Juhana Paavonpoika Ruotsalainen

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Samarina
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Touko 22, 2007 6:19 pm
Paikkakunta: Pohjanmaa

Juhana Paavonpoika Ruotsalainen

Viesti Kirjoittaja Samarina »

Kaikkea sitä sattuu silmiin kun vanhoja penkoo..

Vuosi 1830. Juhana Paavonpoika Ruotsalainen valjasti isänsä kanssa hevosen myllykuorman eteen maaliskuisen aamun hämärissä. Matka myllylle alkoi. Isä erkani kuitenkin pian salamyhkäisille saarnamatkoilleen ja poika jatkoi matkaansa yksin. Kotiinsa Juhana ei enää elävänä palannut, sillä hevonen laahasi kuolleen ajajansa seuraavana aamuna Tahkomäen pihaan kaulaliinalla reen kaplaaseen solmittuna.

Isä, Paavo Ruotsalainen, oli Siionin virsiä veisaavien heränneiden kiistaton johtaja. Salamurhan uhri oli körttiläisjohtajan ainoa poika, mutta murhaaja kuului heränneiden vastustajien leiriin. Näin murhatutkimuksista muodostui kahden vahvan ryhmän katkera oikeustaistelu...

Näin kertoo Antti Lappalainen kirjassaan Valat ja valheet. Pitääpä syventyä tapaukseen..

FilmNoir
Susikoski
Viestit: 32
Liittynyt: Su Elo 12, 2007 10:49 am

Viesti Kirjoittaja FilmNoir »

Löytyi näemmä tuo tieto tuolta kirkonkirjoistakin.

Kuollut, Haudattu, Kylä, Henkilö, Kuolinsyy, Ikä
20.3.1830, 11.4.1830, Nilsiä 5, Bd.s. Johan Pauli Ruotsalainen, mördad, 21

Lähde:
http://www.genealogia.fi/

Bombay
Adrian Monk
Viestit: 2830
Liittynyt: Ma Touko 07, 2007 9:25 am

Viesti Kirjoittaja Bombay »

oho, tuota en tiennytkään vaikka alenevassa polvessa tuohon sukuun kuulunkin :)

Minney Magia
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Minney Magia »

^Niinpä kuulun minäkin, enkä ole tuollaisesta tietoinen. Täytynee vähän kysellä, jos joku sukulaisista tietää...toivottavasti en soita sulle Bombay :D
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.

Minney Magia
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Minney Magia »

Tämä kirja "Valat ja valheet" kertoo tapauksesta kuulemma aika tarkasti.
Sen verran tiesivät siskot kertoa, että ketään ei tuomittu tästä murhasta, vaikka kaikki tiesivät syyllisen. Seikkaperäinen oikeudenkäynnin kertomus löytyy kirjasta.
Täytynee lähteä kirjastoon....!
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.

Samarina
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Touko 22, 2007 6:19 pm
Paikkakunta: Pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja Samarina »

Tuli vähän epäselvästi laitettua aloitukseen, mutta siis tuo koko kirjahan kertoo tuosta surmasta ja sen jälkeisistä oikeudenkäynneistä. Tai siis käräjistä. Kirja on itsellä vielä pahasti kesken, kun tahtoo nuo työt ja muut harrastukset haitata tätä harrastusta, mutta..

Tapausta pidettiin ensin hevosmiehelle sattuneena onnettomuutena (ohjaksiin sotkeutuminen ja kuristuminen kaulaliinaan), mutta hyvin pian kävi ilmi, että mies oli tosiaan sidottu kaulaliinalla rekeen. Kun saapumisjälkiä alettiin tutkia, kävi ilmi, että hevonen oli seissyt tietyssä paikassa hyvän tovin puuhun sidottuna (lantakasat, polkeutunut alue). Oli ilmeisesti sitten kyllästynyt, riuhtaissut itsensä vapaaksi ja jolkutellut kotiin päästäkseen tuttuun talliin. Oletettiin murhan tapahtuneen tällä paikalla ja paikalta meneviä tuoreita suksenjälkiä seuraamalla saavuttiin Kuosmasten taloon, jossa asusteli isä poikiensa kanssa. Saatiin selville, että talon poika, Pekka nimeltään, oli ollut hiihtelemässä. Pekka väitti kivenkovaa, että hiihtoretki oli tapahtunut muutama päivä aikaisemmin, mutta koska jäljet olivat tuoreet (eivät jäätyneet), Pekkaa alettiin epäillä syylliseksi...

Bombay
Adrian Monk
Viestit: 2830
Liittynyt: Ma Touko 07, 2007 9:25 am

Viesti Kirjoittaja Bombay »

Minney Magia kirjoitti:^Niinpä kuulun minäkin, enkä ole tuollaisesta tietoinen. Täytynee vähän kysellä, jos joku sukulaisista tietää...toivottavasti en soita sulle Bombay :D
haha, tuskin sentään :) Muistaakseni oltiin aika läheistä sukuhaaraa mutsin puheiden mukaan, tuurilla vielä Minneykin on sitten jotain sukua :D Terve serkku! :D

Minney Magia
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Minney Magia »

^Tervehdys vaan, serkku? :lol: !
Ei tarvinut onneksi soitella, kun siskoille vaan. Ei paljastuttu ainakaan vielä :D !
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.

Vastaa Viestiin