H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jungle”

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja URSA »

Protestoinnit tehoavat?

https://yle.fi/uutiset/3-10026479
H&M:n kohumainoksessa esiintyneen pikkupojan perhe pelkää turvallisuutensa puolesta

Siistein apina viidakossa -huppari sai aikaan valtaisan somekohun ja iskuja H&M-myymälöihin.

17.1.2018 klo 10:24

Vaatejätti H&M:n kohumainoksessa esiintyneen pikkupojan perhe on joutunut muuttamaan turvallisuussyistä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Poika esiityi vaatekaupan mainoksessa hupparissa, jossa lukee Coolest monkey in the jungle, eli siiistein apina viidakossa.

Mainos sai viime viikolla aikaan valtaisan kohun, ja H&M:n liikkeisiin jopa hyökättiin viikonloppuna Etelä-Afrikassa.

Pojan äiti Terry Mangy on kuitenkin puolustanut H&M-brändiä.

– Tiedän, että rasisimia on, mutta onko tämä paita rasistinen? Ei ole, hän sanoo BBC:lle.

Mango kertoo joutuneensa vihakampanjan kohteeksi, koska ei tuominnut H&M:n mainosta.

Olen häpeäksi mustille ja afroamerikkalaisille ihmisille. Olen myynyt poikani rahasta, hän kuvailee saamiaan viestejä BBC:n haastattelussa.

Iskut kauppoihin saivat muuttamaan

Mangon mukaan perheen on ollut pakko vaihtaa asuinpaikkaansa Ruotsissa turvallisuusuhan vuoksi. Hän ei kertonut uhkista tarkemmin, mutta kertoi, että Johannesburgissa tehdyt hyökkäykset H&M:n kauppoihin ovat olleet yksi syy muuttoon.

Lauantaina kaupoissa muun muassa kaadettiin vaaterekkejä ja rikottiin mallinukkeja. Poliisi karkotti protestoijat lopulta kumiluodein.

H&M-ketjua vastaan on myös vaadittu kansainvälisiä boikotteja, ja muun muassa muusikot The Weeknd ja G-Eazy ovat katkaisseet suhteensa siihen.

Mangon mukaan hänen poikansa on täysin tietämätön mainoksen nostattamasta kohusta.

– Hän on vain viiden, eikä hän ole vielä kokenut rasismia, Mango sanoo. - Haluan, että hän säilyttää viattomuutensa.
Avatar
Krum
Frank Drebin
Viestit: 381
Liittynyt: Ti Elo 22, 2017 10:13 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja Krum »

Toivottavasti kohu laantuu, ja poika ja äiti saisivat olla rauhassa.
J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Pojan äiti vaikuttaa selväjärkiseltä, toisin kuin tämä muu lauma, joka käyttäytyy kuin apinalauma viidakossa. Aika kiintoisaa, "asianomistaja" ei näe tässä rasismia, ja muu hänen puolestaan loukkaantunut lauma leimaa naisen petturiksi. :roll:
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

J.Maybrick kirjoitti:Pojan äiti vaikuttaa selväjärkiseltä, toisin kuin tämä muu lauma, joka käyttäytyy kuin apinalauma viidakossa. Aika kiintoisaa, "asianomistaja" ei näe tässä rasismia, ja muu hänen puolestaan loukkaantunut lauma leimaa naisen petturiksi. :roll:
Ei kai mitenkään voi yllättää, että some-raivoa nostattavassa tapauksessa jotkut yksilöt käyttävät asiatonta kieltä? Tätä käy koirankakkakeskustelussa, tuulivoimakeskustelussa ja eittämättä myös rasismiin liittyvässä keskustelussa. "Pettureita" ovat myös suomalaiset poliitikot, jotka eivät ole samaa mieltä some-raivoajien kanssa.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Avatar
Krum
Frank Drebin
Viestit: 381
Liittynyt: Ti Elo 22, 2017 10:13 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja Krum »

J.Maybrick kirjoitti:Pojan äiti vaikuttaa selväjärkiseltä, toisin kuin tämä muu lauma, joka käyttäytyy kuin apinalauma viidakossa. Aika kiintoisaa, "asianomistaja" ei näe tässä rasismia, ja muu hänen puolestaan loukkaantunut lauma leimaa naisen petturiksi. :roll:
Näin juuri.

