Sivu 1/1

Ruotsi: Räjäytys Linköpingissä 7.6.2019

Lähetetty: Pe Kesä 07, 2019 2:29 pm
Kirjoittaja Luupää
Tätä tutkitaan rikoksena. Aika vähän on vielä selvillä, mutta poliisi tiedottaa parhaillaan.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006134521.html
ETELÄ-RUOTSISSA on sattunut voimakas räjähdys kerrostalossa tai sen edessä Linköpingin keskustassa

Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan paikalle hälytettiin ainakin 14 ambulanssia. Lehti kertoo vähintään 25 ihmisen loukkaantuneen. SVT:n mukaan kolme ihmistä on viety Linköpingin yliopistolliseen sairaalaan. Muut ovat loukkaantuneet lievästi.

Linköpingin yliopistollinen sairaala on nostanut valmiuttaan.

Viranomaisten twiitin mukaan viisikerroksisen asuintalon ikkunat ja parvekkeet ovat tuhoutuneet. Kuvissa räjähdyspaikalta näkyy tuhoja ainakin kahden kerrostalon alueella.

Räjähdyksen syytä ei vielä tiedetä. Poliisin mediavastaava Åsa Willsund kertoo, että tapausta tutkitaan lähtökohtaisesti rikoksena, mutta onnettomuuden mahdollisuutta ei voida vielä sulkea pois.

Poliisi uskoo, että räjähdys on tapahtunut kerrostalon ulkopuolella.

Viranomaiset pitävät tapahtuneesta tiedotustilaisuuden kello kahdelta Suomen aikaa.
RÄJÄHDYS tapahtui aamulla yhdeksän aikaan.

Lähialueella asuvat ihmiset kertovat Aftonbladetille, että räjähdys tärisytti heidän kotitalojaan ja kuului kilometrien päähän.

”Olemme paikalla ja yritämme löytää vahingoittuneet asunnot. Olemme auttaneet kaksi ihmistä ulos”, kertoo paikallisen pelastuslaitoksen Niklas Nyrén Aftonbladetille.

Pommiryhmä on paikalla ja alue on eristetty.
Kraftig explosion vid flerfamiljshus i Linköping

Re: Ruotsi: Räjäytys Linköpingissä 7.6.2019

Lähetetty: Pe Kesä 07, 2019 2:36 pm
Kirjoittaja Silli
En tiedä, liittyykö mitenkään tähän Linköpingin räjähdykseen, mutta Göteborgissakin räjähti viime yönä eli räjähdysten välissä ei ollut kymmentä tuntiakaan.
Ruotsin Göteborgissa tapahtunut räjähdys: Poliisi vetäytynyt paikalta, pommiryhmä matkalla

Ruotsin Göteborgissa on tapahtunut räjähdys Biskopsgårdenin kaupunginosassa, kertoo Aftonbladet.

Tapahtuma-alue on eristetty ja poliisi on vetäytynyt alueelta. Pommiryhmä on matkalla paikalle.

Tapahtuma sattui viime yönä yhden jälkeen. Poliisi ei tällä hetkellä kommentoi, onko kukaan loukkaantunut tilanteessa.

MTV
7.6.2019
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ruo ... #gs.gu9wwp

Re: Ruotsi: räjäytys Linköpingissä 7.6.2019

Lähetetty: Pe Kesä 07, 2019 7:48 pm
Kirjoittaja khl
Lähteet: Linköpingin valtava räjähdys liittyy moottoripyöräjengeihin – kohteena yksi huoneisto, 109 asuntoa vaurioitui.
BoråsTidning-sanomalehden poliisilähteiden mukaan Ruotsin Linköpingin tänä aamuna tapahtunut voimakas räjähdys liittyy moottoripyöräjengeihin.

Useat yhdenpitävät lähteet poliisista sanovat lehdelle, että tutkinnan tässä vaiheessa vahvin epäily kohdistuu Bandidos-moottoripyöräjengiin. Lehti kuvailee lähteitään luotettaviksi.

Poliisi uskoo, että räjähdyksen kohteena oli rakennuksessa sijainnut huoneisto. Huoneistossa on harjoitettu poliisin mukaan ”liiketoimintaa”.
Räjähdyksessä vaurioitui yhteensä ainakin 109 asuntoa. 25 ihmistä loukkaantui lievästi.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lah ... #gs.gwci24

Re: Ruotsi: räjäytys Linköpingissä 7.6.2019

Lähetetty: La Kesä 08, 2019 10:43 pm
Kirjoittaja JosefMengele
Expressen: Linköpingin räjähdys saattoi olla kohdistettu moottoripyöräjengin johtajaan

25 ihmistä loukkaantui perjantain räjähdyksessä.
RUOTSALAISEN Linköpingin perjantain räjähdys saattoi olla isku moottoripyöräjengin johtajaa vastaan, kertoo ruotsalainen Expressen.

Kohteena on voinut lehden tietojen mukaan olla No Surrender -moottoripyöräjengin johtoasemassa oleva 29-vuotias mies. Tutkinnanjohtaja kertoi Expressenille, että tämä on yksi mahdollinen teoria, mutta ei ainut.

25 ihmistä sai lieviä vammoja perjantaiaamuna tapahtuneessa räjähdyksessä. Poliisin mukaan räjähdyksen syynä oli kerrostalon ulkopuolelle laitettu räjähdysaine.

Juttua tutkitaan Ruotsin rikoslain mukaan rikosnimikkeellä yleisvaarallisen tuhon aiheuttaminen. Sen rangaistusasteikko Ruotsissa on sama kuin murhapolton. Teosta voidaan tuomita vähintään vuoden ja enintään 18 vuoden vankeusrangaistus.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006136662.html

Re: Ruotsi: räjäytys Linköpingissä 7.6.2019

Lähetetty: Su Kesä 09, 2019 12:47 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Kova kiire kertoa mitä epäilevät olevan tämän takana, vaikka melko höttöä tuntuu "tieto" olevan. Vaikuttaa sille, ettei moottoripyöräkerholaisilla ole enää minkäänlaista oikeusturvaa Ruotsissa, mediakin syyllistää ilman häpyä. Tasa-arvon irvikuvamaa.

Useampi kilo ollut oli räjähde mitä tahansa, muuten ei olisi aiheuttanut näin laajaa tuhoa ja ihan kunnon kraateria talon edustalle.
Kuvassa kraateri, punainen pikkulapio ja pahvipussit.
Kuvassa kraateri, punainen pikkulapio ja pahvipussit.
Kraateri_L-Kööppinki_2019-06-08_232445.png (140.87 KiB) Katsottu 5376 kertaa
Jos kyse mopopojista, niin voisi ajatella, että tarkoitus oli pelotella, koska yksittäisen henkilön tappaminen vaikka ampumalla olisi paljon riskittömämpää ja varmempaa. Samaan hengenvetoon voi todeta, ettei tekijä tiennyt mitä teki, ellei tarkoituksena ollut lietsoa pelkoa koko kaupunkiin, kun pommin tuhovoima oli noinkin suuri, mutta henkilövahingot siihen nähden mitättömiä.

Lisätty kuva ja tekstiä.

Re: Ruotsi: räjäytys Linköpingissä 7.6.2019

Lähetetty: Su Kesä 09, 2019 11:46 pm
Kirjoittaja Taakibörsta
Aika vähän tästä on tullut lisä tietoa muutakuin että pääepäilys kohdistuu moottoripyörä jengeihin.
Juttelin työkaverini kanssa joka asuu n. 20minuutin ajomatkan päässä tapahtuma paikasta ja hän kertoi että pommi epäilyksen mukaan olisi ollut moottoripyörän takalaukussa. Olisiko tämä syy miksi moottoripyörä jengejä epäillään?

Re: Ruotsi: räjäytys Linköpingissä 7.6.2019

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2019 1:54 am
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Aika jännä pamaus.
Suunnilleen kaikki mahdollinen mikä voi, on vääntynyt johonkin suuntaan.
pamaus.png
pamaus.png (220.84 KiB) Katsottu 4294 kertaa

Re: Ruotsi: räjäytys Linköpingissä 7.6.2019

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2019 2:10 am
Kirjoittaja putsari
Uusruotsalainen xxxxxx, joka kuuluu tuon roskasakin johtoon kiistää, että tämä kohteena ollut kuuluisi tuohon elämän kallujen yhteenliittymään https://www.expressen.se/nyheter/29-ari ... r-ledaren/

Poistettu nimittelyä
-NILS-

Re: Ruotsi: räjäytys Linköpingissä 7.6.2019

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2019 4:01 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
putsari kirjoitti:Uusruotsalainen xxxxxx, joka kuuluu tuon roskasakin johtoon kiistää, että tämä kohteena ollut kuuluisi tuohon elämän kallujen yhteenliittymään https://www.expressen.se/nyheter/29-ari ... r-ledaren/
Juu toki täytyy muistaa, että Svedustaniassa mp-jengipomot näyttää tältä:
OG-sverige.png
OG-sverige.png (37.15 KiB) Katsottu 3836 kertaa
Menokin on sitten "hieman" jännempää.

Re: Ruotsi: räjäytys Linköpingissä 7.6.2019

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2019 11:54 pm
Kirjoittaja John Kimble
Ruotsi on maailman turvallisin maa ei tässä mitään. Mistä moinen paniikki?

Re: Ruotsi: räjäytys Linköpingissä 7.6.2019

Lähetetty: Ti Kesä 11, 2019 12:04 am
Kirjoittaja putsari
Vaikea kuvitella, että kukaan suomalainen valkoihoinen heteromies kutsuisi veljekseen tuollaista viidakosta karannutta simpanssia?