Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Raahen HIV-miehelle raskas nippu syytteitä - kaksi murhaa, pahoinpitelyitä ja törkeä omaisuusrikos

Syyttäjä vaatii kahdesta henkirikoksesta epäillylle keski-ikäiselle miehelle elinkautista vankeutta kahdesta murhasta.

Puoli vuotta sitten uutisoitiin kahdesta ruumiista Raahessa, jotka löytyivät hyvin lyhyen ajan sisällä toisistaan.

Oulun syyttäjänvirasto on saanut valmiiksi syyteharkinnan tapauksessa, jossa poliisi epäilee vuonna 1975 syntynyttä miestä kahdesta henkirikoksesta Raahessa viime vuonna.

Poliisitutkinnan mukaan miestä on syytä epäillä kahden naisen surmaamisesta syyskuun 13. ja 17. päivänä. Ensimmäisessä tapauksessa vuonna 1992 syntynyt nainen surmattiin teräaseella Raahen keskustan liepeillä olevalla tontilla aamuyöstä. Jälkimmäisessä tapauksessa uhri oli yli 65-vuotias nainen. Molemmissa henkirikoksissa tekoväline oli teräase.

Kihlakunnansyyttäjä Emilia Mourujärvi on nostanut asiassa syytteet kahdesta murhasta. Poliisi tutki tekoja murhina niiden poikkeuksellisen raakuuden sekä myös mahdollisen suunnitelmallisuuden takia.

Lisäksi mies vastaa Raahen käräjäoikeudessa syytteisiin kahdesta pahoinpitelystä, kahdesta raiskauksen yrityksestä, törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja törkeästä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.

Oikeudenkäynti alkaa käräjäoikeudessa toukokuun alkupuolella. Syyttäjä ei voi kommentoida syytteiden sisältöä julkisesti ennen kuin oikeudenkäynnissä.

Esitutkinnan aikana poliisi etsi henkilöitä, jotka olivat olleet miehen kanssa sukupuoliyhteydessä. Mies on HIV-positiivinen, ja hänellä oli poliisin epäilyn mukaan ollut seksisuhteita, joissa toinen osapuoli ei ollut tietoinen sukupuolitaudista.

Vastaaja odottaa oikeudenkäyntiä vangittuna.


Iltalehti
12.4.2018 klo 15.31
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Doctor Lecter/Iltalehti kirjoitti:Oikeudenkäynti alkaa käräjäoikeudessa toukokuun alkupuolella.
Vaan eipäs alkanutkaan. Huomenna piti startata, mutta jälleen tuli lykkäystä.
MTV kirjoitti:https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... ta/6954222

Raahen kaksoismurhasta ja HIV:n levittämisestä epäillyn miehen oikeuskäsittely venyy "äkillisesti ilmenneistä syistä"

JULKAISTU 18.06.2018 14:44

Raahen kaksoismurhasta epäillyn miehen oikeuskäsittely venyy.

Asian ensimmäinen oikeusistunto oli määrä pitää Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa huomenna. Käräjäoikeuden mukaan huominen ja sitä seuraavat kaksi istuntopäivää kuitenkin peruuntuvat rikoksista epäillyn miehen terveydentilasta johtuvista ”äkillisesti ilmenneistä syistä”.

Uuden käsittelyn ajankohtaa ei toistaiseksi kerrota.


Tapauksessa miehen epäillään murhanneen 25- ja 65-vuotiaat naiset Raahessa viime syyskuussa. Uhreista vanhempi on miehen äiti.

Lisäksi miehen epäillään levittäneen hi-virusta. Tämän vuoksi miestä epäillään henkirikosten lisäksi pahoinpitelyistä. Tapauksen tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen on kertonut, että epäillyillä pahoinpitelyillä on useita uhreja.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Onkohan tekijän hiv puhjennut aids vaiheeseen vai mikäs siihen terveydentilaan on nyt tullut? :shock:

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Olisiko pikemmin mielenterveydellisiä syitä? Vaikka psykoosi puhjennut vastikään.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Voihan tietysti olla vaikka syylä pottuvarpaassa, mutta taivun samoille Tiinan kanssa. Tyyppi on voinut heittää estolääkitykset kesken, koska tietää että elinkautista pukkaa, ja se ei oo helppoa Hiviläisenä.
Jos näin olisi, niin välttämättä tätä ei elävänä saada tuomituksi. Aids voi tuhota hyvinkin nopeasti.
Piilohomot on in.

chachi
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: Su Syys 02, 2007 9:24 pm
Paikkakunta: Oulu

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja chachi »

Tiina kirjoitti:Onkohan tekijän hiv puhjennut aids vaiheeseen vai mikäs siihen terveydentilaan on nyt tullut? :shock:
Yhtään ihmistä tuntevana, niin tuskin ensteksimainittu (ei se nyt ihan tuosta-vaan -lähde) vaan olettaisin että haetaan nyt vähän jotain muuta lykkäysperiaatetta.

