Helsinki 1978: 15-vuotias kuoli jengitappelun seurauksena

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Helsinki 1978: 15-vuotias kuoli jengitappelun seurauksena

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

1970-luvun lopulla vallinneet voimainmittelöt Helsingin eri kaupunginosien nuorison välillä olivat toisinaan lehtiuutisissa. Huolestuneet vanhemmat tuskailivat menettäneensä otteensa jälkikasvuunsa ja kauhistuneet kaupunkilaiset kysyivät uskaltaako enää mennä ulos. Sosiaalitoimi rauhoitti ihmisiä kertomalla, että nuoret kokeilevat rajojaan ja tämä on vain kasvukipua aikuisuuteen. Poliisi oli toista mieltä ja kummasteli väkivallan raakuutta – ei ennen potkittu maassa makaavaa.
- Käyttäytymismallin epäiltiin rantautuneen Helsinkiin elokuvista, televisiosta ja roskalehdistä.

Harvoin tappelut johtivat mihinkään peruuttamattomaan. Kuolema on kaukainen käsite teineille, mutta erään pojan elämä kuitenkin päättyi näiden kahakoiden jälkimainingeissa.

Syksy 1978 oli erityisen väkivaltarikasta aikaa lukuisine jengitappeluineen, joissa käytettiin mm. ketjuja lyömäaseina.

29.10.1978 Helsinki, Kallio; ”ette uskalla tulla Eiraan”

Eiralaiset kävivät uhittelemassa Kalliossa kirjastotalon luona; "ette uskalla tulla Eiraan". "Kylläpäs". "Ettepäs". Tästä suivaantuneena 150 nuorta kokoontui ja he päättivät, että Kallion maine on pelastettava ja lähdettävä Eiraan. Isommille evääksi Sorbusta ja nuoremmille keskiolutta. Hakumiehet kiitivät Kallion kaduilla, kun juomavarastoja täydennettiin.
- Elämään jäänyt sanonta ”Muista hakumiestä” juontuu näiltä ajoilta.

3.11.1978 Helsinki, Sepänpuisto kello 19; ”eiralaiset eivät tulleetkaan”

Tappeluareenaksi oli ensin sovittu Sepänpuisto ja ajaksi kello 19. ”Me mentiin paikalle, mutta eiralaiset eivät tulleetkaan”, kertoi myöhemmin kalliolainen ”Kellogs”. Hän oli valmis tappeluun yhdessä noin kolmenkymmenen kalliolaisen nuoren kanssa. Aikansa turhaan odoteltuaan kalliolaiset poistuivat kaupungille. Ilta ei kuitenkaan ollut vielä siinä.

3.11.1978 Helsinki, Johanneksen kirkon puisto kello 21; ”väkivalta saa täyttymyksensä”

Kalliolaisten hajaannuttua lähti heistä kaksi poikaa vajaan 500 metrin päässä sijaitsevaan Johanneksen kirkon puistoon. Sinne saapui myös eiralaisten, ravintola Iso Ankkurista hankkimat ”ulkopuoliset vahvistukset”; ulkopuolisia sikäli, että ”jo” 19 -ja 23-vuotiaat olivat yli-ikäisiä teinien tappeluihin, mutta heitä käytettiin nk. iskureina, kun tarvittiin voimaa ja vipuvartta.

15-vuotias, kalliolainen Jarmo Järvensivu oli toinen mainitusta kahdesta pojasta. Hän oli erehdyksessä sivaltanut 19-vuotiasta kasvoihin ja pyysi erehdystään anteeksi. Tällöin 23-vuotias oli hyökännyt Järvensivun kimppuun, lyönyt häntä useita kertoja nyrkillä ja tämän kaaduttua potkinut häntä saappaillaan. Myös 19-vuotias osallistui potkimiseen puukengillään. Myös toinen poika sai osakseen lyöntejä. Pahoinpitelijät poistuivat paikalta, kuin myös uhrinsa. Järvensivu meni kotiinsa.

