Hämeen Sanomien 50-vuotta sitten palstalta poimittua. En ole tästä ennen kuullut, vaikka tämä onkin aika suuri onnettomuus Suomen mittakaavassa.
Hämeen sanomat perjantaina 3.7.1959
Öinen murhenäytelmä 15 vankia paloi selleihinsä
Viidentoista hiiltyneen vangin ruumiit löydettiin torstaiaamuna Köyliön varavankilassa torstaita vasten yöllä raivonneen mielisairaan vangin sytyttämän tulipalon jäljiltä. Kammottavassa palossa loukkaantui kymmenisen vankia ja yksi vankilan asukki oli kadoksissa tai palanut. Tiettävästi karkaamisia ei sattunut. Palopaikalle oli lähimaakunnista hälytetty 25 palokuntaa. Palo oli syttynyt klo 23:n tienoissa ja levisi nopeasti puisessa rakennuksessa. Vartija havaitsi tulen olevan irti sellissä. Klo 2.30:n aikaan oli palo saatu sammumaan, joskin jälkisammutustyöt jatkuivat vielä aamulla. Varavankilassa oli palon sattuessa 150-160 vankia, jotka olivat iältään 20-30 vuotiaita.
Köyliön vankilan tuhopoltto 1959
-
Tampereen Tyttö
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5188
- Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm
Re: Köyliön vankilan tuhopoltto 1959
Löytyisiköhän joltakin kirjaa, jossa k.o. tapausta on käsitelty? Saattoi olla Köyliön varavankilan historia tms. Olen päässyt kerran selailemaan kirjaa ja myös olen aiheesta kiinnostunut.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Re: Köyliön vankilan tuhopoltto 1959
Tulipalo syttyi keskiviikkona 1.7.1959, vankilan länsisiivessä. Eristysselliin nro 11 sijoitettu Olavi Karhu sytytti sellinsä tuleen. Eristysselleissä ei ollut luvallista pitää tupakointivälineitä, mutta Karhu oli sijoitettu eristysselliin mielenterveydellisten oireidensa vuoksi, ei rangaistuksen, joten hänellä oli tupakointivälineet.
Kyseisenä iltana noin klo 22.50 ulkokierroksella ollut vanginvartija Matti Haavasoja havaitsi Karhun sellin ikkunasta tulevan savua. Sisälle juostuaan Haavasoja tapasi länsisiiven käytävällä vanginvartija Erkki Rantalan joka jäi palavan sellin ovelle vartioon, selliin ei sisään päästy savun ja liekkien takia. Haavasoja poistui tekemään palohälytystä.
Matkalla Haavasoja oli tuloksetta yrittänyt sulkea rakennuksen keskellä olleen palomuurin palo-ovea. Rantala oli poistunut pian Haavasojan perässä voimakkaan savunmuodostuksen ja liekkien vuoksi. Ympäri rakennusta avoimina olleiden ikkunoiden ja avoimena olleen palo-oven auttaman läpivedon vuoksi länsisiivestä tuli muutamassa hetkessä ahjomainen tulihelvetti.
Henkilökunta ja vangeista muodostettu vankilapalokunta yrittivät repiä ulkopuolelta sellien ikkunakaltereita irti ja vääntää niihin rakoja kaikkea käsillä ollutta apuna käyttäen.
Länsisiivessä oli kaikkiaan 72 vankia, heistä 16 menehtyi tulipalossa.
Vanginvartijat Haavasoja ja Rantala asetettiin syytteeseen virkavirheestä ja kolmesta kuolemantuottamuksesta. Syyttäjä katsoi että mainitut vanginvartijat ovat laiminlyöneet velvollisuutensa ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin palon havaittuaan. Syyttäjän mukaan Haavasojan ja Rantalan olisi pitänyt tarmolla paneutua palomuurin palo-oven sulkuun saadakseen palon hidastumaan. Tällöin he olisivat saattaneet pystyä pelastamaan lähimpänä palomuuria olleesta sellissä nro 5 olleet kolme vankia. Kyseinen palo-ovi oli kiilattu aukiasentoon lattiaan naulatun puukiilan avulla.
Oikeudenkäynnistä muodostui näennäisestä tarkkuudesta huolimatta varsinainen fiasko.
