Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
murmeli2
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: Ke Helmi 13, 2013 5:46 pm

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja murmeli2 »

Doctor Lecter kirjoitti:1980 -luvun tietämyksen mukaan Poussun ja Argillanderin surmilla ei ole yhteyttä kellarisurmiin, sillä tekotapa ja asioihin liittyvät taustatekijät poikkeavat toisistaan. Mitä ne nyt sitten ikinä ovatkaan.

2000-luvulla oli jo sellainen näkemys, että Poussun ja Argillanderin surmaaja on eri henkilö. Löytyikö jotain uutta vai tutkijat ottivat uuden suunnan?

Entä Poussun omaisuus? Sosiaalinen asemansa kieli siitä, että ryöstettävää ei juurikaan ollut ja habitus ei ehken kovinkaan puoleensa vetävä - jos nyt raiskaaja juuri siihen huomionsa kiinnittäisi. Tappamisen iloa kokeva ei asialla pitäisi väliä senkään vertaa. Uskon, että Poussu ei tuntenut surmaajaansa.

Oletan, että tekijä on eri henkilö, mutta miksi Poussu surmattiin? Toki raiskauksen ilmitulon pelossa ja tekijä suojeli sillä itseään. Vai tappoiko tekijä tappamisen ilosta, jolloin ajatukset kulkevat sarjamurhaajan suuntaan. Tuula Lukkarisen surmaaja on kuitenkin eri henkilö, sillä hän (olettamani hlö) oli Poussun surman aikaan lusimassa henkirikoksesta saamaansa yli 10 vuoden tuomiota.

On kunniaksi uhrille, että häntä muistetaan, joten ohessa kuvansa:

Kuva
Kuva Alibi 8/1984 (osa isommasta kuvasarjasta jossa oli myös näiden kellarisurman uhrien kuvia). Aihe oli "Kuka on heidän surmaajansa?" Kuvasta jää harmillisesti surmapaikka ulkopuolelle, mutta se on aivan yläreunassa näkyvien rakennusten yläpuolella.
Järkyttävää kuinka tavattoman paljon kuvan henkilö muistuttaa Kontulassa surmattua Kekkosta! Luulin alkuun, että kuvat on menneet jotenkin sekaisin :shock:

jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Inhorealisti kirjoitti:
Tampereen Tyttö kirjoitti:Vai oliko välillä 1984-1991 parisuhteessa, perheellinen ja toimi työssä jossa ei liikkunut niin paljon?
Totta, ihan mahdollista ja ehkä jopa todennäköistäkin, mutta tuolla rajauksella tulee aika monta kymmentä tuhatta ehdokasta. Olisi ehkä hedelmällisempää spekuloida ns. rajatummalla ehdokasasettelulla.

Sikäli teoriasi kuulostaa hyvältä, että ison veden takana tuollaisia profiileja löytyy muistaakseni useammaltakin sarjamurhaajalta. Itselläni ei ole asiantuntemusta vastata sekunnissa, mutta montako tunnustettua sarjamurhaajaa Suomessa on ollut? Ajan siis takaa sitä, että onko tämä keskusteluttaminen sarjamurhaajasta edes relevanttia?
Mielestäni jo se, miten murhaaja otti riskejä Poussun ja Argillanderin tapauksissa, kertoo että niiden tekojen tekijä ei voi olla järvenpään alueen juttujen takana kellarisurmista puhumattakaan. Kellarijuruissa on mielestäni kyse siitä, että tekijä on pyrkinyt pääsemään uhrien asunnoille, mutta uhrien toiminnasta johtuen tekijä on joutunut sittemmin inspiroimaan. Järvenpään alueen tapausten modus operendi on ollut autokyytiin kaappaaminen ja Poussu/ Argillander juttujen modus operendi on ollut kadulla vaan kiinni paskat välittäen näkeekö joku.

spiderman83
Sabrina Duncan
Viestit: 371
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 9:56 pm

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja spiderman83 »


Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

Suuresti kiittäen ja Back to the Roots-palkinnon ojentaen! :D

Sievistelikö lehti Poussun tilannetta, vai oliko hän todellakin pelkkä "sairauseläkeläinen", joka lähinnä mielentilansa vuoksi liikuskeli laitapuolen porukoiden liepeillä? Jos kyseessä oli "oikea" seksuaalimurha, on tekijällä ilmeisesti ollut jonkinlainen fetissi uhrinsa suhteen. Uhrissa ei todennäköisesti ollut mitään tavanomaista puskaraiskaajaa kiinnostavaa.

