Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
No nyt tuli uusi selvittämätön tapaus. Tosin sadan vuoden takaa. https://seura.fi/asiat/mysteeri/suurper ... yon-julki/
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
Laitetaan juttu tänne, tuo linkki kuolee jossain vaiheessa. Poistin pari kuvaa joista ei olisi saanut mitään selkoa ainakaan mun postaamana.
Suurperheen surmasta Orimattilassa vaiettiin lähes sata vuotta – kaksi sitkeää tutkijaa toi karmean verityön julki
Isä, äiti ja viisi lasta löytyivät surmattuina Orimattilassa huhtikuussa 1918. Verityö on yksi Suomen historian karmeimmista, mutta tekijäää ei tiedetä. Seura kertoo vaietusta murhenäytelmästä ensimmäisenä valtakunnallisena mediana.
Mysteeri 5.8.2018 21:04
Muurari Harri Saarinen kuuli tapauksesta ensimmäisen kerran kotikylänsä Tuorakan juhannusjuhlissa vuonna 1994, muutaman sahtilasillisen jälkeen.
Saarinen rupatteli Tuomas Peuran, ison talon isännän kanssa. Orimattilan kunnallispolitiikasta tutut miehet tulivat juttuun, vaikka Peura oli kokoomuslainen ja Saarinen edusti laitavasemmistoa.
Yhtäkkiä Peura madalsi ääntään ja kysyi, tiesikö Saarinen perheestä, joka tapettiin kylässä sisällissodan aikana. Huhutiedon mukaan isä oli surmannut ensin perheensä, sitten itsensä.
”Kumma juttu vaan, että asetta ei koskaan löytynyt”, Peura jatkoi.
Tarina jäi kummittelemaan Saarisen takaraivoon. Kun hän vihdoin viisikymppisenä ryhtyi penkomaan tapausta, Peuralle ei voinut enää esittää jatkokysymyksiä. Hän oli jo kuollut.
Pariskunnan arvoitus
Eläköitynyt matematiikan lehtori Tauno Tukkinen tutki 2000-luvun alussa Työväenarkistossa SDP:n vuonna 1919 keräämiä tietoja sisällissodassa menehtyneistä työväen edustajista. Hän itse oli valkoisesta suvusta, mutta hänen intohimonsa oli punaisten kohtaloiden selvittäminen.
Helsinkiläisten luettelossa Tukkisen huomion kiinnitti Akselin-niminen sekatyöläinen ja hänen vaimonsa, jotka oli murhattu Orimattilassa 20. huhtikuuta 1918. Heiltä oli jäänyt jälkeen yksi alaikäinen lapsi.
Pariskunnan etunimistä ei ollut tietoa, mutta mies oli merkitty kapinaan osallistuneeksi ja Orimattilan työväenyhdistyksen jäseneksi. Ehkä he eivät olleetkaan helsinkiläisiä.
Tukkinen tutki Helsingin kirkonkirjat ja poliisilaitoksen osoitekortiston. Ei jälkeäkään Akselineista.
Tämä ei yllättänyt Tukkista. Hän tiesi jo, että työväenyhdistysten keräämissä tiedoissa oli usein virheitä.
Kun Akselineista ei löytynyt tietoa edes valtiorikosoikeuksien syyttäjistön arkistosta, Tukkinen jätti asian sikseen.
Järkyttävä löytö
Vuoden 2010 alkupäivinä Harri Saarinen selaili Sotasurmaprojektin tietokantaa verkossa. Hän oli innostunut sukututkimuksesta ja selvitti sisällissodassa kuolleiden lähisukulaistensa kohtaloa.
Silloin hänen silmäänsä pisti Orimattilassa murhatut kaksi Akselinia, joista ei kerrottu juuri muuta kuin kuolinpäivä.
Se tuntui kihelmöivältä arvoitukselta. Saarinen päätti selvittää, keistä oli kyse.
Läpimurto tapahtui jo reilun viikon päästä. Käänteentekevät tiedot olivat peräisin Orimattilan seurakunnan 1910-luvun rippikirjoista.
Kävi ilmi, että Akselinit olivat pitäjässä kirjoilla. Heidän etunimensä olivat Walde ja Ida. Kuollessaan he olivat 40- ja 36-vuotiaita.
Rippikirjan seuraavilta riveiltä paljastui järkyttävä yllätys. Samana päivänä vanhempiensa kanssa oli menehtynyt myös perheen viisi lasta.
Oiva oli kuolinpäivänään vuoden, Wilho neljän, Wäinö kuuden, Sofia kahdeksan ja Aino yhdentoista vuoden ikäinen.
Kuolinsyitä ei mainittu, mutta Saarinen oivalsi törmänneensä surmattuun perheeseen, josta naapurin isäntä oli uskoutunut hänelle vuosia aiemmin.
Kaksi lasta selvisi
Samalla selvisi, että Orimattilan veriteolta säästyi kaksi Ida Akselinin, syntyjään Lahtinen, lasta.
He olivat surman aikaan 15-vuotias Kalle Lahtinen ja 10-vuotias Dagmar Akselin. Kumpikin oli syntynyt ennen kuin heidän äitinsä avioitui miehensä kanssa.
Toisaalla rippikirjassa kerrottiin, että Dagmar muutti vuonna 1918 asumaan äitinsä sisaren luo.
Lisäksi näytti siltä, että myös Kalle olisi selviytynyt hengissä sisällissodan vuodesta. Se tieto osoittautui myöhemmin vääräksi.
Orimattilan seurakunnan rippikirjan mukaan isä, äiti ja viisi lasta kuolivat 20. huhtikuuta 1918. Perhe oli kylän köyhimpiä: Walde Akselin oli kirjattu itselliseksi eli hän ei saanut elatusta omasta maanviljelystään eikä ollut vakituisesti kenenkään palveluksessa. Ida Akselinin, omaa sukua Lahtinen, kohdalla on merkintä salavuoteudesta, ja hänen kolme vanhinta lastaan on kirjattu ”äpäriksi”. Rippikirjasta ilmenee sekin, että perheen lapsista lähes kaikki oli rokotettu, ja vanhimmat heistä olivat käyneet lukusijoilla, joilla kuulusteltiin lukutaitoa ja raamatun tuntemusta.
Seuraavaksi Saarinen lähti Orimattilan hautausmaalle etsimään Akselinien hautaa. Sitä ei löytynyt.
Saarinen kertoi löydöstään Tukkiselle, johon hän oli tutustunut aiemmin.
Tukkinen järkyttyi. Mitään yhtä hirveää ei ollut tullut vastaan sen kahden vuosikymmenen aikana, jolloin hän oli tutkinut vuotta 1918.
Tukkinen soitti Orimattilan seurakuntaan ja pyysi tarkistamaan Saariselta kuulemansa tiedot. Virkailija ryhtyi toimeen. Minuuttien ajan puhelimesta kuului vain hiljaisuutta.
Kun virkailija lopulta puhui, hän oli ihmeissään. Tiedot rippikirjasta olivat oikeita, mutta perhettä ei löytynyt seurakunnan kuolleitten ja haudattujen kirjasta.
Orimattilan kirkkoherra oli Helsingissä sisällissotaa paossa ja teki paperityöt jälkikäteen. Silti laiminlyönti oli poikkeuksellinen.
”Se, että seurakunnan kuolleitten ja haudattujen kirjasta puuttuu kokonainen perhe, on erittäin harvinaista”, Tukkinen sanoo.
Mutta kuka tai ketkä olivat hirvittävän veriteon takana?
Kuka – ja miksi?
Tukkisen ensimmäinen ajatus oli, että Walde-isä oli tappanut ensin perheensä ja sitten itsensä. Punaisten tappio sisällissodassa häämötti jo. Ehkä hän arveli tulevansa ammutuksi ja päätti viedä perheensä mukanaan.
Nykyään tekoa kutsuttaisiin laajennetuksi itsemurhaksi. Sitä paitsi oli vaikea kuvitella kenellekään ulkopuoliselle syytä niin julmaan verityöhön.
Myös Saarinen piti itsemurhaa mahdollisena. Siitäkin huolimatta, että paikalta ei väitetysti löytynyt surma-asetta.
”Olihan myrkkyjäkin olemassa.”
Itsemurhaa vastaan puhui kuitenkin se, etteivät lehdet kirjoittaneet tapauksesta.
”Perhesurman olisi pitänyt ylittää uutiskynnys. Vaikka sota oli käynnissä, lehdissä oli juttuja itsemurhista, usein yksityiskohtaisiakin”, Tukkinen kertoo.
Surman aikaan punaiset hallitsivat Tuorakan kylää, jossa perhe asui. Ehkä kaartilaiset selvittivät välejään ja asiat riistäytyivät käsistä.
Toisaalta, jos porvarilehdet olisivat saaneet tiedon punaisten tekemästä perheen surmasta, ne olisivat taatusti uutisoineet asiasta.
Tiedonrippeiden vähäisyys taas viittasi salailuun – ja siihen, että surman takana saattoivat olla valkoiset. Kenties Walde teki sodassa jotain niin raskauttavaa, että vastapuoli halusi kostaa sen ankarimman kautta.
Rintamalinja oli harva. Sen läpi oli mahdollista hiipiä punaisten huomaamatta.
Toinen tieto surmapäivästä
”Tämä saattaisi kiinnostaa sinua”, sanoi eläköitynyt orimattilalainen historianopettaja Raili Mäkelä muutamaa vuotta myöhemmin ojentaessaan Saariselle kellastuneen asiakirjan, joka oli löytynyt naapuritalon vintiltä.
Kyseessä oli Akselinien perukirja. Sen päiväys oli 20. toukokuuta 1918.
Walde ja Ida Akselinilta jälkeen jäänyt omaisuus määrättiin heidän tyttärelleen Dagmarille. Perinnön arvo oli yli 1 600 markkaa, nykyrahassa vajaa 600 euroa. Suurimman osan siitä muodosti ”Epävarma henkivakuutus Kalevassa”, 1 008 markkaa.
Dagmarin etua toimituksessa valvoi hänen tätinsä Alvina Valden, joka oli ottanut hänet hoteisiinsa Helsingin seudulle.
Idan poikaa Kalle Lahtista ei mainittu asiakirjassa lainkaan.
