Sirpa

Keskustelut ylläpidosta ja tuomioistuimesta. Myös käyttäjien keskinäiset nokittelut tänne.

Valvojat: Moderaattorit, Kilomies, Kyöpeli

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

No, sitten jäi taas kirjoitusvirhe; siis Lothringen on oikea muoto.

Tarkistin tuon Schuman -nimen, ja näemmä EPP:n sivuilla kerrotaan heidän Robert Schuman instituuttinsa sijaitsevan Luxemburgissa, jonne ollaan nyt perustamassa tätä yksityistä osakeyhtiö/velkavankeuslaitosta EVRMXää meille finanssikriisin nimellä (syy miksi EcoFin -systeemillä, sekä niin Madoffin kuin WinCapitan avustuksella plus muilla lainoituksilla aiheutettiin finanssikriisi) minkä rahoittamiseksi on nyt tehtävä valtavia leikkauksia, jotta saadaan tuo pääoma kerättyä - taisi olla jotakin 1,7 miljardia euroa Suomen valtion kassasta - unohtamatta uudelleen pääomitusvastuuta, jos rahaston bisnekset missaa, eikä joku Afrikan valtio hoidakaan lainaosuuttaan.

Samoin olemme takaamassa, jos kyseinen osakeyhtiö lainaa esimerkiksi IMF:ltä.

EPP:n sivuilta:
The Budapest-based Robert Schuman Institute and the Luxembourg-based Robert Schuman Foundation are also affiliated with the European People's Party.
Toisin sanoen tällä Luxemburgin yksityisellä velkarahastolla, johon meidät on laitettu takuuseen valtiomme kautta finanssikriisin varjolla, jonka eduskuntamme on hyväksynyt, ja jonka pitäisi aloittaa pian toimintansa, meidät onkin laitettu EPP-Kansanpuolueen maailmanvalloituksen maksumiehiksi.

No, joo, tätähän se Hitler-uni ja toinen Itävallasta, josta Stubb sai lahjaksi valkoisen lipun, joka pingotettiin kujan poikki kahden talon väliin, ovat kiertäneet, mutta kun ei ymmärrys riittänyt aikaisemmin tekemään johtopäätöksiä.

Nyt ymmärrän myös miksi Suomessa ollaan niin hiljaa koko Kansanpuolueen vallasta, taustoista sekä niin Kataisen kuin Niinistönkin merkittävästä asemasta ko. puolueessa, sekä miksi oli tärkeää saada ulkoministeriksi myös Kansanpuolueen jäsen Alexander Stubb.

Ja vain AAAAAAA-luokan kansalaiset ovat rahaston maksumiehinä heidän maailmanvalloitukselleen - kuuluuko tuohon AAAAAAA-luokkaan enää muita maita kuin veroparatiisisaarigallupein suomalaiset - eihän niitä alunperinkään ollut kuin viisi, ja ainakin kaksi maata on jo tippunut pois?

-------------------

No, just joo.
Nyt saa huolestua: Vain Suomi euron todellista AAA-kastia

Luotu: 24.7.2012 08:26

Ranska on jo Moody'sin tarkkailulistalla. Eilen sinne joutuivat Saksa, Hollanti ja Luxemburg. Suomi välttyi.

Myöhään eilen illalla kuultu uutinen vahvistui todeksi, kun luottoluokittaja Moody’s ilmoitti muuttavansa Saksan, Hollannin ja Luxemburgin näkymät negatiivisiksi.

Tämän jälkeen Suomi on euroalueen ainut korkeimman AAA-luokan omaava maa, jonka näkyvät ovat vakaat. Kaikki muut AAA-maat ovat Moody’sin mukaan vaarassa menettää luokituksensa.

http://www.uusisuomi.fi/raha/52199-nyt- ... aaa-kastia
Verkkouutiset:
17.01.2011

Lehden mukaan pelkästään AAA-luottoluokituksen omaavat euromaat antaisivat tulevaisuudessa takuut rahaston hankkimille lainoille. Tähän mennessä euromaat ovat yhteisvastuullisesti huolehtineet rahoitusjärjestelmän lainojen takaamisesta.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?o ... &Itemid=32
Onnea suomalaiset - voititte juuri käänteisessä lotossa pääpotin!

------------------------------

Onko muuten kenelläkään tietoa, että mitä kuuluu Matti Nykäselle?
Alethes doksa meta logu

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Mielenkiintoinen uutinen lehdessä:
Time-lehden 100 vaikutusvaltaisinta julki - mukana myös suomalaisväriä!

Torstai 18.4.2013

Suomalaiset sukujuuret omaava Yahoon toimitusjohtaja Marissa Mayer.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201304 ... 0_ul.shtml
Wikipediasta:
Mayer joined Google in 1999 as employee number 20 and was the company's first female engineer.[19][20] During her 13 years with the company, she was an engineer, designer, product manager and executive. Mayer held key roles in Google Search, Google Images, Google News, Google Maps, Google Books, Google Product Search, Google Toolbar, iGoogle and Gmail. She also oversaw the layout of Google's well-known, unadorned search homepage.[21][22] In her final years with Google, she was Vice President of Local, Maps, and Location Services and, before that, Vice President of Search Products and User Experience.[23]

http://en.wikipedia.org/wiki/Marissa_Mayer
Entä tämä:
Vanhanen haki tammikuussa 2008 apua Googlen perustajilta Internetin ”epäilyttävien viestien” kuten Jokelan ammuskelutapauksen uhkauksien tunnistamiseen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Vanhanen
Tämä on mielenkiintoinen sattuma siinä mielessä, että Auer pidätyksellään pelasti Matti Vanhasen etusivunlööpeiltä, kun tämän lautakasasotku tuli uutisiin samana päivänä.

Mielenkiintoinen sattuma myös siinä mielessä, että nimen Auer sanotaan juontavan juutalaisesta nimestä ...

Auer, Bauer, Mayer .... niinkö? Juutalaisia sukunimiäkö kaikki?

Verkkomediasta:
Auer on kasaarijuutalainen nimi, ja juutalaisten kiintea talmudiininen yhteys moolokin-/saatananpalvontaan on tullut ilmi useissa eri yhteyksissa.

Yksi kasaarijuutalainen Auer oli esim.Leopold Auer, muusikko. Auer voi olla lyhennetty versio myos naista juutalaisista nimista: Auerbach, Bauer jne.

Mm. satanisti-illuminaatit Rotschildit ovat alkujaan Bauereita.

Auerin miehen surmatapa viittaa vahvasti rituaalimaiseen tappamiseen. Se ei ollut vain puukolla huitaisu, niinkuin perheriidoissa yleensa. Myos pedofilia liittyy kiinteasti talmudin oppeihin.
Vuohenpaa on ainakin illuminaatin symboli. Pan kuvataan sarvipaisena, ja vuohenjalkaisena. Pan on fallinen jumala. Kasaarit (keista nama ashkenatsit polveutuvat) palvoivat fallosta. Fallospatsas tai patsaita on rakennettu Israeliinkin, ainakin korkeimman oikeuden rakennuksen pihalle.

Luulen, etta Auerin piiros kuvaa vuohenpaata. Symboli kuvaa saatananpalvomista, okkultismia, esoteriaa jne. http://illuminatifactory.blogspot.com/2 ... homet.html

Aiemmassa viestissa oli jotain juutalaisuuden ja masonerian kytkoksista. Samaa kakkaa. Aihe on kylla niin laaja, etta on aikaa vievaa saada jonkinlainen kokonaiskuva.
Itse pääsin penkomisessa kuningas Salomoniin tuossa Davidin tähdessä, juutalaisten symbolissa, jonka Hitler taisi lanseerata yleisempään käyttöön. Oli yllättävää todeta, että luku 666 liittyi niin Salomoniin kuin kultaankin. Hänelle oli kuukausittain toimitettava 666 määrämittaa kultaa kuukausittain, samoin tuosta kuusisakaraisesta kuviosta syntyy luku 666. Kuningas Salomon taas olisi juuri näillä okkultisilla menoilla aiheuttanut niin Israelin kansan jakautumisen kuin myös tämän toisen puolen karkoituksenkin. Jos nyt lukemani ymmärsin oikein.
Minun käsityksen mukaan juuri Salomon ja Salomonin temppeli liittyy kiinteästi niin vapaamuurareihin kuin Temppeliherroihin ja taisi tämän kautta liittyä myös tähän pahamaineiseen ja pelättyyn vapaamuurarijuttuun, johon Bush myös liittyy, eli kyseessä on järjestö Skull and Bones, jonka juuret juontavat Saksaan.
No niin, ja seuraava googletus tuottikin sitten tiedon vuodelta 2010, että - koko finanssikriisin perusta - Goldman Sachs -pankki on juuri näiden ashkenatsijuutalaisten hallussa. Pankki on taas tullut tunnetuksi maininnasta, kun Yhdysvaltain senaatti myönsi huikeat pankkituet joita voimakkaasti kritisoitiin ko. pankille, jonka useita jäseniä istui myös asiasta päättämässä, että he tekevät vain Jumalan työtä. Mistä, kuinka näiden juutalaisten nimessä on sana natsi?! Ovatko he myös niitä juutalaisia, jotka olivat yhteistyössä Vatikaanin ja Hitlerin kanssa holokaustissa?
Tässä keskustelun etenemistä. Itsellä ei ole mitään tarkoitusta ajatella mistään mitään - otin vain ylös, kun oli näitä merkillisiä sattumia.

paitsi, että Jukka Lahden kohdalla on nyt lehtiä myöten jauhettu lukua 666.

Mitä tekemistä juutalais-asioilla - jota aihetta itse mieluimmin välttelisin, vaikka siitä päästäänkin rahamaailman valtaan, joka on kieltämättä juutalaisten hallussa ja tietysti päädytään illuminatiin Bilderbergin kautta - on nyt Lahden murhan kanssa?

Muuten Paavo Lipponen on ollut Jorma Ollilan ohella suomalaisista kaikista ahkerin Bilderberg-kävijä.

Jos tämän Kansanpuolueen ideana ja tarkoituksena on nyt laittaa kampoihin tuolle juutalaiselle rahamaailmavallalle, niin miten siihen pitäisi suhtautua? Toisaalta, eikö ole puhuttu, että myös Stubb olisi juutalainen, vai? Tai miten pitäisi suhtautua siihen, että tuon operaation hinnaksi laitetaan Suomen kansa? Pitäisikö meidän uhrautua? Mistä on kyse?!

Vai olemmeko jo uhrautuneet tietämättämme?!

Voisiko Suomen hallitus kertoa ainakin sen, että mihin he meidät uhrasivat?
Alethes doksa meta logu

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Mielestäni - ja nyt puhun mielipiteistäni - omat arveluni eivät edellä voi pitää paikkaansa siitä, että EU ja Paneurooppa omilla yhdistyneillä voimillaan vastustaisivat juutalaista rahavaltaa. Siinä tulee mm. Bilderbergin kautta monta liian ristiriitaista kohtaa vastaan.

