Author: Murha.infon Tiimi

JYVÄSKYLÄ ”Suomen Ateena”, ei ehken ole ensimmäisten joukossa, kun puhutaan Suomen synkimmistä kaupungeista. Ehkä siinä vaikuttaa sivistys- ja koulukaupunkimaine. Totuus on kuitenkin toinen. Kartalla henkirikoksia vuosilta 1957–2023. 121 henkirikosta, joista viitisenkymmentä ”kaupungin ulkopuolella”.Jos mukana ei olisi maalaiskuntaa (ensimmäinen tapaus sieltä vuonna 1968) niin tilasto olisi paljon “nätimpi”. Asukasmäärät: 1970 570252020 145943Asukasmäärä on 50 vuodessa liki kolminkertaistunut (mm. kuntaliitokset), joten ei henkirikosmäärä sinällään ole mikään yllätys. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaiseman tilaston mukaan Jyväskylässä päihtyneiden väkivallantekijöiden määrä oli toiseksi korkein vuonna 2015.Koko maan keskiarvo 2,5Ykkösenä Pori 3,9Seuraavana Jyväskylä 3,3Useasti päihdeporukassa syntyy riita; velat, ihmissuhteet, vasikointi (tai edes epäily siitä) sekä vanha…

Read More

On aika päivittää ketju kartaksi. Kartan tapaukset ovat Suomen itsenäisyyden ajalta ja siksi poissa on mm. se viime aikoina esillä ollut vuoden 1914 tapaus Lokalahdelta. Listalla ovat ne naiset, joiden kohdalla oikeus on päättänyt ja tuomari sanonut; teidät tuomitaan elinkaudeksi vankeuteen. Osalla heistä elinkautinen on joko hovioikeudessa tai Korkeimmassa oikeudessa kumoutunut ja saamansa ek on muuttunut määräaikaiseksi. Joidenkin kohdalla joko alempien oikeusasteiden (kihlakunnan-, raastuvan-, käräjäoikeuden) kohdalla vapauttava tuomio tai määräaikainen tuomio onkin muuttunut elinkautiseksi vankeudeksi hovissa ja/tai Korkeimmassa oikeudessa. 72 tapausta, 71 naista. Yksi heistä on tuomittu kahdessa eri tapauksessa elinkautiseen ja yksi heistä on saanut samasta tapauksesta kahdesti elinkautisen.…

Read More

Vasen kuva vuodelta 1988 ja oikeanpuoleinen vuodelta 2015. Porissa 13.7.1965 syntynyt Juha-Veikko Valjakkala oli levoton sielu.Mediassa on myös tietoja, että hän olisi syntynyt Raumalla (IL 6.7.1988) ja Mikkelissä (IL 7.7.1988), mutta nämä tiedot ovat tulleet sekoittamaan pakkaa myöhempien asuinpaikkojensa myötä. ”En ole koskaan syyttänyt vanhempiani mistään. Olen saanut hyvän kasvatuksen. Elämässäni ei ole mennyt mitään pieleen. Itse olen valinnut tämän tavan elää. En jaksaisi koskaan elää niin sanottua normaalia elämää. Tehdä töitä kahdeksaa yhdeksää tuntia joka päivä ja sillee. Asua yhdessä ja samassa kaupungissa. Ei se elämä ole minua varten”. -Valjakkala Iltalehdessä 6.9.1988. Juha-Veikon äiti kertoi julkisuudessa, että poikansa oli…

Read More

Kuvalainat ALIBI. Tampere-kirjan kansikuva on kerrassan upea kuva, mutta on mukana myös siksi, että sen on tehnyt henkilö, joka päätyi itse henkirikoksen tekijäksi. Tampere AINUTLAATUINEN HENKIRIKOSMATRIKKELITÄMÄN TARJOAA VAIN MURHA.INFO! Tampere ei ensimmäisenä tule mieleen puhuttaessa Suomen synkimmistä kaupungeista. Totta onkin, että henkirikosten määrä suhteessa asukaslukuun jää aiemmin henkirikoskartalla olleita Kotkaa ja Lahtea pienemmäksi. Mutta kokonaismäärä on suurempi kuin kummassakaan. Lisäksi Tampereella on tehty runsaasti valtakunnallisestikin huomiota herättäviä veritekoja ja muutama Tampereella tehty henkirikos linkittyy mielenkiintoisesti toisiin henkirikoksiin ja niiden tekijöihin tai muuten vaan mukana olleisiin, joko suoraan tai välillisesti.Murhia, tappoja, surmia, törkeitä kuolemantuottamuksia… Missä niitä sitten tehdään? Tilasto on se…

Read More

Aiheesta on ollut artikkeli ja ketju olemassa jo yli 7 vuoden ajan. On aika päivittää tilanne ja saattaa tapaukset helposti havainnoitavaan ja suosittuun karttamuotoon. Aiempi katsaus käsitti vuodet 1980 – 2015. Sitä ennen ja sen jälkeen on tapahtunut useita henkirikoksia, jotka jollain tapaa liittyvät uhrin työpaikkaan. Mukana eivät varmastikaan ole kaikki teot, joten jos tiedät jonkun tapauksen puuttuvan, niin tuo ne julki siinä yleisketjussa. Useista tapauksista on olemassa oma ketjunsa ja keskustelu jatkuu siinä ketjussa mikä tapausta varten on joskus aloitettu. Käsitteenä työpaikka on selkeä. Se on paikka missä tehdään töitä – joskin erilaisten etätöiden yms johdosta myös häilyvämpi kuin…

