Lahdessa on talo josta minua peloteltiin lapsena. Talossa oli kuulemma tapettu joku ja poliisit olivat löytäneet ruumiin kaapista. Milloin tämä on tapahtunut, en tiedä, olettevasti kuitenkin ennen vuotta -90, saattaa siis olla vaikka kuusikymmenluvulla. Talo sijaitsee Lahden Nikulassa, Vanhan Helsingintien ja Porvoonjoen välissä, Helsingintien länsipuolella. Sitä ei huomannut ainakaan ennen tieltä helposti vaikka aivan vieressä onkin. Ilmakuvasta päätellen talo on edelleen paikallaan. Talo on hienolla paikalla joen rannassa ja aikoinaan siinä oli kaunis lasiveranta koristelaseineen. Osoite ei välttämättä ole aivan oikein mutta viittaa taloon menevälle tielle:
http://www.02.fi/kartta-haku/FI/Lahti/Helsingintie+285
Onko siis kenelläkään tietoa milloin ja mitä siellä on mahdollisesti tapahtunut?
Siirretty Kyselyistä Henkirikoksiin.
-NILS-
Lahti 1988: Ruumis kaapissa
-
Tiina
- Sherlock Holmes
- Viestit: 7241
- Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
- Paikkakunta: Suomessa ollaan.
Eli juttu otettu PPK-kirjasta. Lyhennetty mielivaltaisesti. 
Nikulan alue Lahdessa sijaitsee noin viisi kilometriä keskustasta etelään, vanhan Helsingin tien varrella. Taloja sijaitsee harvakseltaan siellä täällä.
Kun ajat kaupungista päin Hennalan kasarmien ohi kilometrin verran, on tiessä loiva notkelma ja oikealla puolella synkkää kuusimetsää.
Juuri notkon kohdalla erottuu metsikköön melko huomaamaton noin sata metriä pitkä tie, jonka päässä on 1940-ja 50-lukujen vaihteessa rakennettu omakotitalo mutkaisen Porvoonjoen töyräällä.
Talo ympäristöineen tekee synkeän ja yksinäisen vaikutelman. Sen pihalla kävellessä tulee helposti mieleen jännityselokuvien rakennukset usvaisten, kylmyttä huokuvien vesien partaalla. Siis mitä sopivin ympäristä rikokselle.
Tositapahtuman karmeutta vain ei tahdo uskoa, ennen kuin näkee.
Mainitussa talossa asusteli kaikkiaan kolme henkilöä, yläkerrassa sen omistaja 35-vuotias eronnut teknikko Matti Luomanen (kaikki artikkelin nimet muutettu). Vaimoonsa ja ala-ikäiseen tyttäreensä hänellä ei ollut enää paljonkaan yhteyttä. Muutama vuosi sitten hän oli ottanut taloonsa asumaan 45-vuotiaan lahtelaisen asentajan Pekka Leirisen ja 35-vuotiaan varastomiehen Timo Pekkalan.
Leirinen oli asettunut talon yläkertaan, kuten isäntäkin, ja Pekkala alakerran huoneistoon.
Isännästä ja Leirisestä tuli hyviä kavereita, alkoholi tuli voimakkaasti kuvaan ja molempien työnteko jäi kokonaan.
Sen sijaan Pekkala kävi säännöllisesti töissä erään liikkeen varastossa, eikä kovinkaan kaveerannut yläkerran asukkaiden kanssa.
Kaikki kolme olivat enemmänkin juroja suomalaisia, joiden estot ja keskusteluhalun laukaisi muutama viinaryyppy.
Vilkkain kolmikosta oli ehkä Leirinen.
Isäntä ja Leirinen pistäytyivät usein Hennalan kasarmien kohdalla olevassa "Pieni talo Preerialla"-nimisessä ravintolassa.
Siellä he saivat tuttavia. Vierailijoita talossa kuitenkin kävi melko harvoin.
Talonomistaja katoaa...
Varastomies Timo Pekkala ilmoitti helmikuun 2.päivänä 1988 klo 13.30, että teknikko Matti Luomanen s.10.12.1952, osoite Nikula, 15700 Lahti oli ollut kadoksissa 31.päivästä 1987 lähtien, eikä ilmottajalla ole sen jälkeen ollut havaintoja Luomasesta.