18.10.1960 selvisi että palon sytyttänyt Olavi Karhu oli ollut 30.6.1959 lääkärintarkastuksessa, jonka tarkoitus oli ollut selvittää tarve Karhun lähettämisestä mielisairaalaan. Vankilan vt. apulaisjohtaja, Pentti Aholaakko oli sanojensa mukaan tullut lääkärinlausunnosta siihen tulokseen ettei Karhun siirtämiselle mielisairaalaan ollut välitöntä tarvetta. Aholaakko oli kuulemisten alkuvaiheessa lausunut että esitys Karhun lähettämisestä mielisairaalaan oli tehty vasta palon jälkeen 2.7.1959. Myöhemmin Aholaakko ei enää ollut varma olivatko esityspaperit olleet valmiit ennen paloa. Aholaakon allekirjoittamat paperit oli päivätty 1.7.1959, oikeuden puheenjohtajan kysymykseen olivatko paperit jälkeenpäin päivätty aiemmiksi, Aholaakko vastasi vain ”Niin ei pitäisi olla”.
Jutun toisessa käsittelyssä 20.2.1961 jatkettiin vääntöä Karhun mielisairaalalähetteestä. Kuultavana olleen, jo vapautuneen vangin ja oikeuden puheenjohtajan välille puhkesi kiivas keskustelu oikeudenkäynnin pöytäkirjoista Aholaakon lausuntoja koskien. Pöytäkirjoista puuttui merkinnät Aholaakon alkuperäisistä lausumista, joissa hän kertoi Karhun lähetteiden tekopäiväksi 2.7.1959.
Väittelyn lopuksi puheenjohtaja totesi kylmästi: ”Täällä ei todistajaa panna kertomaan sitä, mitä joku haluaa ja todistajan kertomus sellaisenaan viedään pöytäkirjaan. ”
Kokemäen kihlakunnanoikeus ratkaisi kolmannessa käsittelyssä.
Oikeudenkäynneissä oli tullut selville ettei sellinsä sytyttäneen ja palossa menehtyneen Olavi Karhun olisi kuulunut alkuunkaan olla vankilassa. Vankilan papereista ei löytynyt merkintöjä Karhun mielenterveyshistoriasta. Karhu oli itse sanonut olleensa aiemmin Siilinjärven piirimielisairaalassa hoidettavana, lääkärintarkastuksen tehnyt tohtori Sasi oli merkinnyt papereihin ”Tuntuu keksityltä”.
Selvisi että Karhu oli ollut paitsi Siilinjärvellä, myös Karttulan kunnalliskodin mielisairasosastolla. Karhulla oli myös historiaa palojen sytyttelystä.
Oikeus totesi että Köyliön varavankilan kirjattuun toimenhaltijain työjärjestyksen mukaan johtajan tehtävänä on mm. hankkia tietoja vangin entisyydestä yksityisissä olosuhteissa. Karhu olisi ollut siirrettävissä vankimielisairaalaan pelkällä puhelinsoitolla mikäli hänen entisyytensä olisi selvitetty.
Vanginvartijat Erkki Rantala ja Matti Haavasoja todettiin syyttömiksi syytteessä olleeseen virkavirheeseen ja kuolemantuottamuksiin.
Muihin, oikeudenkäynneissä esille tulleisiin seikkoihin oikeus lausui että valtio, oikeusministeriön vankeinhoito-osasto ja vankeinhoitolaitos eivät olleet haastettuina vastaajiksi.
Kauniiksi lopuksi Kokemäen kihlakunnanoikeus velvoitti Vilho Karhun ja Marja Karhun heidän poikansa Olavi Karhun jäämistöstä korvaamaan valtiolle noin 15 miljoonaa markkaa sekä suorittamaan muita korvauksia noin 300 000 markkaa.
Vanginvartijoiden vapautus syytteistä kesti kaikki oikeusasteet, 16.5.1962 hovi pitäytyi kihlakunnanoikeuden tuomiossa ja 7.4.1964 uutisoitiin korkeimman oikeuden hylänneen lääninsyyttäjän muutoksenhakuluvan.
Olavi Karhulle langetetuista korvauksista syntyi keskustelua aina eduskuntaa myöden. Oikeusministeri Pauli Lehtosalo vastasi kansanedustaja Juho Mäkelän (skdl), tekemään eduskuntakyselyyn:
”Köyliön vankilapalon – joka vaati 16 kuolonuhria – johdosta kihlakunnanoikeuden määräämät korvaukset velvoitettiin maksamaan tulipalon sytyttäneen Olavi Karhun jäämistöstä. Sen sijaan Olavi Karhun vanhemmat eivät millään tavoin ole omalla omaisuudellaan vastuussa vahingonkorvausten suorittamisesta”
Paljon herätti oikeudessa keskustelua myös vankilan paloherkät rakenteet, koko rakennus oli puurakenteinen, vankilan käytännöt sekä esimerkiksi poistumistiet. Kalteri-ikkunoita tällaisessa rakennuksessa pidettiin vaarallisina juuri tällaisessa tilanteessa. Koska syytteeseen oli asetettu vain mainitut kaksi vartijaa, selvisi valtio ja vankeinhoitolaitos mukavasti korvausvastuusta menehtyneiden vankien omaisille.