^Jaa-a, oliskohan Viiriäinen tuossa naapurissa odottelemassa vai muualla? Ei todellakaan pahat mielessä, vaan että jos pystyisi niin kävis moikkaamassa että miten jakselet. Kuitenkin tunnettu sen 30+ vuotta ja aikojen saatossa höpisty ummetlammet.
"How will I laugh tomorrow when I can't even smile today?"

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Tuomas Kangasniemen käräjät starttasivat tänään, mutta hän itse osallistuu istuntoihin videoyhteyden välityksellä vankisairaalasta.
MTV kirjoitti:https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... la/7036570

Karmivat yksityiskohdat julki Raahen kaksoismurhasta syytetystä: Halveksi ja vihasi naisia
– seurasi nuorta naista baarista ja surmasi teräaseella


RIKOS JULKAISTU 20.08.2018 10:21

43-vuotiaalle miehelle vaaditaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa rangaistusta kahdesta murhasta.

25-vuotias nainen joutui henkirikoksen uhriksi aamuyöllä 13. syyskuuta viime vuonna Raahen keskustan tuntumassa sijaitsevalla tyhjällä tontilla.

Syytteen mukaan mies löi nuorta naista teräaseella rintakehän ja selän alueelle yhteensä 15 kertaa. Yhdeksän iskuista osui naista keuhkoon.

Suunnitteli tekoa

Kihlakunnansyyttäjä Emilia Mourujärven mukaan mies oli suunnitellut jo pidempään jonkun väkivaltarikoksen tekemistä, joka kohdistuisi fyysisesti heikompaan osapuoleen.

Mies oli tekoa edeltävänä iltana baarissa teräase mukanaan. Syyttäjän mukaan mies teki tekonsa vakaasti harkiten.

– Syytetty oli käyttäytynyt ennen tekoa erityisesti naisia kohtaan vihamielisesti ja halveksivasti. Hän lähti baarista naisen perään, kun hän oli ilmeisesti tullut taas torjutuksi, Mourujärvi kertoi.

Syytetty seurasi itselleen entuudestaan tuntematonta nuorta naista ja syytteen mukaan surmasi hänet teräaseella rakentamattomalla tontilla lähellä Raahen keskustaa. Nainen sai surmansa 13. syyskuuta aamuyöllä yhden jälkeen.

Koiranulkoiluttaja löysi naisen ruumiin muutaman päivän päästä.

Surmasi oman äitinsä

Neljä päivää myöhemmin, 17. syyskuuta mies murhasi syytteen mukaan oman äitinsä tämän kodissa Raahen Piehingissä. Teko tehtiin teräaseella.

Syytteen mukaan mies löi äitiään teräaseella seitsemän kertaa ylävartaloon rintakehän alueelle ja selkään. 65-vuotiaalle naiselle aiheutui lyönneistä yhdeksän eri pistohaavaa.

Syyttäjän mukaan mies teki teon erityisen raa'alla ja julmalla tavalla.

Mies myöntää molemmat henkirikokset, mutta hän kiistää murhasyytteet. Miehen puolustuksen mukaan molemmissa henkirikoksissa voi olla kyse tapoista.

Syytetty ei ole itse paikalla oikeudessa, vaan hän osallistuu istuntoon videoyhteyden välityksellä vankimielisairaalasta. Miestä ei saanut lainkaan kuvata videoruudulta tänä aamuna, kun oikeudenkäynti alkoi.

Naisella oli pieni poika

Nuoren naisen omaiset vaativat syytetyltä korvauksia yhteensä kymmenientuhansien eurojen edestä.

Uhrin omaisten avustajan, asianajaja Kari Erikssonin mukaan henkirikoksessa kuollut 25-vuotias nainen oli vanhempiensa ainoa lapsi. Sekä naisen isä että äiti vaativat kärsimyskorvauksia tyttärensä kuolemasta 11 000 euroa kumpikin.

Lisäksi naisen kolme sisarusta vaatii kukin 8000 euroa kärsimyskorvauksia.

