Vankilassa oloa ja kulttuuria

[Clarence]

Martin Beck on paras rikossarja mitä televisiosta tällä hetkellä tulee. Beckin työtoveri Gunvald murhattiin ja tilalle tuli uusi persoona. Tämä poliisin tehomylly pyörii kovilla kierroksilla ja saa aikaa tuloksia. Yksi asia kuitenkin häiritsee. Tämä näyttelijä Kristofer Hivju muistuttaa liikaa erästä suomalaista kaksoismurhaajaa, miestä, kuka heitteli kaksi elinkautista peräkkäin. Ulkonäkö ilmeinen, mutta elinkautisvangin tukka oli tummempi. Transfrenssiksi vai miksi ne lääkärit tätä ilmiötä sanoo.

1979 vapautui tämä turkulainen Pelsosta. Heti Oulussa murha. Jos oikein muistan oli siviilissä viikon. En nähnyt miestä Pelsossa, koska en siellä ollut, aivan toisessa vankilassa kyllä. Elinkautinen oli yksinäinen susi, jolla ei näyttänyt olevan ystäviä. Ihmetystä herätti myös, miksi turkulainen istui Pelsossa? Yleensä tuollaiseen liittyi 70- luvun puolivälin kieppeillä tulleisiin sijoitusten muuttumisiin. Kun helsinkiläinen 80- luvulla istui Pelsossa, oli mielessä epäilys onko takana vasikka? En sano tätä elinkautista vasikaksi. Saattoi olla, että kirjat oli siirretty Ouluun joko sukulaissuhteiden, elämäntoverin tai muun pätevän syyn vuoksi. Olipa mikä oli, lähes jokainen vihasi tätä tyyppiä. Mietin mistä ihmeestä lähes jokaiseen vankilaan saadaan narikkaan vanki, kuka on talon puolta ja erittäin yhteistyökyvytön muiden vankien kanssa. Tuttuja miehiä eri vankiloista pääsi matkasellistä saunaan. Olin pukuhuoneessa ja nämä tutut virnistelivät minulle narikkamiehen tympeydestä. Nämä tutut olivat aikansa julkkiksia, eli rikostensa vuoksi mediassa paljon esillä.

Oulun lääninvankilan kolmosella tämä elinkautinen otti verbaalisesti yhteen toisen ei- vihatun elinkautisen kanssa. Kumpikin huusi toisilleen, kaksi elinkautista istuneella silitysrauta kädessä. Kongilla oli joitakin vankeja ja ainakin yksi pamppu katsomassa episodia. Ilmassa oli kauhua. Kukaan ei pelännyt, mutta kauhu mikä tuli, saattoi olla kaksoismurhaajan sisimmästä tuleva viha. Toisella elinkautisella, ei niin vihatulla muuttui oliko hovissa vai Korkeimassa tuomioksi 10 vuotta vankeutta. Kaksi elinkautista istuneella ei muuttunut miksikään.

[Irene Huss]

Joskus 1992-93 ajettiin partiossa olleen poliisin päälle. Ajaja oli huumeidenkäyttäjä Tyko S.
Oli luullut piripäissään poliisin jahtaavan häntä vaikka kyseessä oli normaali puhallutusratsia.

Ei kauaa vissiin istunut, ehkä nelisen vuotta.

Olisiko täällä joku, joka voisi kertoa Salosen ajoista talossa enemmänkin?

[L'amourha]

Joskus 1992-93 ajettiin partiossa olleen poliisin päälle. Ajaja oli huumeidenkäyttäjä Tyko S.
Oli luullut piripäissään poliisin jahtaavan häntä vaikka kyseessä oli normaali puhallutusratsia.

Ei kauaa vissiin istunut, ehkä nelisen vuotta.

Olisiko täällä joku, joka voisi kertoa Salosen ajoista talossa enemmänkin?

Salosen juttua on käsitelty poliisisurmat-ketjussa. Antti Murtomäki oli tämä yliajettu poliisi, pyrkivät pysäyttämään Salosen kun tekivät tarkastuksia Lauttasaaressa tapahtuneen pankkiryöstön takia. Pankkiryöstön kanssa Salosella ei ollut mitään tekemistä.
Kuten em ketjussa mainittiin, Salonen sai 4v 6kk lusittavaa. Tuomioon johtaneet rikokset olivat:
törkeä kuolemantuottamus, ajoneuvon luvaton käyttö, varkaus, kätkemisrikos, huumausaineen vaikutuksen alaisena ajaminen, liikenteen vaarantaminen ja laiton uhkaus.
Yliajo tapahtui helmikuussa 1993.
Varsinaiseen kysymykseesi en osaa vastata.