Perukirjan mukaan ”…vainajat ovat kuolleet murhattuina, viiden alaikäisen lapsensa kanssa, viime huhtikuun 13 päivä…”.
Kuolinpäivä oli viikon verran varhaisempi kuin rippikirjassa. Toinen päivämääristä oli siis väärä, mutta oliko kyseessä tahallinen vai tahaton virhe?
Sana ”murhattuina” taas näytti viittaavan ulkopuoliseen murhaajaan.
”Minulle se ei riitä todisteeksi, voi se tarkoittaa itsemurhaakin”, Saarinen sanoo.
Tukkinen on toista mieltä.
”Professori Heikki Ylikangas sanoi minulle, että jos perukirjassa lukee ’murhattu’, niin perheen isä ei ole teon takana.”
Dagmarin perinnöstä vähennettyihin kuluihin lukeutui ”Kirkkomatka Orimattilaan, 10 markkaa”.
Se oli vahva viite siitä, että Akselinien ruumiit kuljetettiin kirkolle.
”Punaisilla ei ollut asiaa hautausmaalle, mutta sen viereen heitä on kuopattu”, Saarinen sanoo.
Perheen puuttuminen kuolleitten ja haudattujen kirjasta vaikutti entistäkin kummallisemmalta. Olisivatko valkoiset voineet olla surmatyön takana, ja joku olisi halunnut pimittää sen?
Perukirjan allekirjoittivat kaksi iäkästä paikkakunnan luottomiestä, Karl Henrik Tuiskunen ja Ananias Keskevaari. Walde Akselin oli työskennellyt heillä molemmilla renkinä. Asiakirjasta ilmenee, että perheen tavarat myytiin huutokaupassa. Sen jälkeen perinnöstä vähennettiin kulut. Esimerkiksi ”vasaramiehelle” eli meklarille meni 5 markkaa, Oskari Järvinen sai 15 markan velkansa ja A. Juurinen pesemisestä 22 markkaa. Ruumiit pesi joko tuorakkalainen leskirouva Aina Juurinen tai hänen saman niminen tyttärensä. Kumpi tahansa tehtävän hoiti, sen täytyi olla hänen elämänsä puistattavin työtehtävä. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Punaisten kosto?
Maaliskuussa 2017 Tauno Tukkisen aiemmat käsitykset surmasta alkoivat horjua. Hän sai Kansallisarkistossa käsiinsä kansion sisällissodan haavoittuneista ja löysi sen sisältä asiakirjan, jonka ei olisi kuulunut sijaita siellä.
Kyseessä oli punakaartin kuulustelupöytäkirja, jonka päiväys oli 4. huhtikuuta 1918. Punaiset olivat vanginneet Asikkalassa paikkakunnalla renkinä työskennelleen Kalle Lahtisen vakoilusta epäiltynä.
Renkipojan suurin synti oli ollut se, että valkoiset olivat aiemmin pidättäneet hänet kahdesti, ja hän oli kertonut näille punaisten asemista ja aseistuksesta. Poika oli uhattu tappaa, jos hän ei puhuisi totta.
Palkkioksi tiedoista valkoiset olivat antaneet hänelle kaksi markkaa sekä voita, leipää, juustoa ja lihaa.
Punaisten silmissä Kalle Lahtinen oli petturi ja vakooja. Hänet siirrettiin Lahteen.
Kalle Lahtisen lopullisesta kohtalosta antavat vihjeen Orimattilan seurakunnan 1920-luvun rippikirjat: hänen nimensä eteen on piirretty risti. Lyijykynällä on kirjoitettu: ”Kuollut? Ammuttu Hennalassa?”.
Tauno Tukkisen mukaan Kallen elämä päättyi 15-vuotiaana valkoisten luotiin Hennalan vankileirillä toukokuussa 1918. Sitä ennen punaiset saattoivat kostaa pojan toiminnan ampumalla hänen vanhempansa, Tukkinen arvelee.
”Lapset taas ammuttiin ehkä siksi, ettei jäljelle jäisi todistajia.”
Tukkinen kertoi löydöksestään sisällissotaa käsitelleessä tilaisuudessa Orimattilassa huhtikuussa 2017. Se oli myös ensimmäinen kerta, kun Akselinien surmasta ylipäätänsä kerrottiin suurelle yleisölle. Orimattilan Sanomat kirjoitti asiasta uutisen, mutta valtakunnalliseen julkisuuteen verityö ei noussut.
Punakaartin laatima pöytäkirja Kalle Lahtisen kuulustelusta.
”Epävarma” vakuutus
Kesäpäivä Tuorakassa on kauneimmillaan, kun Harri Saarinen avaa kotinsa oven.
Hän ei usko, että punaiset olisivat vimmastuneet renkipojan tekemisistä niin pahasti, että olisivat murhanneet tämän lapsuudenperheen.
Saarinen ottaa esiin perukirjan ja käy sitä läpi. Yhtäkkiä hän havahtuu sanaan ”epävarma” sanan ”henkivakuutus” edessä. Tähän riviin hän ei ole kiinnittänyt huomiota aiemmin.
Kaleva ei selvästikään ollut vielä toukokuussa 1918 tehnyt päätöstä vakuutuskorvauksesta. Jos löytyisi myönteinen korvauspäätös, se olisi myös Saariselle riittävä todiste siitä, että murhaaja oli ulkopuolinen. Eihän itsemurhan tehneen perillinen voinut saada henkivakuutuksesta rahoja.
Elinkeinoelämän keskusarkistossa on Kalevan papereita mappikaupalla.
Kirjaseen Livränteförsäkringar sisältyy kymmeniä sivuja tietoja 1900-luvun alun asiakkaiden henkivakuutuksista ja niiden korvauksista. Akselineja siellä ei kuitenkaan esiinny.
Kyse lienee vain yhden konttorin luettelosta. Toista vastaavaa aineistoa ei löydy.
Viimeinen yritys
Voisiko asiaa vielä selvittää?
Tapauksesta on tallella hieman muistitietoa. Tukkinen sai taannoin yhteyden Akselinien sukulaiseen, joka on tavannut Dagmar Akselinin Ruotsissa asuvan lapsenlapsen. Tämän mukaan Dagmar pelastui siksi, että hän oli ollut surman aikaan tätinsä luona kylässä.
Dagmar muutti Ahvenanmaalle jo nuorena ja sai kaksi lasta. Heille hän kertoi, että hänen lapsuudenperheensä oli ”ammuttu”. Näin Dagmarin lapsenlapsi oli kuulemma sanonut.
Tapaus selvästikin mietitytti Dagmaria: vielä vanhoilla päivillään hän teki matkan Orimattilaan.
Jospa Dagmarin lapset osaisivat kertoa lisää siitä, mitä heidän äitinsä puhui asiasta? Välitän heille haastattelupyynnön.
Vastaus saapuu. Jo yhdeksänkymppiset lapset kieltäytyvät kohteliaasti, mutta kertovat lukevansa mielenkiinnolla jutun aiheesta.
Tiedätkö tapauksesta jotain, joka auttaisi selvittämään sitä? Ota yhteyttä jukka.heinonen (at) otava.fi[/i]
Suurperheen surmasta Orimattilassa vaiettiin lähes sata vuotta – kaksi sitkeää tutkijaa toi karmean verityön julki
Isä, äiti ja viisi lasta löytyivät surmattuina Orimattilassa huhtikuussa 1918. Verityö on yksi Suomen historian karmeimmista, mutta tekijäää ei tiedetä. Seura kertoo vaietusta murhenäytelmästä ensimmäisenä valtakunnallisena mediana.
Mysteeri 5.8.2018 21:04
Muurari Harri Saarinen kuuli tapauksesta ensimmäisen kerran kotikylänsä Tuorakan juhannusjuhlissa vuonna 1994, muutaman sahtilasillisen jälkeen.
Saarinen rupatteli Tuomas Peuran, ison talon isännän kanssa. Orimattilan kunnallispolitiikasta tutut miehet tulivat juttuun, vaikka Peura oli kokoomuslainen ja Saarinen edusti laitavasemmistoa.
Yhtäkkiä Peura madalsi ääntään ja kysyi, tiesikö Saarinen perheestä, joka tapettiin kylässä sisällissodan aikana. Huhutiedon mukaan isä oli surmannut ensin perheensä, sitten itsensä.
”Kumma juttu vaan, että asetta ei koskaan löytynyt”, Peura jatkoi.
Tarina jäi kummittelemaan Saarisen takaraivoon. Kun hän vihdoin viisikymppisenä ryhtyi penkomaan tapausta, Peuralle ei voinut enää esittää jatkokysymyksiä. Hän oli jo kuollut.
Pariskunnan arvoitus
Eläköitynyt matematiikan lehtori Tauno Tukkinen tutki 2000-luvun alussa Työväenarkistossa SDP:n vuonna 1919 keräämiä tietoja sisällissodassa menehtyneistä työväen edustajista. Hän itse oli valkoisesta suvusta, mutta hänen intohimonsa oli punaisten kohtaloiden selvittäminen.
Helsinkiläisten luettelossa Tukkisen huomion kiinnitti Akselin-niminen sekatyöläinen ja hänen vaimonsa, jotka oli murhattu Orimattilassa 20. huhtikuuta 1918. Heiltä oli jäänyt jälkeen yksi alaikäinen lapsi.
Pariskunnan etunimistä ei ollut tietoa, mutta mies oli merkitty kapinaan osallistuneeksi ja Orimattilan työväenyhdistyksen jäseneksi. Ehkä he eivät olleetkaan helsinkiläisiä.
Tukkinen tutki Helsingin kirkonkirjat ja poliisilaitoksen osoitekortiston. Ei jälkeäkään Akselineista.
Tämä ei yllättänyt Tukkista. Hän tiesi jo, että työväenyhdistysten keräämissä tiedoissa oli usein virheitä.
Kun Akselineista ei löytynyt tietoa edes valtiorikosoikeuksien syyttäjistön arkistosta, Tukkinen jätti asian sikseen.
Järkyttävä löytö
Vuoden 2010 alkupäivinä Harri Saarinen selaili Sotasurmaprojektin tietokantaa verkossa. Hän oli innostunut sukututkimuksesta ja selvitti sisällissodassa kuolleiden lähisukulaistensa kohtaloa.
