Kyllikki Saari - Isojoki 1953 (ketju 2)

[tutkija2]

Keppiin nojaava mies vasemmalla on mielestäni Kyllikki Saaren veli.
Voi olla että Vihtori ja Arvo ovat tässä vaiheessa poistuneet paikalta, mutta joka tapauksessa he ennen tätä häärivät innokkaina etsimässä ja eristämässä aluetta kepeillä.
Joku ihmettili enemmin, että surmaaja ei oman työmaan läheisyyteen piillottaisi ruumista. Mielestäni asia on juuri toisin surmaaja halusi kontrolloida tilanetta. Olihan hyvä olla vahtimassa ettei kukaan tule liian lähelle hautaa ja huolehtia samalla todisteiden haihtuminen maatumisen myötä.

[Stobbart]

keppiin nojaava mies:
https://img.ilcdn.fi/uvLKIhDSmJifLkvfcQ ... 9b0d59.jpg

sama mies (KS:n veli?) kantamassa KS:n jäänteitä suohaudalta autoon
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tiedost ... ydetty.jpg

Jos itse olisin vastaavanlaisessa tilanteessa syyllisenä, niin kyllä taatusti lähtisin vilkkaasti paikalta pois, kun lehtimiehiä kameroineen alkaa valua paikalle räpsimään kuvia.

Juu, Kyllikin velihän se näyttää olevan. Arvo ja Vihtori ovat selkeästi olleet heti siellä ensimmäisinä häärimässä, mutta poistuneet hyvissä ajoin. Sopii hyvin syyllisen toiminnaksi, vaikka tuo ei sinänsä mikään todiste ole. Ei taida olla Arvosta yhden yhtä kuvaa netissä, luulisi että tähän mennessä olisi valunut esiin. Vihtoristakin vain se armeijakuva.

Olen saattanut tämän tänne jo kirjoittaa, mutta etp:stä löytyi tällainenkin asia: Vuonna 1954 Arvo joutui vankilaan väkivaltarikoksen takia. Tuomio oli muistaakseni 6kk. Hänen vankilatoverinsa otti poliisiin yhteyttä, ja kertoi epäilevänsä Arvon sekaantuneen Kyllikin murhaan. Arvo oli erittäin hermostuneena seurannut tapauksen uutisointia, ja lukenut kaiken mahdollisen asiasta. Tämä vankilatoveri oli ruotsinkielinen, ja Arvo oli pyytänyt tätä kääntämään kaikki asiaa koskevat ruotsinkieliset uutiset. Siinä on ollut Arvo tulisilla hiilillä kiven sisällä, kun ei ole voinut olla Isojoella hallitsemassa tilannetta. On varmaan hivenen jännittänyt, laulaako hölmö sukulaisensa lopulta poliisille.

[tutkija2]

Juu varmasti on ollut tulisilla hiilillä tuolloin ja monesti muullonkin tämän jutun tiimoilta.
Vihtorista on kuulemma yksi Vaasa lehden jutun tutkinnan aikana ottama kuva. Seinäjokiset teidän pääkirjastossa kirjastossa mikrofilmillä 5.10.1954.
Tai sitten kopio tilaukseen postitse,

[sörsse]

Jos Arvo on ollut lusimassa, niin hänestäkin kai löytyy kuva jonkun instanssin arkistoista, mutta pääseekö niihin käsiksi voikin olla jo vaikeampi juttu. Uskon että ensimmäisenä suohaudalle tulleen toimittajan ottamista kuvista voi myös löytyä, mutta vaikea etsiä, kun ei tiedä minkä näköistä etsii.
Joskin noissa suohautakuvissa on paljon lapsia jotka ovat tällä hetkellä n. 75v. ikäisiä ja heillä taatusti on muistikuvia kaikista kasvoista joita asiassa epäiltiin.

[Inanna]

Ei, vaan sekä tekijä että avustaja kuolivat vuonna 1967. Se, että heitä vastaan ei nostettu syytettä, ei kerro siitä, etteivätkö aihetodisteet olisi olleet vahvoja. Vahvaa, ns. kovaa näyttöä ei toki ollut oikeudenkäyntiä varten, mutta se on eri asia.

Tietojen mukaan ojankaivaja kuoli 1967 ja lankomies 1972. Eli oli 14 vuotta ja 19 vuotta aikaa kasata syytteet heitä vastaan.

Montako Isojokelaista ojankaivajaa muuten työskenteli tuolla työmaalla?

Langettavia tuomiota ei onneksi voida "intuitioiden" ja "olen aika varma syyllisestä"-periaatteilla langettaa. Todistustaakkanormit olivat ja ovat tärkeitä, koska tuomioistuimella on RATKAISUPAKKO riippumatta kuinka luotettavasti totuus on pystytty selvittämään.

Vakuuttuneisuus ei yksin riitä. Syylliseksi ei tule sillä, että poliisi tai tuomari tai joku muu tuntee epäilyksen alaisen olevan syyllinen.

Puutteellisten näyttöjen vallitessa korostuu vaihtoehtoisten tapahtumainkulkujen poissulkeminen. Ja nimenomaan tässä on ollut KS:n tapauksessa ongelma. Ja on edelleen.