Ilmoittaja ei osaa sanoa, onko kadonneella rahaa mukanaan ja jos on, niin kuinka paljon.Ilmeisesti hänellä on mukana Lahden poliisin myöntämä ulkomaanpassi.
Ylikonstaapeli Kallio laittoi miehensä etsimään Luomasta. Yhteyksiä sukulaisiin ja tuttaviin tehtiin.
Kantaravintolan väkeä puhutettiin. Yksikään puhutetuista ei edes hermostunut.
Kaikki vain ihmettelivät tapausta.
Luomasen huone ja makuualkovi sekä Leirisen huone yläkerrassa näyttivät päällisin puolin siisteiltä.
Mitään lappuja tai muita viitteitä Luomasen matkustamisesta tai muusta poissaolosta ei näkynyt.
Yläkerran käytävässä oli lukittu komero, johon Pekkala ei löytänyt avainta.
Näytti että maa oli niellyt Luomasen...
Talliin oli jätetty poni, jolla Luomasen tyttö oli ratsastellut,mutta ei viestiä, ei vihjettä.
Talon asukkaiden Pekkalan ja Leirisen puhuttelut eivät tuoneet mitään uutta asiaan. Kävi ilmi, että Leirinen oli monta kertaa sanonut Pekkalalle, että isännästä pitäisi tehdä katoamisilmoitus, mutta ei kuitenkaan ollut ryhtynyt mihinkään toimeen asian suhteen. Leirinen ja Luomanen olivat kantaneet polttopuita pihalta uudenvuodenaattona. Molemmat olivat poistuneet sen jälkeen huoneisiinsa. Leirisen mukaan Luomanen oli lähtenyt jonnekin kaupungille, eikä häntä sen koomin ollut näkynyt. Kummallista. Leirinen puhui asiallisesti katoamisesta. Kallio kutsui hänet vielä kuulusteluun. Luomasen pankkitilien käytöstä päätettiin ottaa selvää.
Helmikuun 8.päivänä 1988 yllättäen poliisiin otti yhteyttä kirjeitse 54-vuotias lahtelainen toimitusjohtaja Pauli Mäki, joka oli tuntenut sekä Luomasen että Leirisen hyvin. Hän oli tutustunut näihin keskustan ravintoloissa jo vuonna 1981. Mäen kertoman mukaan Leirinen oli ollut hyvin pettynyt elämäänsä, kun se oli alkanut mennä alamäkeen. Hän oli kertonut, että kaikki oli mennyt, perhe, työpaikka ja rahaa ei ole ollut viime aikoina juuri ollenkaan. Mäki oli käsittänyt, että Leirinen oli paljon Luomasen "siivellä" ja myös kadehtii tätä. Ehkä hänellä oli tähän nähden myös alemmuuskomplekseja. Mäki oli nähnyt Leirisen juuri helmikuun 8.päivä ja tällä oli ollut yllättäen rahaa. Hän oli hakenut alkosta monta pulloa kirkasta viinaa. Leirinen oli hänen kyselyihinsä Luomasesta sanonut vältellen: Se on mennyt Hauholle sahtijuhliin jonkun akan kanssa.
Mäki ei ollut uskonut tätä, vaan sanoi kysyneensä:
-Käskiko Matti sinun ruokkia ponia poissaollessaan?
Leirinen oli mennyt hämilleen ja sanonut:
-Ei se mitään puhunut.
Mäki ilmaisi poliisille suoraan epäilevänsä Leirisellä olevan osuutta Luomasen katoamiseen.
Poliisi sai tietää, että Luomasen tililtä oli tehty nostoja , jotka oli tarkistettava. Nostot oli tehty viikko katoamisen jälkeen. Leirinen ei saapunut Kallion kuulusteluun. Etsittäessä häntä ei näkynyt mailla eikä halmeilla.
Perjantaina helmikkun 12.päivä soi puhelin ylikonstaapeli Kallion huoneessa:
-Täällä Leirisen Pekka päivää
-Päivää
-Tuota mua on kuulemma kyselty. Oon vähän ollut matkoilla.
-Niin. Olisi nimittäin syytä käydä täällä poliisin puheilla.
-Kyll mä oon sitä asiaa miettinyt. Selvitetään se homma.
-Mistä soitat?
-Tästä Helsingin tien varren puhelinkopista
-Odota siellä. Tulemme pikavauhtia.
Leirinen nojaili sovitulla paikalla puhelinkopilla.
-Mitä mies? Kallio sanoi, kun ei keksinyt parempaakaan.
Leirinen näytti synkeältä.
-Kyll mä sen kuristin, hän mutisi.
Mennään taloon, niin mä näytän.
He nousivat autoon ja ajoivat pihaan.
Kolmikko nousi talon yläkertaan. Leirinen osoitti ullakon käytävällä komeron lukittua ovea.
-Tuolla, hän sanoi ja kääntyi poispäin.
Ovi avattiin väkivalloin. Komerossa oli miehen ruumis kyljellään. Leirinen vietiin poliisilaitokselle kuulusteluihin. Kallio harmitteli rikospaikalla, ettei ovea ollut avattu jo silloin aiemmin väkivalloin. Mitään ei kuitenkaan olisi ollut tehtävissä. Leirinen sanoi surmanneensa Luomasen jo 31.12.1987.
-Olisihan tapaus kuitenkin selvinnyt jo aiemmin.
Kallio syventyi muiden tutkijoiden kanssa tarkastelemaan ruumista. Ruumis oli viileähkössä komerossa osittain homehtunut ja kuivunut, jopa suorastaan muumioitunut.
-No eipä ihme, ettei hajukaan tuntunut.
Suusta oli tullut verta ja kaulalla oli mustelmia.
Avauksessa todettiin kuoleman aiheutuneen kaulalle kohdistuneesta puristuksesta aiheutunutta hapenpuutetta. Kuoleman taustatekijänä mainittiin alkoholin aihettama humalatila (2,1%)
Kuulusteluissa selvisi, että Leirinen ja Luomanen olivat uudenvuoden aattona 1987 alkaneet nauttimaan alkoholia. Puusavotan jälkeen molemmat olivat poistuneet huoneisiinsa ja Luomanen oli poistunut kaupungille. Kello 18 paikkeilla hän oli palannut takaisin ja pari tuntia myöhemmin huudellut Leiristä omalle puolelleen.
Jo vahvasti humaltunut Luomanen oli kysellyt hieman vähemmän humalassa olleelta Leiriseltä ryyppyä. Tämä oli kuitenkin todennut Luomasen olevan jo riittävästi juovuksissa, mistä ensiksi mainittu ei ollenkaan pitänyt. Puhe oli sitten kääntynyut Leirisen maksamattomiin vuokriin, jolloin oli syntynyt ilmiriita. Miehet olivat käyneet toisiinsa rinnuksiin kiinni, kaatuneet sängylle ja painiskeleet siinä. Leirinen oli saanut Luomasen alleen ja puristanut tätä kurkusta niin kauan, että hengitys lakkasi.
Leirinen kertoi itsekin pelästyneensä, mutta tehneensä sitten itselleen paukun ja ja lähti herättämään alakerran Pekkalaa. Luomanen jäi hengettömänä lojumaan sängylle. Leirinen ei suinkaan kertonut täydestä unesta herättämälleen Pekkalalle tapahtuneesta, vaan pyysi tätä uudenvuodenjuhliin varuskunnan toimiupseerikerholle.
Hieman hämmentynyt Pekkala puki päälleen ja molemmat lähtivät hilpeisiin juhliin. Palattuaan sieltä Leirinen oli mennut Luomasen asuntoon ja kokeillut vielä tämän pulssia. Varmistettuaan tapahtuneen hän oli kantanut tämän ruumiin viereiseen vinttikomeroon ja jättänyt hänet sinne kyljelleen ja lukinnut oven. Myöhemmin hän oli järjestellyt tämän huonetta ja vienyt noin kolmen viikon päästä Luomasen päällysvaattet samaan komeroon, josta ne myöhemmin löytyivätkin.