Köyliön varavankilan palossa 1.7.1959 menehtyivät:
Sellissä nro 5 olleet, joiden kuolemantuottamuksista käytiin oikeutta, Erik Ingvald Hartvik, Reino Arvo Hyvönen ja Kalle Olavi Kärkkäinen, sekä Paavo Särkelä, Viljo V. Lahtinen, Juha Aulis Honkanen, Elis Huurinainen, Esa A. Rissanen, Olavi Karhu, Paavo K. Alatalo, Eero K. Lehtonen, Frans O. Schwartz, Seppo H. Ahllund, Taisto H. Enroth, Unto A. Pulakka, Kauko V. Siren.
Lähteet:
HS
03.07.1959
19.10.1960
21.02.1961
09.05.1961
12.07.1961
19.05.1962
07.04.1964
Kyseisenä iltana noin klo 22.50 ulkokierroksella ollut vanginvartija Matti Haavasoja havaitsi Karhun sellin ikkunasta tulevan savua. Sisälle juostuaan Haavasoja tapasi länsisiiven käytävällä vanginvartija Erkki Rantalan joka jäi palavan sellin ovelle vartioon, selliin ei sisään päästy savun ja liekkien takia. Haavasoja poistui tekemään palohälytystä.
Matkalla Haavasoja oli tuloksetta yrittänyt sulkea rakennuksen keskellä olleen palomuurin palo-ovea. Rantala oli poistunut pian Haavasojan perässä voimakkaan savunmuodostuksen ja liekkien vuoksi. Ympäri rakennusta avoimina olleiden ikkunoiden ja avoimena olleen palo-oven auttaman läpivedon vuoksi länsisiivestä tuli muutamassa hetkessä ahjomainen tulihelvetti.
Henkilökunta ja vangeista muodostettu vankilapalokunta yrittivät repiä ulkopuolelta sellien ikkunakaltereita irti ja vääntää niihin rakoja kaikkea käsillä ollutta apuna käyttäen.
Länsisiivessä oli kaikkiaan 72 vankia, heistä 16 menehtyi tulipalossa.
Vanginvartijat Haavasoja ja Rantala asetettiin syytteeseen virkavirheestä ja kolmesta kuolemantuottamuksesta. Syyttäjä katsoi että mainitut vanginvartijat ovat laiminlyöneet velvollisuutensa ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin palon havaittuaan. Syyttäjän mukaan Haavasojan ja Rantalan olisi pitänyt tarmolla paneutua palomuurin palo-oven sulkuun saadakseen palon hidastumaan. Tällöin he olisivat saattaneet pystyä pelastamaan lähimpänä palomuuria olleesta sellissä nro 5 olleet kolme vankia. Kyseinen palo-ovi oli kiilattu aukiasentoon lattiaan naulatun puukiilan avulla.
Oikeudenkäynnistä muodostui näennäisestä tarkkuudesta huolimatta varsinainen fiasko.
18.10.1960 selvisi että palon sytyttänyt Olavi Karhu oli ollut 30.6.1959 lääkärintarkastuksessa, jonka tarkoitus oli ollut selvittää tarve Karhun lähettämisestä mielisairaalaan. Vankilan vt. apulaisjohtaja, Pentti Aholaakko oli sanojensa mukaan tullut lääkärinlausunnosta siihen tulokseen ettei Karhun siirtämiselle mielisairaalaan ollut välitöntä tarvetta. Aholaakko oli kuulemisten alkuvaiheessa lausunut että esitys Karhun lähettämisestä mielisairaalaan oli tehty vasta palon jälkeen 2.7.1959. Myöhemmin Aholaakko ei enää ollut varma olivatko esityspaperit olleet valmiit ennen paloa. Aholaakon allekirjoittamat paperit oli päivätty 1.7.1959, oikeuden puheenjohtajan kysymykseen olivatko paperit jälkeenpäin päivätty aiemmiksi, Aholaakko vastasi vain ”Niin ei pitäisi olla”.