Silloin hänen silmäänsä pisti Orimattilassa murhatut kaksi Akselinia, joista ei kerrottu juuri muuta kuin kuolinpäivä.
Se tuntui kihelmöivältä arvoitukselta. Saarinen päätti selvittää, keistä oli kyse.
Läpimurto tapahtui jo reilun viikon päästä. Käänteentekevät tiedot olivat peräisin Orimattilan seurakunnan 1910-luvun rippikirjoista.
Kävi ilmi, että Akselinit olivat pitäjässä kirjoilla. Heidän etunimensä olivat Walde ja Ida. Kuollessaan he olivat 40- ja 36-vuotiaita.
Rippikirjan seuraavilta riveiltä paljastui järkyttävä yllätys. Samana päivänä vanhempiensa kanssa oli menehtynyt myös perheen viisi lasta.
Oiva oli kuolinpäivänään vuoden, Wilho neljän, Wäinö kuuden, Sofia kahdeksan ja Aino yhdentoista vuoden ikäinen.
Kuolinsyitä ei mainittu, mutta Saarinen oivalsi törmänneensä surmattuun perheeseen, josta naapurin isäntä oli uskoutunut hänelle vuosia aiemmin.
Kaksi lasta selvisi
Samalla selvisi, että Orimattilan veriteolta säästyi kaksi Ida Akselinin, syntyjään Lahtinen, lasta.
He olivat surman aikaan 15-vuotias Kalle Lahtinen ja 10-vuotias Dagmar Akselin. Kumpikin oli syntynyt ennen kuin heidän äitinsä avioitui miehensä kanssa.
Toisaalla rippikirjassa kerrottiin, että Dagmar muutti vuonna 1918 asumaan äitinsä sisaren luo.
Lisäksi näytti siltä, että myös Kalle olisi selviytynyt hengissä sisällissodan vuodesta. Se tieto osoittautui myöhemmin vääräksi.
Orimattilan seurakunnan rippikirjan mukaan isä, äiti ja viisi lasta kuolivat 20. huhtikuuta 1918. Perhe oli kylän köyhimpiä: Walde Akselin oli kirjattu itselliseksi eli hän ei saanut elatusta omasta maanviljelystään eikä ollut vakituisesti kenenkään palveluksessa. Ida Akselinin, omaa sukua Lahtinen, kohdalla on merkintä salavuoteudesta, ja hänen kolme vanhinta lastaan on kirjattu ”äpäriksi”. Rippikirjasta ilmenee sekin, että perheen lapsista lähes kaikki oli rokotettu, ja vanhimmat heistä olivat käyneet lukusijoilla, joilla kuulusteltiin lukutaitoa ja raamatun tuntemusta.
Seuraavaksi Saarinen lähti Orimattilan hautausmaalle etsimään Akselinien hautaa. Sitä ei löytynyt.
Saarinen kertoi löydöstään Tukkiselle, johon hän oli tutustunut aiemmin.
Tukkinen järkyttyi. Mitään yhtä hirveää ei ollut tullut vastaan sen kahden vuosikymmenen aikana, jolloin hän oli tutkinut vuotta 1918.
Tukkinen soitti Orimattilan seurakuntaan ja pyysi tarkistamaan Saariselta kuulemansa tiedot. Virkailija ryhtyi toimeen. Minuuttien ajan puhelimesta kuului vain hiljaisuutta.
Kun virkailija lopulta puhui, hän oli ihmeissään. Tiedot rippikirjasta olivat oikeita, mutta perhettä ei löytynyt seurakunnan kuolleitten ja haudattujen kirjasta.
Orimattilan kirkkoherra oli Helsingissä sisällissotaa paossa ja teki paperityöt jälkikäteen. Silti laiminlyönti oli poikkeuksellinen.
”Se, että seurakunnan kuolleitten ja haudattujen kirjasta puuttuu kokonainen perhe, on erittäin harvinaista”, Tukkinen sanoo.
Mutta kuka tai ketkä olivat hirvittävän veriteon takana?
Kuka – ja miksi?
Tukkisen ensimmäinen ajatus oli, että Walde-isä oli tappanut ensin perheensä ja sitten itsensä. Punaisten tappio sisällissodassa häämötti jo. Ehkä hän arveli tulevansa ammutuksi ja päätti viedä perheensä mukanaan.
Nykyään tekoa kutsuttaisiin laajennetuksi itsemurhaksi. Sitä paitsi oli vaikea kuvitella kenellekään ulkopuoliselle syytä niin julmaan verityöhön.
Myös Saarinen piti itsemurhaa mahdollisena. Siitäkin huolimatta, että paikalta ei väitetysti löytynyt surma-asetta.
”Olihan myrkkyjäkin olemassa.”
Itsemurhaa vastaan puhui kuitenkin se, etteivät lehdet kirjoittaneet tapauksesta.
”Perhesurman olisi pitänyt ylittää uutiskynnys. Vaikka sota oli käynnissä, lehdissä oli juttuja itsemurhista, usein yksityiskohtaisiakin”, Tukkinen kertoo.
Surman aikaan punaiset hallitsivat Tuorakan kylää, jossa perhe asui. Ehkä kaartilaiset selvittivät välejään ja asiat riistäytyivät käsistä.
Toisaalta, jos porvarilehdet olisivat saaneet tiedon punaisten tekemästä perheen surmasta, ne olisivat taatusti uutisoineet asiasta.
Tiedonrippeiden vähäisyys taas viittasi salailuun – ja siihen, että surman takana saattoivat olla valkoiset. Kenties Walde teki sodassa jotain niin raskauttavaa, että vastapuoli halusi kostaa sen ankarimman kautta.
Rintamalinja oli harva. Sen läpi oli mahdollista hiipiä punaisten huomaamatta.
Toinen tieto surmapäivästä
”Tämä saattaisi kiinnostaa sinua”, sanoi eläköitynyt orimattilalainen historianopettaja Raili Mäkelä muutamaa vuotta myöhemmin ojentaessaan Saariselle kellastuneen asiakirjan, joka oli löytynyt naapuritalon vintiltä.
Kyseessä oli Akselinien perukirja. Sen päiväys oli 20. toukokuuta 1918.
Walde ja Ida Akselinilta jälkeen jäänyt omaisuus määrättiin heidän tyttärelleen Dagmarille. Perinnön arvo oli yli 1 600 markkaa, nykyrahassa vajaa 600 euroa. Suurimman osan siitä muodosti ”Epävarma henkivakuutus Kalevassa”, 1 008 markkaa.
Dagmarin etua toimituksessa valvoi hänen tätinsä Alvina Valden, joka oli ottanut hänet hoteisiinsa Helsingin seudulle.
Idan poikaa Kalle Lahtista ei mainittu asiakirjassa lainkaan.
Perukirjan mukaan ”…vainajat ovat kuolleet murhattuina, viiden alaikäisen lapsensa kanssa, viime huhtikuun 13 päivä…”.
Kuolinpäivä oli viikon verran varhaisempi kuin rippikirjassa. Toinen päivämääristä oli siis väärä, mutta oliko kyseessä tahallinen vai tahaton virhe?
Sana ”murhattuina” taas näytti viittaavan ulkopuoliseen murhaajaan.
”Minulle se ei riitä todisteeksi, voi se tarkoittaa itsemurhaakin”, Saarinen sanoo.
Tukkinen on toista mieltä.
”Professori Heikki Ylikangas sanoi minulle, että jos perukirjassa lukee ’murhattu’, niin perheen isä ei ole teon takana.”
Dagmarin perinnöstä vähennettyihin kuluihin lukeutui ”Kirkkomatka Orimattilaan, 10 markkaa”.
Se oli vahva viite siitä, että Akselinien ruumiit kuljetettiin kirkolle.
”Punaisilla ei ollut asiaa hautausmaalle, mutta sen viereen heitä on kuopattu”, Saarinen sanoo.
Perheen puuttuminen kuolleitten ja haudattujen kirjasta vaikutti entistäkin kummallisemmalta. Olisivatko valkoiset voineet olla surmatyön takana, ja joku olisi halunnut pimittää sen?
- perukirja.jpg (220.23 KiB) Katsottu 20254 kertaa
Punaisten kosto?
Maaliskuussa 2017 Tauno Tukkisen aiemmat käsitykset surmasta alkoivat horjua. Hän sai Kansallisarkistossa käsiinsä kansion sisällissodan haavoittuneista ja löysi sen sisältä asiakirjan, jonka ei olisi kuulunut sijaita siellä.
Kyseessä oli punakaartin kuulustelupöytäkirja, jonka päiväys oli 4. huhtikuuta 1918. Punaiset olivat vanginneet Asikkalassa paikkakunnalla renkinä työskennelleen Kalle Lahtisen vakoilusta epäiltynä.
Renkipojan suurin synti oli ollut se, että valkoiset olivat aiemmin pidättäneet hänet kahdesti, ja hän oli kertonut näille punaisten asemista ja aseistuksesta. Poika oli uhattu tappaa, jos hän ei puhuisi totta.
Palkkioksi tiedoista valkoiset olivat antaneet hänelle kaksi markkaa sekä voita, leipää, juustoa ja lihaa.
Punaisten silmissä Kalle Lahtinen oli petturi ja vakooja. Hänet siirrettiin Lahteen.
Kalle Lahtisen lopullisesta kohtalosta antavat vihjeen Orimattilan seurakunnan 1920-luvun rippikirjat: hänen nimensä eteen on piirretty risti. Lyijykynällä on kirjoitettu: ”Kuollut? Ammuttu Hennalassa?”.
Tauno Tukkisen mukaan Kallen elämä päättyi 15-vuotiaana valkoisten luotiin Hennalan vankileirillä toukokuussa 1918. Sitä ennen punaiset saattoivat kostaa pojan toiminnan ampumalla hänen vanhempansa, Tukkinen arvelee.
”Lapset taas ammuttiin ehkä siksi, ettei jäljelle jäisi todistajia.”
Tukkinen kertoi löydöksestään sisällissotaa käsitelleessä tilaisuudessa Orimattilassa huhtikuussa 2017. Se oli myös ensimmäinen kerta, kun Akselinien surmasta ylipäätänsä kerrottiin suurelle yleisölle. Orimattilan Sanomat kirjoitti asiasta uutisen, mutta valtakunnalliseen julkisuuteen verityö ei noussut.