4.11.1978 Helsinki, Kallio, kello 8; ”Äiti, Jarmo ei herää”

Lauantai-aamuna Jarmo nukkui, eikä enää herännyt. Hän oli vaipunut ikiuneen omaan sänkynsä. Kuolinsyyksi todettiin kallonmurtuma ja sitä seurannut aivoverenvuoto. Tapaus siirtyi poliisin tutkittavaksi ja Jarmon kavereita kuulemalla saatiin selvyys perjantain tapahtumista. Pahoinpitely oli suoritettu erityistä raakuutta osoittavalla tavalla.

6.11.1978 Helsinki, Eira, kello 12; ”todennäköisin syin”

19- ja 23-vuotiaat miehet pidätettiin epäiltynä Jarmo Järvensivun kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Ensimmäisessä kuulustelussa 23-vuotias, apumiehen ammattinimikettä käyttänyt myönsi potkineensa uhria. 19-vuotias, entinen postimies myönsi hänkin potkaiseensa uhria – tosin vain kaksi kertaa.

7.11.1978 Helsinki, Kallio kello 15; ”tämä ei jää tähän”

Tieto Jarmo Järvensivun kuolemasta otettiin tyrmistyksellä vastaan kalliolaisten nuorten keskuudessa; ”helppohan eiralaisten oli hakata, kun meikäläisiä oli vaan kaksi”. ”On vähän liikaa, kun jätkä kuolee. Se on sama, vaikka tappelussa jatkossa kuolisi porukkaa molemmin puolin”. ”Jos eiralaiset tulee tänne, ne saa todella turpiin. Me ei tarvita ammattihakkaajia, me osataan itsekin”, kallion jengiläiset kehuskelivat.

15.11.1978 Helsinki, Punavuori, Iso-Roobertinkatu; ”kiistän potkineeni”

23-vuotias otti seuraavaan kuulusteluun uudenlaisen asenteen; hän kielsi potkineensa uhria ja sanoi, että ”mutku se poika aloitti”. Asianajajansa, tuolloin hyvinkin tunnettu hahmo Herbert Gumbler, sanoi, että ei ole edelleenkään tietoa mihin Järvensivu on mennyt ja mitä teki lähdettyään tappelupaikalta. Mitä siis tapahtui tappelun ja kotiin menon välillä. Oliko sittenkin niin, että joku muu aiheutti Järvensivun vammat?

25.11.1978 Helsinki, Malmin hautausmaa kello 13:30; ”sinnepä lapseni saatan”

Jarmo Järvensivu siunattiin haudan lepoon Malmin itäisessä kappelissa.
HS 21.11.1978.
HS 21.11.1978.
Järvensivu_Jarmo_kuolinilmoitus.jpg (57.58 KiB) Katsottu 10643 kertaa
Kuva billioncraves.
Kuva billioncraves.
Järvensivu_hauta.jpg (81.49 KiB) Katsottu 10643 kertaa
8.12.1978 Helsinki, raastuvanoikeus; ”vaadin rangaistusta

Syyttäjä vaati rangaistusta 19- ja 23-vuotialle miehille törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemaan johtaneesta tappelusta. Oikeudessa tutkittiin valokuvista uhrin otsassa olevia potkun jälkiä. Ruumiin ulkoisesti tutkineen lääkärin mukaan näytti siltä, että uhria oli potkittu päähän kengän koroilla. Oikeudessa kuultiin yhteensä 21 todistajaa, joista osa oli vasta 13-vuotiaita. Heitä kuultiin holhoojan seurassa ja ilman todistajanvalaa. Todistajina oli myös tapauksen nähneitä ulkopuolisia ja jengiläisiä.