Nuorella naisella oli myös viisivuotias poika, joka asui muualla sijoitusperheessä. Pojan puolesta vaadittiin kärsimyskorvauksia 8000 euroa.

Ei erityisen läheinen

Syytetyn miehen puolustuksen mukaan oikeudenmukainen korvaus naisen vanhemmille on enintään 3000 euroa kummallekin. Puolustuksen mukaan nainen ei ollut erityisen läheinen vanhempiensa tai sisarustensa kanssa.

Nainen ei myöskään tavannut lastaan kuin kerran kuukaudessa.

Miehen mukaan oikeudenmukainen kärsimyskorvaus naisen pojalle on enintään 2000 euroa. Sisaruksille syytetty myöntää kärsimyskorvauksia enintään 2000-4000 euroa.

65-vuotiaan naisen sisko ja sisarpuoli vaativat syytetyltä kärsimyskorvauksia yhteensä 30 000 euroa. Syytetyn mukaan oikeudenmukainen korvaus heistä kummallekin on enintään 10 000 euroa.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Raahen Seutu kirjoitti:https://raahenseutu.fi/uutiset/raahen-m ... 931165d330

Raahen murhao­i­keu­den­käynti alkoi – Syyttäjä: Mielenlaatu murhanhimoista

20.8.2018 12:40

Raa­hes­sa vii­me syk­sy­nä ta­pah­tu­nei­ta hen­ki­ri­kok­sia kos­ke­va oi­keu­den­käyn­ti on al­ka­nut Yli­vies­ka-Raa­hen kä­rä­jä­oi­keu­des­sa.

Osa hen­ki­ri­kok­sen uh­rik­si jou­tu­neen omai­sis­ta vaa­ti oi­keut­ta mää­rää­mään oi­keu­den­käyn­nin ko­ko­naan sa­lai­sek­si, min­kä li­säk­si myös vyyh­den asi­a­kir­jo­ja vaa­dit­tiin sa­las­sa pi­det­tä­väk­si.

Oi­keus ei kui­ten­kaan suos­tu­nut tä­hän.

”Ky­sees­sä on va­ka­va ri­ko­sa­sia. Jul­ki­suus­pe­ri­aat­teen vuok­si oi­keu­den­käyn­ti toi­mi­te­taan niin, et­tä ylei­sö saa ol­la läs­nä”, oi­keus pe­rus­te­li pää­tös­tään.

Sur­mat­tiin ko­ti­mat­kal­la baa­ris­ta

Hen­ki­ri­kok­sis­ta syy­te­tään vuon­na 1975 syn­ty­nyt­tä mies­tä. Syyt­tä­jä vaa­tii, et­tä hä­net tuo­mi­taan kah­des­ta mur­has­ta. Hän kat­soo tä­män tap­pa­neen kak­si nais­ta suun­ni­tel­mal­li­ses­ti sekä eri­tyi­sen raa’al­la ja jul­mal­la ta­val­la vii­me syk­sy­nä Raa­hes­sa.

Syyt­tä­jän mu­kaan mies tap­poi baa­ris­ta ko­tiin läh­te­neen nuo­ren nai­sen yö­ai­kaan te­rä­a­seel­la ul­ko­na ra­ken­ta­mat­to­mal­la ton­til­la 13. syys­kuu­ta. Uh­rin ruu­mis löy­det­tiin 16. syys­kuu­ta.

Nai­sen omai­sia oi­keu­des­sa avus­ta­van asi­a­na­ja­ja Kari Eriks­so­nin mu­kaan nai­nen oli ta­pah­tu­mien ai­kaan päih­ty­nyt ei­kä hän osan­nut lain­kaan va­roa te­ki­jää.

– Uh­ri on yl­lä­tet­ty ei­kä hä­nel­lä ole käy­tän­nös­sä ol­lut min­kään­lai­sia mah­dol­li­suuk­sia puo­lus­tau­tua. Ky­sees­sä on ni­me­no­maan mur­ha.

Syyt­tä­jän mu­kaan syy­tet­ty oli jo pi­dem­pään suun­ni­tel­lut jon­kin vä­ki­val­ta­ri­kok­sen to­teut­ta­mis­ta koh­dis­tu­maan nais­puo­lei­seen hen­ki­löön.

– Hän on käyt­täy­ty­nyt eri­tyi­ses­ti nai­sia koh­taan vi­ha­mie­li­ses­ti ja hal­vek­sit­ta­vas­ti, Ou­lun syyt­tä­jän­vi­ras­ton kih­la­kun­nan­syyt­tä­jä Emi­lia Mou­ru­jär­vi se­lit­ti.

