Sivu 1/1

Palomies ajoi ambulanssia hieman kännissä - hälytysajossa!

Lähetetty: Ma Tammi 14, 2019 1:29 am
Kirjoittaja poikani
Ilta-Sanomat kirjoitti:Ambulanssikuski rattijuoppoili hälytysajossa – tuli sakot, meni kortti ja työpaikka

Julkaistu: 13.1. 22:38

Ambulanssia hälytysajossa alkoholin vaikutuksen alaisena ajanut palomies on tuomittu sakkoihin Etelä-Savon käräjäoikeudessa.

Tuomio tuli rattijuopumuksesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Päiväsakkoja palomiehelle määrättiin 65. Hänen tuloillaan sakkosumma on yhteensä 1 820 euroa. Ajokorttinsa mies menetti viideksi kuukaudeksi.

Tapaus sattui Etelä-Savossa marraskuussa viime vuonna. Oikeudelle kertomansa mukaan mies oli aloittanut alkoholin nauttimisen edellisenä päivänä ja jatkanut sitä aamuyön puolelle saakka.

Aamupäivällä hälytysajoon lähtiessään hän koki olleensa ajokuntoinen. Oikeudessa hän myönsi menetelleensä syytteissä esitetyllä tavalla.

Hälytysajo sujui vanhoilla pohjillakin vahingoitta. Hälytysajon aikana ambulanssin kyydissä ei ollut potilasta, ainoastaan työkaveri. Potilas kuljetettiin hoitoon tapahtumapaikalle tulleella toisella ambulanssilla.

Käräjäoikeuden mielestä palomiehen rattijuopumuksesta ei jäänyt epäilystä, vaikka hänelle ei oltu tehtykään verikoetta. Oikeus uskoi pelastuslaitoksen alkometriin, kahden todistajan kertomuksiin sekä syytetyn tunnustukseen. Oikeuden käsityksen mukaan ajon aikana kuljettajan veren alkoholipitoisuus on ollut vähintään 0,5 promillea.

56-vuotias palomies ei ole enää Etelä-Savon pelastuslaitoksen palveluksessa. Pelastusjohtaja Seppo Lokan mukaan työnantaja purki hänen virkasuhteensa tapahtuman seurauksena.

Launo Päivätie
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005964611.html

Ei sitä selvänä uskalla ajaa niin lujaa.

Re: Palomies ajoi ambulanssia hieman kännissä - hälytysajoss

Lähetetty: Ma Tammi 14, 2019 6:47 pm
Kirjoittaja MohammedMohammed
Ensimmäisenä herää kysymys, että miksi tätä kuljettajaa on puhallutettu palokunnan toimesta? Onko toiminta ollut pitkäkestoista ja jatkuvaa ja tämän vuoksi työsuhdekkin sitten purettiin, kun jäi verekseltään kiinni?

Sekin on uutisesta pesty kokonaan pois, että paljonko tämä palomies pilliin puhalsi?

Re: Palomies ajoi ambulanssia hieman kännissä - hälytysajoss

Lähetetty: Ma Tammi 14, 2019 11:43 pm
Kirjoittaja Chikatilo
Jatkossa poliisikaan ei tarvitse tarkkuusalkometriä. Riittää, että mukaan sattuu pelastuslaitoksen alkometri.

Re: Palomies ajoi ambulanssia hieman kännissä - hälytysajoss

Lähetetty: Ti Tammi 15, 2019 2:20 am
Kirjoittaja slk
Olisikohan asia aiottu painaa aluksi villaisella mutta mieli oli myöhemmin muuttunut. Tai joku joka on asiasta tietänyt on vaatinut sitä