[tattooed fucker]

Tuolla avotaloissa pyörineenä, mukaan tulee mieleen yksi tapaus,mikä sai yläpaineet tappiin ja osan tupakalle.Leveä Elvis-sanonta täälläpäin aika tuttu.Muistampa sen päivän,kun keitteli värkkejänsä vedenkeittimessä ja siitä ei kerennyt pitkälti mennä,kun sana levisi.Värkit löyty kirj.sieltä,minnekkä ei aurinko paista.Sai ansionsa mukaan.Ketään ei syytetty,nostettu juttua tai siirtoa kiveen.pelattiin vaan jatsia.

[Doctor Lecter]

Vankilassa taltutetaan viinakramppeja ja psykooseja, suosikkiohjaajan ”hullut metodit” saavat ylistystä - IL vietti yön kaltereiden takana

*Helsingin vankilassa istuu tuomiotaan 260 vankia. Iltalehti tutustui vuorokauden ajan arkeen kaltereiden takana.
*Iltalehti sulkeutui Helsingin vankilaan vuorokaudeksi osana Rikosseuraamuslaitoksen tapahtumaa.
*Yön aikana toimittajalle selvisi, että sellissä ei ole mukavaa.
*Tuomittujen arki koostuu pienistä asioista, kuten aamutupakasta ja räppityöpajasta.

Asfalttipiha kiehuu keskipäivän kuumuudessa. Ympärillä seisoo ringissä tummansinisiin asuihin pukeutuneita vartijoita ja tuntemattomia ihmisiä. Tulevia kanssalusijoita.

Taustalla piippaa ilmoittautumiskopin metallinpaljastin, jonka läpi vankilan sisäpihalle hetki sitten kuljettiin huumekoiran katseen alla. Henkilökohtaiset tavarat on kerätty paperiseen pussiin. Edessä on vuorokausi vapaaehtoista vapaudenmenetystä vailla kosketusta ulkomaailmaan.

Mustahiuksinen naisvartija heiluttelee avainnippua ja johdattaa joukkoa vankilan uumeniin. Rikosseuraamuslaitos on tarjonnut mahdollisuutta yöpyä Helsingin vankilan eli Sörkan vastaremontoidulla osastolla. Mukana on ministeriöiden, järjestöjen ja yritysten työntekijöitä, yliopistoväkeä, toimittajia.

Lupauksena on mahdollisimman aito kokemus vankina vietetystä vuorokaudesta.

Helsingin vankila on ollut toiminnassa vuodesta 1881 saakka. Tiilenpäitä sellien hämyssä ovat tavallisten kadunmiesten lisäksi laskeneet valtiolliset vangit, muun muassa sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomittu presidentti Risto Ryti.

Reitti selliosastolle kulkee vanhojen rapattujen rakennusten läpi sokkeloisesti. Ympärillä kohoaa punatiilinen muuri. Viimeksi sen yli karkasi neljä vankia vuonna 1996.

Nyt muurin harjaa päällystää koukeroinen piikkilanka.

Salpa sulkeutuu

C-osaston pitkä käytävä kiiltelee uutuuttaan remontin jäljiltä. Vangit pääsevät sinne asumaan ensi kuussa tehtävien lopputestausten jälkeen. Seinät ovat valkoisiksi maalatut, sellin ovet turkoosit. Käytävän keskiosaan on valettu lasitiiliä. Suuresta päätyikkunasta virtaa valoa.

Yösijana on selli 306. Ovi aukeaa raskaasti. Noin yhdeksän neliön tila on askeesin aarreaitta, jossa katseella ei ole paljon kierrettävää.

Kaappi, makuulaveri, kirjoitustaso, hyllykkö, jakkara, korkkitaulu, roskis. Siniset petivaatteet, ja lakanassa paikattu kohta.

Sellissä on oma vessa, mutta ei ovea. Täysin vessattomista, niin sanotusta paljuselleistä Sörkassa päästiin eroon vuosi sitten keväällä.

Aidon vankikokemuksen sinetiksi ylle pitää tietenkin pukea vanginvaatteet. Punaharmaata, muodottomaksi virttynyttä collegepukua koristaa VHL:n eli Vankeinhoitolaitoksen logo. Peilikuva - siis heijaste muovimaisesta materiaalista valmistetusta kuvastimesta - huvittaa.

Ulkopuolella vartija jysäyttää sellin salvan kiinni hätkähdyttävän kovaäänisesti. Käytävä hiljenee.

