Parikkalan pommipaketti 1979

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6657
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Parikkalan pommipaketti 1979

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Yrjö Laine kertoi poliisikuulusteluissa aloittaneensa pommin valmistamisen kesäkuun 1979 lopulla ja viimeistelleensä sen postituspäivänä. Myöhemmin oikeudenkäynnissä Laine muutti kertomustaan ja väitti tehneensä pommin vasta postituspäivänä. Tällä selityksellä hän kaiketi pyrki kiistämään murhasyytteen vaatiman suunnitelmallisuuden.

Laine postitti pommipaketin Savonlinnan pääpostiasemalta maanantaina 2.7.1979 klo 13.30 jälkeen. Lähettäjäksi pakettiin hän merkitsi "Yhtyneet metsurit" ja sisällöksi kalastustarvikkeita.

Paketti saapui tiistaina Parikkalan Särkisalmelle, mistä postimies vei sen Lauri Hinkkasen veljen taloon. Talonväki oli heinätöissä, joten postimies jätti lehtipostin ovenkahvaan ja paketin rappusille.

Lauri Hinkkanen avasi paketin ulkoeteisessä. Hinkkanen sai surmansa heti, ja muut läsnäolijat (Hinkkasen veli, veljen vaimo ja näiden kolme lasta) loukkaantuivat vaikeasti.

4.7.1979 hieman ennen klo 10:tä Yrjö Laine soitti tapahtumapaikalle puhelun, johon vastasi keskusrikospoliisin Kymen lääninosaston komisario Mikael Karikuusi. Laine, joka ei kertonut nimeään, tiedusteli Lauri Hinkkasta. Karikuusi vastasi, että Hinkkanen ei ole juuri nyt tavattavissa. Sitten Laine pyysi Karikuusta kertomaan Hinkkaselle, että tämän pitäisi lopettaa toisten miesten vaimojen kuljettaminen. Sen jälkeen Laine kertoi, että hänen kaverinsa oli rakentanut pommin ja korosti, että tulossa olevaa pakettia ei saa avata, koska se räjähtää. Karikuusi mainitsi, että paketti on tullut jo. Siihen Laine totesi: "Ai se on jo tapahtunut", ja sulki puhelimen.

Oikeudenkäynti Lainetta vastaan käynnistyi Parikkalan käräjillä torstaina 16.8.1979. Lääninsyyttäjä, Kymen läänin poliisitarkastaja Teuvo Ikonen vaati syytetylle elinkautista vankeutta murhasta ja viidestä ruumiinvamman tuottamisesta, sekä räjähdysvaarallisista aineista annetun lain rikkomisesta. Pommipaketti oli syyttäjän mukaan lähetetty surmaamistarkoituksessa.

Laineen puolustuksesta vastannut varatuomari Pekka Vuorinen (mies, joka sai Torsti Ossian Koskisen pois linnasta) katsoi, että hänen päämiehellään ei ollut surmaamistarkoitusta. Laineen tarkoitus oli ollut "vain säikäyttää" Hinkkasta, joten hän oli syyllistynyt ainoastaan kuolemantuottamukseen. Syytteet viidestä ruumiinvamman tuottamisesta kiistettiin sillä perusteella, että Laine ei voinut varoa sitä, että pommi vaarantaisi muut kuin paketin vastaanottajan.

Oikeudessa kuultiin todistajana Laineen naistuttavaa. Tämä kertoi seurustelleensa syytetyn kanssa ja tehneen tämän kanssa yhteisiä ulkomaanmatkoja. Avioliittoaikeita heillä ei naisen mukaan ollut, vaikka Laine olikin kosinut häntä useita kertoja. Nainen oli kuitannut nämä puheet "jokapäiväisinä huulina".

Pommi-iskussa loukkaantuneista Hinkkasen veli, veljen vaimo ja 17-vuotias poika olivat päässeet jo ennen oikeudenkäynnin alkua sairaalasta. Sen sijaan 12-vuotias tytär ja 6-vuotias poika olivat yhä hoidossa.

