Sivu 1/2

Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: Su Kesä 10, 2018 1:52 pm
Kirjoittaja Pizzaman
Muistanette vielä alkukeväästä Korsossa kaupan edessä varastetun koiran, josta oli lehtijuttukin? Koira kai todellisuudessa vietiin Tikkurilasta (kaupan edestä kuitenkin) ja syynä olivat huumevelat. Koira on sittemmin päässyt takaisin kotiinsa.

Mutta mitä mahtaa olla takana tässä?

Iltalehti 6.6.2018

Nadjan suuri suru: kotioven läpi murtauduttiin kirveellä - roisto vei puolivuotiaan Heka-koiran:
”Kaipaan sitä niin”
"Omistaja kaipaa rakasta lemmikkiään. Poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena.
Oululaisessa kerrostalossa tapahtui viime perjantain ja lauantain välisenä yönä kummia.

Kahdeksannessa kerroksessa asuva Nadja Beliak kertoo, että hänen ja hänen avomiehensä yhteiseen asuntoon oli murtauduttu kirveellä keskellä yötä ja viety kuuden kuukauden ikäinen sekarotuinen Heka-koira.

Beliakin avomies oli ollut tapahtumahetkellä nukkumassa asunnossa, mutta ei ollut nähnyt, kuka oli murtautunut sisälle ja vienyt koiran.

- Tämä on todella kummallista, sillä mitään muuta ei viety, vain koira. Mietin kuumeisesti, että sen on pakko olla joku, joka tuntee meidät ja haluaa koiran itselleen, mutta en ole keksinyt, kuka se voisi olla, Beliak pohtii.

Asunnon ovi jouduttiin tapauksen jälkeen vaihtamaan. Beliak ihmettelee myös, miten murtomies on päässyt alaovesta sisään, sillä se on öisin lukossa.

- Ehkä joku oli päästänyt sisälle, kyllähän siinä kulkee porukkaa edestakaisin eikä paljon kysellä, kenen luokse olet menossa.
Ikävä rakasta koiraa

Beliak on jakanut koiran kuvia sosiaalisessa mediassa siinä toivossa, että joku olisi nähnyt Hekan.

Nuori nainen kertoo, että Hekasta oli ehtinyt tulla hänelle hyvin rakas ystävä.

- Jouduin helmikuussa autokolariin ja oli epäselvää, jäänkö pyörätuoliin loppuelämäkseni. Silloin Heka toi tosi paljon iloa elämääni ja oli tukena. Kaipaan sitä niin, Beliak kertoo liikuttuneena.

Oulun poliisille on tehty tapauksesta sähköinen rikosilmoitus. Rikosylikonstaapeli Hannu Lappalainen Oulun poliisilaitokselta vahvistaa, että tapausta tutkitaan törkeänä varkautena. Tapauksen esitutkinta on kesken.

Beliak toivoo, että koira löytyisi pian. Häntä pelottaa, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä pienemmät mahdollisuudet on löytää koira.

- Heka on todella iloinen ja kiltti, ei pure ja tottelee yleensä kaikkia. Jos näette jonkun ulkoiluttavan tällaista koiraa, ottakaa minuun tai poliisiin yhteyttä, Beliak pyytää."

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806 ... 1_u0.shtml

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: Su Kesä 10, 2018 3:09 pm
Kirjoittaja tötterö
Kas kun ovessa ei lue "Ensimmäinen varoitus".
No ehkä kirveellä ei vain terveisiä olla tuomassa niin menee jakeluun ilman tervetuliais viestiäkin :(

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: Su Kesä 10, 2018 3:20 pm
Kirjoittaja Calamity Jane
Pizzaman kirjoitti:Beliakin avomies oli ollut tapahtumahetkellä nukkumassa asunnossa, mutta ei ollut nähnyt, kuka oli murtautunut sisälle ja vienyt koiran.

Mitä??
Heräsikö mies kirveen räiskintään? Outoa jos ei herännyt, ei sitä kirvestä käytetä ääneti.
Yhden koiran takia tuntuu oudolta että kirveellä mennään sisälle. Outo tapaus. Kerrotaanko meille nyt koko totuutta.?

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: Su Kesä 10, 2018 4:25 pm
Kirjoittaja Julperi
Samaa mietin itsekkin. Ei ole mitään hiljaista puuhaa mennä kirveellä ovesta läpi. Tai sitten äijä on saatanan hyvä uninen.

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: Su Kesä 10, 2018 5:13 pm
Kirjoittaja MissYou
Liekkö avomies itse mukana jutussa?

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: Su Kesä 10, 2018 5:37 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Eiköhän tuo ole melko selvä, että miehellä on velkoja ja häntä käytiin pelottelemassa lyömällä ovi sisään ja viemällä koira. Ei halua kertoa tilannetta tyttöystävälle eikä varsinkaan viranomaisille, joten väittää nukkuneensa.