Uusista selleistä puuttuvat vielä televisiot ja lukuvalaisimet. Kelloa ei ole, joten ajantaju hämärtyy. Pian vieraille isketään käteen työrukkaset.

Kilvet koneeseen

Kilpipajan lattiaan on tarrautunut värikkäitä muovikaistaleita. Koneiden hurina lähes peittää puheen alleen. Kaikki Suomen viralliset ajoneuvojen rekisterikilvet tehdään Sörkassa vankityönä.

Suomea virolaisittain murtaen puhuva keski-ikäinen miesvanki kertoo, kuinka auton tavallinen rekisterikilpi syntyy. Puristimeen asetellaan käsin metalliset painimet. Kilpi asetetaan väliin, puristin työnnetään prässiin. Lopuksi kirjaimet ja numerot mustataan erillisessä koneessa. Uutuuttaan kuuma rekisterikilpi päätyy tilaustietojen mukaan salolaiselle katsastusasemalle.

Työ on yksinkertaista, mutta aina työnohjaajilla ja vangeilla ei ole yhteistä kieltä. Ulkomaalaisten vankien osuus on viime vuosina kasvanut.

Asiakkaille, kuten Liikenteen turvallisuusvirastolle ja katsastusasemille, lähtee vankilasta vuodessa noin puoli miljoonaa kilpeä. Työssä opastava vanki kertoo tekevänsä niitä noin kuusi sataa päivässä.

Matka jatkuu pitkien pöytien täyttämään ruokasaliin, joka tuo mieleen lapsuuden leirikeskukset. Kalapuikot on lapattu lautaselle valmiiksi. Lisäksi tarjolla on perunamuusia, tillikastiketta, salaattia - moitteetonta perusruokaa.

Vierailijoille alkaa valjeta, että päivä on turboahdettu täyteen ohjelmaa. Vartijat pitävät voimankäyttönäytöksen. Martat kertovat vangeille pitämistään kodinhoitokursseista. Illalla grillataan.

Mieleen juolahtaa epäilys, ettei testivuorokausi vankeudessa taida sittenkään mukailla vangin tavanomaista päivää.

Ehkä joku alle 25-vuotiaiden vankien osastolla osaa kertoa asiasta tarkemmin.

Rutiinista toiseen

Nuortenosasto hälisee levottomana. Käytävän perällä on käynnissä pingismatsi. Seinustalla on kasa tuttuja lautapelejä. Ilmoitustaululle kiinnitetty tehtävälista kertoo siivousvastuista, kuten tupakkakopin putsauksesta ja suihkun kuurauksesta.

Teemu, 22, tuli osastolle helmikuussa. Törkeä pahoinpitely. 2 vuotta ja 9 kuukautta.
- Se oli tuttu henkilö. Meille tuli vähän riitaa. Mut vangittiin viime lokakuussa. Tämä on eka vankilareissuni, siilitukkainen nuorukainen kertoo.

Osasto tuntuu hänestä toisinaan rauhattomalta. Hän viihtyy enimmäkseen omissa oloissa sellissään, mutta kokee olevansa hyvissä väleissä muiden vankien kanssa.
- Herätys on seiskalta. Sen jälkeen poltan röökin ja odottelen, että rutiinitoiminnot alkavat. Pari kertaa viikossa pääsee kuntosalille ja torstaisin on räppi-työpaja. Olen tehnyt siellä omia sanoituksia ja käynyt siellä joka viikko.

Teemu käytti aiemmin suonensisäistä amfetamiinia. Vankilassaolon aikana hän on saanut apua riippuvuuteensa. Aiemmin lopetusyritykset eivät onnistuneet, vaikka Teemu vaihtoi asuinpaikkakuntaa vanhan elämän karistaakseen.

Nyt hän on saanut ilouutisia. Syksyllä luvassa on koevapaus ja koulupaikka Kanta-Hämeessä.
- Kahdessa vuodessa musta pitäisi tulla putkiasentaja.

Etäämmällä istuu parikymppinen Niko. Hänen aikansa vankilassa on viime päivinä kulunut erityisen hitaasti. Vapautuminen ja omaan asuntoon muutto koittaa kolmen viikon kuluttua.

Niko joutui Sörkkaan huumeiden ja väkivaltaisen ryöstön takia. Pääasiassa hän on käyttänyt kannabista ja amfetamiinia, mutta "kaikkea on tullut kokeiltua".
- Mulla on omat visiot, miksi päihteidenkäyttö pitää siviilissä lopettaa ainakin osittain. Muuten en ole noita asioita täällä vankilassa miettinyt.

