Aune Maria Piirainen, Valkeakoski 1948

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Aune Maria Piirainen, Valkeakoski 1948

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Helatorstain aattona 5.5.1948 Valkeakosken kerhomajassa olleet vieraat löysivät Ulvajankadun varrelta metsästä säkin jossa oli lantion kohdalta irti leikatut naisen jalat.
Tapausta tutkimaan alkanut poliisi oli aluksi tyhjän päällä, paikkakunnalla ei ollut ketään ilmoitettu kadonneeksi. Tästä alettiin päätellä uhrin olevan toispaikkakuntalainen.

3.6.1948 tutkimukset olivat edenneet siihen vaiheeseen että Hämeen läänin rikosetsivät suorittivat kaksi pidätystä, molemmat Valkeakoskelaisia naisia. Parin päivän kuluttua paikkakunnalla liikkuivat toinen toistaan hurjemmat huhut, joku oli lopettanut kaivonsa käytön koska uhrin pää oli sinne kätketty. Varman tiedon mukaan naisen yläruumis oli myös löytynyt järven rannalta tukkiin sidottuna. Poliisi kumosi kaikki tällaiset huhut, uhrin alaraajat olivat ainoat löytyneet ruumiinosat.

1.7.1948 annettiin julki tietoja uhrista, syistä ja seuraamuksista sekä pidätettyjen nimet.
Aune Maria Piirainen oli poistunut kotoaan Kuhmalahden Pohjankylästä 25.10.1947, ilmoittaen menevänsä tapaamaan sairasta äitiään Liperiin. Äitinsä luokse Piirainen ei ollut kuitenkaan saapunut, eikä tulisi koskaan saapumaankaan.

Matka sairaan äidin luo oli pelkkää harhautusta, Aune Marian matkaan lähdöllä sen sijaan oli vissi syy. Aune Marialla oli ongelma. Aune Maria oli raskaana. Kyseessä oli suunnittelematon, avioliiton ulkopuolinen raskaus, ja näin ollen puhuttiin Isosta Ongelmasta.
Kun hätä on suurin, avunkin sanotaan olevan lähellä. Aune Marialla oli Valkeakoskella asuvia sukulaisia, ja nämä olivat neuvoneet hänet paikkakunnalla asuvan sikiönlähdettäjän luokse.
Näiden neuvojen avuin Alma Maria saapui Valkeakoskelle työmiehen vaimon, Alma Amanda Keinosen luo. Avustajana toimenpiteessä toimi Valkeakoskelainen tehtaantyöläinen Selma Orvokki Ampuja.
Pieni elämänliekki Aune Marian kohdussa ei kuitenkaan suostunut sammumaan, lähdettämisyritys meni pieleen. Tarvittiin uusi yritys, ja tuolloin tämä elämänliekki sammui. Pian tämän jälkeen sammui myös Aune Marian elämänliekki.
Rikoksensa salatakseen Alma Keinonen paloitteli ruumiin ja kuljetti osat toisaalle.

8.7.1948, Keinosen ollessa jo pidätettynä, joukko koululapsia oli marjastamassa ampumaradan maastossa kun he mädän hajun perusteella löysivät Aune Marian yläruumiin kivenkoloon kätkettynä.

Alma Keinonen kiisti sitkeästi kaikki häneen kohdistuneet syytökset vaikka todisteet olivat raskauttavia. Sen lisäksi että oli onnistuttu selvittämään yhteys Keinosen ja Aune Marian välillä, epäillyn asunnosta oli löydetty osa Aune Marialla tiedetyiksi olevista vaatteista. Lisäksi oli löydetty Aune Marian käyttö-ja arvoesineistöä. Näillä eväillä lähdettiin oikeuteen.

12.8.1948 Sääksmäen käräjillä Alma Keinonen murtui ja myönsi syyllisyytensä kyseessä oleviin tekoihin. Alma Keinoselle tuomittiin kuritushuonetta 14 vuotta 6 kuukautta.
Seuraavasta lehtijutusta ilmenee kaikki Keinosen tuomioon johtaneet syytteet sekä avustajan, Selma Ampujan tuomio ja syytteet.

Sikiönlähdettäminen noina vuosikymmeninä oli yleisempää kuin äkkiseltään voisi luullakaan. Lehtijuttuja näistä toimenpiteistä kiinnijääneistä on kosolti, suurin osa on todennäköisesti jäänyt pimentoon. Tässäkin tapauksessa avustajana toiminut Ampuja oli itsekin ollut sikiönlähdettämisen kohteena. Nimimerkki paccasucco postailikin aiheesta jossain toisessa ketjussa.
Jutussa esiintyvä Valkeakosken kerhomaja on todennäköisesti vieläkin sijoillaan, mainitusta ampumaradasta sen sijaan ei ole tietoa. Kaakonojan ampumarata on perustettu vasta 50-luvulla. Kyseessä saattaa olla vanha suojeluskunta-aikainen rata, tai sitten Yhtyneitten Paperitehtaiden ammattikoulun rata jollainen paikkakunnalla on ollut noihin aikoihin.
HS 13.08.1948.jpg
HS 13.08.1948.jpg (135.91 KiB) Katsottu 2939 kertaa
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä