Matti Mikkola surmattiin kotiinsa. Kotka 1997

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Count
Lauri Hanhivaara
Viestit: 138
Liittynyt: To Joulu 11, 2008 4:44 pm

Matti Mikkola surmattiin kotiinsa. Kotka 1997

Viesti Kirjoittaja Count »

Matblockb:n Osmo Forselin tapauksesta aloittaman ketjun innoittamana päätin laittaa pystyyn ketjun tästä toisesta Kotkalaisesta tapauksesta josta en ainakaan haulla löytänyt täältä mitään... Ihme sinänsä, koska tapaus ei ole kuitenkaan ihan sieltä tavallisimmasta päästä.
Matti Mikkolan surma

Matti Mikkola eleli poikamiehen elämää pienessä yksiössään Kotkan Hovinsaarella. Hän tapaili ahkerasti ystäviään läheisessä kahvilassa ja venesatamassa. Näin talvisaikaan kovana kalamiehenä tunnettu Matti istuskeli mielellään pilkillä.

Vaikka Matti oli erittäin sosiaalinen mies, kotinsa hän tahtoi rauhoittaa jopa ystäviltään.

- Minä kävin hänen asunnossaan 25 vuoden aikana ainoastaan kerran, kertoo Matin hyvä ystävä, kotkalainen Jari-Pekka Kuhlström.

Melko tarkalleen yhdeksän vuotta sitten, maaliskuun 16. päivänä, Matti Mikkolan kodin pihaan ajoi valkoisella henkilöautolla kaksi miestä. Kotkantie 21:sssa sijaitseva kerrostalo oli hiljainen, koska suurin osa asukkaista nukkui vielä. Miehet tulivat sisälle asuntoon hiljaa, ovikelloa soittamatta. Aamuvirkkuna ihmisenä Matti oli jo jalkeilla, mutta ei vielä pukeissa.

Miehet eivät olleet tulleet asuntoon syyttä suotta, vaan heillä oli selkeä päämäärä. He tiesivät, että asunnossa oli huomattava summa käteistä rahaa. On mahdollista, että miehet luulivat Mikkolan olevan pois kotoa. Hän oli nimittäin vaihtanut autoa juuri ennen kohtalokasta aamua ja se saattoi hämätä ryöstäjiä.

Asuntoon tunkeutuneet miehet sitoivat Matin suun teipillä, kietoivat hänen kaulansa ympärille imurin johdon ja hakkasivat häntä rengasraudalla. Miehet penkoivat paikkoja perusteellisesti, mutta he eivät löytäneet rahakirstua, vaikka se oli varsin yksinkertaisessa paikassa: Eteisen vaatekomerossa.

- Ryöstäjät vetivat kaapista vaatteita lattialle ja kirstu jäi niiden alle, kertoo rikosylikonstaapeli Erkki Weckman.

Vaikeita kallovammoja saanut Matti vietiin sairaalaan, jossa hän eli vielä liki kaksi kuukautta. Silloin tällöin hän oli tajuissaan ja pystyi jopa kertomaan jotain miehistä, jotka tunkeutuivat hänen kotiinsa.

- Mikkola sanoi kolme lausetta, joista voin tässä kertoa kaksi. Hän sanoi "Tulivat sisälle" ja "Alkoi tapahtumaan". Tutkinnallisista syistä en voi kertoa, mikä oli viimeinen lause.

Matti säilytti tuttavansa rahoja hyvää hyvyyttään, koska tämä ei voinut viedä rahoja pankkiin. Kun Matti oli kuollut, rahojen näennäinen omistaja alkoi vaatia niitä itselleen. Hän ei kuitenkaan pystynyt todistamaan rahojen alkuperää, minkä vuoksi 300 000 markkaa määrättiin valtiolle.

Poliisitutkinta käynnistyi välittömästi Matin pahoinpitelyn jälkeen, mutta ongelmaksi muodostui se, että rahoista tiesi liian moni. Weckmanin mukaan rahojen omistaja oli puhunut rahoista muun muassa kapakoissa, joissa oli paljon kuulevia korvia.

- Piiri on niin laaja, eikä se välttämättä ole Kotka, Weckman pohtii.

