Naapuri surmattiin talkoitten päätteeksi Helsingin Viikissä

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Naapuri surmattiin talkoitten päätteeksi Helsingin Viikissä

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Taloyhtiön talkoista alkanut pysäköintiriita sai synkän lopun Helsingin Viikissä: 34-vuotiaan epäillään tappaneen nelikymppisen naapurinsa

Helsingin Viikistä löytyi vainaja viime lauantaina. Kuollut oli vuonna 1976 syntynyt mies.

Poliisi tutkii tapausta tappona.

”Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan tapahtuma liittyy taloyhtiön talkoiden jälkeen yöllä ajoneuvon pysäköintiä koskeviin erimielisyyksiin ja sen jälkitilanteeseen. Naapureiden välinen riita kärjistyi nyrkkitappeluksi. Vainaja löytyi taloyhtiön edustalta. Rikoksesta epäilty oli poistunut paikalta ja ilmoittautui poliisille maanantaina”, kertoo rikoskomisario Teemu Kruskopf poliisin tiedotteessa.

Rikoksesta epäillään 34-vuotiasta miestä. Poliisi kuulustelee seuraavaksi epäiltyä ja muita asianosaisia. Mahdollinen vangitsemisvaatimus on jätettävä käräjäoikeudelle viimeistään torstaina.


Helsingin Sanomat
29.5. 11:22 , Päivitetty: 29.5. 11:32

Otsikkoa muokattu; tapettiin sana korvattu sanalla surmattiin
-NILS-
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Naapuri tapettiin talkoitten päätteeksi Helsingin Viikis

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tappotalkoiden epäilllystä on suoritettu vangitsemisvaatimus:

Helsinkiläismiehen epäillään tappaneen naapurinsa - nyrkkitappelu taloyhtiön talkoiden jälkeen, poliisi esittää 34-vuotiasta vangittavaksi

Rikoskomisario Teemu Kruskopf vaatii 34-vuotiaan helsinkiläismiehen vangitsemista.

Helsingin käräjäoikeus ottaa vangitsemisvaatimuksen käsittelyynsä perjantaina aamupäivällä. Poliisin tutkinnanjohtajan esittämän vaatimuksen perusteena on epäily taposta.

Epäilty rikos tapahtui myöhään viime lauantaina (26. toukokuuta) Helsingin Viikissä.

Nelikymppinen mies löytyi kuolleena viikkiläisen taloyhtiön edustalta. Vainajassa oli väkivallan aiheuttamia vammoja.

Kyseisessä taloyhtiössä oli ollut edeltävänä päivänä talkoot.

Rikoskomisario Teemu Kruskopfin tiedotteen mukaan rikos olisi poliisin tämänhetkisen käsityksen mukaan tapahtunut taloyhtiön talkoiden jälkeen yöllä. Naapureilla olisi syntynyt riitaa pysäköinnistä. Riita olisi kärjistynyt nyrkkitappeluksi.

34-vuotias mies poistui paikalta, mutta ilmoittautui itse poliisille maanantaina 28. toukokuuta.

Mies on tällä hetkellä pidätettynä taposta epäiltynä.

Kruskopfin mukaan esitutkinta jatkuu epäilyn ja muiden asianomaisten kuulusteluilla.


Iltalehti
31.5.2018 13:32
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Naapuri tapettiin talkoitten päätteeksi Helsingin Viikis

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Päihteiden käyttö tulee kieltäää talkoissa rangaistuksen uhalla.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Naapuri tapettiin talkoitten päätteeksi Helsingin Viikis

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Näin ne hommat hoituu.
Nyt on sitten taloyhtiössä kaksi parkkiruutua vapaana. :roll:
Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Naapuri tapettiin talkoitten päätteeksi Helsingin Viikis

