Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 17.12

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Poliisi on edistynyt Leena Pekkarisen henkirikoksen tutkinnassa.
05.01.2018 Häme

Poliisi pitää 10.11.2017 Riihimäellä yksityisasunnossa surmatun Leena Pekkarisen henkirikosta pääosin selvitettynä. Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että Pekkarisen surmasi yksityisasunnossa noin 30-vuotias mieshenkilö. Tekoa oli edeltänyt tekijän ja Pekkarisen välinen riita. Teon jälkeen taposta epäilty ja kolme muuta miestä kuljettivat Pekkarisen ruumiin henkilöautolla Keski-Suomeen, jossa hänet haudattiin Uuraisiin metsäautotien varteen.

Hyvinkään käräjäoikeus vangitsi kaikki neljä miestä todennäköisin syin epäiltynä Pekkarisen tappoon. Yksi miehistä on kuulusteluissa myöntänyt aiheuttaneensa Pekkarisen kuoleman. Hän on edelleen vangittuna epäiltynä tappoon. Kolme muuta miestä on vapautettu ja he odottavat oikeudenkäyntiä vapaalta. Kaikkien kolmen epäillään syyllistyneen hautarauhan rikkomiseen sekä kahden rikoksentekijän suojelemiseen.

Aluksi poliisi tutki tapausta katoamisena. Koska katoamiselle ei löytynyt luonnollista syytä, käynnisti poliisi asiassa rikostutkinnan. Poliisi pääsi tekijöiden jäljille omien tutkintatoimiensa ansiosta. Tapon esitutkinta oli alkuvaiheessa erityisen haastavaa, koska poliisi tutki henkirikosta useamman viikon ajan ennen kuin Pekkarisen ruumis löytyi. Ruumiin löytöpaikka selvisi kuulustelujen sekä muiden tutkintatoimien avulla.

Pekkarisen taposta oli esitutkinnan alkuvaiheessa syytä epäillä perusteella vangittuna riihimäkeläinen mieshenkilö. Hänet vapautettiin noin viikon vangitsemisen jälkeen. Poliisi ei epäile häntä Pekkarisen tappoon liittyen mistään rikoksesta.
Poliisi
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tämä "noin 30-vuotias" on todnäk vuonna 1982 tähän maailman putkahtanut Mikko J.
- Tämän J:n isä asui uhrin kanssa samassa talossa ja jopa samassa rapussa. Toinen ehdokas tekijäksi on vuonna 1980 syntynyt Sami M, mutta ei kait poliisikaan tee 37-vuotiaasta enää noin 3-kymppistä...

Kaksi muuta nyttemmin siis vapautettua ovat 47- ja 60-vuotiaita.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Poliisi pitää Leena Pekkarisen, 57, surmaa selvitettynä – 5 keskeistä asiaa tutkinnasta

Epäillyt hautasivat 57-vuotiaan Leena Pekkarisen ruumiin yli 250 kilometrin päähän peittääkseen rikoksen.
Hämeen poliisi tiedotti perjantaina pitävänsä 57-vuotiaan Leena Pekkarisen henkirikosta pääosin selvitettynä. Ilta-Sanomat listasi viisi keskeistä asiaa surman tutkinnasta.

1. Surmaajaksi epäillään tuttua 30-vuotiasta miestä
Leena Pekkarinen surmattiin 10. marraskuuta 2017 Riihimäellä yksityisasunnossa. Hänen surmaajakseen epäillään noin 30-vuotiasta miestä.
– He olivat ennestään tuttuja enemmän tai vähemmän, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lalli Jylhä.

Ennen surmaa epäilty ja uhri olivat viettäneet iltaa asunnolla ja käyttäneet päihteitä. Motiivina surmalle on Pekkarisen ja epäillyn välille syntynyt riita.

2. Ruumis kätkettiin yli 250 kilometrin päähän
Heti surman jälkeen Pekkarisen ruumis kätkettiin joko asuntoon tai autoon.

Päivän tai parin jälkeen pääepäilty ja kolme muuta miestä kuljettivat ruumiin autolla Riihimäeltä yli 250 kilometrin päähän Uuraisiin, Keski-Suomeen.

