Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Miksi tavaroiden hakija ei ole voinut olla Jan itse? Kuten ylempänä lukee, tyypit olivat olleet juomassa ja hyttikaveri päätti painella pehkuihin. Oliko hän juonut jo niin paljon että nukkuminen oli fiksu vaihtoehto vai kenties vain niin väsynyt? Kuuden aikaan pimeässä hytissä nukkuva tuskin välttämättä näkee kuka tavarat hakee. Voi olla, ettei hyttikaveri edes ole herännyt siihen tavaroiden hakuun, vaan tuo aika on saatu jotain muuta kautta - joku sattuma tai tapahtuma, jonka vuoksi voidaan määritellä sen tapahtuneen kuuden aikaan tai kuuden aikaan ovi on käynyt, hyttikaveri on havahtunut mutta ei ole vaivautunut tutkimaan väsyneenä asiaa ja on kuullut kuinka tavaranhakija lähtee jälleen. Oli ehkä kuvitellut, että Jan tulee nukkumaan, mutta yllättyykin siitä että Jan (tai Janiksi olettamansa) lähteekin jälleen ja on vilkaissut sen vuoksi kelloa, mutta jatkanut taas uniaan. Kadonnut on kuitenkin aikuinen ihminen, tuskin hyttikaverikaan on sentään koko ajan halunnut olla selvillä missä Jan menee ja miksi.

Ja siinä tapauksessa, että kyseessä ei ole ollut Jan, on vain hänen tavaroidensa vieminen ollut varmaan aika helppoa - nukkumassa ollut kaveri on varmaan jo levitellyt omasta laukustaan kamaa pitkin ja poikin ja itse kassikin on voinut olla lattialla kun sänky oli kerran varattuna. Janin kassi kuitenkin lienee ollut suljettuna ja "kasassa", kenties jopa tyhjällä pedillä, jolloin se on ollut helppo napata siitä matkaan kun selkeästi sen omistaja ei ole paikalla. Ei tässä minusta ihan hirveää mysteeriä ole mitä tulee noiden tavaroiden noutoon silloin aamuyöstä, suurempi mysteeri on se missä Jan on nyt.

Edit: Lukaisinpa vielä tarkemmin ja kamat on haettu ennen kello kuutta, ei kuudelta. Nukkujalla siis lienee ollut kello soimassa kuudelta kun on huomannut kamppeiden kadonneen silloin. Eli hän ei todellakaan ole herännyt siihen kun ne Janin tavarat ovat sieltä hävinneet.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


nuusku-nella
Adrian Monk
Viestit: 2745
Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
Paikkakunta: Etelämpi suomi

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja nuusku-nella »

elli72 kirjoitti:Facebookissa kiertää joku huhu, että samana viikonloppuna samalla laivalla olisi joku toinenkin kadonnut. Mutta se on ihan täysin huhu. Periaatteessa voisi olla mahdollista, koska Janinkin juttu tuli julkisuuteen vain omaisten aloitteesta. Poliisi ei ole asiasta mitään vielä tiedottanut.

Kavrit ovat kovin vaihtonaisia. Janin äiti huhuilee facebookissa, että kuka on ollut mukana laivalla. Mutta jostain syystä siinä ryhmässä ei ole kukaan ainakaan avoimesti sanonut että olisi ollut reissussa mukana. Tuota vähän ihmettelen. Häpeilevätkö he sitä, että ovat ollet humalassa ja eivät muista asioita vai minkä takia eivät kerro tietojaan.
Vähän kummastelin myös että eikö omaisilla ole suoraa yhteyttä matkakavereihin kun heitä siellä ryhmässä huudeltiin.

Tuo huhu toisesta kadonneesta voisi selittyä tuolla tänä aamuna kadonneeksi uutisoidulla ruotsalaistytöllä, joku vaan käsittänyt väärin ja sotkenut asiat.

Sohvapoliisi
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Ke Maalis 10, 2010 4:10 pm
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja Sohvapoliisi »

nuusku-nella kirjoitti: Vähän kummastelin myös että eikö omaisilla ole suoraa yhteyttä matkakavereihin kun heitä siellä ryhmässä huudeltiin.
Ketjussa mainitaan, että kadonneen äiti huhuilee facebookissa matkaseuralaisten perään. Jos minä nyt katoaisin, niin ei munkaan mutsi työkavereistani yhtään mitään tiedä.

Ei sillä etteikö asiaa varmaan saa selvitettyä eteenpäin sen työpaikan kautta.

nuusku-nella
Adrian Monk
Viestit: 2745
Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
Paikkakunta: Etelämpi suomi

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja nuusku-nella »

Sohvapoliisi kirjoitti:
nuusku-nella kirjoitti: Vähän kummastelin myös että eikö omaisilla ole suoraa yhteyttä matkakavereihin kun heitä siellä ryhmässä huudeltiin.
Ketjussa mainitaan, että kadonneen äiti huhuilee facebookissa matkaseuralaisten perään. Jos minä nyt katoaisin, niin ei munkaan mutsi työkavereistani yhtään mitään tiedä.

Ei sillä etteikö asiaa varmaan saa selvitettyä eteenpäin sen työpaikan kautta.
No kai nyt joku ne kuitenkin tuntee? Toki jos yhteyttä ei ole niin sille ei mitään voi mutta itse kyllä tavoittelisin matkassa mukana olleita muita reittejä kun facebookryhmässä.

mineraalimies
Lauri Hanhivaara
Viestit: 137
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 8:41 pm

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja mineraalimies »

elli72 kirjoitti:Hyttikorteissahan ei näy hytinnumeroa. Miten joku olisi osannut tulla juuri tuohon hyttiin. Mutta facebook ryhmän mukaan tuon laivan hyttikorteissa nimenomaan lukee hytinnumerot ja henkilön nimikin.
Hyttikorteissa ON hytin numero ja matkustajan NIMI. Hyttikortti toimii myös maihinnousukorttina ja välillä laivasta ei pääse ilman sitä ulos (tarkistus laivan uloskäynneillä). Sisään takaisin EI pääse ilman hyttikorttia. Tarkistus terminaalissa koneellisesti ja toinen tarkistus ennen laivan sisäänkäyntiä.

Nämä faktatietoja.

elli72
Vic Mackey
Viestit: 1913
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja elli72 »

Jossain muualla ensin väitettiin ettei noissa hyttikorteissa olisi numeroa. Mutta se on varmaan sekaantunut hotellin avainkortteihin. Niissähän usein ei ole hytin numeroa.

Sen verran on selvinnyt, että hyttikaveri on ollut todella vahvassa humalassa. Hän on mennyt aiemmin nukkumaan ja ei ole tajunnut yön aikana yhtään mistään mitään. Hän ei muutenkaan muista koko illasta/yöstä juuri mitään. Eli hän ei voi auttaa Janin omaisia.

Janin reppu on myös ollut tyhjä. Voisikohan olla vaihtoehtona sellainen, että Jan on tavannut jonkun kivan tytön. On sovittu, että mennään jatkoille tytön hyttiin ja mennään sitten yhdessä maihin. Jan on käynyt jo yöllä hakemassa repun, jotta maihin voidaan sitten lähteä suoraan tytön hytistä. Tämä voisi olla aika looginen ratkaisu. Mutta missä mies nyt sitten on?

andi-
Susikoski
Viestit: 43
Liittynyt: Ma Heinä 04, 2011 9:30 pm

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja andi- »

Tässä ketjussa on jo linkki tuohon täysin avoimeen Facebook-ryhmään. Ei muuta kuin tutustumaan, niin ei tarvitse viskellä arvauksia ilmaan. Tähän ketjuun on jo parin sivun mittaan kertynyt asiavirheitä ja mutua vaikka ja kuinka. Perinteistä "rikkinäinen puhelin" -meinikiä siis.

- kadonneen äiti on ymmärrettävästi varsin huolissaan, mutta ei ole se henkilö, joka tuolla ryhmässä huhuili matkaseuralaisten perään
- se henkilö, joka on tarkastanut valvontakameroiden kuvat ei ollut kadonneen sisko, vaan kadonneen äidin sisko
- laivan valvontakameroista vain osa on nauhoittavia ja lopuista nähdään, jos niitä aktiivisesti seurataan, valvomosta käsin "suoraa lähetystä"
- kaverit eivät ole olleet niinkään vaitonaisia, vaan ovat kertoneet olleensa todella kovassa humalassa ja muistikuvat on tästä syystä hämärät tai olemattomat

Mutta kuten sanoin, lukekaa ryhmää, niin ei tarvitse mutuilla ja arvailla.

mineraalimies
Lauri Hanhivaara
Viestit: 137
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 8:41 pm

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja mineraalimies »

Olen samaa mieltä ylläolevan kirjoittajan kanssa. Varmistakaa vähän asioita ennen kuin kirjoitatte niitä faktatietona!

Waja
Jane Marple
Viestit: 1098
Liittynyt: La Maalis 07, 2009 2:36 pm

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja Waja »

Kaikki, esim. minä en ole liittynyt facebookkiin, joten antaa tulla vaan sieltä tarinaa tännekin.

elli72
Vic Mackey
Viestit: 1913
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja elli72 »

Pahoittelen jos olen itse kirjoittanut jotenkin väärällä tavalla. Tuolta ryhmästä on hirveän vaikea erottaa kuka on kukin. Faktaa on kuitenkin se, että valvontakamerat on käyty läpi ja niitä on vähän.

Ja se, että tuolla ryhmässä ainakaan kukaan ei ole suoraan kertonut olleensa mukana risteilyllä. Mutta kun kyseessä on julkinen ryhmä, niin ehkä se on ihan hyvä niinkin. Kohta on lehdistö yms. ottamassa yhteyttä näihin henkilöihin.

tyyppi85
Martin Beck
Viestit: 846
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 2:37 am
Paikkakunta: Turku

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja tyyppi85 »

valitettavan usein totuus vaan on laivakatoamisissa se että henkilö on päätynyt mereen syystä tai toisesta.. :( mereen heitetty väkisin tai sinne itse tarkoituksella mennyt..oliko janilla kenties isoja murheita elämässään?ero lähiaikoina,taloudellisia murheita tms?
pienikin hetki on arvokas

elli72
Vic Mackey
Viestit: 1913
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja elli72 »

Ei pitäisi olla mitään erityisiä murheita. Janilla ei ollut parisuhdetta, joka olisi voinut päättyä lähiaikoina. Ainakin sellaisen kuvan olen saanut, ettei omaiset tiedä mistään erikoisesta. Mutta sitten itsemurhatapauksissa taasen, harvoin omaiset varmaan osaavat tajuta mitä se toinen suunnittelee ja monelle asia tulee ihan puskista. Mutta jos Jan olisi tehnyt itsemurhan, mikä oli motiivi noutaa se reppu. Mihin hän on itsemurhaa tehdessään tarvinnut sitä reppua? Ja tuolloin ollaan oltu maissa jo, aika outo olisi hypätä satama-altaaseen itsemurha mielessä. Olettaisin, että siinä tapauksessa olisi toteuttanut sen jollakin toisella tavalla.

hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2370
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012112 ... 5_uu.shtml

Missä on Jan? Mies katosi oudosti Tallinnan reissulla

Tiistai 27.11.2012 klo 10.34

28-vuotias Jan Diergarten katosi mystisesti Tallinnan reissulla vajaa viikko sitten.

Jan Diergarten lähti Helsingistä Tallinnaan TallinkSiljan Baltic Princess -laivalla keskiviikkoiltana 21. marraskuuta. Hän oli matkalla työporukan kanssa.

Jan nähtiin viimeisen kerran torstaina aamuyöllä 04 aikaan laivan yökerhon baaritiskillä. Kenellekään ei ole tietoa, onko Jani poistunut laivasta Tallinnaan ja mihin hän olisi mahdollisesti voinut mennä. Baltic Princess saapui Tallinnaan 8.30 aamulla.

Jan oli juonut illan aikana alkoholia, mutta hän ei ollut pahasti humalassa.

Jan on 188 senttiä pitkä, painaa 80-90 kiloa ja hänellä on tummat lyhyet hiukset sekä tumma letitetty parta. Hänellä oli kadotessaan yllään mustat farkut ja musta t-paita, jossa valkoista tekstiä. Hänellä oli myös musta pipo, jossa on oranssia tekstiä ja tumma pusakka sekä tumma reppu. Janin reppu ei ollut hytissä aamulla.

Janin äiti Tarja Diergarten kertoo, että hänen poikansa oli lähtenyt Tallinnaan jouluostokset mielessä, joten hänen reppunsa oli tyhjä. Janilla ei ole Tallinnassa ketään tuttuja, joiden luokse hän olisi voinut mennä. Äidin mukaan Jan on säntillinen ihminen, joka ei myöhästy ikinä mistään ja ilmoittaa aina menoistaan muille.

Äiti pelkää, että Jan olisi saatettu huumata ja houkutella esimerkiksi auton kyytiin.

- Janin liikkeistä ei ole saatu mitään havaintoja, Diergarten kertoo.

Kaikki tiedot Janin katoamiseen liittyen voi ilmoittaa Tarja Diergartenille numeroon 0400 927 293 tai Porvoon poliisille.
IL
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra

elli72
Vic Mackey
Viestit: 1913
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja elli72 »

Facebookin mukaan viimeinen havainto ei ole baaritiskiltä vaan tanssilattialta kello 3-4 välillä. Muistaakseni sen kirjoitin jo aiemmin, eli tuossa Iltalehden jutussa lukee ihan eri tavalla. Mutta antaa se joka tapauksessa suuntaa siihen mihin aikaan Jan on vielä nähty.

Caracalla
Remington Steele
Viestit: 222
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 5:05 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kadonnut Jan Diergarten Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja Caracalla »

Onhan vielä sekin mahdollisuus, ettei repun noutajalla ole ollut mitään tekemistä Janin katoamisen kanssa. Joku ilmeisen epärehellinen henkilö on ainoastaan löytänyt hänen avainkorttinsa jostain päättänyt lähteä varkaisille. On kuitenkin ollut kiire ja pelästynyt nukkuvaa hyttikaveria, eikä ole saanut saaliiksi muuta kuin tyhjän repun. Nyt rosvo ei sitten uskalla ilmoittautua, ettei tulisi vedetyksi mukaan katoamistapaukseen.

Vastaa Viestiin