Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
annaanna

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Trinan "tiedustelu" oli oikeaan osunutta, niinkuin aina, ei omasta päästä keksittyä trollottelua niinkuin parilla muulla. Aina.

Kunnia-arvoisa porilainen uusnatsi. Ei yllätä. Useammatkaan henkirikokset. Näitä tekijöitten aatteellisia taustoja ei vaan ylensä kerrota, joten paljon jää uusnatsien tekoja pimentoon. Näitten toimintaan kuuluu alakulttuurina jonkinlainen väkivaltakoulutus. Leiritykset. Ovat tällä palstalla laajasti, jopa tyhjentävästi, esitelleet toimintaansa.
Reaktiivisuusperiaatteestaan :D kertoneet.

Tämä ihmisryhmähän syyllistyy monikymmenkertaisesti väkivallantekoihin, taitaa vain Odineitten henkilökohtaiset rikosrekisterimerkinnät olla kovemmat kuin näillä. Peruspenttiin verrattuna. Miksei näitä vain poisteta Suomesta kansanvihollisina ja ilmanpilaajina.
Samanlaista sakkia kaikki.

Korjatkaa, jos olen väärässä tään reaktiivisuusperiaatteensa kanssa. Eikö se ole heidän itsekeksimänsä ja itselleen oikeuttama tapa ja lupa vastata mihin tahansa väkivaltaiseksi tai ikäväksi kokemaansa tapahtumaan tappavalla väkivallalla.
Tappokonekoultuksen lisäksi näitä on ties kuinka vahvasti psyykattu näillä periaatteilla ja itsemyönnetyillä oikeuksilla.
Vaikkei siis järjestön nimissä toiminut, niin yllyttämänä kuitenkin?

Näitä kakkapyllyjä kohti voi käydä syljeskelemässä jossakin lähiaikoina järjestettävässä mielenosoituksessa eli miekkarissa, jonka aiheeksi on keksitty sananvapauden puolustaminen. Joka tietysti on eri asia kuin äärijärjestön lakkauttaminen huonon käytöksen perusteella.
Porin

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja Porin »

annaanna kirjoitti:Kunnia-arvoisa porilainen uusnatsi.
Paskasakkia ne natsit ovat, mutta eikös tämä hyypiö ollut oululainen? Tai siis aikaisemman rikoksen yhteydessä uutisoitiin niin.
annaanna

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Hänelle on yhteiskunta antanut toisen mahdollisuuden. Edellinen hengenriisto Oulussa, mutta nyt kyllä herra on porilaiseksi mainittu.

Suurin kirjaimin näköjään tämä uusnatsiliike huutaa sivuillaan valtavirtaisen valemedian, Satakunnan Kansan, valehtelevan.

Onko siis epäillyn somehistoriassa merkkejä myötämielisyydestä liikettä kohtaan, jäsenyyttään nyt tuskin kukaan suoraan kuuluttaa.

Millä muulla kuin uusnatsin sanalla nämä liikkeen jäsenten ylläpitämät sivut koittavat tietoja torpata.
Kuka sitä sanaa uskoo?

Jäsenluettelolla? Kun ei muistaakseni edes ole rekisteröitynyt yhdistys. Eiköhän mukaan ole kaikki päässeet, mitä ihmeen kriteeriä ei olisi Janne täyttänyt.
Väite on valhe, sillä miestä ei ole koskaan hyväksytty järjestön jäseneksi tai mihinkään muuhunkaan rooliin.
Jokainen murhamies tästä eteenpäin on oletettavasti uusnatsi. PISTE.

Julkiseksi tulleesta jäsenlistasta sitten tarkistetaan onko näin.
Haibox
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: Ti Heinä 25, 2017 8:10 pm

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja Haibox »

Porin ker­ros­ta­lo­sur­mas­ta vangitulla uus­nat­siyh­teys ja rankka rikostausta — surmasi tyt­töys­tä­vän­sä Oulussa 2009

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona kaksi porilaista epäiltynä Porin Itsenäisyydenkadulla viime sunnuntaina tapahtuneesta henkirikoksesta.

33-vuotias mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä taposta, 21-vuotias nainen lievemmällä syytä epäillä perusteella samasta rikoksesta.

Satakunnan Kansa sai tiistaina vihjetietoa, jonka mukaan nyt vangittu, vuonna 1984 syntynyt mies on Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsen. Tieto varmistui, kun epäillyn nimi tuli vangitsemisoikeudenkäynnissä julki. Mies kertoo Facebook-sivullaan "taistelevansa" uusnatsijärjestössä.

Miehen Facebook-sivulla on myös runsaasti äärioikeistolaista propagandaa ja aatetta myötäileviä mielipiteitä.

Poliisin tutkinnanjohtaja, ylikomisario Petri Kangas kertoi aiemmin epäiltyjen uusnatsitaustasta kysyttäessä, ettei esitutkinnassa ole tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella henkirikoksen taustalla olisi poliittisia vaikuttimia.

Hän vahvisti tämän tiedon Satakunnan Kansalle vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen. Kankaan mukaan väkivallanteko on poliisin tietojen mukaan varsin tavanomainen, riitatilanteessa syntynyt puukotus.

Henkirikoksen uhrina kuoli 31-vuotias huittislainen mies. Verityö tehtiin taposta epäillyn miehen asunnossa. Poliisi löysi uhrin elottoman ruumiin sunnuntaina aamuyöstä porraskäytävästä.

Satakunnan käräjäoikeudessa keskiviikkona miehen taposta epäiltynä vangitulla 33-vuotiaalla miehellä on rankka rikostausta.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi hänet toukokuussa 2010 silloisen tyttöystävänsä taposta 9 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Miehelle tehtiin myös mielentilatilatutkimus. Sen tulos oli, että hän oli verityön tehdessään syyntakeinen.

Käräjäoikeuden mukaan mies surmasi 19-vuotiaan tyttöystävänsä kerrostaloasunnossa Oulun Heinäpäässä syksyllä 2009 iskemällä tätä useita kertoja puukolla.

Pahoin haavoittunut nuori nainen yritti vielä paeta hyppäämällä kerrostaloasunnon ikkunasta ulos, mutta hän menehtyi pian tämän jälkeen. Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen mukaan kuoleman aiheuttivat puukoniskuista syntyneet vammat.

Nainen oli jo aiemmin joutunut tuolloin 25-vuotiaan miehen väkivallan ja uhkailujen kohteeksi. Tästä huolimatta hän jatkoi suhdetta.


http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/po ... 09/771737/
Durruti
Remington Steele
Viestit: 228
Liittynyt: Ke Joulu 11, 2013 6:16 am
Paikkakunta: West Coast Rocks

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja Durruti »

Kannattaa kuitenkin muistaa, että vihervasemmisto se vasta väkivaltaista onkin. Ikkunoita rikotaan, poliisihevosia lyödään yms.

Mattilan uhrit ovat myös varmasti provosoineet häntä. ehkä jopa käyneet kimppuun ensin.
Durruti
Remington Steele
Viestit: 228
Liittynyt: Ke Joulu 11, 2013 6:16 am
Paikkakunta: West Coast Rocks

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja Durruti »

Porin kirjoitti:
annaanna kirjoitti:Kunnia-arvoisa porilainen uusnatsi.
Paskasakkia ne natsit ovat, mutta eikös tämä hyypiö ollut oululainen? Tai siis aikaisemman rikoksen yhteydessä uutisoitiin niin.
Jep. Aivan samalla tavalla kuin Laura Huhtasaarikin on keskisuomalainen, ei porilainen.
annaanna kirjoitti:Suurin kirjaimin näköjään tämä uusnatsiliike huutaa sivuillaan valtavirtaisen valemedian, Satakunnan Kansan, valehtelevan.
tämäpä outoa, vaikka Mattilan facesta löytyy lukuisia samasta paikasta samaan aikaan otettuja kuvia kuin tarranatsien omilta sivuilta. Ehkä ihan sattumalta aina törmäävät toisiinsa. :roll:
annaanna

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Nolo olo!

Kiitokset Haiboxille. Rekisteröin ainoastaan (jos juuri tuota uutista luin), että on jotain tietoja facessa, itse kun en siellä ole, oletin jääväni niitä tietoja vaille.