Hän kertoi muutamia päiviä myöhemmin ottaneensa Luomasen asunnosta tämän kaksi pankkikorttia ja nostaneensa kahdella eri kerralla yhteensä 650 mk ja käyttäneensä rahat syömiseen ja juomiseen. Leirinen väitti sitkeästi ettei ollut kertonut tapahtumasta taikka ruumiinpiilotuksesta kellekään. Ei edes alakerran Pekkalalle.
Se vaikutti loppujen lopuksi uskottavalta.
Leirinen oli välillä käynyt komerossa katsomassa ruumista, jonka siirtämistä muualle hän oli ajatellut. Hän ei kuitenkaan ollut uskaltanut kajota enää ruumiiseen. Kateus Luomasta kohtaan kävi ilmi sekä Leirisen omassa, että todistajien kuulusteluissa. Viinakierteessä olleesta Leirisestä tuntui hyvin pahalta se, että Luomasella oli sitä, mitä hän omassa tilanteessaan jatkuvasti tarvitsi -rahaa. Riittääkö 650 mk:n hyöty miehen surmaamiseen on toinen juttu. Määrätyissä olosuhteissa se näyttää riittävän.
Varsinainen rikospäätös on usein pienestä kiinni.
Sen pituinen se.*******Toivottavasti artikkeli selvensi asiaa Quellervolle.
Nikulan alue Lahdessa sijaitsee noin viisi kilometriä keskustasta etelään, vanhan Helsingin tien varrella. Taloja sijaitsee harvakseltaan siellä täällä.
Kun ajat kaupungista päin Hennalan kasarmien ohi kilometrin verran, on tiessä loiva notkelma ja oikealla puolella synkkää kuusimetsää.
Juuri notkon kohdalla erottuu metsikköön melko huomaamaton noin sata metriä pitkä tie, jonka päässä on 1940-ja 50-lukujen vaihteessa rakennettu omakotitalo mutkaisen Porvoonjoen töyräällä.
Talo ympäristöineen tekee synkeän ja yksinäisen vaikutelman. Sen pihalla kävellessä tulee helposti mieleen jännityselokuvien rakennukset usvaisten, kylmyttä huokuvien vesien partaalla. Siis mitä sopivin ympäristä rikokselle.
Tositapahtuman karmeutta vain ei tahdo uskoa, ennen kuin näkee.
Mainitussa talossa asusteli kaikkiaan kolme henkilöä, yläkerrassa sen omistaja 35-vuotias eronnut teknikko Matti Luomanen (kaikki artikkelin nimet muutettu). Vaimoonsa ja ala-ikäiseen tyttäreensä hänellä ei ollut enää paljonkaan yhteyttä. Muutama vuosi sitten hän oli ottanut taloonsa asumaan 45-vuotiaan lahtelaisen asentajan Pekka Leirisen ja 35-vuotiaan varastomiehen Timo Pekkalan.
Leirinen oli asettunut talon yläkertaan, kuten isäntäkin, ja Pekkala alakerran huoneistoon.
Isännästä ja Leirisestä tuli hyviä kavereita, alkoholi tuli voimakkaasti kuvaan ja molempien työnteko jäi kokonaan.
Sen sijaan Pekkala kävi säännöllisesti töissä erään liikkeen varastossa, eikä kovinkaan kaveerannut yläkerran asukkaiden kanssa.
Kaikki kolme olivat enemmänkin juroja suomalaisia, joiden estot ja keskusteluhalun laukaisi muutama viinaryyppy.
Vilkkain kolmikosta oli ehkä Leirinen.
Isäntä ja Leirinen pistäytyivät usein Hennalan kasarmien kohdalla olevassa "Pieni talo Preerialla"-nimisessä ravintolassa.
Siellä he saivat tuttavia. Vierailijoita talossa kuitenkin kävi melko harvoin.
Talonomistaja katoaa...
Varastomies Timo Pekkala ilmoitti helmikuun 2.päivänä 1988 klo 13.30, että teknikko Matti Luomanen s.10.12.1952, osoite Nikula, 15700 Lahti oli ollut kadoksissa 31.päivästä 1987 lähtien, eikä ilmottajalla ole sen jälkeen ollut havaintoja Luomasesta.
