Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
SVM
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Helmi 01, 2016 5:27 am

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja SVM »

Kosminski kirjoitti:
SVM kirjoitti:Voihan tilanne myös olla, että ainoastaan tämä "suomen Dexter" on ollut pelastusliivit päällä veneillessään. Uutisista en saanut selkoa, oliko kyseessä soutuvene vai moottorilla varustettu buster.
Lyhensin hieman viestiä lainausta varten.

Uutisissa on kerrottu, että kyseessä on aina ollut soutuvene. Soutuveneeseenhän ei liivejä tarvita - vai olenko väärässä? Ainakaan niitä ei ihan hirveän hanakasti käytetä, jos tarvitaan. Voi toki olla niin, että tämä kaveri puki aina tunnollisesti pelastutliivit ylleen, kun tiesi mitä oli tekemässä.

Ja kukaanhan ei vielä varmasti tiedä mitä todisteita poliisilla on. Voihan myös olla, että tappaja venen keikkauksen tai uintireissun yhteydessä vähän painoi kaverin päätä pinnan alle ja varmisti asiansa näin. Toki silloin luulisi muiden nähneen touhut, kun ilmeisesti jokaisessa tapauksessa porukkaa oli enemmän liikkeellä.
Äh, eli soutuvene kyseessä. Sorry. Ainakin 2013 aikoihin trafi haki jotain pelastusliivipakkoa jokaiseen vedessä liikkuvaan pienempäänkin vekottimeen, mutta ilmeisesti laki on edelleenkin niin, että purjehtiessa pienellä purjeveneellä tai soutaessa ei tarvitse pitää edes veneessä liivejä mukanaan. Jokatapauksessa odotan innolla mihin tämäkin keissi tästä paisuu.

Spekultantti
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 4:32 pm

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja Spekultantti »

Tapaus ei ihan uusi näyttäisi olevankaan:
Miehen asianajajan mukaan mies kiistää rikokset.

– Hän on kiistänyt koko ajan. Se on niin. Nämä asiat on tutkittu tuoreeltaan paikallispoliisissa eikä ketään niistä ole syytetty. Tämä tuli yllätyksenä, että asiat ikään kuin herätetään henkiin uudelleen, miehen asianajaja sanoi.

Mies oli vangittuna epäiltynä kesällä 2014 tapahtuneesta taposta. Hänet vangittiin marraskuussa 2015, mutta vapautettiin hovioikeuden päätöksellä tämän vuoden tammikuussa.

Käräjäoikeus vangitsi 34-vuotiaan naisen epäiltynä osallisuudesta yhteen epäillyn rikossarjan tappoon viime lokakuussa. Nainen vapautettiin vajaan kuukauden kuluttua.

– Hän kiistää teon ja on yllättynyt ja järkyttynyt, että häntä tällaisesta epäillään, naisen asianajaja sanoi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 85948.html

Avatar
Kalistinpää
Hetty Wainthropp
Viestit: 473
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:16 pm

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja Kalistinpää »

Juu, samaa hämmästelen minäkin että miten ei kukaan aikaisemmin kiinnittänyt huomiota miten samalle kaverille sattuu ja tapahtuu..
Olisiko kyseessä ns. puistokemia-alan puoliammattilaisia?

Koska henkiinjääneitä tosiaan on, ilmeisesti puolestaan mitään väkivallan kohdistamista uhreihin varmaankaan ei ole ollut. Menty vaan tarpeeksi kauas rannasta ja paatti nurin. Ehkä etukäteen on vähän selvitelty uimataitoa ja/tai huolehdittu että uintikykyä on lamaamassa tarpeeksi monta "boforia" myötäistä.

Onko asiaan voinut liittyä omaisuuden anastamista? Jos tuo nainen kerran apurina, ehkä taka-alalla jotain seksuaalisuuteen liittyvää motivaatiotakin?
- Oderint dum metuant -

ruotsi_takaisin_suomelle
Susikoski
Viestit: 42
Liittynyt: To Helmi 05, 2009 11:05 pm

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja ruotsi_takaisin_suomelle »

Kosminski kirjoitti:
wonderland kirjoitti:Onko ollut tappamisen halua ja valinnut seuransa sen mukaan, että porukassa on sopivia uhreja? Ehkäpä perinteisempi yhdistelmä, viinaa, känniriitaa ja äkkipikaisuus, kun hermo pettää ryyppyporukan veneretkellä. Ehkäpä retkelle on kuitenkin lähdetty ihan mukavissa tunnelmissa eikä ole ollut tarkoitustakaan tappaa.
Tehnyt homman ainakin neljästi ja aina suunnilleen samaan tapaan. Ei mielestäni vaikuta suutuspäissään tehdyltä hommalta. Yleensä jos suuttuu, niin silloin lyödään sitä joka vituttaa. Tässä tapauksessa aiheutettu hengenvaara usealle henkilölle, sillä veneessä on ilmeisesti aina ollut tekijän lisäksi useampi kuin yksi henkilö. Ei mene ihan kännikiukun piikkin tämä. Jos porukka on ollut humalassa, niin kuin yksi uutinen antaa olettaa, niin voi jopa olla, että tämä kaveri on ollut se ainoa selvä. Ehkä. Näin ainakin varmistaisi sen, että itse pääsisi paremmin rantaan kuin muut.
Todennäköisesti juuri noin on mennyt. Kun on nähnyt että joku tai jotkut ovat olleet kaatokännissä tai sammuneina ja itse suht. selvinpäin, niin on tehnyt nuo teot. Ehkä jopa juottanut muita tarkoituksella, tarjoillut yms.

Avatar
Kalistinpää
Hetty Wainthropp
Viestit: 473
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:16 pm

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja Kalistinpää »

[/quote]

Äh, eli soutuvene kyseessä. Sorry. Ainakin 2013 aikoihin trafi haki jotain pelastusliivipakkoa jokaiseen vedessä liikkuvaan pienempäänkin vekottimeen, mutta ilmeisesti laki on edelleenkin niin, että purjehtiessa pienellä purjeveneellä tai soutaessa ei tarvitse pitää edes veneessä liivejä mukanaan. Jokatapauksessa odotan innolla mihin tämäkin keissi tästä paisuu.[/quote]

Juu, ainaostaan yli viisimetrisissä purjeveneissä ja moottoriveneissä on liivipakko.
- Oderint dum metuant -

Uutistenlukija
Sofia Karppi
Viestit: 447
Liittynyt: Ma Marras 09, 2015 4:17 pm

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja Uutistenlukija »

Miestä epäillään kolmesta taposta ja useista tapon yrityksistä vesillä sattuneissa onnettomuuksissa.
Keskusrikospoliisi on tutkinut yhdessä Itä-Suomen poliisilaitoksen kanssa vuosina 2007, 2010, 2011 ja 2014 tapahtuneita veneily- ja hukkumisonnettomuuksista. Kaikki tapaukset ovat tapahtuneet samassa vesistössä Pohjois-Karjalassa.

Rikosepäilyt kohdistuvat pääasiassa 51-vuotiaaseen pohjoiskarjalaiseen mieheen. Hänen lisäksi yhdessä tapauksessa epäillään myös paikalla ollutta 34-vuotiasta pohjoiskarjalaista naishenkilöä osallisuudesta tapaukseen. Molemmat rikoksesta epäillyt olivat vangittuna useita viikkoja esitutkinnan alkuvaiheessa.

Esitutkinnassa on ollut tutkittavana yhteensä neljä eri tapausta, joissa on kuollut kolme täysikäistä mieshenkilöä ja useita henkilöitä on ollut vaarassa hukkua. Hukkumisvaarassa olleiden joukossa oli myös täysikäisiä naisia.

– Yksi tapaus oli sellainen, jossa ketään ei kuollut, mutta useita oli veden varassa. Kolmessa muussa tapauksessa, joissa jokaisessa hukkui yksi henkilö, yhdessä oli myös useita henkilöitä veden varassa, kertoo rikosylikomisario Jarmo Vallius keskusrikospoliisista.

Tapahtumia on tutkittu tappoina ja tapon yrityksinä.

Tapauksissa samankaltaisuutta
Kaikkiin tapauksiin liittyi soutuveneen tyyppinen vene, mutta se ei ole ollut kaikissa tapauksissa sama.


Yksittäiset hukkumistapaukset liittyvät vesistöön, mutta eivät ole suoranaisesti veneilyonnettomuuksia, vaan veneellä on menty vesille, jonka jälkeen veneestä on jouduttu pois ja on yritetty uida rantaan, kertoo Vallius.

Kaikki tapaukset sattuivat pääasiassa kesäaikaan, mutta eri kesinä. Epäillyt tekijät ja uhrit tunsivat Valliuksen mukaan toisensa.

– Yleensähän sitä tuttavien kanssa ollaan liikenteessä, tässä kyse oli kaveriporukasta eri variaatioilla, sanoo Vallius.

Tapaukset otettiin uudelleen esitutkintaan niissä ilmenneiden uusien seikkojen ja tapausten samankaltaisuuksien sekä tapausten lukumäärien takia. Molemmat epäillyt ovat kiistäneet syyllisyytensä.

– Kun riittävän monta kertaa tapahtuu samanlainen tapaus, niin siihen alkaa kiinnittää huomiota ja asiaa katsoo tarkemmin. Kun tapaukseen saadaan vielä lisätietoa tiettyihin kohtiin, niin siitähän se työ alkaa. Eli tapausten lukumäärä, samankaltaisuus ja poliisin saamat lisätiedot kiinnittivät huomion. Tämä on tällaista poliisin perustyötä, kertoo Vallius.

Jutun tutkinta on valmistunut ja esitutkinta-aineisto lähetetään syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon.

– Kolmekymmentäkaksi vuotta olen poliisina ollut, eikä omalle kohdalle ole ennen vastaavaa tapausta sattunut, vaikka kaikenlaista on kyllä ollut. Harvinainen tapaus, sanoo Vallius.

EDIT 24.5. klo 15:14: Juttua on tarkennettu rikosylikomisario Jarmo Valliuksen antamilla lisätiedoilla tapahtumavuosista ja uhreista.

Minna-Riikka Härkönen

Iltasanomat http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 85923.html

sopu65
Scooby-Doo
Viestit: 22
Liittynyt: Su Maalis 16, 2008 6:08 pm

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja sopu65 »

kosminski oli oikeassa se 2011 juttu liittyy niihin, tiijän tekijän, ollu väkivaltainen aiemminkin, on tappanut kätyriensä kautta 3 tai 4 ihmistä ennen näitä tapauksia, kaasinen pekka oli yks hukkuneista ja jotain veneen keikutusjuttua ilmeisesti ollut siinä, ihmettelinkin kun ei oo mitään kuulunut jaamankankaalta pitkään aikaan, ikä täsmää seppäseen .

Spekultantti
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 4:32 pm

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja Spekultantti »

Epäiltyyn venetapposarjaan kytkeytyy myös epäily törkeästä parituksesta

RIKOS JULKAISTU 24.05.2016 16:38

MTV Uutisten saamien tietojen mukaan tänään julki tulleeseen poikkeukselliseen henkirikosepäilyjen sarjaan liittyy myös muita rikosnimikkeitä.

Keskusrikospoliisi tiedotti tänään syyteharkintaan siirtyvästä tapauksesta, jossa pohjoiskarjalaista miestä epäillään useista veneilyn yhteydessä tapahtuneista tapoista ja tapon yrityksistä.

Juttuun liittyen 51-vuotiasta miestä on epäilty myös törkeästä parituksesta sekä alkoholirikoksesta.

Asia selviää miehen vangitsemistiedoista, jotka Pohjois-Karjalan käräjäoikeus luovutti MTV Uutisten pyynnöstä.

Epäillyt teot vuosina 2007–2014

Käräjäoikeus vangitsi miehen poliisin esityksestä 20. marraskuuta 2015.

Epäillyt rikokset ovat tuolloin olleet tappo 14.7.–15.7.2010 Polvijärvellä, tappo 4.6.2011 Polvijärvellä, tappo 14.7.2014 Polvijärvellä, törkeä paritus 1.1.2012–19.9.2014 Kontiolahdella sekä alkoholirikos 1.1.2010–19.9.2014.

Lisäksi myöhemmässä käsittelyssä 4.12.2015 hänet on määrätty edelleen pidettäväksi vangittuna epäiltynä todennäköisin syin edellä mainittujen lisäksi kolmesta tapon yrityksestä 8.9.2007 Polvijärvellä.

Viime tammikuussa Itä-Suomen hovioikeus päätti, etteivät vangitsemisen edellytykset enää täyty. Hän on ollut vapaalla jalalla siitä lähtien, mutta keskusrikospoliisi epäilee miestä yhä.

Asia on siirtynyt syyteharkintaan. MTV Uutisten tietojen mukaan epäilty asuu Kontiolahdella. Hän kiistää syyllistyneensä rikoksiin.

Poliisi ei kommentoi muita rikosnimikkeitä.

Amy
Sofia Karppi
Viestit: 435
Liittynyt: Ma Touko 17, 2010 8:40 pm

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja Amy »

Kalistinpää kirjoitti: Olisiko kyseessä ns. puistokemia-alan puoliammattilaisia?
Ymmärtääkseni juurikin näin.

Ystäväni mies löytyi kuolleena vuosia sitten ja ymmärtääkseni juuri tämän epäillyn kotoa tai seurassa. Perhe ja muut tiesivät heti epäillä kyseistä miestä kuoleman aiheuttajaksi ja poliisin kanssa olivat asiasta tekemisissä, mutta ilmeisesti tämä ei johtanut sen pidemmälle. Itselleni jäi mielikuva, että kuolema olisi tapahtunut ihan kuivalla maalla mutta voi olla vedessäkin, pitäisi päivittää taas tiedot.

Nyt ilmeisesti ystäväni miehenkin kohdalla on tutkinta avattu uudelleen, joten liittynee juuri tähän sotkuun. En vaan tiedä mistä tuo Polvijärvi tuli, koska käsittääkseni mies on vaikuttanut Liperin suunnalla. Saattaa tietty olla esim. kesämökki Polvijärvellä. Omaiset on ainakin tosi helpottuneita, että tämä mies on viimein jäämässä kiinni teoistaan, joista häntä on ilmeisesti jollain tasolla epäilty jo vuosia.

sopu65
Scooby-Doo
Viestit: 22
Liittynyt: Su Maalis 16, 2008 6:08 pm

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja sopu65 »

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis ... nijarvella


kesämökki on viinijärven rannassa sotkumas polvijärvellä hänellä

tää seppänen asuu kontiolahdella jaamankankaalla

Juniorihölkkääjä
Harjunpää
Viestit: 318
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 11:44 am

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja Juniorihölkkääjä »

sopu65 kirjoitti:http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis ... nijarvella

kesämökki on viinijärven rannassa sotkumas polvijärvellä hänellä

tää seppänen asuu kontiolahdella jaamankankaalla
Laitoin Googleen Seppänen Kontiolahti, niin ehdotti Pekka Seppästä Kontiolahdelta. Suoli24:n keskusteluista kuvaus henkilöstä sopisi siellä mainittuun Markku-Pekka Seppäseen, joka näyttää ottaneen elämäntehtäväkseen ongelmiensa ratkomisen väkivallalla aina kun hänellä oma järki loppuu. Aika paljon löytyi tapauksia.

pikas.so

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja pikas.so »

Mietin tapahtumien kuvioita soutuveneen osalta.

Iltalehti vuonna 2014 osalainaus: Nainen ja toinen miehistä uivat kahdestaan poukaman lähelle. Toinen veteen hypännyt keski-ikäinen mies lähti uimaan yksinään kesäasunnon rannan suuntaan. Kaksi soutuveneeseen jäänyttä miestä AJAUTUIVAT tuulen viemänä erään omakotitalon rantaan.*

Eli airot ovat jostain syystä soutuveneestä "kadonneet". Voisiko tällä asialla olla myös yhtymäkohta kaikkiin tapauksiin. Kaveriporukka ei välttämättä ole sydänystäviä keskenään, vaan linkittyvät epätavanomaisten asioiden vuoksi toisiinsa.

pikas.so

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja pikas.so »

Ja sitten vielä osui näkökenttään muuan asia: Esitutkinnassa on ollut tutkittavana yhteensä neljä eri tapausta, joissa on kuollut kolme täysikäistä mieshenkilöä ja useita henkilöitä on ollut vaarassa hukkua. Hukkumisvaarassa olleiden joukossa oli myös täysikäisiä naisia.

Naisia ja miehiä. Naiset säästyi miehet ei. Tämähän kuulostaa ihan tv-sarjalta Mustat lesket. :mrgreen:

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Suomalaista miestä epäillään henkirikoksista 7 vuoden aj

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Olisi mahdotonta uskoa tälläistä tapahtuvan noilla alueilla, jos ei teosta olisi uutisoitu. Varmaa on sekin, ettei toista vastaavaa porukkaa noilta alueilta löydy eli on tämäkin siinä mielessä erikoista.

Mielenkiintoista olisi silti tietää motiivi? Onko ollut velanperintää tms. vai onko kyseessä jonkinlainen sarjamurhaajan harrastus? Eivätkö "kaverit" ihmettele kun muita kuolee ympäriltä?

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Miehen epäillään tehneen henkirikoksia 7 vuoden ajan

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

keijoannikki kirjoitti:Eikös viime vuonna höytiäisellä hukkunu isä ja poika ? Voikohan liittyy tapaukseen. Aikamoinen case silti kattopa tätä juttuu miten päin vaan. Huhhuh sentään.
Ei liity tähän caseen, mutta olisi tuokin voinut jäädä tapahtumatta...

Vastaa Viestiin