Sitten näköjään hämäännyin noitten uusnatsien röyhkeydestä, että jäsenyydessä tai liikkeen toiminnan kannattamisesta olisi muka jotain epäselvyyttä olemassa.

No tuollaistahan se oli silloinkin kun se nuorimies toista potkaisi suoraan rintakehään. Selostivat kurinpalautuksesta. Nyt kieltävät tuntevansa.

Ja kyllä näköjään Durruti on lisätodisteita sieltä facesta löytänyt.
Haibox kirjoitti:Porin ker­ros­ta­lo­sur­mas­ta vangitulla uus­nat­siyh­teys ja rankka rikostausta — surmasi tyt­töys­tä­vän­sä Oulussa 2009


Satakunnan Kansa sai tiistaina vihjetietoa, jonka mukaan nyt vangittu, vuonna 1984 syntynyt mies on Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsen. Tieto varmistui, kun epäillyn nimi tuli vangitsemisoikeudenkäynnissä julki. Mies kertoo Facebook-sivullaan "taistelevansa" uusnatsijärjestössä.

Miehen Facebook-sivulla on myös runsaasti äärioikeistolaista propagandaa ja aatetta myötäileviä mielipiteitä.

...
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/po ... 09/771737/
Porin

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja Porin »

Durruti kirjoitti: Jep. Aivan samalla tavalla kuin Laura Huhtasaarikin on keskisuomalainen, ei porilainen.
Jep. Aivan samalla tavalla, kuin eräskin palstalainen on suomalainen vaikka asuu Espanjassa.

No samapa se mistä on. Kalterien takana olisi pitänyt olla, mutta kun tuomioita ei istuta loppuun asti niin ehti jo nyt taas puukottamaan.
Perkele
Nikke Knakkertton
Viestit: 154
Liittynyt: Su Heinä 06, 2008 6:31 pm

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja Perkele »

Ei ole Vastarintaliikkeen jäsen, kuten järjestö sivuillaan on tänään kertonut. Vinkki ihmisille: Facebookiin voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa sekä jakaa siellä mitä vain materiaalia. Se ei kuitenkaan tee kenestäkään minkään järjestön jäsentä.
Satakunnan Kansa valehtelee taposta epäillyn ”Vastarintaliike-jäsenyydestä”
Julkaistu: 27.9.2017

Toimittaja Harri Aalto teki surman uhrista poliittisen keppihevosen.

Valtavirtainen valemedia Satakunnan Kansa väitti tänään, että Porissa taposta epäiltynä vangittu mies kuuluisi Vastarintaliikkeeseen. Väite on valhe, sillä miestä ei ole koskaan hyväksytty järjestön jäseneksi tai mihinkään muuhunkaan rooliin.

”Uutisen” kirjoittanut toimittaja Harri Aalto kertoo, että lehti yritti kahteen otteeseen tivata poliisilta tietoja surman ”poliittisista yhteyksistä”. Poliisi kiisti yhteydet molemmilla kerroilla, mutta tästä huolimatta lehti päätti kirjoittaa asiata – mahdollisesti vaikuttaakseen Vastarintaliikkeen tulevaan kielto-oikeudenkäyntiin.

Mikä tärkeintä, Aalto ei ottanut yhteyttä Vastarintaliikkeeseen missään vaiheessa vahvistaakseen sosiaalisen median huhut epäillyn yhteyksistä järjestöön. Valtamedia ei välitä faktoista vaan käyttää surmatyön uhria kylmästi poliittisena keppihevosenaan hyökätäkseen kansallismielisiä vastaan.

Vastarintaliike hyväksyy voimankäytön itsepuolustustilanteissa. Emme sen sijaan hyväksy impulsiivista väkivaltaa emmekä itsekkyyden motivoimaa rikollisuutta. Porin surmalla tai siihen liittyvillä henkilöillä ei ole yhteyttä Vastarintaliikkeeseen.

Koska valtamedia yrittää nykyään peitellä valheitaan usein muuttamalla ”uutistensa” sisältöä vaivihkaa jälkikäteen, olemme arkistoineet Satakunnan Kansan alkuperäisen ”uutisen”: TÄÄLLÄ.
http://www.vastarinta.com/satakunnan-ka ... enyydesta/
Trina
Harjunpää
Viestit: 336
Liittynyt: Pe Syys 09, 2011 12:45 pm

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja Trina »

Perkele kirjoitti:Ei ole Vastarintaliikkeen jäsen, kuten järjestö sivuillaan on tänään kertonut. Vinkki ihmisille: Facebookiin voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa sekä jakaa siellä mitä vain materiaalia. Se ei kuitenkaan tee kenestäkään minkään järjestön jäsentä.
Satakunnan Kansa valehtelee taposta epäillyn ”Vastarintaliike-jäsenyydestä”
Julkaistu: 27.9.2017

Toimittaja Harri Aalto teki surman uhrista poliittisen keppihevosen.

Valtavirtainen valemedia Satakunnan Kansa väitti tänään, että Porissa taposta epäiltynä vangittu mies kuuluisi Vastarintaliikkeeseen. Väite on valhe, sillä miestä ei ole koskaan hyväksytty järjestön jäseneksi tai mihinkään muuhunkaan rooliin.

”Uutisen” kirjoittanut toimittaja Harri Aalto kertoo, että lehti yritti kahteen otteeseen tivata poliisilta tietoja surman ”poliittisista yhteyksistä”. Poliisi kiisti yhteydet molemmilla kerroilla, mutta tästä huolimatta lehti päätti kirjoittaa asiata – mahdollisesti vaikuttaakseen Vastarintaliikkeen tulevaan kielto-oikeudenkäyntiin.

Mikä tärkeintä, Aalto ei ottanut yhteyttä Vastarintaliikkeeseen missään vaiheessa vahvistaakseen sosiaalisen median huhut epäillyn yhteyksistä järjestöön. Valtamedia ei välitä faktoista vaan käyttää surmatyön uhria kylmästi poliittisena keppihevosenaan hyökätäkseen kansallismielisiä vastaan.

Vastarintaliike hyväksyy voimankäytön itsepuolustustilanteissa. Emme sen sijaan hyväksy impulsiivista väkivaltaa emmekä itsekkyyden motivoimaa rikollisuutta. Porin surmalla tai siihen liittyvillä henkilöillä ei ole yhteyttä Vastarintaliikkeeseen.

Koska valtamedia yrittää nykyään peitellä valheitaan usein muuttamalla ”uutistensa” sisältöä vaivihkaa jälkikäteen, olemme arkistoineet Satakunnan Kansan alkuperäisen ”uutisen”: TÄÄLLÄ.
http://www.vastarinta.com/satakunnan-ka ... enyydesta/
No niinpä niin. Turha ulista kun kakka on jo housuissa.
- Kasvatan omenoita ja haluan antaa sinullekin yhden. Katso, leikkaan omenan kahtia ja syön itse toisen puolen - näet, että omena ei voi olla myrkytetty!
annaanna

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Perkele.

Naurettavaa yrittää väittää, ettei muka olisi tämä Janne teidän porukkaanne kuulunut.
Miksi tyyppi olisi lavastanut facebooksivunsa jäsenen sivuksi, kun ei ole ollut olemassa mitään estettä jäsenyydelle?

Joku puolestani vilkaisi, että tämä Janne Olavi Mattila on muun muassa työkseen merkinnyt facebookiin vastarintaliikkeen tunnuksen. Merkinnyt myös erilaisia armeijaan ja maanpuolustukseen liittyviä järjestöjä suosikkilistalleen.

Janne Olavi Mattilana tuomittu siellä Oulussa aikoinaan. Porissa on itsenäisyyspäivänä 2015 ylennetty alikersantiksi Janne Olavi Mattila. Armeijan tämä -84 syntynyt on ehtinyt hyvin käymään ennen ensimmäistä surmaa, mutta mitenkä tämä armeijan ylentämispolitiikka, tuleeko nämä alikessunatsat jostakin osallistumisesta kolmekymppiselle? Ehdonalaiseen lasketulle?
Hämmentävää.

Tokko samannimisiä kahta kaupungissa on.
Radiopuhelin
Theo Kojak
Viestit: 1182
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2012 12:06 am

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja Radiopuhelin »

Perkele kirjoitti:Ei ole Vastarintaliikkeen jäsen, kuten järjestö sivuillaan on tänään kertonut.
Ei ole se luotettavin paikka josta tietonsa hankkia heihin liittyvissä asioissa, mikä on sinällään koomista mutta toisaalta hyvinkin ymmärrettävää. kertovat jo tuossa lainaamassasi pätkässäkin että eivät hyväksy impulsiivista väkivaltaa mutta silti kaikenmaailman pahoinpitelijöitä ja potkijoita hehkutetaan
Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Jos on taposta tuomittu 2009 niin ei ihan varmasti oli armeijassa ylennetty yhtään miksikään itsenäisyyspäivänä 2015.Kappas ettei ole sotilasarvoa otettu kokonaan pois...Toki ei ole otettu kun armeijaa ei ole edes käytykään,pääasiassa henkirikolliset menettää sotilasarvonsa jos sellainen on olemassa.Useimmilla ei ole.

nimet Janne,Olavi ja Mattila on melko yleisiä suomessa,myös tuossa yhdistelmässä "perinteinen" suomipojan nimi
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja Muppe »

annaanna kirjoitti:tämä Janne Olavi Mattila on muun muassa työkseen merkinnyt facebookiin vastarintaliikkeen tunnuksen. Merkinnyt myös erilaisia armeijaan ja maanpuolustukseen liittyviä järjestöjä suosikkilistalleen.
Niin,minäkin voin lisätä profiilini julkiseen tietoon että työskentelen Suomen Poliisissa tai vaikka Turun keskusvankilan vartijana..

Ei se ole ku seku merkitä ja linkata johonki sellaiseen ryhmään,ei siihen mitään lupia/takistuksia mistään tarvi.

Luetteko te oikeesti noita kuin lakikirjaa,siis noita facen julkisia "tietoja" henkilöstä?

Sinne voi laittaa ihan mitä sattuu juurikin teitä stalkkereita varten joille se oikea ja ainoa totuus on juuri mitä siellä lukee..Jäätävää suorittamista internetissä..
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Porin kerrostalosurma 24.9.2017

Viesti Kirjoittaja Muppe »

annaanna kirjoitti:Miksi tyyppi olisi lavastanut facebooksivunsa jäsenen sivuksi, kun ei ole ollut olemassa mitään estettä jäsenyydelle?.
joku aika sit kirjoitin juuri näistä face jutuista toisaalle,kopioin sen tähän:

"Mitä tuumaat siihen että mulla on facessa ollut julkisena "Opettaja",asuu Alabamassa alkaen 2008 ,päivääkään en ole edes opiskellut opettajaksi eikä vois vähempää kiinnostaa.
Olishan se kummaa ku päätyisin tänne.Kauhea rumba: miten sillä lukee siellä Opettaja ja asunu Alabamassa 9 vuotta,kauheaa että tuollaiselle kunnon kansalaiselle käy näin,mikähän hänen elämän muutti... :lol: :lol:

Mahtas sulla mennä kone sekaisin ja lopulta pysyvästi jumiin kun alkais todellisuudet leviään..Voi voi,sehän oli laittanu jotenki väärin faceen....

Vitut,se on juurikin teitä hyeenoja varten,ajetaan teitä metsään eli kaikki julkiset asiat päin seiniä ja 9 vuotta olen julkisesti säännöllisesti julkaissut eri opetustilanteita,hienoja taloja,autoja ym. ja kaveritkin tietää tän huvittavuuden niin ne ei kommentoi mitään paljastavaa vaan tykkää "hienoa,sulla aina elämä ollut niin hienoa" ym.
Missään Alabamassa oo koskaan ollu enkä meniskään.

Kaverilista julkaisut on sitten ihan muuta "kiinni" "vapaana" ym. ja niistäkin rajattuja julkaisuja .Ja mun listalla ei ole yhtään kaveria jonka kans en olis hyvinkin henk.kohtaisesti tekemisissä ollut eli hyennoja jotka tykkää tunkea kaveriksi kaikille kiinnostaville persoonille.
Eikä tässä edes kaikki,en edes paljasta kaikkea miten teitä stalkkereita ajetaan ojaan facessa oikeen kunnolla"
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
Vastaa Viestiin