Kotkan poliisi ei aio luovuttaa Matin tapauksen edessä. He saivat asunnosta talteen muun muassa dna-näytteitä ja jalanjäljen. Siitä huolimatta se ratkaiseva vihje vielä puuttuu, minkä vuoksi hyvin mitättömiltäkin tuntuvista asioista kannattaa ilmoittaa.
Lähde: http://yle.fi/poliisitv/toppis.php

Tästä oli Alibissakin toki juttua... Jos jollain olisi lehti tallessa ja haluaisi referoida (Mikäli siinä jotain "uutta" on) tai muutoin asiasta jotain muistaa, niin kiitos ja kumarrus...

otsikkoa muokattu
t:mode
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Matti Mikkola (Kotka -1997)

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Muistan tämän tapauksen, Alibissa oli juttua tästä(kin) ja sekin Alibi itseltäni löytyy, kunhan vain juttu sattuisi käteeni niin kirjoittelen sen tänne. Muistaakseni "Maatsaksi" kutsuttiin uhria ja tämä uhri oli täysin syytön kohtaloonsa ja muistaakseni ei rikostaustaa ollenkaa ollu.
Hienoa että joku sentään jaksaa kiinnostua vielä täällä selvittämättömistä henkirikoksista. Sen verran muistelisin että epäiltyjä on ollut mutta näyttö ei ole riittänyt (saatan muistaa väärin).
Count
Lauri Hanhivaara
Viestit: 138
Liittynyt: To Joulu 11, 2008 4:44 pm

Re: Matti Mikkola (Kotka -1997)

Viesti Kirjoittaja Count »

Minulla on myös samanlainen muistikuva. Hämärä muistikuva on myös näiden epäiltyjen nimistä (tai ainakin torihuhujen mukaan). Voi olla, että itsekin sekoitan mielessäni johonkin toiseen tapahtumaan.
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1579
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Matti Mikkola (Kotka -1997)

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Tästä on ollut julkisuudessa vähän. Oli vaikeuksia löytää Matista edes kuvaa. Minkä ikäinen hän oli?

Kuva
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Matti Mikkola (Kotka -1997)

Viesti Kirjoittaja matlockb »

NancyDrew kirjoitti:Tästä on ollut julkisuudessa vähän. Oli vaikeuksia löytää Matista edes kuvaa. Minkä ikäinen hän oli?
Muistelen että oli vähän vanhempi mies, noin 50 vuotias kuollessaan.
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1579
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Matti Mikkola (Kotka -1997)

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

matlockb kirjoitti:
NancyDrew kirjoitti:Tästä on ollut julkisuudessa vähän. Oli vaikeuksia löytää Matista edes kuvaa. Minkä ikäinen hän oli?
Muistelen että oli vähän vanhempi mies, noin 50 vuotias kuollessaan.
Kiitos tiedostasi. Kuvittelin hänet jostain syystä nuoreksi mieheksi. Kuvassakaan hän ei näytä erityisen iäkkäältä.
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Matti Mikkola (Kotka -1997)

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Sattuipa tuo Alibi vuodelta 1997 käsiin jossa käsitellään Matti "Maatsa" Mikkolan henkirikosta, laitan tähän vähän tietoa jutusta.
Mikkola kuoli saamiinsa vammoihin 53-vuotiaana Kotkan kaupunginsairaalassa 7.5.1997. Mikkola pahoinpideltiin julmasti kotonaan Kotkan Hovinsaarella huhtikuussa 1997. Mikkola ei ollut ryyppymiehiä. Jokin aika ennen henkirikosta oli ottanut säilytettäväkseen suuren summan ystävänsä rahoja ja tästä tuli väärät henkilöt tietoisiksi. Mikkolan asunnolle pahoinpitelyaikeissa oli tullut isokokoinen mies vaalealla autolla (silminnäkijähavaintojen perusteella) jonka merkki oli mahdollisesti Saab tai Ford Sierra.
Outoa ääntä kuulleet naapurit löysivät Mikkolan henkihieverissä asunnostaan pian pahoinpitelyn jälkeen ja hälyttivät apua. Löydettäessä Mikkola oli siinä kunnossa, joka puolelta pahoinpidelty että ambulanssimiehet epäilivät että selviääkö hengissä edes sairaalaan, mm. erittäin vaikeat aivovammat ja sairaalassa todettiin että henkiinjäämismahdollisuudet ovat minimaalliset.
Myöhemmin sairaalassa tajuihinsa tultua Mikkola ei muistanut tapahtumista mitään.
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8247
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Matti Mikkola (Kotka -1997)

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Ryöstöyrityksenä tämä on jo vanhentunut. Törkeänä kuolemantuottamuksena taitaa kanssa olla vanhettunut? Dna:ta on saatu talteen ja sen tutkiminen on kehittnyt sekä nopeutunut tuosta ajasta paljon. Epäityjäkin on varmasti poliisin tiedossa kehen verrata näytteitä. Mutta rikosoikeudelliseen vastuuseen ei saada ketään, pääsivät kuin koirat veräjästä.
Murhaa tai tappoa ei tästä taida saada väännettyä mihinkään oikeuteen.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
jaguaari1
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: To Loka 09, 2008 4:34 am

Re: Matti Mikkola (Kotka -1997)

Viesti Kirjoittaja jaguaari1 »

matlockb kirjoitti:Sattuipa tuo Alibi vuodelta 1997 käsiin jossa käsitellään Matti "Maatsa" Mikkolan henkirikosta, laitan tähän vähän tietoa jutusta.
Mikkola kuoli saamiinsa vammoihin 53-vuotiaana Kotkan kaupunginsairaalassa 7.5.1997. Mikkola pahoinpideltiin julmasti kotonaan Kotkan Hovinsaarella huhtikuussa 1997. Mikkola ei ollut ryyppymiehiä. Jokin aika ennen henkirikosta oli ottanut säilytettäväkseen suuren summan ystävänsä rahoja ja tästä tuli väärät henkilöt tietoisiksi. Mikkolan asunnolle pahoinpitelyaikeissa oli tullut isokokoinen mies vaalealla autolla (silminnäkijähavaintojen perusteella) jonka merkki oli mahdollisesti Saab tai Ford Sierra.
Outoa ääntä kuulleet naapurit löysivät Mikkolan henkihieverissä asunnostaan pian pahoinpitelyn jälkeen ja hälyttivät apua. Löydettäessä Mikkola oli siinä kunnossa, joka puolelta pahoinpidelty että ambulanssimiehet epäilivät että selviääkö hengissä edes sairaalaan, mm. erittäin vaikeat aivovammat ja sairaalassa todettiin että henkiinjäämismahdollisuudet ovat minimaalliset.
Myöhemmin sairaalassa tajuihinsa tultua Mikkola ei muistanut tapahtumista mitään.
Juurihan tuossa edellä sanottiin että muisti tapahtumia..
Kuolema kuittaa univelat
Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Matti Mikkola surmattiin kotiinsa. Kotka 1997

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

"olivat menneet hiljaa asuntoon" eli niillä on ollut ilmeisesti kopio alkuperäisestä avaimesta tai vara avain. Miten mulla on semmonen muistikuva et et epäillyt kuuluivat ns. lakerikenkä kansaan. korjatkaa jos olen väärässä.
"If you aim for a king, you better not miss"
Avatar
myrskylyhty
Harjunpää
Viestit: 320
Liittynyt: To Kesä 28, 2018 4:01 pm

Re: Matti Mikkola surmattiin kotiinsa. Kotka 1997

Viesti Kirjoittaja myrskylyhty »

Toi rengasraudalla hakkaaminen särähtää heti laakerikenkien profiililta.
"Olin sitä mieltä, että ketään ei tapeta, asiat pitää selvittää muuten." -Metsuri
Thesjoart
Hetty Wainthropp
Viestit: 485
Liittynyt: Pe Helmi 14, 2020 12:06 pm

Re: Matti Mikkola (Kotka -1997)

Viesti Kirjoittaja Thesjoart »

kakkosurpo kirjoitti: Ti Marras 05, 2013 7:10 pm Ryöstöyrityksenä tämä on jo vanhentunut. Törkeänä kuolemantuottamuksena taitaa kanssa olla vanhettunut? Dna:ta on saatu talteen ja sen tutkiminen on kehittnyt sekä nopeutunut tuosta ajasta paljon. Epäityjäkin on varmasti poliisin tiedossa kehen verrata näytteitä. Mutta rikosoikeudelliseen vastuuseen ei saada ketään, pääsivät kuin koirat veräjästä.
Murhaa tai tappoa ei tästä taida saada väännettyä mihinkään oikeuteen.
Mutta tapaus on kuitenkin tänäkin päivänä ratkaistavissa 👍🏼
Vastaa Viestiin