Moision sairaalan lausunnossa todettiin, että Laine oli hyvin mustasukkainen. Teon jälkeen mies oli ollut hyvin ahdistunut ja tuskainen. Lausunnossa suositeltiin mielentilatutkimusta, minkä oikeus katsoikin tarpeelliseksi.

Helsingin Sanomat 17.8.1979, kuvassa syytetty Yrjö Laine ja puolustusasianajaja Pekka Vuorinen:
Kuva

Marraskuussa 1979 valmistuneessa mielentilalausunnossa todettiin, että Laine oli toiminut täydessä ymmärryksessä eikä hän tarvitse mielisairaalahoitoa. Torstaina 13.12.1979 pidetty oikeuskäsittely sai dramaattisen käänteen, kun Laine alkoi voida pahoin kuunnellessaan oikeuden puheenjohtajan, kihlakunnan tuomari Esko Pulkkisen lukemia, räjähdyksessä loukkaantuneiden lasten sairaskertomuksia. Oikeuden vetäytyessä harkitsemaan välipäätöstä asianomistajien maksuttomasta oikeudenkäynnistä Laine ei pystynyt nousemaan paikaltaan ja poistumaan oikeussalista omin avuin.

Helsingin Sanomat 14.12.1979:
Kuva

Yrjö Laine toipui pian, joten käsittely saatiin päätökseen vielä samana päivänä. Oikeus tuomitsi Laineen elinkaudeksi vankeuteen murhasta, viidestä ruumiinvamman tuottamisesta sekä räjähdysvaarallisista aineista annetun lain rikkomisesta. Lisäksi tuomittu määrättiin maksamaan erilaisia korvauksia räjähdyksessä loukkaantuneille yhteensä noin 185 000 markkaa.

Kouvolan hovioikeus (ei Itä-Suomen hovioikeus, kuten virheellisesti ensimmäisellä sivulla kirjoitin) piti tuomion ennallaan. Korkein oikeus myönsi valitusluvan, mutta ei nähnyt 24.3.1981 antamassaan tuomiossa syytä muuttaa rangaistusta.

Muutama vuosi takaperin eräällä nettipalstalla (en valitettavasti muista missä) väitettiin, että presidentti Mauno Koivisto olisi armahtanut "Pommi-Yrjön" keskimääräistä lyhyemmän istumisen jälkeen. Väite saattaa pitää paikkaansa, sillä Yrjö Armas Laine on poistunut keskuudestamme vuonna 1990, eli 11 vuotta Lauri Hinkkasen murhan jälkeen. Laine asui kuolinaikaan Mikkelissä, Hinkkasen murha-aikaan taas Ristiinassa.
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8215
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Parikkalan pommipaketti 1979

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Muistuu mieleen kun oikeasti keräsivät adressia Ristiinassa Laineen vapauttamisen puolesta. Tunsin yhden edesmenneen lehtimiehen joka tuli mullekkin puhumaan kuinka iso merkitys olis saada Laineen Ykä vapaaksi. Ei muuten istunut edes senaikaista keskimääräistä elinkautista, ellen väärin muista.
Piilohomot on in.
Martti Kyttä
Remington Steele
Viestit: 216
Liittynyt: La Helmi 22, 2014 1:07 pm

Re: Parikkalan pommipaketti 1979

Viesti Kirjoittaja Martti Kyttä »

Ilta-Sanomissa tänään 4.7.2017

Metsuri kuoli avattuaan kuistille tuodun paketin 38 vuotta sitten – kirjeenvaihtotoverin mies kosti
Kuva
Vaiteliaat poliisit kiertelivät oudon postilähetyksen saanutta taloa. (KUVA: Olavi Hartikainen)

IS esittelee viikon historiallisia poimintoja 1900-luvun Suomesta ja maailmalta.