Mitä hän aikoo tehdä ensimmäisenä vapaaksi päästyään? Rehellisesti.
- Varmaan meen... Mä en oikeasti tiedä. Sokokselta käyn ainakin ostamassa Guessin hajuveden. Sellaisen, joka mulla on aina ollut siviilissä.

Terveys koetuksella

Katujen karaisema elämäntapa vaatii veronsa. Vankilan terveydenhoito-osastolla tiedetään, että moni saapuu lusimaan terveydentila retuperällä. Toisaalta vankila on paikka, jossa risaisen elämän saa ainakin hetkeksi katkolle. Kaikille vangeille tehdään vankilaan saapuessa tulohaastattelu.

Vankien elämäntapa on tapaturma-altis, tietää osastonhoitaja Kirsi Ahokas. Huumeidenkäytön yleistyessä alkoholinkäyttö jää kakkoseksi myös vankien keskuudessa. Usein haastatteluissa esiin nousee lääkkeiden, subutexin ja kannabiksen käyttö. Paremmilta alueilta tulevat brassailevat kokaiinin kulutuksellaan.

Noin kerran kuussa vankilassa törmätään psykoosipotilaaseen. Hoitajat tietävät myös, kuinka massiivisesta alkoholinkäytöstä koituvat krampit taltutetaan. Hoitamattomat sukupuolitaudit ovat kesätrendi myös vankien keskuudessa. Monella vangilla on ongelmia suunterveyden kanssa, mutta vankeusaikana on mahdollisuus hankkia tekohampaat.

Hoitoa Sörkassa saa myös henkisiin ruhjeisiin. Siitä ovat osoituksena yhteisöllisen päihdekuntoutusosaston palautelomakkeet. Useimmissa niissä suitsutetaan erityisohjaaja Vilma Kinnusta.

Eräässä palautteessa hänen metodejaan kuvaillaan "jäätäviksi" ja "hulluiksi" - mutta toimiviksi. Kinnunen tietää, että narkomaani on itsekäs olento, joka laittaa aineet kaiken muun edelle.

Sen selättämiseksi on kuitenkin omat aseensa.

Rikosseuraamuslaitos järjesti torstain ja perjantain välisenä yönä Helsingin vankilassa tapahtuman, jossa eri alojen edustajat pääsivät yöpymään sellissä ja tutustumaan vankilan olosuhteisiin. SANNA TASKINEN

Helsingin_vankila.jpg (112.6 KiB) Katsottu 7882 kertaa

7 vuotta elämästä

Sörkan päihdekuntoutusosastolla on seitsemän paikkaa. Hoito kestää neljästä kahdeksaan kuukautta. Keskushermostoon vaikuttavat ja korvaushoidoissa käytettävät lääkkeet ovat pannassa.

Viikko-ohjelmaan kuuluu muun muassa musiikkiterapiaa, tunteiden käsittelyä ja itsetuntemusta lisääviä tehtäviä.

Janne, 28, seisoo muiden päihdekuntoutusosastolaisten kanssa seinää vasten ja kertoo elämästään. Nuorten osastoon verrattuna tunnelma on seesteinen. Sivummalla suuressa akvaariossa ui värikkäitä kaloja.

Janne vapautuu ensi vuonna. Siinä vaiheessa hän on sanojensa mukaan tuhlannut elämästään seitsemän vuotta vankilassa istumiseen.

Edellisellä vapautumiskerralla hän kuvitteli amfetamiininkäytön olevan hallinnassa. Töitäkin järjestyi, kun kaveri antoi eestiläisen rakennusyrittäjän numeron. Työpäivät venyivät kellon ympäri ja pian viikonloput menivät aivan yhtä lujaa kuin ennenkin. Vankilaan joutuessaan hän ei ollut kuullut yhteisöllisestä päihdekuntoutuksesta, mutta on nyt hyvillään osastolle pääsystä.

Vapaudessa pääkaupunkiseudulla odottaa vaimo ja hänen kuusi lastaan edellisestä liitosta.
- Menen sinne vähän jeesaamaan.

Tapaamisia maan alla

Vankilan tapaamistilat ovat bunkkerimaisissa, enimmäkseen ikkunattomissa kellariolosuhteissa.

Kapeaa huonetta halkoo korkea muovipleksi, jonka kummallakin puolella on rivi puisia tuoleja. Pöydällä lepää harmaita vanhanaikaisia luureja, jotka muuttavat puhujan äänen metalliselta kalskahtavaksi. Täällä vangit tapaavat läheisiään kerran viikossa tunnin ajan.