Tässä kirjoitusta samasta pohtimisesta:
Tuomas Hako

13.6.2011 11:46

Sensuroitu blogi Usarista (Kim Lindholm) vei kommenttini. Tässä se on:

Juutalaisjärjestöt ovat aina ajaneet voimakasta immigraatiota eri maissa. Esim. jo 1800-luvulla eunoilija Lasarus unelmoi "roskaväen massojen" rantautumisesta Amerikkaan. Eli tuolloin oli kyse ilmeisesti jopa huonolaatuisen aineksen haluamisesta. Toinen mielenkiintoinen esimerkki on EU:n henkisen isän kreivi Coudenhove-Kalergin visio 20-luvulta. Kirjassaan Pan-Euroopasta hän mielsi juutalaiset uudeksi aateliksi, joka johtaisi tätä kolossia ja siten myös maailmaa. Tähän liittyi myös ajatus Euroopan väestön vaihtamisesta eli voimakkaista siirtolaisvirroista ja rotujen risteytymisestä. Näin saataisiin uusi rotu, jota olisi helpompi hallita eli joka olisi huonompi kuin eurooppalaiset rodut. Rotu oliis julma, mutta yksinkertainen ja helppo hallita. Tässäkin kyse on terroristisesta politiikasta eli pahanteosta ja asioiden huonontamisesta. Kreivin ajatuksissa on siis voimakas vaikutin rasismilla, toisaalta juutalaisuuden paremmiksi ihmisiksi mieltämisellä ja toisaalta ajan viimeisintä huutoa olleiden rotuoppien soveltamisella.

Kun USA voitti sodan luomansa Neuvostoliiton kanssa, sekä idässä että lännessä oli keskeinen oppi kansainvälisellä ideologialla. USA:lla oli sionistinen johto ja NL oli taas vastaavan opin kannattaja ja sen aatteella oli myös juutalaiset juuret. Oppi on tietysti kauniin kuuloinen, mutta se merkitsee pienten valtioiden tuhoamista ja maailman luovuttamista pienen klikin alaisuuteen. Sodan jälkeen valta oli kahdella suunnalla tällaisella klikillä. EU on USA:n protektoraatti, joten sen kohtalo oli sinetöity silloin jo ennen syntymää. Sitä alettiin muodostaa CIA:n johdolla, keskeisinä toimijoina juuri Kalergin pan-Eurooppa-miehet eli Churchill ja Adenauer+Otto Habsburg. Se, että EU:ssa on tämä oppi niin keskeinen, on kai selvää jo sen vuoksi, että kansallisvaltiot ja yleensä pienempien yksiköiden valta sisältää vastavoiman EU:lle ja sen keskusvallalle. Hajoamiskehitys on vaikeampaa, jos kansallistunteet ja väestöltään homogeeniset alueet murretaan. Lisäksi ihmisten päät on sekoitettava uusilla opeilla, jotka johtavat toivottuun tulokseen. Tässäkään ei oikeastaan kuitenkaan haluta mitään hyvää näille ihmisille, vaan heidät halutaan EU-kolossin alamaisiksi ilman demokraattista päätösvaltaa. Voimakas kansojen sekoittaminen tehdään tämän vuoksi. Kauniit ideologiat eivät yleensä koskaan ole saaneet aikaan mitään rajuja uhrauksia. Ei, tälläkin kertaa EU:n takana oleva USA:n päättävä johto haluaa valtaa ja mielensä mukaisen Neuvostoliiton Euroopasta. Valtataistelussa on kyse aina myös taloudellisesta mammonasta, minkä vuoksi osaltaan valtaa halutaan.

Mielenkiintoinen on myös perinteinen juutalainen agenda muiden kansojen hajottamisesta ja kansallistunteen heikentämisestä. Tämä on perinteisesti ollut turvallisuusvaikutinten johdosta harjoitettua politiikkaa, sanotaan. Näin rasismi ja antisemitismi ovat vaikeammin muodostuvia eikä juutalaisuus ole ainoa vähemmistö. Toisaaalta uusien vähemmistöjen kanssa ollaan pystytty liittoutumaan isoa joukkoa vastaan jatietysti sieltä on saatu hajottavia elementtejä omalle puolelle. Näin on myös mahdollista saada valtaa, kun taas kansallisvaltioissa suhtaudutaan helposti epäilevämmin etenkin kiihkeisiin sellaisen vakaumuksen kannattajiin, joiden lojaalisuus on ehkä suurempi muulle maalle kuin omalle. Tai kv ryhmälle versus oman maan ihmisille. Enemmistö voi muutenkin katsoa kieroon pientä vähemmistöä, jos se on homogeeninen. Mutta sionistisiin oppeihin kuuluu myös pyrkimys valtaan a päättämään asioista. Se onnistuu juuri tällä metodilla. Taas luodaan helpommin hallittava joukko, koska se on riitainen ja sekainen. Valta on helpommin saatavilla. Mutta: Taas kyseessä on vaikuttimena äärimmäinen rasismi ja rotuviha, sillä sionismiin liittyy voimakas paremmuuden oppi ja monissa lahkoissa myös viha muita kohtaan. Taas törmäämmekin rasismiin koko jutun taustalla.

http://www.youtube.com/watch?v=FJjSzXkm55o

Eli en usko eu-rajojen menevän kiinni. Johan itse Brzezinski on visioinut esim. Turkin eu-jäsenyyden tuovat eu:n niskoille miljoonia maahanmuuttajia, jotka taas osaltaan murtavat entisyyttä ja edesauttavat uutta uljasta eurostoliittoa.

http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisu ... ia-maailma
Otto von Habsburg on tässä Pan-Eurooppa-liikkeestä ja eikö tuo edellä mainittu Adenauer Schumannin ohella taas ole näitä EPP Kansanpuolueen perustajia? Täytyykin tarkistaa.
Padres fundadores de la Unión Europea

Robert Schuman, considerado uno de los padres de la Unión Europea.
Muchas han sido las personas que han participado en la construcción de las Comunidades Europeas, primero, y de la Unión Europea (UE), después, a partir de la llamada Declaración Schuman de 1950. Muchas de estas personas han jugado un papel destacado en la vida de sus propios países de origen, papel que incluso puede ser más significativo que el que han representado en el seno de la Unión. Aunque normalmente[cita requerida] se conoce como "Padres de Europa" a Adenauer, Monnet, Schuman y Gasperi, la Comisión Europea (CE) oficialmente considera como tales a Konrad Adenauer, Jean Monnet, Winston Churchill, Robert Schuman, Alcide de Gasperi, Paul-Henri Spaak, Walter Hallstein y Altiero Spinelli.1

http://es.wikipedia.org/wiki/Padres_fun ... 3n_Europea
Kyllä vain, espanjankielinen wiki tiesi kertoa, että Schumannin ohella saksalainen Adenauer on juuri "Euroopan Unionin ja yhdistymisen isiä", joten tämän jälkeen vaihtoehdoksi tuolle finnassikriisille jää todella vain kansojen alistaminen ja eriarvoisuuden luominen ja uusi kastijako.