Heinäkuisena keskiviikkona 4. heinäkuuta puhelin soi parikkalalaisella maatilalla. Luuria ei kuitenkaan nostanut kukaan isäntäväestä, vaan keskusrikospoliisin komisario. Soittaja ei kertonut nimeään tai olinpaikkaansa, mutta hänen mukaansa taloon olisi tulossa postipaketti, jota ei pitäisi missään tapauksessa avata.

Soittaja oli kuitenkin vuorokauden myöhässä. Posti oli kulkenut nopeasti, sillä maanantaina 2. heinäkuuta 1979 Savonlinnan pääpostista lähetetty paketti oli ehtinyt jo seuraavaksi päiväksi Parikkalaan.

Tiistaina 3. heinäkuuta maatilan isäntäperhe ja isännän veli, 54-vuotias metsuri palasivat iltapäivällä neljän maissa heinätöistä takaisin talolle. Eteiskuistilla odotti posteljoonin puolenpäivän aikoihin isännän veljelle tuoma paketti. Lähettäjäksi oli merkitty Yhtyneet metsurit ry, ja pakettiin oli kirjoitettu sen sisältävän kalastusvälineitä.

Isäntäperheen lapset seurasivat uteliaina läheltä, kun heidän setänsä alkoi avata ruskeaan paperiin käärittyä, teipillä ja muovinarulla suljettua pakettia, joka oli kooltaan noin parikymmentä senttiä kanttiinsa. Silloin paketti räjähti avaajansa käsiin.

– Minulle tuli ensimmäiseksi mieleen, että jossakin ammutaan kiviä. Ei kenenkään pyssystä sellaista paukkua lähde, kilometrin päässä tilalta asunut naapuri kuvaili räjähdystä seuraavana päivänä Ilta-Sanomissa.

POSTIPOMMIN räjähdys rikkoi ikkunoita ja vaurioitti seinälevyjä. Paketin vastaanottaja, 54-vuotias metsuri kuoli välittömästi. Talon isäntä ja emäntä sekä heidän paikalla olleet kolme lastaan saivat räjähdyksessä vammoja. Lapsista kahden nuorimman, 12- ja 5-vuotiaiden tyttöjen vammat olivat vakavia.

– Hän oli kaikkien kyläläistenkin mielestä semmoinen rauhanmies, että vaikea minun on uskoa hänellä olleen tuollaisia vihamiehiä, naapuritalon emäntä kertoi pommiräjähdyksen kuolonuhrista IS:lle.

Kahden viikon tiiviiden tutkimusten jälkeen poliisi pidätti 59-vuotiaan eteläsavolaisen toimitusjohtajan kotoaan. Mies oli sama, joka oli soittanut myöhästyneen varoitussoiton poliisin ollessa jo tutkimassa räjähdyksen jälkiä maatilalla. Kuulusteluissa mies tunnusti pian lähettäneensä postipommin.

Keskusrikospoliisin mukaan pommin lähettäjällä ja vastaanottajalla oli yhteinen naistuttava, keski-ikäinen uusmaalainen nainen.

– Pidätetty oli seurustellut naisen kanssa usean vuoden ajan. Hän alkoi kuitenkin epäillä, että naisella oli toinenkin miestuttava, keskusrikospoliisista kerrottiin tuolloin Ilta-Sanomille.

Toimitusjohtaja penkoi naisystävänsä asuntoa ja löysi metsurin kirjoittaman kirjeen. Toimitusjohtaja päätti lähettää pakettipommin uhrille, jota hän ei tuntenut.

– Tarkoitukseni oli vain säikäyttää kilpakosijaani, teon tunnustanut mies sanoi kuulusteluissa.

Räjähteiden käytön toimitusjohtaja oli oppinut tehdessään maanraivaustöitä.

– Sen jälkeen ei enää pakettipommin teko paljoa teknistä näppäryyttä vaadikaan, poliisi kommentoi tuolloin IS:lle.

– Pidätetyn kuvaus pommistaan täsmää räjähtäneen pommin jäännösten kanssa, ja pidämmekin juttua selvitettynä, poliisi jatkoi.

Poliisi kuuli tuoreeltaan myös pommimiehen naistuttavaa.

– Hän kertoi tunteneensa molemmat miehet.

Poliisin mukaan pommin uhrina kuollutta kirjeenvaihtotoveriaan nainen ”ei ilmeisesti ollut tavannut henkilökohtaisesti tai ainoastaan joskus sattumalta”.

TAPAUS eteni oikeuteen saman vuoden elokuussa. Parikkalan kihlakunnanoikeuden istunnossa seurustelukumppani kertoi toimitusjohtajan uhanneen kuolemalla useita kertoja. Oikeudessa kuultiin myös, että mustasukkainen mies oli esittänyt uhkailujaan myös naisystävän läheisten kuulleen.

Oikeuskäsittely jatkui joulukuussa 1979 mielentilatutkimuksen valmistuttua. Kihlakunnanoikeuden istuntosalissa nähtiin myös ylimääräistä draamaa, kun syytetty ensin puhkesi itkuun ja sitten pyörtyi kihlakunnantuomarin lukiessa lääkärinlausuntoja lasten pommiräjähdyksessä saamista vammoista. Istunto keskeytyikin puoleksi tunniksi, kun syytetty kiidätettiin ambulanssilla Parikkalan terveyskeskukseen. Sieltä palattuaan syytetty käveli omin jaloin takaisin istuntosaliin.

Syytetty pysyi vaiti oikeudenkäynnin ajan, mutta hänen puolustusasianajajansa luki päämiehensä kirjoittaman loppulausunnon.

– Koska olin selvillä tapahtuneesta tosi­asiasta, viimeinen oljenkorteni oli antaa asianosaiselle vakava varoitus, josta sitten tuli liian vakava, syytetty kirjoitti lausunnossaan.

Mielentilatutkimuksessa toimitusjohtajan todettiin olleen pommia lähettäesään täydessä ymmärryksessä, ja Parikkalan kihlakunnanoikeus tuomitsi hänet elinkautiseen törkeästä murhasta ja viidestä ruumiinvamman tuottamisesta. Tuomio pysyi ylemmissä oikeusasteissa.

Lähteet: Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien arkisto
Ei ole olemassa totuutta, on vain tulkintoja totuudesta
-Friedrich Nietzsche
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2110
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Parikkalan pommipaketti 1979

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Kiitos taas Martti!

Parikkalan puolessa metsuri Lauri Hinkkasta pidettiin rauhallisena ja ahkerana työmiehenä. Kenellä oli syytä vihata häntä?

Avatessaan kohtalokkaan paketin oli kesä parhaimmillaan: loma alussa ja uudet elämänsuunnitelmat odottamassa.Ne jäivät ikuisiksi ajoiksi totetumatta.Kohtalon käsi päätti toisin.

Seuraava artikkeli julkaistiin Seura- lehdessä 13.7.1979.Myös Apu- lehti kirjoitti samasta asiasta.

Kuva
Kuva
Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17095
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Parikkalan pommipaketti 1979

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Mielenkiintoinen artikkeli Seurassa ja hienoa, että se saatiin tänne. Jo unhon yöhön painuneen Volga-taksin näkeminen kuvassa saa nostalgisia fiiliksiä.
Helsingin Sanomat 11.7.1979
Helsingin Sanomat 11.7.1979
Parikkala.jpg (76.97 KiB) Katsottu 3758 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2110
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Parikkalan pommipaketti 1979

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Koko valtakuntaa järkyttäneestä Parikkalan pommipakettisurmasta tuli tänään kuluneeksi tasan 40.vuotta. En ollut yhtään yllättynyt, että Etelä-Saimaa kirjoitti aiheesta tänään. Aiheesta varmasti lisää myöhemmin paremmalla ajalla.

Kävin paikallisessa kirjastossa kuvaamassa lehtijutun.

Kuva
Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Vastaa Viestiin