Hiihtoliiton ex-pomo Mika Kulmalan outo irtisanoutuminen

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Hiihtoliiton ex-pomo Mika Kulmalan outo irtisanoutuminen

Viesti Kirjoittaja Silli »

Mikäs juttu tää Mika Kulmalaan ja Hiihtoliittoon liittyvä outo hässäkkä oikein oli? Onko tulossa jotain uutispaukkua Kulmalaan tai Hiihtoliittoon liittyen vai mistä mahtaa olla kyse? Mika Kulmalahan työskenteli aikoinaan useamman vuoden ajan myös Puolustusvoimissa Santahaminan yksikössä luotettavasta tahosta saadun tiedon mukaan. Samoin hiihtopiireistä on kertynyt kaikenlaisia sisäpiirivinkkejä, joista piirtyy varsin kummallinen kuva kyseisistä seurapiireistä.
Hiihtoliitossa kuohuu – toiminnanjohtaja Mika Kulmala sivuun maanantaina?

Ilta-Sanomien useasta sisäpiirilähteestä saaman tiedon mukaan Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala on jättämässä tehtävänsä.

Sisäpiiritietojen mukaan Mika Kulmala aikoo irtisanoutua Hiihtoliiton toiminnanjohtajan paikalta maanantaina. Yhden lähteen mukaan Kulmalaa odottaa jo uusi työpaikka.

IS tavoitti Kulmalan sunnuntai-iltana. Hän kiisti vahvasti tiedon irtisanoutumisestaan.

– Olisi kiva tietää, mistä tuollaisia huhuja lähtee liikkeelle. En ole jättämässä paikkaani, Kulmala sanoi.

IS:n tietojen mukaan Hiihtoliitto tiedottaa asiasta maanantaina.

Kulmala on työskennellyt Hiihtoliiton johdossa vuoden 2012 alusta lähtien. Sitä ennen hän toimi Suunnistusliiton toimitusjohtajana.

ILTA-SANOMAT
31.3.2019 klo 20:52
https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000006054729.html
Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala jättää tehtävänsä: ”Aion suunnistaa, pyöräillä ja pelata golfia”

Kulmala on työskennellyt Hiihtoliitossa vuoden 2012 alusta lähtien.

SUOMEN Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala jättää tehtävänsä Hiihtoliitossa sekä Hiihtoliiton myynti- ja markkinointiyhtiö Nordic Ski Finland Oy:ssä, jossa hän toimi oman toimen ohella toimitusjohtajana.

Kulmala on työskennellyt Hiihtoliitossa vuoden 2012 alusta. Ennen Hiihtoliiton aikaansa Kulmala toimi Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtajana.

”Olen tykännyt työstä, mutta nyt on aika uudistua. Uskon, että tekee hyvää Hiihtoliitolle, mutta ennen kaikkea itselleni. Nyt on hengähdystauon paikka”, Kulmala sanoo.

Hän ei halua vielä kertoa tulevaisuuden suunnitelmistaan, mutta kertoo kesäsuunnitelmiensa olevan selvillä.

”Kesällä aion suunnistaa, pyöräillä ja pelata golfia. Palataan tulevaisuuden suunnitelmiin sitten myöhemmin.”

KULMALA hoitaa kevään aikana Kansainvälisen hiihtoliiton yhteistyöhön sekä televisiointisopimuksiin liittyviä tehtäviä ja lopettaa työskentelyn kesäkuun alussa. Virkaa tekevänä toiminnanjohtajana 1. huhtikuuta aloittaa Hiihtoliiton hallintojohtaja Marleena Valtasola.

Prosessi seuraajan löytämiseksi aloitetaan välittömästi.

HELSINGIN SANOMAT
1.4.2019 klo 10:55; päivitetty: 1.4.2019 klo 11:03
https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006055088.html
Hiihtopomo Mika Kulmala kärähti valehtelusta – näin hän selittää takinkääntöään

Hiihtoliiton irtisanoutunut toiminnanjohtaja ei halunnut omaistensa lukevan uutista lehdestä.

Ilta-Sanomat sai sunnuntaina uutisvihjeen, jonka mukaan Hiihtoliiton pitkäaikainen toiminnanjohtaja Mika Kulmala jättäisi työnsä maanantaina. Usea liiton sisäpiiriläinen vahvisti asian nimettömästi sunnuntai-illan aikana.