Jutun toisessa käsittelyssä 20.2.1961 jatkettiin vääntöä Karhun mielisairaalalähetteestä. Kuultavana olleen, jo vapautuneen vangin ja oikeuden puheenjohtajan välille puhkesi kiivas keskustelu oikeudenkäynnin pöytäkirjoista Aholaakon lausuntoja koskien. Pöytäkirjoista puuttui merkinnät Aholaakon alkuperäisistä lausumista, joissa hän kertoi Karhun lähetteiden tekopäiväksi 2.7.1959.
Väittelyn lopuksi puheenjohtaja totesi kylmästi: ”Täällä ei todistajaa panna kertomaan sitä, mitä joku haluaa ja todistajan kertomus sellaisenaan viedään pöytäkirjaan. ”
Kokemäen kihlakunnanoikeus ratkaisi kolmannessa käsittelyssä.
Oikeudenkäynneissä oli tullut selville ettei sellinsä sytyttäneen ja palossa menehtyneen Olavi Karhun olisi kuulunut alkuunkaan olla vankilassa. Vankilan papereista ei löytynyt merkintöjä Karhun mielenterveyshistoriasta. Karhu oli itse sanonut olleensa aiemmin Siilinjärven piirimielisairaalassa hoidettavana, lääkärintarkastuksen tehnyt tohtori Sasi oli merkinnyt papereihin ”Tuntuu keksityltä”.
Selvisi että Karhu oli ollut paitsi Siilinjärvellä, myös Karttulan kunnalliskodin mielisairasosastolla. Karhulla oli myös historiaa palojen sytyttelystä.
Oikeus totesi että Köyliön varavankilan kirjattuun toimenhaltijain työjärjestyksen mukaan johtajan tehtävänä on mm. hankkia tietoja vangin entisyydestä yksityisissä olosuhteissa. Karhu olisi ollut siirrettävissä vankimielisairaalaan pelkällä puhelinsoitolla mikäli hänen entisyytensä olisi selvitetty.
Vanginvartijat Erkki Rantala ja Matti Haavasoja todettiin syyttömiksi syytteessä olleeseen virkavirheeseen ja kuolemantuottamuksiin.
Muihin, oikeudenkäynneissä esille tulleisiin seikkoihin oikeus lausui että valtio, oikeusministeriön vankeinhoito-osasto ja vankeinhoitolaitos eivät olleet haastettuina vastaajiksi.
Kauniiksi lopuksi Kokemäen kihlakunnanoikeus velvoitti Vilho Karhun ja Marja Karhun heidän poikansa Olavi Karhun jäämistöstä korvaamaan valtiolle noin 15 miljoonaa markkaa sekä suorittamaan muita korvauksia noin 300 000 markkaa.
Vanginvartijoiden vapautus syytteistä kesti kaikki oikeusasteet, 16.5.1962 hovi pitäytyi kihlakunnanoikeuden tuomiossa ja 7.4.1964 uutisoitiin korkeimman oikeuden hylänneen lääninsyyttäjän muutoksenhakuluvan.
Olavi Karhulle langetetuista korvauksista syntyi keskustelua aina eduskuntaa myöden. Oikeusministeri Pauli Lehtosalo vastasi kansanedustaja Juho Mäkelän (skdl), tekemään eduskuntakyselyyn:
”Köyliön vankilapalon – joka vaati 16 kuolonuhria – johdosta kihlakunnanoikeuden määräämät korvaukset velvoitettiin maksamaan tulipalon sytyttäneen Olavi Karhun jäämistöstä. Sen sijaan Olavi Karhun vanhemmat eivät millään tavoin ole omalla omaisuudellaan vastuussa vahingonkorvausten suorittamisesta”
Paljon herätti oikeudessa keskustelua myös vankilan paloherkät rakenteet, koko rakennus oli puurakenteinen, vankilan käytännöt sekä esimerkiksi poistumistiet. Kalteri-ikkunoita tällaisessa rakennuksessa pidettiin vaarallisina juuri tällaisessa tilanteessa. Koska syytteeseen oli asetettu vain mainitut kaksi vartijaa, selvisi valtio ja vankeinhoitolaitos mukavasti korvausvastuusta menehtyneiden vankien omaisille.