Vai olisiko tarjota jotakin positiivisempaa näkemystä?
Näin saataisiin uusi rotu, jota olisi helpompi hallita eli joka olisi huonompi kuin eurooppalaiset rodut. Rotu olisi julma, mutta yksinkertainen ja helppo hallita. Tässäkin kyse on terroristisesta politiikasta eli pahanteosta ja asioiden huonontamisesta.
No joo, siirtolaisuus ja maahanmuutto on toiminut erinomaisen hyvin tämän tavoitteen saavuttamiseksi ilman minkäänlaisia risteytyksiäkin - esille tulee todella julmuutta, yksinkertaisuutta ja kaiken propagandan uskomista ja sikamaista käytöstä ilman minkäänlaista fiksuutta. Ja öykkäreitä riittää täälläkin tämän asian tiimoilta.

Järjen vähyyden huippu on mielestäni ollut tuo Anneli Auerin hengiltä hakkaaminen neljässä sekunnissa tehdystä murhasta ja kahdessa minuutissa suoritetusta lavastuksesta! Ei tarvita alle kouluikäisen aivosoluja enempää, kun pitäisi jo tajuta, että ainakin tuo skenaario - tai taustanauhalavastus hänen toimestaan - ei ole ainoastaan naurettava, vaan täysin mahdoton.

No, olipahan fiksuus- ja älytesti suomalaisille - on varmasti käyttöä vielä monta kertaan pysyvänä rekisteritietolähteenä täällä.

Pahaa on tehty ja asioita huononnettu, kansaa jaetaan luokkaeroihin, heikommat heitetään pihalle ja puhutaan syrjäytymisestä ja syrjäytetään, ja kansa toimii juuri kuten halutaan; tappelee keskenään, osoittaa epäfiksuutta ja alhaisia tunteita vapaa valintaisesti jopa yllyttämättä.

No, suomalaiset sitten kait vain todettiin kaikkein tyhmimmäksi kansaksi, helpoiten manipuloitavissa oleviksi ja helpoiten hallittaviksi, jotta voitiin päättää heidät tuon maailmanvalloitusrahaston AAA-orjakansaksi, ja tarvitsivathan EPP-johtajat toki oman johtamismaansa ja maa-alueensa.

Hyvä me.

Jäi vajaaksi tuo tarkistus Kondrad Adenauerista, koska vaikka hän olisi Euroopan Unionin isä, niin ei se vielä kerro, että hän olisi Kansanpuolueesta, joten faktaa tässä:

Kuva

European People’s Party (EPP)

The European People’s Party (EPP) is the political family of the centre-right, whose roots run deep in the history and civilisation of the European continent and has pioneered the European project from its inception. Tracing back its roots to Europe’s Founding Fathers – Robert Schuman, Alcide De Garperi, and Konrad Adenauer- EPP is committed to a strong Europe, based on a federal model that relies on the principle of subsidiarity.
To the website…

http://www.kas.de/bruessel/en/about/partners/
Alethes doksa meta logu

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Tuolle Luxemburgin rahastolle tarvitaan kaikkien jäsenmaiden ratifiointi (vahvistaminen), joka oli vielä viime kesänä kesken, kun Suomen eduskunta jo hyväksyi sen. Nyt kun vain suomalaiset ovat maksumiehenä ja takaajina tuolle rahaosakeyhtiölle, niin on oletettavaa, että tuon ratifioinnin saamiseksi ei ole muilta mailta mitään estettä, vai mitä luulette? Vastustaisitteko itse, jos joku muu maa on sitoutunut maksamaan ja vastaamaan koko maailmanvalloitusraharoskasta?

Mahtaa ne nauraa meille. :(

Mutta sitä saa mitä tilaa.

-----------------

Miten on, joko selvisi, että mitä kuuluu Matti Nykäselle?
Alethes doksa meta logu

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Nyt se koko tärkein juttu jäi pois, kun on kyse niin laajasta asiasta - ja Putinistahan ja KGB:stä tämä lähti liikkeelle. Sanotaan, että KGB on soluttautunut maihin juuri vapaamuurarijärjestön kautta. On selvinnyt, että mm. Englannissa näin tapahtui ja erittäin korkealle tasolle vielä.

Putinin ja KGB:n agenda lienee selvitetty tässä kohdassa - sama kirjoittaja Tuomas Hako ja edelleen vuosi 2011:
Yksi huolestuttava juttu: Euroopan henkinen isä kreivi Coudenhove-Kalergi mielsi vuoden 1925 kirjassaan pan-Euroopasta Neuvostoliiton juutalaisten johtamaksi valtakunnaksi. Vielä pelottavampaa oli se, että hän ihaili maata ja kaavaili myös Euroopalle juutalaista aatelia. Kreivi on EU:n perustamisessa ollut mukana ja sitä rakennettiin juuri hänen paneurooppalaisen liikkeensä Beneshin (sudeettisaksalaisten murhaaja), Adenauerin ja Otto Habsburgin kera. Churchill saatiin myös mukaan. Ja EU muistuttaa pelottavasti Neuvostoliittoa.
Ja jos tästä haluaa pohtia/tutkia enemmän, on huomioita tämän hetkinen Venäjän valtaeliitti; oligarkit - he ovat jakaantuneet, toiset ovat juutalaisia ja toiset ei-juutalaisia, ja toiset heistä lähtivät maanpakoon.
Alethes doksa meta logu