19.12.1978 Helsinki, raastuvanoikeus; ”teidät tuomitaan”

Sairaala-apumies Jari Pekka Vaahtoranta, 23 ja entinen postimies Ari Kalevi Lintuvuori, 19, tuomittiin usean vuoden vankeusrangaistuksiin nuorukaisen kuolemaan johtaneen jengitappelun vuoksi. Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi Vaahtokosken 5 vuodeksi 1 kuukaudeksi vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä. Samoin perustein tuomitun Lintuvuoren rangaistus oli 4 vuotta 5 kuukautta vankeutta.

16.3.1979 Helsinki, hovioikeus, Itäinen Puistotie 1; ”katsomme oikeaksi kohtuullistaa”

Helsingin hovioikeus alensi kummankin tuomitun saaman rangaistuksen määrää. Vaahtoranta sai 3 vuotta 7 kuukautta ja Lintuvuori 3 vuotta vankeutta.

Väliotsikoiden aikatauluja on kuulusteluiden osalta yksinkertaistettu.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Helsinki 1978: 15-vuotias kuoli jengitappelun seurauksena

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Doctor Lecter kirjoitti:
Pe Touko 31, 2019 10:31 pm

Sairaala-apumies Jari Pekka Vaahtoranta, 23 ja entinen postimies Ari Kalevi Lintuvuori, 19, tuomittiin usean vuoden vankeusrangaistuksiin nuorukaisen kuolemaan johtaneen jengitappelun vuoksi. Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi Vaahtokosken 5 vuodeksi 1 kuukaudeksi vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä. Samoin perustein tuomitun Lintuvuoren rangaistus oli 4 vuotta 5 kuukautta vankeutta.

16.3.1979 Helsinki, hovioikeus, Itäinen Puistotie 1; ”katsomme oikeaksi kohtuullistaa”

Helsingin hovioikeus alensi kummankin tuomitun saaman rangaistuksen määrää. Vaahtoranta sai 3 vuotta 7 kuukautta ja Lintuvuori 3 vuotta vankeutta.

Väliotsikoiden aikatauluja on kuulusteluiden osalta yksinkertaistettu.
Tuo vanhempi tuomituista on sukunimeltään Vaahtokoski.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Helsinki 1978: 15-vuotias kuoli jengitappelun seurauksena

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

DL toi tänään esille "Testit ja kyselyt"-osastossa jengitappelun seurauksena kuolleen "Jarkan" tapauksen. Kuten hän kertoi, niin alustuskin on tehty. Se on jäänyt monilta huomaaamatta, kuten itseltänikin. Välillä tulee pidettyä pitkiä taukoja foorumin viestien lukemisissa tai sitten tulee luettua pelkästään Kyllikki Saarta, Tulilahtea, Bodomia, Ulvilaa tai historiallisen Viipurin henkirikoksia. Omat haasteensa on vanhojen lehtien skannauksissa.

Apu-lehti kirjoitti "Jarkasta"1978.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Helsinki 1978: 15-vuotias kuoli jengitappelun seurauksena

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Onnenpäiviä ollaan katsottu ja imetty ihanata Ameriikan nektaria. Löytyy ainakin Fonzie ja monta Richie Cunninghamia, siis ulkonäöllisenä tavoitteena lie ollut? (paccasucon kuvia katsellessa ei voi välttyä ajatukselta)

Eipä olleet tuolloin kuitenkaan vielä "jengitunnuksia" kieltämässä nerokkaana vetona ottaa väkivaltarikollisuudesta sellainen niskalenkki, että sille tuli kertakaikkinen piste. (viittaan esimerkiksi UB:n ns. alasajoon, joka näkynee valtavana kuoppana väkivalta- ja huumerikoksien määrässä ja laadussa, pakkohan sen nyt on?)