Ilmoittaja ei osaa sanoa, onko kadonneella rahaa mukanaan ja jos on, niin kuinka paljon.Ilmeisesti hänellä on mukana Lahden poliisin myöntämä ulkomaanpassi.
Ylikonstaapeli Kallio laittoi miehensä etsimään Luomasta. Yhteyksiä sukulaisiin ja tuttaviin tehtiin.
Kantaravintolan väkeä puhutettiin. Yksikään puhutetuista ei edes hermostunut.
Kaikki vain ihmettelivät tapausta.
Luomasen huone ja makuualkovi sekä Leirisen huone yläkerrassa näyttivät päällisin puolin siisteiltä.
Mitään lappuja tai muita viitteitä Luomasen matkustamisesta tai muusta poissaolosta ei näkynyt.
Yläkerran käytävässä oli lukittu komero, johon Pekkala ei löytänyt avainta.
Näytti että maa oli niellyt Luomasen...
Talliin oli jätetty poni, jolla Luomasen tyttö oli ratsastellut,mutta ei viestiä, ei vihjettä.
Talon asukkaiden Pekkalan ja Leirisen puhuttelut eivät tuoneet mitään uutta asiaan. Kävi ilmi, että Leirinen oli monta kertaa sanonut Pekkalalle, että isännästä pitäisi tehdä katoamisilmoitus, mutta ei kuitenkaan ollut ryhtynyt mihinkään toimeen asian suhteen. Leirinen ja Luomanen olivat kantaneet polttopuita pihalta uudenvuodenaattona. Molemmat olivat poistuneet sen jälkeen huoneisiinsa. Leirisen mukaan Luomanen oli lähtenyt jonnekin kaupungille, eikä häntä sen koomin ollut näkynyt. Kummallista. Leirinen puhui asiallisesti katoamisesta. Kallio kutsui hänet vielä kuulusteluun. Luomasen pankkitilien käytöstä päätettiin ottaa selvää.
Helmikuun 8.päivänä 1988 yllättäen poliisiin otti yhteyttä kirjeitse 54-vuotias lahtelainen toimitusjohtaja Pauli Mäki, joka oli tuntenut sekä Luomasen että Leirisen hyvin. Hän oli tutustunut näihin keskustan ravintoloissa jo vuonna 1981. Mäen kertoman mukaan Leirinen oli ollut hyvin pettynyt elämäänsä, kun se oli alkanut mennä alamäkeen. Hän oli kertonut, että kaikki oli mennyt, perhe, työpaikka ja rahaa ei ole ollut viime aikoina juuri ollenkaan. Mäki oli käsittänyt, että Leirinen oli paljon Luomasen "siivellä" ja myös kadehtii tätä. Ehkä hänellä oli tähän nähden myös alemmuuskomplekseja. Mäki oli nähnyt Leirisen juuri helmikuun 8.päivä ja tällä oli ollut yllättäen rahaa. Hän oli hakenut alkosta monta pulloa kirkasta viinaa. Leirinen oli hänen kyselyihinsä Luomasesta sanonut vältellen: Se on mennyt Hauholle sahtijuhliin jonkun akan kanssa.
Mäki ei ollut uskonut tätä, vaan sanoi kysyneensä:
-Käskiko Matti sinun ruokkia ponia poissaollessaan?
Leirinen oli mennyt hämilleen ja sanonut:
-Ei se mitään puhunut.
Mäki ilmaisi poliisille suoraan epäilevänsä Leirisellä olevan osuutta Luomasen katoamiseen.
Poliisi sai tietää, että Luomasen tililtä oli tehty nostoja , jotka oli tarkistettava. Nostot oli tehty viikko katoamisen jälkeen. Leirinen ei saapunut Kallion kuulusteluun. Etsittäessä häntä ei näkynyt mailla eikä halmeilla.
Perjantaina helmikkun 12.päivä soi puhelin ylikonstaapeli Kallion huoneessa:
-Täällä Leirisen Pekka päivää
-Päivää
-Tuota mua on kuulemma kyselty. Oon vähän ollut matkoilla.
-Niin. Olisi nimittäin syytä käydä täällä poliisin puheilla.
-Kyll mä oon sitä asiaa miettinyt. Selvitetään se homma.
-Mistä soitat?
-Tästä Helsingin tien varren puhelinkopista
-Odota siellä. Tulemme pikavauhtia.
Leirinen nojaili sovitulla paikalla puhelinkopilla.
-Mitä mies? Kallio sanoi, kun ei keksinyt parempaakaan.
Leirinen näytti synkeältä.
-Kyll mä sen kuristin, hän mutisi.
Mennään taloon, niin mä näytän.
He nousivat autoon ja ajoivat pihaan.
Kolmikko nousi talon yläkertaan. Leirinen osoitti ullakon käytävällä komeron lukittua ovea.
-Tuolla, hän sanoi ja kääntyi poispäin.
Ovi avattiin väkivalloin. Komerossa oli miehen ruumis kyljellään. Leirinen vietiin poliisilaitokselle kuulusteluihin. Kallio harmitteli rikospaikalla, ettei ovea ollut avattu jo silloin aiemmin väkivalloin. Mitään ei kuitenkaan olisi ollut tehtävissä. Leirinen sanoi surmanneensa Luomasen jo 31.12.1987.
-Olisihan tapaus kuitenkin selvinnyt jo aiemmin.
Kallio syventyi muiden tutkijoiden kanssa tarkastelemaan ruumista. Ruumis oli viileähkössä komerossa osittain homehtunut ja kuivunut, jopa suorastaan muumioitunut.
-No eipä ihme, ettei hajukaan tuntunut.
Suusta oli tullut verta ja kaulalla oli mustelmia.
Avauksessa todettiin kuoleman aiheutuneen kaulalle kohdistuneesta puristuksesta aiheutunutta hapenpuutetta. Kuoleman taustatekijänä mainittiin alkoholin aihettama humalatila (2,1%)
Kuulusteluissa selvisi, että Leirinen ja Luomanen olivat uudenvuoden aattona 1987 alkaneet nauttimaan alkoholia. Puusavotan jälkeen molemmat olivat poistuneet huoneisiinsa ja Luomanen oli poistunut kaupungille. Kello 18 paikkeilla hän oli palannut takaisin ja pari tuntia myöhemmin huudellut Leiristä omalle puolelleen.
Jo vahvasti humaltunut Luomanen oli kysellyt hieman vähemmän humalassa olleelta Leiriseltä ryyppyä. Tämä oli kuitenkin todennut Luomasen olevan jo riittävästi juovuksissa, mistä ensiksi mainittu ei ollenkaan pitänyt. Puhe oli sitten kääntynyut Leirisen maksamattomiin vuokriin, jolloin oli syntynyt ilmiriita. Miehet olivat käyneet toisiinsa rinnuksiin kiinni, kaatuneet sängylle ja painiskeleet siinä. Leirinen oli saanut Luomasen alleen ja puristanut tätä kurkusta niin kauan, että hengitys lakkasi.
Leirinen kertoi itsekin pelästyneensä, mutta tehneensä sitten itselleen paukun ja ja lähti herättämään alakerran Pekkalaa. Luomanen jäi hengettömänä lojumaan sängylle. Leirinen ei suinkaan kertonut täydestä unesta herättämälleen Pekkalalle tapahtuneesta, vaan pyysi tätä uudenvuodenjuhliin varuskunnan toimiupseerikerholle.
Hieman hämmentynyt Pekkala puki päälleen ja molemmat lähtivät hilpeisiin juhliin. Palattuaan sieltä Leirinen oli mennut Luomasen asuntoon ja kokeillut vielä tämän pulssia. Varmistettuaan tapahtuneen hän oli kantanut tämän ruumiin viereiseen vinttikomeroon ja jättänyt hänet sinne kyljelleen ja lukinnut oven. Myöhemmin hän oli järjestellyt tämän huonetta ja vienyt noin kolmen viikon päästä Luomasen päällysvaattet samaan komeroon, josta ne myöhemmin löytyivätkin.
Hän kertoi muutamia päiviä myöhemmin ottaneensa Luomasen asunnosta tämän kaksi pankkikorttia ja nostaneensa kahdella eri kerralla yhteensä 650 mk ja käyttäneensä rahat syömiseen ja juomiseen. Leirinen väitti sitkeästi ettei ollut kertonut tapahtumasta taikka ruumiinpiilotuksesta kellekään. Ei edes alakerran Pekkalalle.
Se vaikutti loppujen lopuksi uskottavalta.
Leirinen oli välillä käynyt komerossa katsomassa ruumista, jonka siirtämistä muualle hän oli ajatellut. Hän ei kuitenkaan ollut uskaltanut kajota enää ruumiiseen. Kateus Luomasta kohtaan kävi ilmi sekä Leirisen omassa, että todistajien kuulusteluissa. Viinakierteessä olleesta Leirisestä tuntui hyvin pahalta se, että Luomasella oli sitä, mitä hän omassa tilanteessaan jatkuvasti tarvitsi -rahaa. Riittääkö 650 mk:n hyöty miehen surmaamiseen on toinen juttu. Määrätyissä olosuhteissa se näyttää riittävän.
Varsinainen rikospäätös on usein pienestä kiinni.
Sen pituinen se.*******Toivottavasti artikkeli selvensi asiaa Quellervolle.
Se "pikkuseikka"unohtuikin mainita. Eli taposta tuli tuomio ja oikeus langetti siitä kahdeksan vuotta ja kuusi kuukautta.
Vanha Lahdentiehän eli nykyinen 140-tie on ollut muinoin meidän perheen mökkitie kohti Mikkelin läänissä sijaitsevaa kesämökkiämme, kun mitään moottoriteitä ei ollut ennen 1980-luvun loppua. "Pieni talo preerialla" oli liiankin tuttu nähtävyys, vaikk'ei oltu koskaan käyty siellä. Nykyäänhän samassa paikassa on uusi kauppakeskus apteekkeineen. Samoin Hennalan sotilaskasarmit olivat vanhoja tuttuja nähtävyyksiä.
Kun vanha kesämökki vaihdettiin toiseen paremmankuntoiseen, niin Vanha Lahdentie mökkitienä jäi pois käytöstä meidän perheen keskuudessa.
Muuten minä en osaa sanoa mitään tästä kännitappotapauksesta.
Kun vanha kesämökki vaihdettiin toiseen paremmankuntoiseen, niin Vanha Lahdentie mökkitienä jäi pois käytöstä meidän perheen keskuudessa.
Muuten minä en osaa sanoa mitään tästä kännitappotapauksesta.
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.
Re: Lahdessa kaappiin piilotettu ruumis vuosikymmeniä sitten?
Pekan tapasin -80 työn ja opiskelun merkeissä, oli silloin avoin ja nauravainen mies...
Parissa askareessa Pekka minua jeesas ja niistä jäin ikuisesti ne "pari tuoppia" velkaa...
Vaan karmea on keissi, viina vie ja silleen. On vahva epäilys, että tunsin tuon "johtaja Mäen", Pena vaan on joukoista poissa, ni en voi tarkistaa. Nimenomaan huoli hevosesta viittaa Penaan, vaan ei siitä sen enempää.
Juttelin tapauksesta jokin aika sitten Pekan silloisen kollegan kanssa ja ei selvinnyt Pekka surmatyöstään.
Vapauduttuaan oli istunut kotona tuolissa tuijottamassa ulos kunnes tuli lähtö.
Oli selvittyään sitten ymmärtänyt tekonsa. RIP
Parissa askareessa Pekka minua jeesas ja niistä jäin ikuisesti ne "pari tuoppia" velkaa...
Vaan karmea on keissi, viina vie ja silleen. On vahva epäilys, että tunsin tuon "johtaja Mäen", Pena vaan on joukoista poissa, ni en voi tarkistaa. Nimenomaan huoli hevosesta viittaa Penaan, vaan ei siitä sen enempää.
Juttelin tapauksesta jokin aika sitten Pekan silloisen kollegan kanssa ja ei selvinnyt Pekka surmatyöstään.
Vapauduttuaan oli istunut kotona tuolissa tuijottamassa ulos kunnes tuli lähtö.
Oli selvittyään sitten ymmärtänyt tekonsa. RIP
ei se mitn.