Mutta kun Ilta-Sanomat tavoitti sunnuntaina Kulmalan itsensä, tämä kiisti asian kategorisesti ja hämmästeli, ketkä levittävät moista huhua.

– En ole jättämässä paikkaani, Kulmala totesi sunnuntai-iltana.

Maanantaina aamupäivällä Hiihtoliitto tiedotti, että Kulmala lähtee – ja että Ilta-Sanomien uutisen tiedot pitivät paikkansa.

Maanantaina Kulmala halusi sekä pahoitella että selittää sunnuntaista toimintaansa.

– Totuuden muuntelu ei missään nimessä kuulu harrastuksiini, ja jos joku kokee minun olevan anteeksipyynnön velkaa, niin tässä se samalla tulee. Totuus on kuitenkin niin proosallinen, että en ollut muistanut kertoa etukäteen äidille, Kulmala naurahti.

Alkukesästä työnsä jättävä toiminnanjohtaja korosti, että yritti viimeiseen saakka välttää tilannetta, jossa hänen läheisensä joutuisivat lukemaan näin ison asian lehdestä kuulematta sitä ensin häneltä.

– Tämän takia minua tietysti vi....i suunnattomasti, että asia oli päässyt vuotamaan.

Kulmala halusi, että asia kerrotaan julkisuuteen vasta maanantaina muun muassa siksi, että hän halusi katsoa rauhassa Äänekosken SM-kisat.

Ei ajolähtöä?

Kesällä pitkän loman pitävä Kulmala sanoo, ettei ole vielä hakenut uutta työpaikkaa.

Hän ei joutunut Hiihtoliitossa ajolähtötilanteeseen, mutta Ilta-Sanomien tietojen mukaan yhteistyö johtokunnan kanssa ei kaikilta osin aina toiminut optimaalisesti.

– Hiihtoliitto hankkii rahoituksestaan 80 prosenttia avoimilta markkinoilta ja siitä puolet ulkomailta. Ne ovat ammattilaisprosesseja, ja kun niihin amatöörit (luottamushenkilöt) haluavat osallistua, siinä toimintakulttuurit joskus eivät kohtaa. Ja näiden asioiden kertaaminen vuodesta toiseen voi olla kuluttavaa, Kulmala kommentoi.

Kulmalan 2012 alkaneen rupeaman raskain vaihe oli Lahden MM-kisojen (2017) aiheuttamien, peräti 1,6 miljoonan euron tappioiden setviminen.

– Se oli usean eri tekijän yhteissumma. Järjestelysopimus ei ollut liitolle edullinen, kulukuri petti joissakin asioissa ja yleisöä tuli liian vähän.

Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi kertoi maanantaina, että Kulmala otti ammatillisen tulevaisuutensa puheeksi ensimmäisen kerran jo viime syksynä.

– Meillä on ollut hyvin avoin ja toimiva yhteistyö tässäkin asiassa. Mika ilmeisesti koki, että yli seitsemän vuotta noin kuluttavaa ja vaativaa työtä olisi tällä erää tarpeeksi. Hänen työssään ei todellakaan aina tunteja ole voinut laskea. Draamaa tästä en löydä, ja Mika olisi ilman muuta saanut jatkaa.

Haapasalmi ei osannut sanoa, onko seuraajankin titteli ”toiminnanjohtaja”.

– Sitä pitää nyt rauhassa pohtia, mutta varmaa on, että Mikan työt eivät liitosta katoa minnekään. Niiden tekijäksi tarvitaan ahkera ja pätevä henkilö.

Klo 16.38: Lisätty Haapasalmen kommentit.

ILTA-SANOMAT
1.4.2019 klo 14:45; päivitetty: 1.4.2019 16:38
https://www.is.fi/hiihtolajit/art-2000006055404.html
Siis mitä hitsiä? Ei ollut lähdössä, mutta sitten lähti kuitenkin? Kysyi "kuka levittää juoruja", mutta sitten antoi ymmärtää, että oli itsekin asiasta tietoinen, mutta äidille kertominen oli tärkeintä? Juorun mukaan uusi työpaikka oli jo tiedossa, mutta Kulmala itse kertoi, ettei ole vielä uutta paikkaa hakenut?

