Sivu 2/6

Re: Mikkelissä löytyi kuollut mies, poliisi epäilee henkirik

Lähetetty: Ke Marras 12, 2014 9:41 am
Kirjoittaja kakkosurpo
slk kirjoitti:Pitää korjata kuulin ettei ollutkaan se lemmikkieläin hautausmaa josta kirjoitin vaan Siekkilästä länteen päin oleva jonne ei saa enää haudata mutta kunnossapito on sallittu.
Tämä sijaitsee helpommassa maastossa ja sinne pääsee myös autolla.

Nykyisin käytössä oleva lemmikkieläinten hautausmaa sijaitsee Siekkilästä pari kilometriä etelään siellä olisi ollut valmiiksi kaivettuja hautoja. Ikuinen hautapaikka maksaa 100€ :P .

Silloin kuin tämä kaveri katosi oli puhetta että olisi ollut Savilahdenkadulla sijaitsevassa pitseriassa keittiössä töissä. Kyseisen pitserian omistaa turkista lähtöisin oleva henkilö.

Mukavuus ennen kaikkea, kuka sitä ruumista jaksaisi kannella, parempi päästä autolla kuoppaamispaikalle.

Tappajat/murhaajat ovat ollet ilmeisesti vähissä varoissa kun eivät ole lunastaneet 100e hautapaikkaa ikuisiksi ajoiksi tekemälleen ruumiille.
Ilmainen hautakivikin löytyi naapurihaudalta, eikä haitannut yhtään vaikka siinä olisi lukenut Musti, ei vainaja siitä kuitenkaan olisi tullut valittamaan.

Onko se pitseria jossakin Savilahdenkadun ja Mikonkadun kulman läheisyydessä, mutta kuitenkin Savilahdenkadun puolella, missä tämä vainaja mahdollisesti oli keittiössä töissä?
Ja onko nämä vangitut samaisesta pitseriasta?

Täytynee mennä käymään viikonloppuna Mikkelissä, jos vaikka saisi jotakin tietoa jutusta. paikanpäällä.

Re: Mikkelissä löytyi kuollut mies, poliisi epäilee henkirik

Lähetetty: Ke Marras 12, 2014 2:55 pm
Kirjoittaja slk
Mukavuus ennen kaikkea, kuka sitä ruumista jaksaisi kannella, parempi päästä autolla kuoppaamispaikalle.

Tappajat/murhaajat ovat ollet ilmeisesti vähissä varoissa kun eivät ole lunastaneet 100e hautapaikkaa ikuisiksi ajoiksi tekemälleen ruumiille.
Ilmainen hautakivikin löytyi naapurihaudalta, eikä haitannut yhtään vaikka siinä olisi lukenut Musti, ei vainaja siitä kuitenkaan olisi tullut valittamaan.

Onko se pitseria jossakin Savilahdenkadun ja Mikonkadun kulman läheisyydessä, mutta kuitenkin Savilahdenkadun puolella, missä tämä vainaja mahdollisesti oli keittiössä töissä?
Ja onko nämä vangitut samaisesta pitseriasta?

Täytynee mennä käymään viikonloppuna Mikkelissä, jos vaikka saisi jotakin tietoa jutusta. paikanpäällä.
Kyseinen Pitseria on Savilahden- ja Mikonkadun kulmassa Savilahdenkadun puolella nimi on Lxxxxx Kxxxx-Hxxxx.
Tekijöistä ei ole tietoja ilmeisesti on sisäpiirin homma kun ketään "alanmiehiä" ei puutu.

Re: Mikkelissä löytyi kuollut mies, poliisi epäilee henkirik

Lähetetty: To Marras 13, 2014 11:45 pm
Kirjoittaja indeksi
Tappo kääntyy murhaksi vielä. Sisäpiiri on ihan ihmeissään mut on aika varma että


t v Liittyy siihen koska on toinen niistä kiinni otetuista, vapaaksi laskettu mutta fb on kaverit silti koko kolmikolla, T V on linna taustaa mut en tiedä mitä.

Re: Mikkelissä löytyi kuollut mies, poliisi epäilee henkirik

Lähetetty: Pe Marras 14, 2014 12:01 am
Kirjoittaja kakkosurpo
indeksi kirjoitti:Tappo kääntyy murhaksi vielä. Sisäpiiri on ihan ihmeissään mut on aika varma että


t v Liittyy siihen koska on toinen niistä kiinni otetuista, vapaaksi laskettu mutta fb on kaverit silti koko kolmikolla, T V on linna taustaa mut en tiedä mitä.

Mitäs sisäpiiri ihmettelee? Tekoa, vai uhria, vai motivaatiota?
Kuka, tai keitä oli mukana?
Voit laittaa yv:nä, jos haluat.
Murhaksi tää todennäköisesti kääntyy, ainakin toisen osalta.

Re: Mikkelissä löytyi kuollut mies, poliisi epäilee henkirik

Lähetetty: Pe Marras 14, 2014 12:02 am
Kirjoittaja indeksi
Olin intissä aika paljon t v kanssa tekemisissä. Paljon! Tiedän kyllä kaiken mitä rikoksia teki jo sillon mut tappo! Helposti, ei olisi yllätys edes. Varasti rynnäkkökivääveitä armeija aikana, jäämättä kinni. Kuka uskalsi sanoa vastaan? Sellanen poika se.
Joka iltaloma venähti ja kännis... Mut en usko silti et TV on tappaja! Kyl silti uskon et paikalla ollu mut. tietää kyl et kuka on kuollu

Re: Mikkelissä löytyi kuollut mies, poliisi epäilee henkirik

Lähetetty: Pe Marras 14, 2014 8:43 am
Kirjoittaja kakkosurpo
No jos TV ei ole osallistunut tappoon/murhaan niin ei sillä ole hätää, ellei mahdolliset muut läsnä olleet ala puhumaan juttua sen päälle. Useinhan näin tosin käy jos elinkautisen mahdollisuus on korkea, niin silloin helposti yritetään puhua se toisen piikkiin. Varsinkin jos epäiltyjä on usempi kuin yksi.
Nyt varmaankin on joitakin puhelimia kuuntelussa ja tietokoneita seurannassa, jotta saisivat jotakin tolkkua tekijästä/tekijöistä, koska aikaa on teosta vierähtänyt jo jonkun aikaa.
Mitenköhän se ruumiin peittäminen meni niinkin perseelleen että osa jäi näkyviin?
Vai kävikö elukat jo kuopimassa sitä ylös?
Oletko kuullut syytä, tai teko tapaa tälle teolle? Tuskinpa nyt kuitenkaan ihan aikansa kuluksi jotakin laskivat päiviltään, paremman tekemisen puutteessa.

Re: Mikkelissä löytyi kuollut mies, poliisi epäilee henkirik

Lähetetty: Pe Marras 14, 2014 9:13 am
Kirjoittaja Bias
Länkkäri 11.11.2014
Poliisi on jatkanut 5. marraskuuta Mikkelissä ilmi tulleen henkirikoksen tutkintaa.

Rikoksen epäillään tapahtuneen mikkeliläisessä yksityisasunnossa heinäkuussa 2014. Epäillyn henkirikoksen uhri löydettiin ulkopuolisten henkilöiden ilmoituksen perusteella metsästä Mikkelin keskustan läheisyydestä.

Uhriksi joutunut mies on menehtynyt voimakkaan väkivallan seurauksena. Tekotapaa tai tekovälinettä ei voida tutkinnallisista syistä johtuen julkistaa.

Rikoksesta epäiltyinä on vangittu kaksi miestä. Miesten epäillään todennäköisin syin syyllistyneen tappoon.

Poliisi ei tiedota tapauksesta enempää lähiaikoina.

Re: Mikkelissä löytyi kuollut mies, poliisi epäilee henkirik

Lähetetty: La Marras 15, 2014 1:10 am
Kirjoittaja kakkosurpo
Eiköhän Mikkelin poliisi tiedota seuraavan kerran asiasta, kunhan tuomiot on ensin istuttu.
Oikeuslaitos saattaa keretä tiedottamaan ennen sitä peräti tuomiotkin.
Huomenna, eikun tänään kotikonnuille kuulostelemaan asian perään.

Re: Mikkelissä löytyi kuollut mies, poliisi epäilee henkirik

Lähetetty: La Marras 15, 2014 3:05 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Oli tiedon kannalta aika hyödytön käynti Mikkelissä. Yksi tuttava heitti sellaista huhua et joku olisi jossakin kirkonmäellä kuollut, ei tiennyt olisko ollut itsari tai sitten ....
Vaan ainahan noita huhuja leviää tällaisessa tilanteessa.

Re: 37-vuotias mies kadonnut Mikkelissä 12.7.2014

Lähetetty: Ma Joulu 01, 2014 8:58 am
Kirjoittaja Destiny
Koirien hautausmaalta löytyi murhattu mies

Maanantai 1.12.2014 klo 07.40

Kesällä Mikkelissä kadonneen miehen arvoitus on ratkennut. Murhan uhri löytyi koirien hautausmaalta.

Järkyttävän löydön teki 5. marraskuuta ulkoilija, joka näki maasta pilkottavan ihmisen ruumiinosan.

Löytöpaikka on vuosikausia sitten käytöstä poistettu, metsittynyt ja sammaloitunut lemmikkieläinten hautausmaa Mikkelin Kalevankankaalla.

Ruumis oli peitetty hiekkaiseen maaperään lemmikkieläimen hautakiven viereen. Paikka sijaitsee vain parinkymmenen metrin päässä lähimmältä ulkoilupolulta.

Poliisille selvisi hyvin nopeasti, että kyseessä oli heinäkuun 12. päivän iltana kadonnut 37-vuotias mies ja että tämä oli joutunut henkirikoksen uhriksi.

Epäilykset kohdistuivat jo saman vuorokauden aikana kahteen paikkakuntalaiseen mieheen. Etelä-Savon käräjäoikeus vangitsi miehet todennäköisin syin taposta epäiltyinä.

Nyt henkirikosta tutkitaan murhana.

- Meillä on viitteitä siitä, että tässä on ollut raaka ja julma tekotapa. Kokonaisarviona on katsottu, että tämä on sen verran törkeä, että murhasta puhutaan, sanoo tutkintaa johtava rikoskomisario Pekka Jäntti.

Poliisi on ollut - ja on yhä poikkeuksellisen vaitonainen tapauksesta. Se ei edelleenkään määrittele uhrin löytöpaikkaa muutoin kuin "Kalevankankaan ulkoilumaastosta".

- Tämä on ollut aika vaikea tutkinta siinä mielessä, että olemme joutuneet itse kaivamaan kaikki tiedot. Alunperinkään ei ollut oikein kummoisia lähtöjä, joten ikävä kyllä siitä ei ole pystytty kovin paljon kertomaan, Jäntti perustelee poliisin vaitonaisuutta.

Hän kuitenkin vahvistaa nyt ensi kertaa, että henkirikoksen uhri oli heinäkuussa kadonnut mikkeliläismies.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014120 ... 6_uu.shtml

Re: Mikkelissä löytyi kuollut mies, poliisi epäilee henkirik

Lähetetty: Ma Joulu 01, 2014 9:56 am
Kirjoittaja kakkosurpo
Vähän nyt viitseliäisyyttä peliin. Ei kannata avata ketjuja ennen kuin on varmistanut aiheen olemassa olon. Tämäkin löytyi tältä samalta sivulta.
Ajankohtaisiin taas aukesi samasta asiasta ketju.

Re: 37-vuotias mies kadonnut Mikkelissä 12.7.2014

Lähetetty: Ma Joulu 01, 2014 10:00 am
Kirjoittaja Petteri
Etelä-Savossa Mikkelissä epäilty henkirikos

Etelä-Savosssa Mikkelissä tuli sivullisten ihmisten taholta 05.11.2014 ilmoitus kuolleesta henkilöstä. Poliisi tutkii tapausta epäiltynä henkirikoksena. Epäillyn henkirikoksen kohteena on ollut mieshenkilö. Vainaja löytyi läheltä Mikkelin keskustaa. Poliisi tutkii tapausta henkirikoksena ja rikosnimikkeenä on tässä vaiheessa tappo. Tapauksen tutkinta on aivan alkuvaiheessa ja poliisi tiedottaa tästä asiasta seuraavan kerran perjantaina 07.11.2014 klo 15. Tämän tarkempia tietoja asiasta ei esitutkinnan tässä vaiheessa anneta.

http://www.poliisi.fi/poliisi/ita-suomi ... 88004C80A5

Etelä-Savossa Mikkelissä edetty epäillyn henkirikoksen tutkinnassa.

Etelä-Savossa Mikkelissä poliisi on edennyt ripeästi eilen 06.11.2014 uutisoidun henkirikoksen tutkinnassa. Poliisi on pidättänyt esitutkinnan aikana kaksi henkilöä. Henkilöiden kuulustelut ovat aivan alkuvaiheessa. Tapauksen tutkinta on edelleen kesken ja poliisi ei voi tiedottaa toistaiseksi tämän tarkemmin tapaukseen liittyviä yksityiskohtia. Poliisi on jo aiemmin kertonut että epäillyn henkirikoksen uhri on mieshenkilö. Poliisi on pystynyt tutkinnassa selvittämään uhrin henkilöllisyyden. Tästä tapauksesta tiedotetaan seuraavan kerran maanantaina 10.11.2014.

http://www.poliisi.fi/poliisi/ita-suomi ... 890047DD18

Taposta epäilty vangittu Etelä-Savossa Mikkelissä

05.11.2014 poliisin tietoon tulleen epäillyn tapon esitutkintaa on jatkettu Mikkelissä. Tänään 10.11.2014 on Etelä-Savon käräjäoikeus vanginnut todennäköisin syin taposta epäillyn henkilön. Tapauksen tutkinta jatkuu edelleen. Asiasta tiedotetaan tarkemmin 11.11.2014 klo 15.

http://www.poliisi.fi/poliisi/ita-suomi ... 8C004B9CAD

Jatkotiedote Mikkelin epäillyn tapon tutkinnasta

Etelä-Savossa Mikkelissä poliisi on jatkanut 05.11.2014 ilmitulleen epäillyn henkirikoksen tutkintaa. Rikoksen epäillään tapahtuneen Mikkeliläisessä yksityisasunnossa heinäkuussa 2014. Epäillyn henkirikoksen uhri löydettiin ulkopuolisten henkiöiden ilmoituksen perusteella metsästä Mikkelin keskustan läheisyydesta 05.11.2014. Rikoksen uhri sekä molemmat nyt jo todennäköisin syin epäiltyyn tappoon vangitut henkilöt ovat miehiä. Rikoksen uhri on menehtynyt voimakkaan väkivallan seurauksena. Tekotapaa tai tekovälinettä ei voida tutkinnallisista syistä johtuen julkistaa. Poliisi ei tiedota tästä tapauksesta tämän enempää lähiaikoina.

http://www.poliisi.fi/poliisi/ita-suomi ... 8D0049B56D

Re: Mikkelissä löytyi kuollut mies, poliisi epäilee henkirik

Lähetetty: Ma Joulu 01, 2014 10:15 am
Kirjoittaja kakkosurpo
Nyt on tutkinta päällä murhana, mutta poliisi ei ole uusinta vangitsemisoikeudenkäynnissä kuitenkaan vaatinut oikeutta muutamaan vangitsemisen syyksi murhaepäilyä.
Eli tapon epäilyn syyllä 2 vangittuna.
Ei sillä nyt tietenkään niin suurta merkitystä ole koska vangittuna pysyvät, mutta jos poliisi tulee julkisuuten murhaepäilyn julki tuoden, niin kait sitä pitäisi myös vangitseminen olla sen mukainen. Tai sitten ei pitäisi tuoda tutkintanimikettäkään julki.
Tässä on nyt luotu epäiltyjen kannalta epäedullinen tilanne poliisin toimesta. Vangitsemisen syy on ollut lievempi(tappo), kuin mitä poliisi on kertonut tutkivansa(murha).
Siihen en ota kantaa minä tuomiot tulee.
Miksi poliisi uusinta vangitsemisoikeudenkäynnissä ei vaatinut vangitsemisen nimikkeen muuttamista murhaksi? Ilmeisesti ei ole näyttöjä?
Vähän rotia näihin poliisin tiedotteisiin.

Re: Mikkelissä löytyi kuollut mies, poliisi epäilee henkirik

Lähetetty: Ma Joulu 01, 2014 2:10 pm
Kirjoittaja Sierra
Ilta-Sanomien netistä: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000842755.html

IL: Pizzerian työharjoittelija löydettiin surmattuna koirien hautausmaalta Mikkelissä

Ulkoilija teki marraskuun alussa järkyttävän löydön, kun Mikkelin Kalevankankaan lemmikkieläinten hautausmaalta paljastui miehen ruumis, uutisoi Iltalehti.

Poliisi vahvistaa IS:lle, että kyseessä on heinäkuussa kadonneeksi ilmoitettu mies. Rikosvyyhti alkoi purkautua sen jälkeen, kun ulkoilija löysi miehen ruumiin Kalevankankaan ulkoilumaastosta Mikkelin keskustan läheisyydestä. Sittemmin Etelä-Savon käräjäoikeus vangitsi kaksi miestä todennäköisin syin taposta epäiltyinä. Nyt rikosta tutkitaan murhana.

– Epäillään, että tässä on ollut julma ja raaka tekotapa ja henkirikos on katsottu kokonaisuudessaan törkeäksi, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Jäntti kertoo IS:lle.

Iltalehti kertoo surmatun miehen asuneen yksin Mikkelin keskustassa. 37-vuotias työskenteli lehden tietojen mukaan työharjoittelijana paikallisessa pizzeriassa. Työkaveri oli nähnyt miehen lähtevän kännykkä korvalla ovesta ulos ja lähteneen vanhalla naistenpyörällä raviradan suuntaan. Kun miestä ei maanantaina kuulunut töihin, eikä hän vastannut puhelimeen, pizzeriasta otettiin yhteyttä poliisiin.

Poliisi on vaitonainen uhrin taustasta, eikä vahvista näitä tietoja IS:lle.

Poliisi epäilee henkirikoksen tapahtuneen yksityisasunnossa kaupungin keskustassa. Tutkintaa johtava rikoskomisario ei kuitenkaan suostunut paljastamaan surmatapaa.

– Tekotapaa en tutkinnallisista syistä voi kertoa. Tekotapa on ollut raaka ja julma, Jäntti sanoo.

Teolle ei ole selvinnyt toistaiseksi motiivia. Rikoskomisarion mukaan tutkinta valmistunee vasta ensi vuoden puolella.

– Vielä tullaan tekemään kuulusteluja ja jatkamaan kuulusteluja. Tässä on vielä aika paljon tekemistä, ennen kuin tutkinta saadaan valmiiksi, Jäntti kertoo.

Linkki päivitetty
-NILS-

Re: Mikkelissä löytyi kuollut mies, poliisi epäilee henkirik

Lähetetty: Ma Joulu 01, 2014 10:25 pm
Kirjoittaja mikkopoika
Epäillyt ovat ML ja IP. Facebookin perusteella ollut kostea heinäkuu pojilla, aina Helsinkiä myöten.