Tuntuu siltä, että hakemalla haetaan vain "rasisimia" kaikkialta, ja käytetään sitä tekosyynä riehumiselle.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Vanhaan hyvään aikaan tuolla tuskin olisi edes nähny tuollaista mainosta tai että tietty osa olisi edes päässyt henkkamaukkaan sisään. Vanha konsti voi olla joskus parempi kuin pussillinen uusia.
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

ReissuLasse kirjoitti:Vanhaan hyvään aikaan tuolla tuskin olisi edes nähny tuollaista mainosta tai että tietty osa olisi edes päässyt henkkamaukkaan sisään. Vanha konsti voi olla joskus parempi kuin pussillinen uusia.
:?:
Tarkoitatko rotuerottelun aikaa, sekö oli "vanhaa hyvää aikaa"?
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

PaxCow kirjoitti:
J.Maybrick kirjoitti:Pojan äiti vaikuttaa selväjärkiseltä, toisin kuin tämä muu lauma, joka käyttäytyy kuin apinalauma viidakossa. Aika kiintoisaa, "asianomistaja" ei näe tässä rasismia, ja muu hänen puolestaan loukkaantunut lauma leimaa naisen petturiksi. :roll:
Ei kai mitenkään voi yllättää, että some-raivoa nostattavassa tapauksessa jotkut yksilöt käyttävät asiatonta kieltä? Tätä käy koirankakkakeskustelussa, tuulivoimakeskustelussa ja eittämättä myös rasismiin liittyvässä keskustelussa. "Pettureita" ovat myös suomalaiset poliitikot, jotka eivät ole samaa mieltä some-raivoajien kanssa.
Ei kai se mitenkään yllättävää ole, että riehuvat apinat käyttävät myös asiatonta kieltäkin? Riehuvat apinalaumat pitäisi palauttaa vain kurin ja järjestyksen pariin sen sijaan, että puhallellaan pilliin ja annetaan apinalauman häiritä yhteiskunnan toimintaa mellakoimalla.
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1228
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Koomistahan tässä on se, että käytännössä nehän ne ovat rasisteja, jotka ajattelevat että apina = neekeri tuon paidan takia. Ja lakupekathan ne siellä riehuvat, niin tilanne on vähintäänkin koominen.
J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

^Nimenomaan. Todistavat tällä tavalla tahtomattaan, että juuri HE yhdistävät ajatuksissaan neekerin ja apinan. Ne, jotka eivät oikeasti ole hysteerisiä "rasismin" takia, eivät edes huomanneet tuossa paitatekstissä mitään muuta kuin tavallisen paitahuumoripläjäyksen, ihan sama minkävärisen pojan päällä paita olisi.

Menisi ihan samaan kategoriaan kuin paitateksti "Jag behöver inte google - min fru vet allt" 8)
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

PaxCow kirjoitti:...
Incident of protest ei muuten tarkoita "iskua", vaan protestia.

EFF käyttää kohua ilmeisesti omien poliittisten agendojensa keppihevosena. Etelä-Afrikassa on kuultu tämän vuoksi EFF:n toimet tuomitsevia kommentteja. Kilpailija Democratic Alliance sanoi, että EFF:n johtajan pitäisi maksaa aiheutetuista vahingoista (lähde).
Kiva, kun korjasit erheeni. Menin perskules oikaisemaan, kun toinen puhui taistelijoista ja ylpeydestä, kun mellakoitsijat pistivät ketjun kiinni koko paskareikämaasta.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

PoliisimestariSisu kirjoitti:Koomistahan tässä on se, että käytännössä nehän ne ovat rasisteja, jotka ajattelevat että apina = neekeri tuon paidan takia.
J.Maybrick kirjoitti:Todistavat tällä tavalla tahtomattaan, että juuri HE yhdistävät ajatuksissaan neekerin ja apinan. Ne, jotka eivät oikeasti ole hysteerisiä "rasismin" takia, eivät edes huomanneet tuossa paitatekstissä mitään muuta kuin tavallisen paitahuumoripläjäyksen, ihan sama minkävärisen pojan päällä paita olisi.

