Nurmijärvi: Miehen ampuminen oli vahinko - ehdollinen tuomio

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
C.Auguste Dupin
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Ti Maalis 24, 2015 9:34 pm

Nurmijärvi: Miehen ampuminen oli vahinko - ehdollinen tuomio

Viesti Kirjoittaja C.Auguste Dupin »

Tapposyyte: Nurmijärveläinen yrittäjä ampui järeällä käsiaseella toista miestä kaulaan

Uhri menehtyi. Syyttäjä vaatii 41-vuotiaalle nurmijärveläiselle miehelle vähintään yhdeksän vuoden vankeusrangaistusta.
Syyttäjä esitti nurmijärveläiselle tapposyytteen.
Vaihtoehtoisen syytteen mukaan hän laukaisi aseen humalapäissään.
Teko ei voi olla pelkkä vahinko, koska pistooli vaatii kohtuullisen voiman lauetakseen.

Henkirikosoikeudenkäynti alkoi keskiviikkona Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Veriteko tapahtui viime marraskuun 17. päivä yksityisasunnossa Nurmijärvellä.

Syyttäjän mukaan vastaaja olisi laukaissut omistamansa 9-millimetrin pistoolin kohti toista miestä.

Luoti tuli yläkulmasta kaulaan. Uhri menehtyi verenvuotoon.

Syyttäjä vaatii rangaistusta taposta ja vähintään yhdeksän vuoden vankeusrangaistusta.

Syyttäjä esitti tapolle myös vaihtoehtoisen syytteen, joka on törkeä kuolemantuottamus. Tämän lievemmän vaihtoehdon mukaisesti syytetty olisi käsitellyt huolimattomasti omistamaansa pistoolia, jolloin ase oli lauennut ja aiheuttanut toisen miehen kuoleman.

Syyttäjä vaatii nurmijärveläiselle niin ikään rangaistusta ampuma-aserikkomuksesta. Tämä oli säilyttänyt asettaan patruunalipas kiinnitettynä ja lippaassa oli ollut patruunoita. Nurmijärveläinen ryhtyi käsittelemään asettaan alkoholin vaikutuksen alaisena ja muiden henkilöiden ollessa tilanteessa lähellä.

Baaritiskin hyllyjen päällä
Syyttäjän katsoo, että kuolemantuottamusta on pidettävä törkeän huolimattomana ottaen huomioon Glock 17 -pistoolin kolmen kilogramman liipaisuvastus. Pistooli vaatii siis kohtuullisen voiman lauetakseen.

41-vuotias nurmijärveläinen sai syytteen myös ampuma-aserikkomuksesta, koska syyttäjän mukaan säilytti asettaan omakotitalonsa olohuoneen baaritiskin hyllyjen päällä, mitenkään lukitsemattomana.

Syyttäjän mukaan ase oli näin säilytettynä ollut helposti anastettavissa.

Poliisin virka-ase
Rikospäivänä samaa asetta käsitteli myös eräs nainen. Syyttäjän mukaan nainen otti pistoolin ja ampui sillä omakotitalon olohuoneessa yhden laukauksen.

Luoti osui huoneessa olleeseen liikuteltavaan jäähdytyslaitteeseen. Kimmokevaara oli ilmeinen.

Nainen sai syytteen ampuma-aserikoksesta sekä vaaran aiheuttamisesta.

41-vuotias tapposyytetty on ollut vangittuna marraskuusta lähtien. Nainen puolestaan oli marraskuussa kaksi päivää pidätettynä.

Tapposyytetty on osaomistaja nurmijärveläisessä yrityksessä. Hänellä oli aiemmin oma toiminimi.

Glock 17 -malli on myös Suomen poliisin virka-ase.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c8ab ... 31738f5565

Otsikko muokattu pariinkin otteeseen
-NILS-

PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1226
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Nurmijärveläinen yrittäjä ampui järeällä käsiaseella toi

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Ei kyllä tullut Glocki heti mieleen "järeästä käsiaseesta" vaan joku .357 tai järeämpi tykki.