Perhetapaamistilassa on kymmenisen pyöreää pöytäryhmää. Seiniä koristavat suuret värikkäät maalaukset. Pöytiin kiinnitetty lappu kertoo, että alle 15-vuotias lapsi voi halutessaan tulla vangin syliin istumaan. Muiden kanssa on ehdoton kosketuskielto.

Toiseen perhetapaamistilaan johdattaa kylpyhuoneen mieleen tuova laattalattia. Painostavaan kellaritunnelmaan on vaikea luoda kodinomaisia olosuhteita. Ikkunattomassa huoneistossa on keittiöseinusta, olohuonenurkkaus ja makuuhuone. Lasten vierailuista kertovat lelukorit ja seinään raapustetut siniset kynänjäljet.

Tilaan pääsevät kolmen viikon välein kolmeksi tunniksi vangit, jotka ovat saaneet tapaamisiin luvan vankilan johdolta.

Henkisenä vastakohtana perhehuoneistolle on vankilan B-osasto. Sinne joutuu, kun lusiminen ei suju. Usein taustalla on väkivaltaan tai päihteisiin liittyviä selkkauksia.

Eristyssellien mustien kaltereiden takana on makuulaveri, siinä keltainen kumipatja ja nurkassa pönttö. Vankilan johdon määräyksellä vankia voi pitää eristyssellissä kymmenen päivää. Ulkoilemaan pääsee silloinkin.

Oma C-osaston selli 306 paikattuine lakanoineen alkaa vaikuttaa varsin kodikkaalta.

Kalterien varjoon

Illan tullen vankilan pihalla paistuu makkaraa koivujen katveessa. Vankilanjohtaja Jouko Pietilä laittaa pienestä kaiuttimesta valssia soimaan. Kesäaikaan vangitkin voivat kuulemma grillata omilla ulkoilualueillaan.

Pietilän mukaan Rikosseuraamuslaitoksen järjestämä vankilavuorokausi ei juurikaan ole vaatinut poikkeusjärjestelyjä. Silti tuntuu oudolta, miten tehokkaasti vanha vankilarakennus on kätkenyt 260 vankia näkymättömiin. Mitä vangit ajattelevat vieraista, jotka syövät pihamaalla makkaraa ja juovat pillimehua? Miten karua on, että yhteiskunnassa ihmistä on suojeltava toiselta ihmiseltä - ja myös itseltään?

Tulee pimeää. Sellin ikkunasta näkyy kaistale tummuvaa taivasta ja vastapäisen rakennuksen katonharjaa. Helsingin yössä huutaa lokkiparvi.

Ikkunan kalterit heittävät sellin oviseinälle varjonsa. Raskaan oven takaa ei voi vaikuttaa mihinkään henkilökohtaiseen asiaansa. Tunne ei ole helpottava, vaan ahdistava.

paljon_ovia.jpg (49.57 KiB) Katsottu 7882 kertaa

Aamulla vartija viheltää käytävällä pilliin herätyksen merkiksi. Kello on seitsemän. Harmaan puuroaamiaisen jälkeen vieraat lähtevät vankilan porteista jatkamaan normaalia elämäänsä.

Sisään jäävät 260 muuta.[/i]

Iltalehti
30.06 11:27

[Clarence]

Niinpä niin! Niin sitä toimittajat viettäneet vuorokauden vankilassa. Mikä siinä, kokemus sekin. Vankiloissa on paljon käyttöä ja sekakäyttöä rikoksilla rahoittavia. Paljon tietenkin muitakin rikoksista tuomittuja. Yksi ryhmä on vähän tapetilla joten tuon sen esille. On ihmisiä, kenellä on niin vaikea luonne, etteivät tule toimeen oikein missään. Sivilissä nämä usein kuumakallet räjähtävät kohtalokkaasti jonkun silmille. Kyse ei ole edes ilkeydestä, mutta päälle käyminen on heille totuttu ratkaisumalli. Jos ei ole astalo kädessä niin nyrkeillä, kuitenkin vähintään verbaalisesti. Verbaalinen vaihtoehto on siitä hyvä, ettei se johda vankilaan.

1980 kun Matti Markkanen ja Salminen olivat karkuteillä, he olivat syömässä jossain. Kesken syönnin Salminen kysyi Markkaselta, mitä tuo yks tuijottaa, tapanko? Markkanen sanoi; syö nyt kuitenkin ensin. Tässä välissä tulisen luonteen omaava mies rauhottui.

