Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Luonnokas

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja Luonnokas »

Kuolemannaakka kirjoitti:Mun tulee tästä Loimulasta mieleen kouluampujatyyppiset ihmiset, joilla on käsitys omasta ylivertaisuudestaan (ja sitten kuitenkin pohjalla äärimmäinen epävarmuus ja heikko itsetunto, joka romahtaa, kun tajuaa, etteivät kyvyt todellisuudessa riitä tai muut eivät kuitenkaan ihaile riittävästi) jolloin vastoinkäymiset/koettu kiusaaminen alkaa keräämään sellaista suhteetonta monivuotista vihaa ja sen vihan purkamiseksi aletaan luomaan fantasiaa kostosta.

Toteutus on pikkutarkka ja hiukan lapsellinen, tekniikka kiinnostaa ja asefetisismi. Paperille laaditaan suunnitelmia, jotka ei sitten tositilanteessa ihan loppuun saakka toimi tai ole ajateltuja. Paikan päällä käydään etukäteen. Tehdään itsemurha kun "tehtävä" on suoritettu. Kärsitään masennuksesta ja kovasta katkeruudesta koko maailmaa vastaan. Elämä on pikkutarkkaa ja minimalistista ja jotenkin pseudofilosofista.
Miehen elämäntarinaa on vaikea näillä tiedoilla täysin hahmottaa, mutta oletettavasti kova paikka on ollut myös ero ja vanhoista ystävistä erkaantuminen, varmaan monet oli jo perustaneet perheet ja omat firmat menestyi tms, siinä missä tekijä eleli yksikseen ja työttömänä. Katkerasta ja ylpeästä tyypistä helposti ottaa etäisyyttä, etenkin jos toisen mielenmaisema alkaa olla aika far out-kamaa verrattuna aikaisempaan. Pseudofilosofisesti orientoituneet tuppaa hakemaan lohtua joko new age-healing-hommista, karismaattisesta uskonnollisuudesta, tai sitten kuvailemiesi kouluampujien tyyliin nihilistisestä, ihmisvihaa uhkuvasta ajattelusta kuten fasismista. Ehkä tekijän ehdottomuutta saatettiin jopa pelätä, kun tiedettiin että tyypillä on niitä pyssyjä. Ja tapahtumien jälkeen on saattanut muutamalle nousta pala kurkkuun, että tätähän minä pelkäsin.

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Iltasanomissa on taas uutta tietoa. Voisiko joku laittaa sen jutun tähän. Kiitokset etukäteen!

Edit. yritän taas linkkiä tähän ;) Kuka tuo kolmas henkilö lienee? Villejä veikkauksia?!

Sijoitusjohtajan murhannut suunnitteli kahta muutakin murhaa – yhden aiotun uhrin henkilöllisyys yhä mysteeri https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006014415.html
Viimeksi muokannut MissMallard, Ma Helmi 25, 2019 9:01 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Kardemumma

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

Täällä kirjoittelee taas jos jonkinmoista lähiökerrostalon parvekkeella tupakoivaa kotipsykiatria, niin antakaa minunkin yhtyä mukaan moiseen profilointiin.

Loimun elämänpalapeli on särkynyt, eikä hän jaksanut kasata sitä uudestaan. Hän jätti olohuoneensa sisustamatta ja söi pääsääntöisesti einesruokaa. Entisen esimiehensä hän eliminoi, koska pystyi siihen jo aikaisemmin esille tuodun asefetissin, fasismin ja kaiken pirun hänelle suoman pahuuden voimin. Seuraava kohde olisi aivan hyvin voinut olla Vantaalla sijaitseva, lentokentän läheisyydessä lymyävä Jehovan todistajien linnake. Siellä Loimu olisi käynyt taistoon nykyteknologiaa, hyvyyttä ja yhteiskuntajärjestystä vastaan, voittaen erittäin realistisen sota/räiskintäpelinsä, viimeistellen sen itsemurhalla Jokelan ja Kauhajoen tyyliin. Tosin räjäyttämällä ydinkäyttöisen itsetuholaitteen, joka olisi pyyhkinyt koko etelä-suomen.

Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

MissMallard kirjoitti:Iltasanomissa on taas uutta tietoa. Voisiko joku laittaa sen jutun tähän. Kiitokset etukäteen!

Edit. yritän taas linkkiä tähän ;) Kuka tuo kolmas henkilö lienee? Villejä veikkauksia?!

Sijoitusjohtajan murhannut suunnitteli kahta muutakin murhaa – yhden aiotun uhrin henkilöllisyys yhä mysteeri https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006014415.html
Sijoitusjohtajan murhannut suunnitteli kahta muutakin murhaa – yhden aiotun uhrin henkilöllisyys yhä mysteeri

Entisen esimiehensä murhannut Mikko Loimula seurasi poliisin mukaan pitkään kahta muutakin henkilöä.

Julkaistu: 25.2. 18:22

Sipoon murha

Poliisin mukaan Mikko Loimula seurasi kolmea henkilöä: entistä pomoaan, entistä työtoveriaan ja jotakuta, joka asuu tai on ainakin yöpynyt Helsingin Kalasatamassa.

Sipoon Söderkullassa entisen esimiehensä murhannut 34-vuotias Mikko Loimula suunnitteli mahdollisesti kahta muutakin henkirikosta.

Tämän voi päätellä siitä, että hän seurasi entisen esimiehensä lisäksi pitkään kahta muutakin henkilöä.

Toisesta Loimulan seuraamasta henkilöstä tiedetään, että hän on Loimulan entinen työkaveri Ilmariselta. Kolmannen seuratun henkilöllisyys on yhä mysteeri myös poliisille.

– Tietomme kolmannesta henkilöstä perustuvat Loimulan käyttämien seurantalaitteiden datatietoihin, kertoo Sipoon tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Minkkinen.

– Loimula laittoi seurantalaitteet uhrien autoihin. Tietojen perusteella kolmas henkilö asuu Helsingin Kalasataman kulmilla tai on ainakin yöpynyt siellä. Emme kuitenkaan saaneet selvitettyä hänen henkilöllisyyttään. Kukaan Loimulan työkavereistakaan ei asu sillä suunnalla.

Sijoitusjohtajan arvokellot kateissa

Tutkinnassa on muitakin pieniä yksityiskohtia auki, kuten se, mitä tapahtui Loimulan murhaaman sijoitusjohtajan arvokelloille.

Uhri oli innokas arvokelloharrastaja, ja rikospaikkajälkien perusteella hänen kokoelmastaan uupuvat mahdollisesti Rolex ja Jaeger-LeCoultre.

Paino sanalla mahdollisesti, sillä uhrin arvokellokokoelmasta ei ole tarkkoja tietoja, mutta rikospaikkatutkinta viittaa kahteen kadonneeseen kelloon.

Näistä Rolex on noin 8 000 euron arvoinen. Jaeger-LeCoultre -rannekellosta ei ole tarkkaa tietoa saatavilla, mutta muusta kokoelmasta päätellen senkin arvo liikkunee ainakin kymmenen tuhannen euron tietämillä.

Jos kellot ilmaantuisivat jostain, ne kuuluisivat sijoitusjohtajan perikunnalle.

Vei arvokellot johtaakseen poliisin väärille jäljille?

Rikoskomisario Minkkinen pitää todennäköisenä, että Loimula vei arvokellot lavastaakseen sijoitusjohtajan murhan ryöstömurhaksi ja johtaakseen näin poliisit väärille jäljille.

Kellojen tyhjät pidikkeet oli kuitenkin jätetty näkyvästi vainajan viereen.

– Ryöstö olikin alussa yksi monista tutkintalinjoista, kun juttu oli pimeänä. Kävimme läpi arvokellojen ostajia, myyntipaikkoja ja seurasimme tiiviisti sosiaalisessa mediassa olevia arvokelloryhmiä.

Minkkinen ei pidä todennäköisenä sitä, että Loimula olisi myynyt kelloja eteenpäin.

Loimulalla ei ensinnäkään ollut rahalle tarvetta ja toiseksi hän ei olisi halunnut vaarantaa kuukausia työstämäänsä suunnitelmaa sillä, että olisi myynyt uhrinsa kelloja.

– Koska sekä epäilty että uhri ovat kuolleet, tätä ei voi sanoa varmaksi. Niin me kuitenkin tutkijoiden kanssa pähkäilimme, ettei Loimula olisi tehnyt kaiken suunnittelun jälkeen sellaista amatöörivirhettä.

Todennäköisemmin Loimula on hankkiutunut kelloista eroon lopullisesti, esimerkiksi heittämällä ne veteen tai hautaamalla jonnekin.

Oli poliisin kanssa tekemisissä kuukautta ennen murhaa

Kiinnostava yksityiskohta tutkinnassa on sekin, että Loimula joutui olemaan yhteydessä poliisiin kuukautta ennen kuin toteutti suunnittelemansa murhan.

23. kesäkuuta 2018 Loimula nimittäin ilmoitti hätäkeskukselle, että hänen Volvoonsa oli murtauduttu Helsingin keskustassa ja sieltä oli viety muun muassa laukku.

Myöhemmin joku löysi laukun ja toimitti poliisille. Sieltä paljastui kymmenen kappaletta sim-kortteja, joita laukkuaan noutamaan tullut Loimula selitti sillä, että tarvitsi niitä anonyymiin kaupankäyntiin netissä.

Todellisuudessa Loimula käytti sim-kortteja seurantalaitteissa, joilla seurasi aiottuja uhrejaan.

Automurron yhteydessä tallennetuista tiedoista tuli myöhemmin arvokkaita, kun poliisi ryhtyi tutkimaan 23. heinäkuuta 2018 tapahtunutta sijoitusjohtajan murhaa.

– Kävimme silloin läpi kaikki uhrin työkaverit, entiset ja nykyiset, ja kyselimme, oliko hänellä erimielisyyksiä kenenkään kanssa, kertoo Minkkinen.

Loimulan nimi tuli esiin viikon kuluttua teosta. Silloin poliisi sai vihjeen katkerasta sähköpostista, jonka Loimula oli lähettänyt työkavereilleen Ilmarisessa.

– Sen jälkeen ryhdyimme selvittämään hänen taustaansa.

Taustoja penkoessa automurto ja Loimulan laukussa olleet sim-kortit nousivat jälleen esiin.

– Partio oli kuvannut automurtotutkinnan yhteydessä kaikki sim-kortit, ja murhatutkinnan yhteydessä niihin kaikkiin päätettiin suorittaa televalvontaa.

– Yksi niistä korteista sitten paikantui murhan tekoaikana tekopaikan tukiasemaan. Se oli viimeinen niitti, jolla saimme yhdistettyä Loimulan murha-aikaan ja -paikkaan.
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Pari pientä virhettä.
Jos joku on ollu poliisin käsissä niin sitä ei saa ikinä enää käyttää mihinkään,ne tietää siitä jo ja se pitää tuhota,prepaidit maksaa kai 5€ ärrällä niin kaveri vissiin säästi vaikka oli ihan rahoissa jutuista päätellen?
Aika hullua käyttää simprepaideja tämmöseen juttuun joista poliisi on jo kysyny laitoksella että mitä varten ne on olemassa
Onhan se nyt selvä että ne on dokumentoitu jonneki koska kyselevät niitten olemassa olon tarkotusta.

tottakai poliisi pitää rikollisena jos on kasa prepaideja repussa..Ei normaali ihminen osta niitä repputolkulla järkevään käyttöön,normaaliin käyttöön.
Viimeksi muokannut Muppe, Ma Helmi 25, 2019 10:16 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Kiitos Kissankello sinulle :)! Siis tuo kolmas henkilö voi olla vaikka joku 'randomi' testiseurattava, mutta koska epäilen että kaiken takana on nainen niin se on joku naishenkilö tai sitten: tietämättä tekijän eron syytä taannoin, että tapahtuiko se kumman osapuolen aloitteesta, niin kolmas seurattu henkilö on ex-kumppanin uusi kumppani. Tämä siis spekua ja tietämättä mahdollisista uusista ja vanhoista kumppaneista yhtään mitään.

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja Muppe »

MissMallard kirjoitti:niin kolmas seurattu henkilö on ex-kumppanin uusi kumppani. Tämä siis spekua ja tietämättä mahdollisista uusista ja vanhoista kumppaneista yhtään mitään.
Eikait poliisi niin uuno ole että tuollanen linja on jätetty tutkimatta? Tuohan on lienee prioriteetti numero 1. mikä tarkistetaan ekana että voisko olla.
Vertaisin tuollaista mokaa siihen että perse jää pyyhkimättä vessassa eli ihan perus asia.
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Kundi vaikutti niin hermoherkältä että jos poliisi olis pimpotellu vaikka jonku naapuririidan takia kelloa niin tämä olis tulittanu kohti ja posauttanu ittensä hädissään hengiltä.
Olis siinä poliisi ollu ihmeissään että hullu mikä hullu,olis kysytty että onko kuullu mitään rapusta niin ampu kohti ja ittensä.
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