TucoRamirez
Hetty Wainthropp
Viestit: 485
Liittynyt: Ke Elo 01, 2018 12:10 am

Re: Nurmijärveläinen yrittäjä ampui järeällä käsiaseella toi

Viesti Kirjoittaja TucoRamirez »

PoliisimestariSisu kirjoitti:Ei kyllä tullut Glocki heti mieleen "järeästä käsiaseesta" vaan joku .357 tai järeämpi tykki.
No ole ollut siellä piipun väärässä päässä, jos on jäänyt ymmärtämättä asia.

Naapurin Eeva
Susikoski
Viestit: 46
Liittynyt: Su Kesä 11, 2017 4:56 pm

Re: Nurmijärveläinen yrittäjä ampui järeällä käsiaseella toi

Viesti Kirjoittaja Naapurin Eeva »

Ihme kiima tuntuu olevan myös tuosta virka-aseasiasta.

Avatar
SonnyBonds
Jack Taylor
Viestit: 18
Liittynyt: Pe Heinä 28, 2017 10:47 pm

Re: Nurmijärvi: Mies surmattiin kaulaan ampumalla

Viesti Kirjoittaja SonnyBonds »

Nyt on kyllä aika erikoinen selitys tapahtumille...
Esitteli pistoolinsa lasertähtäintä, ”laukesi täysin itsestään” - humalapäissään ystävänsä ampunut toimitusjohtaja selviää ehdollisella

Nurmijärveläismies sai tapon sijasta tuomion törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä ampuma-aserikkomuksesta.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 41-vuotiaan syytetyn vuoden ja yhdeksän kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen.
Nurmijärveläistä ei ole aiemmin rikoksesta tuomittu, joten hän saa sovittaa tekonsa ehdollisella rangaistuksella.
41-vuotias mies ampui ystäväänsä kaulaan pistoolillaan viime marraskuussa.

Tapaus sattui nurmijäisen toimitusjohtajan ja hänen vaimonsa omakotitalossa. Uhri oli ollut talossa kutsuttuna vieraana.

Toimitusjohtaja ampui talon olohuoneessa vierastaan 9-millisellä pistoolilla kaulaan. Lähietäisyydeltä laukaistu luoti oli tappava. Kaulaan osunut luoti tuli ulos yläselästä.

Vastaajan mukaan hän oli läheinen ystävä ampumansa miehen kanssa. Tämän kuolema oli ollut järkyttävä vahinko. Minkäänlaista riitaa ei heidän välillään koskaan ole ollut.

He olivat tuona iltana nauttineet viskiä ja keskustelleet kaikenlaista. Keskustelu oli kääntynyt Yhdysvaltain eri osavaltioiden aselakeihin.

Vastaajan mukaan ystävänsä oli halunnut nähdä hänen Glock-pistoolinsa. Isäntä oli ottanut aseen esille vieraan käydessä vessassa. Hän jätti aseen tähtäimineen baaritiskille.

Kun isäntä vuorostaan tuli vessasta, otti hän aseen käteensä ja kytki sen lasertähtäimen päälle. Hän osoitti laserin punapisteellä seinää ja tyhjillään ollutta sohvaa.

”Yllättänyt ilme”

Sitten vastaaja oli kertomansa mukaan aikeissa ojentaa ase ystävälleen. Ase oli ollut tuolla hetkellä lähes vinottain hänen kädessään.

Ase laukesi.

Vastaajan mukaan laukaus lähti ”täysin itsestään”.

Vastaajan mukaan hän katsoi laukauksen jälkeen ystäväänsä. Tällä oli ollut yllättynyt ilme. Tämä oli pitänyt kättään kaulalla tai ”yläkropalla” ja ottanut sohvalta askeleen tai pari häntä kohti. Sitten ystävä oli rojahtanut lattialle.

