Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ilta-Sanomat kirjoitti:”Kuule, meidän ukot on kaikki tapettu” – Riitta Turpeinen sai 50 vuotta sitten puhelun, joka vei jalat alta

Julkaistu: 23.2. 7:03

Pihtiputaan poliisisurmista tulee pian kuluneeksi 50 vuotta. Nuoremman konstaapelin leski kertoo nyt IS:lle kauhean päivän tapahtumista.

SITÄ PÄIVÄÄ Riitta Turpeinen, 82, ei unohda. Eikä edeltävää yötä.

Yö jäi nuoremman konstaapelin Pentti Turpeisen viimeiseksi.

– Oli kauhea lumimyrsky. Heräsin, kun Pentti peppuroi sängyssä. Kysyin, että mikä sulla on, hyvänen aika, oot ihan likomärkä, Turpeinen muistelee 50 vuoden takaisia tapahtumia.

– Pentti vastasi, että minä tappelin Taunon kanssa. Sitten Pentti sanoi, ettei kerro minulle kaikkea, mutta sinä oot se, joka kärsii tästä kaikesta elämässä eniten.

Pentti Turpeinen jatkoi uniaan. Aamu valkeni kirkkaana. Neljän lapsen isä aloitti vapaapäivänsä lumitöillä.

– Sitten hän sanoi, että kuule, laitas ruoka. Hän käy sillä välin käräjillä kahtomassa, että mitä Tauno saa siitä viimeisestä pontikankeitosta.

TUONA aamuna Tauno Pasasta ei juuri Pihtiputaan ulkopuolella tunnettu. Seuraavana päivänä hän oli valtakunnan puhutuin mies.

Turpeiset tosin tunsivat Korppisen kylällä asuvan Pasasen perheen hyvin. Alue kuului Pentti Turpeisen vastuulle, ja Pasasen Liisa-vaimo oli Riitta Turpeisen rippikoulukaveri.

Miestään pelännyt Liisa Pasanen haki usein sunnuntaisin apua juuri Turpeisilta.

– Pyhäaamuisin Liisa tuli kysymään, että aiotko, Pentti, päästää Taunoa putkasta pois. Liisa kun ei uskaltanut olla kotona, kun se reuhuaminen taas alkaa. Se oli ihan hullua se niiden elämä.

JONKIN aikaa aikaisemmin Pasanen oli tarttunut häntä hakemaan tullutta Pentti Turpeista kurkusta. Pasasen tiedettiin uhkailleen Turpeista myös Pihtiputaan kirkonkylällä.

– Pentin ei olisi sinä päivänä tarvinnut lähteä. En viivy kauaa ja tuun syömään, Pentti sanoi. Se oli viimeinen lähtö.

Riitta Turpeinen teki Pentille hänen lempiruokaansa, lihakeittoa.

– Keitto ootti kaksi viikkoa hellalla. Ei sitä kukkaan syöny.

ENNEUNESTA tuli totta vain noin tunti sen jälkeen, kun Pentti Turpeinen oli lähtenyt.

Matkaa Turpeisilta käräjäpaikalle seurakuntatalolle oli noin 700 metriä. Perillä vapaapäivä sai kohtalokkaan käänteen.

– Jos olis ajatellut asiaa silloin aamulla… Mutta kun Pentti sattui menemään käräjille just siihen aikaan, kun se hälytys tuli.

Hälytys tuli tuttuun paikkaan, runsaan 20 kilometrin päähän Korppisen kylälle. Naapurista oli soitettu, että vaimo ja poika ovat paenneet ammuskelevaa Tauno Pasasta heidän luokseen.

Nimismies määräsi neljä poliisia kohteeseen. Koska Pihtiputaan viidestä poliisista yhtä tarvittiin käräjillä, paikalle osunut Turpeinen lähti siviilipuvussa matkaan tuttua miestä rauhoittamaan.

Poliisiasemalta konepistoolin mukaansa saanut Turpeinen käveli nelikon etummaisena hankien keskellä polkua kohti Pasasen taloa.

SURMANLUODEISTA ensimmäinen kajahti pakkassäässä äkkiarvaamatta. Lintukiväärin luoti osui tappavasti Turpeisen otsaan.

Hetken päästä Pasanen oli surmannut kolme muutakin poliisia.

– Lapset oli leikkimässä ulkona, kun puhelin soi, Riitta Turpeinen muistelee hetkeä, kun hänen maailmansa sortui.

Luurissa oli käräjille jääneen poliisin vaimo. Viesti oli dramaattinen.

– Hän sanoi, että hei, Riitta, kuule, meidän ukot on kaikki tapettu. Putosin istualleni ja ajattelin, ettei voi olla totta.

– Menin lapsille sanomaan, mutta he sanoivat, että justiinhan isä lähti.

EI MENNYT kauaa, niin Turpeisen talo täyttyi kukista, vieraista ja mediasta. Ikkunasta Turpeinen näki, miten kylänraitti vilisi poliisiautoja.

– Se oli yhtä hullunmyllyä. En tiedä yhtään, miten siitä on voinut selvitä. En ymmärrä yhtään. Enää en sellaisesta selviäisi.

– Kellekään en soisi sellaista. En edes vihamiehille.

Kuva
– Jos tämän voisi nyt 50 vuoden kärsimyksen jälkeen unohtaa, niin olisi helpompaa, sanoo poliisin leski Riitta Turpeinen, nyt 82. (KUVA: Juha Sorri)

Kriisiavusta poliisien lesket eivät osanneet 60-luvun lopulla uneksiakaan.

– Seuraavana päivänä kirkkoherra sanoi, että nyt lähdetään kaikki lesket käymään siellä murhapaikalla. Voi herranjumala, kun ne oli veressä kaikki tantereet.

– Ja niiden vanhin poika oli juuri peittämässä lapiolla niitä verijälkiä!

LESKET menivät sisään taloon, jossa olivat Tauno Pasasen äiti ja isä.

– Liisa tuli navetasta lypsyämpärin kanssa, otti sormukset sormestaan ja laittoi ne hirvensarveen. Sitten hän sanoi, että näitä mä en ikkään pane sormeeni. Tämä saa olla tässä.

– Se oli viimeinen kerta, kun näin Liisaa.

Kuva
Tauno Pasanen tuomittiin neljästä murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Presidentti Mauno Koivisto armahti Pasasen vuonna 1982. (KUVA: IS-arkisto)

Miehensä murhaajan Riitta Turpeinen näki vielä käräjillä.

– Poliisi tuli ja sanoi, että rouva Turpeinen, lähettekö tuonne, että Pasasella on asiaa. Ajattelin, että nyt se selviää, mitä Pentti näki unissaan.

– Siinä se oli isot pallot käsissään ja jaloissaan. Istuin kauhuissani, että miten tuonnäköinen komea mies voi tuommoisen murhan tehä.

PASASEN viesti oli lyhyt:

– Hän sanoi vain, ettei hän ollut Pentille sen vihaisempi kuin muillekaan. Olisi se jotain muutakin halunnut sanoa, mutta kun Pentin sisko tuli siihen, niin se ei sitten puhunut enää mittään.

TURPEISET olivat muuttaneet puolivalmiiseen taloonsa vain viitisen kuukautta ennen surmanluoteja.

– Silloin tuli se työaikalaki. Pentillä piti olla luppoaikaa laittaa koti sellaiseksi kuin halutaan.

Leski päätti selvitä.

– Koko ajan mielessä oli, etten luovuta tätä taloa. Päätin jaksaa tehdä töitä niin paljon, että saan tämän maksettua.

– Kun viimeisen kvartaalin maksoin, niin et tiiä, miten onnellinen olin, kun oli oma koti.

Kuva
Riitta Turpeinen on säilyttänyt miehensä virkalakit. (KUVA: Juha Sorri)

Riitta Turpeinen tietää, että Tauno Pasanen elää yhä Etelä-Suomessa. Turpeinen kertoo rukoilleensa Pasaselle anteeksiantoa, sillä se on kaikista tärkeintä.

– Itse en ole kuitenkaan voinut antaa kokonaan anteeksi. Tauno ei aatellut sitä, että minähän se olin, joka tästä kärsin, Turpeinen sanoo.

– Tämä on hirveän vaikea juttu. Jos tämän voisi nyt 50 vuoden kärsimyksen jälkeen vihdoin unohtaa, niin olisi helpompaa. Jokainen tekee lähtiessään tilinsä, niin Tauno kuin minäkin.

Kuva
Surmatut poliisit lepäävät yhteisessä haudassa Pihtiputaalla. (KUVA: Juha Sorri)

Terho Vuorinen, Pihtipudas
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006011586.html

Artikkelissa on lisäksi muutama muu valokuva, mm. poliisien kasvokuvat, ja jokin kolmeminuuttinen video, jota en ole katsonut. "Faktalaatikkoa" en myöskään kopioinut tähän turhaan tilaa viemään, kun kaikki siinä oleva tieto on mielestäni jo ketjussa.
????? ?? ??????.

Ördög
Lauri Hanhivaara
Viestit: 120
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 1:49 pm
Paikkakunta: Nordsjö

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja Ördög »

Pihtiputaan musta perjantai
https://yle.fi/uutiset/3-10672788
Nie wird so viel gelogen wie nach der Jagd, im Krieg und vor Wahlen. (Otto von Bismarck)

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja poikani »

Yle kirjoitti:Mustasta perjantaista on kulunut viisikymmentä vuotta. Pihtiputaalla pidetään jälleen muistotilaisuus. Lesket ovat iäkkäitä, lapset aikuisia. Hautausmaalla on vastikään kunnostettu muistomerkki, jossa on neljä nimeä.

Miksi?

On palattava 85-vuotiaan Tauno Pasasen ovenpieleen. Hän on kärsinyt tuomionsa ja sovittanut tekonsa, mutta kysymys on edelleen vastaamatta. Sitä on esitetty vuosikymmenten aikana lukemattomia kertoja.

Olivatko surmat pitkän tapahtumaketjun räjähdyspiste, jossa maaseudun olosuhteet, työttömyys ja niukkuus, näyttelivät pääosaa?

Vai oliko kaikki sittenkin pontikkaperkeleen tulosta, jolloin viina vei viimeiset rippeetkin toivosta tulevaisuuteen?

Saammeko Suomea repineelle tapahtumalle lopullisia vastauksia?

Pasanen päästää kotinsa kynnyksen yli ja istahtaa tuolilleen.

Mutta haastattelua ei voida tehdä.

Tauno Pasanen kertoo luvanneensa lapsilleen, ettei enää puhu julkisuudessa tapahtumista. Ei nyt, ei huomenna, ei koskaan. Ei vaikka moni on pyytänyt.

Pihtiputaan uhriluku on korkea.

Ovi pitää sulkea.
Olisivat lähettäneet sinne Nadjan sijasta miehen, joka olisi tehnyt haastattelun väkisin.
????? ?? ??????.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Eläköitynyt poliisi, enemmänkin liikenneasiantuntijana kuin rikospuolelta tuttu Olavi Lempinen kirjoitti kirjan Poliisin pimeä puoli, jossa hän kertoo uransa sattumuksista.
- Kirja on julkaistu 2019 Otavan kustantamana.

Ollessaan autonkuljettajana Uudenmaan läänin korkeimmalle poliisiviranomaiselle 7.3.1969, tunki tämä mainittu viranomainen auton takapenkille; "Jumalauta. Pihtiputaalla on ammuttu neljä poliisia".

Mutta ampujaan, Tauno Pasaseen; "Vähemmälle huomiolle jäi muutama vuosi myöhemmin se, että Pasanen tappoi jälleen, nyt vaimonsa. Lopuksi Pasanen surmasi itsensä, mutta Niskasen ansiosta hän jäi historian lehdille väärinkohdeltuna pienviljelinä, joka yritti vain puolustaa itseään ja perhettään".

Mistähän moinen huhu on jäänyt elämään, että Pasanen olisi ampunut itsensä? Tai sitten minulta on tämä tieto mennyt ohi... TP täyttää 19.4. 85 vuotta.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2108
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Pihtiputaan poliisisurmien hautajaiskuvia. Harvemmin ovat olleet esillä. Nämä kuvat on julkaistu Hopeapeili- lehdessä huhtikuussa 1969.

Kuva
Kuva
Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty

Tonino
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Huhti 13, 2022 2:32 pm

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja Tonino »

Vieläkö tää elää?

sörsse
Rico Tubbs
Viestit: 1258
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 1:30 am

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja sörsse »

Pasanen syntyi 19. huhtikuuta 1934, eli vietti pari päivää sitten 88 vuotissynttäreitään,,, ilmeisesti vanhainkodissa Riihimäellä?

jämpti
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ti Loka 03, 2023 12:58 am

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja jämpti »

"Kylillä ei voinut heittää kiveäkään osumatta johonkin Pasaseen. Sukunimi oli yleinen. Oli traktorinkuljettaja Pasanen, kotiapulais-Pasanen, toinen traktorinkuljettaja Pasanen – ja tietysti pientilallinen Tauno ja hänen vaimonsa Liisa Pasanen"
Edelleen näyttäisi, että Pasasia asuu näillä seuduilla useita. Melkoinen tragedia Pasasten suvulle.

Alkinto
Nikke Knakkertton
Viestit: 181
Liittynyt: La Loka 17, 2009 10:16 am

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja Alkinto »

Tauno Pasanen täyttää ensi keväänä 90 vuotta. Yleensä tuollaisen (juopottelu)historian omaavat kuolevat viimeistään 60-vuotiaana. Miten lie Taunon alkoholin käyttö jatkunut 2000-luvulla. Hyvät geenit kaverilla.

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Kerkiää vielä vaikka tappaakin jonkun.

Äijä vaan porskuttaa, vaikka on kylvänyt kuolemaa.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Alkinto kirjoitti:
Su Loka 22, 2023 12:58 pm
Tauno Pasanen täyttää ensi keväänä 90 vuotta. Yleensä tuollaisen (juopottelu)historian omaavat kuolevat viimeistään 60-vuotiaana. Miten lie Taunon alkoholin käyttö jatkunut 2000-luvulla. Hyvät geenit kaverilla.
Kyllä. On todella suuri merkitys millaiset perintötekijät sattuvat osumaan kohdalle kenelläkin. Tuo 90 vuotta on jo kova saavutus, mutta toisaalta onhan noita kuudenkympin tienoilla kuolleita hyvät elämäntavat omanneita ihan lähipiirissäkin. Yksi vähän yli 70 vuotias sai pahan maksatulehduksen esimerkiksi, vaikka alkoholinkäyttö oli ollut erittäin vähäistä ja viimeiseen kymmeneen vuoteen ei varmaan tippaakaan.

Sattumalla on suuri merkitys. Ensin perintötekijät ja sitten se millainen tuuri sattuu olemaan. Pasanen on syntynyt onnellisten tähtien alla. Moni lähellä ollut sitten vähän vähemmän onnellisten.

Peni
Neuvoja-Jack
Viestit: 572
Liittynyt: La Joulu 17, 2022 2:49 am

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja Peni »

Joosua kirjoitti:
Ma Loka 23, 2023 11:14 am
Kyllä. On todella suuri merkitys millaiset perintötekijät sattuvat osumaan kohdalle kenelläkin. Tuo 90 vuotta on jo kova saavutus, mutta toisaalta onhan noita kuudenkympin tienoilla kuolleita hyvät elämäntavat omanneita ihan lähipiirissäkin. Yksi vähän yli 70 vuotias sai pahan maksatulehduksen esimerkiksi, vaikka alkoholinkäyttö oli ollut erittäin vähäistä ja viimeiseen kymmeneen vuoteen ei varmaan tippaakaan.

Sattumalla on suuri merkitys. Ensin perintötekijät ja sitten se millainen tuuri sattuu olemaan. Pasanen on syntynyt onnellisten tähtien alla. Moni lähellä ollut sitten vähän vähemmän onnellisten.
Ja ihan 20 vuotiaitaki kuolee,kuulin että joku oli kuollu 15 vuotiaanaki.Siis luonnollisesti.

Mitä pitempään elät,sitä todennäköisemmin saat jonkun vakavan sairauden.
Somalit on neekereitten mustalaisia.

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Voi olla vielä suht vetreässä kunnossa tuo Pasanen, niin että ainakin yhden voisi mahdollisesti lisätä saldoon. Joku iäkäshän on helppo vaikka kuristaa, kun ei varmaan saa aseita pitää hallussa ja Sako L-46 jäi rikosmuseoon.

JailMind
Nikke Knakkertton
Viestit: 175
Liittynyt: To Syys 03, 2020 6:55 pm

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja JailMind »

Joosua kirjoitti:
Ma Loka 23, 2023 12:00 pm
Voi olla vielä suht vetreässä kunnossa tuo Pasanen, niin että ainakin yhden voisi mahdollisesti lisätä saldoon. Joku iäkäshän on helppo vaikka kuristaa, kun ei varmaan saa aseita pitää hallussa ja Sako L-46 jäi rikosmuseoon.
Onkohan Tauno käynyt koskaan katsomassa kivääriään museossa...
”Kun oppii tuntemaan pelon, tulee rohkeaksi ja oikea rohkeus on sitä, että oppii pitämään pelkonsa kurissa”.

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Viesti Kirjoittaja Joosua »

En usko. Rikosmuseoon ei tietääkseni ole pääsyä ns suurella yleisöllä. Vierailun täytyy liittyä jotenkin työhön. Pelkkä harrastus, kuten Taunolla, ei riitä.

Vastaa Viestiin