minfon sensuuri

Keskustelut ylläpidosta ja tuomioistuimesta. Myös käyttäjien keskinäiset nokittelut tänne.

Valvojat: Moderaattorit, Kilomies, Kyöpeli

Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: minfon sensuuri

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Normaaleissa hengen voimissa olevalle ihmiselle tulee nopeasti hyvin raskaaksi lukea maanikoiden vuodatuksia. Maanikot tunnistaa siitä, että he kirjoittavat asiaansa joka väliin vaikkei se liity käsillä olevaan asiaan mitenkään. Tässä ei ole eroa sillä, onko kyseessä mamuhöpinät, suvakkihöpinät tai vaikka jeesusjutut.
Muslimille on varmasti raskasta se, että hänelle opetetaan koulussa kristinuskoa. Mutta sitä se suvaitsevaisuus on, että täytyy suvaita muidenkin juttuja kuin omiaan. Sananvapauskin joko on, tai sitä ei ole. Ei ole olemassa mitään välimuotoa asialle. Normaaleissa hengenvoimissa oleva ihminen voi ohittaa aiheet, jotka eivät kiinnosta. Normaaleissa hengenvoimissa oleva ihminen ei vaadi toisten mielipiteitä, tai näkemyksiä poistettavaksi. Sellaista tekee vain vallanhimoon sairastunut ihminen, alkaa kertomaan muille mistä on sallittua keskustella ja sensuroi. Eräänlainen jumalakompleksista kärsivä ihminen.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: minfon sensuuri

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Sananvapaus ei tarkoita sitä että voi velvoittaa muut julkaisemaan omia hengentuotoksiaan missä tahansa.

Ongelma on se, että rajakit kirjoittelevat mamuhöpinöitään jokaiseen mahdolliseen ketjuun, vaikka ne eivät liity kyseiseen tapaukseen tai edes rikoksiin mitenkään. Tällöin niitä ei voi välttyä lukemasta, jos haluaa seurata rikoskeskustelua. Lisäksi normaali keskustelu tukehtuu eikä asiaan liittyviä juttuja enää löydä, kun ketjuun tulee maanikkojen kirjoittamana 50 mamuaiheista viestiä.

Siksi ne sensuroidaan. Jos haluaa kirjoittaa mamujuttuja, niin sitä varten voi perustaa oman palstan. Tai kirjoittaa ne täällä sille varatulle alueelle.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: minfon sensuuri

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Ongelma on matujen yliedustus tapahtuvissa rikoksissa.Tai ei se mikään ongelma palstalla ole muuta kuin tietyn poliittisen suuntauksen edustajilla jotka eivät näistä haluaisi keskustella. :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: minfon sensuuri

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Silloin kun mamut liittyvät aiheeseen ja rikollinen on tai on syytä epäillä että hän on ulkomaalainen, niin tietysti sen voi ja pitääkin sanoa. Samoin on ihan validi keskustelunaihe puhua maahanmuuttajien rikollisuustasosta ja sen ehkäisystä. Sille on jopa oma ketju täällä.

Ongelma on se, että niihin ketjuihin, joissa ei ole kyse mamurikollisuudesta, aletaan vaahdota mamuista ja yleisestä ulkomaalaispolitiikasta, joka ei liity edes rikoksiin saati siihen kyseiseen tapaukseen.

Minä olen armoitettu lätkäfani ja kirjoitan eräälle foorumille paljonkin asiaa suosikkijoukkueeni tilanteesta. En kuitenkaan sananvapauden nimissä postaa tänne satunnaisiin ketjuihin jokaista pelaajavaihdosta ja valmentajan haastattelua, koska ne eivät liity rikosaiheisiin.

Jos jääkiekkopiireissä tapahtuu rikoksia, niin keskustelen niistä kyllä täällä.

Juhad Sipallah
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:36 pm

Re: minfon sensuuri

Viesti Kirjoittaja Juhad Sipallah »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Silloin kun mamut liittyvät aiheeseen ja rikollinen on tai on syytä epäillä että hän on ulkomaalainen, niin tietysti sen voi ja pitääkin sanoa. Samoin on ihan validi keskustelunaihe puhua maahanmuuttajien rikollisuustasosta ja sen ehkäisystä. Sille on jopa oma ketju täällä.

Ongelma on se, että niihin ketjuihin, joissa ei ole kyse mamurikollisuudesta, aletaan vaahdota mamuista ja yleisestä ulkomaalaispolitiikasta, joka ei liity edes rikoksiin saati siihen kyseiseen tapaukseen.

Minä olen armoitettu lätkäfani ja kirjoitan eräälle foorumille paljonkin asiaa suosikkijoukkueeni tilanteesta. En kuitenkaan sananvapauden nimissä postaa tänne satunnaisiin ketjuihin jokaista pelaajavaihdosta ja valmentajan haastattelua, koska ne eivät liity rikosaiheisiin.

Jos jääkiekkopiireissä tapahtuu rikoksia, niin keskustelen niistä kyllä täällä.
Mutta tällä palstallahan on pitkään ollut vallalla suuntaus, että laitetaan kaikki mamuhöpinät samaan ketjuun, ettei tule ilmi kuinka paljon suhteessa enemmän pieneen määräänsä nähden mamut rikoksiin syyllistyvät. Tällainen asenne ei ole millään tavalla sananvapautta tukevaa vaan tällä yritetään lakaista maton alle ongelma mistä jotkut yrittävät palstalla keskustella. Ilmeisesti Minfosta on muodostumassa vihreiden ja vasemmiston etäpesäke, eräänlainen piffifoorumi 2.0

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3642
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: minfon sensuuri

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Tuomion Pasuuna kirjoitti: Ongelma on se, että niihin ketjuihin, joissa ei ole kyse mamurikollisuudesta, aletaan vaahdota mamuista ja yleisestä ulkomaalaispolitiikasta, joka ei liity edes rikoksiin saati siihen kyseiseen tapaukseen.
Ongelma on myös se, että jokaisessa ketjussa jossa käsitellään ulkomaalaistaustaisen tekemää rikosta, jo muutaman viestin jälkeen alkaa tulla viestejä "kyllähän suomalaisetkin..." ja alkaa armoton trollaaminen tarkoituksena saada ketju pois aiheesta.
Ja rikoksissa missä tekijä ei ole ulkomaalainen alkaa välittömästi tulla viestejä "eihän ketään kiinnosta, kun tekijä ei ole mamu".
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: minfon sensuuri

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Noihinkin asioihin ylläpidon on syytä puuttua ja viestit kannattaa raportoida. Etenkin tuo jälkimmäinen on ihan samanlaista häirintää kuin mamujututkin. Sitä harrastavat maaniset suvakkipropagandistit, jotka ovat aivan yhtä rasittavia kuin maaniset rajakitkin. Heitä on kuitenkin vähemmän.

Toisen puolen häiriköinti ei kuitenkaan ole syy antaa toisenkin puolen häiriköidä vaan molemmat on syytä potkia pois palstalta, elleivät osaa olla kunnolla.

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2494
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: minfon sensuuri

Viesti Kirjoittaja Gurney »

En kyllä täällä mitään sensuuria ole koskaan huomannut. Trollaajat ja tietyt samat red herring tyypit bannataan, samoin kuin ohi aiheen puhuvat suvakit. Mitään keskustelua en koskaan täällä ole nähnyt sensuroitavan. Valheet poistetaan tietenkin, kuten ulriken keksimä SoO raiskasi ja tappio alaikäisen.

Mitään oikeaa ketjua ei koskaan ole poistettu vaan pomppulinnan sadannen inkaraation ala-arvoiset jutut tai annaannan muka-hauskat- jo muinaiset roomalaiset tyyliset trollaukset poistetaan. Mielestäni yp toimii tällä palstalla satoja muita palstoja paremmin. Kaikki mielipiteet ovat sallittuja, vaikka se niille muutamille rasmuspelleille ei käy, yhyy ja uliuli vaan teille.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3848
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: minfon sensuuri

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Juhad Sipallah kirjoitti:Adolfillakin oli kuitenkin vaimo tukenaan.
Miten sen nyt ottaa. Ainoa asia jonka he miehenä ja vaimona tekivät oli kaksoisitsemurha.
Kun linkität niin kopioi teksti samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: minfon sensuuri

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Tuo Äitylit-oulu on hyvä esimerkki maanisesta suvakkipuolen kirjoittajasta. Aivan yhtä häiritsevä kuin rajakitkin ja toivottavasti pääsee sensuurin kouriin mahdollisimman pian.

Vastaa Viestiin