Sivu 1/7

Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ma Syys 09, 2019 6:32 pm
Kirjoittaja eiole
Joskus käynyt mielessä kysymys, että miten kannattaisi suojautua jos poliisikoira menisi sekaisin ja hyökkäisi jossain kimppuun?

Homma olisi aika triviaalia jos olisi jotain työkalua tyyliin meisseli taskussa tai puukko niin jolloin kimppuun käyvälle mustille voisi antaa sillä iskua. Pitäisi vain työkalun piilossa niin toisessa kädessä ettei koira näe sitä kun lienee koulutettu iskemään käteen jossa on asetta ja kun iskisi hampaat kiinni toiseen käteen niin sitten vain iskua puukolla tai meisselillä niin paljon kuin lähtee mustin silmien väliin kohti aivoja tai vetäistä kaula poikki puukolla. Sehän seonneen poliisikoiran hyökkäys loppuisi siihen ja koira siirtyisi autuaammille koiramaille.

Vielä helpompaa homma olisi kun olisi mutka tai muuta asetta mukana niin sillähän se ongelma ratkeaisi jo paljon ennen kuin koira ehtii iholle.

Varsinainen kysymys on siinä että mikä tehokkain tapa puolustautua tuollaisen seonneen poliisikoiran hyökkäykseltä siinä tapauksessa että mitään kättäpidempää ei ole mukana? Sormille tökätä silmät puhki mustilta siinä vaiheessa kun musti roikkuu hampailla toisessa kädessä kiinni ja sitten vääntää niskat nurin sokeutuneelta mustilta?

Kenties täällä palstalla on jotain koiraharrastajia tuntevat koirat niin hyvin että osaavat vastata tuollaiseen yksinkertaiseen peruskysymykseen.

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ma Syys 09, 2019 8:33 pm
Kirjoittaja reijoreipas
eiole kirjoitti: Kenties täällä palstalla on jotain koiraharrastajia tuntevat koirat niin hyvin että osaavat vastata tuollaiseen yksinkertaiseen peruskysymykseen.
Jos on tosi kyseessä, niin syötä sille vasenmman kätesi kyynärvarsi, jos olet oikeakätinen.

Sitten se onkin taidosta kiinni miten saat koiran käännettyä selälleen, mutta sen kun saat tehtyä olet jo käytännössä katsoen voittanut taiston.

Sitten vaan runttaat oikealla polvella koiran kurkkutorven murskaksi.

Tässä ei sitten tarvitse ollenkaan pelätä mitään tauteja, koska poliisikoirat ovat varsin hygieenisti pidettyjä.

Rohkeasti vaan kokeilemaan.

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ma Syys 09, 2019 8:44 pm
Kirjoittaja Fire
Nyt kannattaa muistaa, että poliisikoira rinnastetaan poliisiin lain edessä.

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ma Syys 09, 2019 8:53 pm
Kirjoittaja reijoreipas
Fire kirjoitti:Nyt kannattaa muistaa, että poliisikoira rinnastetaan poliisiin lain edessä.
Ei pidä paikkansa.

Poliisin on kysyttäessä esitettävä virkamerkkinsä, jotta hän voi nauttia poliisin tuomista oikeuksistaan.

Muussa tapauksessa poliisi on vain vittuileva narsisti, johon pätee kadun lait.

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ma Syys 09, 2019 8:59 pm
Kirjoittaja sikakoira
Paprikasumute toimii jos ei niin nyrkillä kirsuun niin tokenee.Koiraihmisenä tiedän tämän.

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ma Syys 09, 2019 9:08 pm
Kirjoittaja corppi
Uskoisin,että jos tehtäväänsä asianmukaisesti koulutettu poliisikoira on kädessä kiinni niin et pysty hirveästi tekemään. Koirat on koulutettu niin,että mitä enemmän riuhdot vastaan sen kovempaa koira pitää kiinni ja riuhtoo takaisin. Oikein koulutettu ja hyvä hermoinen koira pitää kohtuullisen rauhallisessa otteessa jos oot ihan liikkumatta. Eli mikäli haluat omia vammoja minimoida niin annat iskeä siihen vasuriin ja oot sitten mahdollisimman liikkumatta.

Nuo koiran selättämiset yms kannattaa unohtaa,ei todennäköisesti onnistu ja jos koira sattuisikin päästämään irti siitä ensimmäisestä purukohteesta,eli esim siitä vasemmasta kädestä niin huonolla tuurilla se tulee sitten kiinni johonkin ”pahempaan” kohtaan:mahaan,reisiin,päähän tms...

