Tauno Pasanen: Pihtipudas 1969 ja Riihimäki 1996

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Musta Nuoli
Frank Drebin
Viestit: 387
Liittynyt: Su Elo 05, 2007 1:17 am
Paikkakunta: Turku

Re: Hiljaiseloa juu...

Viesti Kirjoittaja Musta Nuoli »

Katjushka kirjoitti:Niin, Pasanenhan sitten tappoi seuraavaksi Liisan. Sitä odottaa 13 vuotta ja näin siinä sitten käy :?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tauno_Pasanen
"Lauantaina 24. elokuuta 1996, rankan juomisen päätteeksi, Pasanen kuristi Liisan hengiltä. Pasanen oli varannut itselleen ja Liisalle perjantaina viikonloppua varten kaksi pulloa Koskenkorvaa ja noin kymmenen pullollista olutta. Lisäksi hän oli tehnyt yli puoli ämpärillistä kiljua lisäämällä hiivaa ja sokeria kotikaljaan. Perjantaina juodun Koskenkorvan jälkeen juopottelua oli jatkettu lauantaina aamukahvin jälkeen kiljulla. Liisa oli sammunut jo ennen puoltapäivää, mutta herännyt jälleen iltapäivällä. Koska Tauno Pasasen jalat eivät kestäneet juomisen takia kävelyä, kävi Liisa hakemassa kioskilta mehua laimennukseksi, sillä juomista jatkettiin jälleen Koskenkorvalla. Pasanen ei omien sanojensa mukaan muista kuristamisesta mitään ja kiisti jyrkästi aikoneensa tappaa Liisan. Pasanen oli teon tehdessään alentuneesti syyntakeinen. TEO oli lausunnossaan ottanut syyntakeisuutta alentavana tekijänä huomioon Pasasen 2,4 promillen humalatilan. "

Ei ihme, ettei muista. Viina on huumeista vaarallisimpia, ja kaiken lisäksi laillista. Edustan varmaan suomalaisten vähemmistöä, mutta "viina on viisasten juoma" -sanonnan mukaisesti kannattaisin kyllä sekä alkoholinmyynnin tarkempaa kontrollointia että entistä suurempia mahdollisuuksia (tai ylipäätään mahdollisuuksia) heittää juoppoja pakkohoitoon. Tai vähintäänkin valtion mahdollisuuksia tunkea pakolla taunopasasten ihon alle pysyviä antabuskapseleita. Ihmisten oikeuksia korostetaan liikaa - jos yksilö teoillaan osoittaa, ettei hän pysty olemaan irti viinasta, niin silloin asiaan olisi puututtava ripeästi ja palautettava "kansalaisluottamus" vasta kun siihen olisi perusteita.

Ei Pasanen olisi eläessään tappanut ketään ilman käsittämätöntä dokaamista, ja suurin osa Suomessa tehdyistä tapoista tehdään jonkun miestä väkevämmän voimalla. Harva kuitenkaan siirtyy suoraan kohtuukäyttäjästä juoppohulluksi murhamieheksi. Toisaalta enpä kyllä itse antaisi viinan takia alhaisempia tuomioita, kuten Pasaselle kävi. Ei känni ole sinänsä mikään tekosyy tappamiselle, vaikka tuskin tämä Liisakaan kuivin suin Taunon dokaamista katseli.

Näin offtopiccina suosittelen lämpimästi Murha.infon väellekin Rytmihäiriö-yhtyeen "surmacore"-tuotantoa, jonka lyyrinen anti perustuu erittäin vahvasti näihin tapauksiin, joista tälläkin foorumilla keskustellaan. Innoittajana ovat Alibit, Ratot, Rikospostit sekä spurgujen ihmiskohtalot.

Aivan kuin tästäkin tapauksesta kertoo Rytmihäiriön (http://www.surmacore.com) kappale "Tapoit, muuta et muista" (levyltä Saatana on herra, 2005):


"vanhuus, viina ja vahvat lääkkeet
sekaisin saivat miehen väsyneen
yritit sanomalehdellä peittää
sukulaisen surmatun

TAPOIT, MUUTA ET MUISTA

oliko ymmärrys alentunut
vai kenties täysin kaikonnut
jostain kai oli riitaa tullut
kun niin pahasti on suututtu

TAPOIT, MUUTA ET MUISTA

veriteon syy oli varsin epäselvä
siispä mielentilatutkimukseen oli mentävä"
"Let each note I now play
be a black arrow of death
sent straight to the hearts
of all those who play false metal"

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Ylläolevan kanssa muuten samoilla linjoilla (melkein), mutta Antabuksen teho oli aikansa kupla ja uudet tuulet puhaltavat sillä saralla.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Näistä murhaajien/tappajien/surmaajien saamista armahduksista ja tuomioista yleensäkin saisi ehkä jonkinlaisen keskustelun aikaiseksi johonkin osioon.

On kovin kirjavaa tuo käytäntö monelta osin. Joku saa yhdestä elinkautisen ja joku saa kahden tappamisesta 12 vuotta jne jne...

Miksi joku elinkautisvanki saa armon aikaisemmin kuin joku toinen ja ovatko hänen surmaamat ihmiset olleet jotenkin vähempiarvoisia kun heidän tappamisestaan "selvisi helpommalla".
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Jatimatic
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 10:32 pm
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Jatimatic »

Doctor Lecter kirjoitti: Miksi joku elinkautisvanki saa armon aikaisemmin kuin joku toinen ja ovatko hänen surmaamat ihmiset olleet jotenkin vähempiarvoisia kun heidän tappamisestaan "selvisi helpommalla".
Taitaa se olla ihan presidentistä suurrimmalti osalta kiinni nämä armahdusasiat. Mutta kyllä se kieltämättä joskus tuntuu, että elinkautisvankeja armahdellaan kuin hatusta arpomalla, taustatietoja selvittämättä...

Elinkautinen saisi minun mielestäni muuttaa vähintään 20 -vuotiseksi, ilman mitään armoa vapautimisesta ennen sitä. Näin vangit saisivat joltisenkin "oikeanpituisen" tuomion, nykyiseen 13 vuoden keskiarvolusimiseen verraten.

zipdap
Susikoski
Viestit: 34
Liittynyt: To Tammi 10, 2008 7:29 pm

Konginkankaalla

Viesti Kirjoittaja zipdap »

[quote="Doctor Lecter"][quote="McAbre"][quote="Doctor Lecter"] Elokuva tehtiin kait Putaalla päin, mutta missä ja ovatko ne rakennukset vielä olemassa?
[/quote]

Siellä päin sitä ymmärtääkseni on filmattu. Niskanenhan oli kotoisin itsekin pohjoisesta Keski-Suomesta ja Surmanluodeissa näytteli myös pientä roolia joku tuntemansa paikallinen kansanmies. Ajolähtöäkin kuvattiin esim Saarijärvellä ja Viitasaarella.[/quote]

Niskasen tuntema oli muistaakseni se hemmo, joka kyttäsi kaupassa sitä pontikkatarpeiden ostoa. Maalaamo V.Liehusen lippis päässä. "Tolla on sitten helevetinmoinen kyttäämisen vimma tolla äijällä".[/quote]

Eikös se filmattu Konginkankaalla, Käpykolossa ja sen ympäristössä ja studiossa Helsingissä?
[quote][/quote]

rinssieversti
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Su Joulu 30, 2007 6:55 pm

Viesti Kirjoittaja rinssieversti »

teppo kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti: Ei sitten jäänyt kukaan pojista jatkamaan tilanpitoa (huokaus).
Onneksi ei. Tv-sarjan katsovalle tulee aika selkeä kuva, miksi pienviljely Putaalla 70-luvun alussa ei enää ole ykkösoptio. Ei sieltä ihan ilman syytä etelään ja Ruotsiin muutettu.

Tekoaikana jotkut moittivat, että Niskanen ymmärsi Pasia ja hänen alkoholismiaan liikaa. Vasemmistolaisessa kritiikissä taas valiteltiin, että surmaajan asemaa kapitalistisessa prosessissa ei analysoitu tarpeeksi eikä nostatettu luokkatietoisuutta. Liikaa syytettiin viinanjuontia. Vasemmisto olikin menettänyt asemiaan eduskunnassa, jossa istui peräti 18 vennamolaista.

Tuohon aikaan maailma oli oikeasti köyhä ja mustavalkoinen ja räntää satoi koko ajan. Isot pojat ovat kertoneet, että Niskanen kuvaa pontikankeittoa uskottavasti ja traktoriremontissakin vika löytyy siitä missä se tuossa mallissa yleensä löytyy.
Sen verran korjausta, että nimi on Tauno, poliisien surmavuosi oli 1968 ja perhe muutti Riihimäelle omakotitaloon lähelle vankilaa heti tuomion jälkeen. Yhden pojista (Arto) tunsin aikanaan Riihimäellä hyvinkin, ja isä-asanen asui myöhemmin eron jälkeen samassa rivaripihassa vähän aikaa. Itse olin muuttanut jo pois, kun tämä äiti-Pasasen surma tapahtui siinä samassa kaupungin vuokrarivariasunnossa. Muistelen, että jo 80-luvun alussakin vankilasta vapautumisen jälkeen Tauno tarttui herkästi puukkoon uhkailumielessä, kun oli maistissa. Taisi vaan olla onni matkassa, että mitään ei sattunut ennen kuin tuli äidinsurma. Viina ei ilmeisesti Taunollekaan sopinut alkuunkaan.

zipdap
Susikoski
Viestit: 34
Liittynyt: To Tammi 10, 2008 7:29 pm

1969 maaliskuun 7.päivähän se oli

Viesti Kirjoittaja zipdap »

[quote="rinssieversti"][quote="teppo"][quote="Doctor Lecter"]
Ei sitten jäänyt kukaan pojista jatkamaan tilanpitoa (huokaus).[/quote]

Onneksi ei. Tv-sarjan katsovalle tulee aika selkeä kuva, miksi pienviljely Putaalla 70-luvun alussa ei enää ole ykkösoptio. Ei sieltä ihan ilman syytä etelään ja Ruotsiin muutettu.

Tekoaikana jotkut moittivat, että Niskanen ymmärsi Pasia ja hänen alkoholismiaan liikaa. Vasemmistolaisessa kritiikissä taas valiteltiin, että surmaajan asemaa kapitalistisessa prosessissa ei analysoitu tarpeeksi eikä nostatettu luokkatietoisuutta. Liikaa syytettiin viinanjuontia. Vasemmisto olikin menettänyt asemiaan eduskunnassa, jossa istui peräti 18 vennamolaista.

Tuohon aikaan maailma oli oikeasti köyhä ja mustavalkoinen ja räntää satoi koko ajan. Isot pojat ovat kertoneet, että Niskanen kuvaa pontikankeittoa uskottavasti ja traktoriremontissakin vika löytyy siitä missä se tuossa mallissa yleensä löytyy.[/quote]

Sen verran korjausta, että nimi on Tauno, poliisien surmavuosi oli 1968 ja perhe muutti Riihimäelle omakotitaloon lähelle vankilaa heti tuomion jälkeen. Yhden pojista (Arto) tunsin aikanaan Riihimäellä hyvinkin, ja isä-asanen asui myöhemmin eron jälkeen samassa rivaripihassa vähän aikaa. Itse olin muuttanut jo pois, kun tämä äiti-Pasasen surma tapahtui siinä samassa kaupungin vuokrarivariasunnossa. Muistelen, että jo 80-luvun alussakin vankilasta vapautumisen jälkeen Tauno tarttui herkästi puukkoon uhkailumielessä, kun oli maistissa. Taisi vaan olla onni matkassa, että mitään ei sattunut ennen kuin tuli äidinsurma. Viina ei ilmeisesti Taunollekaan sopinut alkuunkaan.[/quote]eikös se ollut 7.3.1969

Eppu74
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: Ke Elo 29, 2007 2:41 am
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Eppu74 »

Tampereen Tyttö kirjoitti:Antabuksen teho oli aikansa kupla ja uudet tuulet puhaltavat sillä saralla.
Mitäs nuo uudet tuulet ovat?

chantal
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 107
Liittynyt: Ti Maalis 25, 2008 7:07 pm

Viesti Kirjoittaja chantal »

7.3.1969 on oikea päivämäärä, tarkistus Wikipediasta.

Jani
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 10:33 am

Viesti Kirjoittaja Jani »

rautaportti.net
sieltä ainaki löysin tuon elokuvan

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

^Mäkin ostin tänään marketista. 6,90. :)

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Eppu74 kirjoitti:
Tampereen Tyttö kirjoitti:Antabuksen teho oli aikansa kupla ja uudet tuulet puhaltavat sillä saralla.
Mitäs nuo uudet tuulet ovat?
Tarkoitin tuolla sitä, että alkoholismin hoitoon on tullut toisenlaisia, ehkä vähän tehokkaampia lääkkeitä.
Antabuksen raitistava vaikutus perustuu lähinnä voimakkaaseen pahoinvointiin/huonoon oloon/verenpaineen heilahteluun, joka toimi siten pelotteena ja esti alkoholin nauttimisen. Jos esti. Kapselit eivät toimineet, kuten oli tarkoitus, vaan ne saattoivat koteloitua tai tulla ulos. Niitä jopa itse otettiin pois. Eikä niistä levinnyt vaikuttavaa ainettakaan tehokkaasti. Pillerit taas jätettiin nauttimatta, tai alkoholia käytettiin pillerien ottamisesta huolimatta. Yhteisvaikutus lieveni ja siihen jopa jotkut tottuivat.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Eppu74
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: Ke Elo 29, 2007 2:41 am
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Eppu74 »

Juuri näin käsitinkin mutta kiinnostaisi ihan oikeasti kuulla noista uusista korvaavista hoidoista.

knopex
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ke Huhti 23, 2008 2:16 pm

Viesti Kirjoittaja knopex »

Doctor Lecter kirjoitti:
McAbre kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti: Elokuva tehtiin kait Putaalla päin, mutta missä ja ovatko ne rakennukset vielä olemassa?
Siellä päin sitä ymmärtääkseni on filmattu. Niskanenhan oli kotoisin itsekin pohjoisesta Keski-Suomesta ja Surmanluodeissa näytteli myös pientä roolia joku tuntemansa paikallinen kansanmies. Ajolähtöäkin kuvattiin esim Saarijärvellä ja Viitasaarella.
Niskasen tuntema oli muistaakseni se hemmo, joka kyttäsi kaupassa sitä pontikkatarpeiden ostoa. Maalaamo V.Liehusen lippis päässä. "Tolla on sitten helevetinmoinen kyttäämisen vimma tolla äijällä".
huomaan että et ole katsonut elokuvaa kyllä mikko niskanen siinä näytteli pasia kaikissa jaksoissa

Mariacka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5075
Liittynyt: Ma Syys 10, 2007 7:34 pm

Viesti Kirjoittaja Mariacka »

Eppu74 kirjoitti:Juuri näin käsitinkin mutta kiinnostaisi ihan oikeasti kuulla noista uusista korvaavista hoidoista.
Esim. tämä, ei tosin kuulemma auta sekään kaikilla:
http://www.kaypahoito.fi/kh/kh_julkaisu ... i=nak04662

Vastaa Viestiin