"Mistä tiedät olevasi wanha?"

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Minä olen syntynyt siihen aikaan, jolloin Paasikivi oli Suomen presidenttinä, mutta en muista sitä kun Kekkonen valittiin pressaksi. Sen muistan kyllä, kun hänet valittiin toiselle kaudelle. Olin siihen aikaan jo koulussa ja muistan kuinka aiheesta puhuttiin. Nuoria olivat 60-luvulla mm. Koivisto, Tuomioja, ex-presidentti Halonen jne. Muistan kansanedustajia ja ministereitä tuolta 60-luvulta asti. Veikko Vennamo oli hauska tyyppi, joka aiheutti paljon kohua puheillaan siihen aikaan. Presidentin vaaleissahan siihen aikaan kansa äänesti ensin valitsijamiehet, jotka sitten äänestivät varsinaisissa presidentin vaaleissa. Nämä suorat vaalit eivät ole aina olleet käytössä.

Televisiot alkoivat 60-luvulla yleistyä pienilläkin paikkakunnilla ja meidän perukallakin joihinkin mökkeihin ostivat töllöttimen. Ja kun ei sitä kotona ollut, mentiin naapuriin katsomaan urheilu ja elokuvia. Minä kävin yhdessä mökissä katsomassa mm. urheilua. Olympiakisoissa Veikko Kankkonen hyppäsi mäkeä ja voitti, hänestä tuli oikein idoli sen ajan urheiluhulluille. Samoin hurrattiin, kun Eero Mäntyranta voitti hiihtokilpailut. No, 70-luvulla oli sitten omat suosikit.

50-luvun musiikista en muista paljoakaan, paitsi lastenlauluja. 60-luvulla sitten tulikin Beatlesit ja Rolling Stones. Siitä se sitten lähti, se rock-musiikin kuuntelu. Eikä se ole siitä muuksi muuttunut rockia se pitää mieluiten olla vieläkin. Oli se ihmeellistä, kun "tavallisen" kitaran sijasta alettiin kuunnella rautalankamusiikkia. Nykyään taitaa olla toisin päin.

On tässä muutamat kymmenet vuodet hurahtaneet, mutta minäkö vanha? Höh :mrgreen:
Gods made heavy metal.

Iitu
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: Su Joulu 14, 2008 2:00 am

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja Iitu »

-Kummilapsi (on tietenkin siis nyt jo aikuinen :) ) muuttaa omilleen, heti kunhan sopiva asunto löytyy.

Avatar
rane
Remington Steele
Viestit: 238
Liittynyt: Ti Tammi 10, 2012 5:17 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja rane »

Silloin nuorempana kauhulla odotin täyttäväni 40v. :shock:
-Kuulemma kun aamulla herää ja mitään paikkaa ei kolota eikä särje, niin olet kuollut...! :roll:
Pitää paikkansa, ainakin meikäläisellä! :oops: -Joka paikkaa vihlonut vuosikaudet... :(
Suurinta suvaitsemattomuutta esiintyy siellä, missä omasta mielestä ollaan kaikista suvaitsevaisimpia.

kahmakapala
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 2:32 am

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja kahmakapala »

Kun ei jaksa ryypätä kahta päivää.

Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja Bias »

Kun työkaverisi ei ensin tunnista Mikko Kuustosta, ja viimein oivaltaa:
"Ai se iskelmälaulaja".
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin

Avatar
Scruffy
Martin Riggs
Viestit: 648
Liittynyt: Pe Kesä 21, 2013 8:19 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja Scruffy »

Viikset ei enää ole harmaat vaan valkoiset ja piha pitää silti kolata lumesta kuten päivänä kuten toisenakin. Ketään ei varsinaisesti kiinnosta mutta mikäs siinä kun miehen pitää työnsä tehdä.
Jail's not so bad. You can make sangria in the toilet. Course, it's shank or be shanked.

Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Mistä tiedät olevasi wanha?

- Siitä, kun 80-luvun alussa syntyneet alkavat valittaa ikäänsä keskustelupalstoilla!

Ieeewww! :shock:
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.

Atlanta
Adrian Monk
Viestit: 2565
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2012 1:46 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja Atlanta »

Paasikiven aikaan syntyneenä muistan minäkin kaikki nämä edellämainitut asiat.
Mutta tiesin olevani vanha sinä päivänä, kun nousin täysinäiseen ratikkaan Kauppatorin kupeessa ja muuan kohtelias nuori nainen antoi minulle paikan.
Ajattelin että ohhoh! Kiitin tietysti.
Edellisenä iltana olin ollut tosi vauhdissa. Tulin laivalla siskoni luota Ruotsista ja tanssin monta peliä, kun hakijoita riitti.
Mutta näinhän se menee.
Mutta ei ikä ole ongelma. Se on vaan numeroita paperilla.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.

Avatar
Thelea
Martin Beck
Viestit: 846
Liittynyt: Ke Marras 23, 2011 1:22 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja Thelea »

Tunsin itseni aika vanhaksi (ja ikää vasta vähän yli 30!), kun yritin selittää 2000-luvulla syntyneille sukulaislapsille mitä ovat seuraavat esineet ja asiat, ja miten niitä käytetään (olivat uteliaita :D)

- Sony walkman
- vanha Nokialainen "banaani"
- netti, kun käytettiin vielä modeemia, joka oli lankalinjassa niin, että samaan aikaan ei voinut käyttää puhelinta, ellei ollut erillistä linjaa
- VHS
- kannettava CD-soitin

Yritin myös selittää jotain IVY-maista, ja siitä miten joskus Tsekki ja Slovakia olivat samaa maata, samoin Jugoslavia. Eivät meinanneet käsittää...
"Everything will be fine in the end. If it's not fine, it's not the end." - Maxine (kertoi isänsä sanoneen näin), Amyn lailla.

Avatar
Thelea
Martin Beck
Viestit: 846
Liittynyt: Ke Marras 23, 2011 1:22 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja Thelea »

devil_doll kirjoitti:Mistä tiedät olevasi wanha?

- Siitä, kun 80-luvun alussa syntyneet alkavat valittaa ikäänsä keskustelupalstoilla!

Ieeewww! :shock:
Myönnetään, että tein juuri noin :mrgreen:
"Everything will be fine in the end. If it's not fine, it's not the end." - Maxine (kertoi isänsä sanoneen näin), Amyn lailla.

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Siitä, kun muistan taitelleeni erivärisiä "tekokynsiä" sormiini lasisen ruskean kermapullon korkeista. Muistan miltä tuntui, kun joka sormessa oli kauniin kiiltävä terävä "kynsi". Hieman puristavalta, mutta juhlakkaalta.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

Avatar
Thelea
Martin Beck
Viestit: 846
Liittynyt: Ke Marras 23, 2011 1:22 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja Thelea »

^koskas tuollainen villitys on ollut? Toisaalta, empä muista lasisia kermapullojakaan... :D

Nyt taas tunnen itseni melkein lapseksi :mrgreen:
"Everything will be fine in the end. If it's not fine, it's not the end." - Maxine (kertoi isänsä sanoneen näin), Amyn lailla.

Avatar
rane
Remington Steele
Viestit: 238
Liittynyt: Ti Tammi 10, 2012 5:17 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja rane »

Thelea kirjoitti:^koskas tuollainen villitys on ollut? Toisaalta, empä muista lasisia kermapullojakaan... :D

Nyt taas tunnen itseni melkein lapseksi :mrgreen:
Koulussa meillä oli maitoa tuollaisessa pullossa. :mrgreen: Kuva

http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/L ... temIndex=8
Suurinta suvaitsemattomuutta esiintyy siellä, missä omasta mielestä ollaan kaikista suvaitsevaisimpia.

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Joo, 60-luvun lopulla ja ehkä vielä 70-luvun alussa kerma myytiin juuri tuollaisissa pulloissa, jollaisen kuvan rane tuossa linkitti. Kiitos rane, vaikka vähän se hirvittää, että ihan museoikäisiä 8)

Muistaako rane Kalifornia-limsapullon? Hyvää limsaa, tosi pieni pullo nykyisiin verrattuna, ei edes 0,33.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

Avatar
rane
Remington Steele
Viestit: 238
Liittynyt: Ti Tammi 10, 2012 5:17 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: "Mistä tiedät olevasi wanha?"

Viesti Kirjoittaja rane »

J.Maybrick kirjoitti:Joo, 60-luvun lopulla ja ehkä vielä 70-luvun alussa kerma myytiin juuri tuollaisissa pulloissa, jollaisen kuvan rane tuossa linkitti. Kiitos rane, vaikka vähän se hirvittää, että ihan museoikäisiä 8)

Muistaako rane Kalifornia-limsapullon? Hyvää limsaa, tosi pieni pullo nykyisiin verrattuna, ei edes 0,33.
Tuota limsapulloa en varsinaisesti, mutta ne sen aikaiset korkit -60 luvulta? :shock:
Siinä oli kyljessä läppä, jolla kierrettiin korkki poksahtaen auki ja yleensä haava sormessa..? :mrgreen: Kuva
-Isä joi "pilsneriä" jossa suljettava korkki, semmoinen rautalanka viritys... :mrgreen:
Suurinta suvaitsemattomuutta esiintyy siellä, missä omasta mielestä ollaan kaikista suvaitsevaisimpia.

Vastaa Viestiin