Kotkan sisarussurmat

[Arthur Nebe]

Koetan etsiä parempaakin informaatiota, selkeitä lukuja mutta tässä ensi hätään joitakin nopean googletuksen tuloksia.

Kuopion yliopiston oikeuspsykiatrian professori Jari Tiihosen haastattelu (lihavointi allekirjoittaneen):

Kriminaalipotilaan hoito kestää kauan, jopa eliniän, mutta keskivertopotilas viipyy Niuvanniemessä viidestä kymmeneen vuotta. Moni siirtyy voinnin kohennuttua kotikunnan hoitopaikkaan. Avohoitoon siirtyvällä kriminaalipotilaalla on puolen vuoden valvonta-aika, jonka aikana on käytävä seurannassa.

Entä sen jälkeen? Sairaalasta poistuneiden kriminaalipotilaiden riski syyllistyä rikoksiin on paljon suurempi kuin keskivertoväestöllä, mutta Tiihonen kertoo, että suuri osa uusintarikoksista olisi järjestelmällisemmällä seurantahoidolla ennakoitavissa.

Kuitenkaan henkilöä ei nykyisten lakien puitteissa voida velvoittaa avohoidossa ollessaan tiettyä ns. siirtymävaihetta (puoli vuotta) pidempään säännölliseen valvontaan. Tämän jälkeen henkilö on täysin omillaan ja hyvin usein lääkitys unohtuu ja rikoksen poluille ajautuminen käy hyvin nopeasti. Tähän vielä päälle se fakta että valtaosalla kriminaalipotilaista on varsinaisen mielisairauden lisäksi vielä keskivaikea tai vaikea päihdeongelma ja ns. addiktoituva persoonallisuus joka mahdollistaa päihdekoukkuun luisumisen hyvin nopeasti vapauden koittaessa.

Tällaisen käytännön vallitessa ei suuremmin tarvitse ihmetellä kaduilla yhä useammin näyttäytyvää selittämätöntä väkivaltaa. Hyvin usein tekijällä on psykiatrista hoitohistoriaa mutta nykyisessä ajattelumallissamme ihmisen itsemääräämisoikeus on niin absoluuttinen käsite ettei edes yhteiskunnan turvaamisen nimissä ole mahdollisuutta kuin hyvin kursorisiin rajoituksiin. Käytännössä uusi pakkohoitoon määrääminen tulee mahdolliseksi vasta kun henkilö syyllistyy uuteen rikokseen ja todetaan uudelleen syyntakeettomaksi (joskaan mielentilatutkimusta ei tarvitse välttämättä uusia vaan tällöin voidaan soveltaa aiemman tutkimuksen tuloksia).

Tilanne on siis varsin absurdi: yhteiskunta tiedostaa henkilön potentiaalisen vaarallisuuden mutta todellisena vaarallisuutena se ollaan valmis mieltämään vasta kun teko uusiutuu ja tällöin mennään jälleen samaan oravanpyörään syyntakeisuuksien ja hoitokäytäntöjen suhteen.

Ja vielä toinen quote, toisesta lähteestä (HUS):

Kriminaalipotilaiden määrä on viime vuosina ollut valtakunnallisesti selvässä kasvussa (kun vuonna 1998 määrättiin hoitoon 29 uutta potilasta, oli vuonna 2003 uusia potilaita jo 46). Vaikeahoitoisten potilaiden hoitopaikkojen tarve on kasvanut jopa vielä enemmän - nykyisin hoitopaikan valtion sairaalasta voi saada lähinnä potilaita vaihtamalla. Kaikille Suomen oikeuspsykiatrisille osastoille on ollut pitkä jono, mm Kellokosken sairaalaan on tällä hetkellä jonossa 27 potilasta.
...
Koko hoitojakson hinnaksi tulee 700 000 €.

Eli jälleen tilastot kertovat ongelman olemassaolosta ja avohoidon riittämättömyydestä mutta jossain mättää ja yhteiskunta ei kerta kaikkiaan löydä rahaa tehostaa tätä toimintaa. Moneen muuhun budjettinimikkeeseen kuitenkin tunnetusti rahaa löytyy vuodesta toiseen. Voidaan myös tietysti kysyä kuinka perusteltua on tämä 700 000 euron hintalapun lätkäiseminen jokaisen tapauksen kohdalle ennusteiden ollessa varsin lohduttomia.