- pöytäkirja.jpg (196.4 KiB) Katsottu 20254 kertaa
”Epävarma” vakuutus
Kesäpäivä Tuorakassa on kauneimmillaan, kun Harri Saarinen avaa kotinsa oven.
Hän ei usko, että punaiset olisivat vimmastuneet renkipojan tekemisistä niin pahasti, että olisivat murhanneet tämän lapsuudenperheen.
Saarinen ottaa esiin perukirjan ja käy sitä läpi. Yhtäkkiä hän havahtuu sanaan ”epävarma” sanan ”henkivakuutus” edessä. Tähän riviin hän ei ole kiinnittänyt huomiota aiemmin.
Kaleva ei selvästikään ollut vielä toukokuussa 1918 tehnyt päätöstä vakuutuskorvauksesta. Jos löytyisi myönteinen korvauspäätös, se olisi myös Saariselle riittävä todiste siitä, että murhaaja oli ulkopuolinen. Eihän itsemurhan tehneen perillinen voinut saada henkivakuutuksesta rahoja.
Elinkeinoelämän keskusarkistossa on Kalevan papereita mappikaupalla.
Kirjaseen Livränteförsäkringar sisältyy kymmeniä sivuja tietoja 1900-luvun alun asiakkaiden henkivakuutuksista ja niiden korvauksista. Akselineja siellä ei kuitenkaan esiinny.
Kyse lienee vain yhden konttorin luettelosta. Toista vastaavaa aineistoa ei löydy.
Viimeinen yritys
Voisiko asiaa vielä selvittää?
Tapauksesta on tallella hieman muistitietoa. Tukkinen sai taannoin yhteyden Akselinien sukulaiseen, joka on tavannut Dagmar Akselinin Ruotsissa asuvan lapsenlapsen. Tämän mukaan Dagmar pelastui siksi, että hän oli ollut surman aikaan tätinsä luona kylässä.
Dagmar muutti Ahvenanmaalle jo nuorena ja sai kaksi lasta. Heille hän kertoi, että hänen lapsuudenperheensä oli ”ammuttu”. Näin Dagmarin lapsenlapsi oli kuulemma sanonut.
Tapaus selvästikin mietitytti Dagmaria: vielä vanhoilla päivillään hän teki matkan Orimattilaan.
Jospa Dagmarin lapset osaisivat kertoa lisää siitä, mitä heidän äitinsä puhui asiasta? Välitän heille haastattelupyynnön.
Vastaus saapuu. Jo yhdeksänkymppiset lapset kieltäytyvät kohteliaasti, mutta kertovat lukevansa mielenkiinnolla jutun aiheesta.
Tiedätkö tapauksesta jotain, joka auttaisi selvittämään sitä? Ota yhteyttä jukka.heinonen (at) otava.fi[/i]
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
-
dazu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4664
- Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
- Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
Surmatyön on arveltu tapahtuneen 13 huhtikuuta 1918. Ihmettelen, että artikkelissa puhutaan valkoisista mahdollisina tekijöinä, vaikka tuolla ei valkoisia tuohon aikaan ollut lähimainkaan. Sen sijaan Saksan armeija hyökkäsi Orimattilaan 12-13 huhtikuuta ja taistelut punaisten ja saksalaisten välillä alueella jatkuivat useamman päivän ajan sen jälkeen.
Oli miten oli, niin surmatyöt on tehty näiden taistelujen aikana olleen sekasorron lomassa.
Oli miten oli, niin surmatyöt on tehty näiden taistelujen aikana olleen sekasorron lomassa.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
-
dazu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4664
- Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
- Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
Lainauksia Wikipediasta:
"Kapteeni Heinz von Wilamovitz-Moellendorffin komentama pataljoona eteni rautatien länsipuolella Koskenkylän, Liljendalin, Myrskylän, Orimattilan ja Pennalan kautta Lahden eteläpuolelle"
"Myöhemmin samana päivänä käytiin Orimattilan taistelu, jota on kuvattu ”täydelliseksi teurastukseksi”. Saksalaiset menettivät vain yhden miehen, mutta kaatuneiden punaisten määräksi on ilmoitettu 70, joidenkin lähteiden mukaan jopa 95–130. Lukumäärien valtava epäsuhta tarkoittaa, ettei vankeja ilmeisesti otettu, vaan kaikki antautuneet punakaartilaiset teloitettiin."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_in ... lissodassa
Jälkimmäisessä lainauksessani mainittu päivä, jolloin Orimattilassa oli tämä "teurastus", oli ilmeisesti 12 huhtikuuta.
Jos ajatellaan, että saksalaiset olivat tällaisella teloitusmielialalla liikkeellä, niin eikö olisi ihan mahdollista, että olisivat teloittaneet myös tuon perheen...
Jos teko oli saksalaisten tekemä, niin se selittäisi senkin, miksi se haluttiin kaivaa maan alle ja jättää uutisoimatta.
"Kapteeni Heinz von Wilamovitz-Moellendorffin komentama pataljoona eteni rautatien länsipuolella Koskenkylän, Liljendalin, Myrskylän, Orimattilan ja Pennalan kautta Lahden eteläpuolelle"
"Myöhemmin samana päivänä käytiin Orimattilan taistelu, jota on kuvattu ”täydelliseksi teurastukseksi”. Saksalaiset menettivät vain yhden miehen, mutta kaatuneiden punaisten määräksi on ilmoitettu 70, joidenkin lähteiden mukaan jopa 95–130. Lukumäärien valtava epäsuhta tarkoittaa, ettei vankeja ilmeisesti otettu, vaan kaikki antautuneet punakaartilaiset teloitettiin."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_in ... lissodassa
Jälkimmäisessä lainauksessani mainittu päivä, jolloin Orimattilassa oli tämä "teurastus", oli ilmeisesti 12 huhtikuuta.
Jos ajatellaan, että saksalaiset olivat tällaisella teloitusmielialalla liikkeellä, niin eikö olisi ihan mahdollista, että olisivat teloittaneet myös tuon perheen...
Jos teko oli saksalaisten tekemä, niin se selittäisi senkin, miksi se haluttiin kaivaa maan alle ja jättää uutisoimatta.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
Mutta tiedetäänkö saksalaisten käyneen Tuorakan kylässä, jossa perhe asui?
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
Saksalaiset ottivat yhteen Lahden punakaartilaisten kanssa Pennalassa, josta on Tuorakkaan linnuntietä toistakymmentä kilometriä. Tuon taistelun jälkeen sakut lähtivät suoraan Lahtea kohti, toinen joukko lähestyi Lahtea Villähteen suunnalta. Lahti vallattiin huhtikuun 19. päivä.Raino kirjoitti:Mutta tiedetäänkö saksalaisten käyneen Tuorakan kylässä, jossa perhe asui?
Tuorakka on tainnut tuolloin jäädä varsinaisten taisteluiden ulkopuolelle.
Varsinaiset taistelut tuolla käytiin vasta myöhemmin kun alueelle tuli Porvoon ja Mäntsälän punaisia. Ennen tätä nämä kaksi joukkoa ottivat jopa yhteen Sääksjärven Perttilässä kun Mäntsälän punaiset luulivat Porvoon suunnalta lähestyvää joukkoa valkoisiksi. Ensikosketuksen hoiti Mäntsälän punaisten naiskomppania, miehet liittyivät kahakkaan myöhemmin. On myös epäilty että Mäntsälän valkoiset onnistuivat masinoimaan tulenavauksen näiden kahden punaosaston välille.
Valkoiset tietenkin korjasivat haavoittuneet talteen ja lähettivät Porvooseen sairaalahoitoon, taistelukenttien herrasmiehiä kun olivat. Näin siis ainakin virallisesti.
Porvoon punaiset yrittivät alueelta Oitin suuntaan, siellä oli kuitenkin valkoiset vastassa joten palasivat Mäntsälän alueelle. Seuranneet parisen viikkoa porvoolaiset ryöstelivät alueella kunnes lähtivät kohti Lahtea huhtikuun 22. päivä. Mäntsälän punaiset joutuivat myös poistumaan alueelta ja seurasivat porvoolaisia.
Joukkiot asettuivat Orimattilan Luhtikylään, aivan Tuorakan tuntumaan. Tuonne punaiset myös piiritettiin ja suurin osa heistä kaatui taistelussa ja loput päätyivät sotavankeuteen.
Punaisten lukumäärästä tuolla en tiedä, ihan pikkusakista ei liene ollut kyse, koska aiemmin mainitsemaani punaosastojen väliseen taisteluun Sääksjärvellä on Mäntsälän punaisten naiskomppanian pääluvuksi mainittu 60 naista.
Tuo Saxenien tapaus on omasta mielestäni valkoisten kosto Orimattilassa tapahtuneista punaisten tekemistä murhista. Ehkä vahvin todiste siitä on juuri tuo maton alle lakaiseminen. Punaisten teoista kirjoiteltiin ympäri valtakuntaa hyvinkin paljon, nykyäänhän kyllä tiedetään valkoistenkin syyllistyneen näihin tekoihin. Tuolloin vaan voittajat kirjoittivat historiaa, joten kokonaisen perheen murhaaminen oli parasta unohtaa.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
-
Tuomion Pasuuna
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3484
- Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
Tätä tapausta ei tietenkään saada enää koskaan selvitettyä, mutta minulle tulee mieleen, että joku olisi poikkeusoloja hyväksikäyttäen päättänyt maksella jotain yksityisiä kalavelkoja. Lapset sitten tapettu todistajina.
Luultavasti murhaaja oli siis punaisten puolelta, jos kylä oli silloin punaisten hallussa ja tekijällä ase käytössä. Valkoisiin kuulunut henkilö olisi varmaan odottanut että kylä joutuu valkoisten käsiin, mikä oli kai vain ajan kysymys. Punaisten puolella olleella murhamiehellä taas tuli kiire.
Murhaaja on hyvinkin voinut kuolla vankileirillä, koska tällaiseen tekoon kykenevä henkilö tuskin on käyttäytynyt sodan aikana tavalla, joka olisi ollut valkoisten mieleen ja henki oli höllässä kunniallisillakin luokkasotureilla.
