Helsinki 1978: 15-vuotias kuoli jengitappelun seurauksena
Lähetetty: Pe Touko 31, 2019 10:31 pm
1970-luvun lopulla vallinneet voimainmittelöt Helsingin eri kaupunginosien nuorison välillä olivat toisinaan lehtiuutisissa. Huolestuneet vanhemmat tuskailivat menettäneensä otteensa jälkikasvuunsa ja kauhistuneet kaupunkilaiset kysyivät uskaltaako enää mennä ulos. Sosiaalitoimi rauhoitti ihmisiä kertomalla, että nuoret kokeilevat rajojaan ja tämä on vain kasvukipua aikuisuuteen. Poliisi oli toista mieltä ja kummasteli väkivallan raakuutta – ei ennen potkittu maassa makaavaa.
- Käyttäytymismallin epäiltiin rantautuneen Helsinkiin elokuvista, televisiosta ja roskalehdistä.
Harvoin tappelut johtivat mihinkään peruuttamattomaan. Kuolema on kaukainen käsite teineille, mutta erään pojan elämä kuitenkin päättyi näiden kahakoiden jälkimainingeissa.
Syksy 1978 oli erityisen väkivaltarikasta aikaa lukuisine jengitappeluineen, joissa käytettiin mm. ketjuja lyömäaseina.
29.10.1978 Helsinki, Kallio; ”ette uskalla tulla Eiraan”
Eiralaiset kävivät uhittelemassa Kalliossa kirjastotalon luona; "ette uskalla tulla Eiraan". "Kylläpäs". "Ettepäs". Tästä suivaantuneena 150 nuorta kokoontui ja he päättivät, että Kallion maine on pelastettava ja lähdettävä Eiraan. Isommille evääksi Sorbusta ja nuoremmille keskiolutta. Hakumiehet kiitivät Kallion kaduilla, kun juomavarastoja täydennettiin.
- Elämään jäänyt sanonta ”Muista hakumiestä” juontuu näiltä ajoilta.
3.11.1978 Helsinki, Sepänpuisto kello 19; ”eiralaiset eivät tulleetkaan”
Tappeluareenaksi oli ensin sovittu Sepänpuisto ja ajaksi kello 19. ”Me mentiin paikalle, mutta eiralaiset eivät tulleetkaan”, kertoi myöhemmin kalliolainen ”Kellogs”. Hän oli valmis tappeluun yhdessä noin kolmenkymmenen kalliolaisen nuoren kanssa. Aikansa turhaan odoteltuaan kalliolaiset poistuivat kaupungille. Ilta ei kuitenkaan ollut vielä siinä.
3.11.1978 Helsinki, Johanneksen kirkon puisto kello 21; ”väkivalta saa täyttymyksensä”
Kalliolaisten hajaannuttua lähti heistä kaksi poikaa vajaan 500 metrin päässä sijaitsevaan Johanneksen kirkon puistoon. Sinne saapui myös eiralaisten, ravintola Iso Ankkurista hankkimat ”ulkopuoliset vahvistukset”; ulkopuolisia sikäli, että ”jo” 19 -ja 23-vuotiaat olivat yli-ikäisiä teinien tappeluihin, mutta heitä käytettiin nk. iskureina, kun tarvittiin voimaa ja vipuvartta.
15-vuotias, kalliolainen Jarmo Järvensivu oli toinen mainitusta kahdesta pojasta. Hän oli erehdyksessä sivaltanut 19-vuotiasta kasvoihin ja pyysi erehdystään anteeksi. Tällöin 23-vuotias oli hyökännyt Järvensivun kimppuun, lyönyt häntä useita kertoja nyrkillä ja tämän kaaduttua potkinut häntä saappaillaan. Myös 19-vuotias osallistui potkimiseen puukengillään. Myös toinen poika sai osakseen lyöntejä. Pahoinpitelijät poistuivat paikalta, kuin myös uhrinsa. Järvensivu meni kotiinsa.