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Jäin lukemaan kyseistä keskusteluketjua, ja silmiini otti, että jo kesäkuulta 2011 on siellä maininta Rubert Murdochista - ja muistelin, että hänen lehdistöskandaalinsa (liittyy mm. Irakin sodan aloittamiseen lietsontaan, josta sanotaan, että hänen lehdistöimperiuminsa hallituksessa olleen Aatos Erkon kanssa tuli erimielisyyttä, toisaalta tiedämme Suomen skandaalin kautta muistaakseni vuosi 2004, että tuon sodan aloittamista oli auttamassa Bushin kanssa neuvottelujen myötä Suomen Paavo Lipponen, joka lupasi Yhdysvalloille aseapua sodan aloittamiseksi; Jäätteenmäki-gate.)

Valitettavasti juuri näitä asioita ei kirjoiteta suomen kielellä.
It was reported that the new IMF head would be decided at the Bilderberg meeting. A prominent attendee to the elitist gathering has been entered into the race to become the IMF head at the eleventh hour.

Bank of Israel Governor Stanley Fischer, an insider favorite of Bilderberg and multiple time attendee, announced his intention to bid to become the replacement managing director of the IMF, taking the position previously held by Dominique Strauss-Kahn, himself a former Bilderberg attendee. Fischer is also a member of The Council on Foreign Relations and The Trilateral Commission.
...
Tucker also said the elite are outraged by the patriot movement and the alternative media’s coverage of the Bilderberg meetings and the release of information by moles and insiders. He said the elite attempted to get media magnate Rupert Murdoch to convince The Guardian in the United Kingdom and the Irish Times to scale back their reportage on the Bilderbergers, but he was unable to do so.

Tucker’s sources also said the Bilderbergers are stunned about the presence of demonstrators and alternative media.
Tämä tieto on ollut Rupert Murdochista siis jo kesäkuussa, mutta virallisten lähteiden mukaan tieto julkisuuten Murdochin skandaalista olisi tullut heinäkuussa.
In July 2011, it was revealed that the phones of murdered schoolgirl Milly Dowler, relatives of deceased British soldiers, and victims of the 7/7 London bombings were also accessed, resulting in a public outcry against News Corporation and owner Rupert Murdoch. Advertiser boycotts contributed to the closure of the News of the World on 10 July, ending 168 years of publication.[1] Continued public pressure later forced News Corporation to cancel its proposed takeover of the British telecommunications company BSkyB.

http://en.wikipedia.org/wiki/News_Inter ... ng_scandal
Eli alkutilanteen sanotaan liittyneen/lähteneen liikkeelle tutkimuksista koskien kadonnutta ja sittemmin murhattuna löytynyttä koulutyttö Milly Dowlerin tapausta.
Alethes doksa meta logu

Veristi
Christopher Lorenzo
Viestit: 1512
Liittynyt: Pe Loka 14, 2011 10:37 am

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Veristi »

Ai, jaa, sulla jatkuu vielä tänäänkin toi valtapelien paljastelu... Jaksatkos vielä kenties ikuisuuksiin paneutua noihin hurjiin maisemiin? Tulin ihan vaan vähäks aikaa kattomaan, ettei yksin tartte. Mmm, ihan hyvältä näyttää, jatka vaan samaan tahtiin...

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Kiitos vierailusta, mutta tuskin tuota pidemmälle enää pääsee fakta-asioilla maailman poliittisesesta tilanteesta, vaan seuraavaksi tulevat vastaan sitten ne illuminati, NWO ja maailman hallitusta tukevat skenaariot, ja niistä ei ota Erkkikään selvää, että mikä siinä on itse luotua vastapropagandaa, kun kaksois- ja kolmoisagentteja on liikkeellä enemmän kuin järki määrää.

Ehkä nyt pitänee pysyä vain viimeisimmässä faktatiedossa Ulvilan tiimoilta: lähes koko Suomen poliisivoimat on saatananpalvojien kimpussa ja ulkomaita myöten.

Keitä he sitten tässä tarinassa ovatkin.

Ai niin, ja edellä oleva Murdochin juttu liittyy siis myös kadonneeseen Madeleine McCannin tapaukseen.
Alethes doksa meta logu

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Mitä tekemistä Urpilaisella on maailmanpankin ja IMF:n kokouksissa? :shock:
Talouskuri ja elvytys vastakkain IMF:n ja Maailmanpankin kokouksissa

Turun Sanomat 20:43

Yhdysvalloissa Maailmanpankin ja kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kokouksiin osallistuva valtionvarainministeri Jutta Urpilainen uskoo, että kovin kysymys on se, miten maailmantalous ruoskitaan kasvuu.

http://www.ts.fi/uutiset/talous/476325/ ... okouksissa
Tohon vaaditaan jo takuuvarmasti implantti!

Kun juutalainen entinen IMF:n johtaja - tässä yhteydessä välttämätöntä mainita - Strauss-Khan muka ahdisteli hotellisiivoojaa seksuaalisesti ja erotettiin IMF:n johdosta, jonka jälkeen paikan sai EPP:n jäsen, niin myöhemmin selvisi, ettei Strauss-Khan ahdistellutkaan siivojaa, vaan siivoja kuuluikin järjestäytyneeseen rikollisjengiin ja vain valehteli, niin tästä tempusta Maailmanpankki laittoi tietokonepiuhat katki pikkusisareensa IMF:ään - tämä oli se mitä vuonna 2011 kerrottiin suomen kansalaisille suomeksi, ja nytkö sitten Urpilainen on mukana kun ne neuvotteleekin meidän menoleikkauksista?!
– Kokouksissa keskustelu tulee kilpistymään siihen, pitääkö menoja leikata vai pitääkö entistä enemmän vain panostaa talouskasvuun ja uusien työpaikkojen synnyttämiseen, uskoi Urpilainen. Hän oli ehättänyt tavata jo Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanken.
Nytkö sitten paljastetaan, että mistä meidän menoleikkausmääräykset tulee?!

