsi olevansa aseharrastaja – ei niinkään aseiden keräilijä, mutta aikaa ampumaharrastukselle ei enää ollut. Murha-aseeksi väitetystä ja edelleen kateissa olevasta Smith&Wessonissa oli kertomansa mukaan vika; se nosti kaksi patruunaa latausvaiheessa ja sillä ei voinut ampua kahta laukausta peräkkäin.

Yrittäjää vastaan puhuivat seuraavat seikat; vuoden 1992 alussa vieraillessaan tutussa aseliikkeessä hän ei koskaan maininnut, että S&W oli varastettu. Todistajana kuultu suutari kertoi, että 34-vuotias oli talvella 1991 puhunut hänelle tehdystä oharista ja että pitäisi nitistää joku ja että kyse ei ollut aseista, vaan yhtä kovasta kamasta. KRP:n tutkimuksen mukaan sekä syytetyn pajalta, että kummastakin ruumiista ja Golfista löytyi samantyyppisiä metallipaloja ja ne jo mainitut puhdistusliinat. Oliko pelkkää sattumaa, että niitä oli sekä Otaniemessä että hänen verstaallaan ja miten liinojen kuituja oli sekä Golfissa että kummassakin ruumiissa.

Yrittäjän puolesta puhui taas se, että hänen vaimonsa kertoi miehensä olleen kiltisti kotonaan joka ikinen ilta ja yö. Vaimolla oli myös jonkinlainen päiväkirja mihin hän merkitsi ”tulo- ja menoarviot”. Kummeksuttaa, että miksi hän olisi niin tehnyt? Myös asekauppias Runo Kurki, jolta syytettynä ollut oli aseen ostanut, kertoi, että myös muut aseet kuin S&W tulevat kyseeseen mahdollisena surma-aseena.  – ”Olen myynyt yli 30 000 yhdeksänmillistä asetta, ja siten on mahdotonta muistaa ketkä olisivat potentiaalisia ehdokkaita käsiteltävän jutun surmaajakandidaateiksi. Myös espanjalaiset aseet jättävät samanlaisia jälkiä kuin kyseinen automaattipistooli”.

Yrittäjä toimi alivuokralaisena eräässä teollisuusrakennuksessa Helsingin Konalassa. Hänen mukaansa noihin tiloihin oli murtauduttu loka- sekä marraskuussa 1991 ja tammikuussa 1992. Näistä murroista oli tehty rikosilmoitus, mutta aseen viemistä ei rikosilmoituksessa mainittu. Se tuli esille vasta myöhemmin kun yrittäjää kuulusteltiin murhista.

Yrittäjän mukaan kuka tahansa on voinut käydä yrityksensä toimitiloissa ja ottaa sieltä mukaansa liinoja. Hän myös edelleen painotti, että omistamansa Smith & Wesson ase on varastettu joskus marraskuussa 1991. Yrittäjän puolustusasianajajalla Tiina Nysténillä oli toinenkin selitys puhdistusliinoille; ”surmatut ovat voineet ottaa niitä mukaansa yrittäjän verstaalta, koska he kävivät siellä useita kertoja syksyn 1991 aikana”.

Vaimon uskottavuutta todistajana heikensi seikka, että hän ei edes tiennyt mitä aviomiehensä yritys osti ja myi, eikä hän myöskään tiennyt miehensä ulkomaisista yhteyksistä yhtään mitään. Epäily ryöstömurhasta mureni kummallisen seikan takia; aviovaimo kertoi, että heillä ei ole rahaa ja he saavat siksi asumistukea. Tuota tukea oli maksettu takautuvasti 14000 markkaa syksyllä 1991 ja niillä rahoilla perhe matkusti jouluna -91 Marokkoon lomalle. Outoa, että oikeus antoi paino- ja todistusarvoa perheen rahattomuudelle ja asumistuelle, sillä tuskin yli 40000 markkaa laittomasti saanut ilmoittaa rahoista yhtään mihinkään.

Oikeudenkäynnissä syyttäjä kysyi, onko syytetty ollut Otaniemessä 16.12.-91 ja kuinka hyvin hän tuntee Otaniemen. Vastaaja kielsi olleensa tuolloin Otaniemessä ja sanoi, ettei juurikaan tunne seutua. Hän kuitenkin kertoi käyneensä ”joskus 1980-luvun lopulla” Otaniemessä voimaharjoittelussa.