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ma Syys 09, 2019 9:10 pm
Kirjoittaja Lassie
Kysyjien motiivit voivat olla hyvin kyseenalaiset, suorastaan rikolliset: ei kannata antaa neuvoja tällaiseen.

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ma Syys 09, 2019 9:44 pm
Kirjoittaja originalnightstalker
Poliisikoirat on koulutettu silleen et ne ei hyökkää jos pysähtyy, kyl ite ainaki pysähtysin heti jos poliisi uhkais päästää koiran irti ja varsinki sitte ku päästäs.

Sen verran eläinrakas oon että ilman syytä en eläintä vahinkottas mutta jos henki ois kyseessä ni kaippa sitä jotaki yrittäs.

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ti Syys 10, 2019 6:04 am
Kirjoittaja UglyBetty
originalnightstalker kirjoitti:Poliisikoirat on koulutettu silleen et ne ei hyökkää jos pysähtyy, kyl ite ainaki pysähtysin heti jos poliisi uhkais päästää koiran irti ja varsinki sitte ku päästäs.

Sen verran eläinrakas oon että ilman syytä en eläintä vahinkottas mutta jos henki ois kyseessä ni kaippa sitä jotaki yrittäs.
Koulutus voi olla tämä, mutta lopputulos voi silti olla joskus muuta.
Onhan poliisikoira(t) senkin verran käynyt kimppuun että esim. lähes tajuton/reagoimaton etsittävä vanhempi henkilö on saanut sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Sellainen henkilö tuskin alunperinkään on juossut karkuun.

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen

Lähetetty: Ke Syys 11, 2019 8:43 am
Kirjoittaja PiikkiSika
Äärettömän vaikeaa.
- maahan vienti toinen käsi uhraten
- mikäli kohteena alle 90kg kaveri homma lähes mahdotonta (tarvitaan riittävästi massaa/voimaa koiran aloillaan pitämiseksi seuraavien kohtien mahdollistamiseksi)
- vapaalla kädellä veitsellä kaulavaltimon katkaisu/pisto/tässä tapauksessa rouhaisu - vai aorttako se on oikeelta nimeltään?(joka tapauksessa samasta kohtaa kuin esim veren lasku Porosta tms.)
- oletuksena että homman tehnyt aiemminkin, niin koira tointakyvytön kaulavaltimon piston jälkeen n. 2-3 s. kuluttua
- veitsi (ei liian suuri eli kömpelö ( 5-7 cm ohut ja terävä) oltava saatavilla heti ja kunnon lenkillä/kahvalla sillä muutoin veitsi lentää pusikkoon riuhtomisen ja riepottelun seurauksena

PS. Kuulemma vatsaonteloon avaaminen toimii myös, mutta liekö veitsi enemmin omassa reisivaltimossa kuin kuin eläimen vatsassa onkin sitten eri asia :?:
Sitä paitsi se ”peruskoiraliivi saattaa olla esteenä - kaula-aortan pistolle ei ole ja juuri siksi ns. ROUHAISU sieltä kaulasuojan takaa/alta !

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ke Syys 11, 2019 9:06 am
Kirjoittaja PiikkiSika
UglyBetty kirjoitti:
originalnightstalker kirjoitti:Poliisikoirat on koulutettu silleen et ne ei hyökkää jos pysähtyy, kyl ite ainaki pysähtysin heti jos poliisi uhkais päästää koiran irti ja varsinki sitte ku päästäs.

Sen verran eläinrakas oon että ilman syytä en eläintä vahinkottas mutta jos henki ois kyseessä ni kaippa sitä jotaki yrittäs.
Koulutus voi olla tämä, mutta lopputulos voi silti olla joskus muuta.
Onhan poliisikoira(t) senkin verran käynyt kimppuun että esim. lähes tajuton/reagoimaton etsittävä vanhempi henkilö on saanut sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Sellainen henkilö tuskin alunperinkään on juossut karkuun.
Tähänkin voi vaikuttaa aika suuresti - eli rakentaa tilanteen itselleen mahdollisimman suotuisaksi. Ei välttämättä kannata seistä pystyssä veistä tms ojennellen :D

Hyvään paikkaan hakeutuminen jos mahdollista, joka hidastaa koiran hyökkäysvauhtia, johon pitkälti perustuu uhrin ”mahaanvienti shokin luominen”. Vauhti pois koiralta ja sitten tekniikoihin tilan ominaisuuksia hyödyntäen (ahtaat nurkat, kylpyamme jne.)