Ketjun aihe ja nuoren elämän väkivaltainen päätös, ovat oivia osoituksia siitä, että aina sitä ollaan tapeltu, päähän potkittu (vasemmistorappari, oikeistolaisen pankkiirin poika Karri Miettinen tosin kertoi mummojen potkimisen olleen stardarditoimenpide esiintyessään ylen aamu-telkussa nuorisopollarin kanssa) ja toisaalta myös siitä, että aina ei ole ollut tarpeen miettiä nuorten katutaistelijoiden orvaskeden d-vitamiinin tuottokykyä, klaaneja jne., vaan lähinnä kaupunginosia.

Näitähän oli tuohon aikaan myös pienemmissä kaupungeissa näitä kaupunginosajengejä. Sittemmin jengit ovat alkaneet pyöriä enemmän kulutushyödykkeiden, kuten huumeiden, ympärillä kuin niiden maantieteellisen sijainnin kaupungissa.

Jonkinlainen rasismi tosin riivasi jo tuolloin suomalaismiehiä, kun vieras naama herätti niin valtavia aggressioita, että sen takia jopa tapettiin (kuten ketjun tapaus todistaa). Varmaan silloinkin kuitenkin kukoisti suomalaisversio West Side storysta, missä sörkan kundi seurusteli Katajanokan flikan kanssa ja suvut olivat kyysopan nielleitä, ihan kuin tänäkin päivänä hieman useammassa suvussa?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Murhablues
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: To Joulu 10, 2020 1:37 pm

Re: Helsinki 1978: 15-vuotias kuoli jengitappelun seurauksena

Viesti Kirjoittaja Murhablues »

Tuossa Kill City-jutussa on mainittu sittemmin muusikkohommista tutummaksi tulleita: Kellocks ja Rocky (The Widows), Ralf Örn ja Maukka (Perusjätkä).

Dirty Cop
Alibin satunnaislukija
Viestit: 62
Liittynyt: Pe Loka 12, 2018 6:04 pm

Re: Helsinki 1978: 15-vuotias kuoli jengitappelun seurauksena

Viesti Kirjoittaja Dirty Cop »

Se oli tosin Kelloggs ( Bollocks),jonka jalka löytyi aikanaan Kolera- altaasta.

Lisäksi Ducktailsisin Rode siellä jutussa hillui. Nykyään lentokenttätyöntekijä.

Samassa paikassa ja samoihin aikoihin siellä filmattiin Täältä tullaan elämä. Nämä tyypit siinäkin ja tietysti luokkakavereitani dösässä ja vessanpöntöllä ja Peten rinnakkaisluokalta Tony Holmström. Olin samassa koekuvauksessa.

Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3998
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Helsinki 1978: 15-vuotias kuoli jengitappelun seurauksena

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Kill Cityssä rokattiin:

https://www.youtube.com/watch?v=VOxPwn0cxqE

Mukana hommi myöskin Meiju Suvas!
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Helsinki 1978: 15-vuotias kuoli jengitappelun seurauksena

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Dirty Cop kirjoitti:
To Marras 04, 2021 8:08 pm
Se oli tosin Kelloggs ( Bollocks),jonka jalka löytyi aikanaan Kolera- altaasta.

Lisäksi Ducktailsisin Rode siellä jutussa hillui. Nykyään lentokenttätyöntekijä.

Samassa paikassa ja samoihin aikoihin siellä filmattiin Täältä tullaan elämä. Nämä tyypit siinäkin ja tietysti luokkakavereitani dösässä ja vessanpöntöllä ja Peten rinnakkaisluokalta Tony Holmström. Olin samassa koekuvauksessa.
^Mielenkiintoisia tietoja. "Täältä tullaan elämä" kuvattiin suurimmaksi osaksi Kontulassa. Kati Outinen näytteli siinä jengin tyttöpahista ilmeisesti ensimmäisessä elokuvaroolissaan. Myöhemmin hän tuli tutuksi Aki Kaurismäen leffojen luottonäyttelijänä.

Elokuvassa esiintyvä koulurakennus oli Vesalan yläasteen Sakara. Nuorten valtaama puuhökkeli sijaitsi Wallininkadulla.