[Harriet Makepeace]

Asiasta on ollut keskustelua paljonkin palstalla.

Suomalaisen mallin mukaan mielentilatutkimuksen tarkoituksena on selvittää onko rikoksen tekijä ollut syyntakeinen rikoksentekohetkellä

Tämä tarkoittanee sitä että mikäli kriminaalipotilas myöhemmin täysin parantuu sairaudestaan (joka on hyvin epätodennäköistä, jos kyseessä on vakava mielentervydenhäiriö) ja näin ollen kykenisi vastaamaan syytteisiin, niin tämä ei kuitenkaan enää vaikuta siihen mikä on ollut hänen mielentilansa tekohetkellä eli oikeuden päätös jättää henkilö rankaisematta pysyy voimassa henkilön parantumisesta huolimatta.

[anneli1]

Arthurille kiitos selonteosta, mutta mitä se itse hoito on, lääkkeitä ja keskustelua, ryhmäterapiaa, lapsuusmuistojen läpikäymistä, pakkopaitaa, sähköshokkeja??

Ja miksi se "hoito", joka maksaa n. 700 000 e, ei sitten johdakaan toden näköisemmin muuhun kuin teon uusimiseen tai muuten ankeaan elämään?

Voisin tietysti kysyä samoin vankilassa istumisen parantavasta vaikutuksesta, mutta rajaan tän ongelman nyt näihin Niuvanniemen ym kaltaisten laitosten ns tulosvastuuseen, onko sitä?

[Katjushka]

Suomalaisen mallin mukaan mielentilatutkimuksen tarkoituksena on selvittää onko rikoksen tekijä ollut syyntakeinen rikoksentekohetkellä

Ajatuksena tämä Suomen malli on musta kaunis - ei tarvitse siis ottaa vastuuta teoista, joiden tekohetkellä ei ymmärtänyt mitä teki. Käytännön sovellus onkin sitten toista. Suomessa ollaan siis aina tilanteessa, jossa psykiatrit lyövät viisaita päitä yhteen ja miettivät mikä oli henkilön mielentila menneisyydessä hetkellä X. Kaikella kunnialla modernia psykiatriaa kohtaan on tässä mun mielestä kaamean virheen mahdollisuus.
Uskon täysin, että ainakin joku pystyy huijaamaan psykiatreja ja saamaan hullun paperit näin halutessaan. Ja kuten Arthur Neben tilastoista kävi ilmi, niin on tämä hoitoon pääsy on aika houkutteleva vaihtoehto, varsinkin jos elinkautinen on toinen mahdollisuus.

[Mariacka]

Ajatuksena tämä Suomen malli on musta kaunis - ei tarvitse siis ottaa vastuuta teoista, joiden tekohetkellä ei ymmärtänyt mitä teki. Käytännön sovellus onkin sitten toista. Suomessa ollaan siis aina tilanteessa, jossa psykiatrit lyövät viisaita päitä yhteen ja miettivät mikä oli henkilön mielentila menneisyydessä hetkellä X. Kaikella kunnialla modernia psykiatriaa kohtaan on tässä mun mielestä kaamean virheen mahdollisuus.
Uskon täysin, että ainakin joku pystyy huijaamaan psykiatreja ja saamaan hullun paperit näin halutessaan. Ja kuten Arthur Neben tilastoista kävi ilmi, niin on tämä hoitoon pääsy on aika houkutteleva vaihtoehto, varsinkin jos elinkautinen on toinen mahdollisuus.

Oikaisen muutaman väärinkäsityksen, jos sallitaan. Vastaukseni on siis tarkoitettu kaikille edellisen kommenttini jälkeen asiaa spekuloineille.

Suuri osa syyntakeettomina tuomituista on syyllistynyt johonkin muuhun kuin murhaan (esim. tuhopolttoon, varkauksiin, huumerikoksiin). Joku spekuloi, että kahden ihmisen tappamisesta voisi selvitä lyhyessäkin ajassa. Tämä ei pidä paikkaansa. Raaemmat ja kuohuttavimmat rikoksentekijät ovat valvotuissa oloissa käytännössä loppuikänsä jo ihan ympäristön ja yhteiskuntarauhan vuoksi. Itse tiedän tapauksia, jotka ovat selvinneet vuodella ja toisaalta kirjaimellisia elinkautisia. Luonnollisesti tehdyt rikokset seuraavat laadultaan tuota järjestystä.