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ke Syys 11, 2019 10:57 am
Kirjoittaja Tunturisusi
Koiran taikka minkä hyvänsä eläimen purressa kipuefekti lamauttaa ihmisen aiheuttaen shokkitilan. Minkäänlainen toiminta tässä tilassa ei ole mahdollista.

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ke Syys 11, 2019 12:55 pm
Kirjoittaja tuuttimörkö
Saisko tääl kans kaulavaltimon katkaisu/rouhaisu ja muita ruuvimeisselillä puukotus -vinkkejä ihmiseen siltä varalta, että joskus joku poliisi tai siviili sekoais ja kävis kimppuun?? Nii siis ihan vaan itsepuolustuksen kannalta tässä mietin, että miten esim sen poliisin sais selätettyä ja tungettua toisen käden suuhun ja sit otettua sen aseen ja heitettyä voltin.

Ite ainaki heittäisin jotai kungfutsee ja vetäisin kurkipotkun sil vapaalla kädellä ja käyttäisin muutenki mun elämäm koulun taistelia koulutusta ja voittaisin kaikki. Nii tää siis vaan siltä varalta, että jos joku ihminen tuol kadul sekoais ja kävis kimppuun niin mikä ois se nopein tapa katkaista kaulavaltimo tai tuikata pleikkari ohjaimella reisivaltimoon?

Must tuntuu et lähinnä tällaset ketjun aloittajan kaltaiset sekä te ketkä jakelette näitä "kaulavaltimon rouhaisu" sekä "Olen kokeillut paprikasumutetta koiraani mutta olen silti koiraihminen"-kommentteja, ootte just niitä ketkä tuolla yhtäkkiä flippaa (tai ootte jo flipannu) ja tarttee alkaa itseään puolustaakseen tuikkimaan teitä kaulavaltimoon tuolla kadulla.

Muutenki mitä v***** vinkkejä nää oikeen on, kannustatte täällä esim ampuma-ase rikoksiin ja henkirikoksiin, eiköhän tän foorumin tarkotus oo keskustella tapahtuneista rikoksista EIKÄ suunnitella niitä täällä!! Muutenki ihan sairaan säälittävää suunnitella jonku koiran puukottamista, jos sussa ois yhtään miestä ni et todellakaan kaavailis täällä työtehtäviä suorittavan ja meidän kaikkien hyväksi työskentelevän viattoman eläimen teilaamista, missä et kyllä tulisi edes onnistumaan. (Miks näil urpoilla on aina viel niin hemmetin suuret luulot itestään :lol: :lol: ) Lopeta se netis uhoominen, ei ketää kiinnosta noi sun suuret luulot itestäs tai muutkaan sun jutut!

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ke Syys 11, 2019 4:03 pm
Kirjoittaja sikakoira
^
Sinulla lähti nyt mopo käsistä kun kysymys kuului:
Joskus käynyt mielessä kysymys, että miten kannattaisi suojautua jos poliisikoira menisi sekaisin ja hyökkäisi jossain kimppuun?
Itse ehdotin ei kuolettavaa voimaa vaan yleisesti käytössä olevaa ja hyväksyttyä tapaa sumuttaa sekopäinen koira.Inhimillisesti kirsuun kopauttaminen todellakin lopettaa raivohullun koiran hyökkäyshalut.

Re: Poliisikoiran hyökkäyksen torjuminen?

Lähetetty: Ke Syys 11, 2019 6:52 pm
Kirjoittaja Satunnainen
Aika jännä kysymys.

Voin kokemuksesta sanoa, että kusinen tilanne.
siinä mitään tehdä harkiten, tilanne hyppää silmille kun tuollainen 35-45 kiloinen koulutettu koira tulee päälle.
se tulee lujaa ja ei siinä ehdi reagoimaan tai muutakaan, koiran reagointinopeus on jotain ihan tajutonta ja se puruvoima saa shokkiin. Kädessä kiinni, niin koko kroppa on sit jäässä kun shokki iskee.
Huumeet voi lamaannuttaa, mutta enpä haluis riuhtoa ja huomata että koira onkin yhtäkkiä kurkussa kiinni. Muutenkin voi saada hyvät vammat aikaiseksi.

En suosittele leikkimään, jos koira on tulossa päälle niin game over.