Selvittämiskynnys merkitsee sitä, että käytettävissä on oltava varteenotettava ja välttämätön näyttö siitä, että todistusaineiston laajuus mahdollistaa jäljelle jäävän epävarmuuden eliminoimisen.

Jos järkeviä ja varteenotettavia muita hypoteeseja ei voida sulkea pois,
syyte on hylättävä, koska on jäänyt varteenotettava epäilys syytetyn syyllisyydestä.

Ojankaivajien sen paremmin kuin muidenkaan epäiltyjen suhteen ei saatu varmuutta objektiivisesta näytöstä (oliko tapahtumapaikalla, tapahtuma-aikaan, oliko hänen mahdollista tehdä rikos jne.) sekä subjektiivinen näyttö (tahallisuus, motiivi).

Ei sormenjälkiä, ei surmavälinettä, ei mitään. Vain ihmisten puheita ja luuloja. Jotka paisuivat ja lähtivät elämään aivan omaa elämäänsä. Samaan aikaan kun kylässä huhut jylläsivät, poliisin arkistossa olevat aihemapit pölyttyivät kaikessa rauhassa.

Toki sen ajan poliisi aivan samalla tavalla kuin nykyajan poliisi ymmärtää, että henkirikoksen ratkaisemisessa aikaikkuna on kapeahko. Mitä pidempään juttu pimeänä sen epätodennäköisempää sen ratkeaminen.

KS:n liikkeet edeltäviltä päiviltä saattaisivat antaa jotain tietoa...

[Stobbart]

Ei, vaan sekä tekijä että avustaja kuolivat vuonna 1967. Se, että heitä vastaan ei nostettu syytettä, ei kerro siitä, etteivätkö aihetodisteet olisi olleet vahvoja. Vahvaa, ns. kovaa näyttöä ei toki ollut oikeudenkäyntiä varten, mutta se on eri asia.

Tietojen mukaan ojankaivaja kuoli 1967 ja lankomies 1972. Eli oli 14 vuotta ja 19 vuotta aikaa kasata syytteet heitä vastaan.

.

Niin, sinun päin persettä olevien tietojen mukaan. Lankomies kuoli vihtorin kanssa samana vuonna 1967, ja se on fakta. Onko liian vaikea tajuta? Ota itse selvää, tieto kyllä löytyy jos on vähänkään hoksnokkaa, josta en tosin kohdallasi ole erityisen varma. Tuo oikeastaan kuvastaa toimintaasi tässä. Et tiedä mistään mitään, mutta kovasti on tarvetta jankuttaa olemattomine tietoinesi asiasta.

Ja tuo jauhantasi nyt on ihan itsestään selvää, ettei tuomioita intuitiolla jaeta, ja tässä tapauksessa viimeinen tuomioon riittävä näyttö on puuttunut. Mutta kuten sanottua, keissi on ns. niin selvä kuin selvittämätön tapaus voi olla. Ja tämän on todennut usea tutkijakin 70-luvulta lähtien. Asia selviää, kun vaivautuu itse alkuperäisiä pöytäkirjoja hankkimaan, ja niitä vieläpä lukemaan.

Tämä keskustelu oli osaltani tässä.

[Inanna]

Mutta kuten sanottua, keissi on ns. niin selvä kuin selvittämätön tapaus voi olla. Ja tämän on todennut usea tutkijakin 70-luvulta lähtien. Asia selviää, kun vaivautuu itse alkuperäisiä pöytäkirjoja hankkimaan, ja niitä vieläpä lukemaan.

Niin, ETP:t ovat julkisuuslain mukaisesti kaikkien saatavilla. Itse en ole lukenut, kuten jo mainitsin. Mutta olen istunut luennoilla, joissa asiaa käytiin läpi. Juridiselta kantilta luennot olivat avartavia. Kerron tämän tässä, koska joku materiaalia tilaava tai jo lukeva saattaa olla tästäkin puolesta kiinnostunut ja varsinkin jos tuntuu, että on päässyt ratkaisun äärelle. Eli esitutkintapöytäkirjoista.

Ennen nykyistä 1.1.2014 voimaan tullutta esitutkintalakia (805/2011), ja sitä edellistäkin,
voimassa olleet esitutkintaa koskevat säännökset olivat hyvin niukat ja kovin hajanaiset.

Vuonna 1953 esitutkinta tilannetta ei voi mitenkään pitää eikä pidetykään kansalaisten oikeusturvan kannalta edes tyydyttävänä. Ongelma tiedostettiin jo tuolloin. Puhutteluja ja kuulusteluja pelättiin yleisesti.

Poliisilaki (84/66) tuli voimaan 1967. Siinä oli järjestysmuotoa ja yleistä toimivaltaa koskevat säännökset. Siinäkään ei vielä yksityiskohtaisia säännöksiä esitutkinnasta otettu osaksi poliisilakia.

Ylläolevilla seikoilla on vahva vaikutus esitutkintapöytäkirjojen puutteellisuuteen ja vajavaisuuteen. Painopisteitä muuttelemalla ja johdattelevilla kysymyksillä saatiin vaikka minkälaista "aineistoa".