Harriet Makepeace puuttui viisaasti keskusteluun todeten, että mielentilatutkimuksessa pyritään selvittämään syytetyn teonalainen mielentila. Tämä käytäntö on pohjoismainen ja ymmärtääkseni myös länsimainen. Jos selvästi voidaan todeta, että ihminen on tehnyt surmat esim. äänien ohjaamana, ei tällaisen ihmisen vankilaan laittaminen palvelisi ketään eikä olisi edes inhimillistä.

Psykiatreja - ja aikamoista liutaa muita mielentilatutkimukseen osallistuvia ammattilaisia - pyrittiin huijaamaan silloin, kun alentuneesta syyntakeisuudesta sai neljänneksen tuomiosta anteeksi. Moni muistaa Virpi Buttin ja hänen kumppaninsa huijausyritykset. Tämä käytäntö on poistumassa. Sataprosenttista aukottomuutta ei ole olemassa, mutta käytännössä mielentilatutkimuksen tekijöillä on rautainen ammattitaito - siksi tutkimukset on keskitetty tiettyihin sairaaloihin, joissa sitä varten on oikeuspsykiatreja. Lisäksi kiveäkään henkilön historiasta ei jätetä kääntämättä. Lähestulkoon aina syyntakeettomalta löytyy psykiatrista hoitohistoriaa, useimmiten laitoksista.

Eli: kaikki syyntakeettomat eivät istu massamurhista (Niuvassa ja Vanhassa Vaasassa on moninkertaisesti potilaita tällaisiin tapauksiin nähden). Toisekseen raakojen tekojen osalta mielisairaalahoito voi kestää pidempään kuin elinkautinen. Kolmanneksi ollaan kehittämässä järjestelmää, minkä avulla hoidosta vapautettuja ja heidän lääkkeenottoaan voidaan valvoa tarkemmin.

Ja sille, joka oli kiinnostunut hoidosta. Lääkehoito on keskeisin osa kriminaalipotilaiden hoitoa. Sähköhoitoa käytetään myös. Omahoitajan, lääkärin, psykologin ynnä muiden kanssa on mahdollista keskustella ja käydä syyllisyyttä läpi. Lisäksi potilaat tekevät töitä erilaisissa sairaalan varta vasten järjestetyissä työpisteissä, kukin kykyjensä mukaan. Kaikkinensa potilaille pyritään järjestämään inhimilliset elämän olosuhteet, vaikkakin tiukasti valvottuna.

Suurimmalla osalla kriminaalipotilaista on skitsofrenia. Usein siihen yhdistyy alkoholismia, ADHD:tä ja muita käytöshäiriöitä, persoonallisuushäiriöitä, kaltoinkohtelua lapsena, heikkoa koulumenestystä, miessukupuoli, työttömyys ja niin edelleen. Voisipa melkein sanoa että kyse on tietystä tyypistä. Tämäkin sulkee pois feikkausmahdollisuuksia aika lailla. Skitsofreniaa on sitäpaitsi äärimmäisen vaikea teeskennellä vakuuttavasti.

Paranevatko potilaat sitten sairaalassa? Useimmiten eivät. Kuitenkin pitkän motivoinnin ja vaihtoehtojen vähyyden vuoksi useimmat ovat valmiita sitoutumaan lääkehoitoon, päihteettömyyteen ja jatkuviin kontrolleihin lopun ikänsä. Tätä valvotaan alkuun TEO:n toimesta ns. koeajalla. Ne, ketkä eivät suostu sitoutumaan tai rikkovat koeajan sääntöjä, eivät pääse sairaalasta pois.

Lisään vielä, että läheskään kaikki pakkohoidosta päässeet eivät muuta yksin asumaan, vaan esimerkiksi kuntoutuskotiin. Monet kuntayhtymät ottavat näitä potilaita hoitaakseen omiin kriminaalipotilaille tarkoitettuihin yksiköihin, eli pakkohoito jatkuu vielä Niuvan hoidon jälkeen ! Pelkät Niuvan tilastot eivät siis kerro koko totuutta. Lisäksi siellä hoidetaan myös vaikeahoitoisia ei-kriminaaleja. Osa ulos päässeistä on iältään ja fyysiseltä kunnoltaan hyvin epätodennäköisiä rikoksenuusijoita.