Yrittäjä itse kiisti edelleen olevansa murhien takana, sanoen, että kaikki tämä on vain poliisin epätoivoista hakuammuntaa, koska tutkinta on epäonnistunut. Raastuvanoikeus lykkäsi asian käsittelyä ja yrittäjä pidettiin edelleen vangittuna.

Toisen käsittelykerran jälkeen, 7. joulukuuta, oikeus katsoi, että 34-vuotias on vapautettava. Näyttö ei riitä. Peruste vangittuna pitämiseen on lakannut. Olikin ainutkertaista, että kahdesta murhasta syytettynä ollut pääsi lopulta vastaamaan vapaalta. Seuraavaan istuntoon hänet kuitenkin velvoitettiin saapumaan 5000 markan sakon uhalla.

Tutkinnanjohtaja Haapala oli edelleen sitä mieltä, että käräjäoikeuden vapauttama mies oli osallinen murhaan; ”Joko tekijänä, avustajana tai muuten vain osallisena”.

Kaksoismurha oli pitkään päivän puheenaihe myös Helsingin alamaailmassa. Alibi-lehden 5/1992 kannessa uutisoitiin näyttävästi “gangsterisodan syttymisestä”.

Kaksoismurhan syytteistä vapautettu mies sai kuitenkin runsaan 10 kuukauden ehdollisen tuomion mm.  väärennöksistä, petoksista ja ampuma-aserikoksesta. Vaimonsa tuomittiin samassa yhteydessä 30 päivän ehdolliseen vankeuteen petoksesta.

Vihjeitä tuli poliisille koko 90-luvun ajan; milloin joku tiesi tai oli tietävinään. Aika kului, ratkaisua vaan ei tullut. Poliisilla oli epäilty. Sitova näyttö puuttui.

Erään huikean tarinan mukaan entinen poliisi Pekka Erkkilä kertoi saaneensa uhkauksia Hattulan miljoonaryöstön jälkeen; ”sain tietää Venäjällä liikkuessani, että sama mies, jonka sanottiin tappaneen Helsingissä kaksi miestä, on lähetetty perääni ja hänelle olisi annettu tehtäväksi mun nitistäminen. Tappoterveisten tuojat kertoivat, että palkkamurhaaja K:n tulee perässä. Hänen sanottiin hoidelleen mm. Helsingin Punavuoresta autosta kuolleena löydetyt miehet vähän toista vuotta sitten”.

Erkkilän tarina oli yhtä suurta valhetta – oman egonsa ja erinomaisuutensa loputonta korostamista.

Miten kaikki oikeasti menikään?

Sekä Gröhn että Tahvanainen olivat bisnesmiehiä, mutta kovia säätöveikkoja. Ja tämä jatkuva säätäminen vei heidät sitten lopulta ennenaikaiseen hautaan.

He olivat jääneet velkaa tälle 34-vuotiaalle liikemiehelle, Kari Tapio Ruotsalaiselle. Vuonna 1958 syntyneelle monen bisneksen miehelle.

Tahvanainen ja Gröhn saapuivat Golfilla rahojen kanssa neuvotteluun Otaniemen rantaan. Hetken kuunneltuaan Ruotsalainen kyllästyi miesten loputtomiin selityksiin ja totesi saavansa omansa pois, mutta mitään tästä hän ei näiden heppujen kanssa hyötyisi, eikä enää säätelyä ja selittelyjä kuuntelisi.

Äkkipikaisena miehenä hän ampui molemmat miehet. Gröhn sai laukauksen päähän ja kaksi muualle ruumiiseen, kuollen heti. Tahvanainen kääntyi paetakseen, mutta sai luodin selkäänsä, lapaluiden väliin, ja kuoli hänkin heti. He tuskin osasivat odottaa tälläista kohtaloa. Ehkä he luulivat, että puhumalla tästä selviää – kuten monesti aiemminkin.

Ruotsalainen siirsi tai siirrätti ruumiit Golfiin. Kuuma kysymys oli, että missä auto oli tuon reilut pari kuukautta ja miksi se lopulta ajettiin löytöpaikalleen? Sitä emme tiedä. Olisiko auton säilytyspaikka antanut liikaa vihjettä tekijästä? Vai oliko Ruotsalaisella vaan asiaa kaupungille ja että ”mennään sitten Golfilla”. Ruumiita ei jätetty löydettäväksi varoituksena; ”näin käy säätäjille”, vaan auto jäi Punavuoreen parkkipaikalle, kun siinä oli tilaa. Se, että kukaan ei autoa tuomista eikä sitä siihen ajanutta ja paikalta poistunutta henkilöä nähnyt oli vaan hyvää tuuria.