Pitkän linjan päihdeongelmaisilla miehillä seksuaalinen kyky yleensä alenee merkittävästi, mutta väkivaltaisuus ei. Jotenkin tämä ei kuitenkaan sovi tähänkään saumaan. Tekijä tuskin oli spurgu - mutta yhtä vähän "herra".

Paikasta huolimatta en yhdistäisi Argillanderin surmaa kovin helposti tähän.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.

Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

Jotenkin tämä Poussun tapaus muistuttaa mielestäni "VVV":n touhuja.

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=147

Paikat ovat lähellä toisiaan, mutta ainakin yksi Veräjämäen Vääränvärin Vastustajista on kai -84 istunut edelleen Hannu Hyötyläisen murhasta. Oliko jäseniä muitakin kuin nuo kaksi raakalaista?
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

spiderman83 kirjoitti:Tässä artikkelia tapauksesta...
Hienoa! Kerrassaan mainio lisäys, tuoden taas lisää pohjaa sekä tarttumapintaa mahdolliseen keskusteluun.

Tosiaan, mikä syy kenelläkään olisi ollut surmata kumpikaan heistä? Itsensäpaljastajat ovat lähes poikkeuksetta säikkyjä reppanoita, joista ei tappotöihin ole. Chikatilon veikkaus "VVV-yhdistyksen" fanittajista/matkijoista on sangen valistunut arvaus. 1980-luvun alussa Vantaalla oli parin kolmen nuoren seurue, joka hakkasi huvikseen - surmaten ainakin yhden - alkkoholisteja sekä muita itseään fyysisesti heikompia. Samanlaista toimintaa oli Helsingissä 1970-luvun lopulla.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

VVV porukkahan ei "kunnianmiehinä"(paskahousuina) syyllistyneet seksuaalirikoksiin naisia kohtaan.
Possuna kohdalla puhuttiin murhan lisäksi raiskauksesta, joten tuskin oli VVVläiset asialla, vaikka mistäpä näitä tietää, koska nuorin näistä VVVläisistä oli jo Poussun murhan aikana vapaana. Eiköhän poliisit jo aikanaan tutkineet tämän nuoremman paskahousun alibin.
Piilohomot on in.

PR-67
Nikke Knakkertton
Viestit: 173
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 5:44 pm

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja PR-67 »

En väitä että olisin ollut kisällinä mukana opettelemassa raiskaamista ja tappamista, mieleeni kuitenkin tulee väkisin tilannekuva jossa pellavaöljytty, hikkorivartista moskaa puristaa sangen nuorimies. Vanhempi mies toimii selvästi opettajana ja kehoittaa oppilastaan lyömään. "LYÖ SITÄ SAATANA". Samassa hämmentynyt tyttö saa silmien yläpuolelle kilonpainoisen moskan. Kuuluu kaamea rusahdus kun otsaluu antaa periksi. Tytön silmät kääntyy päässä ja verta roiskuu tytön hajonneesta otsasta ryöppyinä. Alkaa raju nussiminen vaikka kisälli ei haluaisi. "NUSSI NYT SITÄ HUORAA" opettaja komentaa. Nuorimies alkaa naimaan kuollutta tyttö vasten omaa tahtoaan. Kyseessä on molempiin kohdistuva raiskaus, josta epäsuorasti on vastuussa ainoastaan opettaja. Vuosia myöhemmin nuorimies surmaa opettajansa koska tämä oli tehnyt hänestä tunnekylmän psykopaatin joka raiskaa ja tappaa naisia ja hävittää heidän ruumiit. Ei saa unta öisin, koska niin moni heistä tulee uniin. Nyt jo vanhempi herrasmies syö Ketipinoria ja Tenoxia unilääkkeeksi. Silti pelkää kuolemaa, tietää olevansa vastuussa.
Sarjahukuttajan, sarjaraiskaajan, sarjakuristan ja sarjamurhaajan ero on se seikka että kaikki heistä tekee tuotantotyötä, mutta eri linjoilla.