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: Su Kesä 10, 2018 5:38 pm
Kirjoittaja Hawthorne
Spekulaationa voisi heittää että miehen tutut on tulleet kirveen kanssa velkoja kyselemään ja vieneet koiran pantiksi. Jotenkin tuntuu oudolta, että kirveen kanssa ovesta tultaessa ei heräisi.

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: Su Kesä 10, 2018 6:12 pm
Kirjoittaja Pizzaman
Hawthorne kirjoitti:Spekulaationa voisi heittää että miehen tutut on tulleet kirveen kanssa velkoja kyselemään ja vieneet koiran pantiksi. Jotenkin tuntuu oudolta, että kirveen kanssa ovesta tultaessa ei heräisi.
Kuulin nyt aika luotettavalta taholta, että juuri tuollaisesta saattaa olla kysymys.

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: Su Kesä 10, 2018 8:49 pm
Kirjoittaja sörsse
Seuraava muistutus onkin varmaan Heka-koiran pää postipaketissa, että velat on nyt menossa perintään

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: Su Kesä 10, 2018 9:15 pm
Kirjoittaja Alex Smith
Aika outo tapaus. Kukaan ei kuule kerrostalossa kun joku menee kirveellä sisään ja nukkuva ukko ei herää!

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: Su Kesä 10, 2018 11:59 pm
Kirjoittaja Eilisaamu
Kyllähän tässä mieleen tulee pakosti että ei ole ihan perinteinen koiravarkaus kyseessä. Mieleen tulee erilaisia skenaarioita...
Ei liity tähän suoraan, mutta FB kuvista näkee että tytölle käynyt jotain maalis-huhtikuussa,otsaan ilmestynyt arpia. Liekkö sitten onnettomuudessa vai väkivallalla.
Toivon oikeastaan vain että koira olisi hengissä ja ei joutuisi typerien ihmisten vuoksi kärsimään.

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: Ma Kesä 11, 2018 12:27 am
Kirjoittaja AutumnForever
Tuon pariskunnan kummankin osapuolen fb-kavereina on tunnettuja paikallisia narkkeja, ja myös yhteisinä kavereina kanssani huumeidenkäyttäjiä ja linnavenkuloita toiseltaki paikkakunnalta. Eihän se mitään välttämättä kerro, mutta kyllä itsestäni tuntuu että tässä on jotain outoa.

Joku tuttu se on, kun tiennyt paikan. Ja outoa tosiaan kun mies ei ole herännyt.. Velanperijöitä, siltä mustaki tuntuu.

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: Ma Kesä 11, 2018 12:32 am
Kirjoittaja AutumnForever
Eilisaamu kirjoitti: Ei liity tähän suoraan, mutta FB kuvista näkee että tytölle käynyt jotain maalis-huhtikuussa,otsaan ilmestynyt arpia. Liekkö sitten onnettomuudessa vai väkivallalla.
.
Tuosta uutisesta pätkä:

- Jouduin helmikuussa autokolariin ja oli epäselvää, jäänkö pyörätuoliin loppuelämäkseni. Silloin Heka toi tosi paljon iloa elämääni ja oli tukena. Kaipaan sitä niin, Beliak kertoo liikuttuneena.

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: To Kesä 14, 2018 12:36 pm
Kirjoittaja AnitaBlake
Pizzaman kirjoitti:Muistanette vielä alkukeväästä Korsossa kaupan edessä varastetun koiran, josta oli lehtijuttukin? Koira kai todellisuudessa vietiin Tikkurilasta (kaupan edestä kuitenkin) ja syynä olivat huumevelat. Koira on sittemmin päässyt takaisin kotiinsa.
Luulen, että viittaat tällä tapaukseen, missä Tikkurilan Prisman edestä vietiin koira. Koira tosiaan oli hoidossa omistajan veljen luona kun tuo tapahtui. En hämmästy siis, että varkauden takana oli huumevelat.... Linkatussa jutussa mainittu päätekijän poika oli tämä henkilö, kenen hallussa koira oli kun pöllittiin.

https://www.iltalehti.fi/vantaa/2009021 ... 9_va.shtml

Re: Koira varastettiin kodistaan Oulussa

Lähetetty: To Kesä 14, 2018 1:29 pm
Kirjoittaja NorthernDarkness
AutumnForever kirjoitti:Tuon pariskunnan kummankin osapuolen fb-kavereina on tunnettuja paikallisia narkkeja, ja myös yhteisinä kavereina kanssani huumeidenkäyttäjiä ja linnavenkuloita toiseltaki paikkakunnalta. Eihän se mitään välttämättä kerro, mutta kyllä itsestäni tuntuu että tässä on jotain outoa.

Joku tuttu se on, kun tiennyt paikan. Ja outoa tosiaan kun mies ei ole herännyt.. Velanperijöitä, siltä mustaki tuntuu.

Kyllä tuo Nadjan 12.päivän face päivitys "Älä pelkää vihollista joka hyökkää vaan petturia joka halaa" ja lisäyksenä vielä että "joskus se voi olla jopa oma perheenjäsen" kertoo mielestäni että eiköhän hänelle ole jotaki tuomosta selvinny :)