Askolan puukotus

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Katrina

Askolan puukotus

Viesti Kirjoittaja Katrina »

IL 29.10.2007:

Mies puukotettiin kuoliaaksi Askolassa

Askolassa puukotettiin viikonloppuna kuoliaaksi mies, vahvistaa Porvoon poliisi.

Porvoon poliisi tutkii Askolassa yksityisasunnossa sunnuntaina aamuyöstä tapahtunutta, 37-vuotiaan miehen kuolemaan johtanutta puukotusta.

Asunnossa oli lauantai-iltana ollut juhlimassa muutamia henkilöitä. Myöhemmin aamuyöllä asunnossa oli enää asunnon haltija, hänen avopuolisonsa sekä yksi miespuolinen vieras.

Henkilöiden välille syntyi riitaa, jonka päätteeksi asunnon haltija, 26-vuotias askolalaismies puukotti vieraana ollutta 37-vuotiasta paikkakuntalaista miestä kuolettavasti.

Poliisi otti epäillyn kiinni pian tapahtumien jälkeen.

Taposta epäiltyä miestä epäillään myös samassa yhteydessä tapahtuneesta avopuolison puukotuksesta. Avopuolison vammat eivät ole hengenvaarallisia.

Tällä hetkellä tiedetään, että alkoholilla on osuutta tapahtumiin. Osalliset ovat tuttuja keskenään.

-----

Vaikutti varsin perustason humalaisten rymyämiseltä, mutta pistetään nyt tännekin, jos tästä pian kehkeytyisi vaikka jotain jännääkin vielä.

EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Tervetuloa Katrina, joukkoon tummaan.

Tämä tosiaan vaikuttaa klassiselsta KPR-tapolta (Kake-Pertsa-Reiska), eli todennäköisesti saadaan tästä enemmän tietoa seuraavasta Alibista. Aina tosin saattaa, kuten kerroit, pinnan alta löytyä muutakin. Odotellaan.

Vastaa Viestiin