Luultavasti murhaaja oli siis punaisten puolelta, jos kylä oli silloin punaisten hallussa ja tekijällä ase käytössä. Valkoisiin kuulunut henkilö olisi varmaan odottanut että kylä joutuu valkoisten käsiin, mikä oli kai vain ajan kysymys. Punaisten puolella olleella murhamiehellä taas tuli kiire.
Murhaaja on hyvinkin voinut kuolla vankileirillä, koska tällaiseen tekoon kykenevä henkilö tuskin on käyttäytynyt sodan aikana tavalla, joka olisi ollut valkoisten mieleen ja henki oli höllässä kunniallisillakin luokkasotureilla.
-
dazu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4664
- Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
- Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
Taisteluja on käyty 12-13 päivinä noin 15 kilometrin päässä Tuorakasta.
Jotain selvyyttä tapaukseen voisi saada, jos ruumiit löytyvät ja niissä on edelleen luoteja. Jos on Mauser 98lla ammuttu, niin tekijänä on olleet saksalaiset...
Jotain selvyyttä tapaukseen voisi saada, jos ruumiit löytyvät ja niissä on edelleen luoteja. Jos on Mauser 98lla ammuttu, niin tekijänä on olleet saksalaiset...
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
Miksi punaiset olisivat perheen murhanneet? Kyseessähän oli punikkiperhe. Ei ilmeisesti sieltä punaisimmasta päästä mutta Axelin oli osallistunut kapinaan ja oli työväenyhdistyksen jäsen, se taas merkitsi automaattisesti punikkileimaa.Tuomion Pasuuna kirjoitti:Tätä tapausta ei tietenkään saada enää koskaan selvitettyä, mutta minulle tulee mieleen, että joku olisi poikkeusoloja hyväksikäyttäen päättänyt maksella jotain yksityisiä kalavelkoja. Lapset sitten tapettu todistajina.
Luultavasti murhaaja oli siis punaisten puolelta, jos kylä oli silloin punaisten hallussa ja tekijällä ase käytössä. Valkoisiin kuulunut henkilö olisi varmaan odottanut että kylä joutuu valkoisten käsiin, mikä oli kai vain ajan kysymys. Punaisten puolella olleella murhamiehellä taas tuli kiire.
Murhaaja on hyvinkin voinut kuolla vankileirillä, koska tällaiseen tekoon kykenevä henkilö tuskin on käyttäytynyt sodan aikana tavalla, joka olisi ollut valkoisten mieleen ja henki oli höllässä kunniallisillakin luokkasotureilla.
Mahdollisuuksiahan tietysti on, ehkä Axelin oli nähnyt lopun koittavan kapinalle ja mahdollisesti kieltäytynyt osallistumasta enää joko suoraan toimintaan tai muuten avustamasta punaisia.
Tai ehkä joku rötöstelevä punainen ryhmä osui taloon. Varsinaisesti kylä taisi tuolloin olla "ei kenenkään maata", samoina päivinä valkoiset taistelivat voitollisesti lähistöllä. Porvoon ja Mäntsälän punaisia saapui alueelle vasta myöhemmin.
Itse pitäisi edelleen vahvimpana todisteena valkoisten osallisuudesta tekoon sitä että perhe yksinkertaisesti katosi olemasta. Jos punaisilla olisi ollut asiassa tekemistä, siitä olisi uutisoitu ympäri maata. Noita punahirviöiden hirmutekoja todella uutisoitiin ahkerasti, eikä ainoastaan paikallisesti, vaan valtakunnallisesti. Kannattaa lukea vaikka tapahtumavuoden lehtiä, vielä loppuvuonnakin kirjoiteltiin ympäri maata alkuvuoden tapahtumista. Yhtenäistä näille uutisille oli punaisten demonisointi, mikäpä olisi ollut siihen kuvioon sopivampi kuin kokonaisen perheen teurastus.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
-
Tuomion Pasuuna
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3484
- Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
Siis ajatukseni on se, että murhaaja olisi joku yksityishenkilö, joka teki murhan omista syistään poliittisen kuohunnan aikana. Tällöin kiinnijäämisriski on paljon pienempi kuin rauhan aikana ja ihmiset muutenkin henkisesti valmiimpia väkivaltaan. Syy voi olla vaikka kännitappelu vuonna 1910 ja siitä alkanut kauna.
Ei siis niin että "punaiset" olisivat tehneet murhan poliittisista syistä vaan että joku punaisten puolella ollut henkilö vain teki "normaalin" rikoksen, jolle sota tarjosi sopivan tilaisuuden. Punaisten puolella ollut tekijä on tällöin todennäköisempi, koska tapaus sattui heidän alueellaan ja tekijällä on ollut ase. Valkoisten puolella olleen "yksityismurhaajan" olisi kannattanut odottaa rintaman siirtymistä. Mielestäni ilmaisin asian selkeästi jo edellisessä viestissäni.
Ruumiista ei luultavasti löydy 7,92mm Mauserin luoteja, koska kiväärin lähilaukaus menee käytännössä aina ihmisestä läpi. Pistoolin luodit voisi löytyäkin, etenkin jos murha-ase olisi ollut tuon aikainen taskupistooli, jotka olivat hyvin tehottomia. Veikkaan silti aseeksi venäläistä 7,62x54R-kaliiperista sotilaskivääriä.
Ei siis niin että "punaiset" olisivat tehneet murhan poliittisista syistä vaan että joku punaisten puolella ollut henkilö vain teki "normaalin" rikoksen, jolle sota tarjosi sopivan tilaisuuden. Punaisten puolella ollut tekijä on tällöin todennäköisempi, koska tapaus sattui heidän alueellaan ja tekijällä on ollut ase. Valkoisten puolella olleen "yksityismurhaajan" olisi kannattanut odottaa rintaman siirtymistä. Mielestäni ilmaisin asian selkeästi jo edellisessä viestissäni.
Ruumiista ei luultavasti löydy 7,92mm Mauserin luoteja, koska kiväärin lähilaukaus menee käytännössä aina ihmisestä läpi. Pistoolin luodit voisi löytyäkin, etenkin jos murha-ase olisi ollut tuon aikainen taskupistooli, jotka olivat hyvin tehottomia. Veikkaan silti aseeksi venäläistä 7,62x54R-kaliiperista sotilaskivääriä.
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
Olisikohan tekijä kumminkin ollut perheen isä? Siis ainakin tuosta uudesta jutusta päätellen:
https://seura.fi/asiat/mysteeri/uusia-v ... uoppaansa/
https://seura.fi/asiat/mysteeri/uusia-v ... uoppaansa/
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
Laitetaan tuokin juttu kokonaisuudessaan tänne, nuo linkit kun tuppaavat kuolemaan jossain vaiheessa.
Uusia vihjeitä Orimattilan vaietusta surmasta: Isä kuittasi velkansa etuajassa, perhe haudattiin perunakuoppaansa
Seuran juttu suurperheen murhamysteeristä vuodelta 1918 poiki yhteydenottoja lukijoilta. Kahdella iäkkäällä rouvalla oli asiasta uutta kerrottavaa.
Mysteeri 26.8.2018 19:47
”Siitä Akselinien tapauksesta olisin soittanut”, puhelu alkaa.
Soittaja on naispuolinen. Hän esittäytyy, mutta sanoo, ettei hänen koko nimeään sovi laittaa lehteen. Sen saa kertoa, että hän on Keskevaareja.
Suku on asunut satoja vuosia Tuorakan kylässä, jossa Akselinin perheen vanhemmat ja viisi lasta surmattiin huhtikuussa 1918. Verityön tekijäksi on epäilty niin punaisia, valkoisia kuin perheen isää Walde Akselinia.
Keskevaarit tunsivat hyvin Walden, sillä tämä oli työskennellyt perheen kotitilalla aiemmin renkinä.
Toukokuussa 1918 tilan isännän Bernhard Keskevaarin ikävä velvollisuus oli allekirjoittaa perukirja, jolla Akselineilta jäänyt vähäinen omaisuus määrättiin heidän tyttärelleen Dagmarille. Asiakirja löytyi vasta muutamia vuosia sitten Keskevaarin päärakennuksen vintiltä.
Kieltäytyi lapsille tarjotuista pullista
Soittaja kertoo kuulleensa 1960-luvulla, että Walde Akselin käyttäytyi epätavallisesti hieman ennen surmaa. Tapauksesta kertoi hänelle Aleksandra Keskevaari, joka oli sisällissodan aikaan tilan emäntä.
”Walde tuli maksamaan maitolaskunsa ennen aikojaan.”
Mikä siihen olisi voinut olla syynä?
”Ehkä hän halusi selvittää asiat ennen kuolemaansa.”
Sisällissota oli vielä meneillään. Tuorakan kylä kuului punaisten valtapiiriin, mutta kaikki tiesivät, että vallanvaihto oli lähestymässä.
”Samalla käynnillä Waldelle tarjottiin pullia lapsille kotiin vietäväksi. Hän kieltäytyi vedoten siihen, että hänellä on taskussaan sellaiset eväät, ettei muuta tarvita.”
Soittaja sanoo uskovansa, että Walde Akselin surmasi ensin perheensä ja sitten itsensä.
Tapauksesta kerrottuaan soittaja mainitsee, että Akselinien viimeisestä leposijasta saattaisi tietää jotain Sirpa Rönkkö, Aleksandra Keskevaarin lapsenlapsi.
”Rallattelimme kivien päällä”
Sirpa Rönkkö kertoo kylän entisen myllyn läheisyydessä sijaitsevasta kummusta, jonka päällä oli isoja kiviä. Hän ja Tuorakan muut lapset kävivät siellä leikkimässä 1940-luvun lopulla.
”Rallattelimme kivien päällä, että kuolleet ovat siellä alla.”
Surmasta oli kulunut tuolloin kolme vuosikymmentä. Se oli yhtä kaukana kuin 1980-luvun loppu nykyajasta.
”Emmeköhän me olleet aikuisilta kuulleet, että perhe olisi haudattu siihen paikkaan.”
Surmaa pitkään tutkinut tuorakkalainen muurari Harri Saarinen on esitellyt Seuralle Porvoonjoen latvojen läheisyydessä sijaitsevan paikan, jossa Akselinit perimätiedon mukaan asuivat.
