Switch to full style
Tänne kaikki visat, listat, kyselyt, gallupit ja äänestykset
Lähetä vastaus

Moraalitesti

Pe Heinä 02, 2010 11:06 pm

Laitan tähän yhden mielenkiintoisen testin, jonka plagioin hieman muunneltuna eräästä kirjasta.

Pekka ja Anna ovat rakastavaisia, mutta eivät asu yhdessä. Anna viettää kesälomaansa vanhempiensa mökillä saaressa ja Pekka on mantereella. Eräänä päivänä Pekka soittaa Annalle kertoen olevansa sairastunut vakavasti ja toivoo Annan tulevan välittömästi hänen luokseen. Annalla ei ole venettä käytettävissään, sillä vanhemmat ovat lähteneet veneellä kaupunkiin. Niinpä Anna menee naapurin Erkin luo ja pyytää tältä venekyytiä mantereelle. Erkki lupaa kyyditä, jos saa vastapalvelukseksi seksiä. Anna kauhistuu ja menee seuraavaan taloon, jossa asuu Erkin veli Risto. Anna pyytää Ristoa perumaan Erkin kohtuuttoman vaatimuksen, mutta Risto murahtaa, ettei halua puuttua veljensä asioihin. Niinpä Annalle jää vaihtoehdoksi vain maata Erkin kanssa, minkä jälkeen hän saa Erkiltä kyydin mantereelle.

Anna saapuu kuumeisen Pekan luo. Syyllisyydentunnossaan hän kertoo Pekalle, mitä tapahtui. Pekka vihastuu ja uhkaa jättää Annan. Anna soittaa hädissään ja itkuisena Pekan ystävälle Ollille, joka tulee pian paikalle ja lyö keuhkokuumeista mutta itsekästä Pekkaa vihoissaan leukaan useita kertoja.

Kuka teki tarinassa suurimman vääryyden ja miksi?

Re: Moraalitesti

Pe Heinä 02, 2010 11:21 pm

jaa a , minulla on todella omituinen moraali ja varmaan vastaan tähänkin ihan päin honkia olevan vastauksen; mutta ei nyt kovin sairas voi olla jos voi noin vain soittaa. :roll:
Ja minkä hemmetin takia se soitti sen jätkän kaverin sinne setviin asioita?
:mrgreen: Mitähän sitä itse olisi tehnyt? Kai olisin soittanut isille, että tuu heittää mut Pekan luo, naapurin setä suostuu vaan jos saa seksiä vastalahjaks. :lol:

öö ööö ööö...oon liian piiloblondi tähän.

Re: Moraalitesti

Pe Heinä 02, 2010 11:24 pm

^Kysymys kuului siis, että kuka tarinan viidestä henkilöstä teki suurimman vääryyden ja miksi.

Re: Moraalitesti

Pe Heinä 02, 2010 11:29 pm

Pekan olisi syytä ymmärtää ettei Annalla ollut muuta vaihtoehtoa.

Re: Moraalitesti

Pe Heinä 02, 2010 11:29 pm

ohho; sori :oops:

kai sen sitte teki se Erkki, joka seksiä vonkas.

Re: Moraalitesti

Pe Heinä 02, 2010 11:45 pm

Mielestäni vaihtoehtoja on kaksi: Anna tai Olli, en osaa valita.

Anna siksi, että petti. Luulen, että olisi ollut muitakin vaihtoehtoja päästä Pekan luokse.

Olli siksi, että puuttui väkivaltaisesti asiaan, vaikkei se hänelle varsinaisesti kuulunut.

Mielenkiintoinen juttu! Kiitos.

Re: Moraalitesti

Pe Heinä 02, 2010 11:55 pm

Suurimman vääryyden tekijät löytyy aina helposti:

Kuva

Uploaded with ImageShack.us

Re: Moraalitesti

Pe Heinä 02, 2010 11:59 pm

anna.

huora keitti koko sopan oma kattilalla. :? Pekan vuoro teilata kaikki osalliset.

Re: Moraalitesti

La Heinä 03, 2010 12:04 am

Jos testin haluaa astetta vaikeammaksi, henkilöt voi laittaa myös järjestykseen siten, että numero 1 teki suurimman vääryyden ja numero 5 pienimmän.

Re: Moraalitesti

La Heinä 03, 2010 12:11 am

Olen ehkä outo, mutta ehdotan suurimman vääryyden tekijäksi Erkin Risto-veljeä, jolla varmasti myös olisi ollut mahdollisuus viedä Anna mantereelle (sen sijaan, että pakotti Annan kääntymään ketku-Erkin puoleen).

Re: Moraalitesti

La Heinä 03, 2010 12:27 am

Mariacka kirjoitti:Jos testin haluaa astetta vaikeammaksi, henkilöt voi laittaa myös järjestykseen siten, että numero 1 teki suurimman vääryyden ja numero 5 pienimmän.


Eli mielestäni:
1 Anna/Olli
2 Anna/Olli
3 Erkki
4 Pekka
5 Risto

Onko tähän olemassa jonkinlaista "vastausta"/"tulosta"? Innolla odotan jatkoa... :D

Re: Moraalitesti

La Heinä 03, 2010 12:29 am

^Laitoin samasta aiheesta gallupin. Jonkunlainen vastauskin on, mutta siitä myöhemmin.

Re: Moraalitesti

La Heinä 03, 2010 12:31 am

Mikäli Anna on täysi-ikäinen niin silloin mielestäni Olli on tehnyt suurimman vääryyden. Olli on syyllistynyt pahoinpitelyyn ja ainoa joka on syyllistynyt rikoslain vastaiseen tekoon. Moraalisesti vielä tuomittavaa koska pahoinpitelyn kohde oli sairas henkilö.

Re: Moraalitesti

La Heinä 03, 2010 1:11 am

Vastasin galluppin että Anna.

Moraali ja rikoslaki on kaksi eri asiaa joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tässä tapauksessa moraalinen rikos on huomattavasti suurempi kuin leukaan hipaisu. En ymmärrä kuinka ihmiset ottaisivat ennemmin vastaan uutisen puolisonsa petoksesta kuin "useita kertoja leukaan", kuten asia on tuolla ekassa viestissä ilmaistu.

Mulla on periaate; minua ei petetä. Hakkaa, kiduta, tai vaikka tapa, mutta älä petä.

Re: Moraalitesti

La Heinä 03, 2010 1:47 am

MadMax kirjoitti:Vastasin galluppin että Anna.

Moraali ja rikoslaki on kaksi eri asiaa joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tässä tapauksessa moraalinen rikos on huomattavasti suurempi kuin leukaan hipaisu. En ymmärrä kuinka ihmiset ottaisivat ennemmin vastaan uutisen puolisonsa petoksesta kuin "useita kertoja leukaan", kuten asia on tuolla ekassa viestissä ilmaistu.

Mulla on periaate; minua ei petetä. Hakkaa, kiduta, tai vaikka tapa, mutta älä petä.


MInusta taas moraalilla ja rikoslailla on yhteistä. Fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen on yleisesti yksi niin paheksuttu asia että se on sanktioitu. Jos teko kohdistuu vielä puolustuskyvyttömään henkilöön lapseen,vanhukseen tai sairaaseen kuten tässä tapauksessa, niin se on vieläkin paheksuttavampi.

Eihän tuo seksiin suostuminen Annan taholta ollut itsetarkoitus vaan keino jonka avulla saa venematkan ja pääsee katsomaan rakastamaansa ihmistä joka häntä kaipaa. Moraalisesti moitittavana voidaan pitää sitä että hän heti meni kertomaan asiasta tälle keuhkokuumeiselle.

Tämä on IMO

Muunlaisetkin tapahtumakulut ovat ymmärrettäviä sanoi Jarmo Valkama ---->>(kuvassa) Kuva
Lähetä vastaus