Joku tässä nyt haiskahtaa! Tulee esimerkiksi mieleen, että minkäköhän firmojen kanssa on Lahden MM-kisojen hiihtoliitolle epäsuotuisia sopimuksia tehty...

Kaiken huipuksi Hiihtoliitollakaan ei edes ollut uutta toiminnanjohtajaa tiedossa, tyrkyllä eikä edes sinne päin, vaan uuden toiminnanjohtajan etsimiseen tuhraantui peräti 2,5 kuukautta:
Uusi toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen seuraa tehtävässä Mika Kulmalaa, joka työskenteli tehtävässä kahdeksan vuotta. Hän ilmoitti lähdöstään huhtikuun alussa eli valintaprosessi on kestänyt 2,5 kuukautta.

Lähde: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006146447.html
Hiihtoliiton ex-pomo Mika Kulmala.jpg
Hiihtoliiton ex-pomo Mika Kulmala.jpg (40 KiB) Katsottu 2847 kertaa
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Hiihtoliiton ex-pomo Mika Kulmalan outo irtisanoutuminen

Viesti Kirjoittaja Silli »

Sen verran olen nyt saanut sisäpiiritietoa, että ketju olisi kuulemma pitänyt avata Vapaa keskustelu -alueen sijasta Ajankohtaista-alueelle. Kuulemma liittyy pikkumutkan kautta SDP:hen jälleen kerran.

Sellaisia asioita mm. mainittiin, että samana vuonna 2017, kun Hiihtoliitto sai Lahden MM-kisoista suuret tappiot (1,6 miljoonaa), niin tietyt firmat puolestaan tekivät aivan poikkeuksellisen hyvää tulosta tai ainakin tavallisesta merkittävästi poikkeavaa bisnestä. Muun muassa Lahden urheilukeskuksen vieressä sijaitsevan messuhallin bisneksiä pyörittävä KOKO Lahti Oy tuplasi liikevaihtonsa vuoteen 2016 verrattuna ja sitäkin oudommin keuli Lahti Events Oy, jonka liikevaihto ampaisi tavanomaisesta noin miljoonasta peräti 21,8 miljoonaan. Firma tosin teki miinusta kyseisenä vuonna, kuten seuraavanakin, mutta tilanne herättää toki paljon kysymyksiä, mitä miljoonia Lahti Events Oy:ssä vuonna 2017 noin vimmatusti pyöritettiin.
Lahti Events Oy liikevaihto Finderistä kuvaruutukaapattuna.jpg
Lahti Events Oy liikevaihto Finderistä kuvaruutukaapattuna.jpg (22.62 KiB) Katsottu 2745 kertaa
Erityisen kummallisen tilanteesta tekee se tosiseikka, että Lahti Events Oy:n päättäjiin on ainakin 3/2018 lähtien kuulunut myös Mika Markus Kulmala -niminen hemmo. Mahtaako olla sama mies kyseessä? Lahti Events Oy on yrityksenä saanut hieman valtakunnan julkisuuttakin, kun pääsihteeriksi valittiin ex-hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen. Aikku tosin aloitti Lahti Events Oy:n pääsihteerin pestissä tiettävästi vasta kesällä 2018. Lahti Events Oy:n toimitusjohtaja Kreetta Emilia Mäki puolestaan istuu monien muidenkin yritysten hallituksessa, joista voi mainita em. KOKO Lahti Oy:n, Perhekoti Kerinkoto Oy:n ja erityisesti Liikuntakeskus Pajulahti Oy:n. Pajulahtihan tunnettiin aiemmin nimellä Pajulahden urheiluopisto ja moni muistaa kyseisellä talolla olevan erittäin läheinen suhde SDP:n onhan kyseinen paikka TUL:n eli Työväen Urheiluliiton perustama. Tälläkin hetkellä muuten Liikuntakeskus Pajulahti Oy:n hallituksessa istuu Emilia Mäen seurana mm. Osku Markus Oskari Pajamäki, joka myös pitkäaikaisena SDP:n kaupunginvaltuutettuna Helsingissä tunnetaan. Ja jottei keskinäisten suhteiden ristiinrastiin-verkosto jäisi liian köykäiseksi, luotettavasta tahosta korvanappiini juuri tulleen tiedon mukaan hiihtoliiton ex-pomo Mika Kulmala on itsekin opiskellut liikunnanohjaajaksi juuri Pajulahdessa.