Read More

  Lahdella on jo pitkään ollut tyly maine – ainakin mitä tulee väkivaltarikoksiin.Nimi Suomen Chicago sen sijaan tulee jo 1910-luvulta ja alunperin suuresta määrästä teurastamoita – aivan kuten Chicagossa aikoinaan. Joku sen sitten 1960-luvulla keksi – myös henkirikoksia tehdään Lahdessa kuin Chicagossa, joten miksipäs ei Lahti olisi Suomen Chicago. Lahti on varsin keskeinen paikka mitä tulee ihmisten liikkumisiin eri ilmansuunnista. Ehkä ensimmäinen suurempi muuttoliike oli kun Karjalan evakoita muutti Lahteen 1940-luvulla. Rakennusbuumi 1960-luvulla toi Lahteen tuhansia miehiä ja naisia eri puolilta Suomea. Osa heistä asutettiin asuntoloihin, joissa meno yltyi hurjaksi. Myös kymmenissä puutalokortteleissa tapahtui koettiin monia surullisia hetkiä. Mutta kyllä…

Read More

Kotkalla on synkkä maine kaupunkina , jossa on tehty ja tehdään runsaasti henkirikoksia asukaslukuun nähden. Syitä siihen on varmasti yhtä monta kuin on syiden esittäjiäkin; yhteiskunnan rakennemuutos, savupiipputeollisuuden alasajo ja sitä kautta työttömyys sekä syrjäytyminen ovat koetelleet Kotkaa ja Kotkan seutua muuta Suomea enemmän. 1960-luvulla Kotka tunnettiin ”savolaisten amerikkana” ja sinne muutti myös alkoholisoituneita joutomiehiä ja muutamille heistä Kotkasta tuli päihteiden sävyttämän elämän väkivaltainen päätepysäkki – ja joillekin heistä kaupunki, josta vankilakierre alkoi. Kotka käsittää tässä yhteydessä myös siihen vuonna 1977 liitetyt Karhulan kauppalan ja Kymin kunnan, sekä niissä jo ennen kuntaliitosta tehdyt henkirikokset.Karttaan on merkitty perinteiseen tapaan ”täppä” –…

Read More

Suomessa on reilusti yli sata selvittämätöntä henkirikosta. Muutamat ovat selvinneet jopa vuosien kuluttua teosta. Osa ei tule selviämään koskaan, joissain tekijä saatetaan tietää, mutta juridista prosessia häntä vastaan ei enää saada, joko syyteoikeuden vanhentumisen tai tekijän kuoleman vuoksi. Karttaan on merkitty mahdollisimman tarkkaan ne kohteet missä henkirikos on tehty ja/tai mistä ruumis on löytynyt. Mukana on mahdollisimman moni selvittämätön henkirikos vuodesta 1950. Lähteinä on käytetty murha.infon keskustelupalstaa ”Selvittämättömät henkirikokset” ja jos tapauksesta on avattu keskusteluketju, niin linkki on mainittu kunkin tapauksen yhteydessä. Muina arvokkaina teksti- ja kuvalähteinä mainittakoon mm. rikoslehdet Alibi, Rikosposti sekä Rikospoliisin mukana. Sanoma- ja aikakauslehdistä mainittakoon erityisesti…

Read More

Turun hovioikeus tuomitsi Jyri Niemisen elinkautiseen vankeuteen entisen tyttöystävänsä Milla Arosen murhasta. Hovin päätös annettiin 7.7.2021. Varsinais-Suomen käräjäoikeus oli kesäkuussa 2020 katsonut Arosen kuoleman törkeäksi kuolemantuottamukseksi ja antanut Niemiselle 2 vuoden 8 kuukauden tuomion.Nieminen vastasi vapaalta, koska käräjäoikeus katsoi, että Niemisen vangitseminen olisi kohtuutonta hänen ensikertalaisuutensa vuoksi. Oikeus hylkäsikin vaatimuksen miehen vangitsemisesta. Rikosseuraamuslaitos teki poliisille virka-apupyynnön Jyri Niemisen toimittamiseksi suorittamaan rangaistustaan. Poliisi ei kuitenkaan tavoittanut Niemistä ja hänet etsintäkuulutettiin.Niemimen tavoitettiin 9.7. iltapäivällä Keski-Suomesta ajoneuvossa. Hänet tavoitettiin poliisin omien toimenpiteiden perusteella. Poliisin tiedotteen mukaan kiinniotto sujui rauhallisesti. Somerolla asuva Aronen katosi kesäkuussa 2019 ja hänen ruumistaan ei ole vieläkään löydetty. Niemisen…

Read More

Päivitetty 25.05. klo 11:04, 26.5. klo 10:45, 15.6. klo 11:15 ja 2.7. klo 10:40Poliisi turvautui Viking Sallyn henkirikoksen tutkinnassa 34 vuotta sitten tutkintakeinoon, joka vuonna 1987 oli harvinainen: Rikospaikka ja sen ympäristö kuvattiin videolle. Yle oli saanut harvinaisen videon haltuunsa tietopyynnöllä. Kyseinen video on kirjallisena todisteena oikeudenkäynnissä, jossa tanskalaismiestä syytetään murhasta ja murhan yrityksestä. Videolla myös viitataan syytettyyn. Hän oli tuolloin partiopoika, jota pidettiin todistajana ja vakavasti loukkaantuneen saksalaisparin löytäjänä.Video on nähtävillä: https://yle.fi/uutiset/3-11973182Pöytäkirjan mukaan rikospaikalta taltioitiin muun muassa kuituja, sormenjälkiä, jalkineenjälkiä ja verinen kämmenenjälki. Tuota jälkeä verrattiin lukuisiin rikospaikalla käyneisiin, ja ilmeisesti lähes kaikkiin Viking Sallyn matkustajiin ja miehistön jäseniin.…

Read More