kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Testit ja kokeilut ja kysymykset tekniikasta. Voit myös hakea muuta tietoa esim. vanhoista uutisista tms.

Valvoja: Moderaattorit

Hemmo
Nikke Knakkertton
Viestit: 168
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 2:39 pm

kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja Hemmo »

Joskus silmäilin julkisia nettitilastoja ja sieltä löytyi tämmöinen tapaus. Nainen istui elinkautista ja ensin armahdettiin siis kauan ennen kuin 12 vuotta tuli täyteen elinkautisesta niin, että tuomio muutettiin määrä aikaiseksi. Istui kai alle 8 vuotta.
Toisen kerran armahdettiin pari vuotta myöhemmin ja ei kai istunut kahdeksaakaan vuotta.
Nämä näin vain netissä julkisista tilastoista. Vuosia en muista, mutta se oli vielä Ahtisaaren aikaa.
Ja rikoksen olisi pitänyt tapahtua, eikun tuomion pari vuotta ennen Ahtisaaren aikaa.
Tutkin tapausta aikoinaan, mutta kun tuli ilmi, että armahtaja olikin Halosen sijasta Ahtisaari, meni pohja pois, koska halusin todistaa kuinka Halonen suosii naisia. Ei se sitä tyhjäksi tee, että Ahtisaarikin teki samoin, mutta ei liittynyt Haloseen mitenkään.
Varmaan täällä tapaus tunnettaan, mielelläni lukisin enmmän kyseisestä tapauksesta.
Tänne henkirikospalstalle kirjoitan, koska järkeni mukaan elinkautisen tuomion perustana on ollut henkirikos ja nimenomaan murha, koska elinkautinen on hankala saada muista rikoksista.
eloq
Sabrina Duncan
Viestit: 351
Liittynyt: Ma Marras 05, 2007 9:16 pm

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja eloq »

Mikähän tämän naisen nimi on?
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3721
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Mielenkiintoinen keissi, mutta aika sekava alustus tuossa ylhäällä pakko sanoa.
armahdettiin siis kauan ennen kuin 12 vuotta tuli täyteen elinkautisesta niin, että tuomio muutettiin määrä aikaiseksi. Istui kai alle 8 vuotta.
Ei armahdus noin toimi.
Joko armahdetaan tai ei. Jos tuomio on muuttunut määräaikaiseksi, niin sitten hovi tai korkein oikeus on muuttanut aikaisemman tuomion elinkautisesta vuosituomioksi.
Se ei ole siis mikään armahdus, tuomio on vain hovissa laskenut (niin kuin usein tekee, puhutaanhan jopa hovin alennusautomaatista)

Nykyään elinkautisesta voi vapautua joko hovin päätöksellä (aikaisintaan 12 v. tuomiosta aikuisilla tuomituilla). Presidentti kait voi armahtaa aikaisemminkin, ei liene kovin yleistä.

Ahtisaaren aikaan armahdus oli vain presidentillä, hovioikeus tuli mukaan 2005.

Eli siis tämä nainen olisi syyllistynyt kahteen henkirikokseen, joista toisessa selvinnyt vuosituomiolla ja toisessa armahdettu kautisesta?
Vai molemmista loppujen lopuksi vuosituomiolla?

Olisiko sinulla linkkiä siihen tilastoon mistä tämän löysit?

Ehkäpä tapauksesta on jo ketju täälläkin.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
Sijaltainen
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: Pe Maalis 14, 2008 2:08 am

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja Sijaltainen »

Löytyisikö tuosta ketjusta, siellä on myös niitä joitten tuomio on ylemmissä oikeusasteissa muuttunut vuosituomioksi:

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=2570
Jos Sijaltainen nousisi, taivaaseen ota luoksesi.
Hemmo
Nikke Knakkertton
Viestit: 168
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 2:39 pm

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja Hemmo »

marokon_kauhu kirjoitti:
Ei armahdus noin toimi.
Joko armahdetaan tai ei. Jos tuomio on muuttunut määräaikaiseksi, niin sitten hovi tai korkein oikeus on muuttanut aikaisemman tuomion elinkautisesta vuosituomioksi.
Se ei ole siis mikään armahdus, tuomio on vain hovissa laskenut (niin kuin usein tekee, puhutaanhan jopa hovin alennusautomaatista)

Nykyään elinkautisesta voi vapautua joko hovin päätöksellä (aikaisintaan 12 v. tuomiosta aikuisilla tuomituilla). Presidentti kait voi armahtaa aikaisemminkin, ei liene kovin yleistä.
Olisiko sinulla linkkiä siihen tilastoon mistä tämän löysit?

Ehkäpä tapauksesta on jo ketju täälläkin.

Sitä ajattelin jos olisi tunnettu tapaus, mutta tämä nainen armahdettiin oikeasti kahdesti, koska Ahtisaarikaan ei olisi voinut armahtaa elinkautisvankia suoraan, säännöt on on olemassa ja sepä olisi tunutunut epäreilulta.
Sori jos on sekavaa, mutta nyt on viikonloppu.
Linkkiä minulla ei nyt ole mutta jos ei täältä löydy apuja, niin varmaan joudun googlettamaan ne tilastot, että tiedän että en ole nähnyt näkyjä,
Hemmo
Nikke Knakkertton
Viestit: 168
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 2:39 pm

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja Hemmo »

Sijaltainen kirjoitti:Löytyisikö tuosta ketjusta, siellä on myös niitä joitten tuomio on ylemmissä oikeusasteissa muuttunut vuosituomioksi:

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=2570
pakkohan sen on tuosta listasta löytyä

kiitos
eloq
Sabrina Duncan
Viestit: 351
Liittynyt: Ma Marras 05, 2007 9:16 pm

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja eloq »

Bricilla Grönfors-Stenroth?
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3721
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

eloq kirjoitti:Bricilla Grönfors-Stenroth?
Eiköhän tuo ole bingo:
Kärsämäen kaksoissurma 2002
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=2052
Sodankylän juhannusmurha 2011
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=10993

DL on varmaan kanssa kesälomalla kun ei ollut kerinnyt tätä hamediskorahan nauttijan touhuiluja tähän heti yhdistää :D
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17103
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

marokon_kauhu kirjoitti:DL on varmaan kanssa kesälomalla kun ei ollut kerinnyt tätä hamediskorahan nauttijan touhuiluja tähän heti yhdistää :D
Heh, eläkkeellä olo on yhtä lomaa muutenkin ja vesiskootterilla päristely vie kaiken ajan, eikä tässä ehdi kun vilkaisemaan.

Mut hei! Tää "ulkopuolisen rahoituksen" turvin toimiva kunniakansalainen se ei voi (kaiketi) olla, sillä hänen ek meni nurin hovissa ja Sodankylässä tehdystä, lähestulkoot kuoliaaksi vaietusta tapauksesta hän istuu ek:ta parhaillaan - ellei sitten joku Amnesty ole vapauttanut häntä johonkin syrjintään perustuvan lain nojalla.

En kohdallaan armahdusta näe menneisyydessä. Ja jos se minusta riippuisi, niin tämä mustalaisämmä istuisi lopun ikäänsä. Kun pääsee joskus kuitenkin pois, niin jostain asunto, avokeittiö? - ei käy, vanhat huonekalut ja tarve-esineet? - ei käy. Asunnon pitää sijaita siellä missä suku sanoo, ja kerroskin pitää valikoitua sen mukaan keitä siellä asuu. Ja mitä yhteiskunta saa? Paskaa niskaan.

Otsikosta tuli mieleen Orvokki Lylys, joka ainoana suoritti ek:taan alle 12 vuotta kun armahdettiin 10 vuoden jälkeen, mutta ei se voi olla hän.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1462
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja Clarence »

"" Ei armahdus noin toimi.
Joko armahdetaan tai ei. Jos tuomio on muuttunut määräaikaiseksi, niin sitten hovi tai korkein oikeus on muuttanut aikaisemman tuomion elinkautisesta vuosituomioksi.
Se ei ole siis mikään armahdus, tuomio on vain hovissa laskenut (niin kuin usein tekee, puhutaanhan jopa hovin alennusautomaatista) ""

Tiedon puutetta.

1974 luutnantti Myssylä ampui esimiehensä, nyt ei tule nimi mieleen, ja sai elinkautisen. Koivisto muutti myöhemmin elinkautisen 15 vuotta vankeutta.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^Luti Jouko Myssylä(Ranua) laski everstinsä(kyrpä mieheksi) verenpaineet lopullisesti hänen työhuoneessaan 1973. Clarence on oikeassa, mm. täällä miehestä lisää, kuulemma elää ja ryyppäilee hyvinvoivana:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Jouko_Myssylä

Edut. typotus
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja Muppe »

On Anoi Kaa kirjoitti:kuulemma elää ja ryyppäilee hyvinvoivana:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Jouko_Myssylä
Sama wikipedin linkki:
Väestötietojärjestelmä: Henkilö on kuollut vuonna 2009. Viimeinen asuinpaikka oli Raiskion kylä Ranualla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jouko_Myssyl%C3%A4
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1462
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Itselläkin muistin puutetta; "" 1974 luutnantti Myssylä ampui esimiehensä, nyt ei tule nimi mieleen, ja sai elinkautisen. Koivisto muutti myöhemmin elinkautisen 15 vuotta vankeutta. ""

Korjaan. Oikea vuosi tapahtumalle oli 1973. Vielä elinkautista istuessaan, Myssylä oli hiljainen mies. Ei paljoa ollut muiden vankien kanssa tekemisissä. Pitkä oli miehellä parta ja tuo oli punaraitapukujen aikaa.

Itselle jäi kuva, että Jouko Myssylä katui oikeasti tekoaan.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17103
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tämä lienee ainoa tapaus lajissaan - henkirikoksissa siis. Koivisto olikin innokas murhaajien armahtaja sen lisäksi, että armahteli omia kavereitaan jo ennen kuin nämä ehtivät edes vankeusrangaistustaan suorittamaan.

Samaan aikaan yrittäjiä istui vankilassa ylikorkotalletuksista. Heidän vikansa oli se, etteivät olleet Koiviston kavereita. Eivätkä demareita. Samainen Manu hääri taustalla kun tehtiin ns laillinen murha. Siitä onkin jo oma ketjunsa.

Silti Suomen kansa vieläkin jumaloi "koko kansan Manua". Suomen historian surkeinta presidenttiä!

Tiedä sitten olisiko tälläinen armahtelu; ek:sta vuosiin presidentin huokauksella ja sitten lopulta vapaaksi jo ennen vuosien täyttymistä - taas riitti kun Koivisto jotain sanoi. Tällä kertaa välittämättä KKO:n kannasta asiaan.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1462
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: kahdesti armahdettu elinkautisvanki

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Doctor Lecter, annan sinulle ja muille myöskin erilaista tietoa Koiviston armahduksista.

Presidentti Mauno Koivisto armahti armahdusta anoneen talousrikollisen. Vapauduttuaan talousrikollinen elvisteli lehtien sivuilla, että jujutti Koivistoa. Kuitenkin tämä talaousmies kuoli sairauteensa, josta hänet armahdettiin.
Vastaa Viestiin