No, voi hyvät hyssykät.

Se on kuulkaa sitten valmista pässinlihaa tämän uutisen jälkeen, ei tarvitse enää ihmetellä.

--------------------

Tota noin, voisiko se Urpilainen nyt kysyä siellä Maailmanpankissa, että ottaisiko ne hoteisiinsa sen Luxemburgin rahaston, ettei pienen Suomen - vain 5 miljoonaa asukasta (vrt. yksistään Pariisin alueella asuu 17 miljoonaa ihmistä) - joutuisi nyt yksin siitä vastaamaan, kun hän nyt on edustamassa siellä Pääkallopaikalla koko Suomen kansaa?

---------------------

Tämä juttu muuttuu kiihtyvää vauhtia aina vain hullumaksi. :roll:
EURON KRIISI

"Eurooppa pyörittää jättimäista pyramidihuijausta"

Talouselämä 6.5.2011

Unohtakaa aikaisemmat pyramidihuijaukset. Eurooppa pyörittää nyt niistä kaikisa suurinta.

Euron kriisissä on kyse jättimäisestä veivauksesta, jossa velat siirtyvät yksityiseltä sektorilta veronmaksajille, kirjoittaa Argentiinan keskuspankin entinen johtaja Mario Blejer Financial Times -lehdessä.

Blejerillä on kokemusta valtioiden velkakriisistä, ajautuihin Argentiina maksukyvyttömäksi vuosikymmen sitten.

FT:n kolumnissaan hän kirjoittaa, että Euroopan velkamaille rakennetut lainapaketit rikkovat euron perustamisen yhteydessä sementoitua sääntöä, jonka mukaan tällaisia pelastuspaketteja ei tehtäisi. Kreikalle, Portugalille ja Irlannille myönnetyt lainat vain kasvattavat niiden velkataakkaa entistä kestämättömämmäksi.

Lainapaketit perustuvat Blejerin mukaan "kuvitelmaan", että ongelmat ovat vain väliaikaisia likviditeettiongelmia eikä pitkän aikavälin ongelmia. Tätä kuvitelmaa voidaan kuitenkin ylläpitää vain niin kauan kuin velkamaat saavat lisälainoja rikkaammilta mailta.

Tässä kohtaa tilanne alkaa muistuttaa pyramidihuijausta, Blejer kirjoittaa. EU ja IMF myöntävät velkaisimmille maille yhä uutta velkaa, mikä siirtää vastuuta yksityiseltä sektorilta EU-maiden veronmaksajien vastuulle.

Perinteinen yksityisen sektorin pyramidihuijaus voi kestää vain niin kauan, kun siihen tulee uusia sijoittajia, jotka maksavat vanhoille sijoittajille. Julkisen sektorin pyramidihuijaus "voi teoriassa jatkua ikuisesti", Blejer kirjoittaa. "Niin kauan kuin se rahoitetaan julkisella rahalla, velka voi jatkaa kasvuaan ilman hypoteettista rajaa."

Käytännössä näin ei voi käydä, kirjoittaja arvelee. Julkinen vastustus kasvaa ennen pitkää liian suureksi. Blejer kuitenkin epäilee, että jos poliitikot eivät pakota velkojen uudelleenjärjestelyä tapahtuvan nopeammin, viime kädessä maksajaksi jäävät veronmaksajat eivätkä alkuperäiset lainoittajat eli ennen kaikkea pankit.

"Olisi virkistävää, jos asioita kutsuttaisiin niiden oikealla nimellä", Blejer kirjoittaa. "Kiertoilmaukset voivat olla hyödyllisiä lyhyellä aikavälillä, mutta pyramidihuijauksen tunnistaa, kun se jatkuu tarpeeksi kauan."

http://www.talouselama.fi/uutiset/euroo ... a/a2077613
Pahat kielet kertoo, että ne laittaa vesijohtoveteen jotakin kansaa tylsistyttävää, että ne ei enää pysty edes ajattelemaan, että missä mennään, tai pistämään hanttiin - tottelevat vaan kiltisti.

http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisu ... yistamista

Muuten hyvä kirjoitus, mutta näyttää iskeneen sensurointi.
Alethes doksa meta logu

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Kuulkaa - tuumaustauon jälkeen - en keksi tälle urpilaismaailmanpankkijutulle mitään muuta selitystä kuin sen, että maailman rahavalta ei olekaan enää juutalaisilla.

Vai miten tuohon ideaan sopii, että vuosi sitten nimitettiin kiinalaisnimi (tietämäni mukaan kyllä Yhdysvaltain kansalainen) Maailmanpankin johtajaksi.

Mitenkähän ne sen tekivät? Muistan kyllä jokin aika sitten ihmettelyä mm. Rotchildien rahaimperiumin tiimoilta... mutta...

Jestas.

Saavat nyt sitten pistää ne salaliittoteoriansa uusiksi, jos tämä pitää paikkansa, ja kertoa meille, että mihin suuntaan seuraavaksi kumarramme.
Alethes doksa meta logu

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Nyt sitten ei Venäjä ja USAkaan enää tappele lapsista, vaan Obama ja Putin ovat lyöneet kättä päälle puhelimessa Bostonin tragedian seurauksena, kun pojat olikin Tsetseeniasta.
Venäjä ja Yhdysvallat kertovat lisäävänsä yhteistyötä terrorismin torjunnassa. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja USA:n presidentti Barack Obama ovat sopineet asiasta puhelinkeskustelussa.

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... onin-takia
Ja tämä oli siellä myös:
Tshetshenian tilanne vaarassa unohtua

Valkoinen talo kiitti Venäjän apua Bostonin tapauksen selvittämisessä.