Vähän samantapaiseen kärhämään joutui Tukholmassa muuan vintiö vuosia monia sitten. Hänellä oli luonne, millä ei pärjännyt sivilissä. Karkaamista ja vankilassa henkilökunnan mukaan outoa käytöstä niin kävi Kakolasta Sörkan palikalla mielentilassa. En ainakaan minä pitänyt tuota ihmistä mielisairaana, joskin särmikkäänä luonteena. Tukholmassa tämä, sanotaan Jorkka käveli kadulla, ja vastaan tuli mies, kenellä oli piippu suussa. Jorkka nappasi piipun ja jatkoi matkaa. Ukko tuli takaisin vaatimaan piippuaan pois. Jorkka nappasi miehestä niskalenkin ja ukko putosi maahan lyöden päänsä jalkakäytävään. Jorkka älähti; nyt se kuoli!
Ei kuollut, mutta Jorkka vietiin Långholmenille ja sai kohtalaisen rangaistuksen ja karkoituksen.

Jorkalla oli pienehköksi mieheksi kova ja kantava ääni. Korkattuaan pikku maistissa hän kertoi juttua eräässä baarissa: Ukolta tuli suusta kolmea eri sorttia, tuli verta, hiekkaa ja hampaita. Elävöitti käsillään kertomuksia. Linnassa kun hän heitti juttua, ei voinut olla nauramatta. Siinä ei kuunnellessa tunti eikä kaksi ollut aika eikä mikään. Kakolassa teki paljon erilaisia kuparitöitä. Niitä sitten sivilissä kaupitteli. Näytti kauppa käyvän. Jorkka oli Kakolassa pillerihumalassa. Murharyhmä tuli, ja pyysi ottamaan kongilla muutaman askeleen. Ei tarvinnut montaa yrittää, kun tie vei rundiin.

[L'amourha]

Törmäsin tuossa nimeen Leo Ilmari Seteri, entinen Sederström. Mahtoiko mies tai nimi tulla Clarencelle tutuksi?
On kyllä melko vanha tapaus, kuittasi toisen elinkautisensa 1950-luvun puolivälin paikkeilla.

[paccasucco]

Leo Seteristä on kyllä puhuttu kauan sitten joko täällä tai hejacin puolella.

http://jussiuntolahti.blogspot.com/2012 ... ystad.html

[L'amourha]

Leo Seteristä on kyllä puhuttu kauan sitten joko täällä tai hejacin puolella.

http://jussiuntolahti.blogspot.com/2012 ... ystad.html

Seteriä koskien tuossa blogissa on se virhe että Seteri sai kaksi elinkautista väitetyn yhden sijaan.

[Clarence]

Törmäsin tuossa nimeen Leo Ilmari Seteri, entinen Sederström. Mahtoiko mies tai nimi tulla Clarencelle tutuksi?
On kyllä melko vanha tapaus, kuittasi toisen elinkautisensa 1950-luvun puolivälin paikkeilla.

Eipä tule nyt mieleen. Paljon on unohtunut asioita, toisia taas muistaa liiankin hyvin. Ennen oli vuosituomiossa maksimi 25 kuritushuonetta. Se putosi 20 vuotta vankeutta, joka on maksimi. Elinkautinen oli silloin ja vielä nytkin loppuelämä. Armahdusta voi hakea istuttuaan sitä 12 vuotta. Nuorena, alle 21 vuotiaana tehneet 10 vuoden jälkeen. Vankilan pihalla muuan vanki sanoi jonkun nimen, jonka olen jo unohtanut heitelleen 25 vuoden tuomion, ja saaneen 20 vuotta melko nopeassa tahdissa vapauduttuaan. 70- luvulla oli vielä paljon 50- luvulla istuneita vankilassa.
En tiedä kultaako aika muistoja, mutta jotenkin ennen oli persoonallisuuksia vankiloissa.

Näistä erikoisuuksista joskus toisella kertaa.

[Clarence]

Mieleen tuli yksi persoona, joka ansaitsee tulla mainituksi. En tiedä onko hän enään elossa, mutta kuitenkin, Entinen merimies Esko S. Hän on julkisesti kertonut lehdissä asioistaan, mutta en silti julkaise sukunimea. Nokkelat lukijat kyllä huomaavat, kenestä on kysymys. Esko istui ryöstömiehenä aika paljon. Koki heratyksen ja tuli uskoon. Siinä samalla perusti perheen ja sai kaksi poikaa. Eskolla oli myöskin hevosia, joita hoiteli. Vanhat pyttymiehet aikoinaan kyselivätkin; vieläkö hällä on niitä hevosia. Joskus Helsingissä hämärällä kolme hiipparia tuli Eskoa vastaan, ja Esko joutui juoksemaan heitä karkuun. Huomasi maassa putken pätkän, otti sen käteensä ja lähti juoksemaan hiippareita vastaan.

