Lapsia or not?

[Rebdomine]

Luultavasti kyllä.

[mikaelk]

Vielä kyllä ehtis. Ehkäpä hankin perillisen näille jaloille geeneille..

[jukuripää]

Neljä olen saanut aikaiseksi.

[humma]

Ei ole, eikä tule. Kun en vain halua. En pidä lapsista, enkä ajatellut kokeilla "rakkauden kasvavan omaan lapseen", jos niin ei sitten käykään.

[Dr Bergmeister]

Ehdottomasti. Jos ei ole itsellä lapsia yhtään, ei voi tulla mummuksi( tai vaariksi). Ilman lapsia ja lapsenlapsia elämä on helvetin tylsää ja jää monet ihanat hetket kokematta.

[UglyBetty]

Ei. Eikä tule.

Minusta lapsien hankkiminen tähän maailmaan on täysin järjetön teko, kaiken tämän ihan puhtaasti scheissen keskelle. Ihmiset voivat päivä päivältä huonommin, missään ei lopulta ole ihan turvassa, ei edes täällä Suomessa. Kolmas maailmansota about kävi jo ovella, mutta vain luoja tietää minkä takia peruuntui. Menet matkoille, niin tulee pommia päähän ja tsunami rannasta jyrrää yli, töissä joku mulkvisti lentää koneella päin ja rämäyttää työpaikkasi kasaan, koulussa tulee luotia kalloon luokkakaverin toimesta ja kotona vaanivat tulipalot, murtovarkaat ja sarjamurhaajat.

Sinällänsä itse en kärsi yhdenkään näiden pelosta, vaikka ne nyt tulikin lueteltua, mutta toisaalta iso osa ihmisistä pelkää jotain noista, parhaillaan vaikka kaikkea. Olisi luonnotonta tuoda uusi elämä tähän maailmaan sellaisen keskelle, mistä itsekään ei voi välttämättä aina olla varma, että selviääkö. Tänä päivänä ihmiset eivät keskity enää auttamaan toinen toisiaan, enkä sitä vaadikaan; yhteiskunnan suhteen luovutin jo vuosia sitten, joten en usko vanhempana roolini olevan riittävän hyvä jälkikasvulle, jotta voisin näyttää järkevää mallia tai kertoa fiksulla tavalla, miten maailma toimii. Lisäksi ongelmanani on liiallinen tempramenttisuus, jonka ihan varmasti purkaisin jälkikasvuuni näiden tehdessä jotain typerää.

Luultavasti siis pelastankin tällä päätökselläni ja teollani teidän muksunne ja heidän maailmansa, kun en tuota sarjamurhaajaa ja tulevaa rikollista tänne. Oi ironiaa.

Mä kuulin tämän saman perustelun joskus teininä joltakin, enkä ymmärtänyt tätä selitystä.
Itse kun jo silloin tiesin haluavani lapsia.
(Olen kylläkin aina ollut sitä mieltä, että jokainen tekee kuten haluaa, jos joku ei halua lapsia niin hyvä niin, typerää kenenkään alkaa väittämään että "kyllä mielesi muuttuu", "kadut tuota vielä" tms. Juuri tuo selitys vaan kuulosti itselleni käsittämättömältä)

Nykyään minulla on lapsia, useampikin, mutta yksi heistä on kuollut.
Ehkä sen takia alan ymmärtää tätä näkökulmaa.
Lapsista on aivan mieletön huoli, itselleni ainakin jäi todella iso menettämisen pelko.
On varmasti muillakin vanhemmilla menettämisen pelko, mutta kun on jo yhden menettänyt, sitä ei voi mitenkään verrata tuohon aiempaan, "normaaliin" vanhemman huoleen lapsistaan.
Kaikenlisäksi monien tapahtumien ja monien lapsiaan menettäneiden vanhempien kautta on ikävä kyllä saanut oppia sen, että "salama" voi kuin voikin "iskeä kahdesti" samaan paikkaan.
En silti voisi kuvitellakaan elämääni ilman lapsia, lapset ovat kaikkein tärkeintä minulle ja olen aina tehnyt kaiken lasten etu ensimmäisenä, ja teen jatkossakin.

Tän huolen kanssa on vain elettävä, enkä näytä sitä lapsille.
Toki opetan tarkasti miten liikenteessä käyttäydytään, olen supertarkkana uimarannalla, kiinnittelen heijastimia joka paikkaan, muistuttelen milloin mistäkin jatkuvasti jne., mutta kai jokainen välittävä vanhempi tekee niin, ei vain "hysteerinen"..?