Elokuvan ohjaanana toiminut Tapio Suominen oli mahdollisesti iskelmälaulaja Markku Suomisen veli. Markku Suomisesta sen verran, että häntä kiinnostivat nuorena mm. ufot. Hitiksi muodostui joskus 1960-70- lukujen vaihteessa julkaistu "Hän". Biisi löytyy Youtubesta.

P.S. Pelle Miljoonan keikka oli kuvattu ihan siinä alussa, mahdollisesti kyseessä oli aito live-taltiointi.
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

Dirty Cop
Alibin satunnaislukija
Viestit: 62
Liittynyt: Pe Loka 12, 2018 6:04 pm

Re: Helsinki 1978: 15-vuotias kuoli jengitappelun seurauksena

Viesti Kirjoittaja Dirty Cop »

paccasucco kirjoitti:
Pe Marras 12, 2021 10:15 pm
Dirty Cop kirjoitti:
To Marras 04, 2021 8:08 pm
Se oli tosin Kelloggs ( Bollocks),jonka jalka löytyi aikanaan Kolera- altaasta.

Lisäksi Ducktailsisin Rode siellä jutussa hillui. Nykyään lentokenttätyöntekijä.

Samassa paikassa ja samoihin aikoihin siellä filmattiin Täältä tullaan elämä. Nämä tyypit siinäkin ja tietysti luokkakavereitani dösässä ja vessanpöntöllä ja Peten rinnakkaisluokalta Tony Holmström. Olin samassa koekuvauksessa.
^Mielenkiintoisia tietoja. "Täältä tullaan elämä" kuvattiin suurimmaksi osaksi Kontulassa. Kati Outinen näytteli siinä jengin tyttöpahista ilmeisesti ensimmäisessä elokuvaroolissaan. Myöhemmin hän tuli tutuksi Aki Kaurismäen leffojen luottonäyttelijänä.

Elokuvassa esiintyvä koulurakennus oli Vesalan yläasteen Sakara. Nuorten valtaama puuhökkeli sijaitsi Wallininkadulla.

Elokuvan ohjaanana toiminut Tapio Suominen oli mahdollisesti iskelmälaulaja Markku Suomisen veli. Markku Suomisesta sen verran, että häntä kiinnostivat nuorena mm. ufot. Hitiksi muodostui joskus 1960-70- lukujen vaihteessa julkaistu "Hän". Biisi löytyy Youtubesta.

P.S. Pelle Miljoonan keikka oli kuvattu ihan siinä alussa, mahdollisesti kyseessä oli aito live-taltiointi.
Ilmaisin itseni väärin. Kill- Cityyn en 14 - vuotiaana eiralaisena uskaltanut mennä. Eli en ole varma onko Pellen veto siitä pihalta. Sisäkohtaus tietysti tietysti ja purku. Muut jossain muualla

Avatar
Mind Over Matter
Martin Riggs
Viestit: 615
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2011 5:33 pm

Re: Helsinki 1978: 15-vuotias kuoli jengitappelun seurauksena

Viesti Kirjoittaja Mind Over Matter »

LexVeritas kirjoitti:
To Marras 04, 2021 11:41 pm
Kill Cityssä rokattiin:

https://www.youtube.com/watch?v=VOxPwn0cxqE

Mukana hommi myöskin Meiju Suvas!
En millään erota Meijua pätkästä. Montaa tyttöä / naista tuossa ei ole, mutta kuka on Meiju? Keitä tuossa Nahkatakit -bändissä tuolloin soitti?

JM89
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: La Joulu 26, 2020 4:48 pm

Re: Helsinki 1978: 15-vuotias kuoli jengitappelun seurauksena

Viesti Kirjoittaja JM89 »

Eikös Meiju ole tuo punapaitainen tyttö laulajan vasemmalla puolella...

Vastaa Viestiin