Esko halusi osallistua hengelliseen työhön ja olikin mukana. Kerran Riihimäen Keskusvankilaan olivat menossa pitämään tilaisuutta, mutta sattui kolari. Tilaisuutta ei tullut koska eivät päässeet perille. Selvisi tuosta. Kuitenkin ratkesi ryyppäämään. Ryypätessä tuli lihava riita ja joku pamautti Eskoa vasaralla päähän. Tuon illan jälkeen Esko puheli 15 vuoriaalle pojalleen, jos hänen isälleen olisi joku tehnyt saman, hän olisi käynyt kostamassa. Poika lähti ja pätki pikkusen halolla vasaramiehen jalkoja. Poika sai syytteen. Isä neuvoi pyytämään poikaa oikeudessa mielentilatutkimukseen, johon poika pyynnöstä pääsi. Tuo pyyntö oli virhe. Pojasta tuli kriminaalipotilas Niuanniemeen. Pääsi sieltä tosin helpompaan mielisairaalaan.

Tästä asiasta Esko vaimoineen alkoi kampanjan, että poika pääsee pois. Useissakin lehdissä oli asiasta juttua 90- luvun lopussa ja 2000 - luvun alussa. Valtiovalta suhtautui kampanjaan ymmärryksellä, mutta totesi pojan tarvitsevan vielä hoitoa. Jos oikein muistan, poika oli kriminaalina 4 vuotta. Esko oli livetuttu, mutta hänellä oli eräs läheisempi tuttu, jonka minäkin tunsin. Tämä 90 vuotias jo kuollut oli ensi kerran vankilassa 1945. Pitivät Eskon kanssa yhteyttä.

[Clarence]

Annan jotain omakohtaista kokemusta. Olin odottamassa hovioikeuden päätöstä tutkintavankina. Naapuri sellistä kaksi miestä oli sahannut kalterin poikki ja laskeutuneet lakanalla kakkoselta pihalle, jossa myös jäivät heti kiinni. Ovet olivat seuraavana päivänä toimien ajan auki, ja olin kongin toisessa päässä. Olin myöskin liian varomaton. Monta vartijaa meni selliini ja ajattelin; nyt kävi käry. Omaksi vahingokseni ajattelin sen ääneen. Kongilla oli kuuloetäisyydellä muitakin vankeja. Vartijat eivät kuitenkaan tuoneet sellistäni mitään. Asiaa ihmettelin ja kun ovet laitettiin kiinni, menin sellikaverin kanssa selliin kuten ennenkin. Ovi kerkesi olla kiinni jonkun aikaa, kun lauma vartijoita ryntäsi selliin. Paljun takana oli kiljua käymässä. Menivät suoraan jemmalle ja kysymys kuului: Kenen tämä on. Minun sanoin ja omistin asian.

Viimeinen rikoksesta epäiltynä kuulustelu tapahtui 1991. En kiistänyt kuten ennen, vaan tunnustin asian. Kysyin kuulustelevalta rikospoliisilta; miten te hoksasitte minut napata. Poliisi myhäili; heillä on omat konstit. Niinpä onkin! Tyhmää pitää poliisia tyhmänä. En tiedä tänä päivänäkään mikä oli tuo konsti, tai kuka oli ilmiantaja. Ajat olivat kuitenkin muuttuneet, eikä pikku hairahduksesta suuria tullut. Asia hoitui ilman vankilaa.

[Clarence]

Ennen vankikarkurtit olivat eliittiä, ainakin minun mittapuulla. Vankilomalta palaamatta jäänyt ei ole karkuri, vaikka niin erheellisesti väitetään. Hän on vain ylilomilla.
Juna ajoi ennen Helsingin rautatieaseman eteen, ja siitä vankilasti lastattiin autoihin. Nokan ja Sörkan autot olivat omat. Poistuessaan paikalta autot tekivät kulmikkaan U- kirjaimen muotoisen lenkin ennen liikenteeseen pääsyä. Tuossa kohdilla Lauri Janhunen karkasi. Heti autoon tultua hän valitsi hyvän paikan ja teräesineellä veti villot ikkunatiivisteeseen ylös ja sivuille. Kun auto lähti liikkeelle, hän hyppäsi paikaltaan pois ja tukea ottamalla kehon voimalla putkaisi ikkunan pois ja hyppäsi itse perässä. Aikaa kului muutama sekunti ja siinä hän kerkesi vieressä olevien vaunujen alle, ennen kuin henkilökunta huomasi mitään. Vanginkuljetusautoissa oli aina kolme pamppua.