Nykysin kuulustelujen periaate on vapaa kerronta ja avointen kysymysten käyttö, koska antavat luotettavampia vastauksia.

Myös kirjaamistkäytännöt aiheuttavat ongelmia (edelleen) koska koko kuulustelun luotettavuus voidaan myöhemmin asettaa kyseenalaiseksi. Esimerkiksi kysymysten muotoilun vaikutusta vastauksiin ei pystytä arvioimaan lainkaan ja tällöin esimerkiksi todistajan kertomat havainnot voivat joutua epäilyksen alaiseksi johtuen kysymyksistä ja niiden esittämistavasta.

Esitutkinta materiaalissa olevat yleisimmät virheet ja puutteet, lisäksi vajavaisuudet, joilla oli suoraa merkitystä syyttäjän todistelun ja muun näytön arvioinnin kannalta, oli useita. Vaikkakin aineisto on hurjan laaja.

Kyllikki Saaren tapausta käsiteltiin kuolemansyyjuttuna. Oikeuden päätös oli hyvin yksinkertainen ja ainoa mahdollinen: todettiin vain, että KS oli saanut surmansa ulkoisen väkivallan kautta. Jokaisesta epäilyksen alaisesta oli tehty oma niin sanottu linjansa vuoteen 1955 mennessä ja tuolloin niitä oli kertynyt jo 282. Myöhemmin linjoja tuli vielä lisää.

Koko sekamelskasta jää käteen siis laaja mutta kelvoton ETP mappivuori ja eri spekulaatiota tekijästä. Joku sen teki. Minua on nyt täällä kehotettu tutustumaan ETP:hin, että sieltä syyllinen kirkkaasti selviäsi. Luentojen perusteella tuon ETP aineiston paras anti on osoittaa sen puutteita ja miten syytteen alaisen oikeusturva on noista ajoista merkittävästi parantunut.

Mutta kuten sanottua, keissi on ns. niin selvä kuin selvittämätön tapaus voi olla. Ja tämän on todennut usea tutkijakin 70-luvulta lähtien. Asia selviää, kun vaivautuu itse alkuperäisiä pöytäkirjoja hankkimaan, ja niitä vieläpä lukemaan.

Niin, ETP:t ovat julkisuuslain mukaisesti kaikkien saatavilla. Itse en ole lukenut, kuten jo mainitsin. Mutta olen istunut luennoilla, joissa asiaa käytiin läpi. Juridiselta kantilta luennot olivat avartavia. Kerron tämän tässä, koska joku materiaalia tilaava tai jo lukeva saattaa olla tästäkin puolesta kiinnostunut ja varsinkin jos tuntuu, että on päässyt ratkaisun äärelle. Eli esitutkintapöytäkirjoista.

Ennen nykyistä 1.1.2014 voimaan tullutta esitutkintalakia (805/2011), ja sitä edellistäkin,
voimassa olleet esitutkintaa koskevat säännökset olivat hyvin niukat ja kovin hajanaiset.

Vuonna 1953 esitutkinta tilannetta ei voi mitenkään pitää eikä pidetykään kansalaisten oikeusturvan kannalta edes tyydyttävänä. Ongelma tiedostettiin jo tuolloin. Puhutteluja ja kuulusteluja pelättiin yleisesti.

Poliisilaki (84/66) tuli voimaan 1967. Siinä oli järjestysmuotoa ja yleistä toimivaltaa koskevat säännökset. Siinäkään ei vielä yksityiskohtaisia säännöksiä esitutkinnasta otettu osaksi poliisilakia.

Ylläolevilla seikoilla on vahva vaikutus esitutkintapöytäkirjojen puutteellisuuteen ja vajavaisuuteen. Painopisteitä muuttelemalla ja johdattelevilla kysymyksillä saatiin vaikka minkälaista "aineistoa".

Nykysin kuulustelujen periaate on vapaa kerronta ja avointen kysymysten käyttö, koska antavat luotettavampia vastauksia.

Myös kirjaamistkäytännöt aiheuttavat ongelmia (edelleen) koska koko kuulustelun luotettavuus voidaan myöhemmin asettaa kyseenalaiseksi. Esimerkiksi kysymysten muotoilun vaikutusta vastauksiin ei pystytä arvioimaan lainkaan ja tällöin esimerkiksi todistajan kertomat havainnot voivat joutua epäilyksen alaiseksi johtuen kysymyksistä ja niiden esittämistavasta.

Esitutkinta materiaalissa olevat yleisimmät virheet ja puutteet, lisäksi vajavaisuudet, joilla oli suoraa merkitystä syyttäjän todistelun ja muun näytön arvioinnin kannalta, oli useita. Vaikkakin aineisto on hurjan laaja.

Kyllikki Saaren tapausta käsiteltiin kuolemansyyjuttuna. Oikeuden päätös oli hyvin yksinkertainen ja ainoa mahdollinen: todettiin vain, että KS oli saanut surmansa ulkoisen väkivallan kautta. Jokaisesta epäilyksen alaisesta oli tehty oma niin sanottu linjansa vuoteen 1955 mennessä ja tuolloin niitä oli kertynyt jo 282. Myöhemmin linjoja tuli vielä lisää.