On myös mahdollista ja jopa hyvinkin todennäköistä, että auto on melko nopeasti surmatöiden jälkeen ajettu sinne mistä se löydettiin. Pysäköinninvalvonta tosin kiistää asian, mutta ehkä he vaan ovat pesseet käsiään siitä, että eivät ole tehneet työtään.

Yhtä lailla kuin hyvää tuuria oli auton kanssa, niin myös siinä, että poliisin näyttö ei riittänyt ja että Ruotsalaisen asianajaja oli ponteva sekä osaava.

Mihin Kari Tapio Ruotsalainen sitten oikeudenkäynnin jälkeen lähti? Hänen liiketoimistaan oli kertynyt miljoonien tappiot ja käteistä rahaa ei – ainakaan näkyvissä – ollut.

Mutta ei sellaista hevosta, etteikö sillekin löydy kouluttaja.

Ruotsalaisen omat bisnekset ja hänen paheneva mustasukkaisuutensa olivat lopulta eräälle henkilölle liikaa. Tämä henkilö, Mikki, antoi  ymmärtää, että nyt olisi paras poistua Suomesta. Mitä nopeammin sen parempi.

Ruotsalainen asettui erinäisten vaiheiden kautta asumaan Espanjan Aurinkorannikolle, Marbellan ja Esteponan seuduille. Suomeen hänellä ei olisi enää mitään asiaa. Ystävät olivat vähissä. Parempi vaan ”haihtua”.

Mutta jollain hänenkin piti elää ja erään tiedon mukaan huumausainebisnes oli sellainen. Saman tietolähteen mukaan Ranskassa kävi käry ja Ruotsalainen joutui vuosiksi ranskalaiseen vankilaan. Suomessa Kari Ruotsalainen oli kadonnut henkilö ja hänet julistettiin lopulta kuolleeksi.

Myös poliisilla oli tieto, että Ruotsalainen olisi kuollut, joten kaksoismurhan tutkinta jäi sillensä. Se lopetettiin.

Kun vuonna 2011 kävikin ilmi, että tekijäksi oletettu elää yhä ja poliisi oli todennäköisesti saanut kaksoismurhiin liittyvää uutta tietoa, niin tutkinta käynnistettiin uudelleen.

Poliisi tuli siihen tulokseen, että ”kuolleista herännyttä” miestä on syytä kuulla uudestaan. Hänen täytyy olla tekijä. Vuoden 2011 lopulla tehtiin Espanjan poliisille pyyntö ottaa Ruotsalainen kiinni ja luovuttaa Suomeen. Punavuoren kaksoismurhan selviäminen oli lähempänä kuin koskaan.

Poliisi otti myös yhteyttä tuon Volkswagen Golfin viimeiselle rekisteriin merkitylle omistajalle saadakseen auton tutkittavakseen.

Kaikki meni kuitenkin mönkään; vahvassa humalatilassa ollut Kari Ruotsalainen jäi perjantaina 27.1.2012 klo 22:40 auton alle Esteponan kaupungin rantakadulla, Avenida Espanjalla, talon nro 168 tuntumassa ja kuoli saamiinsa vammoihin. Yliajajansa oli nuori mies. Koska yliajo tapahtui paikassa missä ei ole suojatietä, niin tapausta ei otettu tutkintaan. Poliisi on vahvistanut tiedon yliajosta.

Oliko yliajo sitten vahinko vai ei – sitä emme tiedä. Huhutaan Ruotsalaisen sekaantuneen huumekauppaan ja astuneen siinä jonkun varpaille.

Korkkiruuvilla surmatun suomalaismiehen tarina ei liity Punavuoren kaksoismurhaan.

Kari Tapio Ruotsalainen oli muuttanut Espanjaan toistamiseen maaliskuussa 2011. Hän asui Puerto Marinassa, Esteponan sataman tuntumassa

Iltasanomat uutisoi 8.9.2012 kaksoismurhan ajautumisesta lopulliseen umpikujaan.