Syrjäisen rinteen päällä on tasanne, jonka laidalla on muutama maan alle osittain painunut kivi. Niiden kohdalla saattoivat sijaita tuvan portaat. Hieman taaempana on kumpare, jossa on isoja kivenlohkareita.
Puhuiko Sirpa Rönkkö juuri tuosta kumpareesta? Lähetän paikasta valokuvia hänen tyttärenpojalleen, joka lupaa käydä näyttämässä ne mummilleen.
Perhe saattaa levätä lohkareiden alla
Muutamaa päivää myöhemmin soi puhelin.
”Se on justiinsa sama paikka. Puita ja pensaita on vain kasvanut siihen lisää”, Sirpa Rönkkö sanoo.
Sitten hän kertoo kuulleensa hiljattain eräältä toiselta sukulaiselta, että Akselinit olisi haudattu omaan perunakuoppaansa.
Kenties isot kivenlohkareet olivat taannoin maakellarin perustuksia.
Jos siis perimätietoon on uskominen, Walde ja Ida Akselin sekä perheen viisi lasta lepäävät Sirpa Rönkön lapsuuden leikkipaikan alla.
Varmuuden asiasta toisivat vain kaivaukset. Ja jos perheen jäännökset löytyisivät, niistä saattaisi voida tehdä päätelmiä surmatavasta, ehkä surmaajastakin.
Mitä Walde oikeasti sanoi?
Kuinka vanhojen rouvien muistitietoon pitäisi suhtautua? Aikaa on kulunut jo puoli vuosisataa tai enemmänkin siitä, kun heille on kerrottu tapauksesta.
Ehkä sukuun kuuluva tarinankerronnan ammattilainen osaisi vastata.
Käsikirjoittaja Outi Keskevaari muistaa hyvin isoisänsä äidin Aleksandra ”Santra” Keskevaarin, joka kuoli 92-vuotiaana 1977.
”Hän oli jo dementoitunut koko sen ajan kuin minä hänet muistan. Mutta hän oli legendaarinen hahmo, josta riitti juttua suvun ja kyläläisten keskuudessa koko lapsuuteni ja nuoruuteni.”
”Santra uskoi kohtaloon ja enteisiin. Hän luki tapahtumiin helposti dramaattisia merkityksiä, etenkin silloin, kun jotain merkityksellistä tapahtui oikeasti myöhemmin.”
Outi Keskevaari sanoo itsekin kuulleensa tarinan ennenaikaisesta laskun maksamisesta.
”Mutta suhtautuisin varovaisesti siihen, mitä Walde oikeasti sanoi, kun hänelle tarjottiin pullia. Tarina on voinut värittyä vuosikymmenten aikana, kun tiedettiin, miten perheelle kävi.”
Miksi hän hoiti maitolaskun?
Maitolaskun ennenaikainen maksamiseen saattoi sitä paitsi olla muukin syy kuin suunnitelma oman perheen surmaamisesta.
”Ehkä tekoon ei liittynyt niin mustia ajatuksia. Ajat olivat levottomat, ja Walde saattoi vain miettiä, että hoidetaan velka pois, kun ei tiedä, koska siihen tulee seuraavan kerran tilaisuus. Tai hän saattoi ajatella, että valkoiset surmaavat hänet pian eikä hän halunnut jättää taakseen selvittämättömiä asioita”, Outi Keskevaari pohtii.
Mutta miksi Walde Akselin piti niin tärkeänä maksaa kapinan oloissa velkansa porvarillismielisille Keskevaareille?
Ehkä kyse oli kunniantunnosta. Kenties entinen renki piti vanhoista isännistään. Vai ajatteliko hän, että vastuullista toimintaa katsottaisiin hyvällä, kun valkoiset ottavat vallan?
Kansantarua vai totta?
Outi Keskevaaria askarruttaa myös kysymys Akselinien hautapaikasta.
”Huhu perunakuoppaan hautaamisesta voi olla vuosikymmenten aikana syntynyt kansantaru. Mutta voi se pitää paikkansakin. Perhe on haudattu luultavasti sisällissodan vielä jatkuessa eikä ruumiiden kuljettaminen muualle olisi ollut silloin helppoa.”
Walde Akselin kuului punakaartiin, joten hänen perheelleen olisi tuskin ollut tarjolla varsinaista hautapaikkaa Orimattilan kirkolla. Sisällissodassa kuolleet punaiset haudattiin joko taistelupaikoille tai yhteishautaan hautausmaan kupeeseen.
”Jos Akselinit oli kuopattu talonsa tuntumaan, niin kenelläkään ei välttämättä ollut enää myöhemmin syytä kaivaa heitä esiin ja siirtää punaisten yhteishautaan.”
Ainoa sisällissodan vuodesta henkiin jäänyt perheenjäsen, 10-vuotias Dagmar muutti samana vuonna äitinsä sisaren luo Helsingin seudulle. Heillä ei välttämättä ollut voimia tai mahdollisuutta hoitaa asiaa loppuun saakka.
Asiakirjoista ei hautapaikka selviä.
Perukirjassa kylläkin mainitaan ”kirkkomatka”, joka saattaa viitata ruumiiden kuljettamiseen kirkon kupeeseen. Toisaalta Orimattilan seurakunnan kuolleiden ja haudattujen kirjassa ei ole mainintaa Akselineista.
Olivatko saksalaiset asialla?
Muutamat lukijat ovat huomauttaneet, että surmatyön takana saattoivat olla saksalaiset.
Kapteeni Heinz von Wilamowitz-Moellendorffin komentamat kaksi polkupyöräpataljoonaa hyökkäsivät 13. huhtikuuta 1918 Orimattilaan. Kirkonkylässä saksalaiset saartoivat punakaartilaiset hautausmaalle, jossa nämä kykenivät pitämään puoliaan vain kahden tunnin ajan.
Punaisten tappio oli murskaava. Taistelun seurauksena kuoli vähintään 60, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli sata kaartilaista, mutta vain yksi saksalainen. Kuolleiden lukumäärien epäsuhdan on katsottu osoittavan, että saksalaiset eivät ottaneet lainkaan vankeja, vaan kaikki antautuneet olisi ammuttu.
Onnettomasti kävi myös aseensa heti ampumisen alettua pois heittäneelle miehelle, jonka punaiset olivat pakottaneet hevosmieheksi kaartiin. Mies juoksi kunnan lääkärin aitan alle, mutta tuli ammutuksi sinne.
Seuraavan kerran saksalaiset taistelivat pitäjässä viisi päivää myöhemmin. Pennalassakin punaisia menehtyi kymmenittäin.
Molemmat yhteenotot tapahtuivat parinkymmenen kilometrin päässä Akselinin perheen kodista. Tiedossa ei ole, osallistuiko Walde Akselin näihin taisteluihin.
Kaksi verilöylyä samana päivänä?
Teoriassa on mahdollista, että tappamisen makuun päässeet saksalaiset olisivat tehneet jostain syystä kostoretken Tuorakan syrjäkulmilla asuneen punakaartilaisen kotiin. Perukirjan mukaan Akselinit kuolivat samana päivänä, kun saksalaiset teurastivat Orimattilan kirkolla punaisia, lauantaina 13. huhtikuuta.
Toisaalta perheen kuolinpäivästä on toinenkin tieto. Orimattilan seurakunnan rippikirjan mukaan he kuolivat vasta 20. huhtikuuta. Silloin suurin osa saksalaisista oli jo valtaamassa Lahtea punaisilta, mutta osa oli jäänyt partioimaan Orimattilaan.
Saksalaisten asiakirjoissa ei näy merkintöjä, että he olisivat Akselinien eläessä käyneet edes Tuorakan liepeillä. Sisällissodan paikallishistoriaa tutkinut orimattilalainen historian opettaja Pekka Törrönen pitääkin äärimmäisen epätodennäköisenä, että saksalaiset olisivat olleet murhaan syyllisiä.
”Heillä ei ollut niinä päivinä mitään syytä lähteä harhailemaan uppo-oudolle seudulle. Sitä paitsi Tuorakan suuntaan kulkeminen olisi johtanut yhteenottoon punaisten kanssa, ja siitä olisi syntynyt merkintöjä asiakirjoihin. Surman tapahtuma-aikaan saksalaisten mielenkiinto keskittyi Lahden suuntaan”, Törrönen muistuttaa.
Lähistölle virtasi saarrettuja punaisia
Akselinien surmaa on puitu myös Murha.infossa.
Suositun rikossivuston keskustelussa on noussut esiin myös se vaihtoehto, että surmaaja olisi ollut omin luvin toiminut punainen.
Olisiko Walde Akselin jättänyt väliin esimerkiksi taistelun Orimattilan kirkolla, mikä taas olisi sapettanut jotakuta kaartilaista? Vai käyttikö joku vain sekasortoista tilaisuutta hyväkseen maksaakseen vanhan kalavelkansa?
Mysteeriin tuo oman kierteensä se, että Akselinien rippikirjan mukaisen kuolinpäivän aikoihin Orimattilan Luhtikylään, aivan Tuorakan naapuriin, virtasi valkoisten ja saksalaisten saartamia kaartilaisia eri paikkakunnilta.
Silmukka punaisten ympärillä oli kiristynyt jo pahasti. Lopun ajan tunnelmat ja sattumanvaraiset tekijät saattoivat sysätä jonkun heistä odottamattomaan tekoon vieraalla paikkakunnalla.
Vaikenemisen taustalla hämäläinen jäyhyys
Orimattilalaisen suurperheeen surma mietityttää nyt historian harrastajia ja rikoksista kiinnostuneita eri puolella Suomea. Monet merkit viittaisivat siihen, että tekijä oli perheen isä, mutta ulkopuolisen murhaajan puolesta puhuisi muun muassa se, ettei surmapaikalta väitetysti löytynyt asetta.
Mutta miksi murhamysteeristä kuiskuteltiin vain hyvin pienissä piireissä lähes sadan vuoden ajan?
”Pitää muistaa, että Tuorakassa tapahtui perhesurma niinkin äskettäin kuin 1960-luvun lopulla eikä siitäkään ole paljon puhuttu”, Outi Keskevaari huomauttaa.
”Vaikenemisessa on ollut kyse suomalaisesta yliviritetystä hienotunteisuudesta, jota on vielä höystänyt hämäläinen jäyhyys.”