– Maiden johtajat olivat yhtä mieltä, että yhteistyön turvallisuusasioissa on syytä edetä.

Terrorismiyhteistyö maiden välillä on ollut pitkään vähäistä. Washington on ollut huolissaan siitä, että Putin käyttäisi terrorismia tekosyynä poliittisten vastustajiensa murskaamiseen.

Venäläisten analyytikkojen mukaan tilanne saattaa nyt muuttua. Myös arvostelu Tshetshenian tilannetta kohtaan saattaa vaimeta Bostonin tapauksen jälkilöylyissä, toivovat venäläislähteet.
No, ei se mihinkään unohdu - se lukee Wikipediassa:
Support of terrorism worldwide by the KGB and FSB

Litvinenko stated that "all the bloodiest terrorists of the world" were connected to FSB-KGB, including Carlos "The Jackal" Ramírez, Yassir Arafat, Saddam Hussein, Abdullah Öcalan, Wadie Haddad of the Popular Front for the Liberation of Palestine, George Hawi who led the Communist Party of Lebanon, Ezekias Papaioannou from Cyprus, Sean Garland from Ireland and many others. He said that all of them were trained, funded, and provided with weapons, explosives and counterfeit documents in order to carry out terrorist attacks worldwide and that each act of terrorism made by these people was carried out according to the task and under the rigid control of the KGB of the USSR.[61] Litvinenko said that "the center of global terrorism is not in Iraq, Iran, Afghanistan or the Chechen Republic. The terrorism infection creeps away worldwide from the cabinets of the Lubyanka Square and the Kremlin".[62][63]

http://en.wikipedia.org/wiki/Alexander_Litvinenko
Suomalaiset eivät ainakaan sotke näitä maita, kun meillä on jo lähituntuma tuohon Tsetseenia-asiaan jo ihan ministeritasoa myöten.
Tshekin Washingtonin-suurlähetystö on joutunut oikomaan sosiaalisessa mediassa levinneitä tietoja, joissa Tshekki ja Tshetshenia on sekoitettu keskenään. Englanniksi Tshekki on Czech Republic ja Tshetshenia Chechnya.

– Tshekki ja Tshetshenia ovat kaksi aivan eri asiaa. Tshekki on maa Keski-Euroopassa, Tshetshenia kuuluu Venäjään, lähetystön tiedotteessa muistutetaan.

Tiedotteen kirjoittanut Tshekin suurlähettiläs Petr Gandalovic korostaa, että Tshekki on Yhdysvaltain luotettava liittolainen taistelussa terrorismia vastaan.

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/119480 ... iinsa.html
Alethes doksa meta logu

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Löysin yhden 10 lisää.

Se liittyy Breiviikiin ja Norjaan, hän yritti soittaa hätäkeskukseen 10 kertaa, ja ilmeisesti räiski pyssyllä sitten yhdellä kädellä tuon ajan. Hänen nauhoitettu hätäpuhelu oli tällainen, ja vuosi tietysti 2011:
Poliisi: Poliisin hätäkeskus.

Breivik: Niin, hei, täällä on komentaja Anders Behring Breivik norjalaisesta antikommunistisesta vastarintaliikkeestä.

P: Niin.

B: Olen Utöyalla. Haluaisin antautua.

P: Selvä. Mistä numerosta soitat?

B: Soitan matkapuhelimesta.

P: Soitat matkapuhelimestasi.

B: Kyllä. Tämä ei ole minun matkapuhelimeni, toinen...

P: Toinen, mikä sinun nimesi on? Haloo...haloo...

(Puhelu katkesi.)

Toinen puhelu

P: Hätäkeskus, poliisi.

B: Hei. Nimeni on Anders Behring Breivik.

P: Joo, hei.

B: Olen norjalaisen vastarintaliikkeen päällikkö.

P: Niin, hei.

B: Voitko yhdistää minut Deltan operaatiojohtajalle.

P: Kyllä...missä olet ja mitä asia koskee?

B: Olen Utöyalla.

P: Olet siis Utöyalla.

B: Olen saanut operaationi loppuun, joten haluaisin antautua.

P: Haluat siis antautua.

B: Kyllä.

P: Minkä sanoit nimesi olevan?

B: Anders Behring Breivik.

P: Ja olit komentajana...

B: Järjestön nimi on Euroopan temppeliritarit. Mutta tämä on antikommunistinen ja norjalainen vastarintaliike, joka vastustaa islamin leviämistä Eurooppaan ja Norjaan.

P: Kyllä.

B: Olemme juuri suorittaneet operaation Temppeliritarien nimissä.

P: Niin...

B: Euroopan ja Norjan.

P: Niin...

B: Ja koska operaatio on nyt suoritettu, niin...on hyväksyttävää antautua Deltalle.

P: Haluat antautua Deltalle?

B: Voitko yhdistää minut Deltan operaatiojohtajalle?

P: Kyllä, saat puhua sellaisen kanssa, joka on vastuussa koko operaatiosta.

B: Okei, hanki vain tarvitsemasi tiedot. Soitatte varmaan sitten takaisin tähän puhelimeen?

P: Hmm, mutta mihin numeroon...

B: Hyvä, hei hei.

P: Minulla ei ole puhelinnumeroa! Haloo!