Kartta_pekkarinen.jpg
Kartta_pekkarinen.jpg (109.08 KiB) Katsottu 13227 kertaa
Uuraisissa ruumis oli jonkin aikaa eräällä kesämökillä. Lopulta ruumis haudattiin metsäautotien varteen.

3. Epäillyn lähisukulainen mukana
Pekkarisen kuolemaa tutkitaan tappona ja 30-vuotias pääepäilty pysyy vangittuna.

Kolme ruumiin kuljettamiseen osallistunutta miestä sen sijaan odottavat oikeudenkäyntiä vapaalla jalalla.

Kaikkia kolmea heistä epäillään hautarauhan rikkomisesta, mutta vain kahta rikoksentekijän suojelemisesta. Tämä selittyy sillä, että kolmas mies on pääepäillyn lähisukulainen.

Rikoslaissa asia muotoillaan niin, ettei rikoksen suojelemiseksi katsota tilannetta, jossa henkilö on epäillyn sisar tai sukulainen suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa.

4. Leenaa etsittiin kuukausi
Poliisi tutki Leena Pekkarisen tapausta aluksi katoamisena. Kun katoamiselle ei löytynyt mitään luonnollista syytä, poliisi käynnisti rikostutkinnan.
– Ei siinä mitään yhtä yksittäistä läpimurtoa ollut. Sitä mukaa kun etsinnät lähipiirissä etenivät ja vainajaa ei löytynyt, poliisilla oli yhä vahvempi käsitys, että ruumis on täytynyt kätkeä, kommentoi Jylhä.

Poliisi pääsi tekijöiden jäljille omien tutkintatoimiensa ansiosta. Samoin ruumiin hautapaikka selvisi kuulustelujen ja muiden tutkintatoimien avulla.

Poliisi tiedotti ruumiin löytymisestä 17. joulukuuta, reilu kuukausi Pekkarisen katoamisen jälkeen.
– Tapauksen suurimmat kysymykset on nyt selvitetty, pienemmät yksityiskohdat tarkentuvat sitten viimeistään oikeuden pääkäsittelyssä.

5. Puolisoa ei epäillä mistään rikoksesta
Henkirikostutkinnan alkuvaiheessa myös Pekkarisen puoliso vangittiin lievällä syytä epäillä -perusteella. Hänet kuitenkin vapautettiin pian, ja poliisin mukaan hänen ei epäillä liittyneen henkirikokseen mitenkään.[/i]

IltaSanomat
5.1. 13:43
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Mtv.fi kertoo vähän enemmän:

Alustavan tiedon mukaan Pekkarinen surmattiin käsin kuristamalla. Teossa ei käytetty mitään välineitä. Asunnossa oli muitakin surmahetkellä, mutta siitä ei ole vielä varmuutta näkikö joku teon, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Lalli Jylhä Hämeen poliisista kertoo.

Tämän vuoksi kaikkia neljää miestä epäillään hautarauhan rikkomisesta ja kahta heistä vielä rikoksentekijän suojelemisesta. Kolmatta miestä ei epäillä rikoksentekijän suojelemisesta, koska hän on taposta epäillyn lähisukulainen.

Poliisi löysi ruumiin omien tutkimustensa ja kuulustelujen avulla.
– Ruumis oli haudattu ihan kunnolla ja se oli kaivettu maahan. Ruumiille ei ollut tehty mitään. Hautaamisen tarkoitus oli selvitä rikosoikeudellisesta vastuusta, Jylhä kertoo.
– Kukaan näistä neljästä epäillystä ei ollut parisuhteessa Pekkarisen kanssa, Jylhä toteaa
.

05.01.2018 14:35

"Kolmatta miestä ei epäillä rikoksentekijän suojelemisesta, koska hän on taposta epäillyn lähisukulainen".

On tekijän isä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Scilla
Martin Riggs
Viestit: 627
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 12:22 pm

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja Scilla »

Onkohan tästä ruumiin löytöpaikasta tarkempia tietoja, missä päin Uuraista ollut?
napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1296
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Isä, poika ja vanha nainen hunningolla...
Mitähän sakkia nämä oikein ovat?
Neuvostoliitto 💯 1922-2022
Hauki
Agentti Scully
Viestit: 655
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 9:13 am

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja Hauki »

Scilla: puhuvat, että Höytiän suunnasta-
Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

No eiköhän tuolla olla vedetty pillereistä lähtien kaiket kemikaalit ja lopputulos on mikä on....
"If you aim for a king, you better not miss"
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8232
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Kaitpa oikeus katsoo että Leena oli edullinen uhri taustansa takia(päihderiippuvainen), ja annostelee tästä syystä tekijälle noin 9 vuotta vankeutta, mistä todellisuudessa istuu joko puolikkaan tai kaksi kolmasosaa.
Jemmausreissulla mukana olleet tulenevat selviämään pienillä ehdollisilla ja oheissakoilla, mitä ei tietenkään tarvitse maksaa.
Piilohomot on in.
Pyssyntie
Lauri Hanhivaara
Viestit: 142
Liittynyt: Su Marras 24, 2013 8:11 pm

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja Pyssyntie »

napalanko kirjoitti:Isä, poika ja vanha nainen hunningolla...
Mitähän sakkia nämä oikein ovat?
Vaikuttavat ihan kunnollisilta leijonakoruilta, kulttuurimme rikastuttajilta.
Olivia Benson
Poliisikoira Rex
Viestit: 272
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 2:37 pm

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja Olivia Benson »

Nainen katosi Riihimäellä, löytyi myöhemmin metsähautaan kätkettynä - mies tunnusti aiheuttaneensa kuoleman

Perjantai 9.3.2018 klo 13.06


Poliisi on saanut valmiiksi Riihimäellä 10.11.2017 surmattua naista koskevan esitutkinnan.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että nainen surmattiin Riihimäellä yksityisessä asunnossa. Taposta epäilty noin 40-vuotias riihimäkeläinen mies on edelleen vangittuna ja hän on esitutkinnassa myöntänyt aiheuttaneensa naisen kuoleman.

Teon jälkeen taposta epäilty sekä kolme muuta miestä kuljettivat ruumiin Viitasaarelle eräälle mökille. Mökiltä ruumis kuljetettiin noin kahden viikon kuluttua Uuraisille, jossa se haudattiin maastoon metsäautotien varteen.

Ruumiin kätkemiseen osallistuneista kahta miestä epäillään hautarauhan rikkomisesta sekä rikoksen tekijän suojelemisesta. Yhtä miehistä epäillään hautarauhan rikkomisesta. Miehet olivat tapauksen johdosta vangittuina mutta heidän vapautettiin esitutkinnan kuluessa.

Poliisi tutki tapausta aluksi katoamisena. Koska katoamiselle ei löytynyt luonnollista syytä, käynnisti poliisi asiassa henkirikostutkinnan.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018030 ... 4_u0.shtml
"If you're looking for sympathy, look it up in the dictionary. It's somewhere between shit and syphilis." - Joe Kenda
Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Aika ihmeellistä tiedottamista välillä poliisilla kun ensiksi se tekijä oli noin kolmekymppinen mies ja sitten noin neljäkymppinen... :) no 10 vuotta sinnetänne.
"If you aim for a king, you better not miss"
loikkari

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja loikkari »

iltalehti.fi / Kadonneen Leenan ruumis tunnistettiin hammasharjan DNA:lla
Kadonneen Leenan ruumis tunnistettiin hammasharjan DNA:lla - löytyi metsähaudasta Uuraisilta, syyttäjän mukaan hento nainen kuristettiin hengiltä

Maanantai 16.4.2018 klo 22.17

Riihimäellä 10. marraskuuta väkivaltaisesti kuolleen Leena Pekkarisen, 57, taposta on luettu syyte noin 35-vuotiaalle riihimäkeläismiehelle.

Hyvinkään käräjäoikeus käsittelee Leena Pekkarisen tappoa ja teon peittely-yritystä.
Syyttäjä vaatii Pekkarisen kuristajalle jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistusta.
35-vuotias mies on myöntänyt aiheuttaneensa Pekkarisen kuoleman.

Kuva
Poliisin ruumiskoira haisteli tarkkaan riihimäkeläisen taloyhtiön Molok-säiliön säkin. Mitään tunnistetta roskiksesta ei tiettävästi löytynyt. (LUKIJAN KUVA)

Taposta syytetyn 35-vuotiaan toissijaiset syytteet ovat törkeä pahoinpitely ja törkeä kuolemantuottamus.

Syyttäjän mukaan 35-vuotias iski "tunnekuohun vallassa" Pekkarista päähän, jolloin tämä kaatui lattialle ja mahdollisesti menetti tajuntansa. Jatkotilanteessa syytetty kuristi kaksin käsin pienikokoista ja hentoa naista kunnes tämä oli eloton.

Uhrinsa 35-vuotias käsitti kuolleeksi tunnustelemalla kaulasta pulssia. Sitä ei ollut.

Jo kuristamista edeltänyt väkivalta oli rajua. Uhri sai murtuman leukaansa, ja häneltä murtui kaksi kylkiluuta. Mahdollisesti hän oli tajuton jo kuristamisen alkaessa.

Teon jälkeen 35-vuotias herätti kaksi asunnossa ollutta miestä. Näistä toinen oli asunnon isäntä. Molemmat miehet näkivät elottoman naisen.

Astran kontissa Viitasaarelle

35-vuotias asetti ruumiin peitoksi petauspatjan. Sitten kaikki kolme poistuivat asunnosta.

Myöhemmin 35-vuotias kuitenkin palasi ja riisui mattoveitsen avulla uhrinsa vaatteet ja kääri ruumiin petauspatjaan.

Pian asuntoon saapui neljäs, iältään noin kuusikymppinen mies. Hän näki tilanteen ja ryhtyi syyttäjän mukaan muiden miesten lailla toimiin henkirikoksen peittämiseksi.

Yhdessä neljä miestä päättivät hävittää ruumiin. He aloittivat työn seuraavan päivän iltana.

Kuusikymppinen mies oli lainannut kuljetusta varten ystävältään farmarikorisen Opel Astran. Ruumis kannettiin tuon auton takakonttiin.

Kaikki nousivat autoon. Alkoi noin 300 kilometrin matka Keski-Suomen Viitasaarelle yhden seurueen jäsenen vuokramökille. Syyttäjän mukaan Leena Pekkarisen ruumis kätkettiin ja jätettiin mökin varastorakennuksen vintille.

Hauta metsätien päässä


Seurue palasi tässä vaiheessa kotiin.

13 vuorokauden kuluttua he palasivat mökille. He etsivät ruumiille hautapaikkaa ja lopulta löysivät sopivan hiljaisen paikan metsäautotien kääntöpaikalta Uuraisten kunnan alueella.

Paikalle kaivettiin hauta, johon Pekkarisen ruumis kätkettiin. Ruumiin kuljetuksessa käytettiin samaa laina-autoa.

Poliisi oli kuitenkin tässä vaiheessa jo oikeilla jäljillä. Pekkarisen avomiestä ei enää epäilty rikoksesta. Sen sijaan 35-vuotias ja 60-vuotias otettiin kiinni 15. joulukuuta.

Heidät vangittiin seuraavalla viikolla Hyvinkään käräjäoikeuden päätöksellä taposta epäiltynä.

Pian myös kaksi muuta miestä vangittiin.

Vain pääsyytetty vangittuna


Nelikosta ainoastaan 35-vuotias on enää vangittuna. Muut vastaavat syytteisiin vapaalta jalalta. Syyttäjä ei vaadi heille ehdotonta vankeustuomiota. He eivät osallistuneet varsinaiseen tappoon.

Kuristamisesta syytetty on eri asemaassa. Syyttäjä vaatii hänelle 9-10 vuoden pituista vankeustuomiota.

Asiaa käsittelee Hyvinkään käräjäoikeus, jossa on luettu syytteet hautarauhan rikkomisesta 35-vuotiaan itsenä ohella myös muille kolmelle miehelle.

Kaksi miehistä on saanut syytteet rikoksentekijän suojelemisesta.

Toinen heistä olisi polttanut Pekkarisen päällä olleita vaatteita hyvinkääläisen virkistysalueen kodassa, toinen taas Viitasaarella petauspatjan, jolla Pekkarisen ruumis olisi kuljetettu, sekä kaksi auton suojana ollutta pressua.
Viitasaarella mökkiä pitävä mies on tunnustanut jälkimmäisen teon.


DNA-tunnisteet osoittavat

Iltalehden selvityksen mukaan kaikki syytetyt ovat riihimäkeläisiä. Kaksi heistä asuu peräti samassa taloyhtiössä. Ainakin kolmella miehistä on rikostaustaa, mutta ei mitään näin vakavaa.

Hyvinkään käräjäoikeudessa todistajana on Opel Astran omistaja. Hänen autonsa oli nelikolla kahdesti käytössä.

Luonnollisesti kyseinen auto on tutkittu poliisissa tarkasti. Autosta löytyi pistolapio, jota epäiltiin käytetyn hautaamisessa. Lapion terästä eristettiin 60-vuotiaan syytetyn DNA-tunniste.

Auton tavaratilan matosta löytyi 60-vuotiaan ja toisen syytetyn DNA-tunniste.

DNA-näytteitä otettiin myös Viitasaaren mökistä. Syytetyille kuuluvaa DNA:ta saatiin todettua muun muassa veneen airoista, saunan lauteista, valokatkaisijasta ja juustohöylän kahvasta.

Metsävainaja tunnistettiin kadonneeksi riihimäkeläisnaiseksi hänen hammasharjastaan taltioidun DNA:n avulla.

Käräjäoikeus antaa asiassa tuomionsa ensi maanantaina.
PETRI ELONHEIMO
[email protected]
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Leena Pekkarinen, 57, katosi 10.11 - löytyi surmattuna 1

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

MTV kirjoitti:https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... ta/6877056

35-vuotias mies tuomittiin Leena Pekkarisen taposta ja hautarauhan rikkomisesta – yhdeksän vuotta vankeutta

RIKOS JULKAISTU 23.04.2018 15:07

Hyvinkään käräjäoikeus tuomitsi maanantaina 35-vuotiaan miehen yhdeksän vuoden vankeuteen Riihimäellä kadonneeksi ilmoitetun naisen taposta. Mies oli muun muassa kuristanut naista kaulasta.

Henkirikos tapahtui viime marraskuussa asunnossa Riihimäellä, ja alle 60-vuotias nainen löydettiin myöhemmin kuolleena Keski-Suomesta. Poliisi on kertonut, että ruumis löytyi metsäautotien varresta.

Oikeus tuomitsi Mikko Antero Juntusen taposta ja hautarauhan rikkomisesta. Mies tuomittiin lisäksi kolmen muun miehen tavoin hautarauhan rikkomisesta. Yksi miehistä tuomittiin myös rikoksentekijän suojelemisesta.

Useita reissuja mökkiseudulle

Oikeus katsoi näytetyksi, että neljä miestä olivat osallistuneet naisen ruumiin hävittämiseen. Nainen vietiin autolla heistä erään käytössä olleelle mökille Viitasaarelle Keski-Suomeen. Ruumis jätettiin siellä ensin ulkovarastoon.

Toisella käyntikerralla myöhemmin marraskuussa ruumiille etsittiin paikkaa, joksi valikoitui sijainti metsäautotien kääntöpaikan läheisyydessä. Kolmannella kerralla osa miehistä hautasi naisen ruumiin maahan.

Kaikkien neljän miehen sekä uhrin dna-tunnisteet löytyivät keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan miehistä yhden asunnosta.

Taposta tuomittu tunnusti menetelleensä kuten syytteessä henkirikoksesta kuvailtiin mutta kiisti tahallaan tappaneensa uhrin. Mies on kertonut, että nainen oli asunnossa alkanut haukkua häntä, ja vahvassa humalassa ollut mies oli menettänyt malttinsa.

Oikeus katsoi, että miehen on täytynyt ymmärtää naisen kuoleman olevan todennäköistä hänen menettelynsä takia. Nainen oli miehen lyönnin vuoksi todennäköisesti ollut tajuton, kun mies alkoi kuristaa häntä. Hentorakenteinen nainen oli näin ollut täysin puolustuskyvytön.

Tuomiossa todetaan, että miehet olivat yhdessä juhlineet heistä erään syntymäpäiviä perjantain henkirikosta edeltävästä keskiviikosta alkaen. Tekoajankohtina oli nautittu runsaasti alkoholia, myös Viitasaaren mökkimatkoilla.

Miehistä yhdellä on aikaisempia rikosrekisterimerkintöjä.

Oikeus tuomitsi 37-vuotiaan miehen 65 päivän ehdolliseen vankeuteen, 47-vuotiaan miehen 60 päivän ehdolliseen vankeuteen ja 60-vuotiaan miehen päiväsakkoihin.
Vastaa Viestiin