Inhorealisti

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja Inhorealisti »

PR-67 kirjoitti:En väitä että olisin ollut kisällinä mukana opettelemassa raiskaamista ja tappamista, mieleeni kuitenkin tulee väkisin tilannekuva jossa pellavaöljytty, hikkorivartista moskaa puristaa sangen nuorimies. Vanhempi mies toimii selvästi opettajana ja kehoittaa oppilastaan lyömään. "LYÖ SITÄ SAATANA". Samassa hämmentynyt tyttö saa silmien yläpuolelle kilonpainoisen moskan. Kuuluu kaamea rusahdus kun otsaluu antaa periksi. Tytön silmät kääntyy päässä ja verta roiskuu tytön hajonneesta otsasta ryöppyinä. Alkaa raju nussiminen vaikka kisälli ei haluaisi. "NUSSI NYT SITÄ HUORAA" opettaja komentaa. Nuorimies alkaa naimaan kuollutta tyttö vasten omaa tahtoaan. Kyseessä on molempiin kohdistuva raiskaus, josta epäsuorasti on vastuussa ainoastaan opettaja. Vuosia myöhemmin nuorimies surmaa opettajansa koska tämä oli tehnyt hänestä tunnekylmän psykopaatin joka raiskaa ja tappaa naisia ja hävittää heidän ruumiit. Ei saa unta öisin, koska niin moni heistä tulee uniin. Nyt jo vanhempi herrasmies syö Ketipinoria ja Tenoxia unilääkkeeksi. Silti pelkää kuolemaa, tietää olevansa vastuussa.
Mikä oli tytön nimi tai missä tämä rikos tapahtui?

tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Täytyy ehkä vähän vetää takaisin tuota aikaisemmin kirjoitettua. Autolla liikkuva henkilö on Uudellamaalla aina aika lähellä kaikkea. Ja Hausjärveäkin, jos niikseen tulee.

Pakko olla inhorealistin kanssa samaa mieltä, että Lukkarinen ja Poussu muistuttavat toisiaan aika helkkaristi - molemmat ovat selvästi ja pinnallisestikin katsottuna yhteiskunnan ulkokehällä ja sielläkin kaltevalla pinnalla. Jopa ulkonäössä taitaa olla samanlaisia piirteitä. Tekojen osalta molemmissa mainitaan poikkeuksellinen raakuus. Missä ei sanota onko se saman tapaista, mutta sitä on kuitenkin läsnä.

PR-67:n terapia näköjään tehdään lukijoiden kustannuksella täällä, joten siihen ei sen enempää. Lukkarista oli kuitenkin eläissään lyöty jollain tylpällä esineellä otsaan vasemmalle puolelle melko lujaa. Häntä ei kuitenkaan oltu n...tu ainakaan, mikäli uskomme poliisiin. Muuta sen sijaan oli tehty.

Poussun surmaajasta saattaa olla kelpo näytteitä tai saattaa olla olematta. Tuona aikana ei ehkä osattu vielä odottaa DNA-testejä ja siemennesteen säilöminen vaatisi varmaankin tietynlaiset olosuhteet.

Jos tekijä olisi ollut Poussun aikaan 20 jotain, hän olisi ollut Lukkarisen aikaan 30 jotain. Taikka sitten jotain muuta, mutta väli siis ei ole mitenkään mahdoton saman tekijän tekemäksi. Jos näissä olisi sama autolla liikkuva tekijä, hän olisi melkoinen metsästäjä. Heppu, joka tappaa syrjäytyneitä tai itse vähäarvoisiksi arvioimiaan naisia (?) aina halun herätessä ja tilaisuuden tullen. Ja tekee sen melkoisen pätevästi, kun kiinnijäämisestä ei ole tietoakaan. Tällainen heppu ei tosin taitaisi lopettaa ihan vähässä ja kotimaassa ei taida olla 1990-alun jälkeen juuri tähän sopivia juttuja. Onko hän siirtänyt metsästyksen ulkomaille? Vähän safarille aina aika ajoin kehitysmaihin?

Peräkylän Maigret
Javier Pena
Viestit: 1846
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
Paikkakunta: Pariisi

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja Peräkylän Maigret »

Lähellä tapahtumapaikkaa, Oppipojantiellä, sijaitsi noihin aikoihin iso puutalo jossa oli uskonnollisen lahkon ylläpitämä asuntola. Siiloan niminen hengellinen yhteisö näkyi noihin aikoihin pääkaupungin katukuvassa mm. lentolehtisten jakelijoina. Uusia jäseninä rekrytoitiin suoraan kadulta lupaamalla heille katto pään päälle. Iso osa jäsenistöä oli persoonaltaan hyvin epävakaan oloisia ja aggressiivisiakin. Monelle myös vankilatausta, narkkareita, alkoholisteja. Olihan itse päägurukin, Eero Sopanen, tälläinen entinen hämärämies. Korostan että joukkoon mahtui varmaan oikeita . asiallisiakin, uskon ihmisiä ja en halua mollata lahkoa sinänsä.