Ja aina on mahdollista, että pitäjässä asui ihmisiä, jotka tiesivät surmasta paljonkin, mutta joilla oli syynsä vaieta.
Tiedätkö tapauksesta jotain, joka auttaisi selvittämään sitä? Ota yhteyttä: [email protected]
Uusia vihjeitä Orimattilan vaietusta surmasta: Isä kuittasi velkansa etuajassa, perhe haudattiin perunakuoppaansa
Seuran juttu suurperheen murhamysteeristä vuodelta 1918 poiki yhteydenottoja lukijoilta. Kahdella iäkkäällä rouvalla oli asiasta uutta kerrottavaa.
Mysteeri 26.8.2018 19:47
”Siitä Akselinien tapauksesta olisin soittanut”, puhelu alkaa.
Soittaja on naispuolinen. Hän esittäytyy, mutta sanoo, ettei hänen koko nimeään sovi laittaa lehteen. Sen saa kertoa, että hän on Keskevaareja.
Suku on asunut satoja vuosia Tuorakan kylässä, jossa Akselinin perheen vanhemmat ja viisi lasta surmattiin huhtikuussa 1918. Verityön tekijäksi on epäilty niin punaisia, valkoisia kuin perheen isää Walde Akselinia.
Keskevaarit tunsivat hyvin Walden, sillä tämä oli työskennellyt perheen kotitilalla aiemmin renkinä.
Toukokuussa 1918 tilan isännän Bernhard Keskevaarin ikävä velvollisuus oli allekirjoittaa perukirja, jolla Akselineilta jäänyt vähäinen omaisuus määrättiin heidän tyttärelleen Dagmarille. Asiakirja löytyi vasta muutamia vuosia sitten Keskevaarin päärakennuksen vintiltä.
Kieltäytyi lapsille tarjotuista pullista
Soittaja kertoo kuulleensa 1960-luvulla, että Walde Akselin käyttäytyi epätavallisesti hieman ennen surmaa. Tapauksesta kertoi hänelle Aleksandra Keskevaari, joka oli sisällissodan aikaan tilan emäntä.
”Walde tuli maksamaan maitolaskunsa ennen aikojaan.”
Mikä siihen olisi voinut olla syynä?
”Ehkä hän halusi selvittää asiat ennen kuolemaansa.”
Sisällissota oli vielä meneillään. Tuorakan kylä kuului punaisten valtapiiriin, mutta kaikki tiesivät, että vallanvaihto oli lähestymässä.
”Samalla käynnillä Waldelle tarjottiin pullia lapsille kotiin vietäväksi. Hän kieltäytyi vedoten siihen, että hänellä on taskussaan sellaiset eväät, ettei muuta tarvita.”
Soittaja sanoo uskovansa, että Walde Akselin surmasi ensin perheensä ja sitten itsensä.
Tapauksesta kerrottuaan soittaja mainitsee, että Akselinien viimeisestä leposijasta saattaisi tietää jotain Sirpa Rönkkö, Aleksandra Keskevaarin lapsenlapsi.
”Rallattelimme kivien päällä”
Sirpa Rönkkö kertoo kylän entisen myllyn läheisyydessä sijaitsevasta kummusta, jonka päällä oli isoja kiviä. Hän ja Tuorakan muut lapset kävivät siellä leikkimässä 1940-luvun lopulla.
”Rallattelimme kivien päällä, että kuolleet ovat siellä alla.”
Surmasta oli kulunut tuolloin kolme vuosikymmentä. Se oli yhtä kaukana kuin 1980-luvun loppu nykyajasta.
”Emmeköhän me olleet aikuisilta kuulleet, että perhe olisi haudattu siihen paikkaan.”
Surmaa pitkään tutkinut tuorakkalainen muurari Harri Saarinen on esitellyt Seuralle Porvoonjoen latvojen läheisyydessä sijaitsevan paikan, jossa Akselinit perimätiedon mukaan asuivat.
Syrjäisen rinteen päällä on tasanne, jonka laidalla on muutama maan alle osittain painunut kivi. Niiden kohdalla saattoivat sijaita tuvan portaat. Hieman taaempana on kumpare, jossa on isoja kivenlohkareita.
Puhuiko Sirpa Rönkkö juuri tuosta kumpareesta? Lähetän paikasta valokuvia hänen tyttärenpojalleen, joka lupaa käydä näyttämässä ne mummilleen.
Perhe saattaa levätä lohkareiden alla
Muutamaa päivää myöhemmin soi puhelin.
”Se on justiinsa sama paikka. Puita ja pensaita on vain kasvanut siihen lisää”, Sirpa Rönkkö sanoo.
Sitten hän kertoo kuulleensa hiljattain eräältä toiselta sukulaiselta, että Akselinit olisi haudattu omaan perunakuoppaansa.
Kenties isot kivenlohkareet olivat taannoin maakellarin perustuksia.
Jos siis perimätietoon on uskominen, Walde ja Ida Akselin sekä perheen viisi lasta lepäävät Sirpa Rönkön lapsuuden leikkipaikan alla.
Varmuuden asiasta toisivat vain kaivaukset. Ja jos perheen jäännökset löytyisivät, niistä saattaisi voida tehdä päätelmiä surmatavasta, ehkä surmaajastakin.
Mitä Walde oikeasti sanoi?
Kuinka vanhojen rouvien muistitietoon pitäisi suhtautua? Aikaa on kulunut jo puoli vuosisataa tai enemmänkin siitä, kun heille on kerrottu tapauksesta.
Ehkä sukuun kuuluva tarinankerronnan ammattilainen osaisi vastata.
Käsikirjoittaja Outi Keskevaari muistaa hyvin isoisänsä äidin Aleksandra ”Santra” Keskevaarin, joka kuoli 92-vuotiaana 1977.
”Hän oli jo dementoitunut koko sen ajan kuin minä hänet muistan. Mutta hän oli legendaarinen hahmo, josta riitti juttua suvun ja kyläläisten keskuudessa koko lapsuuteni ja nuoruuteni.”
”Santra uskoi kohtaloon ja enteisiin. Hän luki tapahtumiin helposti dramaattisia merkityksiä, etenkin silloin, kun jotain merkityksellistä tapahtui oikeasti myöhemmin.”
Outi Keskevaari sanoo itsekin kuulleensa tarinan ennenaikaisesta laskun maksamisesta.
”Mutta suhtautuisin varovaisesti siihen, mitä Walde oikeasti sanoi, kun hänelle tarjottiin pullia. Tarina on voinut värittyä vuosikymmenten aikana, kun tiedettiin, miten perheelle kävi.”
Miksi hän hoiti maitolaskun?
Maitolaskun ennenaikainen maksamiseen saattoi sitä paitsi olla muukin syy kuin suunnitelma oman perheen surmaamisesta.
”Ehkä tekoon ei liittynyt niin mustia ajatuksia. Ajat olivat levottomat, ja Walde saattoi vain miettiä, että hoidetaan velka pois, kun ei tiedä, koska siihen tulee seuraavan kerran tilaisuus. Tai hän saattoi ajatella, että valkoiset surmaavat hänet pian eikä hän halunnut jättää taakseen selvittämättömiä asioita”, Outi Keskevaari pohtii.
Mutta miksi Walde Akselin piti niin tärkeänä maksaa kapinan oloissa velkansa porvarillismielisille Keskevaareille?
Ehkä kyse oli kunniantunnosta. Kenties entinen renki piti vanhoista isännistään. Vai ajatteliko hän, että vastuullista toimintaa katsottaisiin hyvällä, kun valkoiset ottavat vallan?
Kansantarua vai totta?
Outi Keskevaaria askarruttaa myös kysymys Akselinien hautapaikasta.
”Huhu perunakuoppaan hautaamisesta voi olla vuosikymmenten aikana syntynyt kansantaru. Mutta voi se pitää paikkansakin. Perhe on haudattu luultavasti sisällissodan vielä jatkuessa eikä ruumiiden kuljettaminen muualle olisi ollut silloin helppoa.”
Walde Akselin kuului punakaartiin, joten hänen perheelleen olisi tuskin ollut tarjolla varsinaista hautapaikkaa Orimattilan kirkolla. Sisällissodassa kuolleet punaiset haudattiin joko taistelupaikoille tai yhteishautaan hautausmaan kupeeseen.
”Jos Akselinit oli kuopattu talonsa tuntumaan, niin kenelläkään ei välttämättä ollut enää myöhemmin syytä kaivaa heitä esiin ja siirtää punaisten yhteishautaan.”
Ainoa sisällissodan vuodesta henkiin jäänyt perheenjäsen, 10-vuotias Dagmar muutti samana vuonna äitinsä sisaren luo Helsingin seudulle. Heillä ei välttämättä ollut voimia tai mahdollisuutta hoitaa asiaa loppuun saakka.
Asiakirjoista ei hautapaikka selviä.
Perukirjassa kylläkin mainitaan ”kirkkomatka”, joka saattaa viitata ruumiiden kuljettamiseen kirkon kupeeseen. Toisaalta Orimattilan seurakunnan kuolleiden ja haudattujen kirjassa ei ole mainintaa Akselineista.
Olivatko saksalaiset asialla?
Muutamat lukijat ovat huomauttaneet, että surmatyön takana saattoivat olla saksalaiset.
Kapteeni Heinz von Wilamowitz-Moellendorffin komentamat kaksi polkupyöräpataljoonaa hyökkäsivät 13. huhtikuuta 1918 Orimattilaan. Kirkonkylässä saksalaiset saartoivat punakaartilaiset hautausmaalle, jossa nämä kykenivät pitämään puoliaan vain kahden tunnin ajan.
Punaisten tappio oli murskaava. Taistelun seurauksena kuoli vähintään 60, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli sata kaartilaista, mutta vain yksi saksalainen. Kuolleiden lukumäärien epäsuhdan on katsottu osoittavan, että saksalaiset eivät ottaneet lainkaan vankeja, vaan kaikki antautuneet olisi ammuttu.
Onnettomasti kävi myös aseensa heti ampumisen alettua pois heittäneelle miehelle, jonka punaiset olivat pakottaneet hevosmieheksi kaartiin. Mies juoksi kunnan lääkärin aitan alle, mutta tuli ammutuksi sinne.