4.11.1978 Helsinki, Kallio, kello 8; ”Äiti, Jarmo ei herää”
Lauantai-aamuna Jarmo nukkui, eikä enää herännyt. Hän oli vaipunut ikiuneen omaan sänkynsä. Kuolinsyyksi todettiin kallonmurtuma ja sitä seurannut aivoverenvuoto. Tapaus siirtyi poliisin tutkittavaksi ja Jarmon kavereita kuulemalla saatiin selvyys perjantain tapahtumista. Pahoinpitely oli suoritettu erityistä raakuutta osoittavalla tavalla.
6.11.1978 Helsinki, Eira, kello 12; ”todennäköisin syin”
19- ja 23-vuotiaat miehet pidätettiin epäiltynä Jarmo Järvensivun kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Ensimmäisessä kuulustelussa 23-vuotias, apumiehen ammattinimikettä käyttänyt myönsi potkineensa uhria. 19-vuotias, entinen postimies myönsi hänkin potkaiseensa uhria – tosin vain kaksi kertaa.
7.11.1978 Helsinki, Kallio kello 15; ”tämä ei jää tähän”
Tieto Jarmo Järvensivun kuolemasta otettiin tyrmistyksellä vastaan kalliolaisten nuorten keskuudessa; ”helppohan eiralaisten oli hakata, kun meikäläisiä oli vaan kaksi”. ”On vähän liikaa, kun jätkä kuolee. Se on sama, vaikka tappelussa jatkossa kuolisi porukkaa molemmin puolin”. ”Jos eiralaiset tulee tänne, ne saa todella turpiin. Me ei tarvita ammattihakkaajia, me osataan itsekin”, kallion jengiläiset kehuskelivat.
15.11.1978 Helsinki, Punavuori, Iso-Roobertinkatu; ”kiistän potkineeni”
23-vuotias otti seuraavaan kuulusteluun uudenlaisen asenteen; hän kielsi potkineensa uhria ja sanoi, että ”mutku se poika aloitti”. Asianajajansa, tuolloin hyvinkin tunnettu hahmo Herbert Gumbler, sanoi, että ei ole edelleenkään tietoa mihin Järvensivu on mennyt ja mitä teki lähdettyään tappelupaikalta. Mitä siis tapahtui tappelun ja kotiin menon välillä. Oliko sittenkin niin, että joku muu aiheutti Järvensivun vammat?
25.11.1978 Helsinki, Malmin hautausmaa kello 13:30; ”sinnepä lapseni saatan”
Jarmo Järvensivu siunattiin haudan lepoon Malmin itäisessä kappelissa.
8.12.1978 Helsinki, raastuvanoikeus; ”vaadin rangaistusta”
Syyttäjä vaati rangaistusta 19- ja 23-vuotialle miehille törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemaan johtaneesta tappelusta. Oikeudessa tutkittiin valokuvista uhrin otsassa olevia potkun jälkiä. Ruumiin ulkoisesti tutkineen lääkärin mukaan näytti siltä, että uhria oli potkittu päähän kengän koroilla. Oikeudessa kuultiin yhteensä 21 todistajaa, joista osa oli vasta 13-vuotiaita. Heitä kuultiin holhoojan seurassa ja ilman todistajanvalaa. Todistajina oli myös tapauksen nähneitä ulkopuolisia ja jengiläisiä.
19.12.1978 Helsinki, raastuvanoikeus; ”teidät tuomitaan”
Sairaala-apumies Jari Pekka Vaahtoranta, 23 ja entinen postimies Ari Kalevi Lintuvuori, 19, tuomittiin usean vuoden vankeusrangaistuksiin nuorukaisen kuolemaan johtaneen jengitappelun vuoksi. Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi Vaahtokosken 5 vuodeksi 1 kuukaudeksi vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä. Samoin perustein tuomitun Lintuvuoren rangaistus oli 4 vuotta 5 kuukautta vankeutta.
16.3.1979 Helsinki, hovioikeus, Itäinen Puistotie 1; ”katsomme oikeaksi kohtuullistaa”
Helsingin hovioikeus alensi kummankin tuomitun saaman rangaistuksen määrää. Vaahtoranta sai 3 vuotta 7 kuukautta ja Lintuvuori 3 vuotta vankeutta.
Väliotsikoiden aikatauluja on kuulusteluiden osalta yksinkertaistettu.
- Käyttäytymismallin epäiltiin rantautuneen Helsinkiin elokuvista, televisiosta ja roskalehdistä.
Harvoin tappelut johtivat mihinkään peruuttamattomaan. Kuolema on kaukainen käsite teineille, mutta erään pojan elämä kuitenkin päättyi näiden kahakoiden jälkimainingeissa.
Syksy 1978 oli erityisen väkivaltarikasta aikaa lukuisine jengitappeluineen, joissa käytettiin mm. ketjuja lyömäaseina.
29.10.1978 Helsinki, Kallio; ”ette uskalla tulla Eiraan”
Eiralaiset kävivät uhittelemassa Kalliossa kirjastotalon luona; "ette uskalla tulla Eiraan". "Kylläpäs". "Ettepäs". Tästä suivaantuneena 150 nuorta kokoontui ja he päättivät, että Kallion maine on pelastettava ja lähdettävä Eiraan. Isommille evääksi Sorbusta ja nuoremmille keskiolutta. Hakumiehet kiitivät Kallion kaduilla, kun juomavarastoja täydennettiin.
- Elämään jäänyt sanonta ”Muista hakumiestä” juontuu näiltä ajoilta.
3.11.1978 Helsinki, Sepänpuisto kello 19; ”eiralaiset eivät tulleetkaan”
Tappeluareenaksi oli ensin sovittu Sepänpuisto ja ajaksi kello 19. ”Me mentiin paikalle, mutta eiralaiset eivät tulleetkaan”, kertoi myöhemmin kalliolainen ”Kellogs”. Hän oli valmis tappeluun yhdessä noin kolmenkymmenen kalliolaisen nuoren kanssa. Aikansa turhaan odoteltuaan kalliolaiset poistuivat kaupungille. Ilta ei kuitenkaan ollut vielä siinä.
3.11.1978 Helsinki, Johanneksen kirkon puisto kello 21; ”väkivalta saa täyttymyksensä”
Kalliolaisten hajaannuttua lähti heistä kaksi poikaa vajaan 500 metrin päässä sijaitsevaan Johanneksen kirkon puistoon. Sinne saapui myös eiralaisten, ravintola Iso Ankkurista hankkimat ”ulkopuoliset vahvistukset”; ulkopuolisia sikäli, että ”jo” 19 -ja 23-vuotiaat olivat yli-ikäisiä teinien tappeluihin, mutta heitä käytettiin nk. iskureina, kun tarvittiin voimaa ja vipuvartta.
15-vuotias, kalliolainen Jarmo Järvensivu oli toinen mainitusta kahdesta pojasta. Hän oli erehdyksessä sivaltanut 19-vuotiasta kasvoihin ja pyysi erehdystään anteeksi. Tällöin 23-vuotias oli hyökännyt Järvensivun kimppuun, lyönyt häntä useita kertoja nyrkillä ja tämän kaaduttua potkinut häntä saappaillaan. Myös 19-vuotias osallistui potkimiseen puukengillään. Myös toinen poika sai osakseen lyöntejä. Pahoinpitelijät poistuivat paikalta, kuin myös uhrinsa. Järvensivu meni kotiinsa.
4.11.1978 Helsinki, Kallio, kello 8; ”Äiti, Jarmo ei herää”
Lauantai-aamuna Jarmo nukkui, eikä enää herännyt. Hän oli vaipunut ikiuneen omaan sänkynsä. Kuolinsyyksi todettiin kallonmurtuma ja sitä seurannut aivoverenvuoto. Tapaus siirtyi poliisin tutkittavaksi ja Jarmon kavereita kuulemalla saatiin selvyys perjantain tapahtumista. Pahoinpitely oli suoritettu erityistä raakuutta osoittavalla tavalla.
6.11.1978 Helsinki, Eira, kello 12; ”todennäköisin syin”
19- ja 23-vuotiaat miehet pidätettiin epäiltynä Jarmo Järvensivun kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Ensimmäisessä kuulustelussa 23-vuotias, apumiehen ammattinimikettä käyttänyt myönsi potkineensa uhria. 19-vuotias, entinen postimies myönsi hänkin potkaiseensa uhria – tosin vain kaksi kertaa.
7.11.1978 Helsinki, Kallio kello 15; ”tämä ei jää tähän”
Tieto Jarmo Järvensivun kuolemasta otettiin tyrmistyksellä vastaan kalliolaisten nuorten keskuudessa; ”helppohan eiralaisten oli hakata, kun meikäläisiä oli vaan kaksi”. ”On vähän liikaa, kun jätkä kuolee. Se on sama, vaikka tappelussa jatkossa kuolisi porukkaa molemmin puolin”. ”Jos eiralaiset tulee tänne, ne saa todella turpiin. Me ei tarvita ammattihakkaajia, me osataan itsekin”, kallion jengiläiset kehuskelivat.
15.11.1978 Helsinki, Punavuori, Iso-Roobertinkatu; ”kiistän potkineeni”
23-vuotias otti seuraavaan kuulusteluun uudenlaisen asenteen; hän kielsi potkineensa uhria ja sanoi, että ”mutku se poika aloitti”. Asianajajansa, tuolloin hyvinkin tunnettu hahmo Herbert Gumbler, sanoi, että ei ole edelleenkään tietoa mihin Järvensivu on mennyt ja mitä teki lähdettyään tappelupaikalta. Mitä siis tapahtui tappelun ja kotiin menon välillä. Oliko sittenkin niin, että joku muu aiheutti Järvensivun vammat?
25.11.1978 Helsinki, Malmin hautausmaa kello 13:30; ”sinnepä lapseni saatan”
Jarmo Järvensivu siunattiin haudan lepoon Malmin itäisessä kappelissa.
8.12.1978 Helsinki, raastuvanoikeus; ”vaadin rangaistusta”
Syyttäjä vaati rangaistusta 19- ja 23-vuotialle miehille törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemaan johtaneesta tappelusta. Oikeudessa tutkittiin valokuvista uhrin otsassa olevia potkun jälkiä. Ruumiin ulkoisesti tutkineen lääkärin mukaan näytti siltä, että uhria oli potkittu päähän kengän koroilla. Oikeudessa kuultiin yhteensä 21 todistajaa, joista osa oli vasta 13-vuotiaita. Heitä kuultiin holhoojan seurassa ja ilman todistajanvalaa. Todistajina oli myös tapauksen nähneitä ulkopuolisia ja jengiläisiä.
19.12.1978 Helsinki, raastuvanoikeus; ”teidät tuomitaan”
Sairaala-apumies Jari Pekka Vaahtoranta, 23 ja entinen postimies Ari Kalevi Lintuvuori, 19, tuomittiin usean vuoden vankeusrangaistuksiin nuorukaisen kuolemaan johtaneen jengitappelun vuoksi. Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi Vaahtokosken 5 vuodeksi 1 kuukaudeksi vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä. Samoin perustein tuomitun Lintuvuoren rangaistus oli 4 vuotta 5 kuukautta vankeutta.
16.3.1979 Helsinki, hovioikeus, Itäinen Puistotie 1; ”katsomme oikeaksi kohtuullistaa”
Helsingin hovioikeus alensi kummankin tuomitun saaman rangaistuksen määrää. Vaahtoranta sai 3 vuotta 7 kuukautta ja Lintuvuori 3 vuotta vankeutta.
Väliotsikoiden aikatauluja on kuulusteluiden osalta yksinkertaistettu.