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

Ei ihan mitkätahansa talkoot vaan kunnon vanhankansan nyrkkitalkoot! Oiskohan joku perus että iskun jälkeen kaaduttu ja lyöty pää maahan kohtalokkain seurauksin.Voi toki olla raaempiki keissi :?
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Naapuri tapettiin talkoitten päätteeksi Helsingin Viikis

Viesti Kirjoittaja putsari »

Oleellista lisätietoa :roll:
34-vuotias mies vangittiin Viikin taposta – poliisi korjaa aiempia tietojaan taloyhtiön talkoista

RIKOS JULKAISTU 01.06.2018 14:21

Poliisin mukaan uhrin ja tekijän välille oli tullut riita ajoneuvojen pysäköinnistä.

Poliisin mukaan viime lauantaina Helsingin Viikissä tapahtunut tappo ei tapahtunut taloyhtiön talkoiden jälkeen yöllä.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi tänään 34-vuotiaan miehen epäiltynä Viikissä 26. toukokuuta tapahtuneesta taposta.

Toisin kun poliisi aiemmin tiedotti, rikos ei tapahtunut taloyhtiön talkoiden jälkeen yöllä.



– Poliisille on esitutkinnan aikana selvinnyt, että kyseessä eivät olleet taloyhtiön viralliset talkoot, vaan uhrin ja hänen puolisonsa järjestämät omat talkoot, sanoo rikoskomisario Teemu Kruskopf Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisin mukaan epäilty ja vuonna 1976 syntynyt mies alkoivat riidellä ja lopulta tapella nyrkein. Riita liittyi ajoneuvon pysäköintiä koskeviin erimielisyyksiin ja sen jälkitilanteeseen.

Vainaja löytyi taloyhtiön edustalta. Rikoksesta epäilty oli poistunut paikalta ja hän ilmoittautui poliisille myöhemmin. https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.z758Ee0
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Wickeddy
Frank Drebin
Viestit: 393
Liittynyt: Ti Touko 05, 2015 2:20 pm

Re: Naapuri tapettiin talkoitten päätteeksi Helsingin Viikis

Viesti Kirjoittaja Wickeddy »

Kaikissa taloyhtiöissä ei joka vuosi talkoita edes järjestetä virallisesti kun osanottajia ei niihin ole ,joten sitten ne järkätään omatoimisesti jos halutaan.
Surullinen loppu näillä talkoilla vaikka ajatus oli hieno.
Näin viikkiläisenä tiedän ettei meidän taloyhtiössä tätä ole tapahtunut mutta kiinnostaisi kyllä tietää missä päin viikkiä tämä on ollut.
Vanhassa taloyhtiössä saatiin naapuri riitoja vierasparkeista joihin asukkaat parkkeerasivat omat autonsa vaikka parkkipaikkakin oli saatavilla. Ei vain haluttu maksaa siitä ilosta. :roll:
kunnia meni ,mutta maine jäi.
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1228
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Naapuri tapettiin talkoitten päätteeksi Helsingin Viikis

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

tötterö kirjoitti:Päihteiden käyttö tulee kieltäää talkoissa rangaistuksen uhalla.
Talkoot ilman kaljanjuontia on kuin kävisi paskalla ilman Aku Ankkaa; teeskentelyä.

Asiaan, eipä se tappo aina kummoisia syitä tarvi.
Talikkomies
Nikke Knakkertton
Viestit: 160
Liittynyt: Ke Elo 27, 2014 10:20 am

Re: Naapuri tapettiin talkoitten päätteeksi Helsingin Viikis

Viesti Kirjoittaja Talikkomies »

PoliisimestariSisu kirjoitti:Asiaan, eipä se tappo aina kummoisia syitä tarvi.
Kuten Hannu Lauerma totesi, moni on tässä maassa kuollut homotteluun. Mielestäni rähinoissä fyysiseen väkivaltaan ensimmäisenä turvautunut pitäisi tuomita huomattavasti ankarammin, tai mikäli tappelun aloittanut sattui häviämään mutta ei joutunut tappionsa jälkeen koston uhriksi, pitäisi oikeudessa todeta lähinnä niin että "itte alotit".

Ongelmanahan näissä on lähinnä tapahtumien toteen näyttäminen. Eli vaikka joku pösilö hyökkää täysin sivullisen kimppuun hurjasti huitoen ja päällekarkauksen uhri puolustaa itseään yhdellä tehokkaalla iskulla, tuomitaan oikeudessa se joka selvisi vähemmin vammoin. Tai varmuuden vuoksi molemmat.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Naapuri tapettiin talkoitten päätteeksi Helsingin Viikis

Viesti Kirjoittaja poikani »

Taekwondo-harrastaja hakattiin kuoliaaksi. Olisi ehkä kannattanut harrastaa vaikka painia ennemmin.
MTV kirjoitti:Naapuri ahdisteli helsinkiläismiehen vaimoa grillijuhlien jälkeen – näin kuolemaan johtaneet tapahtumat etenivät Viikissä

RIKOS | JULKAISTU 01.09.2018 08:04

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syytteen taposta, kun se käsitteli Helsingin Viikissä toukokuun lopussa tapahtunutta väkivaltaista kuolemaa. Mikko Oskari Kolehmainen, 34, tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 3 vuodeksi 8 kuukaudeksi vankeuteen.

Teko tapahtui 26. toukokuuta tuomitun ja tämän avopuolison järjestämien talon pihalla pidettyjen grillijuhlien jälkeen. Ne sujuivat kertomusten mukaan mukavasti. Tuomioon johtaneet tapahtumat alkoivat, kun juhlat päättyivät.

Tuomitun puoliso oli ollut parkkipaikalla saattamassa ystäväänsä taksiin, kun vahvassa humalatilassa ollut naapuri oli ahdistellut Kolehmaisen puolisoa. Taekwondoa harrastanut naapuri oli muun muassa kaatanut naisen maahan.

Riitaa oli ollut muun muassa siitä miten naapuri parkkeerasi autoaan.

Kun nainen palasi itkien kotiin, Kolehmainen lähti selvittämään asiaa pihalla. Tilanne eteni käsikähmään. Tuomittu kuvasi tilannetta ”lätkätappeluksi”, sellaiseksi jossa molemmat lyövät ja repivät toisiaan vaatteista.

Tappelu päättyi, kun uhri putosi. Kolehmainen kertoi nykäisseensä hyökkäävää naapuria paidasta, jolloin tämä kaatui kasvolleen asvalttiin.

Poliisikuulustelussa hän oli kertonut lyöneensä sekä oikealla että vasemmalla lyhyessä ajassa paljon lyöntejä.

Kaatui suorilta jaloilta

Tappelun päätteeksi tuomittu ojensi käden pahalta näyttäneelle naapurille ja veti hänet ylös.

Kolehmaisen mukaan tarkoitus oli sopia asia ja sen takia oli menty Kolehmaisen asuntoon. Sillä molemmat olivat aluksi putsanneet haavojaan, mutta kun uhrin käskettiin mennä kotiin, hän ei suostunut.

Niin paikalla olleen todistajan, tuomitun kuin tämän puolison kertoman mukaan uhri oli äitynyt väkivaltaiseksi. Hän hoiperteli, eikä pysynyt pystyssä.

Viinilasit kaatuivat ja paini jatkui.

Kolehmainen sai naapurin ulos asunnostaan. Pihalla oli tekijän kertoman mukaan juteltu ja sen jälkeen uhri oli kaatunut suorilta jaloilta taaksepäin maahan iskien takaraivonsa maahan.

Kolehmainen oli mennyt kotiinsa, mutta palasi vielä ulos. Hänen kertomansa mukaan uhri kuorsasi.

Tuomittu soitti isänsä paikalle ja uhria oli yritetty herättää. Kun se ei onnistunut soitettiin hätäkeskukseen. Kun ambulanssi saapui uhri oli kuollut.