Eli ympäri käydään ja yhteen tullaan. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan ole mistään vilunkipeleistä kyse tällä kertaa. Ainakin jotkut nimittäin muistanevat takavuosien taulukohun, kun Urheiluopistosäätiö osti SDP:ltä ylihintaista taidetta, mistä sittemmin annettiin rapsuja mm. Liikuntakeskus Pajulahti Oy:n hallituksessa edelleen istuvalle ex-kansanedustaja Markku Pohjolalle (sd.). Nykyään Urheiluopistosäätiön valtuuskunnan puheenjohtajana toimii muuten kaikkien tuntema Paavo Lipponen (sd.).
Kahdeksan henkilöä tuomittiin sakkoihin Urheiluopistosäätiö-jutussa

Helsingin käräjäoikeus on antanut langettavan tuomion myös niin sanotussa Urheiluopistosäätiön jutussa.

Demaritaustaisen Urheiluopistosäätiön taulukaupat toivat rikostuomion säätiön entiselle asiamiehelle ja seitsemälle vuosien 2005-2007 hallituksen jäsenelle. Helsingin käräjäoikeus määräsi tuomitut maksamaan 70 päiväsakkoa luottamusaseman väärinkäytöstä. Maksettavaa tulee kullekin tuomitulle noin 2 200-17 600 euroa.

Oikeuden mukaan säätiö antoi sääntöjensä vastaisesti SDP:lle tukea ostamalla siltä ylihintaista taidetta. Oikeus määräsi tuomitut korvaamaan yhteisvastuullisesti taiteesta maksetun ylihinnan 16 400 euroa.

– Kyse ei ole ollut vain harkinta- ja arviointivirheestä. Kyse on ollut tietoisesta vaalituen tai muun poliittisen tuen antamisesta, oikeus katsoo.

Tuomion saivat muun muassa säätiön tuolloinen puheenjohtaja, kahden kauden ex-kansanedustaja Markku Pohjola (sd.) sekä säätiön ex-asiamies Yrjö-Olavi Aav. Aav oli STS-Pankin viimeinen pääjohtaja.

MTV
30.01.2013 klo 09:15; päivitetty 30.01.2013 klo 16:10
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kah ... #gs.jkbv0j
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Hiihtoliiton ex-pomo Mika Kulmalan outo irtisanoutuminen

Viesti Kirjoittaja maxi »

Yleensä se on niin, että se lähtee joka ei tee tulosta ja nyt se oli Kulmala. Hiihtolajit laahaa syvällä suossa monella sektorilla ja kun ei tule menestystä alkaa syyllisten haku. Okei jos hiihtolajit tästä lähtee uuteen nousuun niin terve menoa kulmalat ja muut jarrumiehet.
Elämä on laiffii
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Hiihtoliiton ex-pomo Mika Kulmalan outo irtisanoutuminen

Viesti Kirjoittaja Silli »

maxi kirjoitti:Yleensä se on niin, että se lähtee joka ei tee tulosta ja nyt se oli Kulmala. Hiihtolajit laahaa syvällä suossa monella sektorilla ja kun ei tule menestystä alkaa syyllisten haku. Okei jos hiihtolajit tästä lähtee uuteen nousuun niin terve menoa kulmalat ja muut jarrumiehet.
Jos tilanne olisi tämä kuten totesit, niin miksi asia tuli julkisuuteen niin perin oudolla tavalla? Kulmala kuitenkin työskenteli hiihtoliitossa kahdeksan vuotta eikä hiihtolajien heikko menestys iskenyt kenenkään tajuntaan salaman lailla. Minusta Kulmalan irtisanoutumiseen liittyvä mediahärdelli toi huonoa mainosta erityisesti Kulmalalle itselleen, mutta myös hiihtoliitolle. Miksei liitto olisi pyrkinyt hoitamaan asia itselleen - ja miksei Kulmalallekin - suotuisammalla tavalla, jos yhteistyön loppumisen syynä olisi "vaan" pettymys urheilumenestykseeen? Ja miksei moista syytä olisi kerrottu medialle suoraan, sillä se olisi varmasti kiinnostanut suomalaisia hiihtoa seuraavia penkkiurheilijoita? Ja mitä olivat Kulmalan omat puheet yhteistyökupruista johtokunnan kanssa? Ja miksi ihmeessä hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi selitteli, että Mika Kulmala olisi saanut jatkaa, jos olisi halunnut? :roll:
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Hiihtoliiton ex-pomo Mika Kulmalan outo irtisanoutuminen

