Browsing: Artikkelit
Suomessa jää vuosittain kateisiin useita henkilöitä. Jotkut löytyvät vuosienkin kuluttua. Toisia ei koskaan. Heidän kohtalonsa jää täysin pimeäksi. Osa kadonneista…
KUOPIO JA SIILINJÄRVIKuopio on Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki. Sen asukasluku vuonna 2024 oli 125 668.Kuopio oli Kuopion läänin pääkaupunki vuoteen 1997…
Ajankohtainen aihe jos mikä! Valkeakoskella tehty 15-vuotiaaseen tyttöön kohdistunut henkirikos ja sen yhteydessä tehty seksuaalirikos ovat kirvoittaneet asiantuntijat ja lakiosaajat…
Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Kalvola, Lammi, Renko, Tuulos Hämeenlinna yksin ei olisi riittänyt useisiin kymmeniin henkirikoksiin, joten laajensimme hieman. Mukaan otimme…
JYVÄSKYLÄ ”Suomen Ateena”, ei ehken ole ensimmäisten joukossa, kun puhutaan Suomen synkimmistä kaupungeista. Ehkä siinä vaikuttaa sivistys- ja koulukaupunkimaine. Totuus…
On aika päivittää ketju kartaksi. Kartan tapaukset ovat Suomen itsenäisyyden ajalta ja siksi poissa on mm. se viime aikoina esillä…
Vasen kuva vuodelta 1988 ja oikeanpuoleinen vuodelta 2015. Porissa 13.7.1965 syntynyt Juha-Veikko Valjakkala oli levoton sielu.Mediassa on myös tietoja, että…
Kuvalainat ALIBI. Tampere-kirjan kansikuva on kerrassan upea kuva, mutta on mukana myös siksi, että sen on tehnyt henkilö, joka päätyi…
Aiheesta on ollut artikkeli ja ketju olemassa jo yli 7 vuoden ajan. On aika päivittää tilanne ja saattaa tapaukset helposti…
Lahdella on jo pitkään ollut tyly maine – ainakin mitä tulee väkivaltarikoksiin.Nimi Suomen Chicago sen sijaan tulee jo 1910-luvulta…