EDIT: Oikeus voi halutessaan olla eri mieltä mielentilalausunnon lopputulemasta ja määrätä tekijän vankeuteen. Silloinkin tekijää hoidetaan psykiatrisessa sairaalassa tarvittaessa niin kauan, kunnes hän on psyykkisesti kunnossa suorittaakseen rangaistuksensa vankilassa.

[Harriet Makepeace]

Olen samaa mieltä että rikoksesta syytetyn henkilön mielentila pitäisi arvioida laajemmin kun mikä se oli mahdollisesti tekohetkellä. Myös muuten täysin terve ihminen voi tekohetkellä olla psykoosissa tai muuten sekavassa tilassa.

Yhdysvalloissa voidaan mielentilatutkimuksen yhteydessä (mental evaluation) lisäksi arvioida syytetyn pätevyyttä (competency evaluation), jossa arviodaan nykyistä mielentila ja syytetyn kykyä ymmärtää oikeusprosessin kulkua ja osallistua siinä. ns competency evaluation. Mikäli syytetty todetaan kärsivän mielenterveyden häiriöstä niin arvioidaan erikseen, onko kyseinen sairaus vaikuttanut alentuneesti hänen syyntakeisuuteen ja poistaako se rikosoikeudellisen vastuun syytetyn osalta. Myös mielenterveysongelmista kärsivä rikollinen voidaan tuomita rangaistukseen, mikäli oikeus katsoo, että syytetyn mielenterveysongelmat eivät ole vaikuttaneet ratkaisevasti henkilön kykyyn ns erottaa oikeaa väärästä.

An important distinction to be made is the difference between competency and criminal responsibility.
* The issue of competency is whether a defendant is able to adequately assist his attorney in preparing a defense, make informed decisions about trial strategy and whether or not to plead guilty or accept a plea agreement. This issue is dealt with in UK law as "fitness to plead".
* Criminal responsibility, however, deals with whether a defendant can be held legally responsible for his criminal behavior.
Competency largely deals with the defendant's present condition, while criminal responsibility addresses the condition at the time the crime was committed.
Insanity is a legal concept, not a psychiatric concept of mental illness.
A person may commit a criminal act, independent of the fact that he has a mental disorder. Depending on the jurisdiction, other elements need to be proven, for the court to accept that the mental disorder was responsible for the criminal act, that is, it must be shown that the defendant committed the crime because of the mental disorder. For example, the mental disorder interfered with his ability to determine right from wrong at the time the offense was committed.

http://en.wikipedia.org/wiki/Not_guilty ... f_insanity

http://en.wikipedia.org/wiki/Competency ... _%28law%29

[Arthur Nebe]

Suuri osa syyntakeettomina tuomituista on syyllistynyt johonkin muuhun kuin murhaan (esim. tuhopolttoon, varkauksiin, huumerikoksiin). Joku spekuloi, että kahden ihmisen tappamisesta voisi selvitä lyhyessäkin ajassa. Tämä ei pidä paikkaansa. Raaemmat ja kuohuttavimmat rikoksentekijät ovat valvotuissa oloissa käytännössä loppuikänsä jo ihan ympäristön ja yhteiskuntarauhan vuoksi. Itse tiedän tapauksia, jotka ovat selvinneet vuodella ja toisaalta kirjaimellisia elinkautisia. Luonnollisesti tehdyt rikokset seuraavat laadultaan tuota järjestystä.

Ymmärsinkö oikein: hoidon pituuteen vaikuttaa paitsi potilaan tila ja sairaudenkuva, myös teon laatu? Eli periaatteessa oireettomaksi saatu (en tiedä voiko käyttää varsinaisesti ilmaisua parantunut) ja yhteistyökykyinen potilas voidaan tekonsa laadun vuoksi pitää ns. yleisen oikeudentajun ja turvallisuuden nimissä suljetussa hoidossa vaikka kliininen hoidontarve ei sitä enää edellyttäisikään?