Viesti Kirjoittaja maxi »

Silli kirjoitti:
maxi kirjoitti:Yleensä se on niin, että se lähtee joka ei tee tulosta ja nyt se oli Kulmala. Hiihtolajit laahaa syvällä suossa monella sektorilla ja kun ei tule menestystä alkaa syyllisten haku. Okei jos hiihtolajit tästä lähtee uuteen nousuun niin terve menoa kulmalat ja muut jarrumiehet.
Jos tilanne olisi tämä kuten totesit, niin miksi asia tuli julkisuuteen niin perin oudolla tavalla? Kulmala kuitenkin työskenteli hiihtoliitossa kahdeksan vuotta eikä hiihtolajien heikko menestys iskenyt kenenkään tajuntaan salaman lailla. Minusta Kulmalan irtisanoutumiseen liittyvä mediahärdelli toi huonoa mainosta erityisesti Kulmalalle itselleen, mutta myös hiihtoliitolle. Miksei liitto olisi pyrkinyt hoitamaan asia itselleen - ja miksei Kulmalallekin - suotuisammalla tavalla, jos yhteistyön loppumisen syynä olisi "vaan" pettymys urheilumenestykseeen? Ja miksei moista syytä olisi kerrottu medialle suoraan, sillä se olisi varmasti kiinnostanut suomalaisia hiihtoa seuraavia penkkiurheilijoita? Ja mitä olivat Kulmalan omat puheet yhteistyökupruista johtokunnan kanssa? Ja miksi ihmeessä hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi selitteli, että Mika Kulmala olisi saanut jatkaa, jos olisi halunnut? :roll:[/

Aika yksinkertainen kuvio urheilupiireissä. Puhutaan ristiin rastiin ympäripyöreitä, että kukaan ei saisi tietää virallista syytä.
Sitten kun aika on kypsä myydään juttu medialle ja kerrotaan tyyliin oli luottamuspula, oli pettymysten mm kisatalvi, oli henkilökemia ongelmat, oli huono taloustilanne eikä riittävästi rahaa kehittämiseen tuli seinä vastaan.
Tätä se on ollut aina ja tulee olemaan. Syyt kerrotaan myöhemmin kun savut on hälvenneet.
Elämä on laiffii
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Hiihtoliiton ex-pomo Mika Kulmalan outo irtisanoutuminen

Viesti Kirjoittaja maxi »

Urheilupuolella pomoja on yksinkertaisesti liikaa. Ne syövät kuormasta eikä tulostavoitteisiin kuitenkaan koskaan päästä varsinkaan talviurheilussa jossa ylioptimistiset mitalitavoitteet seuraavat taakkana vuodesta toiseen.
Elämä on laiffii
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Hiihtoliiton ex-pomo Mika Kulmalan outo irtisanoutuminen

Viesti Kirjoittaja Silli »

maxi: Osaatko kertoa, miksei Mika Kulmala lähtenyt reippaasti liikkeelle uutta työpaikkaa hakeakseen? Miksiköhän jo heti kättelyssä totesi pitävänsä useamman kuukauden mittaisen loman, minkä aikana golffailee, suunnistelee ja muuta vastaavaa? En sinänsä lomailua enkä varsinkaan liikunnallista lomailua vastusta. Uteliaisuus tässä lähinnä vaivaa ja se, että tässä jutussa jokin haiskahtaa. Mitä pidemmälle noita firmoja perkaa (myös mm. Nordic Ski Finland Oy) päättäjien, työntekijöiden ja monen muun osatekijän kohdalta, niin kyllähän mieleen nousee monia kysymyksiä ja ajatuksia.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Vastaa Viestiin