Seuraavan kerran saksalaiset taistelivat pitäjässä viisi päivää myöhemmin. Pennalassakin punaisia menehtyi kymmenittäin.
Molemmat yhteenotot tapahtuivat parinkymmenen kilometrin päässä Akselinin perheen kodista. Tiedossa ei ole, osallistuiko Walde Akselin näihin taisteluihin.
Kaksi verilöylyä samana päivänä?
Teoriassa on mahdollista, että tappamisen makuun päässeet saksalaiset olisivat tehneet jostain syystä kostoretken Tuorakan syrjäkulmilla asuneen punakaartilaisen kotiin. Perukirjan mukaan Akselinit kuolivat samana päivänä, kun saksalaiset teurastivat Orimattilan kirkolla punaisia, lauantaina 13. huhtikuuta.
Toisaalta perheen kuolinpäivästä on toinenkin tieto. Orimattilan seurakunnan rippikirjan mukaan he kuolivat vasta 20. huhtikuuta. Silloin suurin osa saksalaisista oli jo valtaamassa Lahtea punaisilta, mutta osa oli jäänyt partioimaan Orimattilaan.
Saksalaisten asiakirjoissa ei näy merkintöjä, että he olisivat Akselinien eläessä käyneet edes Tuorakan liepeillä. Sisällissodan paikallishistoriaa tutkinut orimattilalainen historian opettaja Pekka Törrönen pitääkin äärimmäisen epätodennäköisenä, että saksalaiset olisivat olleet murhaan syyllisiä.
”Heillä ei ollut niinä päivinä mitään syytä lähteä harhailemaan uppo-oudolle seudulle. Sitä paitsi Tuorakan suuntaan kulkeminen olisi johtanut yhteenottoon punaisten kanssa, ja siitä olisi syntynyt merkintöjä asiakirjoihin. Surman tapahtuma-aikaan saksalaisten mielenkiinto keskittyi Lahden suuntaan”, Törrönen muistuttaa.
Lähistölle virtasi saarrettuja punaisia
Akselinien surmaa on puitu myös Murha.infossa.
Suositun rikossivuston keskustelussa on noussut esiin myös se vaihtoehto, että surmaaja olisi ollut omin luvin toiminut punainen.
Olisiko Walde Akselin jättänyt väliin esimerkiksi taistelun Orimattilan kirkolla, mikä taas olisi sapettanut jotakuta kaartilaista? Vai käyttikö joku vain sekasortoista tilaisuutta hyväkseen maksaakseen vanhan kalavelkansa?
Mysteeriin tuo oman kierteensä se, että Akselinien rippikirjan mukaisen kuolinpäivän aikoihin Orimattilan Luhtikylään, aivan Tuorakan naapuriin, virtasi valkoisten ja saksalaisten saartamia kaartilaisia eri paikkakunnilta.
Silmukka punaisten ympärillä oli kiristynyt jo pahasti. Lopun ajan tunnelmat ja sattumanvaraiset tekijät saattoivat sysätä jonkun heistä odottamattomaan tekoon vieraalla paikkakunnalla.
Vaikenemisen taustalla hämäläinen jäyhyys
Orimattilalaisen suurperheeen surma mietityttää nyt historian harrastajia ja rikoksista kiinnostuneita eri puolella Suomea. Monet merkit viittaisivat siihen, että tekijä oli perheen isä, mutta ulkopuolisen murhaajan puolesta puhuisi muun muassa se, ettei surmapaikalta väitetysti löytynyt asetta.
Mutta miksi murhamysteeristä kuiskuteltiin vain hyvin pienissä piireissä lähes sadan vuoden ajan?
”Pitää muistaa, että Tuorakassa tapahtui perhesurma niinkin äskettäin kuin 1960-luvun lopulla eikä siitäkään ole paljon puhuttu”, Outi Keskevaari huomauttaa.
”Vaikenemisessa on ollut kyse suomalaisesta yliviritetystä hienotunteisuudesta, jota on vielä höystänyt hämäläinen jäyhyys.”
Ja aina on mahdollista, että pitäjässä asui ihmisiä, jotka tiesivät surmasta paljonkin, mutta joilla oli syynsä vaieta.
Tiedätkö tapauksesta jotain, joka auttaisi selvittämään sitä? Ota yhteyttä: [email protected]
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
^ Jutussa mainittu 60-luvun perhesurma tapahtui Luhtikylässä, Tuorakan naapurissa:
https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic ... b05bbbfd1a
Tuonkin saisi siirtää kotimaan henkirikoksiin.
https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic ... b05bbbfd1a
Tuonkin saisi siirtää kotimaan henkirikoksiin.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
-
Tuomion Pasuuna
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3484
- Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
Alkuperäisessä jutussahan sanottiin, että paikalta ei "väitetysti" löytynyt surma-asetta. Tämän todenperäisyyttä on tietenkin mahdoton enää vahvistaa, kun tapahtuma-ajastakin on epäselvyyttä.
Sinänsä isän syyllisyys olisi aika todennäköistä, jos sieltä olisi se kivääri löytynyt hänen ruumiinsa läheltä. Aika usein sodissa monetkin häviäjän puolella olleet tappavat itsensä ja joskus myös perheensä, kun uskovat että tulevaisuutta ei ole kuitenkaan.
Sinänsä isän syyllisyys olisi aika todennäköistä, jos sieltä olisi se kivääri löytynyt hänen ruumiinsa läheltä. Aika usein sodissa monetkin häviäjän puolella olleet tappavat itsensä ja joskus myös perheensä, kun uskovat että tulevaisuutta ei ole kuitenkaan.
Re: Selvittämätön suurperheen surma Orimattilassa 1918
En ole syvemmin perehtynyt sisällissodan tapahtumiin, enkä tunne tätä Axelinien tapausta enempää kuin tämän ketjun perusteella.L'amourha kirjoitti:Miksi punaiset olisivat perheen murhanneet? Kyseessähän oli punikkiperhe. Ei ilmeisesti sieltä punaisimmasta päästä mutta Axelin oli osallistunut kapinaan ja oli työväenyhdistyksen jäsen, se taas merkitsi automaattisesti punikkileimaa.Tuomion Pasuuna kirjoitti: Luultavasti murhaaja oli siis punaisten puolelta, jos kylä oli silloin punaisten hallussa ja tekijällä ase käytössä. Valkoisiin kuulunut henkilö olisi varmaan odottanut että kylä joutuu valkoisten käsiin, mikä oli kai vain ajan kysymys. Punaisten puolella olleella murhamiehellä taas tuli kiire.
Mahdollisuuksiahan tietysti on, ehkä Axelin oli nähnyt lopun koittavan kapinalle ja mahdollisesti kieltäytynyt osallistumasta enää joko suoraan toimintaan tai muuten avustamasta punaisia.
(Tekstin muokkaus Sillin tekosia.)
Orimattilassa sen sijaan on tullut käytyä useampaan kertaan ja läheisiä tuttavia siellä on asunut ja asuu edelleen. Paikkakunta on jossain määrin mielenkiintoinen. Kiinnostuneille suosittelen kaupungin esittelyn lukemista esim. Wikipediasta.
Yleensä Orimattilasta kerrotaan, että Erkon suku on peräisin orimattilaisesta Eerakkalan talosta. Suvun mukaan on myöhemmin nimetty sekä paikkakunnan lukio eli Erkko-lukio ja piskuisen keskustan päätie eli Erkontie. Samoin usein kerrotaan, että Orimattilaan asutettiin aika iso satsi Karjalan evakkoja erityisesti Kirvun alueelta. Orimattilasta on Erkkojen lisäksi kotoisin mm. Mika ja Aki Kaurismäki. Jonkin verran Orimattilaa ovat nostaneet julkisuuteen myös paikkakunnalla asuvat "Speden tytöt" Riitta Väisänen ja Maria Drockila. Myös Orimattilassa mökkeilevä kommarisäveltäjä Kaj "Jussin ja Kallen isä" Chydenius mainitaan aika usein.
Sen sijaan Orimattilasta jää usein mainitsematta paikkakuntalaisia syvästi järkyttänyt puolustusvoimien asevarikon räjähdys 14.8.1965. Wikipediassa mainitaan asevarikon sijainneen Nastolan Terrikalliolla. Tosiasiassa varikko sijaitsi kuitenkin Orimattilan ja Nastolan rajalla ulottuen kummankin kunnan ja samalla myös kahden silloisen läänin (Uusimaa ja Häme) alueelle. Toinen asia, mikä Orimattilasta usein unohdetaan mainita, on Niinikosken kylässä sijaitseva yksityinen valtionapuarkisto nimeltään Urho Kekkosen arkisto. Kyseiseen arkistoon ei olekaan päässyt niin vain penkomaan, enkä jaksa selvittää pääseekö vieläkään. Arkiston pääpomoja näyttää yhdistävän yhteinen sukunimi, joka on (ylläripylläri!) Kekkonen. Sattuuko jollakulla olemaan tietoa, miksi Kekkos-arkisto on sijoitettu juuri Orimattilan Niinikoskelle, jonne ei edes pääse julkisilla kulkuneuvoilla?
Juttelin 1980-luvulla erään hyvin tuntemani orimattilaisen kanssa. Hän oli tehnyt pitkän uran em. asevarikolla ja sanoi, että joutui aikoinaan pakotettuna liittymään kommunistiseen puolueeseen voidakseen pitää työpaikkansa. Häntä oli siis henkilökohtaisesti uhkailtu paitsi kyseisen työpaikan menettämisellä myös uuden työpaikan löytämisen mahdottomuudella. Että sellaista menoa siellä Orimattilassa
Henkilökohtaisesti en epäile sekuntiakaan etteivätkö punaiset olisi voineet ampua tai muulla tavoin siirtää ajasta ikuisuuteen omiaankin. En näe myöskään mahdottomana, etteivätkö punaiset olisi voineet tappaa myös pieniä lapsia. Sellaista kurjaa ja kovaa elämä Suomenmaassa on ollut - ja on osin edelleen. Mutta jos liikaa alkaa surettaa, niin mieltään voi hoitaa vaikka Spede-vainaan tuotoksilla (ennen #metoo-aikaa): https://m.youtube.com/watch?v=yfgfhzzC7c8
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli