Kangasalan tulipalo; kaksi kuoli - naiselle elinkautinen

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Juanita
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Su Tammi 20, 2008 7:21 pm

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja Juanita »

Oon nyt kattellu noita videoita muutamia. Videot on tältä syksyltä, viimesin ladattu 25.10. Ei se noissa nyt ihan seinähullulta vaikuta mutta aika erikoiselta persoonalta kylläkin. Jossain videossa kertoo että aiemmin on jossain kohtaa huumeiden kanssa ollut tekemisissä mutta omien sanojensa mukaan ei enää, tiedä sitten. Mielenterveydellisiä ongelmia ollut myös ja kertookin saaneensa muun muassa sähköhoitoa, jota kovasti myös kehuu tehokkaaksi. Kertoo sairastavansa munuaisten vajaatoimintaa, jonka vuoksi joutuu käymään dialyysissä. Hyviä tekoja videossa tuleva polttomurhaaja kertoo kuinka on joskus ottanut autoonsa yöksi menneen tyypin kotiinsa nukkumaan, syöttänyt ja päästänyt suihkuun ja antanut vaihtovaatteita. Tuntuu kovasti korostavan kuinka hyvä ihminen hän on. No en sanois kovin empaattiseksi henkilöksi sellaista joka polttaa kaksi ihmistä elävältä :shock:

Avatar
Kaizer Sose
Jane Marple
Viestit: 1007
Liittynyt: To Elo 11, 2011 12:05 am

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja Kaizer Sose »

Sukulaiseksi mimmiä tituleerataan mutta onko muuta tietoa tai mutujuorua kuulunut?
Tuokaa minulle Alfredo Carcian pää ja hillosipuleita niin ette näe enää koskaan nälkää.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kahdesta murhasta epäilty nainen purki turhautumistaan Youtube-kanavallaan ja kertoi avoimesti mielenterveysongelmistaan

Naisen suosituimmat videot on kuvattu sairaalassa, missä hän on saanut hoitoa videoiden perusteella masennukseen.

Kuvakaappaus IL:n videolta.
Kuvakaappaus IL:n videolta.
Kangasala_tulipalo.jpg (49.48 KiB) Katsottu 13295 kertaa
Kangasalan tuhopoltosta epäilty nainen jakoi ajatuksiaan Youtube-kanavallaan, johon latasi ensimmäiset videot noin kuukausi sitten. Videoillaan nainen kertoo ajatuksiaan Suomen sairaanhoidon epäkohdista. Hän kertoo myös mielenterveysongelmistaan ja päihteidenkäytöstään.

Vuonna 1988 syntynyttä naista epäillään omakotitalon tuhopoltosta, jossa kuoli kaksi ihmistä. Poliisi tutkii tapausta kahtena murhana. Kiinniotettu nainen on palossa kuolleiden henkilöiden sukulainen.

Osa Youtube-kanavan videoista on kuvattu sairaalasta naisen ollessa osastohoidossa. Hän on videoidensa perusteella saanut hoitoa ainakin masennukseen.

Naisen ensimmäisiä videoita on katsottu toistatuhatta kertaa. Muutamia kommenttejakin osastolla kuvatut videot ovat keränneet niin samanmielisiltä kuin sisällön kriitikoilta. Yhdellä videoista nainen muun muassa kritisoi osaston hoitajia ja käy läpi ärsyttäviä hoitajatyyppejä, joiden toimintatapoihin toivoisi muutosta.

Iltalehden tietojen mukaan nainen olisi ladannut kanavalle myös materiaalia, jossa kertoi surma-aikeistaan. Tällaiset videot ovat kuitenkin kanavalta kadonneet ja viimeisimmät lataukset ovat lähes kuukauden takaa.

Erilaisia vastoinkäymisiä

Lokakuussa kanavalle ladatulla, puhuttelevalla videolla, nainen kertoo tavoista käsitellä surua ja elämässä kohtaamistaan kriisitilanteista kuten läheisten kuolemasta.
- Mä olen myös joutunut luopumaan omasta lapsestani. Mulle tärkeistä lemmikeistä. Mulla on ollut todella vaikeita eroja, nainen luettelee vastoinkäymisiä.

Videonsa lopuksi hän kertoo erilaisia tapoja hakea apua akuutin surun iskiessä ja muistuttaa, että mielenterveyspalveluiden kautta voi hakea apua myös suruun - varsinaisia mielenterveysongelmia ei tarvitse olla.

Kangasalan palon jälkeen poliisi on kuulustellut epäiltyä ja viranomaisilla on kertomansa mukaan selkä käsitys tapahtumien kulusta. Poliisi on ollut vaitonainen tapauksen yksityiskohdista, eikä toistaiseksi tiedota tapauksesta laajemmin. Epäilty tamperelaisnainen vangittiin viime lauantaina todennäköisin syin epäiltynä kahdesta murhasta.[/i]

Iltalehti
18.11.2017 klo 19.00
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Jänis Joplin
Susikoski
Viestit: 40
Liittynyt: La Touko 17, 2014 1:35 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja Jänis Joplin »

En lähtisi tapauksessa etsimään syyllisiä mistään muualta kuin Satusta. Oikea nimi on Satu Ingalsuo, myöhemmin kai virallisestikin vaihtanut nimensä Lilyaksi. Hänellä on ollut ongelmia perheensä ja mielenterveytensä kanssa jo nuoresta.
Kuolema kuittaa univelat.

sörsse
Rico Tubbs
Viestit: 1258
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 1:30 am

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja sörsse »

Ilmeisen optimistinen kuitenkin tämä Satu-täti, joskaan ei näytä kuulleen nyrkkisääntöä, ettei kyyti sillä parane jos Ladaan vaihtaa jalopuisen ratin

Juanita
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Su Tammi 20, 2008 7:21 pm

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja Juanita »

Tuossa Iltalehden jutussa oli että olisi kanavalla ollut videoita koskien surmaamisaikeita, hemmetti ne olis ollu hyvä nähdä :shock:

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Aika latvakakkoselta tuo tyttönen vaikuttaa ikäänsä nähden, lähentelee 30-ikävuotta, mutta käyttäytyy ja puhuu kuin 15-vuotias.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

stalkkeri
Hetty Wainthropp
Viestit: 470
Liittynyt: Ma Syys 21, 2015 5:36 pm

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja stalkkeri »

Juanita kirjoitti:Tuossa Iltalehden jutussa oli että olisi kanavalla ollut videoita koskien surmaamisaikeita, hemmetti ne olis ollu hyvä nähdä :shock:
Nämä samat pätkät kiinnostaisivat ja niidenkö takia pollliisitkin pääsivät heti jäljille?

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja Muppe »

stalkkeri kirjoitti:Nämä samat pätkät kiinnostaisivat ja niidenkö takia pollliisitkin pääsivät heti jäljille?
Kyllä,poliisi kuuli palosta sieltä poistuneesta autosta ja alkoi kolmenkymmenen tutkijan voimin selaan youtubea,kaikilla kolme konetta jauhoi videoja väsymättä ja uusimpia ladattuja videoja viimeisen kolmen päivän ajalta( 100 000 maailmalaajuisesti) lukuisien tuntien katsomisten jälkeen se tuli: AHAA,kiinni jäit ja hakivat tytön poseen.

Kiitos youtuben että jäi kiinni.
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kangasalan tulipalossa kuolivat äiti ja poika – Talon omistaja oli hetkellisesti muualla: "Ei voida tietää, mikä epäillyn tarkoitus oli"

Kahdesta murhasta epäiltyä nuorta tamperelaisnaista vastaan on nostettava syyte viimeistään 2. päivä helmikuuta.

Kangasalan tulipalossa kuolivat äiti ja poika – Talon omistaja oli hetkellisesti muualla: "Ei voida tietää, mikä epäillyn tarkoitus oli"

Tamperelaisnaisen epäillään sytyttäneen sukulaistensa talon palamaan. Kangasalan Vatialassa sijaitseva omakotitalo tuhoutui tulipalossa pahoin. Palon seurauksena kuoli kaksi ihmistä.

Kangasalla palaneeseen omakotitaloon liittyvien murhaepäilyjen esitutkinta on lähes valmis. Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisarion Jari Kinnusen mukaan esitutkinta on ollut alusta alkaen kohtuullisen selvää.
– Epäselviä asioita ei enää ole, mutta odotamme oikeuslääketieteellistä lausuntoa sekä palotutkintaa koskevaa aineistoa. Sen jälkeen on vielä epäillyn kuuleminen niistä.

Kahdesta murhasta sekä törkeästä vahingonteosta epäiltyä nuorta tamperelaista naista vastaan on nostettava syyte helmikuun 2. päivään mennessä. Kinnusen arvion mukaan Kangasalan polttosurmia käsitellään käräjillä todennäköisesti tästä kahden viikon kuluttua, helmikuun puolivälissä.

Äiti ja poika kuolivat

Omakotitalo paloi raunioiksi Kangasalan Vatialassa viime marraskuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä. Tamperelaisen, vuonna 1988 syntyneen naisen epäillään sytyttäneen talon palamaan, minkä seurauksena kaksi ihmistä menetti henkensä. Perheen poika, vuonna 1954 syntynyt mies kuoli liekkeihin. Hänen äitinsä, vuonna 1934 syntynyt nainen saatiin pahoin loukkaantuneena ulos palavasta talosta, mutta hän kuoli myöhemmin sairaalassa.

Poliisi otti jo paloyönä kiinni tamperelaisen naisen epäiltynä kahdesta murhasta. Hän on sukua talon asukkaille, mutta ei asunut talossa.
– Jos ihminen poltetaan elävältä, on se kohtuullisen raaka tekotapa, kommentoi rikosylikomisario Jari Kinnunen tapahtunutta tuoreeltaan marraskuussa.

Omistaja oli hetkellisesti poissa

Kinnunen toteaa, että palaneen talon omistaja, vuonna 1943 syntynyt mies, oli palon syttymishetkellä hetkellisesti poissa kotoaan. Hän ei ota kantaa siihen, oliko epäillyn tarkoitus kohdistaa epäilty tekonsa myös talon omistajaan.
– Sitä ei voida tietää, mikä epäillyn tarkoitus olisi ollut, jos omistaja olisi ollut paikalla.

Kinnunen ei myöskään arvioi sitä, kuinka pitkään epäilty oli suunnitellut epäiltyä tekoa.
–Sen ratkaisee käräjäoikeus.

Kinnunen toteaa epäillyn kertoneen omaa osuuttaan tapahtumien kulkuun. Hän ei kommentoi epäillyn motiivia.


Aamulehti
03.01. 09.38
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1578
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Ilta-Sanomat

30-vuotiaalle naiselle syyte kahdesta murhasta – äiti ja poika kuolivat rajussa tulipalossa Kangasalla

30-vuotias nainen saa Tampereella syytteen kahdesta murhasta. Epäilyn mukaan nainen sytytti sukulaisperheen omakotitalon tuleen. Kaksi henkilöä sai surmansa räjähdysmäisessä tulipalossa.

Epäilty murhateko sattui Kangasalan Vatialassa viime marraskuussa. Naapureiden kertoman mukaan omakotitalo paloi räjähdysmäisesti.

– En ole ennen niin rajua paloa nähnyt. Tässä on puita ja männytkin paloi. Pelkäsin, että tuli leviää meidänkin taloon, kertoi naapuri Sinikka Järvinen.

Tulipalossa menehtyivät pyörätuoliin sidottu 83-vuotias nainen ja hänen 63-vuotias kehitysvammainen poikansa. Talossa asui myös naisen aviomies ja pojan isä, mutta hän oli poissa, kun palo syttyi.

Uhreilla ei ilmeisesti ollut kovin hyviä mahdollisuuksia pelastautua omin avuin palosta.

– Rouva oli viime aikoina pyörätuolissa ja poika oli kehitysvammainen. Aviomies hoiti kumpaakin, naapuri kertoi.

Pelastajat saivat 83-vuotiaan naisen elossa ulos talosta, mutta hän menehtyi saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa.

Poliisi otti jo samana yönä kiinni vuonna 1988 syntyneen naisen. Tapausta ryhdyttiin tukimaan kahtena murhana.

– Haastehakemuksessa nimikkeet ovat samat kuin poliisitutkinnassa, kaksi murhaa ja tuhotyö, sanoo kihlakunnansyyttäjä Jaana Linna.

Syyttäjä ei kerro sitä, mikä seikka tekee teosta murhan. Yleensä murhajutussa on kysymys suunnitelmallisuudesta ja erityisestä raakuudesta. Poliisi on kertonut, että tässä tapauksessa tekotapa oli raaka.

Myöskään motiivipuolta syyttäjä ei valota. Tutkintavaiheessa poliisi kertoi, että heillä on käsitys teon motiivista.

Murhajutun käsittely Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkaa todennäköisesti 27. maaliskuuta.

Aurorah
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: Ti Joulu 29, 2015 3:30 am

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja Aurorah »

Kun googlaa Avoin itsemurhakirje, löytyy tämän uhkauksia jo vuosien takaa. Ihan sairasta tekstiä, uhkaa sytyttää itsensä tuleen eduskuntatalon portailla ym.

Tämä pummi jotain jossain faceryhmässä, ja kommentoin siihen ei niin positiivisesti-tyylillä, niin sain tämän kimppuuni. Alkoi lähettämään viestejä, ihan kipeitä, kun laitoin eston, alkoi soittelemaan mun miehelle jopa töihin, ja kaiken huippu, kun ei voinut itse häiriköidä, niin sen äiti lähetti viestiä. Huh huh.

Siihen avoimeen itsemurhakirjeeseensä tuli vielä kommentoimaan toisella profiilillaan, että "Carmen on jo kuollut, ei jaksanut enää..." Avohoito rules!

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Tämä naikkonen on käytännössä varmistanut itselleen elinkautisen. Vain hullun paperit voivat muuttaa tilanteen.
Aamulehti kirjoitti:https://www.aamulehti.fi/uutiset/kangas ... 200839727/

Isoäitinsä ja setänsä murhista syytetty nainen soitti itse hätäkeskukseen ja tunnusti sytyttäneensä

Kangasalan palon – Viesti ystävälle kolme päivää ennen paloa: "Aion murhata ihmisen"


Nainen kiisti oikeudessa syytteet kahdesta murhasta ja tuhotyöstä. Syyttäjä vaatii naiselle elinkautista vankeusrangaistusta.

27.03. 10.13 Päivitetty 12.14

Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkoi tiistaina Kangasalla viime marraskuussa sattuneen tuhoisan tulipalon käsittely.

Vuonna 1988 syntyneelle tamperelaisnaiselle luettiin syytteet kahdesta murhasta ja tuhotyöstä. Nainen sytytti isoäitinsä ja tämän puolison omakotitalon tuleen Kangasalla Vatialassa 9. marraskuuta. Talossa asui myös murhista epäillyn naisen setä.

Palossa menehtyivät syytetyn vuonna 1934 syntynyt isoäiti ja vuonna 1954 syntynyt setä. Talon omistanut vuonna 1943 syntynyt mies ei ollut tapahtumahetkellä kotona.

Iäkäs nainen vietiin palosta sairaalaan, jossa hän menehtyi noin 16 tunnin jälkeen. Vuonna 1954 syntynyt mies löytyi menehtyneenä palaneesta talosta.

Syyttäjä vaatii tamperelaisnaiselle elinkautista vankeusrangaistusta. Syyttäjän mukaan sukulaisten tappaminen sytyttämällä heidän kotinsa palamaan oli erityisen raaka ja julma tekotapa.

Riita isoäidin kanssa

Nainen kiisti oikeudessa syytteet kahdesta murhasta ja tuhotyöstä. Hän katsoi syyllistyneensä kuolemantuottamuksiin.

Syyttäjän mukaan nainen oli ollut viimeksi yhteydessä sukulaisiinsa kahdeksan vuotta sitten. Tulipaloiltana nainen oli yllättäen ilmestynyt sukulaistensa ovelle kello seitsemän jälkeen. Televalvontatietojen perusteella nainen ei ollut heihin etukäteen yhteydessä.

Nainen vietti talossa iltaa sukulaistensa kanssa, ja he vaihtoivat kuulumisia. Yhdeksän aikaan illalla isoäidin puoliso lähti pubivisaan, ja nainen lupasi jäädä pitämään huolta isoäidistään ja sedästään.

Sedän mentyä nukkumaan naiset jäivät vielä tupakoimaan ulko-oven lähettyville. Naisille tuli riitaa, jonka seurauksena isoäiti ei päästänyt pojantytärtään enää sisälle.

Syyttäjän mukaan tästä suuttuneena nainen meni omakotitalon autotalliin ja sytytti hyllyllä autotallin perällä ollutta kankaista materiaalia palamaan mukanaan olleella sytyttimellä. Nainen lähti ajamaan kotiinsa hieman kello 22 jälkeen.

Palo levisi autotallin rakenteisiin ja sieltä talon palo-osastoimattomalle katolle. Naapuri ilmoitti palosta hätäkeskukseen. Poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköiden saapuessa paikalle talo oli jo ilmiliekeissä ja savukaasut levinneet rakennukseen.

Pelastajat menivät sisälle rakennukseen rikkomalla takaoven lasin, sillä talon etupuoli ja katto roihusivat jo liekeissä. Elottomana löydettyä isoäitiä elvytettiin ja hänet kuljetettiin sairaalaan.

Samaan aikaan isoäidin puoliso palasi pubivisasta ja näki kotinsa olevan tulessa. Vähän ajan päästä naisen setä löydettiin kuolleena talosta.

Viesti ystävälle: Aion murhata ihmisen

Syyttäjän mukaan murhista syytetyllä naisella oli vakavia haasteita elämänhallintansa ja terveytensä kanssa.

Kolme päivää ennen tulipaloa murhista syytetty nainen viestitteli ystävänsä kanssa Whatsapp-viestipalvelussa. Viestissä nainen kertoi kuulleensa kaksi asiaa, jotka romahduttivat hänen elämältään pohjan lopullisesti.

–Aion murhata ihmisen. Se siitä, vietissä luki.

Viesteissä nainen kertoi myös menevänsä mieluummin vankilaan kuin elävänsä siviilissä tai sairaalassa.

"Mä sytytin sen"

Tulipaloiltana ennen lähtöään Kangasalle nainen haki verkkoselaimella isoäitinsä yhteystietoja Fonectasta. Hän teki myös verkkohakuja muun muassa hakusanoilla ensikertalainen elinkautinen, Hämeenlinnan naisvankila, murha, tappo, surma ja kuinka tappaa ihminen mahdollisimman vähillä seurauksilla.

Kangasalan tapahtumien jälkeen nainen palasi kotiinsa noin puoli yhdentoista aikaan illalla. Nainen ehti olla kotona vain muutaman minuutin, kun hän teki Tilannehuone.fi-sivustolla haun pelastuslaitoksen hälytyksistä 50 kilometrin säteellä Kangasalta. Sen jälkeen hän etsi internetistä tietoa hakusanoilla tuhotyö ja rikoslaki.

Hieman kello yhdentoista jälkeen Tilannehuoneen kautta tuli ilmoitus keskisuuresta tulipalosta Kangasalla. Nainen seurasi tulipalon pelastustöiden etenemistä Aamulehden ja muiden medioiden kautta. Lisäksi hän etsi verkosta tietoa rikoksen tunnustamisesta ja tunnustuksen vaikutuksesta tuomioon.

Puoli neljän aikaan aamuyöllä nainen soitti hätäkeskukseen tunnustaakseen tekonsa.

–Kangasalla oli se tulipalo. Mä sytytin sen, nainen sanoi puhelussa.

Puhelun jälkeen poliisit ottivat naisen kiinni tämän kotoa.

MackBolan
Nikke Knakkertton
Viestit: 158
Liittynyt: Ti Elo 23, 2011 2:56 pm

Re: Kangasalan tulipaloa tutkitaan kahtena murhana

Viesti Kirjoittaja MackBolan »

Selvästi nykyisen avohoitopolitiikan tulos tämä tekijä. Säälittävä juttu kokonaisuudessaan ja tuomio tulee tapoista ja sijoituspaikka sairaala.
Miksi elää kalliisti, kun Mononen hautaa halvalla..?

Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Nainen sytytti tulipalon - mummo ja setä kuolivat

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Pojantytär ilmestyi yllätysvierailulle mummolaan vuosien jälkeen - Oikeudessa punnitaan, sytyttikö hän piirakkakahvien jälkeen tappavan tulipalon tahallaan

Tänään klo 21:56

Syytetyn sytyttämässä tulipalossa menehtyivät tämän 83-vuotias isoäiti ja 63-vuotias setä. Syyttäjä vaatii 30-vuotiaalle naiselle murhasta elinkautista vankeutta.

Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkoi tiistaina järkyttävä oikeudenkäynti, jossa 30-vuotiasta naista syytetään kahdesta murhasta ja tuhotyöstä, jotka tapahtuivat viime marraskuun iltana Kangasalan Vatialassa.

Tulipalossa menehtyi sytyttäjän 83-vuotias pyörätuolilla liikkuva, sairas isoäiti ja tämän vammainen 63-vuotias poika, joka oli epäillyn setä.

Nainen tuli vierailulle taloon vuosien jälkeen ja ajautui mummonsa kanssa sanaharkkaan. Syytetyn omien sanojen mukaan hän meni lepuuttamaan hermojaan autotalliin. Siellä hän sytytti sytyttimellään puuhyllyllä olleet kangashanskat tuleen.

Tuli levisi räjähdysmäiseti autotallista ja varastosta, missä säilytettiin tulenarkaa tavaraa. Kun palokunta sai hälytyksen marraskuun 9. päivänä kello 23 jälkeen ja pääsi paikalle, omakotitalo oli jo ilmiliekeissä.

Isoäiti pelastettiin talosta sairaalaan, mutta hän kuoli palokaasujen aiheuttamaan myrkytykseen ja palovammoihin 16 tunnin kuluttua. Epäillyn setä kuoli palavaan taloon.

Talossa asuva menehtyneen naisen aviomies, eläkkeellä oleva opettaja, pelastui lähdettyään kesken sytyttäjän vierailun lähiravintolaan harrastuksensa pariin, ravintolan tietovisaan. Epäilty oli luvannut pitää huolen isoäidistään ja sedästään sillä välin.

Syyttäjä pitää rikoksen tekotapaa erittäin julmana ja raakana.

Syytetty esiintyi rauhallisena

Syytetty otettiin kiinni heti aamuyöstä palon jälkeen, kun hän oli itse soittanut hätäkeskukseen ja tunnustanut tekonsa.

- Mä en tajunnut, että tosta tulee tommosta, hän sanoi nauhoitetussa puhelussa.

Syytetty kertoi oikeussalissa saaneensa ajatuksen mennä mummolaan, koska hän pelkäsi oman ex-miesystävänsä tuloa kotiinsa. Edellisen kerran hän oli nähnyt isoäitinsä vuonna 2008.

Yllätysvierailulle hän saapui autollaan noin kello 20. Hänelle tarjottiin kahvia ja vastaleivottua vadelmapiirakkaa.

Isoäidin ja pojantyttären välejä oli hiertänyt syytetyn isän kuolema ja syytetyn äidin, eli isoäidin miniän huonot välit. Epäilty oli esitutkinnassa väittänyt, että hänen äitinsä oli pyytänyt hänen sisartaan tekemään jotain pahaa.

Salissa kävi myös ilmi, että syytetty oli jo kolmea päivää ennen tulipaloa viestittänyt "murhaavansa ihmisen ja menevänsä mieluusti vankilaan."

Salissa vastaaja kuitenkin kiisti suunnitelleensa sukulaistensa murhaa ja tulipaloa. Hän väitti sytyttäneensä hanskat päähänpistosta.

Syyttäjä piti vastaajan äiti-suhdetta sekä isoäidin ja miniän suhdetta linkkinä mahdolliseen rikoksen motiiviin. Myös epäilty oli miettinyt, että halusiko äiti mummon pois tieltä ja hänet vankilaan: isoäiti oli ollut hänestä ilkeä äidille.

Syytetyllä itsellään on poika, joka on ollut huostaan otettuna.

Nettihakuja murhasta

Ennen lähtöään yllätysvierailulle mummolaan epäilty oli etsinyt netistä tietoa muun muassa Hämeenlinnan naisvankilasta ja hakusanoilla "miten tapetaan ihminen".

Whatsapp-profiilikuvanaan hän oli käyttänyt kuvaa tulipalosta. Teon jälkeen nainen oli netissä asioinut Tilannehuoneessa ja Piipaa-infossa hakusanalla "rakennuspalo Kangasalla". Kuvakaappauksissa oli hakusanoina "keskisuuri palo Kangasalla". Hän seurasi tulipalon aiheuttamia pelastustöitä reaaliaikaisesti.

Syytetty toisti oikeussalissa menneensä hänen äitiään koskevan riidan jälkeen autokatokseen suojaan, kun satoi, ja sytyttäneensä vain hetken mielijohteesta kangashanskat tuleen. Hän olisi halunnut jäädä taloon yöksi, mutta ennen tietovisaan lähtöä isoäidin aviomies oli antanut ymmärtää, että se ei käy.

Tietovisasta pyörällään kotiin polkenut uhrin aviomies näki talonsa palavan ilmiliekeissä. Hän kertoi salissa järkytyksen vieneen yöunet kokonaan.

Uhrin tytär käy edelleen traumaterapiassa.

Tahallinen teko?

Oikeus pohtii ja pui vielä keskiviikkona tapausta, jonka ydinkysymys on: Oliko teko tahallinen vai tuottamuksellinen? Epäilty kiisti tappamistarkoituksen ja tahallisuuden myöntäen ainoastaan yleisvaaran tuottamuksen.

Syyttäjä näkee teot murhina, joista oikeudenmukainen rangaistus on elinkautinen vankeus.

Oikeussalissa asianomistajina olleet uhrin aviomies ja tytär eivät halunneet nähdä syytettyä. Kun heitä kuultiin oikeudessa, syytetty vietiin toiseen huoneeseen, mistä oli vain mikrofoniyhteys saliin.

JUHA VELI JOKINEN
https://m.iltalehti.fi/kotimaa/20180327 ... 8_u0.shtml

Vastaa Viestiin