Menisi ihan samaan kategoriaan kuin paitateksti "Jag behöver inte google - min fru vet allt" 8)
Laitoin aiemmin linkin artikkeliin, jossa kerrotaan apinavertausten pitkästä rasistisesta historiasta ja painolastista. Ettekö lukeneet? Vai miksi näyttää siltä kuin kommenttinne olisi kirjoitettu täysin tuon vertauksen historiasta tietämättöminä?

Laitetaan vielä uudelleen: https://www.huffingtonpost.com/the-conv ... 45322.html

H&M itse ilmoitti toimineensa väärin ja ymmärtäneensä kritiikin:

"We agree with all the criticism that this has generated – we have got this wrong"

Eihän heillä ollut tietenkään oikein muuta vaihtoehtoa, mutta silti...
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1228
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Eipä yllätä että pastillilehmä näkee vaihteeksi rasismia.

Kuten sanoin, rasisteja tässä tapauksessa ovat ne, jotka ajattelevat tuon paidan rasistiseksi neekerin päällä.

edit: Mutta ainiin, ikuinen velka sorrosta, orjuudesta jne. tietysti.
edit2: Minä olen varmasti eräiden mielestä 100% rasisti, mutta en näe tuossa mitään pahaa. En edes hymähtänyt, että "höhö, neekerillä apinapaita, sehän sopii hyvin".
Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

PaxCow kirjoitti: Laitoin aiemmin linkin artikkeliin, jossa kerrotaan apinavertausten pitkästä rasistisesta historiasta ja painolastista. Ettekö lukeneet? Vai miksi näyttää siltä kuin kommenttinne olisi kirjoitettu täysin tuon vertauksen historiasta tietämättöminä?

Laitetaan vielä uudelleen: https://www.huffingtonpost.com/the-conv ... 45322.html

H&M itse ilmoitti toimineensa väärin ja ymmärtäneensä kritiikin:

"We agree with all the criticism that this has generated – we have got this wrong"

Eihän heillä ollut tietenkään oikein muuta vaihtoehtoa, mutta silti...
Olemme ne lukeneet, mutta täysivertaisina, että myös täysijärkisinä Suomen kansalaisina emme katso, että on oikeutettua loputtomasti loukkaantua ja riehua sukupuolten yli rasismista, jota on tapahtunut useita kymmeniä vuosia takaperin. Ihan kuten juutalaisetkaan eivät voi olla ikuisesti vihaisia Saksalle siitä mitä tapahtui sota-aikaan. Eivätkä suomalaiset.

Nyt eletään vuotta 2018. Pitäisikö PaxCow:n siirtyä myös nykyaikaan sieltä historian siipien havinan seasta?

Tietysti kouluttamattomat ja huonosti sivistyneet apinat kuvittelevat oikeudekseen käyttää rasismia aina lyömäaseenaan ja selittelynä vandalismilleen ja väkivallan harjoittamiselleen.
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: H&M mellakat Etelä-Afrikassa: ”Coolest monkey in the jun

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Jukka Siintonen kirjoitti:Olemme ne lukeneet, mutta täysivertaisina, että myös täysijärkisinä Suomen kansalaisina emme katso, että on oikeutettua loputtomasti loukkaantua ja riehua sukupuolten yli rasismista, jota on tapahtunut useita kymmeniä vuosia takaperin. Ihan kuten juutalaisetkaan eivät voi olla ikuisesti vihaisia Saksalle siitä mitä tapahtui sota-aikaan. Eivätkä suomalaiset.

Nyt eletään vuotta 2018. Pitäisikö PaxCow:n siirtyä myös nykyaikaan sieltä historian siipien havinan seasta?
Eihän tässä nyt ole lainkaan kyse minusta. Argumenttien henkilöinti on ihmeellinen reaktio. Etelä-afrikkalaisten reaktiot eivät myöskään liity Jukka Siintoseen tai muihin Suomen kansalaisiin mitenkään, heidän kosketuksensa asiaan on täysin eri... ihmettelen suuresti, jos tätä on vaikea ymmärtää. Apartheid päättyi vasta melko vähän aikaa sitten ja siitä on suurella osalla kansasta henkilökohtaisia muistoja ja kokemuksia.
PoliisimestariSisu kirjoitti:Kuten sanoin, rasisteja tässä tapauksessa ovat ne, jotka ajattelevat tuon paidan rasistiseksi neekerin päällä.
Tässä ei ole mitään logiikkaa.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Vastaa Viestiin