Tuomittu kertoi joutuneensa paniikkiin ja pakeni. Kahden päivän päästä hän ilmoittautui poliisille.

Mies kertoi juoneensa juhlissa kuuden tunnin aikana noin neljä olutta ja puoli lasia viiniä.

Oikeuslääkärin tutkimukset

Puolustus vetosi siihen, että uhri oli saanut vammat ulkona kaatuessaan maahan viimeisen kerran.

Oikeuslääkäri totesi kuitenkin, että uhrin päässä todetut, kuoleman aiheuttaneet vammat eivät ole voineet syntyä yhdestä kaatumisesta.

Verenvuotoa oli todettu molemmissa aivopuoliskoissa, kun tyypillisesti yhden kaatumisen tai iskun seurauksena vuotoa tulee vain toiselle puolelle.

Oikeuslääkäri piti mahdollisena, että uhri oli saanut aivoverenvuodon, joka aiheuttaa tajuttomuuden myöhemmin. Se voi kestää minuutteja tai tunteja.

– Kun iskuja tulee molemmin puolin kasvoja, tapahtuu aivoissa heilahdus nopeana suunnanmuutoksena. Aivot ovat irrallaan luisesta kopasta, joka niitä verhoaa ja aivot liikkuvat vapaasti kovakalvonalaisessa tilassa. Aivot liikkuvat pienellä viiveellä päähän nähden. Mitä voimakkaampia suunnanmuutoksia tulee, niin sitä helpommin verenvuoto syntyy, lääkäri selvitti oikeudelle.

Ei tappo

Oikeus totesi, että kuolemaan johtanutta iskua ei kyetty selvittämään. Siihen vaikuttivat kuitenkin useat Kolehmaisen lyömät nyrkiniskut. Ne olivat syy-yhteydessä kuolemaan eli uhrin kuolema aiheutui Kolehmaisen kohdistamasta väkivallasta.

Vaikka lyönnit olivat voimakkaita ja ne kohdistuivat pään alueelle, käräjäoikeus katsoi, ettei Kolehmainen voinut pitää tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena naapurin kuolemaa.

Toisin olisi esimerkiksi veitseniskun kanssa, oikeus totesi. Teon on oltava tahallinen ja tämän arviointi perustuu siihen, miten tekijä on voinut teon aikana arvioida seurauksia.

Sen takia syyte taposta hylättiin.

Mika Kolehmainen tuomittiin sen sijaan törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta.

Kun voimakkaita, pään alueelle kohdistuneita iskuja oli useita, oikeus katsoi, ettei kyse ollut hätävarjelusta. Oikeus ei hyväksynyt myöskään alkuvaiheen kaatamista paidasta nykäisten tai nyrkinlyöntejä asunnolla.

Oikeuden mukaan Kolehmaisella oli monta mahdollisuutta irtautua tilanteesta.

Käräjäoikeus kuitenkin huomioi alkutilanteen rangaistusta hyvin vähäisesti alentavana. Käräjäoikeus piti oikeudenmukaisena rangaistuksena 3 vuotta 8 kuukautta. Hänet määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna.

Tekijä määrättiin maksamaan hautauskuluja 11000 euroa ja omaisten oikeudenkäyntikuluja 5000 euroa.

Kolehmaisen on myös maksettava uhrin kahdelle lapselle 12000 euroa korvausta henkisestä kärsimyksestä kummallekin. Lisäksi hänen on maksettava kummallekin lapselle elatusta reilut 350 euroa, kunnes nämä täyttävät 18 vuotta.

JARKKO SIPILÄ
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... an/7053510
????? ?? ??????.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Naapuri surmattiin talkoitten päätteeksi Helsingin Viiki

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Naapurukset tappelivat grillijuhlien jälkeen, toinen menetti henkensä – tuomio laski hovioikeudessa
Mika Oskari Kolehmainen vangittiin 1.6.2019. Hän pysyy yhä vangittuna. (KUVA: ANTTI HÄMÄLÄINEN)
Mika Oskari Kolehmainen vangittiin 1.6.2019. Hän pysyy yhä vangittuna. (KUVA: ANTTI HÄMÄLÄINEN)
Viikki_Kolehmainen.jpg (20.77 KiB) Katsottu 4247 kertaa
Helsingin hovioikeus laski törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä pahoinpitelystä tuomitun Mika Oskari Kolehmaisen tuomiota puolella vuodella.
Helsingin hovioikeus tuomitsi 35-vuotiaan Mika Oskari Kolehmaisen 3 vuoden ja 2 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Käräjäoikeus oli aiemmin antanut puolta vuotta pidemmän tuomion.

Hovioikeus antoi ratkaisunsa torstaina. Syyttäjä vaati tuomiota taposta, mutta se ei mennyt läpi.

Hovioikeus perusteli tuomion laskemista esimerkiksi sillä, että uhri aloitti väkivallan ja Kolehmainen oli huolissaan aiheuttamistaan vammoista.

Verinen yhteenotto tapahtui Helsingin Viikissä viime vuoden toukokuussa, kuten IS on aiemmin uutisoinut.

KOLEHMAINEN ja hänen avopuolisonsa pitivät grillijuhlat, ja ilta sujui ”rauhallisesti”. Puolen yön tienoilla Kolehmaisen avopuoliso saatteli yhden juhlavieraista parkkipaikalle tilatun taksin luokse. Kun avopuoliso käveli jo kotiin päin, vastaan tuli lähistöllä asuva naapuri. Humalassa ollut naapuri ei päästänyt naista menemään ja tuuppi häntä. Nainen tippui polvilleenkin.

Lopulta nainen pääsi naapurin ohi, ja kertoi siitä itkuisena kotona miehelleen Kolehmaiselle. Kolehmainen meni selvittämään tapahtumia ulos.

Naapuri tarttui sanaakaan sanomatta Kolehmaista kurkusta kiinni ja potkaisi tätä lonkkaan. Kolehmainen pyrki naapurin otteesta irti, ja alkoi nujakka. Kolehmainen löi naapuria esimerkiksi molemmilla nyrkeillä ainakin kahdeksan kertaa. Naapuri kaatui maahan, ja hän yritti lyödä Kolehmaista. Kolehmainen nykäisi naapurin vielä kertaalleen maahan.

NAAPURISTA tuli paljon verta, ja Kolehmainen ehdotti sovintoa. Kolehmainen pyysi naapuria asuntoonsa puhdistamaan kasvojaan. Asunnolla tilanne äityi kuitenkin jälleen väkivaltaiseksi. Alkoi paini, ja molemmat löivät toisiaan.

Painin päätytyttä naapuri poistui Kolehmaisen asunnosta kohti omaa asuntoa. Jossain vaiheessa naapuri kaatui maahan ja löi päänsä pihamaalla. Kolehmainen yritti herätellä naapuria, mutta tämä ei herännyt.

Kolehmainen soitti perheenjäsenensäkin paikalle, joka puolestaan soitti paikalle ambulanssin. Ambulanssin tullessa paikalle mies löytyi kuolleena taloyhtiön edustalta.
IltaSanomat
12.9. 10:19
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
myrskylyhty
Harjunpää
Viestit: 320
Liittynyt: To Kesä 28, 2018 4:01 pm

Re: Naapuri surmattiin talkoitten päätteeksi Helsingin Viiki

Viesti Kirjoittaja myrskylyhty »

Olen naistenhakkaamista vastaan, joten Kolehmaiselle olisi riittänyt ehtoollinen. Teppo Tulppu tais oppia kerrasta.
"Olin sitä mieltä, että ketään ei tapeta, asiat pitää selvittää muuten." -Metsuri
Vastaa Viestiin