Tietojen perusteella kolmas henkilö asuu Helsingin Kalasataman kulmilla tai on ainakin yöpynyt siellä. Emme kuitenkaan saaneet selvitettyä hänen henkilöllisyyttään. Kukaan Loimulan työkavereistakaan ei asu sillä suunnalla.
Samaa mieltä, että kai poliisi nyt sen verran on tehtäviensä tasalla ollut (kun kerran Loimulan ylipäätäänkin jäljittivät), että todettuaan ettei Kalasatamassa asu Loimulan ex-työkavereita, niin minnepä muualle katse luontevasti suuntautuisi kuin... :arrow: yksityiselämään. Exä, exän uusi kumppani tai voiko löytyä joku Loimulan entinen ystävä/kaveri, jonka kanssa on mennyt joskus sukset ristiin? Liekö poliisi jo kysellyt näiltä esitutkinnassa kuulluilta Loimulan kavereilta/ex-kavereilta, tietävätkö kenestä voisi olla kyse, onko yhteisessä (ex)kaveripiirissä joku Kalasatamassa asuva (tai, jos kerran on vain "kulmilla", niin esim. Sörnäisissä?).

Tuo kadonneiden kellojen mysteeri on minusta myös mielenkiintoinen. Jos Loimula ei ole niitä itselleen sieltä napannut ja jättänyt omaan haltuunsa (ei ole löytynyt hänen asunnoltaan/hallustaan), eikä ole ollut tarvetta/järkeä myydä, niin onko tosiaan alleviivannut ryöstön lavastusta jättämällä kellojen tyhjät boksit ruumiin viereen... mutta olisiko kellojen arvon tuntevana niitä kuitenkaan raaskinut hävittää esim. vesistöön tms. heittämällä... Vai onko piilottanut kellot Mikkeliin, suojannut ne ja kaivanut maahan, jotta käy myöhemmin noutamassa ne, kun pöly on tapahtumien ympäriltä laskeutunut, eikä kukaan enää tunnista kelloja Sevónin kelloiksi? Kokenut, että ottaa arvokelloilla hiukan, pienen siivun verran, takaisin saamatta jääneitä palkkojaan, johon mielestään oli ollut oikeutettu? Eihän tämä muutenkaan mikään täydellinen rikos (onneksi) ollut, ja jos ajatellaan että meni kyselemään poliisilta automurron yhteydessä varastettua laukkuaan ja sim-korttejaan, joita oli aikeissa käyttää rikolliseen tarkoitukseen, niin en olisi ollenkaan varma, etteikö ole voinut jemmata kellotkin itseään varten. Mikkelissä kellot olisivat riittävän kaukana hänen asunnoltaan, ilman että olisi kellojen mahdollisesti löytyessä voitu niitä häneen yhdistää.
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Vaikea noita arvokelloja on myydä suomessa,piirit on sinänsä rolexeille pienet,ne on vähän niinkö Saabit,oma kuntansa jotka niitä puljaa ja vaihtelee ym.kellot on dokumentoitu numeroineen ja jos niitä on viilattu niin ei kukaan rahamies osta semmosta missään nimessä,se on arvoton siinä vaiheessa ja helvetin kuuma.Ja jos liikkeeseen tulee kello huoltoon tms jonka omistajaksi on merkitty Sevon niin sehän se vasta tyhmä liike olikin sinne mennä sen kans,sen on poliisi merkannu jo sinne että yhteys välittömästi jos kello tulee vastaan.
Kotelot puuttuu,kellojen ostopaperit jne.Se joka ostaa tuollasia kymppitonnia hipovia kelloja ei hukkaa kellon dokumentteja "muutossa" ja jos hukkaa niin ne löytyy kyllä kellon myyneestä liikkestä sille kenelle se on myyty.Tiiä sitten onnistuuko noiden myynti "rehellisenä" edes ulkomaillakaan kun nykyään on kaikenlaisia hakupalveluja joista tarkistetaan aitouksia,omistajia jne enkä usko loimulalla olleen suhteita ammattirikollisiin joilta tuosta vois tonnin-kaks saada
Vähän eri asia ku ostaa 500€ Seiko joista niistäkin taitaa jäädä jälki nykyään.
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Tämä:
"Emme kuitenkaan saaneet selvitettyä hänen henkilöllisyyttään. Kukaan Loimulan työkavereistakaan ei asu sillä suunnalla."