Mainittakoon että Eero Sopanen itse pahoinpideltiin raa'asti kotiovellaan joku aika Poussun murhan jälkeen , Oletan että poliisi on tarkoin selvittänyt tekijän liikkeet - vai onko ?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Sopanen

https://youtu.be/rG5wxIoJdXk

http://keskustelu.suomi24.fi/t/2518992/siiloan

Tässä viimeinen oljenkorsi tapahtuman loppuun saattamiseksi. Mars! Mars! Minfon dekkarit ! :arrow:

OscM
Poliisikoira Rex
Viestit: 266
Liittynyt: Su Maalis 06, 2016 10:34 pm

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja OscM »

Tämähän on mielenkiintoista.

Lisäksi vielä E. Argillanderin surma, jonka voisi kyllä ajatella liittyvän tähän - hänhän oli palaamassa jostakin uskonnollisesta tilaisuudesta, jolloin olisi saattanut olla tällaiselle tekijälle ainakin "ulkonäkötuttu". (Se taas olisi saattanut olla Saalem-seurakunta (avoin kristillinen "rukoushuone" tms), koska sellainen ainakin sijaitsee Hämeentien alussa, josta E. A.:n sanottiin olevan tulossa, sijaitsiko 80-luvulla, ei tietoa. Menee vähän aiheesta sivuun tämä.)

OscM
Poliisikoira Rex
Viestit: 266
Liittynyt: Su Maalis 06, 2016 10:34 pm

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja OscM »

Voisi myös hyvin kuvitella U-M. Poussun asunnottomana kenties joko saaneen silloin tällöin yösijan yhteisöstä(mikäli tällainen oli mahdollista)/tunteneen siellä asuneita.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja dazu »

Poussun tapaus yhdistyy kyllä aika vahvasti Argillanderin tapaukseen: paikka, tekotapa, tekojen ajankohdat ja tekojen ajallinen etäisyys toisistaan puoltavat samaa tekijää näille kahdelle henkirikokselle.
Molemmat tapaukset sattuivat saman puiston alueella, vain 500 metrin päässä toisistaan. Molemmissa tapauksissa tekijä on liikkunut alueella jalkaisin. Molemmissa tapauksissa uhri pahoinpideltiin raa'asti ja raiskattiin. Näyttäisi siltä, että molemmissa tapauksissa nainen on saatu valmistettua raiskattavaksi, pahoinpitelemällä siten, että nainen ei ole tehnyt vastarintaa. Molemmissa tapauksissa tekijä levitteli uhrin tavarat ympäriinsä tekopaikan lähistölle ja otti myös mukaansa näitä muistoesineitä, joiden ääressä hän voi muistella tekoaan ja masturboida.
Molemmat teot sattuivat viikonloppua vasten sillain, kun sopivia uhreja on yleensä paremmin liikkeellä ja sillain, kun työssä käyvä tekijä ehtii töiltään tappohommin.
Tekojen välillä aikaa kului vain puolitoista vuotta.
->
Pidän sillain 95% todennäköisenä, että näillä kahdella teolla on sama tekijä ja, että kyseessä on tällainen tyypillinen sarjamurhaajatyylinen henkilö.
Jos tällaista henkilöä lähdetään profiloimaan, niin ainakin ensimmäisenä tulee mieleen, että tekjän on täytynyt asua aivan tekopaikan läheisyydessä. Puliukkoon en usko tekijänä, koska henkilö pysyi samalla alueella puolitoista vuotta tuon teon jälkeen. Alueella pysyminen viittaa siihen, että tekijällä oli kämppä tässä tekopaikan lähellä.
Tällaisissa teoissa, missä uhri kohdataan ulkoilmassa, teko tehdään kohtaamispaikalla ja ruumis jätetään siihen tekopaikalle, tekijä on yleensä aika nuori, jopa ihan teini-ikäinen. Tai sitten vaihtoehtoisesti tekijä on ollut vähän vanhempi, iältään jopa tuonne 40 ikävuoteen asti, mutta ollut selvästi mielenterveysongelmainen.
Mulla on tähän oikeastaan kaksi erilaista vaihtoehtoa: Joko tekijä on ollut Argillanderin murhan aikaan sellainen 17-22-vuotias, seksuaalisesti kokenut henkilö, joka on syyllistynyt raiskauksiin ja väkivaltaisiin tekoihin jo ennen tätä tekoa. Mahdollisesti käyttänyt runsaasti päihteitä. Hänellä on kuitenkin ollut selvä päivärutiini esim. työn, tai koulun puolesta ja elämä on saattanut olla ollut päällepäin kunnossa.
Tai sitten tekijä on ollut 25-40-vuotias, luultavasti yksinasuva, mahdollisesti eronnut sinkkumies, jolla on ollut huonoja kokemuksia naisista. Tällainen henkilö on myös kärsinyt jonkinlaisista mielenterveysongelmista, jotka ovat olleet hänen lähellään olleille ja ehkä joillekin etäisemmillekin henkilöille selvästi nähtävissä. Tällainen henkilö on ollut luultavasti ns. duunari ammatissa ja käyttänyt melko runsaasti alkoholia, sekä mahdollisesti muuta tavaraa. Hän on ollut jollain tavalla ongelmallinen kumppani parisuhteessa, mahdollisesti väkivaltainen kumppaniaan kohtaan. Ensimmäinen teko olisi tapahtunut luultavasti kahden vuoden sisällä viimeisimmän parisuhteen päättymisen jälkeen.
Oli tekijä sitten kummanlainen tahansa, niin tämän tekijän on voinut nähdä liikuskelevan tuolla alueella säännöllisesti jalkaisin. Tekijä on myös ollut ns. opportunisti-tappaja, eli hän on tehnyt henkirikoksen vain, kun hän on kohdannut oikeanlaisen uhrin oikeanlaisissa olosuhteissa oikealla hetkellä. Tekijä on siis asunut alueella ja alue on ollut tekijälle erittäin tuttu.
Molemmat teot tapahtuivat viikonloppua vasten ja hänellä on ollut viikonloppu aikaa päästä henkisesti yli teostaan. Tekijä on mahdollisesti ollut juovuksissa teot tehdessään, ollut tulossa jostain baarista. Tekijä ei kummallakaan kertaa ollut liikkeellä varta vasten etsimässä uhria.
Tekijällä on ollut ongelmallinen äiti-suhde ja hän on purkanut vihaansa naisiin, jotka jollain tavalla muistuttivat hänen äitiään. Katkeruus juontaa äitisuhteen lisäksi myös negatiivisista kokemuksista parisuhteessa ja jätetyksituleminen suhteessa on saattanut laukaista teot.