Vastaajan mukaan hän oli perääntynyt. Pistooli oli kai pudonnut lattialle.

Vastaaja jatkaa, että hän oli ollut tapahtuneen kuin usvassa. Hän oli mennyt koiran kanssa ulos tavanomaiselle lenkille.

Seuraava mitä hän muistaa oli poliisin puhelu, käskytys ja ohjeistus.

Ei riitaa, ei motiivia

Syyttäjä vaati nurmijärveläismiehelle ensisijassa rangaistusta taposta ja vasta toissijaisesti törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Syyttäjän mukaan teko oli tahallinen.

Käräjäoikeus katsoi toisin. Syyttäjä ei ole näyttänyt vastaajan ja uhrin välillä olleen riitaa. Syyttäjä ei myöskään osoittanut muutakaan motiivia sen puolesta, että laukaus olisi ollut tahallinen.

Itsestään laukaus ei kuitenkaan lähtenyt. Pistoolin liipaisinta piti painaa. Vastaaja laukaisi aseen sitä huolimattomasti ja päihtyneenä käsitellessään.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi nurmijärveläisen toimitusjohtajan törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä ampuma-aserikkomuksesta vuoden ja yhdeksän kuukauden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Uhrinsa vaimolle tuomitun tulee korvata läheisen kuoleman aiheuttamasta järkytyksestä 8000 euroa, hautajaiskustannuksista 7911 euroa sekä suruasun hankinnasta 328 euroa. Uhrinsa vanhemmille hänen tulee korvata kummallekin läheisen kuoleman aiheuttamasta järkytyksestä 3000 euroa.

Vaimo pelkäsi koiran reaktiota

Samassa oikeudenkäynnissä tuomittiin myös yrittäjämiehen avovaimo. 40-vuotias nainen sai 60 päiväsakon (2280 euron) rangaistuksen ampuma-aserikoksesta sekä vaaran aiheuttamisesta.

Naisen rikokset tapahtuivat perheystävänä kuoleman jälkeen.

Nainen oli mennyt olohuoneeseen, nähnyt maahan tuupertuneen miehen ja aseen. Hän oli ottanut aseen ja tähdännyt kohti jäähdytyslaitetta. Sitten hän oli laukaissut aseen.

Nainen myönsi laukaisun, mutta kiisti rikokset. Hän toiminut ”traumaattisessa tilanteessa painajaisen logiikalla”.

Avovaimon mukaan hän oli pelännyt poliisien rynnäköivän taloon, jolloin perheen koira kävisi niiden kimppuun puolustaessaan reviiriään. Tuollainen tilanne johtaisi joko koiran tai tai koiran isännän kuolemaan.

Oikeus piti hengenvaarallisena

Mies oli kuitenkin täysin lamaantunut. Havahduttaakseen miehensä avovaimo laukaisi aseen. Hän tähtäsi kohti liikuteltavaa ilmastointilaitetta.

Vastaaja vetosi diplomi-insinöörin koulutukseensa ja ammattikokemukseensa. Hän oli arvioinut, että luoti lävistäisi jäähdytyslaitteen etulevyn eikä kimpoaisi siitä takaisin. Vaaraa ei ollut.

Käräjäoikeus oikeus oli tilanteesta eri mieltä. Vastaaja laukaisi järeän käsiaseen vain muutaman metrin päässä jäähdytinlaiteesta tietämättä lainkaan millaisia materiaaleja on laitteen sisällä. Näin menetellessään hän saattoi samassa huoneessa olleen puolisonsa vaaraan.

Käräjäoikeus uskoo kuitenkin vastaajan toimineen järkytyksen vallassa, eikä teko ollut tahallinen. Silti naisen toiminta osoittaa hänessä törkeää huolimattomuutta.

Keskiviikkona annettu käräjätuomio ei ole vielä lainvoimainen.