Vankilasta pääsi kalterin sahaten. Pystypuikoissa oli aina poikkirauta. Kun kalterin sahasi poikkiraudan yläpuolelta, se lähti irti, koska oli vain upotettu ylhäällä tiiliseinään. Siitä sitten lakanaköydellä alas. Köyttä usein kasteltiin ennen käyttöä ja vedettiin kireäksi. Oli varottava, ettei piikkiposti satu kiertovuorolle, sillä heillä oli epäsäännöllinen rytmi kiertää reittiään. Köydellä sitten alas pihalle. Köysi oli kaksinkerroin, koska se täytyi vetää alas. Tuosta yksin tai kamun kanssa oli vaivattomin mennä kuormaportille. Heittää köysi portin yli ja vetää alapuolelta tukeva ote ja vetää köydenpää portin sisäpuolelle. Siitä toinen pääsi heti kiipeämään portin yli ja pitämään toiselle köyttä. Toinen samaa reittiä yli, mutta pitäjä oli vain jo toisellä puolella. Noihin aikoihin ei ollut natolankaa. Tuosta alkoi paon vaikein osuus, eli pysyä sivilissä. Moni nerokas tai rohkea pako meni pipariksi liikenteessä törttöilyllä tai humalassa toikkaroinnilla.
Muitakin konsteja oli, mutta niistä joskus toisten.

Samaan syssyyn hiukan eri aihetta. Mies oli lähdössä siviliin ja lupasi heittää hiivapaketin ulkoilun aikaan muurin yli. Määrättynä päivänä kiersin pihaa ja ihmettelin, kun perässäni kulki muitakin. Hän oli luvannut saman asian muillekin. Suututti! Hiivan heittäjällä oli kuitenkin pätevä syy kun oli estetty heittämään. Hän hukkui vankilan vieressä virtaavaan jokeen.

[Clarence]

Omana aikana oli vielä vanhoja venkuloita, joilla tatuoinneissa punainen väri oli otettu Sörkan tiilestä 50- luvulla. Myöhemmin Rotring tussia ja perhosneuloja, joilla kuva syntyi. Koneista ei ollut tietoakaan, muuta kuin, että Tanskassa hakattiin koneella kuvia. 70- luvulla eikä 80- luvulla ei itselle tullut koskaan uimahallissa ongelmia, vaikka oli paljon enemmän kuin ne kolme kuvaa. Kuulin senkin säännön, mutta oliko se edes totta? Keravalla ja Riihimäellä tatuoimisesta rangaistiin rundilla, muista vankiloista en tiedä. Moni vartija vähät välitti hakattiinko ukko vaikka sinimustaksi, vai ottiko yhden kuvan. Silti oli kongilla joku postia pitämässä, tuleeko pamppu vai ei.

Useilla oli poikakodissa hakattuja roiskeita, joita peitettiin paremmilla kuvilla. Monilla oli kroppa täynnä keskenjääneitä kuvia, ja näytti, ettei asia vaivannut kantajaa. Tatuoijalle maksettiin korvaus tehdystä työstä. Tatuoijissa oli todellisia taiteilijoita.
Ensin tehtiin kuva. Jos lopputulos ei miellyttänyt, hakattiin peitekuva. Kun kuvia alkoi olla paljon ne usein yhdistettiin verkolla. Kakolan ruusuja tietenkin oli paljon. Joskus sekään ei mielyttänyt ja koko kuvan päällinen hakattiin mustaksi. Ensin tatuoitiin käsivarret, sitten rinta, jossain välissä selkä ja lopuksi kämmenselät. Kaulaan tatuoitu suuri ruusu oli jo 40 vuotta sitten radikaalia, nykyään niitä näkee nuorilla naisilla ja se on heidän näkökannan ja ajan hengen mukaan normaalia. Nykyään kesähelteellä näkee yhtä tatuoituja kuin vankilan kongilla aika kauan sitten.

En itse käsitä kun niin monilla on kuvalle jokin symbooli tai muisto jostain. Omilla kuvilla ei millään ole symboolia, ainoastaan pummin merkit vasemmassa kädessä kertoo jotain. Oikeaoppisesti ne pystyy peittämään peukalolla.

[Josey Wales]

Tietääkö kukaan miten Suomen vankiloissa kohdellaan homoja? Ovatko samoilla osastoilla muiden kanssa vai pelkääjien puolella?