Köyliön varavankilan palossa 1.7.1959 menehtyivät:
Sellissä nro 5 olleet, joiden kuolemantuottamuksista käytiin oikeutta, Erik Ingvald Hartvik, Reino Arvo Hyvönen ja Kalle Olavi Kärkkäinen, sekä Paavo Särkelä, Viljo V. Lahtinen, Juha Aulis Honkanen, Elis Huurinainen, Esa A. Rissanen, Olavi Karhu, Paavo K. Alatalo, Eero K. Lehtonen, Frans O. Schwartz, Seppo H. Ahllund, Taisto H. Enroth, Unto A. Pulakka, Kauko V. Siren.
Lähteet:
HS
03.07.1959
19.10.1960
21.02.1961
09.05.1961
12.07.1961
19.05.1962
07.04.1964
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
-
poikani
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 9987
- Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
- Paikkakunta: ?? ???????
Re: Köyliön vankilan tuhopoltto 1959
Tämä Karhu onkin näköjään Suomen pahimpia murhaajia [sic].
????? ?? ??????.
Re: Köyliön vankilan tuhopoltto 1959
Liekkien saartama vanki esitti karmivan viimeisen toiveen – Köyliön kauhujen yöstä tasan 60 vuotta
Vanki onnistui sytyttämään olkipatjan tuleen ja asettamaan sen sellin ovea vasten. Seuraukset olivat tuhoisat.
Julkaistu: 1.7. 19:02
16 ihmisen hengen vaatineesta Köyliön vankilapalosta on tänään tullut kuluneeksi 60 vuotta.
Aamulla Köyliön varavankilan pihamaalla savusivat rauniot. Edeltävän illan ja yön aikana palaneen vankilarakennuksen keskellä kulkenut palomuuri seisoi surullisena keskellä hävitystä. Suomen lippu liehui puolitangossa.
Päivä oli 2. heinäkuuta 1959, ja pelastustöissä puurtaneet vangit harhailivat pihamaalla viltteihin kääriytyneinä. Sänkyjen metalliset rungot kurottivat kuumuuden vääristäminä raunioista kohti kesätaivasta kuin luurangot.
Kuolleita oli 16 ja loukkaantuneita parikymmentä, kaikki nuoria miehiä.
Ilta-Sanomat kuvaili järkyttävää yötä seuraavan päivän lehdessä:
”Kovassa kuumuudessa ponnistelevien palomiesten korviin kuului karmivia avunhuutoja kuuman pätsin keskellä avuttomina makaavien miesten suusta.”
IS kertoi palosta tuoreeltaan 2. heinäkuuta. Tapauksen oikeuskäsittelyä seurattiin lokakuussa.
Köyliön vangit olivat pikkurikollisia: autovarkaita, näpistelijöitä ja rattijuoppoja. He havahtuivat paloon keskiviikkoiltana.
Puisen parakkirakennuksen selleihin oli lukittu 72 vankia. Vankilarakennus oli paloturvallisuuden näkökulmasta surkea. Vankien ainoat pakotiet olivat lukitut ovet ja kaltereilla peitetyt ikkunat.
Vartija huomasi sellin 11 ikkunasta tupruttaneen savun ennen iltayhtätoista. Hän kiirehti sisään kertomaan asiasta kollegalleen.
Vartijakaksikko hajaantui. Sisällä ollut vartija lähti avaamaan sellien ovia, ja toinen suuntasi herättämään kahta nukkuvaa vartijaa.
Hän yritti päästä vielä puhelimen luo ja sulkea palo-oven, mutta epäonnistui yrityksissään. Lopulta vartija suuntasi kohti sadan metrin päässä sijainnutta puhelinkeskusta.
Köyliön varavankilan vartiopäällikön vaimo oli jo havahtunut huutoihin ja tehnyt hälytyksen puhelinkeskuksesta Säkylän palokunnalle. Liekit puskivat 50-metrisessä vankilasiivessä voimalla rakennuksen läpi.
Sisälle jäänyt vartija yritti avata sellien ovia, mutta ei löytänyt oikeita avaimia. Lopulta hän ryntäsi ulos ja kehotti vankeja pakenemaan ikkunoista.
Mies pyysi lopettamaan kärsimyksensä kirveellä, mutta ei sellaiseen kukaan pystynyt.
Ensimmäisten auttajien joukossa paikalle saapui tuolloin 24-vuotias nuori palomies Ilmo Huhtinen. Nykyään 84-vuotias Huhtinen muistaa paloyön vielä tarkasti.
– Savu kertoi, että siellä on tosi kyseessä. Pihalla oli suuri kaivo, josta otimme vettä. Se ei kuitenkaan riittänyt kovin pitkäksi aikaa. Siinä oli hetki, kun emme päässeet sammuttamaan.
Vangit takoivat kaltereita selleistä löytämillään välineillä, kuten puisilla pöytälankuilla. Pelastajat hakkasivat ja väänsivät ulkopuolella kirveillä ja rautakangilla. Syntyneet raot olivat ahtaita, mutta osa vangeista pääsi ryömimään yksitellen ulos.
Huhtinen muistaa, kuinka palo saavutti selleihin jumiin jääneet vangit.
– Yhdessä sellissä oli lihaksikas mies, joka sai pöydän avulla väännettyä kaltereihin aukon. Hän auttoi pienemmät miehet ulos ja yritti sitten itse.
Vanki jäi kuitenkin jumiin kaltereiden väliin ja menehtyi.
– Mies pyysi lopettamaan kärsimyksensä kirveellä, mutta ei sellaiseen kukaan pystynyt.
Ilmo Huhtinen työskenteli palopaikalla koko yön ja lähti aamuvarhaisella pois. Paikalla oli tuolloin palomiehiä useasta palokunnasta.
– Olin töissä myös Lännen Tehtailla hoitamassa kuivaamoa. Siellä alkoivat työt aamuseitsemältä. Oli pakko lähteä.
Vangit työskentelivät palomiesten kanssa samassa joukossa. Yhteisen sopimuksen mukaisesti kukaan vangeista ei yrittänyt karata palopaikalta.
Rakenteeltaan vankilaparakkia ei voinut verrata kivisiin keskusvankiloihin. Seinät olivat raakalautaa, ja lämmöneristeenä oli pehkua ja kutterilastuja.
Sisäseinät oli tapetoitu tai paneloitu laudoilla. Käytävän jakaneen palomuurin ovi ja rakennuksen kummassakin päässä olleet ikkunat olivat kesällä avoimina.
– Käytävähän oli ollut kuin ahjo, oikeuden puheenjohtaja kihlakunnantuomari Onni Seppä kuvaili.
Vanki onnistui sytyttämään olkipatjan tuleen ja asettamaan sen sellin ovea vasten. Seuraukset olivat tuhoisat.
Julkaistu: 1.7. 19:02
16 ihmisen hengen vaatineesta Köyliön vankilapalosta on tänään tullut kuluneeksi 60 vuotta.
Aamulla Köyliön varavankilan pihamaalla savusivat rauniot. Edeltävän illan ja yön aikana palaneen vankilarakennuksen keskellä kulkenut palomuuri seisoi surullisena keskellä hävitystä. Suomen lippu liehui puolitangossa.
Päivä oli 2. heinäkuuta 1959, ja pelastustöissä puurtaneet vangit harhailivat pihamaalla viltteihin kääriytyneinä. Sänkyjen metalliset rungot kurottivat kuumuuden vääristäminä raunioista kohti kesätaivasta kuin luurangot.
Kuolleita oli 16 ja loukkaantuneita parikymmentä, kaikki nuoria miehiä.
- Köyliö 01.jpg (149.9 KiB) Katsottu 2689 kertaa
”Kovassa kuumuudessa ponnistelevien palomiesten korviin kuului karmivia avunhuutoja kuuman pätsin keskellä avuttomina makaavien miesten suusta.”
IS kertoi palosta tuoreeltaan 2. heinäkuuta. Tapauksen oikeuskäsittelyä seurattiin lokakuussa.
Köyliön vangit olivat pikkurikollisia: autovarkaita, näpistelijöitä ja rattijuoppoja. He havahtuivat paloon keskiviikkoiltana.
Puisen parakkirakennuksen selleihin oli lukittu 72 vankia. Vankilarakennus oli paloturvallisuuden näkökulmasta surkea. Vankien ainoat pakotiet olivat lukitut ovet ja kaltereilla peitetyt ikkunat.
Vartija huomasi sellin 11 ikkunasta tupruttaneen savun ennen iltayhtätoista. Hän kiirehti sisään kertomaan asiasta kollegalleen.
Vartijakaksikko hajaantui. Sisällä ollut vartija lähti avaamaan sellien ovia, ja toinen suuntasi herättämään kahta nukkuvaa vartijaa.
Hän yritti päästä vielä puhelimen luo ja sulkea palo-oven, mutta epäonnistui yrityksissään. Lopulta vartija suuntasi kohti sadan metrin päässä sijainnutta puhelinkeskusta.