Tosin näitä kahta asiaahan lienee lopulta hyvin vaikea erotella. Mikäli henkilön vaarallisuus tavalla tai toisella jatkuu edelleen (riittääkö tähän yleinen mielipide ja esim. henkilön oman turvallisuuden vaarantuminen yleisön taholta kuten tapaus Siltavuoren kohdalla), vaikkei se suoraan olisi kytköksissä kliiniseen kehitykseen, ilmeisesti pakkohoitokriteerien voidaan yhä katsoa täyttyvän.

Tätä vastaan kuitenkin puhuvat tänään läpikahlaamani tilastot. Myönnän tutkivani asioita maallikon ymmärryksellä ja vailla omakohtaista kokemusta psykiatrisen sairaalahoidon tehosta. Silti vaikuttaisi että valtaosa kriminaalipotilaistakin vapautuisi sairaalasta n. 4-15 vuoden hoitojakson jälkeen, keskiarvon painottuessa hieman puolenvälin alapuolelle.

Eli: kaikki syyntakeettomat eivät istu massamurhista (Niuvassa ja Vanhassa Vaasassa on moninkertaisesti potilaita tällaisiin tapauksiin nähden). Toisekseen raakojen tekojen osalta mielisairaalahoito voi kestää pidempään kuin elinkautinen. Kolmanneksi ollaan kehittämässä järjestelmää, minkä avulla hoidosta vapautettuja ja heidän lääkkeenottoaan voidaan valvoa tarkemmin.

Mielipide: Mikäli kyseessä on henkilö jonka mielentila on sellainen että jatkuva lääkitys on tarpeen jo yleisen turvallisuuden takia, ei mielestäni tulisi olla pienintäkään syytä pitää tällaista henkilö avohoidossa, vaan suljetulla osastolla.

Hoidolle tulisi myös määrittää minimikesto. Esimerkiksi törkeissä henkirikoksissa määrättäisiin henkilö vähintään 15 vuoden hoitoon + turvasäilöön valtion mielisairaalaan, riippumatta kliinisen hoidon minimien täyttymisestä (eli vaikka potilas todettaisiin 7 vuoden jälkeen avohoitokelpoiseksi, olisi rangaistusseuraamuksen nimissä suljettua säilytystä jatkettava vielä määräajan täyttymseen saakka). Näin vältettäisiin sellaisten tapausten syntyminen jossa henkilö vapautuu oleellisesti lyhyemmän hoitojakson jälkeen. Tämän epäoikeudenmukaisuutta ei muuta, jos henkilö vapautuu kuntoutuskotiin tai vastaavaan "kevytlaitokseen".

[Mariacka]

Ymmärsinkö oikein: hoidon pituuteen vaikuttaa paitsi potilaan tila ja sairaudenkuva, myös teon laatu? Eli periaatteessa oireettomaksi saatu (en tiedä voiko käyttää varsinaisesti ilmaisua parantunut) ja yhteistyökykyinen potilas voidaan tekonsa laadun vuoksi pitää ns. yleisen oikeudentajun ja turvallisuuden nimissä suljetussa hoidossa vaikka kliininen hoidontarve ei sitä enää edellyttäisikään?

Tämä on nyt pelkkää kuvitelmaa (omista oikeuspsykiatrisista ajoistani on jo aikaa), mutta eiköhän Kotkankin tapauksessa pyritty murhasyytteellä juuri tähän eli ihan heti poikaa ei vapauteta. Toisaalta tiedän tapauksia, joissa potilasta ei yksinkertaisesti voi päästää sairaalasta pois niin kauan kuin joku murhayhteisön asukkaista on elossa. Näissä tapauksissa tyypit tosin odottavat valtiolta korvauksia tekemästään urotyöstä (naapuritapoista). Eli ei ole sairaudentuntoakaan.

Tosin näitä kahta asiaahan lienee lopulta hyvin vaikea erotella. Mikäli henkilön vaarallisuus tavalla tai toisella jatkuu edelleen (riittääkö tähän yleinen mielipide ja esim. henkilön oman turvallisuuden vaarantuminen yleisön taholta kuten tapaus Siltavuoren kohdalla), vaikkei se suoraan olisi kytköksissä kliiniseen kehitykseen, ilmeisesti pakkohoitokriteerien voidaan yhä katsoa täyttyvän.

