Author: Murha.infon Tiimi
Poliisi etsii Ylöjärvellä 8-vuotiasta Arttu Ollilaa. Poika on varmuudella nähty viimeisen kerran torstaina klo 14 aikoihin kun hän oli poistunut kaverinsa luota Pöllökuja 4:stä. Tarkoituksenaan oli tiettävästi mennä koulun joulujuhlaan tai kotiinsa. Joulujuhlaan menosta on liikkunut ristiriitaisia tietoja, kuitenkaan Artun ei ole vahvistettu olleen joulujuhlassa eikä häntä ole löydetty koulun tiloistakaan etsinnöistä huolimatta. Ylöjärvellä on ollut yli 15 astetta pakkasta katoamisyön aikana, joten selvitymismahdollisuudet ovat valitetavan pienet niin kovassa pakkasessa, mikäli poika ei ole päässyt mihinkään suojaan. Häntä on etsitty aktiivisesti helikopterien, vapaaehtoisten ja poliisien voimin katoamisalueelta. Artun kännykkä vaikeni 21.12.2012. Poliisi ei ole voinut poissulkea mitään mahdollisuutta. Kyseessä on…
Etelä-Karjalan poliisi on tänään 29.11.2012 tiedottanut löytäneensä Lappeenrannassa sijaitsevasta yksityisasunnosta kuolleena 24-vuotiaan miehen ja 57-vuotiaan naisen. Tarkemmin poliisi ei kuitenkaan vielä tähän mennessä ole kertonut, mitä asunnossa on mahdollisesti tapahtunut. Tiedossa on vain se, että tapausta poliisi tutkii henkirikoksena ja muilla alueen henkilöillä ei ole syytä pelätä turvallisuutensa puolesta. Poliisi kertoo tilanteen olevan heidän hallussaan. Poliisi ei ole kertonut vielä, milloin asiasta aiotaan tiedottaa lisää, mutta on todennäköistä että surmaaja on kuollut tai pidätetty koska ketään ei etsitä tapaukseen liittyen. Hätäkeskus oli saanut puolenpäivän aikoihin tiedon, että Lappeenrannan Kaukaalla pahoinpidellään naista, poliisipartio lähti matkaan näillä lähtötiedoilla. Enempää tapahtumien kulusta ei…
Keravalla Sompion yläasteella sattui uhkaava tilanne maanantaina 15.10. jossa 7. luokkalainen tyttöoppilas alkoi uhkailemaan luokkakavereitaan repustaan ottamalla terä-aseella hieman puolenpäivän jälkeen. Uhkailujen kohteena oli alustavien tietojen mukaan kaksi muuta poikaoppilasta sekä kaksi muuta tyttöoppilasta. Tilanteessa toinen tyttöoppilas sai puukosta haavan käteensä, kun hän yritti huitaista uhkailijan puukkoa syrjään. Tytön saama vamma ei ole vakava. Puukolla heilunut tyttö poistui välikohtauksen jälkeen luokasta ja paikalle saapui pian myös Keski-Uudenmaan poliisin yksiköitä, rehtori oli kuitenkin jo saanut puukolla heiluneen tytön hallintaan ja puukon pois poliisien saapuessa, poliisit ottivat tytön kiinni ja toimittivat tämän sosiaaliviranomaisten huostaan, koska tyttö on 13-vuotias, hän ei ole teostaan…
Helsingissä The Tiger-yökerhossa Kampissa sattui aamuyöllä 30.9.2012 vakava ampumavälikohtaus, hälytys tapauksesta tuli hätäkeskukseen kello 03.22 ja ilmoittaja oli yksi ravintolan asiakkaista. Yökerhossa oli tapahtumahetkellä satoja asiakkaita. Ammuskelussa vältyttiin kuolonuhreilta. Kuitenkin kaksi alle 30-vuotiasta ravintolan miesasiakasta loukkaantui luodeista, toinen heistä vakavasti. Molemmat uhrit ovat sairaalahoidossa ja vakavasti loukkaantunut mies on leikattu ja hän tulee todennäköisesti selviämään hengissä. Vahvistamattomien silminnäkijätietojen mukaan ampumista olisi edeltänyt usean henkilön välinen riita ja jopa joukkotappelu, poliisi ei kuitenkaan ole vahvistanut tietoja. Epäilty ampuja ehti silminnäkijän kertoman mukaan poistua yökerhosta ennen poliisien tuloa, mutta kiinniotettuna on tällä hetkellä kolme henkilöä. Poliisi ei kommentoi onko ampuja kiinniotettujen joukossa.…
Kotkassa sattui Suomen oloissa poikkeuksellinen rikos 25.9.2012 kun 8-vuotias tyttö siepattiin. Tytön pelastukseksi todennäköisesti koitui se, että hänellä oli kännykkä mukanaan eikä sieppaaja huomannut tätä ottaa häneltä pois, lisäksi merkittävä osuus asian selvittelyssä oli siepatun tytön naapureiden tekemät havainnot. Tyttö siepattiin lievää fyysistä väkivaltaa käyttäen. Tyttö kuitenkin kykeni soittamaan salaa sekä äidilleen että hätäkeskukseen. Hätäkeskus teki tytöstä hätäpaikannuksen, jonka perusteella tyttö viimein löytyi noin 15 kilometriä katoamispaikastaan mökistä jaloista ja käsistä sidottuna. Pian tytön löytymisen jälkeen poliisi otti kiinni 22-vuotiaan miehen sieppauksesta epäiltynä ja eristi mökin josta tyttö löydettiin tutkimuksia varten. Lisäksi poliisi takavarikoi miehen käytössä olleen pakettiauton, jolla sieppaus…
Mieshenkilö tuli Helsingin ydinkeskustassa Ateneuminkujalla sijaitsevaan ravintolaan järeän aseen kanssa varustettuna 3.9.2012 ja ampui asiakkaana ollutta miestä päähän. Ammuttu mies menehtyi pian saamiinsa vammoihin. Poliisi otti sivullisten avustamana kiinni ampujaksi epäillyn nuoren miehen. Asian selvittely jatkuu kiinniotetun epäillyn ja lukuisten silminnäkijöiden kuulemisella. Tiettävästi uhri menehtyi niin pian tapauksen jälkeen, että häntä ei ehditty asiasta kuulla. Tapauksen motiivista ei tässä vaiheessa vielä ole tietoa. Paikalla oli ainakin kaksi ambulanssia ja useita poliisipartioita, poliisit erisitvät ravintolan, jossa ammuskelu tapahtui. Hieman myöhemmin selvisi, että ampuja oli uhrin oma poika, motiivi on silti vielä hämärän peitosssa ja selvinnee esitutkinnan edetessä. http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=13501
Tammela tunnetaan rikosharrastajien parissa ehkä parhaiten siitä, että Sari Liinaharja asui ja katosi Tammelasta ja löytyi sittemmin surmattuna Forssasta ja kyseinen rikos on edelleenkin ratkaisematta. Nyt kuitenkin pienessä, noin 6500 asukkaan Kanta-Hämeen maakunnassa sijaitsevassa Tammelassa on jälleen sattunut outo tapahtumasarja, jossa kolme miestä on kuollut ilmeisesti nautittuaan jotain toistaiseksi tuntematonta huumausainetta. Kaksi miestä löydettiin kuolleena yksityisasunnosta Tammelasta, he olivat tuttavia keskenään ja iältään 30 ja 33-vuotiaita, kolmas, Forssalainen 42-vuotias mies puolestaan löydettiin kuolleena koiranulkoiluttajan toimesta Tammelasta, Forssantien varrelta. Poliisi ei epäile tapauksiin liittyvän rikosta, mutta selvittää kuolinsyytä, joka on mahdollisesti jonkin toistaiseksi tuntemattoman huumaavan aineen käyttö, lisäksi poliisi kertoo kaikkien kolmen tapausten liittyvän toisiinsa jollain…
Espoossa on tapahtunut 3.7. harvinaisen paha räjähdys, jossa on loukkaantunut yhteensä 7 henkilöä, joista 2 vakavasti. Räjähdys sattui työmaalla ja osa kivistä lensi kauppakeskus Iso Omenaan, yksi kivistä rikkoi jopa erään läheisen kerrostalon 5. kerroksen ikkunan. Kuin ihmeen kaupalla, kuolonuhreilta on tähän asti vältytty ja vakavia loukkaantumisia ei ole enempää kuin kaksi. Loukkaantuneet olivat YIT:n työmaalla työskennelleitä miehiä ja he ovat hoidettavana Töölön sairaalassa. Kauppakeskus Iso Omenan ja mainitun kerrostalon ikkunan lisäksi useita autoja vaurioitui räjähdyksessä, mm. autojen laseja meni rikki ja autot kärsivät pahoja peltivaurioita. Aineelliset vahingot voivat hyvinkin nousta jopa yli 100.000 euron. Mikään ei poliisin mukaan viittaa…
Vantaalla sattui järkyttävä tragedia aamupäivällä 26. kesäkuuta, kun verkkolehdistä sai lukea ja uutisista kuulla kuinka aikuinen henkilö ja lapsi olivat jääneet junan alle Myyrmäen ja Louhelan välisellä rataosuudella. Ilmeisesti junan kuljettaja havaitsi tilanteen ja hälytti ensimmäisenä apua paikalle. Myöhemmin saman päivän aikana julkisuuteen selvisi, että oma isoisä oli parivuotiaan lapsenlapsensa kanssa heittäytynyt junan alle, hyvin todennäköisesti tarkoituksenaan surmata itsensä lisäksi myös oma lapsenlapsensa. Lapsen vanhemmista ei tähän mennessä ole kerrottu mitään.
Hieman alle 40-vuotias perheenisä surmasi 3 lastaan ja itsensä Pomarkussa. Tämä perhesurma eroaa ns. tavanomaisista perhesurmista hieman sen vuoksi, että motiivista ei edelleenkään ole mitään tietoa. Esimerkiksi taloudellisia huolia ei perheellä ollut sen enempää kuin parisuhdeongelmiakaan. Myöskään mielenterveys -tai päihdeongelmia ei ole tullut esille. Lisäksi tuttavat ovat luonnehtineet perhettä normaaliksi ja onnelliseksi lapsiperheeksi. Lasten äiti oli pikkuvauvan kanssa sukulaisissa ja teki järkyttävän löydön. Kyseisellä tilalla asuu myös miehen vanhemmat, surmat oli tehty miehen isän luvallisella aseella, johon tekijällä ei kuitenkaan ole esimerkiksi rinnakkaislupaa, sen sijaan samassa asekaapissa oli tekijälle kuuluvia, luvallisia metsästysaseita. Keskustelu aiheesta