Lähde: Norjan Yleisradioyhtiö NRK, Verdens Gang, Aftonbladet.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201108 ... 6_ul.shtml
Alethes doksa meta logu

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Kävin katsomassa Bostonin iskun ketjua, kun tuli tähän niin sopivasti Breivik-isku. Ja siellä olikin löydetty mielenkiintoinen yhteys Bostonista tuonne Tsetseniaan - ja siihen sitten ne h-kirjaimet ja tarvittava määrä oikeille paikoilleen - näiden Jokeri-veljesten kautta (en ole muuten perehtynyt tapaukseen). Edellähän tämä Litvinenkon Wikisivu tietää asiasta jo kertoakin. Nimimerkki TecDec oli löytänyt, kiitos hänelle.

http://en.wikipedia.org/wiki/Dokka_Umarov

En mä jaksanut lukea - lopetin, kun alkoi tulla vastaan taas näitä pro- ja anti-liitteitä - jään mieluimmin odottamaan niitä tapauksen 10 outoa yksityiskohtaa, niin niistä saa sitten selvemmin tuollaisen kiteytetyn kokonaiskuvan.

(Ed. mainittu nimimerkki pääsi muuten tämän edellä olevan linkin jäljille ilm. iskusta pidätetyn kaverin nimen kautta hänen sivuilleen; kasvattaa näköjään suloisia kissanpentuja - merkillistä sakkia nuo kissaihmiset. Varoituksen sana kuitenkin kaikille - kissanpentua ei saa leikittää käden kanssa!)

En kai mä vaan painanu mitään punaista nappia?! :shock:
Alethes doksa meta logu

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Enpä suotta puhunut myöskään implanteista - mietin, että mistähän sellaisen asian saisi omasta päänupistaan tarkistettua.

No, itselleni (onneksi!) ongelma selvisi vielä saman päivän aikana, joskin epätavallisella tavalla. Tänään uutisoitiin toinen mahdollinen tapa; ruumiinavaus.

Lehdet kertoivat ruumiinavausraporttien mukaan, että Michael Jacksonin ruumiista oli löytynyt implantti. Niin, että huumevierotushoitoa, ihan totta vai?! Aika kehnoa estohoitoa, kun tiedämme hänen elämänsä ja loppunsa.

Michael Jacksonilla on jo pitkään huhuttu olevan yhteytensä Illuminatiin, ja tämähän nyt sitten vahvistaa asian, ja ollaan astuttu askeleen lähemmäksi totuutta; Illuminati ja implantti kuuluvat yhteen, myös saatananpalvonta ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö.

Ja eikös tämä Illuminati-linja kuljekin suoraan alenevassa polvessa vapaamuurareihin, joskaan siellä alemmilla asteilla ei tiettävästi tiedetä koko totuutta, ja vastaavasti jos asia tuodaan ylemmillä asteilla - nämä rituaalit - esille, niin se tehdään vain kerran elämässä, ja loppu voidaan sitten Michael Jacksonin tapaan tarkistaa ruumiinavauksessa.

Kertomatta ja penkomatta sen enempää niin näitäkin tapauksia Suomesta löytyy.

Eikä tuon implantti-tiedon jälkeen tarvitse kuin googlettaa Michael Jackson ja Illuminati, niin saa kattavat selonteot aiheesta.

Ja taustastahan tiedämme Michael Jacksoniin kohdistuneet pedofiliasyytökset, tietojen mukaan häntä on lapsena käytetty hyväksi nimekkäiden liikemiesten toimesta, joka hyväksikäyttö on oletettavasti ollut myös hänen uransa vauhdittajana. Suoraan sanoen, en kestänyt enempää lukea näitä häneen liittyviä implanttiasioita - sen verran oksettavaa tekstiä. Sieltä löytyy pitkä lista muitakin nimekkäitä implantti-ihmisiä, jotka kuuluvat tai joiden väitetään kuuluvan johonkin kirjainyhdistelmäohjelmaan, ja kait tuon "väite" -sanan nyt voi jättää tämän implanttitiedon jälkeen pois, kun kerran on jo todisteitakin.

Ulvila, saatananpalvonta, lastenhyväksikäyttö, rituaalit, politiikka, Brysseli...

Koskeeko tuo useiden kuukausien salainen lastenhyväksikäyttöoikeudenkäynti ehkäpä vapaamuurareita? Vai onko Suomesta löytynyt enemmänkin näitä Illuminati-järjestön rituaalihenkilöitä?

Onko tarkistettu implanttitilanne noin yleisemmin jo Suomessa, kun ovat hypänneet jos jonkinlaisten salaseurojen kokouksissa ja kuuluneet useampiinkin ei-suomalaisiin järjestöihin ja toimivat enemmän ja vähemmän sekopäisesti, ja vähemmän hallitusti?

Ehdotan, että tätä sisäisenturvallisuudentarkistusta ei tee kukaan heistä, vaan tätä varten perustetaan puolueeton sisäisenturvallisuudentarkistusneuvosto aivan tavallisista kansalaisista.

Jo vuodesta 2009.

http://www.henrymakow.com/was_michael_j ... er_il.html

Wiki tietää:
Implantit, eli istutteet tai siirrännäiset, ovat keinotekoisia esineitä tai elektronisia laitteita, joita lisätään kirurgisesti ihmisruumiiseen korvaamaan jokin biologinen toiminto tai parantamaan sitä (kokleaimplantti, aivoimplantti, hammasimplantti, rintaimplantti) tai pelkästään esteettisistä syistä (hiusistutteet, rintaimplantit, sarvi-istutteet). Nykyaikaiset implantit tehdään usein titaanista, koska kehon nesteet eivät aiheuta siihen korroosiota eikä ruumis hylji sitä.
Hullu maailma, hullut ihmiset.

Ei naurata.
Alethes doksa meta logu

kaljaloota
Theo Kojak
Viestit: 1158
Liittynyt: To Syys 13, 2012 5:34 pm
Paikkakunta: si lähikauppa

Re: Sirpa

Viesti Kirjoittaja kaljaloota »

Siinä ollaa Sirpan kanssa samaa mieltä että olisi tutkimisen paikka saatananpalvonta, pedofiili-liigassa Tampere-Pori akselilla. Mieleeni tulee myös"laukkusurma"minkä tyypit yhdistettiin samaan nuorisokotiin TreMalagamafian kanssa.

Vastaa Viestiin