– Hä­nen mie­len­laa­tun­sa on ol­lut suo­raan sa­no­en mur­han­hi­mois­ta, vä­ki­val­taan vieh­ty­nyt­tä.

”Äi­ti pel­kä­si”

Muu­ta­maa päi­vää myö­hem­min löy­det­tiin kuol­lee­na ko­to­aan Raa­hen Pie­hin­gis­tä vuon­na 1951 syn­ty­nyt nai­nen. Hä­net oli sur­mat­tu te­rä­a­seel­la 17. syys­kuu­ta. Hän on syy­te­tyn äi­ti.

– Hän (syy­tet­ty) oli vi­han­nut äi­ti­ään ja heil­lä oli ol­lut huo­not vä­lit jo pit­kään, syyt­tä­jä va­lot­ti.

Äi­din omai­sia oi­keu­des­sa avus­ta­va asi­a­na­ja­ja Ee­va-Lee­na Wen­de­lin ker­toi, et­tä syy­te­tyl­lä oli ol­lut hy­vin vaih­te­le­va suh­de äi­tiin­sä.

– Hän on käyt­täy­ty­nyt hy­vin ai­lah­te­le­vas­ti tätä koh­taan. Äi­ti pel­kä­si hän­tä.

Wen­de­lin mu­kaan äi­tiin koh­dis­tui usei­ta puu­ko­nis­ku­ja ja li­säk­si hän­tä ku­ris­tet­tiin kun hän ma­ka­si puo­lus­tus­ky­vyt­tö­mä­nä maas­sa.

– Se osoit­taa sit­ke­ää sur­maa­mis­pyr­ki­mys­tä.

Uu­si ri­kos tut­kin­nas­sa

Po­lii­si pää­si te­ki­jän jäl­jil­le var­sin pian ta­pah­tu­mien jäl­keen ja ot­ti hä­net kiin­ni Ete­lä-Suo­mes­ta. Te­ko­vä­li­ne eli te­rä­a­se löy­det­tiin kui­ten­kin vas­ta vii­me vii­kol­la sen jäl­keen, kun syy­tet­tyä oli vie­lä ker­taal­leen kuul­tu po­lii­si­tut­kin­nas­sa. Tuos­sa vai­hees­sa mies ker­toi po­lii­sil­le muun mu­as­sa te­ko­vä­li­neen si­jain­nis­ta. Su­kel­ta­jat on­ki­vat sen jär­ven poh­jas­ta.

Syyt­tä­jä ker­toi maa­nan­tai­na oi­keu­des­sa, et­tä po­lii­sil­la on pa­rai­kaa tut­kin­nas­sa vie­lä yk­si syy­te­tyn te­ke­mäk­si epäil­ty hen­keen ja ter­vey­teen koh­dis­tu­nut hen­ki­ri­kok­sen yri­tys.

– Se ta­pah­tui vain muu­ta­mia päi­viä en­nen tätä en­sim­mäis­tä sur­maa. Te­ko­ta­pa oli osit­tain sa­man­tyyp­pi­nen. Nämä ei­vät siis ole yk­sit­täi­siä sum­man­mu­ti­kas­sa teh­ty­jä tap­po­ja, vaan hän on käyt­tä­nyt har­kin­taa ja ko­keil­lut te­ko­ja jo ai­kai­sem­min­kin, mut­ta uh­ri on säi­ly­nyt hen­gis­sä.

Mies­tä vas­taan on nos­tet­tu syyt­tei­tä myös kah­des­ta pa­hoin­pi­te­lys­tä, kah­des­ta rais­kauk­sen yri­tyk­ses­tä ja tör­ke­än pa­hoin­pi­te­lyn yri­tyk­ses­tä sekä tör­ke­äs­tä moot­to­ri­kul­ku­neu­von var­kau­des­ta. Näi­tä syy­te­koh­tia ei kä­si­tel­lä vie­lä oi­keu­des­sa.

Kiis­tää mur­hat mut­ta myön­tää ta­pot

Syy­tet­ty ei ter­vey­den­ti­lan­sa vuok­si ole saa­pu­nut hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti pai­kal­le is­tun­to­sa­liin. Hän osal­lis­tuu oi­keu­den­käyn­tiin vi­de­on vä­li­tyk­sel­lä psy­ki­at­ri­ses­ta van­ki­sai­raa­las­ta Tu­rus­ta. Puo­lus­ta­jan li­säk­si mie­hel­le on poik­keuk­sel­li­ses­ti mää­rät­ty oi­keu­teen myös edun­val­vo­ja.

Mies myön­tää sur­ma­te­ot, mut­ta kiis­tää syyl­lis­ty­neen­sä me­net­te­lyil­lään mur­hiin. Hän kat­soo, et­tä hän voi­si ol­la syyl­lis­ty­nyt kah­teen tap­poon. Puo­lus­tuk­sen mu­kaan hä­nen ter­vey­den­ti­lan­sa vai­kut­ti ta­pah­tu­miin.

Nuo­rem­man uh­rin omai­set vaa­ti­vat syy­te­tyl­tä kor­vauk­sia muun mu­as­sa ri­kok­sen ai­heut­ta­mas­ta kär­si­myk­ses­tä yh­teen­sä yli 60 000 eu­roa. Van­hem­man uh­rin omai­set puo­les­taan ha­ke­vat yh­teen­sä 30 000 eu­ron kär­si­mys­kor­vauk­sia. Li­säk­si syy­te­tyl­tä vaa­di­taan kor­vauk­sia muun mu­as­sa hau­taus­ku­lu­jen vuok­si.

Hän myön­tää osan vaa­ti­muk­sis­ta oi­keik­si, mut­ta osan hän kiis­tää.

Po­lii­sin mu­kaan syy­tet­ty­nä ole­va mies on hiv-po­si­tii­vi­nen. Po­lii­si jul­kai­si vii­me syk­sy­nä hä­nen ku­van­sa ja pyy­si hä­nen kans­saan su­ku­puo­liyh­tey­des­sä ol­lei­ta ole­maan yh­tey­des­sä po­lii­siin. Esi­tut­kin­nas­sa oli tuol­loin sel­vin­nyt, et­tä syy­tet­ty oli ol­lut suo­jaa­mat­to­mas­sa su­ku­puo­liyh­tey­des­sä ker­to­mat­ta sek­si­kump­pa­nil­leen sai­ras­ta­mas­taan tau­dis­ta. Syyt­tä­jän jul­ki­suu­teen ai­em­min an­ta­mien tie­to­jen mu­kaan osa syyt­teis­tä liit­tyy ky­sei­seen sai­rau­teen.

Oi­keu­den­käyn­nil­le on va­rat­tu ai­kaa kol­me päi­vää. Syy­tet­ty ha­lu­aa pääs­tä mie­len­ti­lan­tut­ki­muk­seen ja tuo­mio an­net­ta­neen sen jäl­keen.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja Tiina »

henkirikoksessa kuollut 25-vuotias nainen oli vanhempiensa ainoa lapsi. Sekä naisen isä että äiti vaativat kärsimyskorvauksia tyttärensä kuolemasta 11 000 euroa kumpikin.

Lisäksi naisen kolme sisarusta vaatii kukin 8000 euroa kärsimyskorvauksia.
Kovin on merkillinen yhdyskunta. :shock:

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Kuulustelukertomukset ja vankimielisairaala tämän hetkisenä sijoituspaikkana ennakoivat vähintään varttihullun papereita. Ellei mies sitten vedätä todella hyvin.
Ilta-Sanomat kirjoitti:https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005797182.html

Raahen murhista syytetyn kuulustelukertomus: suunnitteli äidin surmaamista jo aiemmin – äiti vaihtoi taloon lukot

Julkaistu: 20.8. 13:23

Kahdesta murhasta epäilty raahelaismies suunnitteli äitinsä surmaamista jo ennen kuolemaan johtanutta puukotusta viime vuoden syyskuussa. Mies on kertonut asiasta esitutkinnan aikana.

Nelikymppinen epäilty ei halua tulla kuulluksi oikeudenkäynnissä, mutta hänen kuulustelukertomustaan luettiin ääneen istunnossa. Syytetty kertoo kuulustelussa, että hän on suunnitellut äitinsä tappamista jo aiemmin.

– On se käynyt mielestä olen tuntenut painetta siihen. Kävin kaksi kertaa aikaisemmin siellä selvin päin siinä tarkoituksessa, mutta en pystynyt. Otin sitten rohkaistukseksi vodkaa. Sama veitsi oli mukana aikaisemmillakin kerralla, mies on kertonut

Motiiviksi tappamiseen hän mainitsee oman maailmankatsomuksensa, yleisen edun ja ajatuksen, että äiti pääsisi ”parempaan paikkaan”. Hän sanoo, että äidin kanssa ei ollut helppoa tulla toimeen.

Miehen mukaan hänen mielessään kävi myllerrys jo vuotta aikaisemmin ja hän alkoi muuttua. Hän ei ollut enää sama mies kuin ennen ja joku taho halusi hänen tekevän jotakin.


Surmapäivänä mies meni käymään äitinsä luona Piehingissä. Hän halusi saunoa pihasaunassa. Äiti oli kotona, mutta ovet olivat lukossa. Äidin omaisia avustavan asianajajan Eeva-Leena Wendelinin mukaan äiti oli pelännyt poikaansa ja vaihtoi siksi oviin lukot.

Syytetty lämmitti saunan, joi vodkaa ja lähti sitten käymään äitinsä luona. Kun äiti avasi oven, mies hyökkäsi hänen kimppuunsa ja puukotti seitsemän kertaa. Lopuksi hän vielä kuristi uhria.

Surmatyön jälkeen mies siivosi paikkoja ja ajoi järven rantaan. Hän heitti surma-aseena olleen kääntöveitsen järveen.

Puolustuksen mielestä epäilty ei ole ollut tapahtumien aikana syyntakeinen. Syytetty haluaa mielentilatutkimukseen. Myös Psykiatrinen vankisairaala suosittelee miehen mielentilan tutkimista.

Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

Aizerbaidzan kirjoitti:Kuulustelukertomukset ja vankimielisairaala tämän hetkisenä sijoituspaikkana ennakoivat vähintään varttihullun papereita. Ellei mies sitten vedätä todella hyvin.
Ilta-Sanomat kirjoitti:https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005797182.html
Motiiviksi tappamiseen hän mainitsee oman maailmankatsomuksensa, yleisen edun ja ajatuksen, että äiti pääsisi ”parempaan paikkaan”. Hän sanoo, että äidin kanssa ei ollut helppoa tulla toimeen.
Onko tätä "maailmankatsomusta" avattu missään tarkemmin?
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.

chachi
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: Su Syys 02, 2007 9:24 pm
Paikkakunta: Oulu

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja chachi »

Väkivallantarkastaja kirjoitti:
Aizerbaidzan kirjoitti:Kuulustelukertomukset ja vankimielisairaala tämän hetkisenä sijoituspaikkana ennakoivat vähintään varttihullun papereita. Ellei mies sitten vedätä todella hyvin.
Ilta-Sanomat kirjoitti:https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005797182.html
Motiiviksi tappamiseen hän mainitsee oman maailmankatsomuksensa, yleisen edun ja ajatuksen, että äiti pääsisi ”parempaan paikkaan”. Hän sanoo, että äidin kanssa ei ollut helppoa tulla toimeen.
Onko tätä "maailmankatsomusta" avattu missään tarkemmin?
Ei tietääkseni aikanaan mitenkään julkisesti. Tiedä mitenkä tämä liittyy aiempaan asuinmaahan ja siellä vietettyihin vuosiin.
"How will I laugh tomorrow when I can't even smile today?"

Ilpo Larha
Harjunpää
Viestit: 331
Liittynyt: Pe Elo 28, 2009 1:35 pm

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja Ilpo Larha »

Niin, eihän kaikki vääryys ja pahuus ole psykiatrinen häiriö, vaan se voi olla siis myös elämänkatsomus.

Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

Ilpo Larha kirjoitti:Niin, eihän kaikki vääryys ja pahuus ole psykiatrinen häiriö, vaan se voi olla siis myös elämänkatsomus.
Ainakin tietty elämänkatsomus voi altistaa pahuudelle, jonka joku psykiatrinen häiriö laukaisee varsinaiseksi teoksi. Kaikki hullut ei ole pahoja, eikä kaikki pahat hulluja.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.

Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Raahen naissurmat syyskuu -17 ja surmaajan hiv-levitys

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.SXR=oJc
Näin Raahen kaksoismurhasta syytetty hiv-mies kuvaili äitinsä surmaa: "Itkin, karjuin äitiä ja kuristin"

Raahessa kaksi naista vuosi sitten syyskuussa surmannut hiv-positiivinen mies pysytteli hiljaa poliisikuulusteluissa koko viime syksyn ja kieltäytyi vastaamasta poliisien kysymyksiin. Mies vastasi kaikkeen, ettei hänellä ole asiasta kerrottavaa ja hän käyttää oikeuttaan pysyä vaiti.

Tänä vuonna elokuun alkupuolella asiaan tuli muutos, kun mies ilmoitti haluavansa puhua. Miestä kuulusteltiin 8. elokuuta, vain pari viikkoa ennen nyt pidettyä oikeudenkäyntiä. Tuolloin hän tunnusti henkirikokset.

Hän myöntää teot tappoina, mutta ei murhina.

Syytetty mielentilatutkimukseen

Murhasyytteitä käsiteltiin tällä viikolla Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa, mutta mies ei ollut istunnossa paikalla, vaan seurasi sitä videoyhteyden välityksellä Turun psykiatrisesta vankisairaalasta.

Oikeus päätti eilen miehen lähettämisestä mielentilatutkimukseen. Sen jälkeen oikeus ottaa kantaa siihen, syyllistyikö mies murhiin vai tappoihin.

Myöhemmin miestä vastaan alkaa toinen oikeudenkäynti hi-viruksen levittämiseen liittyen.

Seurasi naista baarista ja veti puiden alle

Mies surmasi 25-vuotiaan naisen 13. syyskuuta aamuyöllä sen jälkeen, kun hän poistui naisen perässä Raahen keskustassa sijaitsevasta yökerhosta.

Mies väitti kuulusteluissa, että nainen lähestyi häntä yökerhossa ja halusi jatkoille hänen luokseen. Valvontakamerakuvista kuitenkin näkyi, että naisen poistuessa ravintolasta hän pyrki miehestä eroon eikä halunnut mennä tämän mukaan.

Mies lähti seuraamaan naista ja surmasi hänet Raahen keskustan tuntumassa tyhjällä tontilla.

– Sitten se vain tapahtui. Minä vedin hänet sinne puiden alle ja kuristin ja löin veitsellä. Nainen oli mahallaan. Se oli semmoinen taittoveitsi, mies kertoi kuulusteluissa.

– Totuus oli, että halusin hänet seuraksi omalle kämpälleni.

Palasi teon jälkeen takaisin baariin

43-vuotias mies ei tuntenut nuorta naista entuudestaan. Hän ei osannut kertoa tarkkaa syytä teolleen, mutta hän kuvaili kokeneensa painetta ulkoapäin.

– Koin painostusta, olin kokenut jo pitkään tällaista painostusta, hän kuvaili.

Mies kertoi, että ajatukset eivät olleet hänen omiaan, vaan ne tulivat ulkoapäin.

– Elin tavallaan kaksoiselämää. Teon jälkeen en ajatellut mitään. Halusin sulkea sen pois, joten menin takaisin baariin. Veitsi oli minun taskussani.

Mies palasi yökerhoon vain parikymmentä minuuttia henkirikoksen jälkeen.

Meni äidin luo saunomaan

Neljä päivää myöhemmin mies surmasi oman 65-vuotiaan äitinsä tämän omakotitalossa Raahen Piehingissä.

Mies oli ilmoittanut äidilleen haluavansa käydä saunomassa piharakennuksessa ennen lähtöään Uuteenkaupunkiin.

Miehellä oli mukanaan pullo vodkaa, jota hän joi piharakennuksessa lähes tunnin ennen tekoa.

– Äidillä oli ovi lukossa ja minä menin koputtamaan. Se tuli aukaisemaan ja minä kävin sen päälle veitsen kanssa. Se juoksi sinne tupaan ja kaatui vatsalleen ja minä kuristin sitä. En tiedä, olenko lyönyt sitä vielä uudelleen sen kuristamisen jälkeen.

– Kun kävit äidin päälle, kun hän aukaisi oven, sanoiko hän mitään? poliisi kysyi.

– Älä (miehen nimi), mies vastasi.

Miehen mukaan äiti pakeni ensimmäisen puukoniskun jälkeen, mutta kaatui tuvan lattialle maahan, missä mies puukotti naisen kuoliaaksi.

– Mää itkin ja karjuin äitiä siinä ja kuristin sitä. Lyöntien jälkeen kuristin, kuristin ja itkin, olin pitkään siinä päällä. Sitten keräsin kamppeet, astiat, joita olin käyttänyt, sen veitsen ja ajoin Ollinsaareen. Järvelänjärvellä pysähdyin ja heitin ne kamat sinne.

Veitsi löytyi järvestä

Mies kuvaili olleensa raivon vallassa lähtiessään äitinsä luota. Mies pakkasi silti tavarat muovipussiin lähtiessään ja heitti ne yksitellen järveen, jotta hänestä ei jäisi jälkiä äitinsä asunnolle.

– Olin jonkin aikaa raivon vallassa. Pysähdyin Järvelänjärven kioskin taakse ja heitin sen veitsen järveen, hän kertoi kuulusteluissa.

Sukeltajat löysivät tavarat järven pohjasta kaksi viikkoa ennen oikeudenkäynnin alkua.

Mies kuvaili oloaan "suhteellisen normaaliksi" teon jälkeen. Tavaroiden hävittämisen jälkeen mies lähti baariin.

Poliisitutkinnassa miehen käyttämästä piharakennuksesta hänen äitinsä luota löytyi useita veitsiä miehen jäljiltä.

Ei osannut selittää syytä surmaan

Mies ei osannut selittää tarkasti syytä äitinsä surmaamiseen.

– No sama järjettömyys. Koin, että minun täytyy tehdä se, että se on yleinen etu. Olen aina uskonut jälleensyntymään, että se menee johonkin parempaan paikkaan. Mun taakkaana piti vain olla se, että saan sen tehtyä. Mikä on minulle aivan järjenvastaista ja mun moraalin vastaista.

– Niin minä sen koin, että minun pitää ylittää se raja. Kaikki muu soti minussa sitä vastaan. Minulle oli selitetty, että se menee parempaan paikkaan.

Vodka lievensi ahdistusta

Mies kertoi juoneensa vodkaa ennen tekoa, koska häntä ahdisti paineen takia.

– Enhän minä ihan normaalielämää ole elänyt. Minä halusin vain töitä ja normaalielämää.

Syytetty kertoi käyttäytyneensä äitään kohtaan normaalisti henkirikokseen saakka. Äiti taas oli kertonut kahdelle tyttärelleen pelänneensä poikaansa.

Mies myönsi kuulusteluissa, että hänen mielessään oli käynyt äidin tappaminen.

– Kävin kahdesti siellä aiemmin siinä tarkoituksessa. Selvinpäin, eikä mitään mahdollisuutta, että olisin voinut tehdä sen. Se tuntui ihan järjettömältä. Sitten koin, että minuun ollaan hirveän pettyneitä, se ei taaskaan pystynyt. Kyllä se vodka oli rohkaisuksi.

"Kuolemantuomio olisi kohtuullinen"

Kuulusteluissa mies kertoi katuvansa tekojaan.

– Minä kadun syvästi ja pyydän anteeksi, haluan pyytää anteeksi kaikilta, jotka ovat kärsineet näistä teoista. Minä en ole ollut järjissäni, kun nämä ovat tapahtuneet. En voi enää niille mitään.

– Toivon, että minut suljetaan loppuelämäksi laitokseen, koska kuolemantuomiota ei Suomessa ole. Mun mielestä se olisi kohtuullinen, tällä omalla järjellä ajateltuna.

Koneella erikoisia tekstejä

Esitutkinnassa miehen tietokoneelta löytyi erikoisia ja raakojakin tekstejä.

Vuoden 2016 lopulla mies oli listannut 12 asiaa, joita hän haluaisi kokeilla seuraavan kuukauden aikana. Yksi niistä oli "jonkin moraalisäännön rikkominen, jotta tuntisi olevansa elossa".

– En tiedä, miten kaivaisin itsestäni esiin sadismin, jotta voisin tehdä sen, mies oli kirjoittanut.

Heinäkuun lopussa 2017 mies kirjoitti väkivaltaa ihannoivan tekstin koneelleen.

– Kaikki tuntuvat vain haluavan kuolla kätteni kautta, lapset, vanhukset, myös nuoret ja kauniitkin ihmiset. Olen tunnollinen mies, ja hoitanut aina velvoitteeni, mutta ajatus tappamisesta tuntuu mahdottomalta. Raivon vallassa se kävisi helposti, mutta velvollisuuden tunnosta ja vailla vihaa se on vaikeaa.

– En pelkää omaa enkä muidenkaan kuolemaa. Siedän kyllä nähdä ihmisen pelkoa, kipua ja kärsimystä, mutta itse teko on kuin se ovi, jota en uskaltanut avata. Olen hukannut lukuisia minulle tarjottuja mahdollisuuksia, tajuten vasta jälkeenpäin, että minun olisi pitänyt toimia, mies kirjoitti.

Mies kertoi kuulusteluissa saaneensa idean kirjoituksiinsa luettuaan Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä.
Huh! Olipas melkoinen tarina. Käytännössä tässä oli harkittu tappamista jo pidemmän aikaa, mutta samaan aikaan etsitty keinoa miten pääsisi siihen mielentilaan, että pystyisi tappamaan. Ei tästä nyt ihan "elämänkatsomukseksi" ole, lähinnä jonkinlainen pakkomielle tappamiseen.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.

Vastaa Viestiin