Nimimerkki Vinlandia kertoo olleensa Kari Tapio Ruotsalaisen lähisukulainen ja hän on kirjoittanut aiheesta täällä murha.infossa seuraavasti:

Auto

Ruumiit olivat punaisessa Golfissa, mutta mikä on sen auton tarina?

Suomen kuuluisin Golf. Sen paikka olisi ollut rikosmuseossa.

1,3 litran moottorilla varustettu punainen Volkswagen Golf, BKT-456, valmistenumero WVWZZZ1GZKW053533, ensirekisteröitiin Suomessa uutena 31.10.1988. Ensimmäinen omistaja oli Herttoniemen VV-Auto Helsingistä. Heidän käytössään Golf oli 12.1.1990 saakka, jolloin se myytiin yksityishenkilölle.
Hän taasen myi Golfin 26.11.1991 Porvooseen Suopellontielle, mm. huoltamotoimintaa harjoittavalle Oy K.B. Bärlundille, joka osti auton vuokrauskäyttöön. Näihin aikoihin Golfiin teipattiin musta-kelta-oranssi vinoraita etuoviin. ”Se oli tunnuksemme”.
Auto luovutettiin vuokralle kahdeksi päiväksi lauantaina 14.12. Helsingissä, Herttoniemen Shell-huoltamon pihalla. Kun sitä ei palautettu sovittuun aikaan, niin vuokraamo teki siitä muutamaa päivää myöhemmin ”katoamisilmoituksen”.

Shell Helsinki Herttoniemi maaliskuussa 1992.

Vuokraamon edustaja kertoi tapaamisestaan liikemiesten kanssa. Iltalehti 2.3.1992.

Mielenkiintoista on, että Trafin tiedoston mukaan Golf on kuitenkin myyty 10.2.1992 yksityishenkilölle, vaikka auto on tuolloin vielä seissyt Helsingin Telakkakadulla kaksi ruumista sisällään. Ruumiit siis löytyivät 24.2.1992. Kyseessä lienee kuitenkin vain ”myyntitekninen toimi”. Onko sillä sitten ollut mitään merkitystä; myydä nyt auto, joka on ilmoitettu anastetuksi?
Miten kauan Golf sitten oli tutkinnan kohteena? Se kuitenkin hinattiin poliisin tiloihin, syynättiin ja harjattiin kunnolla, jonka jälkeen se olikin taas vapaa kulkemaan.

BKT-456. Matkasi on päättynyt. Huomaa outo omistajanvaihdos 10.2.1992. Auto oli silloin ilmoitettu varastetuksi ja oli vielä kateissa ruumiit sisällään!

Bärlundin jälkeinen omistaja myi auton 30.10.1992. Tämän jälkeen ”Suomen kuuluisin Golf” sai elämänsä toiseksi pisimmän suhteen; se oli kolme ja puoli vuotta yksityishenkilöllä, jonka jälkeen se siirtyi kuopiolaisen yrityksen käyttöön. Sieltä 10 vuodeksi Savonlinnaan, josta useiden omistajavaihdosten – joista yksi yli viisi vuotta kestänyt omistussuhde – kautta Joensuuhun heinäkuussa 2010.

Vielä oli kuitenkin edessä muutto Lahteen sen viimeiseksi jääneelle omistajalle. Hänellä auto oli vain kolme päivää, jonka jälkeen se on poistettu rekisteristä 9.8.2010. Poliisit kysyivät autosta vielä vuonna 2012, kun tapaukseen haluttiin sen uuden käänteen takia lisävalaistusta, mutta Golf oli tuolloin jo aloittanut uuden elämänsä Afrikassa, jonne se myytiin vuonna 2010.

Liekö Golf ollut Suomessa koskaan kenenkään kesäloma-autona. Mikäs siellä on ollut takapenkillä nukkuessa, siniseen makuupussiin kääriytyneenä…

Tässä paikassa kauan sitten… Maisema on muuttunut, mutta Koffin piippu on ja pysyy. Kuva murha.info

Keskustelua aiheesta

Edit 7.8. klo 20:50. Lisätty yksi kuva ja yksi lause. Edit 10.8. klo 23:20 muutettu yksi lause. Edit 28.8. klo 20:35. Lisätty Tahvanaisen tyttöystävän kertomus, kaksoismurhasta syytetyn nimi, sekä lisätty mm. yksityiskohtia oikeudenkäynnistä Suomessa 1992.