Samankaltaisia tekijöitä: Monte Rissell http://murderpedia.org/male.R/r/rissell-monte.htm (linkki vie murderpedia-tietosanakirjan sivulle)

Erotan näiden kahden teon tekijän Järvenpään sarjamurhaajasta ja kellarisurmista. Järvenpään sarjamurhaajan kohdalla olennaista ei ole se, että hän liikkui autolla. Autolla liikkuminen ei liity kenenkään fantasiamaailmaan ja fantasiamaailma on se olennainen asia, minkä perusteella tekoja voidaan yhdistellä. Järvenpään sarjamurhaajalla oli fantasia naisen tappamisesta veitsellä, eikä tuo tekijä ollut seksuaalisesti kovin kokenut. Näiden oulunkylän tekojen tekijällä ei ole ollut tällaista fantasiaa veitsenkäytöstä, vaan hän on halunnut vain kontrolloida uhria väkivallalla ja purkaa uhriinsa raivoaan.
Voisin kuvitella, että mikäli oulunkylän tekojen tekijä olisi tehnyt myös teot Hausjärvellä, olisi tuo Hausjärven äijä myös raiskannut uhrinsa. Hausjärven tekojen tekijä ei myöskään ollut puhdas opportunistitappaja, vaan hän etsi uhrejaan varta vasten.
Kellarimurhissa teot oli tehty huomattavasti metodisemmin ja niissä tekijä oli kuristanut uhrinsa. Uskon, että jos oulunkylän tekojen tekijä olisi saanut kicksinsä kuristamisesta, olisi hän kuristanut nämä uhrinsa pahoinpitelyn sijaan. Kellarimurhien tekijä on myös luonut kontaktin uhreihinsa ennen tappamista ja pystynyt manipuloimaan uhrejaan. Samoin toimi myös Järvenpään sarjamurhaaja. Oulunkylän tekojen tekijä sen sijaan ei ole luonut ainakaan pitkäkestoista kontaktia uhreihinsa ennen surmaamista.

Oulunkylän tekojen tekijän odottaisin olevan henkilö, jolla on tässä vaiheessa tunnettua rikoshistoriaa seksuaalirikoksista, sekä mahdollisesti väkivalta- ja henkirikoksista.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

HMH
Susikoski
Viestit: 43
Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 4:49 pm

Re: Ulla-Maija Poussun surma, Helsinki -84

Viesti Kirjoittaja HMH »

Olisi kyllä todella mielenkiintoista tietää kaikki sellaiset yksityiskohdat näistä kellarisurmista, jotka ovat saaneet poliisit jo tapahtuma-aikaan uskomaan siihen, että kyseessä on useampi tekijä.

Vastaa Viestiin