Siltavuoren tapauksessa muistaakseni "suuri yleisö" oli vapauttamista vastaan, eikä kukaan ihmisoikeusaktivisti tai amnesty asettanut pakkohoitoon siirtämistä kyseenalaiseksi. Vuosia sitten olen itsekin allekirjoittanut kansalaisadressin, jossa paikkakunnalla liikuskelevaa lasten ahdistelijaa vaadittiin pakkohoidettavaksi. Niuvaan lähti se mies, ja pakkohoidossa on edelleen vaikkei mitään peruuttamatonta ehtinytkään tehdä.

Tätä vastaan kuitenkin puhuvat tänään läpikahlaamani tilastot. Myönnän tutkivani asioita maallikon ymmärryksellä ja vailla omakohtaista kokemusta psykiatrisen sairaalahoidon tehosta. Silti vaikuttaisi että valtaosa kriminaalipotilaistakin vapautuisi sairaalasta n. 4-15 vuoden hoitojakson jälkeen, keskiarvon painottuessa hieman puolenvälin alapuolelle.

Onko tuohon laskettu mukaan myös ne vuodet, jotka kriminaalipotilaat viettävät omien kotikuntiensa kriminaaliosastoilla? Luultavasti ei. Toisaalta pitäisi kai verrata "normi"rikollisten saamiin keskimääräisiin tuomioihin (toki vain vakavimmat rikokset johtavat mielentilatutkimukseen, mutta on mahdollista myös jättää syyte nostamatta syyntakeettomuuden perusteella -> pakkohoito). Esim. Hannu Lauerma oli vielä muutama vuosi sitten sitä mieltä, että mielisairaalassa samaa rikosta mahdollisesti "istutaan" pidempään. http://www.turunsanomat.fi/sunnuntai/?t ... :0:0:0:0:0:

Mielipide: Mikäli kyseessä on henkilö jonka mielentila on sellainen että jatkuva lääkitys on tarpeen jo yleisen turvallisuuden takia, ei mielestäni tulisi olla pienintäkään syytä pitää tällaista henkilö avohoidossa, vaan suljetulla osastolla.

Tätä mieltä ovat myös monet ammattilaiset. Nykyresurssein sekin on mahdotonta: sairaalat ovat ääriään myöten täynnä. Ns. velvoitteista avohoitoa suunnitellaan ratkaisuksi. http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=845404

En tiedä, luitko tämän Tiihosen artikkelin http://www.uku.fi/yliopistolehti/arkist ... ema3.shtml mutta myös googlettamalla löytyy lisätietoa. Jokatapauksessa velvoitteinen avohoito mahdollistaisi potilaan toimittamisen uudelleen sairaalaan, mikäli hän ei esim. ottaisi lääkkeitään tai kävisi sovitulla seurantakäynnillä.

Hoidolle tulisi myös määrittää minimikesto. Esimerkiksi törkeissä henkirikoksissa määrättäisiin henkilö vähintään 15 vuoden hoitoon + turvasäilöön valtion mielisairaalaan, riippumatta kliinisen hoidon minimien täyttymisestä (eli vaikka potilas todettaisiin 7 vuoden jälkeen avohoitokelpoiseksi, olisi rangaistusseuraamuksen nimissä suljettua säilytystä jatkettava vielä määräajan täyttymseen saakka). Näin vältettäisiin sellaisten tapausten syntyminen jossa henkilö vapautuu oleellisesti lyhyemmän hoitojakson jälkeen. Tämän epäoikeudenmukaisuutta ei muuta, jos henkilö vapautuu kuntoutuskotiin tai vastaavaan "kevytlaitokseen".

Kriminaalipotilaiden tahdosta riippumaton hoito on muutosten alla. Toivotaan, että muutokset ovat parempaan päin. (Käytännössä kuitenkin esim. sairaanhoitopiirien kriminaaliosastot ovat yhtä raskaasti miehitettyjä ja tiukkasääntöisiä kuten Niuvanniemi - riskejä ei mielellään oteta.)

[Katjushka]

Suuri osa syyntakeettomina tuomituista on syyllistynyt johonkin muuhun kuin murhaan (esim. tuhopolttoon, varkauksiin, huumerikoksiin).

Täältä löytyi jonkinlaista tilastoa 1990-luvulta:

Mielentilalausuntojen kokonaismäärä on 1990-luvuilla vaihdellut noin 200:n ja 300:n välillä vuodessa. Viime vuosina mielentilatutkimusten lukumäärä on laskenut. Vuosina 1998 ja 1999 tehtiin alle 200 mielentilatutkimusta (181 vuonna 1999). Pääosa tutkituista on ollut syytteessä henkirikoksista tai muista väkivaltarikoksista.
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2000/20000213

[Mariacka]

Täältä löytyi jonkinlaista tilastoa 1990-luvulta:

Mielentilalausuntojen kokonaismäärä on 1990-luvuilla vaihdellut noin 200:n ja 300:n välillä vuodessa. Viime vuosina mielentilatutkimusten lukumäärä on laskenut. Vuosina 1998 ja 1999 tehtiin alle 200 mielentilatutkimusta (181 vuonna 1999). Pääosa tutkituista on ollut syytteessä henkirikoksista tai muista väkivaltarikoksista.
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2000/20000213

Aivan, mutta sama teksti jatkuu näin:

Täydessä ymmärryksessä olleiksi lausunnoissa arvioitujen osuus on kasvanut. Kokonaan ymmärrystä vailla olleiksi arvioitujen osuus on pysynyt melko tasaisena. Samalla alentuneesti syyntakeisten osuus on laskenut selvästi. Vielä 1980-luvun loppuvuosina tuon ryhmän osuus oli yli puolet, mutta viime vuosina enää neljännes. Siirtymä on tapahtunut täydessä ymmärryksessä olleiksi arvioitujen ryhmään, jonka kehitys on ollut juuri päinvastainen: 1980-luvun lopulla neljännes, mutta vuodesta 1994 lähtien yli puolet oli mielentilalausuntojen mukaan toiminut täydessä ymmärryksessä.

Eli yhä harvempi henki- tai muun väkivaltarikoksen tekijöistä on mielentilatutkimuksen mukaan syyntakeeton.

[Katjushka]

^Joo, luin sen kyllä. Mielenkiintoista kaikenkaikkiaan. Luin myös tätä PDFää:
Rikos- ja mielenterveyslain yhteensovittaminen. Kriminaalipotilaita koskevat säännökset
Sieltä loppupuolelta löytyy tilastoja Niuvanniemestä, jossa käy ilmi, että suurin osa potilaista on 7-8 vuotta siellä.
Myöskään rikoksenuusinta ei ole ollut kriminaalipotilailla mitenkään järkyttävän yleistä. Henkirikoksenuusinta on ollut harvinaista, ja näyttää olevan menossa parempaan suuntaan. Viimeisessä tuolla siteeratussa tutkimuksessa ei ollut ollenkaan henkirikoksen uusijoita.

[Arthur Nebe]

Mainitussa raportissa herättää suurta hämmästystä sivun 16 graafissa mainittu ryhmä: "Syyntakeettomat (Ymmärrystä vailla) -> n. 30-40 ei pakkohoitoa, ei rangaistusta". Kyse on siis vuositason määristä. Tämä väliinputoajaryhmä olemassaolollaan loukkaa hyvin rajusti yleistä oikeustajua ja aiempi ajatukseni pakkohoidon määrällisestä minimikestosta koskisi juuri tätä ryhmää.

Ilmeisesti kuitenkin tässä on kyse siitä etteivät pakkohoidon lääketieteelliset indikaatiot täyty mutta henkilöä ei kuitenkaan voida pitää tekoonsa syyntakeisena. Tällaiseen ryhmään kuuluvat tulisi ehdottomasti saattaa joko pakkohoidon tai rangaistuslaitoksen piiriin.

Tahdosta riippumattoman hoidon kestoksi mainitaan vaihteluväli 4-9 vuotta, koskien siis useimpia n. 450:stä kriminaalipotilaasta. Kuten hyvin tiedämme, on potilaita joiden "hoito" kestää käytännössä kuolemaan saakka, mutta nämä ovat kuitenkin selkeä vähemmistö.

Koska kuitenkin murhasta syyntakeisena tuomittu saa aina elinkautistuomion (joka on Suomessa naurettavasti automatisoitunut 12 vuoteen ja erityistapauksissakaan nykyisellään tuskin ylittää 15 vuotta), voidaan sanoa että syyntakeisena tuomittu vapautuu keskimäärin pidemmän ajan kuluttua kuin syyntakeeton. Ratkaisu tähän olisi ettei rikostapauksissa pakkohoidolle määrättäisi "kunnes tarvetta ei ilmene"-perustetta sen lopettamiseen vaan korostettaisiin myös hoidon erityisestävää vaikutusta ja rangaistuksellisuuden toteutumista ja asetettaisiin esim. 5, 10, 15 ja 20 vuoden vähimmäiskestomääräykset joista TEO valitsisi tapaukseen sopivimman. Henkirikoksissa ja kaikissa viranomaisiin kohdistuneissa murhayrityksissä/törkeissä väkivallanteoissa minimi olisi kuitenkin aina 15.

Tämän lisäksi tulisi tiettyjen kriminaalipotilaiden kohdalla harkita muitakin erityisestäviä turvatoimia, kuten pysyviä lähestymiskieltoja vapautumisen jälkeen tietyn kunnan tai maakunnan alueelle, sterilisaatiota (hedelmällisessä iässä olevat naispotilaat) ja/tai kastraatiota, tämä siis lähinnä seksuaalirikollisia koskien.

Tähän vielä ote englantilaisesta järjestelmästä joka vaikuttaa huomattavasti suomalaista järkevämmältä, ainakin jälkiseurannan osalta:

Vakavissa rikoksissa tuomioistuimella on mahdollisuus mielenterveyslain 41 §:n mukaan määrätä
sairaalamääräyksen lisäksi ns. rajoitussääntö. Tämän säännön asettamisen edellytyksenä on, että
henkilöä pidetään vaarallisena, ja rajoitussäännöllä pyritään suojelemaan yhteiskuntaa. Tällöin päätös
hoidon lopettamisesta siirtyy hoitavalta psykiatrilta sisäministeriölle (Home Office) tai itsenäiselle
mielenterveystarkastustuomioistuimelle (Mental Health Review Tribunal). Rajoitussääntö pi45
tää sisällään myös ehdollisen vapauttamisen sairaalasta, jona aikana henkilön tulee noudattaa mielenterveysvetoomustuomioistuimen
(Menthal Health Appeal Tribunal) määräämiä ehtoja. Ehtojen
rikkominen saattaa johtaa uudelleen sairaalaan joutumisen, mikäli mielentilassa tapahtuu huononemista.
Sairaalahoidon jälkeinen valvonta kestää normaalisti viisi vuotta, mutta sitä voidaan tapauksesta
riippuen pidentää tai lyhentää.

Kannatan kovaa mutta oikeudenmukaista linjaa, siinä oikeudenmukaisuuden merkityksessä että kansan yleinen oikeustaju täyttyisi nykyistä paremmin. Mutta kiitokset Mariackalle asiantuntevista kommenteista. Kuten jo aiemmin sanoin, en ole psykiatrian asiantuntija millään tasolla ja jotkut ehdottomani keinot saattavat ammattilaisen silmissä näyttää täysin vääränlaisilta ratkaisuilta. Tällöin kuitenkin lukisin mielellään perustelut sille miksi joku ehdotus on perustavanlaatuisesti "väärä". Ehdotukseni ovat joka tapauksessa hypoteettisia ja edellyttäisivät lainsäädäntöelinten koostumuksen muutosta, käytännössä enemmän järjellä ja vähemmän tunnepuoliskolla fundeeraavien osuuden kasvua Arkadianmäellä .

[anneli1]

Hyviä kommentteja ja selvitystä asiaan jota peräsin eli millaista se "hoito" on.

Kaikesta voi päätellä, että kyllä Suomessa asiaan on panostettu ja oikeudellisuudesta ja oikeellisuudesta pyritään pitämään kiinni.

Mutta, mutta.. miten hirveiltä ja peruuttamattomilta teoilta voitais edes yrittää välttyä, jospa panostettaisiin voimavaroja ongelmien alkupäähän eli lasten ja nuorten mielenterveyteen. Ja auttaisiko sekään, jos joku on luonteltaan mikä nyt sattuu olemaankin eikä suostu apua vastaanottamaan.

[Bandiitti]

Ehkä surmaajalle tulisi antaa myös matematiikan ja fysiikan tukiopetusta psykiatrisen hoidon ohessa xD

[Turri]

Pieni vieno pyyntö: Voitaisiinko modejen toimesta siirtää rikos ja rangaistus jutut tästä ketjusta omaan ketjuun ja pitää tämä ketju tähän Kotkan juttuun liittyvänä?