Kyösti Thesslund surmasi Kai Saikkosen Klaukkalassa -90

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Kyösti Thesslund surmasi Kai Saikkosen Klaukkalassa -90

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Toivoakseni tätä tapausta ei ole täällä. Yritin etsiä eri hauilla.

31.7.1990 surmattiin Nurmijärven Klaukkalassa kiinteistöpäällikkö Kai Saikkonen, 33 v. Hän oli myyntipäällikkö Ari Lahikaisen, 37 v. kanssa viettänyt saunailtaa ja jatkoksi päättäneet lähteä olusille ravintola Pihvisuuhun taksilla. Mukaan lähti Lahikaisen avovaimo.

Taisto Kyösti Thesslund, 49 v. oli ko. päivänä ollut koko päivän ryyppäämässä Nurmijärvellä ja lähtenyt 'kauppamatkoille' Klaukkalaan. Hänen tarkoituksensa oli ollut myydä hallussaan ollut pistooli, mutta ostaja ei hänen sanojensa mukaan saapunut paikalle. Hän päätyi Pihvisuuhun, mutta halusi sitten taksin itselleen ja kaverilleen ravintolan eteen. Ravintoloitsija oli kehottanut ottamaan taksin lennosta, koska kopilla ei ollut ketään hänen soittaessaan.
Samaan aikaan Saikkonen ja Lahikainen saapuivat taksilla ravintolan eteen.
Taksin kuljettaja oli todennut jo autossa olijoille, ettei hän ota odottavia romanimiehiä kyytiinsä, koska häneltä oli jo kyyti varattu.
Takapenkillä istuneet Lahikainen vaimonsa kanssa nousi autosta ja Saikkonen jäi maksamaan kyytiä. Samaan aikaan taksikuski ilmoitti Thesslundille, ettei hän voi lähteä kyytimään mieskaksikkoa, koska auto ei ole vapaa.

Saikkonen oli vielä osittain autossa, kun Thesslund ryntäsi kiinni hänen rinnuksiinsa huutaen: "Vai on tämä taksi varattu". Saikkosen paita repesi rytäkässä ja hän alkoi puolustamaan itseään lyömällä Thesslundia nyrkillä vasempaan silmäkulmaan, josta alkoi tulla verta.
Myös Lahikainen ryntäsi tilanteeseen mukaan puolustamaan kaveriaan. Thesslundin kaveri taas löi Lahikaista suun kohdalle, jolloin Lahikainen otti ja pyöritti romanimiestä maassa. Hän kertoi kuulustelussa, ettei miehelle tullut tästä vammoja.

Käsirysy loppui, kun ulostullut ravintoloitsija totesi, että soitetaan poliisit. Miehet pääsivät sopuun, että Thesslund korvaa revenneen paidan. Hänellä ei kuitenkaan ollut rahaa, joten hänen kaverinsa lupasi maksaa, kunhan käy ensin ravintolassa rikkomassa tuhannen markan setelin. Koko seurue meni hänen perässään sisätiloihin. Ravintoloitsija vaihtoi rahan.

Yllättäen Lahikainen näki kuinka Thesslund tuli vessan suunnasta kädessään pistooli, minkä piippu oli suunnattu Lahikaisen otsaan. Lahikainen sai väännettyä piipun pois itsestään, jolloin pistooli laukesi ja luoti osui Lahikaisen hauikseen rikkoen olkavarren luun.
Thesslund laukaisi tällöin aseen uudelleen. Nyt luoti osui Lahikaisen oikean rinnan alapuolelle suuntautuen maksan läpi kohti suolistoa.
Saikkosen tajuttua tapahtuman, hän oli menossa jo ovelle päin, kun Thesslund ampui hänet.
Tämän jälkeen Thesslund oli sanonut: "Missä se toinen poika on?" tarkoittaen Lahikaista, joka otti ruokailijoiden puolelta tuolin suunnaten sen istuimen pohjan kohti Thesslundia samalla rukoillen, ettei Thesslund enää ampuisi. Thesslund olikin tullut sen verran järkiinsä, että lopetti ammuskelun.

Thesslundin kaveri lähti karkuun paikalta ja hänet tavoitettiin seuraavana aamuna. Hän kertoi, että "...tarvitsi vain sanoa, että sieltä ne sivistyneet tulevat ja heti alkoi tulla nyrkkiä".
Kaiken kaikkiaan romanimiehet kertoivat tapahtumien alun ja ampumistilanteenkin eri tavoin kuin 'valkolaiset' ja molemmat kertoivat taksilla tulleiden miesten aloittaneen kärhämän. Samoin Thesslund kertoi, että taksinkuljettaja oli sanonut: "Teille loiseläjille tämä taksi ei ole vapaana". Thesslund myös piti laukauksia vahingonlaukauksina, vaikka hän ampui yhteensä 4 kertaa.

Ennen tapahtumia romanimiehet olivat syöneet ravintolassa ja ravintoloitsija oli suostunut tarjoilemaan näille yhden paukun. Romanimiesten hallussa olleen viinapullon hän oli takavarikoinut ravintolassaolon ajaksi.
Thesslund kertoi käyttäneensä runsaasti alkoholia ja rauhoittavia lääkkeitä. Viinakramppien vuoksi hän oli ollut hoidossakin Riihimäellä.
Lehdessä ei ole tuomiota.

Lähde: Rikosposti 10/90
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Kyösti Thesslund surmasi Kai Saikkosen Klaukkalassa -90

Viesti Kirjoittaja poikani »

Tietääkö joku, mitä tälle hevosmiehelle tätä nykyä kuuluu? Mielelläni esittäisin tässä toiveenkin sen suhteen, mutta valitettavasti Minfon ylläpitäjät pyyhkisivät kirjoitukseni pois.
????? ?? ??????.
Savolax
Nikke Knakkertton
Viestit: 188
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2012 10:45 pm

Re: Kyösti Thesslund surmasi Kai Saikkosen Klaukkalassa -90

Viesti Kirjoittaja Savolax »

Jos kyseinen tapaus ole jo tuolla "manne-osiossa" niin lisään sen nyt varmuuden vuoksi.
anneli1
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: Ke Joulu 05, 2007 12:30 pm

Re: Kyösti Thesslund surmasi Kai Saikkosen Klaukkalassa -90

Viesti Kirjoittaja anneli1 »

Onko tietoa mistä Thesslund oli aseensa saanut ja oliko luvallinen, nooh keskisellä Uudellamaallahan aseenkantoluvan saanti on piis of keik (kuten tapaus Pekka-Erikin tapauskin osoittaa)?

Miten pitkän tuomion Thesslund sai, jos siis yleensä edes tuomittiin näistä varoituslaukauksista?

Thesslundin tavasta toimia tulee eittämättä mieleen ettei ollut ensimmäinen kerta miten hän asioita tulkitsee ja mihin ratkaisuun päätyy vai onko vaan niin että se on mustalaisten käytäntö yleensäkin hoitaa asioita.

Turha muuten syyllistää minua nyt sitten termin "mustalainen" käytöstä; niitähän he ovat maasta, valtiosta tai kielialueesta riippumatta.

Kauhea päätös saunaillalle joka tapauksessa.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Kyösti Thesslund surmasi Kai Saikkosen Klaukkalassa -90

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Kyösti kertoi kuulusteluissa ostaneensa aseen edellisenä viikonloppuna perjantain ja lauantain välisenä yönä Helsingin rautatieasemalla kahdelta virolaismieheltä ja maksaneensa siitä 400 mk. Samalla Kyösti oli ostanut viinaa 3 pulloa, 100 mk/pullo.
Hän myös kertoi, ettei ollut katsonut edes aseen merkkiä. Ei se tainnut sitten ihan luvallinen olla! :mrgreen:
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8228
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Kyösti Thesslund surmasi Kai Saikkosen Klaukkalassa -90

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Todella aniharvalla mustalaisella on aseenkantolupaa, saati laillista asetta.
Jonkun verran heitä tunnen ja ei he kyllä kuulu metsästyseuroihin tai ampumakerhoihin. Enkä tiedä yhtään jolla olisi laillinen ase.
Ja tämä seuraava ilman rasismia.
Voisi laitoksella herättää suunnatonta hilpeyttä jos mustalainen menisi kyselemään aseenkantolupaa pistoolille. Voisi jäädä myöntämättä.
Piilohomot on in.
anneli1
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: Ke Joulu 05, 2007 12:30 pm

Re: Kyösti Thesslund surmasi Kai Saikkosen Klaukkalassa -90

Viesti Kirjoittaja anneli1 »

Kyllä lupa heltiäis, jos kakkosurpo olis lupaviranomainen...
Kieltolaki
Scooby-Doo
Viestit: 24
Liittynyt: Ma Marras 26, 2012 7:32 pm

Re: Kyösti Thesslund surmasi Kai Saikkosen Klaukkalassa -90

Viesti Kirjoittaja Kieltolaki »

Onkohan kyseessä sama Ari Lahikainen, joka pitää ravintola Idän Pistettä Itäkeskuksessa?
JUMALAUTA!!!
(Rauno Repomies)
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Kyösti Thesslund surmasi Kai Saikkosen Klaukkalassa -90

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

30.05.1991 Taisto Kyösti Thesslund ravintola Pihvisuu Klaukkala Nurmijärvi.jpg
30.05.1991 Taisto Kyösti Thesslund ravintola Pihvisuu Klaukkala Nurmijärvi.jpg (152.57 KiB) Katsottu 7984 kertaa
Sattuman soturi Thesslund Nokalla:
HS 16.07.1991 Taisto Kyösti Thesslund.jpg
HS 16.07.1991 Taisto Kyösti Thesslund.jpg (88.22 KiB) Katsottu 7984 kertaa
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Averell
Harjunpää
Viestit: 302
Liittynyt: Ti Marras 29, 2016 6:02 am

Re: Kyösti Thesslund surmasi Kai Saikkosen Klaukkalassa -90

Viesti Kirjoittaja Averell »

Kiva tarina ja varmaankin sitä on muokattu lukija ystävälliseksi.

Sekunnissa tapahtuu paljon joka muokkaa seuraavat vuodet. Tuo on totta mutta entäpä ne edeltäneet vuodet ja jopa vuosikymmenet jotka ovat johtaneet yhteen sekuntiin?
Olisiko jotakin voinut tehdä joskus aiemmin toisin?
Oleskelulupa, tarkoittaako se lupaa oleskella ilman velvollisuuksia?
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Kyösti Thesslund surmasi Kai Saikkosen Klaukkalassa -90

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

^^ ysärillä ei paljon aseluvista stressattu - itsekin kaupannut aikoinaan käsiaseen kisiksen parkkiksella. Ostajalla oli ihan uskottavan näköinen hankintalupa :?: ja sovittu määrä markkoja.
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Bjorn Thunder
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: To Joulu 05, 2013 9:31 pm

Re: Kyösti Thesslund surmasi Kai Saikkosen Klaukkalassa -90

Viesti Kirjoittaja Bjorn Thunder »

Ailar kirjoitti: Su Marras 25, 2012 1:48 pm
31.7.1990 surmattiin Nurmijärven Klaukkalassa kiinteistöpäällikkö Kai Saikkonen, 33 v. Hän oli myyntipäällikkö Ari Lahikaisen, 37 v. kanssa viettänyt saunailtaa ja jatkoksi päättäneet lähteä olusille ravintola Pihvisuuhun taksilla. Mukaan lähti Lahikaisen avovaimo.

Taisto Kyösti Thesslund, 49 v. oli ko. päivänä ollut koko päivän ryyppäämässä Nurmijärvellä ja lähtenyt 'kauppamatkoille' Klaukkalaan. Hänen tarkoituksensa oli ollut myydä hallussaan ollut pistooli, mutta ostaja ei hänen sanojensa mukaan saapunut paikalle. Hän päätyi Pihvisuuhun, mutta halusi sitten taksin itselleen ja kaverilleen ravintolan eteen. Ravintoloitsija oli kehottanut ottamaan taksin lennosta, koska kopilla ei ollut ketään hänen soittaessaan.
Voisikohan kyseessä olla Pihvimylläri-niminen ravintola? Pihvisuu sijaitsi myös Nurmijärvellä, mutta kirkonkylässä nyt tyhjillään olevan ja kohta purettavan Bowling Housen tiloissa eli poliisiasemaa vastapäätä.

Lainausta lyhennetty. Asiayhteys selviää vähemmälläkin.
-NILS-
Vastaa Viestiin