niin ei asu siellä,joku lienee käyny siellä naisissa tms hommissa jos yöpynyt useammin? ja jos on vieraissa käyny toisen osapuolen ollessa vaikka työmatkalla tms niin varmaan haluaa olla hiljaa ettei siitä pala kun hulluki on jo kuollu eikä siitä ole enää vaaraa.
Ja näin se varmaan onkin.Poliisi voi selvittää murhan mutta panohommien tutkiminen onki eri asia.
Viimeksi muokannut Muppe, Ma Helmi 25, 2019 11:41 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

^^ Kellosta: En ajatellut että myisi, uskon että on vaikea myydä ja miksi myisi jos ei ole rahan tarpeessa. Ajattelin, en ehkä tainnut sanoa sitä tarpeeksi selvästi, että pitäisi kellot aikanaan haettuaan ne itsellään. Pienen pienenä korvauksena mielestään saamatta jääneistä palkoistaan, pienenä "hyvityksenä", tai kukapa tietää, jopa voitonmerkkinä? :shock:
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Kaks kelloa oli kadonnu,käsittäkseni niitä oli sevonilla enemmän ku keräilijä oli?
usein näillä on siinä 8-10 kellon paikkeilla mitä tiedän eikä sevon ollu perseaukinen kaveri jolle 10k kellon osto ei varmaan tuottanu mitään vaikeuksia vaikka muutaman kerran vuodessa.
Oikea rosvo olis vieny tietenki kaikki ja muutakin siellä olis varmana ollu konnille jos ois niillä asioilla oltu.
Ehkä ei siinä hädissään olekaan enää tajunnu ajatella kuten roisto ajattelis ku ajatukset ollu että tulipa saatana tehtyä murha.Voi olla aika hurja fiilis etteihän kukaan vaan tule tai nähny missään.
Eikä tietenkään osaakaan ajatella silleen kuten konna jos on aina ollu rehti ihminen ja rehtien kans tekemisissä.

"Kuntien eläkevakuutuksen johtaja Staffan Sevón on harrastanut mekaanisia kelloja aktiivisti vuodesta 1990. Hän ei kerää kelloja lasivitriineihin vaan vaihtaa aina parempaan."
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Tottakai varmasti poliisi on tutkinut tekijän lähipiiriä että onko joku asunut tuolla kalasatamassa tai tienoolla. Tuli vain mieleen että kenelle tekijä mahdollisesti voisi olla katkera tai vihainen? Exä tai exän uusi kumppani voisi olla juuri sellainen henkilö. Toki ystäväkin. Mutta tuo henkilöhän voi olla kuka tahansa, vaikka joku joka ei palkannut tekijää, entinen opettaja, joku henkilö harrastuksen parista tai nettideitti jne jne. Joku sellainen tämä seurattava varmaan kuitenkin oli joka oli pahoittanut tekijän mielen jollakin tapaa tai tekijä on kokenut tulleensa loukatuksi tuon henkilön taholta ja tätä myötä pettynyt. Tai henkilö josta tekijä ei pitänyt.

Tuskin tekijällä mitään tallelokeroakaan missään pankissa on missä nuo kellot voisivat olla tai tuskin niitä pantannutkaan, eiköhän nuo ole selvitetty poliisin toimesta. Joku metsäkätkö tms. on todella mahdollinen. Missähän ne nostetut käteiset rahat olivat sitä talousjärjestelmän romahdusta varten? Samassa paikassa olisi luullut kellojenkin olevan jos niitä olisi jemmattu arvoesineinä huonoja aikoja varten. Tosin varmasti kellot on hyvinkin varmassa paikassa koska löydettäessä ne olisi osattu luultavasti yhdistää uhriin.

Avatar
myrskylyhty
Harjunpää
Viestit: 320
Liittynyt: To Kesä 28, 2018 4:01 pm

Re: Staffan Sevónin murha Sipoossa 23.7.2018

Viesti Kirjoittaja myrskylyhty »

Poliisilta ihan hyvää työtä, mutta askeleen jäljessä on menty ennen tätä murhaa.

Harmillinen asia ettei poliisi voinut ennaltaehkäisevästi vangita ja tutkia tarkemmin heti prepaidliittymien löydyttyä.

Kumpi sitten on tärkeämpää. Että mahdollisesti syytön ihminen istuu pari päivää putkassa kun syynätään vai että hänet päästetään jatkamaan operaatioitaan. Jokainen voi itse päässä laskea.
"Olin sitä mieltä, että ketään ei tapeta, asiat pitää selvittää muuten." -Metsuri

Vastaa Viestiin