PETRI ELONHEIMO
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0c03 ... d2a7af60d8

Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3877
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Nurmijärveläinen yrittäjä ampui järeällä käsiaseella toi

Viesti Kirjoittaja CSI »

Naapurin Eeva kirjoitti:Ihme kiima tuntuu olevan myös tuosta virka-aseasiasta.
Se 9 millinen lutku tappaa jotenkin paremmin kun sen kerrotaan olevan "virka-ase"?

Ihan kuten jengi luulee, että rynnäkkökivääri RK-62 on sarjasta "maailman tappavimmat kiväärit".

Pikemminkin jotain aivan muuta...

Esim. tavan hirvikiväärikin on saatanan paljon tappavampi ase kuin RK-62. Kun aina nauretaan sitä, että äijät uhoo hirvikiväärin kanssa lähdettävän sotahan, niin sehän on nimeomaan pelottava asia ja ase. Toki tulivoima eli "kutia liikenteeseen" ei ole samalla tasolla, mutta harvoin taisteluita ratkotaan ampumalla summittaisesti. Tähdätyissä laukauksissa hirvikivääri ei enää olekkaan mikään sekundääriase vaan omaa jopa tarkka-ampujan kiväärin ominaisuuksia mitä rynkky taas ei tee.

Niin ja jos hirvikiväärimies jää elävänä kiinni vihollisen käsiin, niin ampuvat tämän heti dum-dum-pykälän perusteella. Koska kantoi niin tappavaa asetta. Sodan kirjoittamattomia lakeja samoin kuin se, että tarkka-ampujaa kohtaan ei tunneta sääliä jos jää elävänä kiinni.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nurmijärvi: Mies surmattiin kaulaan ampumalla

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Huonoa otsikointia Iltalehdeltä, lukija saa kuvan että surma-ase oli poliisin virka-ase. Sitä alkaa sitten kelailemaan että mikäs poliisi oli aseensa baarikaapin päälle jättänyt.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Re: Nurmijärvi: Mies surmattiin kaulaan ampumalla

Viesti Kirjoittaja ABC »

Tämä on ehkä omituisin selitys mitä olen tähän asti nähnyt menevän läpi oikeudessa. Jos tj oli ampumaharrastaja, hän 1) ei olisi säilyttänyt asetta ladattuna, 2) ei olisi ladannut sitä oikeilla pateilla esitellessään sitä (kaikilla vakavilla harrastajilla on dummy pateja, joilla harjoitella laukaisua), 3) ei olisi osoittanut aseella toista ihmistä lähellekään, tai ylipäätään mitään kohdetta jota ei aio ampua ja 4) ei olisi pitänyt sormea liipaisimella vain demotessaan tähtäimen käyttöä. Lisäksi tj laiminlöi pelastusvelvollisuuden eli ei soittanut apua vahingon tapahduttua. En voi, anteeksi vain, uskoa mihinkään muistinmenetykseen, sillä sellainen on äärimmäisen harvinaista jopa todella traumaattisissa kokemuksissa.

Lisäksi vaimon pähkähullu toiminta: kun näkee, että ihmistä on ammuttu, ei soita ambulanssia, ei soita yhtään mihinkään, eikä edes pakene, vaan ottaa aseen käteensä ja LAUKAISEE sen! Ei hyvää päivää, tällaista ei näe edes tv:ssä! :lol:

Epäilen, että paikalla on käyty käsikähmä, jossa ase on laukaistu tai lauennut. Aseen lataaminen viittaa tosin siihen, että se olisi käyty lataamassa (känni)riidan aikana. Toinen laukaus on ehkä ollut joko vahinko tai yritys räjäyttää tuuletuslaite, jolloin olisi voitu syyttää uhrin leikkineen aseella.

Toivottavasti tämä menee hoviin, ehdollinen ampumaharrastajalle eli kokeneelle aseenkäsittelijälle tällaisesta mokasta ei ole sivistysvaltion tasovaatimusten mukaista. Vai onko tämä maa muka joku korruptiopesä?
Every ship must sail a world.

Vastaa Viestiin