- Köyliö 02.jpg (217.18 KiB) Katsottu 2689 kertaa
Sisälle jäänyt vartija yritti avata sellien ovia, mutta ei löytänyt oikeita avaimia. Lopulta hän ryntäsi ulos ja kehotti vankeja pakenemaan ikkunoista.
Mies pyysi lopettamaan kärsimyksensä kirveellä, mutta ei sellaiseen kukaan pystynyt.
Ensimmäisten auttajien joukossa paikalle saapui tuolloin 24-vuotias nuori palomies Ilmo Huhtinen. Nykyään 84-vuotias Huhtinen muistaa paloyön vielä tarkasti.
– Savu kertoi, että siellä on tosi kyseessä. Pihalla oli suuri kaivo, josta otimme vettä. Se ei kuitenkaan riittänyt kovin pitkäksi aikaa. Siinä oli hetki, kun emme päässeet sammuttamaan.
Vangit takoivat kaltereita selleistä löytämillään välineillä, kuten puisilla pöytälankuilla. Pelastajat hakkasivat ja väänsivät ulkopuolella kirveillä ja rautakangilla. Syntyneet raot olivat ahtaita, mutta osa vangeista pääsi ryömimään yksitellen ulos.
Huhtinen muistaa, kuinka palo saavutti selleihin jumiin jääneet vangit.
– Yhdessä sellissä oli lihaksikas mies, joka sai pöydän avulla väännettyä kaltereihin aukon. Hän auttoi pienemmät miehet ulos ja yritti sitten itse.
Vanki jäi kuitenkin jumiin kaltereiden väliin ja menehtyi.
– Mies pyysi lopettamaan kärsimyksensä kirveellä, mutta ei sellaiseen kukaan pystynyt.
Ilmo Huhtinen työskenteli palopaikalla koko yön ja lähti aamuvarhaisella pois. Paikalla oli tuolloin palomiehiä useasta palokunnasta.
– Olin töissä myös Lännen Tehtailla hoitamassa kuivaamoa. Siellä alkoivat työt aamuseitsemältä. Oli pakko lähteä.
Vangit työskentelivät palomiesten kanssa samassa joukossa. Yhteisen sopimuksen mukaisesti kukaan vangeista ei yrittänyt karata palopaikalta.
Rakenteeltaan vankilaparakkia ei voinut verrata kivisiin keskusvankiloihin. Seinät olivat raakalautaa, ja lämmöneristeenä oli pehkua ja kutterilastuja.
Sisäseinät oli tapetoitu tai paneloitu laudoilla. Käytävän jakaneen palomuurin ovi ja rakennuksen kummassakin päässä olleet ikkunat olivat kesällä avoimina.
– Käytävähän oli ollut kuin ahjo, oikeuden puheenjohtaja kihlakunnantuomari Onni Seppä kuvaili.
- Köyliö 03.jpg (172.86 KiB) Katsottu 2689 kertaa
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Re: Köyliön vankilan tuhopoltto 1959
- Köyliö 04.jpg (189.9 KiB) Katsottu 2689 kertaa
- Köyliö 05.jpg (205.02 KiB) Katsottu 2689 kertaa
Tulipalon sytyttäjäksi varmistui eristysselliin kuollut Olavi Karhu. Hän odotti eristyksessä siirtoa mielenterveyshoitoon. Karhu ei istunut eristyksessä rangaistusta, joten hän sai tupakoida sellissään. Siksi hän onnistui sytyttämään olkipatjan tuleen ja asettamaan sen ovea vasten. Kun vartijat avasivat sellin oven, patja kaatui käytävään ja palo pääsi leviämään.
Syyttäjä vaati kahdelle vartijalle rangaistuksia yksin teoin tehdyistä virkavirheistä ja kuolemantuottamuksista. Syyttäjän mukaan vartijat olivat päästäneet palon leviämään jättämällä palo-oven auki.
Vastuukysymyksiä käsiteltiin Kokemäen vanhan yhteiskoulun luokkahuoneeseen kokoontuneessa kihlakunnanoikeudessa kolme kertaa. Oikeuden puheenjohtaja johti istuntoja paikallisperinteen mukaisesti keinutuolissa istuen.
Kihlakunnanoikeus antoi erikoisen ratkaisunsa lähes kaksi vuotta palon jälkeen 8. toukokuuta 1961.