Koko sekamelskasta jää käteen siis laaja mutta kelvoton ETP mappivuori ja eri spekulaatiota tekijästä. Joku sen teki. Minua on nyt täällä kehotettu tutustumaan ETP:hin, että sieltä syyllinen kirkkaasti selviäsi. Luentojen perusteella tuon ETP aineiston paras anti on osoittaa sen puutteita ja miten syytteen alaisen oikeusturva on noista ajoista merkittävästi parantunut.
https://lakimiesuutiset.fi/aikamatka-19 ... ineistoon/

[tutkija2]

Kyllä Vihtori on syyllinen ja Arvo hämmensi niin, että tänä päivänäkin moni uskoo erilaisiin mielikuvitus teorioihin ja eri syyllisiin väänellen ja käännellen asioita.

Rikoksen ratkaisun taito on yksinkertainen; mikään ei ole aatteellista (mielikuvitukseen liittyvää), kaikki on järjellistä.

[Inanna]

Voi olla noinkin. Yksinkertaisimmillaan kehäpäätelmä kuuluu: Koska asia on näin, asia on näin. Kaava menee :

1 Ojankaivaja on lankomiehen premissi
2 Todisteeksi lankomiehelle:lle esitetään ojankaivajaa
3 Alkuehdoksi ojankaivajalle esitetään lankomiestä

Eli kierretään kehää. Tässä ei ole mitään muuta ongelmaa kuin se, että kehäpäätelmä on hyväksyttävissä vain siinä tapauksessa, että johtopäätös sattuu olemaan tosi. Sama kehäpäätelmä on ojankaivajan ja lapion välillä. Ojankaivajan ja maastontuntemuksen välillä. Ojankaivajan ja asuinpaikkansa välillä.

Kehäpäätelmä ei tee näitä kahta myöskään syyttömiksi. Ei riittäneet aiheet tuomiolle, mutta ei myöskään vapauttamaan epäilyksistä.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/arti ... gs.jlwCvqE

Ei ole sattunut silmiini onko koskaan laadittu logiikkaan perustuvaa totuustaulukkoa pääepäillyistä? Olisi mielenkiintoista nähdä tulos.

Siis siinä syyllinen valehtelee ja syyttömät puhuvat totta. Etsitään siis vaakarivi, jolla A:lla on sama totuusarvo kuin vaikkapa ojankaivajan kertomuksella , B:llä sama totuusarvo kuin lankomiehen kertomuksella ja C:llä sama totuusarvo kuin vaikkapa pastorin tai jonkun muun pääepäillyn kertomuksella. Tällä menetelmällä joku nousee esille "oikealla" vaakarivillä.

Kuka on syyllinen? Ratkaisu:

Kuulusteluissa esille tullut:

Ojankaivaja: ”Minä olen syyllinen tai joku muu on syyllinen.” Lankomies: ”Syyllinen en ole minä eikä ojankaivaja.”
Pastori: ”Ojankaivaja on syyllinen tai lankomies on syyllinen.”
A = ”ojankaivaja on syytön.” B = ”lankomies on syytön.”
C = ”pastori on syytön.”
Ojankaivajan kertomus: lankomiehen kertomus: pastorin kertomus:
¬A ∨ ¬C A ∧ B ¬A ∨ ¬B

A B C ¬A ¬B ¬C ¬A∨¬C A∧B ¬A∨¬B
1 1 0 0 0 1 1 1 0
1 0 1 0 1 0 0 0 1
0 1 1 1 0 0 1 0 1

Tämä logiikkaleikki antaa eri vastauksen tekijästä kuin yllä oleva mielipide.

[strangelove]

Nimimerkki Inanna tuossa edellä lyttää poliisitutkinnan melko totaalisesti ja kuvailee esitutkinta-aineistoa kelvottomaksi sekamelskaksi, vaikka ei ole siihen perehtynyt. Hän myös linkittää Susanna Reinbothin kirjoittaman kolumnin, jota ei kuitenkaan vaikuta itse lukeneen lainkaan. Reinboth kertoo tuossa mm:

"Poliisi oli tehnyt vaikuttavan tarkkaa työtä, toki senaikaisilla reunaehdoilla."

Tähän lausuntoon on helppo yhtyä. Epäiltyjen liikkeitä oli kammattu millimetrintarkasti. Selkeä tapahtumien kulku on aineistosta erotettavissa, mutta koska teknisiä todisteita ei ollut, asia ei edennyt oikeusasteisiin. Toisaalta esim. KRP:n Tapani Tikkala on todennut, että hänen mielestään näyttöä oli niin paljon, että periaatteessa juttu olisi voitu viedä aikanaan syyttäjälle. Aikalaistutkijat olivat kaiketi sitten sitä mieltä, ettei se olisi mennyt läpi.

Lukuisten aihetodisteiden lisäksi pääepäilty kertoi rikoksesta asioita, joita ei voinut tietää kuin ne itse nähnyt henkilö. Hän muun muassa vahingossa todisti olleensa Kyllikin katoamispaikalla katoamisen aikaan.

[Inanna]

Olen lukenut toimittaja Susannan kolumnin, jonka linkitin. Poliisit toki tekivät valtavan työn, kävivät läpi kaikki Isojokelaiset talot ja aika aukottomasti saivat varmuuden, mm. että teolle ei ole silminnäkijöitä.

Tuosta "millimetrin tarkasta epäilyjen liikkeiden kampaamisesta" on pakko olla toista mieltä. Esim. pastorin lastenpiian ja pienen lapsensa antama alibi tuli kuukausia jälkikäteen. Ensimmäiset kuulustelutkin venyivät. Joten aikaa miettiä sanomisia ja kuulla kylän ihmisten mielenliikkeitä oli kyllä olemassa. Ojankaivajan ensimmäisestä kuulemisesta ei ole pöytäkirjaa lainkaan. Hänen kuulemiseensa myöhemmässä vaiheessa puuttuivat psykiatriset lääkärit. Kovaa peliä oli.

Istuin siis oikeustieteellisen luentosalissa kuulemassa tämän esipöytäkirja aineiston sisältöä ja siihen liittyviä ongelmia. Asia ei ole mitenkään aikaan tai edes lainsäädäntöön sidonnainen. Virheitä sattuu.

Nykyinen vastuussa oleva on sanonut vain, että juttu avataan uudelleen jos uutta tietoa ilmaantuu. Muussa tapauksessa se jää ratkeamatta.

[Dinker]

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005761113.html

Isä tunnusti kammottavan totuuden siitä, mitä tyttärelle oli kalareissulla tapahtunut

Kun Kyllikki Saaren murhaajaa ei löytynyt, alkoivat ilmiannot ja tunnustukset. Yksi hirvittävimmistä tarinoista tuli isältä, joka halusi vihdoin kertoa totuuden tyttärestään.
Kyllikki Saari murhattiin 17. toukokuuta 1953. Kun murhaajaa ei alkanut löytyä, alkoivat ilmiannot. Jotkut ilmiantoivat tuntemattomia, jotkut tuttujaan. Jotkut kerskuivat humalassa itsekin, että olivat surmanneet Kyllikin. Ilta-Sanomat keräsi poliisin tutkintamateriaalista yhdeksän ilmiantoa.

1. Arpinen mies puhui Kyllikin kengistä
Elokuun 31. päivänä 1953 ilmoittautui Isojoen piirin nimismiehelle kaksi tilallista, Paavo ja Osmo, jotka kertoivat tavanneensa toukokuun 23. päivänä 1953 ravintola Christinessa Kristiinankaupungissa seurueen, johon kuului tuntematon mies. Tuntemattomalla oli ollut tuoreita rupeutuneita arpia kasvoissa, otsassa ja ranteissa ikään kuin kynsien jäljitä. Mies oli sanonut tunteneensa Kyllikki Saaren.

Miehet kertoivat uusintakuulustelussa joulukuussa tuntemattoman sanoneen, että ”onkohan sen tytön kenkiä löydetty sieltä pusikosta”. Tämä antoi aiheen epäillä, että rupeutuneiden naarmujen taustalla olisi ollut Kyllikin surma. Tuntematonta miestä ryhdyttiin tarmokkaasti etsimään. Erityistuntomerkkinä oli toisen käden viallinen sormi.

Joulukuun 13. päivän iltana mies löydettiin. Hän kiisti tapahtuman ja kiisti koskaan tavanneensa tilallisia ja edes olleensa ravintolassa. Mies ei muistanut, missä oli ollut Kyllikin katoamisiltana. Hänet pidätettiin.


Yksi keskusrikospoliisille lähetetty vihjelappunen.

Ensin mies väitti, että oli talkoiden jälkeen kotonaan klo 21 jälkeen. Ristikuulustelussa hän muutti kertomustaan ja väitti ajaneensa illalla vaimonsa luo Kristiinankaupunkiin, mikä tiedettiin valheeksi.

Maakunnassa vallinneen kiihtyneen mielentilan vuoksi mies piti siirtää samana päivänä Vaasan poliisivankilaan jatkokuulusteluja varten. Mies sanoi olleensa Christinessä niin juovuksissa talkoitten jälkeen, ettei muistanut, mitä oli siellä puhunut. Kukaan muu hänen kanssaan tekemisin joutunut ei ollut havainnut hänessä tuoreita arpia, joten poliisi arveli, että tilallisilla oli ollut ”muistierehdys”. Poliisi uskoi myös, että mieheltä itseltään runsas ryyppyjen otto oli huuhtonut muistin mennessään.

2. Kuplettilaulaja kerskui murhalla
Lokakuun 16. päivänä 1953 sai ylikonstaapeli Paavo ollessaan virkamatkalla Helsingissä tietää, että käsineleikkaaja Leon asunnossa eräs kauppaedustaja ja kuplettilaulaja Yrjö oli päihtyneenä puheen lomassa tunnustanut surmanneensa Kyllikki Saaren ollessaan seudulla silloin matkoilla.

Kuplettilaulajan humalaiset puheet johtivat siihen, että hänet pidätettiin yhdeksi yöksi asian tutkimista varten. Asian todellinen laita selvisi pian, kun poliisi sai vankirekisteristä tiedon, että kuplettilaulaja oli laskettu vapaalle jalalle rangaistuslaitoksesta vasta Kyllikin katoamisen jälkeen. Kuplettilaulaja oli ilmeisesti juopuneena halunnut kerskua karmaisevalla rikoksella.


Poliisin materiaalista löytyy kuva Kyllikki Saaren kengässä olleesta kaulahuivin kappaleesta ja miesten sukasta.
3. Äiti kertoi karmivan tarinan pojastaan
Lokakuun 28. päivänä 1953 saapui Tampereen rikospoliisiin entinen karjanhoitaja Naimi. Naimi kertoi, että hänen poikansa taskussa oli viime kesänä ollut varresta katkaistu sukan kappale sekä pöytälaatikossa virsikirja, jossa oli tahrautunut omistuskirjoitus ”Kyllikk- S----”. Näiden takia äiti uskoi poikansa surmanneen Kyllikki Saaren. Äiti kertoi pojallaan olleen harmaan auton, jonka tämä oli myynyt heti katoamisen jälkeen. Äiti kertoi miettineensä asian ”ensiksi vakavasti ennen kuin oli alkanut kertomaan omasta pojastaan näin hirveitä toteamuksia”.


Poika uskoi äitinsä sairastavan ”vainohulluutta”.

Poliisi pidätti pojan. Poika kertoi kuulusteluissa, ettei ollut käynyt Isojoella koskaan eikä polttanut mitään papereita eikä nähnyt eikä pitänyt hallussaan sukanvartta eikä virsikirjaa. Poika uskoi äitinsä sairastavan ”vainohulluutta”. Poliisi tuli samaan surulliseen lopputulokseen.

4. Sylvi keksi tarinan murhamatkasta
Kemijärveläinen autoilija Eino ilmoitti poliisille, että oli tavannut 17. joulukuuta 1953 Helsingin rautatieasemalla raskaana olleen nuoren neitosen, joka oli kertonut olleensa mukana silloin, kun Kyllikki Saari murhattiin.

Nainen oli kertonut, että heitä oli ollut kaksi miestä ja kaksi naista ja he olivat Isojoella myymässä salakuljetettua spriitä. Autollaan he olivat töytäisseet Kyllikin ojaan. Juovuksissa ollut kuljettaja oli mennyt naisen mukaan apua huutaneen Kyllikin luo. Avunhuudot vaimentaakseen kuljettaja oli naisen mukaan kuristanut Kyllikin kuoliaaksi. Nainen oli kertonut myös, että Kyllikki oli haudattu suohon, ja seurue oli palannut Helsinkiin.
Poliisi etsi käsiinsä rautatieaseman neitosen, joka paljastui nuoreksi kotiapulaiseksi, Sylviksi. Sylvi kertoi poliiseille sepittäneensä ”piloillaan” miehelle olleensa murhamatkalla. Tarinassa ei ollut mitään perää.

5. Kasvissyöjä ui savihaudassa – se herätti epäilyt
Lokakuun 8. päivänä 1959 maanviljelijä Tampereen Pispalasta lähestyi poliisia. Hän kertoi vuokranneensa mökkinsä eräälle ylioppilaalle, jolle viljelijän mukaan tuli kirjeitä Isojoelta. Perheessä oli pantu merkille, että ylioppilas ”muka luki asunnossa, jossa ei ollut sähköä, vaan pieni öljylamppu”. Ylioppilas oli vasenkätinen, mutta oli syönyt oikealla kädellään. ”Oli ollut kasvissyöjä ja käynyt paikkakunnan suureksi ihmeeksi alastomana uimassa savihaudassa.” Vielä maanviljelijä luonnehti ylioppilaan vaatetusta ”heikonpuoleiseksi”.

Poliisin yhteydenotosta hämmentynyt ylioppilas kielsi olevansa vasenkätinen, mutta myönsi yrittäneensä olla joskus kasvissyöjä iskiaksen takia. Miehellä ei ollut mitään tekemistä Kyllikin murhan kanssa.

Ruumiin kätköpaikalle oli maahan pistetty männynnäre. Kuva on poliisin tutkintamateriaalista.

6. ”Teen tämän sydämeni pakotuksesta”
Huhtikuun 9. päivänä 1956 eräs haminalainen rouva halusi ottaa osaa Kyllikki Saaren murhaajan etsiskelyyn.


Tunnen omassa sydämessäni käskevän äänen, se aivan pakoittaa minut tämän tekemään.

”Olen seurannut tapahtumia aivan herpaantumattomalla jännityksellä. Mielessäni on ollut aikomus jo kauvan sitten kirjoittaa, mutta arkana ihmisenä olen kuitenkin odottanut. Kuitenkaan en voi vaieta eräästä henkilöstä, epäillähän saa, vaikkei syyttää. Tunnen omassa sydämessäni käskevän äänen, se aivan pakoittaa minut tämän tekemään. Siispä selostan. Silloin keväällä, kun Kyllikki Saari murhattiin, muutti tänne hyvin oudolle vaikuttava mies, nimellä (miehen nimi). Hän vaikuttaa melkeinpä mielipuoliselta, ei ollenkaan täysjärkiseltä. Hän saattoi pelästyttää ihmiset yhtäkkiä kovalla huudollaan tiellä vastaantullen tai puhellessa kauppaan tullessaan hän saattoi ruveta laulamaan mitä rivointa laulua ja sen jälkeen virttä. Tämä mies oli täydellisesti vasenkätinen… Hän kävi meilläkin mutta minua aina pelotti, että vapisin, hänessä oli jotain niin pelottavan näköistä... on se kumma, hänessä oli niin paljon salaperäisiä oikkuja, mitä ei viitsi kirjeessä selostaa. Nyt jään kauhean pelon valtaan, olen sellainen yliherkkä ja arka ihminen, mutta teen tämän sydämeni pakotuksesta.”

7. Hätähuutoja hakattujen vaimojen puolesta
Osa ilmianto- ja vihjekirjeistä oli hätähuutoja pahoinpideltyjen vaimojen puolesta. Ne olivat hartaita toiveita, että poliisi hakisi miehen edes vähäksi aikaa pois surman varjolla, jotta perheeseen palaisi rauha.

Yksi tällainen kirje lähettiin nimismiehelle loppuvuodesta 1954. Ilmoittaja nimesi Kyllikki Saaren murhaajaksi ”hermotautisen” miehen.

”Hän on liikkunut Isojoella juuri siihen aikoihin kuin Kyllikki Saari murhattiin. Hän on sanonut, että neiti Saari on kuristamalla murhattu. Sillä on kova vika päässä ja se on koko kylän kauhu. Siellä, missä se asuu, pelkäsivät kaikki ihmiset sitä. Se on potkinut rouvaansa hirveästi raskaana ollessa ja kuristanut kurkusta ja repinyt vaatteet. Naapurit ovat päässeet apuun. Muuten olisi tappanut. Naapurin vanhaa mummoa potkinut aika pahasti. Hänen rouvansa kärsii liian paljon. Unet ovat menneet rouvalta. Kuin saapi olla pelon ja ahdistelun alla, milloin tappaa rouvansa ja pikkuisensa. Olkaa hyvä ja kuulustelkaa (miehen nimi) ensi tilassa, sillä sen rouva ei jaksa kärsiä enää kauaa.”


Muistan hänen lausuneen mm. tähän tapaan: Kyllä se miehen sukuvietti on sellainen voima, että sen täytyy päästä jollain lailla purkautumaan.

8. Maanviljelijä puhui miehen sukuvietistä
Maaliskuun 13. päivänä 1962 eräs rouva Haminasta halusi saattaa komisario Axel Skogmannin tietoon omat epäilyksensä tuntemaansa maanviljelijää kohtaan. Rouva kertoi Skogmannille tähän asti tukahduttaneensa epäilyksensä pitäen niitä siihen asti mielikuvituksena. Rouva nimitti maanviljelijää paikkakunnan suurimmaksi mätämunaksi ja väitti miehellä olleen huhujen mukaan myös avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia.

”Muistaakseni hän on jo toisen kerran naimisissa. Kun eräänä kesänä pistäydyin jollakin asialla (miehen) talossa, jäin hetkeksi keskustelemaan isännän kanssa. Tällöin hän aivan äkkiarvaamatta ja ihmeeksi rupesi puhumaan seksuaalisista kysymyksistä. Muistan hänen lausuneen mm. tähän tapaan: Kyllä se miehen sukuvietti on sellainen voima, että sen täytyy päästä jollain lailla purkautumaan. Minulle tuli lähtökiire, sillä en halunnut jäädä keskustelemaan noin epätavallisista aiheista.” Rouvan kiihtynyt purkaus ei laukaissut kokeneessa rikoskomisariossa pidätysviettiä.

9. Isä tunnusti hukuttaneensa tyttärensä
Murhatutkinnan yksi traagisimmista tapauksista ovat erään isän kuulustelut. Isä saapui poliisin luo tunnontuskissa pari vuotta Kyllikki Saaren murhan jälkeen ja tunnusti murhanneensa oman alaikäisen tyttärensä.

Isän mukaan hän oli lähtenyt järvelle kalastamaan ja pyytänyt tyttärensä mukaan. Isä kertoi, että kesken katiskojen noston hänen päähänsä oli pälkähtänyt, että hänen täytyy surmata oma tyttärensä. Isä oli hypännyt ruuhen reunalle niin, että se oli kaatunut. Molemmat olivat joutuneet veden varaan. Isä oli vaipunut pinnan alle. Kun hän oli päässyt pinnalle, hän oli uinut uimataidottoman tyttönsä luo. Tyttö oli tarttunut isän housujen lahkeeseen.


Isä oli palannut yksin läpimärkänä ja kiihtyneenä kotiinsa ja sanonut vaimolleen, että tyttö jäi järveen.

Tyttö oli ollut isän mukaan puoliksi tajuton, kun isä oli käskenyt pitää kiinni. Rantaan oli ollut matkaa 65 metriä. Kun isä oli uinut noin 10 metriä, tyttö oli hellittänyt otteensa. Isä oli yrittänyt saada tytön kädet tarttumaan uudelleen kiinni, mutta tyttö oli ollut aivan hervoton. Isä sanoi itse olleensa aivan uupunut ja kylmän veden kangistama. Suurin ponnistuksin hän oli päässyt itse rantaan, mutta ei ollut jaksanut kannatella sinne tytärtään.

Isä oli palannut yksin läpimärkänä ja kiihtyneenä kotiinsa ja sanonut vaimolleen, että tyttö jäi järveen. Vaimon mukaan mies oli ollut hyvin murheellinen tytön hukkumisen jälkeen. Tahallisuudesta mies ei ollut koskaan vaimolleen maininnut eikä vaimo sellaista ollut edes ajatellut.

Poliisin luo tullessaan mies kertoi, että hänellä on ”vaikeita omantunnon tuskia” ja hän ”haluaisi tunnustaa murhan saadakseen tunnolleen helpotusta”.

Kuulustelun jälkeen poliisi ilmoitti isälle, että tämä joutuu pidätetyksi. Isä vastasi ”sehän on luonnollista, siihen minä olen valmistautunutkin”.

Sisäministeriö antoi puhelimitse määräyksen, että täytyy tutkia myös isän osuutta Kyllikki Saaren murhaan. Miehen henkinen terveys tuntui horjuvan pidätyksen aikana. Hän sanoi, ettei hänellä ole muita rikoksia tunnollaan, mutta sanoi myös, että kyllä kai hänen on silti otettava myös Kyllikin murha tunnolleen.

Isää ei koskaan saatettu vastuuseen oman tyttärensä kohtalosta, sillä hän teki itsemurhan tutkinnan aikana. Isän mahdollisesta osuudesta Kyllikin murhaan ei saatu mitään näyttöä. Kansio suljettiin lopullisesti.

Kuvat ei näköjää kokonaan näy...

[Inanna]

Viihdyttävä tuo Dinkerin laittama juttu.

Miten niin rauhallisella ja maalaisidyllisellä paikkakunnalla kuin Isojoki ja sen ympäristökunnat on voinutkin olla noin paljon vainohulluja, mielisairaita, huonokuuloisia, rampoja, lasisilmää, naisia ahdistelevia pervoja, peräkammarin vähä-älyisiä poikamiehiä, ankaria vanhempia, taikauskoisia, ennustajia, selvinnäkijöitä, syvästi uskonnollisia, häntäheikkejä....

Julmia vanhempia jotka ilmiantoivat omia lapsiaan tai jopa tappoi...

Ihan jo saa ihmetellä, että sieltä noista vuosista kukaan selvisi hengissä tai täysissä järjissään!

Rikosdekkaristitkaan ei keksi tällaisia hahmoja fiktiivisiin kirjoihinsa. Uskomatonta.

[sörsse]

Viihdyttävä tuo Dinkerin laittama juttu.

Miten niin rauhallisella ja maalaisidyllisellä paikkakunnalla kuin Isojoki ja sen ympäristökunnat on voinutkin olla noin paljon vainohulluja, mielisairaita, huonokuuloisia, rampoja, lasisilmää, naisia ahdistelevia pervoja, peräkammarin vähä-älyisiä poikamiehiä, ankaria vanhempia, taikauskoisia, ennustajia, selvinnäkijöitä, syvästi uskonnollisia, häntäheikkejä....

Julmia vanhempia jotka ilmiantoivat omia lapsiaan tai jopa tappoi...

Ihan jo saa ihmetellä, että sieltä noista vuosista kukaan selvisi hengissä tai täysissä järjissään!

Rikosdekkaristitkaan ei keksi tällaisia hahmoja fiktiivisiin kirjoihinsa. Uskomatonta.

Tuota samaa olen minäkin ihmetellyt? Ja heidän keskuudessaan, vieläpä samana yönä jolloin suurin piirtein jokainen em. latvalaho on liikekannalla, tehdään rikos, mitä on selvitelty 65 vuotta tuloksetta?

[Chikatilo]

Minua hieman ketuttaa hyysärin artikkelisarja, jossa julkista tietoa herutellaan vähän kerrassaan kansan syvien rivien luettavaksi ja eletään viikko viikolta uudelleen vääräksi todetut arvelut ja johtopäätökset. Onko syyllinen lopulta hovimestari?

Itse olen nykyään vakuuttunut siitä, että kyseessä on yksinkertaisen ihmisen tekemä ja vähintään puolitahaton tappo, jossa vainaja kätkettiin alkeellisella tavalla tutulle alueelle surmapaikan läheisyyteen. Jos väärät todistukset ja ilkeämielinen panettelu eivät olisi ohjanneet tutkintaa, olisi syyllinen tai syylliset saatu vastuuseen teostaan.

Hyysärin ansiosta saamme kuitenkin viikoittain ”vaihtaa tutkintalinjaa”, jota on tehty jo lähes 2000 viestin verran.