Vartijoita vastaan nostetut syytteet hylättiin. Tuhopolttajan vanhemmat velvoitettiin maksamaan 15 miljoonaa markkaa valtiolle ja 300 000 markkaa muita korvauksia tuhopolttajan jäämistöstä. Nykyrahassa korvaukset vastaisivat lähes 375 000 euroa.
Tuomiosta tehtiin jopa eduskuntakysely, koska vanhemmille määrättyjä korvauksia pidettiin käsittämättöminä ja yleisen oikeuskäsityksen vastaisina. Oikeusministeri täsmensi vastauksessaan, että korvaukset on maksettava vain jäämistön osalta. Vanhemmat eivät joutuneet näin ollen korvaamaan omalla omaisuudellaan, ainoastaan poikansa jäämistöllä.
Turun hovioikeus ja Korkein oikeus vahvistivat kihlakunnanoikeuden ratkaisun.
Palopaikalle rakennettiin uudet vankilatilat, ja 1960-luvun puoliväliin mennessä Köyliön varavankila oli jo tiloiltaan Suomen parhaita.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006159707.html
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
-
Hurjahevonen
- Alokas
- Viestit: 1
- Liittynyt: Pe Maalis 19, 2021 8:46 pm
Re: Köyliön vankilan tuhopoltto 1959
Hei!
Luin artikkelin Köyliön vankilapalosta,olin tietoinen ennestään ja nähnyt jonkin artikkelinkin. Minua kiinnostaa,että onko kuolleiden vankien lapsia paljon. Tosin pojat olivat nuoria,eikä välttämättä isiä. Minun isä Unto Pulakka oli kuolleiden joukossa,olin tuolloin 1/2 vuotias.
Tv. Tuula Kumpulainen
Luin artikkelin Köyliön vankilapalosta,olin tietoinen ennestään ja nähnyt jonkin artikkelinkin. Minua kiinnostaa,että onko kuolleiden vankien lapsia paljon. Tosin pojat olivat nuoria,eikä välttämättä isiä. Minun isä Unto Pulakka oli kuolleiden joukossa,olin tuolloin 1/2 vuotias.
Tv. Tuula Kumpulainen
-
poikani
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 9987
- Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
- Paikkakunta: ?? ???????
Re: Köyliön vankilan tuhopoltto 1959
En osaa valitettavasti vastata kysymykseen, mutta esitän osanottoni.Hurjahevonen kirjoitti: ↑Su Maalis 21, 2021 6:36 pm Hei!
Luin artikkelin Köyliön vankilapalosta,olin tietoinen ennestään ja nähnyt jonkin artikkelinkin. Minua kiinnostaa,että onko kuolleiden vankien lapsia paljon. Tosin pojat olivat nuoria,eikä välttämättä isiä. Minun isä Unto Pulakka oli kuolleiden joukossa,olin tuolloin 1/2 vuotias.
Tv. Tuula Kumpulainen
????? ?? ??????.
Re: Köyliön vankilan tuhopoltto 1959
Yleisesti on uutisoitu uhrien olleen nuoria, joukossa on kuitenkin ollut ihan aikuisiakin, joten sen suhteen saattaisi olla perheellisiäkin.Hurjahevonen kirjoitti: ↑Su Maalis 21, 2021 6:36 pm Hei!
Luin artikkelin Köyliön vankilapalosta,olin tietoinen ennestään ja nähnyt jonkin artikkelinkin. Minua kiinnostaa,että onko kuolleiden vankien lapsia paljon. Tosin pojat olivat nuoria,eikä välttämättä isiä. Minun isä Unto Pulakka oli kuolleiden joukossa,olin tuolloin 1/2 vuotias.
Tv. Tuula Kumpulainen
Yhden uutisen mukaan Viljo Lahtinen oli 31-vuotias, Paavo Alatalo 23, Kauko Siren (tai Sivèn toisessa uutisessa) 29, Reino Hyvärinen 27.
Tuo oli uutisessa jossa kerrottiin em. vankien hautajaisista. Samassa tilaisuudessa haudattiin palon sytyttäjä, 19-vuotias Olavi Karhu.
Kyseiset viisi vainajaa laskettiin yhteishautaan Köyliön Kirkkosaaressa.
Noista mahdollisista lapsista ei ihan helpolla taida tietoa irrota, menehtyneistä vangeistakin annettiin hyvin vähän tietoa julkisuuteen. Tulipalon tiimoilta istuttujen oikeudenkäyntien paperit tulevat ensimmäisenä mieleen mahdollisina tietolähteinä.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä